Vedenlämpö puhuttaa - miten se vaikuttaa taimeneen?

Lokakuun puolivälissä nähtiin erikoinen ilmiö: rantojen vedenlämpö tippui muutamassa päivässä 10 asteen hujakoilta 5-6 asteen tuntumaan, joissain matalissa ja tyynissä lahdissa vielä tämänkin alle. Haukimiehet ovat raportoineet jopa 2 asteen lämmöstä kaislikoissa. Miten sitten on meritaimenen laita?

Loppukaudelle (marraskuun loppu, joulukuu) on tyypillistä, että kalat ovat aivan kiinni rannassa nilkan syvyisessä vedessä. Sieltä niitä on aika vaikea ronkkia ilman todella kevyttä uistinta tai perhoa. Tähän asti olen itsekin heittänyt perinteisempiä uistimia normaalisyvyyteen ja saanti on ollut odotettua heikompaa. Sitten vaihdoimme viikonloppuna taktiikkaa ja järkeilimme, jolloin kaloja alkoi napsumaan. Heitimme siis aivan kivien viereen todella matalaan veteen tai lahtien suulla olevien kivien päälle, jossa vettä oli noin 10-20 cm.

Sukelluskalastajat ovat kertoneet erikoisesta ilmiöstä: pintavesi 5 astetta ja kolmen metrin syvyydessä se on 8-9 asteista. Koska pintavesi kulkeutuu rannoille ja rannat ovat matalia, niin vesi jäähtyy siellä nopeasti. Näin ollen ilmeisesti suurin osa taimenista on vielä tulossa matalaan, sillä silakkakin on vasta alkanut tulemaan sisään ainakin Lauttasaaren sillalla tehdyn gallupin mukaan. Kaiken lisäksi Itämeriportaalin mukaan suolapitoisuus on ollut hienoisessa nousussa, tälläkin on saattanut olla oma vaikutuksensa taimenen liikkeisiin ja aktivoitumiseen.

Noudatankin siis itse tästä lähtien aivan loppukauden taktiikkaa. Toivon myös samalla, että vesi nousisi kerrankin noin +50 cm tasoon, jolloin nyt veden päällä näkyvät kivikot ja riutat peittyisivät. Silloin taimen hakeutuu niihin ja paikat on helppo spotata heittäen erittäin kevyitä pintakulkuisia uistimia.

Edellä kerrottu on siis vaan omaa spekulointiani eikä millään lailla tieteellistä tai faktaa. Uskon silti, että kalat tulevat luuraamaan tästä lähtien suurimmaksi osaksi aivan rannassa kiinni.

Hyvä keli antaa kaloja - huono ei.

Taas tuli näytettyä toteen, että ei merelle taimenen perään kannata todellakaan lähteä ns. huonolla kalakelillä. Tuntuu ihan ihmeelliseltä miten sitä on jaksanut heittää 8-10 tunnin päiviä saaden joko yhden alamitan tai pari tärppiä. Pahimmillaan on tullut MP.

Sitten kun nyt on ollut kaksi päivää (su ja ma-aamu) hyvää tuhnua ja matalapainetta sekä tarpeeksi mieto tuuli, niin mitä käykään? Haavi heiluu ja pappikin välillä. Kuvan kalat ovat Santtu Poutasen 2 kg/60cm ja allekirjoittaneen 1,8 kg/57cm. Nämä siis vaan optimikelissä ylös saadut kalat meidän venekunnalta, lisäksi saimme muutaman alamitan ja pari karkasi.

Ehkä uskomattomin oli oma tilanteeni kun heitin Ismo Zalsan ihan matalaan noin 30 cm veteen ja tunsin pari tönäystä, en uskaltanut paljoa vajotella jottei uistin jäisi pohjaan. Sitten yhtäkkiä kunnon kokoinen taimen ilmeisesti iskee ohi ja on saman tien ilmassa, sillä tunnen vavassa vain pienen niiauksen - tuon kokoinen kala olisi kyllä taivuttanut kunnolla. Iso tumma selkä tippuu riutan matalaan. Kelailin rauhassa kohti venettä ja kirkkaassa vedessä näen 60+ kalan tulevan perässä. Loppuvajotus, liian myöhään ja kala kääntyy takaisin.

Santtukin osoitti perusteellista taimenmiehen fanaattisuutta kun istuimme tauolla saaressa eväitä syöden ja katselimme rannan kolmipiikkejä. Santtu kaivoi pakista omaviritteisen Blue Fox Shallow Wobblerin (ei takakoukkua ja isompi vatskoukku). Mies uitti uistinta ja vertasi sitä kolmipiikkeihin. Ilmeen myhäily kertoi, että tauon jälkeinen uistin oli valittu.

Menimme kuohulle, josta olen saanut oman urani suurimman (4,8 kg) ja kolmanneksi suurimman (4,45 kg) taimenen. Luottoa mestaan siis oli. Santtu heittää uistimen aivan matalaan ja samantien erittäin kiukkuinen 2 kilon kala kiinni. "Upeaa meritaimenkalastusta!" -hihkumme ja koppaan kalan sisään.

Oma mittakalani taas tuli toiselta ns luottomestalta, mutta varsin sameasta vedestä. Kala otti Trutta Tuulenkalaan kolmannella heitolla. Hauska lisähuomio oli se, että olen varma, että se oli päräyttänyt pinnassa hetkeä aiemmin. Heitin renkaisiin ja...

Tapahtumia tuli eilen ja tänä aamuna kymmeniä tietooni kun taas monena muuna päivänä on kirottu tyhjää tai vaikeaa keliä. Ensi viikonloppuna näyttäisi tämän hetkisen ennusteen mukaan tuleva varsin hyvä taimenkeli. Harmikseni olen silloin perinteisellä haukikeikalla Ahvenanmaalla, joten kaapikaapa kaloja ylös - nyt eletään syyssesongin kuumimpia viikkoja.

Työmiehen taimen

Syksyä vaivannut "korkeapaineongelma" katkesi viimein tällä viikolla. Onhan se kiva ollut olla auringonpaisteessa vesillä, mutta se on paremminkin sienestäjän kuin taimenenkalastajan keli. Siksi saaliit ovatkin olleet ainakin meidän venekunnalla parin alamitan lisäksi aika heikkoa.

Eilen keskiviikkona mulla oli työasioiden ohella jatkuvasti yksi netti-ikkuna auki sääsivuille, joista väijyin ilmanpainetta, pilvisyyttä, vedenkorkeutta ja tuulta. Aamusta lähtien näytti siltä, että keskiviikosta olisi tulossa todella hyvä kalakeli. Vesi oli hienoisessa nousussa ja ennen kaikkea paine oli vankassa alamäessä, tuulikin henkäilisi iltaa kohden vienosti 6 metriä etelästä...

Pakkohan se oli lähteä töiden jälkeen ex-tempore. Palaverit ja mailit hoidettuani olimme jo 16.30 mättämässä Santun ja "onnenamulettina" toimivan Juhan kanssa (Santun veli). Olemme saaneet aina kalaa kun Juha on ollut mukana, joten taian toivottaisiin jatkuvan. Parin tunnin täsmäiskua varten ei sopisi liikaa ajella vaan keskittyä heittämiseen. Menimmekin omille klassisille lähimestoilleni, joista on vuosien saatossa kaloja kaavittu.

Neuvoin Santtua heittämään erään eteläpoteron irtokivien päälle, josta on usein kala napannut ja keulasta kuuluukin pian älähdys, että kala on kiinni. Vapa taipuu ja siimaa lähtee - kyöstikö??, ajattelen, kun kala hyppää jo ilmaan aivan lähellä venettä. Ei ihan kyöstikokoa, mutta erittäin harteikas hyvän näköinen hopealuoti. Arvioin koon 3-4 kg väliin ilmapunnituksella. Keli oli sen verran mieto, että pystyimme hyvin pysymään paikoillaan väsytyksen ajan, joka muuten oli yllättävän nopeasti hoidettu ja koppasin kalan uuteen Rapala-haaviini.

Taimen oli erittäin jämerässä kunnossa ja uistin oli kahdella piikillä syvällä kiinni optimipaikassa eli kidan sivun jänteissä. Se ei irronut kun vasta pihdeillä. Pappia päähän ja puntarille: 3,3 kg ja 64 cm. Erittäin hyvä ja Santun ennätys. Femmat miehistön kesken ja uutta mättöä. Ei mene kauan kun 5 metriä edellisestä paikasta joku tukistaa uistintani, vastaveto, onko kiinni? Ei tainnut pysyä, näen vaan illan hämärässä pyörteet ja mustan hahmon lipuvan syvyyksiin. Ei ehkä Santun kalan veroinen mutta ihan kelpo kuitenkin.

Kello oli jo 18.30 ja oli lähes säkkipimeää kun suuntasimme takaisin rantaan. Sade vaan jatkui ja matalapaine syveni. Jos joku tänään pääsee kalaan, niin nyt kannattaa mennä. Sää on juuri sitä optimia syystaimenen kalastuskeliä ja saalis on paljon todennäköisempi kuin viime viikkoina!

Samaan aikaan pinnan alla...

Kuten olen välillä maininnutkin, olen jatkuvassa yhteydessä Team Kampelan harppuunakalamiehiin, jotka pulikoivat ilman pulloja ties missä syövereissä. Satuin saamaan käsiini Ville Lahikaisen syyskuun lopussa ottaman kuvan valtavasta tuulenkalaparvesta ja se lisäsi kiinnostusta asiaan mitä pinnan alla oikeasti tapahtuu.

Tässä hieman raporttia kuvan ottajalta: "Kuva on otettu 25.9. klo 12.15 Kotkan Kaunissaaren Suurikarin hiekkariutalla muutaman metrin syvyydessä. Paikalla oli varsin kova aallokko, mutta todella paljon massiivisia tuulenkalaparvia sekä irtosilakoita. Niitä saalistavia taimenia ei näkynyt päiväsaikaan, mutta illan tullen havaintoja oli. Vesi oli varsin kirkasta ja rakkolevääkin hyvin. Mikäli taimen on tähän aikaan vielä tuulenkaladieetillä, niin ainakaan täällä ei ole ravinnosta pulaa."

Nämä havainnot ovat aina mielenkiintoisia ja koitan saada lisää rapsaa pinnan alta myös jatkossa. Huomatkaa muuten miten paljon Trutta Tuulenkala muistuttaa oikeaa esikuvaansa...

Anteeksi, saisinko DNA-näytteenne

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella (RKTL) on käynnissä tutkimus, jossa kerätään tietoa Suomenlahden meritaimenista. RKTL on kartoittanut Suomen, Eestin ja Venäjän jokien sekä luontaisten että istutettujen meritaimenkantojen dna:t. Kahden seuraavan vuoden aikana kaloista tullaan keräämään dna-näytteitä ja kolmantena vuonna analysoidaan tuloksia. Dna-näytteitä kerätään mm. meritaimenen kalastajien saamasta saaliista, ottamalla kaloista suomunäytteet ja toimittamalla ne RKTL.lle.

Saaliiksi päätyneiden meritaimenten dna:ta verrataan aiemmin kerättyyn aineistoon ja näin saadaan lähes aukoton tieto siitä, mistä kannasta saaliskala on peräisin. Kerättävää aineistoa hyödyntämällä saadaan epäilemättä myös entistä tarkempaa tietoa taimenen liikkumisesta ja käyttäytymisestä.

Meritaimenblogi on menossa mukana. RKTL:ltä saadun ohjeistuksen mukaan aktiivikalastajat keräävät nyt suomunäytteitä saaduista kaloista ja toimittavat ne analysoitavaksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle.

Tämä talkootyö on meille mieluinen tehtävä. On hienoa olla mukana tutkimuksessa, jonka tuloksilla voidaan edesauttaa meritaimenen menestymistä Suomenlahden vaativilla vesillä. Kalapapin viuhkeen voi korvata nappaamalla kalalta vain suomun muistoksi.

Hapettuma sunnuntain ongelman syynä

Nostimme maanantaina veneen ylös Vuosaaresta ja jo heti venettä hakiessa olin valmistautunut ongelman selvitykseen. Kiitokset jo tässä vaiheessa vinkeistä Tapsa Lääkkölälle Aditasta, Pasi Taposelle ja Nybergin Kaitsulle Hondan huollosta. Kiitokset myös Santtu Poutaselle nelivetoavusta.

Syypää vikaan oli hapettunut jakorasia moottorin päävirtakaapelissa. Koneen oma noin 1,5 metrinen johto on liitetty veneen päävirtajohtoon jakorasialla joka sijaitsee takapenkin alla. Avasin rasian ja kummatkin liitoskohdat olivat hapettuneet ja hieman niitä liikuttamalla sain sähköt palaamaan. Meni vähän aikaa ja ne katosivat taas. Onneksi saimme kuitenkin paatin ylös oman koneen voimin ja voin nyt hoitaa liittimen kontaktit taas toimiviksi.

Pieni kehityksen paikka olisi tosiaan tässäkin: liittimet on asetettu poikittain, jolloin miinusnapa jää jakorasian väliseinän toiselle puolelle ja se on vaikea avata. Helpompaa olisi jos jakorasia olisi asennettu pitkittäin veneen suuntaisesti. Lisäksi täytyy ihmetellä kyllä näitä kummallisia sähkövirityksiä kun autossakin ne on tehty huomattavasti paremmin. Aivan avoimet liittimet peräosassa jossa on aina kosteutta. Eikö näitäkin voisi paremmin koteloida vedenpitävästi?

Tarkistakaahan kaikki silveristit ja mikseivät muutkin nyt tuo jakorasia, jottei tule sitten ongelmia!

Kun kaikki menee päin persettä.

Käytän otsikossa suhteellisen suoraa kieltä, sillä eilen meni kyllä kalakeikka niin reisille kun vaan voi mennä.

Sunnuntaina siis lähdimme Tommi Pietiläisen kanssa erinäisistä perhepoliittisista syistä vasta varsin myöhään liikkeelle ja ehdimme vain iltapäivän "syöntiin". Tietenkin sää oli aamupäivän hyvä (länsituuli ja lämmin). Kun pääsimme vesille, niin keli rupesi kylmenemään, kirkastumaan ja tuuli nousi yli 10 m/s luoteesta.

Saimme pari kalakontaktia, jotka tietenkin irtosivat ja viimeistään silloin kun aurinko alkoi tulla esiin, niin homma hiljeni täysin. Oli siis parempi pitää kirkkain aika taukoa ja heittää vasta viimeiset kaksi tuntia kohti hämärää.

Kun tauko oli ohi, laskin koneen alas ja käynnistin. Naks. Kaikki koneelle menevä sähkö pimeni eikä trimmikään toiminut. Mitä h...vettiä? Ikinä ei ole ollut tällaista ongelmaa. Uusi yritys ja päävirtakatkaisija pois/päälle/pois/päälle. Ei auta. Seuraavaksi sulakkeiden tarkistus koneesta ja muualta sähköjärjestelmästä. Yksikään ei ole palanut.

Siihen loppui omat ymmärrykseni aiheesta ja seuraavaksi olikin soitto numeroon 02041000 eli meripelastus. Annoin sijainnin ja partiovene lähetettäisiin Pirttisaaresta meitä hakemaan. Voi v..tun v..ttu että otti päähän. No, ankkuri pohjaan ja rupesimme heittelemään ajankuluksi. Kaiken huipuksi Tommi saikin näyttävän pannukarkean ahvenen.

Partiovene tulikin nopeasti ja pääsimme hinaukseen. Kesti noin tunnin 5 solmun nopeudella kun pääsimme lähimpään suojasatamaan, Vuosaaren Kallahteen. Käytiin paperit läpi ja yliluutnantti harmitteli hänkin vikaa ja oli tyytyväinen kun olimme asianmukaisesti varustautuneita ja tiesimme miten toimia ongelmatilanteessa. KIITOS teille Pirttisaaren miehet avusta!

Oli jo aivan pimeää kun saimme veneen kiinni laituriin ja rupesimme ihmettelemään mikä oli vialla. Vähän aikaa mietittyäni arvelisin, että vika löytyy päävirtakatkaisijasta tai koneelle menevästä johdosta. Tätä ei voisi korjata laiturissa vaan vene tulisi nostaa ylös. Onneksi paikallinen kalamies Kallahdesta (KIITOS) tarjosi apuaan veneen hinaamisessa hänen veneellään nostoluiskan viereen.

Nyt sitten vaan vene ylös ja taas ihmettelemään...ei ole ollut tämä kausi mikään kovin helppo, ei kalantulon tai kaluston kannalta.

1031hPa

Nyt on hökelletty parina päivänä taimenen perässä ja voi sanoa, että kala on tiukassa. Suomen päällä länöttävä syksylle epätavallisen korkea ilmanpaine pitää vedenkorkeuden Suomenlahdella alhaalla ja vaikka muut tekijät näyttävät päällisin puolin hyviltä, kalat ovat passiivisia. Yksittäisiä hyvänkin kokoisia kaloja ovat onnekkaimmat saaneet, mutta harva pääsee paukuttelemaan henkseleitä useiden mittakalojen saalliilla. Meillä on eilisen ja tämän päivän aikana veneessä käynyt viisi kalaa, mutta kaikki ovat olleet tämän kevään istukkaita, jotka jatkavat vielä kasvuaan. Näiden saamiseksi ei vaivoja ole säästelty ja homma on ollut ajoittain jopa puuduttavaa tyhjännakkelua.

Kalat ovat iskeneet pääsääntöisesti ärsykeväreihin, keltaiseen, punaiseen ja oranssiin. Osa kaloista iskee suoraan kelaukseen, mutta tänään uistinta piti ottaa sisään jerkkaamalla, joiden väliin jäi reilu pudotusvaihe.

Seuraavan kerran vesille mennään vasta kun olosuhteet ovat paremmat. Nykyisellä syönnillä hommassa ei ole hohtoa ja kalan saanti on liian paljon sattuman varassa. Päiväkohtaiset erot ovat suuria ja hyvä saalis tulee lotolla tai armottomalla piiskaamisella, mitä olkapäät eivät enää oikein kestä.

Mukavaa on silti ollut. Näin lintujen muuttoaikaan taivaalla ja saarissa näkee mitä ihmeellisimpiä siivekkäitä. Yksi omista mielenkiintoisimmista havainnoista oli nähdä lokakuussa Kuovi ulkomeren uloimmilla saarilla.

Päivästä kiinni – ja uistimesta

Jälkikasvun kanssa (onneksi lähti mukaan, kun yleensä teinipojan viikonloppuaamut menee nukkuessa. No nukuttin ja päästiin vasta 11:30 liikkeelle) - tapahtumia piisasi. Heti ekasta mestasta toisella heitolla sellainen 45cm kiinni, ampaisi ilmaan vähintään metrin korkeuteen ja irti. Seuraavalla heitolla paremman seurio veneen viereen. Seuraava mesta ja alamittainen kiinni aivan rantaviivasta, mutta sekin rimpuili irti. Tässä vaiheessa päätin antaa pojalle yksinoikeuden Hörhöttimeen (keventämätön "fluorinoutaja", modifioitu vanhan Jamesin runkoon, vielä hieman lisää "eloa" askarreltu muotoiluvaiheessa) ja siirryin heittämään Sateenkaarisilakkaa.

Seuraavat pari saarta tyhjää, sitten irtotyrskylle jossa pojalla tärppi. Sama homma seuraavalla saarella, pojalle taas tärppi, ja itse vaihdoin ambulanssi Truttaan, johon yksi hento kopautus. Seuraavat saaret tyhjää, jolloin päätin vaihtaa takaisin Hörhöttimeen ja ekasta paikasta sitten tuo kala.

Tapahtumia jatkui, pojalla alamittainen irti ja kolmen pienen kalan kimppaseurio. Auringonporotus hiljensi mestat ja päätettiin lähteä kotia kohti. Kotimatkalla sisältä vielä 2kg:n kala irti kun tein vastaiskun pojan otsaan ja laskin vavan kärjen sen jälkeen.... Vielä kaksi alamittaista kävi veneessä, isompi jälkikasvulle, ja tuntui että lisääntyvä pilvisyys olisi avannut hanat uudestaan, mutta emännän synttäridinnereiltä ei ollut lupa myöhästyä.

Kaikki kalat läheltä rantaa tyrskystä eli "oikeilla paikoilla" olivat matalasta vedenkorkeudesta huolimatta.

Kala oli kirkas, muttei sellainen mustaselkäinen peilikylki. Tämä oli enemmän sellainen sisäsaaristokala, eli vihreäselkä. Lihavassa kunnossa 3.2 kg / 63.5 cm pitkä. Mahassa sulanuta mömmöä, eli todennäköisesti katkaa popsinut. Liha hienon oranssia, ja aivan miniatyyriset mätisäkit, joissa hyvin pienirakeiset mätipalloalkiot. Ilmeisesti valmistautui vasta 2011 syksyn kutuun.

Ensi viikolla syysloma ja hyvältä näyttää. Kalaa on paljon enemmän kuin moneen moneen vuoteen tässä kotivesillä. Voi tietty olla niinkin että vaikea kevät jätti veteen enemmän fisuja kuin yleensä.

Koukuista: olin vaihtanut pienet 4 kolmihaarat ja kaloja irtosi luvattoman paljon. Tuo mittakalakin irtosi heti haaviin solahdettuaan. Taidan vaihtaa takaisin kokoa isompaan. Omat päätelmät: jos kala hotkaisee uistimen kunnolla naamariin, niin pieni koukku pitää kitalaessa/kielessä tosi hyvin. Jos kala jää suupielestä, niin isompi koukku tarttuu laajemmalta alata, ja pitää paremmin. Tosi tieteellistä pohdiskelua....

Tuomon puolesta PB Jouni