Ennätykset on tehty rikottaviksi

Edellisen mp-reissun jälkeen päätin kytätä kelit kohdalleen. Pitkään oli tuullut pohjoisesta ja idästä, ja kalaraportit sen mukaisia. Lauantaina Foreca ennusti uuden matalan saapuvan. Siihen olisi nyt siis iskettävä, jos kauden avauskalan mieli veneeseen. Sunnuntaina kaikki näyttikin putoavan kohdalleen ja hyviä raportteja tulikin mereltä. Vaihdoin kelaan uudet siimat, sillä olihan harmaantunut, yli 5 vuotta vanha PP jo aikakin vaihtaa. Seuraavana päivänä olisi kolmen tunnin ikkuna vesille.

Aamulla nuorin tyttö ensin kouluun ja sitten menoksi. Rannassa hämmästyin, vesi olikin laskusuunnassa ja alle normaalikorkeuden. Ensimmäinen paikka oli tyhjä, enkä varmaan ollut ensimmäinen kävijä sillä kello oli jo 10.30. Ajoin ulommas, mutta sielläkin oli toinen vene joka oli juuri tekemässä lähtöä länteen päin. Ei auttanut, pakko yrittää. Siispä Joonaksen toistotaktiikka mielessä, nöyränä yrittämään muiden jäljiltä.

Eka spotti, ei mitään. Toka spotti, ei mitään. Siirryin kohtaan josta en koskaan aiemmin ollut saanut kaloja. Mutta joku kuulemma oli saanut, ja ison, vuonna yks ja kaks. Viisi heittoa, ei mitään. Veneen korjaus ja vielä yksi heitto ison kiven viereen, nyt tuulen puolelle. Sitten pamahti. Kala riuhtoi pinnassa paikallaan, painoin vavan kärjen alas ja hölläsin jarrua. Vauraampi kala oli iskenyt ja sainhan sen vihdoin uimaan ilman hyppyjä. Noin viiteen minuuttiin en nähnyt kalaa joka ui yllättävän rauhallisesti ja kaukana veneestä. Korjasin venettä ulommas. Hitaasti sain kelattua kalaa lähemmäksi, ja lopulta näin kun komea taimen tuli lähes luovuttaneen näköisesti kohti pintaa ja venettä. Vapa pystyyn ja haavi iskuvalmiuteen.

Kaikki näytti liiankin hyvältä ja juuri kun yritin haavata, kala kääntyi. Yritin uudelleen pyrstö edellä ja sillä tuloksella, että puolet kalasta oli jo haavissa kun se päätti toisin. Kala syöksyi noin 20 metriä ulos merelle jarrun huutaessa hoosiannaa. Tsiisus, sehän oli todella iso! Sydän hakkasi toista sataa kun vakuutin itselleni, että uita, uita, uita ja uita. Sitten noin kymmenen minuuttia hermoilua ja rauhallista uittoa. Lopulta sain kalan veneen vierelle, mutta ei. Vielä viiden metrin syöksy, sydämen pysäyttävä käännös, ja taas rauhassa takaisin kohti venettä. Nyt oli hetki koittanut. Kala haaviin ja veneen lattialle… ei juma, täähän on valtava!! Riemun kiljaisut ja pappia peliin. Punnaaminen keinuvassa veneessä ei onnistunut, joten ajoin tyyneen ja uusi yritys. Kauden avauskala ja uusi enkka oli tosi. Nyt se kirjataan lukemiin 6,2 kg ja 88 cm. Ja sen kalan pyrstön kokoa ei voinut kuin ihmetellä. Hillitön mela, oma handu jäi kirkkaasti toiseksi.

Ihiksen puolesta, -PB A (Ja suur-onnittelut komeasta kalasta!)

Oli synkkä ja myrskyinen yö

Tai ei se oikeastaan ollut synkkä, ei myrskyinen, eikä edes yö. Vaan elettiin vappuaaton aamua vuonna 1991 mökillä Kustavissa. Kello oli viisi, kun starttasin neliheppaisen peräprutkun käyntiin ja lähdin puskemaan sumusateiselle merelle hopeiset ajatukset päässäni. Tuolloin vajaa kaksikymppinen, intoa täynnä oleva nuori mies ei ollut saanut vielä kokea sitä jumalaista tunnetta, jonka meritaimen siiman päässä vastustajalleen antaa.

No bensahan siitä tuupparista sitten loppui jo 200 metrin jälkeen, joten airot käteen ja hartiavoimin eteenpäin. Soudin erääseen saareen, hyppäsin paatista ja otin virvelin olalle. Muutamien heittojen jälkeen se sitten tapahtui. Sinipinkkivalkoinen Dardevle oli näyttänyt paholaisen kyntensä, ja siiman päässä louskutti tuhdin kokoinen mertsari. Väsyttelyssä kului oma aikansa, jonka jälkeen talutin kalan soraiselle rannalle kuin kokeneempikin saamamies. Sammakon lailla hyppäsin kalan päälle, iskin sormet niskaan kuin kotka konsanaan ja heitin saaliini parin metrin päähän turvaan. Riemunhuutojen ja papin kumahdusten jälkeen soutureissuni paluuosuus sujuikin sitten huomattavasti nopeammin mitä olisin Mercuryllä edes päässyt. Tuo ensimmäinen meritaimeneni painoi kaupan puntarilla 4,980 kg, veret laskettuna.

Seuraavien 13 vuoden aikaan mahtui lukuisia nelosia, kolmosia, kakkosia ja niin edelleen, mutta. Viimeisen noin viiden vuoden aikana on saaliit mökillä selvästi vähentyneet, valitettavasti. Vedet ovat salavaivihkaa rehevöityneet, särkikalat lisääntyneet ja mertsarit kaikonneet, ainakin minun kalapaikoiltani. Syitä tähän on haettu hylkeistä, merimetsoista, istutusten puuttumisista ja vaikka mistä – varmaa vastausta en ole vielä saanut. Oli miten oli, kyllä vituttaa. (Ja niin tekisi vielä enemmän, mikäli en asuisi pääkaupunkiseudulla missä kalaa onneksi vielä riittää.) Mielenkiinnosta kuulisin myös muiden siellä suunnalla mertsareita kalastavien kommentteja ja näkemyksiä aiheesta. Jospa vika onkin isännässä itsessään, mene ja tiedä.

Ei ihan pelkkää negaa; Kuluva vuosi on antanut pienen toivon kipinän paremmasta tulevaisuudesta. Heittopäiviin nähden voinen jopa pitää ihan ok-saaliina toissa viikonlopun 50 cm yksilöä, sekä keväällä saamaani n. 3,5 kg kristallin kirkasta kalaa. Tutkimukset mökillä jatkuvat jo ensi viikolla, en siis ole vielä luovuttanut - tietenkään.

-PB A

Kandee mennä kalaan

Kun tuohon Antin ao. tekstin jatkeeksi kirjattakoon meidän porukan sunnuntain actionit, (joista useat sijoittuvat aikavälille 12–14) niin voi vain sanoa että kandee mennä kalaan - mihin päivän aikaan tahansa.

Toistakymmentä taimentapahtumaa kolmeen eskimoon* antaa hyvää uskoa tuleville syysreissuille. Keskikoko meilläkään ei huimannut, isoimmat kuitenkin mukavat 57 ja 59 cm. Uistimen suhteen ei kala ollut kovin nirsolla päällä. Hampaisiin kelpasi niin Trutta kuin Vickekin, ärsykevärisenä tai luonnonsävyisenä.

Joten eiköhän julisteta viimeistään nyt syyskausi alkaneeksi. Kyllä merellä on mukavaa! (etenkin kun vesi on riittävän kylmää)

-PB A

*uusi termi "hyvinvoivan" näköiselle, kesän lämmöt taakse jättäneelle ja kasvoistaan(kin) hieman pyöristyneelle kalamiehelle.

Onneksi on 50 cm alamitta

Eilen kalassa, tällä kertaa vanhoilla kotivesillä Hki-Espoo-linjalla. Hyytävän kylmä koillistuuli, mutta hyvä pilvisyys ja edellisen päivän hyvät tapahtumat kavereilla antoi odottaa paljon. Päivästä ei muodostunut meille mitään kovin eeppistä, sillä saimme lähinnä jallittaa alamittaisia kaloja. Tapahtumat olivat heti aamulla ja illalla. Päivän tunnit 12-17 heitettiin tyhjää niin tyynessä kuin tyrskyissäkin. Rövarenin ja Stora Herrön välissä näimme myös pariinkin otteeseen tosi ison uroshallin - ehkäpä se oli popsinut isot taimenet?

Taas tuli todettua, että alle 50 cm taimen on oikeasti todella pieni ja saisi mieluiten jatkaa kasvuaan. Rannassa kuulee aina ohikulkijoiden ja sunnuntaikalastajien ihmettelyä, että miksi ihmeessä laitamme alle 50 cm kalat takaisin. Siksi, että sellainen kala ei ole vielä ehtinyt lisääntymään eikä siinä oikeasti ole juuri mitään syötävää. Eikä sellainen vedä siimankaan päässä kovinkaan lujaa. Eli hyvät ystävät, älkää ottako niitä alamittoja kyytiin. Antakaa niiden kasvaa rauhassa kunnon taistelijoiksi, joista on iloa niin siiman päässä kuin keittiössäkin.

Kynttilä ja Possu

Sunnuntai vaikutti hyvältä päivältä lähteä meritaimenkalaan. Tuuli ei ollut kova, joskaan ei mistään ihannne suunnastakaan. Koilisesta henkäili jotain kolmee metrii sekunnissa ja aurinkokin paistoi. Kotoa lähtiessä ja kahvia termariin kaadellessa mittari näytti kuutta astetta pakkasta. Vilpoisaa siis, mutta merelle on päästävä. Kamat pakattiin autoon nopeaasa tahdissa ja suunta kohti satamaa.

Paikka, missä oli määrä kalastaa oli kummallekkin kalastajalle uusi ja sijitsee itäisellä puolella Suomenlahtea. Matkaa satamasta tulee reippaasti yli 20km, joten kovilla keleillä sinne ei ole edes mielekästä lähteä. Aurinkokin oli jo lämmittänyt ilman, joten pakkasista ei ollut haittaa tällä kertaa, mitä nyt veneen ikkunat sai skrabata. Jo ensimmäisiä paikkoja kolutessamme huomasimme paikan potentiaalin. Toinen toistaan hienompia kivikoita ja saaren kärkiä. Jo pitkältä näki, että tossa menee varmasti vedenalainen penkka tonne ja tonne..

Kalapaikoille on aina keksitty omia lempinimiä, joista karikon tai jonkun saaren reunan tuntee. Nyt uusilla paikoilla pyöriessä ne ovat vain ”stora lilleröitä” yms. mitä nyt kartassa lukee. Tämä alue kuitenkin alkoi heti kehittää lempinimiä; ”Persilija, Bryleekakku, Marjapuuro, Vähämarjapuuro, Marjapuuronmatala, Paskasaari… "

Olimme kiertäneet saaria pari, kolme tuntia ja saldona oli jo 2 nättiä taimenta. Toinen alamittainen ja toinen 62cm/2,6kg. Useampi tapahtuma oli siihen vielä päälle. Itse heittelin lähinnä omatekoisia lusikoita ja Truttia, Eliaksen keskityttyä 24g. Suomenlahti Salamanderin paiskomiseen. Tällä salamanterilla tulikin suurin osa tapahtumista, mm. molemmat ylös tulleet kalat.

Tulimme erään saaren etelä-reunalle, joka ei silmään näyttänyt niin hienolta, kuin monet muut alueella olevat paikat. Ekojen heittojen jo läiskiessä veden pintaa, katseeni haroo jo pidemmälle. Olisiko tuo riutta mahdollisesti parempi paikka..?? Samalla riutan kupeessa läjähtää ilmaan ns. kynttilähyppy, eli taimen kohtisuoraan ylös ja korkealle. Perässä tulee vauras ja pullea taimen, useampi kiloinen. Possu ei hyppää niin korkealle, vaan juuri ja juuri näyttää komean vartensa. Tämän paikan siis ristimme yksinkertaisesti: ”Kynttilä ja Possu”. Paikkaa heiteltiin tietenkin hartaasti, mutta emme saaneet tästä tapahtumia. Vastapuolen saarta kyllä karkuutin pienehkön tanteron, mutta tämä ei varmasti ollut kumpikaan aiemmin hyppivistä kaloista.

Miksi taimen hyppää merellä? Ei ole harvinaista, varsinkaan näin alkusyksystä, kun näkee taimenen loikkivan. Ei siis uistimessa kiinni olevana, jolloin hypyt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, vaan ihan omia aikojaan. Tässä meidän kyseisessä tapauksessa oli aika ilmiselvää, että isompi ajoi pienempää takaa ja tämä selittää komeat loikat. Useinhan kalat vaan hyppivät yksinään. Jääkö jahtaava kala siloin pinnan alle, vai onko hyppy jotain muuta?

Yhtä kaikki, kyllä merellä on aina mukavaa…

Lähteminen kannattaa aina...

Jörn Donnerin lohkaisua mukaileva otsikko on varmasti totta. Jo se, että saa yrittää pyytää meritaimenta uskomattoman kauniilla rannikollamme on hienoa. Mutta se vasta hienoa on kun nirso meren hopeanuoli hyväksyy tarjotun ruokalistan.

Olin sopinut sunnuntaina Pasi Taposen kanssa taimenreissun Porvoon alueen laajaan saaristoon. Keli ei ollut tällä kertaa moukaria, mutta sitä toiseksi paskinta eli aurinkoa ja kylmää. Irtauduimme rannasta klo 11, sillä mielestämme hyytävässä aamussa ei ollut järkeä kalastaa. Sää oli upean aurinkoinen ja tuulta noin 5 metriä luoteesta hitaasti itäänpäin kääntyen. Vedenkorkeus oli +25 ja pysytteli noin klo 15 asti siinä kunnes lähti jyrkkään laskuun. Periaatteessa siis munat pataan -keikkaan kaikki mahdollisuudet...

Heittelimme aivan saaristovyöhykkeen uloimpia puisia saaria ja niiden lähialueen kiviriuttoja. Sähkömoottorin surratessa pystyimme helposti koluamaan toinen toistaan upeampia kirkasvetisiä kivikoita. Mikäs siinä keulamiehenä ollessa! Vaihdoin hyrräsettiini tuoreen sateenkaari-Trutan (sininen, punainen, keltainen, hopea) ja uskoin tämän värin antavan kalaa.

Klo 1230, pari heittoa poterossa, jonka reunaa suojasivat kivet ja josta korkean veden aikaan vesi pyyhkii yli. Kaiken järjen vastaisesti paikka oli suojan puolella vaikka tuulta tuskin oli. Toisella heitolla tunsin selkeän tönäisyn. Olin hiljaa ja jatkoin kelausta pari metriä - pysäytys ja "kii on". Nätti kala samantien ilmaan ja räikkä ritisi. Muutaman kunnon syöksyn ja hypyn jälkeen Pasi haavasi kalan tyylikkäästi. Puntarille ja mittaus: 1970 g ja 57 cm. Erikoista kalassa oli sen haaroittunut pyrstö, joka ei kuitenkaan tuntunut menoa haittaavan. Ilmeisesti hylje käynyt jossain vaiheessa kopaisemassa...

Olimme todella iloisia saaliista näinkin haastavissa olosuhteissa. Nyt oli aika tahkoa samaa poteroa lisää. Muutaman heiton jälkeen Pasi ilmoittaa kalasta. Kunnon pärinä ja syöksyminen, mutta kala on voimiinsa nähden valitettavan lyhyt 45 cm. Mutta kala kuitenkin ja nyt oli kummaltakin apina pois selästä.

Heitän taas Trutan kivikkoon. Nyt otti on jo todella karski ja vapa taipuu kunnolla. Muutama sekunti tästä ja 17-vuotisen taimenurani ällistyttävimpiä tapahtumia: todella roteva 3,5 - 4 kg taimen hyppää suoraan meitä päin uistin suussa ja kaikki siimat ilmassa! Olimme kummatkin aivan pökerryksissä. Noin 10 metrin siima oli kokonaan metrin korkeudella ja kala iskeytyy veneen viereen kuin paistinpannu. En voinut muuta kuin kelata löysät pois ja päivitellä. Uskomaton suorite. Kala hyppäsi varmaan noin kahden metrin hypyn ja pystyimme selkeästi näkemään sen kirkkaassa valossa. Harmi, ettei pysynyt.

Vaihdoimme erityyppiseen paikkaan ja emme saaneet tuntiin täpyäkään. Palasimme vanhalle rikospaikalle ja heti mulla taas kiinni. Ehdin nähdä vaan pyrstön ennen irtoamista, noin 50 cm kala. Evästauko paikalla ja Pasi heittää lähes rantaan: 3 taimenta näykkii kilpaa uistinta ja se kääntyy poikittain eli "poikittainen maila" kuten Hakalan Jaska asian ilmaisee. Onneksi kalat ovat pieniä. Uskomaton paikka. Kaikki kalat läjässä 100 metrin sisällä. Heitän vielä itse uudestaan, alamittainen seuraa veneen viereen ja iskee. Onneksi saan pompoteltua sen irti. Pasilla vielä yksi kala kiinni, mutta pieni, noin 40 cm.

Kello oli noin 15 ja ajattelimme lähteä vähän muualle välillä. Ajoimme välisaariston ulkoreunoille. Laitoin vaihteeksi haspeliin kiinni klassikon: Kilohailin. Heitin vedenalaisen luiskan päälle kiertyvän aallon taakse: "kii on." Pintapyörteet, syöksy ja irti. Veikkaan, että kala pääsi niin matalaan veteen, että koukun kulma oli huono. Ja omaksi hölmöydeksi pitää sanoa se, että koukku oli varakoukku, jonka olin unohtanut vaihtaa ohuempilankaiseen. Selkeä mittakala.

Siirrymme seuraavaan paikkaan ja Pasilla vielä yksi kala käy kuopimassa. Tuntui, että mitä myöhempään päivään meni ja mitä alemmas vesi laski, niin sitä vähemmän kaloilla oli tappajan vaisto. Emme iltapäivän tunteina saaneet kaloja pysymään millään.

Kalastusaika 11-17.30, 10 tapahtumaa aurinkoisessa kelissä. Ei voi valittaa. Ehkä tärkein havainto oli se, että löysimme riutan, josta vesi virtasi läpi kaikilla tuulilla ja joka oli riittävän syvä tarjotakseen suojaa. Vedenlämpö oli tasainen 10,5 - 10,8 Lowrance-astetta.

Jos sama meno jatkuu, niin voinen pikkuhiljaa todeta: "Graavia, komisario Palmu"

VAIN KAHDEN TUNNIN TÄHDEN...

Sanottiin mulle lauantaina kotona kun kuumeissani nettasin säätietoja ja olin Jouniin yhteydessä reaalikelin suhteen. Oltiin tultu kotiin 1630 ja ajattelin, että nyt kun moinaa ennen myrskyä, niin pakkohan sitä on käydä kokeilemassa 10 minuutin päässä olevat lähimestat! Kuten ehkä tämän blogin lukijat tietävät, niin meikäläinen kalastaa noin 7 kertaa kymmenestä hirveässä moukarissa...

Eli tuumasta toimeen, irtauduin yksin Kaivopuiston rannasta klo 17. Keli oli todella lupaava, vesi nousussa, vedenlämpö noin 10 astetta ja maininkia. Tuuli oli tauonnut kuin seinään ennen myrskyn tuloa. Lyijynharmaa taivas ja ruotsinlaiva horisontissa kaahasin ekalle mestalle. Laitoin lyijynharmaan Ismo Zalsan kiinni ja heitin. Heitin toisen kerran ja nyt oli kiinni. Huomasin heti että kala ei ollut iso, mutta pääasia että jotain tulee. Kala ylös ja mittaus: 44 cm ja takaisin.

Jatkoin heittelyä mukavassa swellissä ja kahdeksas heitto toi taas kunnon pärinän siiman päähän. Tämä kaveri oli kovempi veivaaja, mutta silti aika pieni. 47 cm. Takaisin. Kello oli nyt 1735 ja noin reilu tunti vielä peliaikaa. Kiersin saaren toiselle laidalle ja liu'uin reunan heittäen Matiakselta tilaamaani omaa Trutta-väriäni, jossa keltaisen, hopeisen ja punaisen liitto. Ei mitään noin puoleen tuntiin.

Kello 1815 heitin samaan kuohuun kuin aikaisemminkin ja nyt tärppi oli huomattavasti rajumpi. Kala ilmaan ja totean ilmapunnituksella noin 2-2,5 kg kalaksi. Nyt rupesi jo jännittämään kun olin yksin liikkeellä (mitä hyvin harvoin teen) ja haavaus olisi vaikeaa. Maininki oli ruvennut pikkuhiljaa kasvamaan ja vähän väliä tuli vihaisia puuskia, jotka ennakoivat myrskyn olevan lähellä.

Väsyttelin kalaa kaikessa rauhassa ja olin jo varautunut haavimaan. Vene oli kulkeutunut vaarallisen lähelle kiviä ja jouduin ottamaan pakkia. Kala pysyi vielä tässä vaiheessa hyvin kiinni. Sitten olikin h-hetki: yritin haavausta kerran, en onnistunut. Kala meni veneen alle. Jouduin taas ottamaan pakkia ja torpedo suuntasi suoraan perään siiman löystyessä. Tämän jälkeen sain vielä kerran kalan pintaan ja yritin haavata, mutta se pääsi irti samalla hetkellä kun haavi osui veteen...

Ei voi mitään. Kello oli jo lähes 19 ja karautin pois myrskyn alta, joka sitten seuraavana yönä nousikin varsin hurjaksi.

Tästä voidaan taas vetää se johtopäätös, että kelillä on väliä. Kuinka monta tuntia sitä onkaan heittänyt turhaan paskassa kelissä kun nyt menee optimikelillä ja saa 3 tapahtumaa alle 2 h sisään...no, onhan nyt sitten syyskausi auki!

Kylmenevää kyytiä!

-Pekka Pouta madaltaa ääntään ja vähän pudistelee päätäänkin. Suomen kansa synkistyy. Ensiräntä luvassa eteläänkin. Vaan mertsariukon naamalle ilmestyy leveä hymy - vihdoinkin vedet jäähtyvät ja päästään taas tositoimiin!

Syyskausi aukesi omalla kohdalla tänään torstaina. Aika laajalla sektorilla tuli haravoitua pääkaupunkiseudun läntisiä vesialueita. Vaikka lämmintä vettä lienee reilu massa koreakelisen loppukesän ja keskiarvoista ylöspäin poikkeavan alkusyksyn jäljiltä, yllättävän äkkiä viilenevät yöt ja reippaat tuulet sotkevat pakkaa. Kiva niin.

Alhaisin vedenlämpö, johon osuin, oli huimat 11,8 astetta. Todella raju pudotus tuttujen aivan lähipäivinä raportoimiin lukemiin. Läpikäydyistä heittopaikoista löytyi korkeimmillaankin 13,5 asteista vettä. Toki kalastus painottui kohtuullisen ulos. Ja kylmää oli meininki hakeakin.

Ja tänään tuli heti jo onnistumisiakin: 2 kalaa, lämpötiloista 13,3 ja 12,5. Eli hieno alku syksylle, ja toisaalta lupaava jatko upealle keväälle. Ensi viikon alkupuolelle ennustettu keli startannee syyssesongin kunnolla vauhtiin. Ja eikun vesille!

-Mikko (MQ):n puolesta PB A

Uudessa Kalastus-lehdessä artikkeli meritaimenen syyskalastuksesta

Juuri ilmestyneessä Kalastus-lehdessä on PB Jounin syväluotaava kirjoitus taimenen syyskalastuksesta.

Jutussa käydään läpi muun muassa taimenapajat kuukausijaksottain aina syyskuusta joulukuuhun. Mielenkiintoista luettavaa on myös uistimen koukun koosta ja sen merkityksestä ylössaanti-prosentin paranemiseen.

Eikun hopihopi hakemaan oma painoksesi jostain asiansa tuntevasta kalastustarvikeliikkeestä.

-PB A

Edit:

KALASTUS-lehti on ilmaisjakelulehti - tiedoksi niille jotka sitä eivät vielä tienneet. Ja alla olevaan Anonyymin kysymykseen vastaus: Nettiversio tuoreimmasta lehdestä ilmestyy mm. Kalamies.comiin aina parin viikon viiveellä.

Edit 2:

Eli uusin nettiversio ei ole uusin numero, vaan aina edellinen - pahoittelut sekaannuksesta.

Syyskauden alkua odotellessa

Sillä aikaa ennen kuin vedet jäähtyvät parempiin lukemiin ja mertsarimies odottelee kauden alkamista, niin alla olevasta linkistä voi hakea fiilistelyä pahimpaan poltteeseen. Norjalaisen live-webcamin kautta voi seurailla lohien elämää Suldalslågenin virrassa.

Ja peeäs. "Kirjoittajaksi Meritaimenblogiin" -rekry on edelleen voimassa - tervetuloa!

Laxen Live: http://www.vgtv.no/?id=23021&category=43

Syystervehdys

Kesä meni taas hujauksessa ja on aika palata kauan odotetun harrastuksen pariin.
Virallisesti alkaneesta syksystä huolimatta, päivä- ja yölämpötilat ovat vielä niin kesäisissä lukemissa, että merivesi ei jäähdy kovin nopeasti. Tällä hetkellä ulkomeren reunalla veden lämpötila on noin 14.5c - 16c asteista ja ehkä ajankohtaan nähden tavanomaista kirkkaampaa. Kalaa sieltä on silti mahdollista saada ja ensimmäiset on saatukin. Sopivalla kelillä näkee myös komeita hyppyjä ja pintakäyntejä, mutta syönti ei ole millään muodoin vielä aktiivista. Seurataan säiden kehitystä ja toivotaan nopeaa muutosta viileämpään suuntaan. Tästä tämä lähtee.

Blogi kesälomalle

Näin se kevät taas vierähti ja pian juhlitaan keskikesän juhlaa - juhannusta. Kesälomien ajaksi blogi epäilemättä hiljenee ja uuteen vauhtiin päästään taas alkusyksystä. Kesällä tietysti kalastellaan myös taimenta, mutta virtavesissä.

Tosin, meritaimenkauden jatkoon ei ole mitään estettä. Meriveden lämpötila ei ole vielä liian korkea taimenelle ja sinnikkäimmät kävijät saavat edelleen kaloja, ja ”iltatähteenkin” on vielä täydet mahdollisuudet. Kalaa mielivän on kuitenkin oltava aamun- tai illan virkku, sillä paras syöntiaika osuu auringon nousun- ja laskun aikaan. Todellisuudessa kuitenkin virka-aikana työssäkäyvän kalamiehen on nostettava arkikalastuksesta suosiolla tassut pystyyn, koska muutoin päivän pituus venyy kohtuuttoman pitkäksi.

Nautinnollista kesää lukijoille ja kirjoittajille.
Tavataan viimeistään syksyllä.

Kirjoittajaksi Meritaimenblogiin?

Takana on kohta 3 kuukautta blogiin kirjoittelua, joten on pienen tilannekatsauksen aika.

Tarinoita, raportteja ja spekulointeja on kasassa jo ihan mukavasti, silti uudet näkökulmat ja tuoreet kertomukset ovat aina tervetulleita. Siispä jos tunnet halua ryhtyä blogin kirjoittajaksi niin tervetuloa. Juttuja meritaimenen kalastuksesta ei ole mielestämme koskaan liikaa.

Niinkuin mertsarimiehen perusluonteeseen kuuluu, emme kirjoita blogiin ihan-mitä-sattuu-huttua, vaan asiapitoista sisältöä rakkaaseen aiheeseen liittyen. Emme myöskään arvostele (ainakaan kovin kriittisesti) toisten näkemyksiä, vaikka omia annammekin. Huumoria sen sijaan saa, ja mielellään tulisikin olla. Olkoon kirjoituksesi sitten reaaliaikainen päivärapsa tai pidempi analyyttinen selostus meritaimenen aktiivisuudesta pilvisellä kelillä, tulee se olla asianmukaisesti kirjoitettu. Periaatteessa sisältöön ei ole muuta rajoitusta kuin että aiheena on meritaimen ja kaikki aiheeseen liittyvä. Eikä sekään nyt ihan niin tarkkaa ole, jos haluat vaikka kommentoida esimerkiksi kalastuslupakäytäntöä Suomen merialueilla. Eli jos on tarve ja halu mennä hieman ”off topic”, niin siitä vain. Kuitenkin esimerkiksi tarinat siitä 2,5 kg enkkahauesta ja vastaavat erikala-aiheet jutellaan jossain muissa foorumeissa.

Toimintamme on luonnollisesti täysin vapaaehtoista, joten kirjoita silloin kun siltä tuntuu ja siitä mistä haluat.

Kirjoittaa voit omalla nimellä, nimimerkillä tai nimettömänä - kuinka vain. Lähetä juttusi, kysymykset tai palautetta osoitteeseen anttu.bruck (at) kolumbus.fi.

Meritaimenblogissa käy päivittäin noin 100 ja parhaimpina yli 650 lukijaa. Kiitos kaikille lukijoille ja kirjoittajille tähänastisesta.

-PB A

Lopun alkua - vai onko sittenkään?

Ehkäpä vuosisadan tai -tuhannen, kuinka vain, upein meritaimenkevät lähestyy loppuaan. Tulevan viikonlopun helteet saavat monen mertsarimiehen julistamaan kauden päättyneeksi. Kalastuksen osalta katseet käännetään jo tulevaan syksyyn. Mielessä pyörii, millaisia mörköjä kevään isomukset ovatkaan kesän silakkakuurin jälkeen...
 
Päättyykö kevätkausi sitten jo? Uskon (ja toivon), että ei. Toki vesi lämpenee vinhaa vauhtia lähipäivinä. Silti, tuulten jälleen sekoittaessa vesimassaa, yllättävänkin viileää vettä pukkaa vielä pintaan. Syöntipiikit luultavimmin keskittyvät yhä enemmän hämärän aikaan. Aamu ja ilta korostuvat. "Yliyön reissut" pimeimmän hetken saaritaukoineen ovat ainakin allekirjoittaneen mielessä - jos ei muuten, niin kiinnostavina kokemuksina.
 
Faktaa on, että silakan kutu vetelee viimeisiään. Pääparvet painavat pian kohti ulappaa. Silti, silakkaa pyörii sisempänäkin vielä jonkin aikaa. Ja, vieläkin pidempään, osa taimenista jää hetkeksi ihmettelemään muuttunutta tilannetta - mihin se ruokapöytä oikein katosikaan?
 
Totta on myös, että lohet saavat kohta seurakseen ulkomeren syönnösalueille meritaimenen. Vaikka kuinka optimistisesti yrittäisi asiaa pyöritellä heittokalastajan kantilta.
 
Taannoin tekijämiehet onnistuivat yhyttämään taimenia jopa läpi kesän. Pimeimpinä hetkinä kaloja nousi ulkokakuille päivystämään. Itse arvelen, että istutuspaikkojen muuttumisesta (sisemmäksi) ja sitä seuranneesta kalojen käyttäytymismallin vaihtumisesta johtuen noita tilanteita tapahtuu aiempaa harvemmin. Itse asiassa muutamina viime kesinä on kuhanuistelijan vaappua viety riehakkaammin - ylöskin on kaloja saatu. Ota tuosta nyt sitten selvää.
 
Ja sitten on vielä viileämmän veden kumpuamistilanteet saariston reunamilla. Ken sellaiseen osuu, saattaa kohdata elämänsä ikimuistoisimman hetken. Kiikkustuolikamaa.
 
Oma havaintoni on, että parinakin keväänä lähivuosina taimen on tuntunut "hyppäävän" ulomman saariston "yli" suoraan avomerelle. Tietyt "salettivyöhykkeet" eivät olekaan antaneet kunnolla kalaa oikein missään vaiheessa kevättä. Syksy on sitten kuitenkin ollut taas aivan toinen juttu ja taimenen liikehdintä normaalimpaa. Tai ainakin totutumpaa.
 
Tosiaankin, kunhan alkava korkeapaine jossain vaiheessa taas väistyy, sitkeä yritys saattaa vielä saada palkintonsa kevätkauden kalkkiviivoilla. Ja enteitä on, että kyseessä on ns. kova paketti, jouluterminologiaa lainatakseni.

Mikko (MQ):n puolesta -PB A

Vielä yksi heitto...

Usea meritaimenaktiivi tulee muistamaan kuluvan kevään suurtaimenten keväänä. Isoa taimenta on nyt merellä paljon ja melkeinpä päivittäin kuulee uutisia isoista kaloista. Se onnekas joka on osunut tänä keväänä silakkaparven läheisyydessä syönnöstäviin meritaimeniin, on saanut kuunnella kuinka kelan räikkä laulaa Hoosiannaa. Tunne on pökerryttävä kun yhtäkkiä kelaus pysäytetään kuin seinään ja vastaiskussa vapa taipuu niin, että korkit rutisee käsissä. Sitten lähdetään, eikä siinä turistina ollessa oikein voi kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Ison kalan ylösotossa on se paha puoli, että pitkän väsytyksen aikana koukku kalvaa reikää minuutti minuutilta suuremmaksi. Sen jälkeen ei yleensä tarvita kuin, että kala tekee 180 asteen käännöksen ja kaikki voi olla hetkessä ohi. Tapahtuneen jälkeistä tunnetta ei oikein osaa sanoin kuvailla muuten kuin, että tyhjältä tuntuu. Toisaalta, jos saat kalan ylös, on polvet yhtä vatkulia pitkän aikaa. Näin kävi itselleni menneellä viikolla. Muistellaanpa hieman tätä hienoa hetkeä.

Yhden aikaan laskettiin Jounin kanssa vene ja kalaan päästiin noin puolta tuntia myöhemmin. Pitkälle ei ollut aikomusta tässä vaiheessa lähteä, sillä Juha piti hakea vielä samasta rannasta muutamaa tuntia myöhemmin. Keli oli taas - se hankala. Aurinkoa taivaan täydeltä, tuulta sentään sen verran, että pinta oli rikki, mutta suunta väärä -koillinen. Parin tunnin aikana saatiin kaksi alamittakalan havaintoa ja Juhakin jo odotteli rannassa, joten miestä hakemaan. Sitten taas merelle, tällä kertaa ulommas. Ulompana merituulta lounaasta 4m/s, ei paha. Muutama vakiopaikka heitettiin pikaisesti läpi, ja muitakin yrittäjiä oli arkipäivästä huolimatta ruuhkaksi asti. Otettiin vartin mittainen irtiotto ja jätettiin paikka muille. Se kannatti, sillä heti toisesta lahdesta löytyy taimenparvi syönnöstämässä. Jouni ja Juha ottavat parvesta neljä kalaa ylös, mutta pieniä olivat kooltaan, joten päästettiin ne takaisin kasvamaan. Seuraavasta kärjestä ottaa minulla pieni taimen, jolta pilkotti silakan pyrstö suusta. Tuntia myöhemmin jo kertaalleen tyhjänä heitetyssä paikassa taimen ajaa pikkukalaa ja näyttäytyy samalla. Kirjolohi - Trutta lentää kalan tekemiin renkaisiin ja hetkessä kala iskee. Muutaman minuutin kuluttua päivän ensimmäinen mittakala on ylhäällä.

Veneparlamentti pohtii seuraavaa siirtoa. Katsellaan kelloja ja tuumaillaan minne mennään? Pian pitäisi alkaa syönnin kuumin hetki. Miten olisi "ison kalan reuna"? sinne. Vajaan puolen tunnin kuluttua nostan kaasukahvan ylös ja tulitus alkaa. Tuulen suunta on nyt täälläkin lounaasta ja voimakkuus juuri sopiva. Silti koko reuna on tyhjä niin kaloista, kuin kalastajastakin. Loppuvaiheessa liukua, kaverin vene ilmaantuu meidän perään aloittaen myös kalastuksen. Meillä on heitettävää tässä vaiheessa enää n. 50m. Hetkeä myöhemmin kalastettava reuna päättyi nimenkärkeen ja kalakaverini näyttivät lopettelevan kalastuksen, mutta heitän vielä yhden heiton ison kiven viereen. Se oli siinä ja loppu oli aika sekavaa.

Seuraava kirkkaampi hetki oli vasta kotona, kun avovaimo onnitteli 5.7 kg taimenesta lasillisella kuohuviiniä. Kalan väsytyksen aikana olin soittanut takanamme olevan kaverini ottamaan kuvia, joita mies ansiokkaasti räiski 170 kappaleen verran. Tallessa on myös videota, jota kenties vielä täälläkin nähdään?

Nyt on taas aika tarkistaa henkilökohtainen alamittaraja ja olkoonkin se tämän kevään ajan 65cm.