Kotivesillä kausi avattu

Tänään oli taas mahdollisuus lähteä vesille katsastamaan tilannetta. Toissapäivän pikaisku ei tuottanut tapahtumia muutamaa tönäisyä lukuunottamatta.

Viimeisimmät jäänrippeet lähtivät vasta tiistain aikana saaristosta ja vedenlämmöt ovat tämän seurauksena todella alhaiset. Alkuviikon lämpimät päivät eivät ole vielä lämmittäneet vesiä, siitä pitivät huolen myös kipakat yöpakkaset. Useat isot selät jäätyivät tämän seurauksena ja aamulla saaresta töihin mentäessä sai taas toimia jäänmurtajana.

Merkittäviä lämpötaskuja ei ole kerennyt muodostumaan oikeastaan mihinkään. Löysimme muutaman asteen lämpimämpää vettä vain parista paikasta. Eilisen kova keli oli taas sekoittanut vettä, joka kaiun mukaan asettui taas noin kolmen asteen hujakoille.

Tämänpäiväinen kala tuli tästä n. 3°C vedestä, olosuhteisiin nähden oli yllättävänkin pirteä yksilö. Alkuun komea loikka, ja päälle pari hyvää syöksyä kunnes haavi heilahti. Pituutta kalalle oli kertynyt 65 cm - oikein mukava kauden aloitus. Taimenen suussa ja vatsassa oli kolmipiikkejä, joten tankkaus on jo alkanut. Tähän muutama oikein lämmin päivä niin ihmeitä taas tapahtuu...

Pidelkää korkeista lujaa kiinni : )

-Petteri

Käsittämättömän hieno kauden avaus!

Nyt on sitten meidänkin porukalla mertsarikauden avaus takana. Kuten edellä kirjoittaneella porukalla, reissu suuntautui perinteiden mukaisesti myös meillä Gotlantiin.

Jäiden tuskallisen hitaasta lähtemisestä ja talven aikana suoritetusta pakollisesta perho- ja vieherasian hypistelystä aiheutunut ahdistus alkoikin jo heti karista, kun tapasimme oppaan kentällä ja kuulimme viimeisimmät uutiset kalastuksesta.

Aamulla joka ukko oli lähtövalmiina ja hajaannuimme kahteen porukkaan, perhomiehiin ja koneonkijoihin. Täysin peilityyni keli ja auringonpaiste kirkkaalta taivaalta sai oppaat toteamaan, että hankala päivä tiedossa ja odotuksia ei kannata nostaa ihan kattoon asti. Olimme aiemmilla reissuilla pommittaneet perinteisiä paikkoja lännessä ja pohjoisessa, jotka nyt olivat täynnä rantavedessä ajelehtivaa levää. Nyt veden ollessa vasta noin 4 asteista suuntasimmekin uusille paikoille itään ja etelään. Paikallisten ajatus oli, että väijymme perinteisten niemenkärki karikoiden sijaan muutamia lämpimämpiä matalia poukamia. Sinänsä ei mikään uusi ajatus mertsarin kevät kalastuksessa, mutta ei ihan perinteisiä Gotlannin ottipaikkoja, ainakaan meille.

Kalastettuamme noin tunnin paikkoja alkoi pieni tuulenvire rikkoa veden pintaa. Opas toteaa, että nyt on kaikki kohdillaan ja hyvä mahdollisuus kalaan. Ensimmäinen "fish on"- huuto kajahtaa ilmoille! Seuraavan kahden tunnin aikaa rantautetaan kuvattavaksi vielä 5 kalaa lisää ja karkuutetaan yksi. Samalla saamme raportteja toiselta porukalta, että 3 kalaa on kuvattu ja useampi karannut. Posketon alku reissulle!

Seuraavina päivinä kalastetaan tuulen noustessa myös perinteisempiä paikkoja ja kuvattavana käy vielä 3 kalaa ja useampi tiputettiin matkalla kameralle. Suurinosa kaloista oli vielä tummia, mutta tämä ei laimentanut tunnelmaa vaan jokaista kalaa juhlittiin asiaan kuuluvalla antaumuksella. Kalat olivat 45-78cm välillä.

Loisto reissu ja kiitos Islannin viime aikaisille tapahtumille venähti kotiin lähtö lentojen peruuntuessa päivällä. Muiden matkamiesten kiroillessa kohtaloaan, nautimme vielä ylimääräisen päivän Ruotsin rannikon helmestä, Gotlannista, täysin rinnoin. Lauttamatkalla suunniteltiin jo ensivuoden reissua ja aamulla todettiin iloksemme, että jäät ovat täältäkin vihdoin lähteneet!

Tuomas

Gotlanti 2010 yhteenveto

No niin, Gotlannin matka on takana ja laukut purettu. Puretaan hieman itse reissuakin.

Perille saavuttiin keskiviikkona kolmen aikaan iltapäivällä. Pikaisen majoittautumisen jälkeen kalavermeet päälle ja mökkirantaan kalaan. Mökki-isännän mukaan rannasta oli saatu neljä taimenta kuluneella viikolla. Ensimmäisenä iltana me emme kuitenkaan kaloja saaneet. Tiedä sitten lasketaanko mökkirannaksi kilometrin verran pohjoiseen oleva niemeke, mutta siellä oli ainakin kaksi kalaa. Osuin siis sinne. Paikassa oli vedestä esiin pistäviä kiviä, sekä kaksi pinnan alle jäävää matalaa, johon maininki rauhallisesti kaatui. Kalat olivat aivan matalan päällä, jopa niin matalassa että Vickeä joutui kelaamaan vapa pystyssä. Ensin möyrähti iso kala aivan edessäni ja pari heittoa myöhemmin alamittainen tuli aivan jalkoihin. Olin lähes satavarma, että jompikumpi kaloista vielä iskee, mutta ne katosivat mystisesti? Kahlasinko päälle, en tiedä.

Seuraavana päivänä ajettiin heti aluksi pohjoiskärkeen. Lunta oli metsäautotiellä vielä sen verran, että auto jätettiin kauemmaksi ja loppumatka käveltiin. Seitsemän kalastajaa levittäytyi isolle alalle, mutta kaloista ei kuulunut mitään. Outoa, sillä ei kelissä sinänsä vikaa ollut, no ehkä tuulta olisi voinut olla enemmän? Paikka oli silti tyhjä. Paluumatkalla autolle törmäämme suomalaisryhmään, jotka empivät, pääseekö autolla rantaan asti? Eivät lähteneet yrittämään, mikä olikin viisasta. Vaihdettiin pikaisesti kalattomuusuutiset ja miehet jatkoivat matkaa, niin mekin. Pysyteltiin koko päivä länsirannan aiempien reissujen kalapaikoilla, mutta nyt kalat olivat kateissa. Kaakkoistuuli piti länsireunan liki tyynenä ja olisiko vika ollut sitten siinä, tiedä häntä, mutta tyhjän nakkeluksi meni.

Sama toistui seuraavana päivänä, sillä erolla, että päivästä tuli hyvin lämmin. Ei ollut hullumpaa istuskella nuotiolla makkaraa paistellessa, mutta kaloista ei saatu minkäänlaista havaintoa. Skit Fiske!

Lauantaiaamu valkenee ja meillä valtiovierailijoilla on hitautta havaittavissa. Saan puhuttua kuitenkin itseni "ensimmäisen aallon" lähtijöihin. Karttaa tutkitaan ja suunnataan pohjoiseen, mutta tällä kertaa enemmän koilliseen. Etsimämme paikka löytyy, ja parkkipaikalla on auto Ruotsin kilvissä kuskin seisoessa meressä, vaikuttaa hyvältä. Otan suunnan kohti paikallista kalastajaa, muiden mennessä päinvastaiseen suuntaan. Paikallinen tulee juttusille, on Öölantilainen. Näyttää sormella kolmea eri kohtaa joissa on kussakin kalat, suurin "fem kilos". Tieto jäi arvoitukseksi, minä en niitä ainakaan saanut, eikä kaverit toisesta nimestä. Oli taas paikan vaihdon aika. Parlamenttimme seisoo taas autolla ja pohtii strategiaa. Tuulen suunta on eri kuin muina päivinä, suunnilleen koillinen. Toimisikohan torstainen luoteiskärki?

Paikalle tullessamme jäin hetkeksi autolle seuraamaan kun kolme miestä kahlaa kalapaikoille. Kaksi valitsee ns. parhaimman kohdan ja yksi menee hieman oikealle. Hyvin pian kuulen huudon: Simpalla on kala kiinni!
Kaivan jostain peräkontin uumenista videokameran ja alan kuvata kun Simppa kahlaa kalan kanssa rantaan ja pakollisten yläfemmojen jälkeen kuuluu kaukaa: Erkillä on iso kala kiinni! Vapa on hurjalla kaarella ja jos Erkin "seiväs" vääntyy noin paljon, niin kalan on oltava iso, joten nyt apuun. Painelen munaravia veden lentäessä lähemmäksi väsyttelypaikkaa ja Anttu tekee samoin, kun näen yhtäkkiä kalan hyppäävän hänen selän takana, vaikka kiinni oleva kala ohjaa Erkin vapaa eri suuntaan - mitä täällä tapahtuu? Pääsen perille ja kalaa on jo yritetty kertaalleen haaviin, ei mahtunut. Nykäisen selästä oman haavini ja pian kala saadaan sinne ujutettua. Se on valtava. Pituuteensa nähden syyspaino heilauttaa puntarinviisari helposti yhdeksään, nyt "vain" 6,5 kiloon. Kala on tummahko ja se laitetaan takaisin elementtiinsä. Toivuttuamme tilanteesta paikan kalastusta jatkettiin. Siitä hetkestä alkoi hulinat, joista ei ole edes tarkkaa muistikuvaa. Se oli kait aika tarkalleen heitto ja kala? Joko se pysyi tai sitten ei - mutta kaikki sai! Oli pyörteitä, selkävanoja, hyppyjä, yläfemmoja ja ulvahduksiakin. Yhdessä vaiheessa muistan puristaneeni kolmen kilon kalaa kuin sylivauvaa kantaessani sitä kiviriutan kivelle. Kamerat räpsyivät ja videokamera pyörivät. Otettiin yhdestä väsytyksestä jopa vedenalaista videokuvaa ja nautittiin. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua.

Kyllä, tähän oli hyvä päättää sittenkin hienosti päättynyt kalaretki.
-PB Jouni

Tai on se sittenkin aika helppoa

Kun aika ja paikka on oikeita. 20 minuutin session saldo oli toistakymmentä kontaktia, ylös 5 joista suurin 6,5kg tumma. Enpä ole tuollaistakaan koskaan kokenut. Joka heitolla ja uistimesta ei ollut väliä. Nyt hymyillyttää!

Vaikeaa on

Toissapäivän kahta seuriota lukuunottamatta on Gotlannin taimenet jossain missä me ei. Eilisen nollat ei masenna ja uudella innolla lähdetään kokeilemaan tämän päivän haasteita. Keli on mitä mainioin, tosin tuulla voisi hieman enemmän. Nyt nakkelemaan, jäädään kuulolle. -PB A

Ei uskoisi kun ikkunasta ulos katsoo...

...että keskiviikkona uistin lentää, suunnilleen tuolla kartalla näkyvällä paikalla Gotlannissa.

On taas vuosi vierähtänyt siitä, kun edellinen kalastuskausi avattiin. Tarkoituksenamme oli lähteä vaihteeksi Öölantiin, mutta jäätilanne muutti matkasuunnitelmat pari viikkoa sitten. Haastavien vaiheiden jälkeen saimme buukattua mökit, sillä suurin osa saaren mökeistä on edelleen talviunilla. Kalavehkeet ja muut matkatavarat on nyt pakattu valmiiksi tiistain lähtöä varten - polte on melkoinen.

Pyrimme mahdollisuuksien mukaan päivittäin raportoimaan kalamatkamme tapahtumista tänne blogiin. Siihen asti kuulemiin.

-PB A

Mertsarivideoita maailmalta

Pakkaspäivien iloksi muutama herkkupala, s’il vous plaît:

Havørredens Hemmeligheder 1


Havørredens Hemmeligheder 2


Havørredens Hemmeligheder 3


Havørredens Hemmeligheder 4



Ylläolevien trailereiden täyspitkät versiot voi tilata ainakin täältä jos jäi jotain hampaan koloon: www.salar.dk/wideopenoutdoorf.html

Huom! Jos nämä videot ei näy selaimessasi, niin samaiset löytyy myös tästä YouTube -linkistä.

Hei dude, sun jalat tärisee!

En jurnuta pitkästä talvesta tai järkyttävistä pakkasista. En vingu siitä pitkästä odottamisesta, että pääsen seuraavan kerran vesille.. Enkä siitä, että eikö nämä loput talvikuukaudet olisi jo ohitse. Ai miksikö? No kevät, sen aurinko ja mertsarit ovat päivä päivältä lähempänä totuutta!

Jounin kirjoittama ao. teksti tosin kuvaa hyvin kalamiehen talviarkea. Odottaminen on myrkkyä ja oheistoimintaa on keksittävä. Mertsarivieheitä on jo haalittuna kasaan ja uusia truttia odottaa pakissa. Kamoja on järjestelty ja uusia hankittu. Aikaa tapettu pilkkimällä ja rutisevat jäät testattu alkutalvesta. Ja toki fiilistelemällä kavereiden kanssa menneitä vuosia ja tapahtumia. Eniten puheen aihetta on kuitenkin herättänyt viime syksyn "kolmepisteseiska", joka sytytti mut lajiin täysin. Innokkaana perhokalastajana ja perhonsitojana myös rasiat ovat saaneet uusia tulokkaita ja myös uudet perhomallit ovat saaneet osansa pimeinä talvi-iltoina.

Meritaimenperhot ovat mukavaa vaihtelua sidontaan ja perhokalastus seisovassa vedessä tarjoaa kalastajalle sekä haastetta että hienoja hetkiä rakkaan harrastuksen parissa. Erilaisten katkarapujen imitointi onnistuu myös leikiten perhoilla ja "tympääntynyt raudan paiskaaja" voi saada uutta kipinää kalastukseen kokeilemalla vanhan ja perinteisen rinnalla uutta ja ihmeellistä. Meritaimenen perhokalastuksen suosio rannikolla on lisäänyt huomattavasti viime vuosina ja uusia perhomalleja syntyy tuon tuosta. Heille, jotka haluavat päästä helpolla perhojen suhteen on valmiit ja toimivat reseptit helposti löydettävissä ja tänä päivänä meritaimenelle soveltuvia ostoperhoja löytyy kohtuu vaivatta alan liikkeistä. Intohimoiset sitojat, itseni mukaan lukein, sitovat kuitenkin itse perhonsa. Itse tekemällähän saa juuri sitä, mitä haluaa - ja ennen kaikkea, toimivaan ja laadukkaaseen koukkuun. Ja pitkät talvi-illat kuluu joutuisaan perhoja punoen.

Kuvan perhot saavat uuden kodin erään Blogistin syksyn tuulien ja kevään auringon piiskaamasta pakista. Toivottavasti Öölannin taimenet innostuvat katkaravuista ja pikkukaloista - ja mahdollisesti kuulemme myös niiden mahdollisesta menestyksestä kotimaistenkin taimenten saalistajana.

Ainiin.. tässä kirjoittaessani pimeänä talvi-iltana mieleen juolahti tapahtuma viime viikolta. Istuttiin kaverin kanssa ruotsin tunnilla ja aurinko lämmitti ikkunasta meidän kasvoja. Kaveri tokaisee kovaan ääneen: "Hei dude, sun jalat tärisee!" Katsoin vain päälle ja huokaisin.. sillä eihän tavallinen kuolevainen voi ymmärtää, mitä itse tuolloin ajattelin.

Uskokaa tai älkää - se on kohta sitä itseään!

Ystävällisin terveisin

Mika Ylänkö

Odottavan aika on pitkä, aivan liian pitkä

Keskiviikkoaamu 27. tammikuuta 2010 alkoi Helsingissä jäätävillä pakkaslukemilla -25,4°C. Muutamaa leudompaa päivää lukuun ottamatta, takana on yli kuusi viikkoa pakkasia, eikä pitkälle ulottuvat sääennusteet lupaa paljoakaan lämpimämpää. Suomenlahti jäätyi kauttaaltaan muutama päivä sitten, ja siinä samalla jäätyi toiveet aikaisesta keväästä. Edessä on pitkä odotus, aivan liian pitkä.

Tiedän itseni lisäksi ihmisiä, joille nämä odotuskuukaudet ovat myrkkyä. Aiheeseen liittyviä sijaistoimintoja on keksittävä, jotta odotusaika ei kävisi kohtuuttoman tylsäksi. Keloja on huollettu ja uusi vapa odottaa jo seinällä roikkumassa. Uistinrasian sisältö vielä sortteerataan ja vilttiketjun uistimet kierrätetään. Jos talvi näyttää venyvän ylipitkäksi, kausi avataan kenties etelämpää Öölannista, jonne kevät saapuu hieman aikaisemmin kuin tänne peräpohjolaan.

Kalastuskautta odotellessa tulee usein katseltua aikaisempien keväiden kalakuvia ja videoita. Pakkasen paukkuessa ulkona, on mukavaa käydä näitä hetkiä läpi uudestaan ja mikä onkaan kalamiehelle parempaa terapiaa? Katselin juuri viime kevään videoita ja muistan omasta mielestäni melko tarkasti tämänkin videon tapahtumineen. Silti vain kamera on tallentanut paljon asioita, mm. kommentteja, joita ei muista itse tapahtuneeksi lainkaan. Näitä yhdessä koettuja hetkiä hyvien kalakavereiden seurassa on aina ilo katsella, olkoon vuodenaika mikä tahansa.

Kiitos taas Antulle ja Juhalle tästäkin hienosta kalapäivästä, keväällä jatketaan.

Hyvää keväänodotusta myös kaikille blogin lukijoille!

-PB Jounin puolesta PB A

Verkot on selvitetty

Olen pohtinut asiaa ja päätin nyt kuitenkin viheltää pelin poikki poistamalla edellisen kirjoituksen, joka käsitteli meritaimenen verkkopyyntiä - kaikkine kommentteineen. Teksti oli yhden kirjoittajan oma kokemus ja mielipide, eikä siten edustanut Meritaimenblogia yleisesti.

Kaikesta huolimatta kiitos kaikille lukijoille ja kirjoittajille vuodesta 2009. Toivotaan että saadaan tänäkin vuonna paljon tekstien aiheita. Alkuvuosi lienee vielä hiljaista, mutta kunhan kevätaurinko alkaa taas lämmittämään ja jäät mereltä sulamaan, niin eiköhän se kirjoittaminenkin siitä sitten vilkastu.

-PB A

Meritaimenblogin lukijan kynästä

Morjens!

Olen lukenut teidän meritaimenblogia säännöllisen aktiivisesti ja voi niitä poltteita, mitä sieltä on saanut.Tainnut siinä jokuset yöunetkin samalla menetetty kalojen kuvat silmissä. Mukavaa luettavaa ja aina on positiivista, kun jotkut muutkin kärsivät samoista tärinöistä mistä itse. Ainut vaan, että te (=kirjoittajat) saatte aina kaloja! Itsellä lukuisten MP reissujen jälkeen sitä joskus pistää miettimään, että mitä sitä tekee väärin tai mitä järkeä tässä kaikessa edes on.. tai no, ehkä se onkin nimenomaan se kokemus joka karttuu vain hakkaamalla päätä seinään ja kiviä kolistelemalla.

Tänä vuonna aloitin "aktiivisemmin" heittämään taimenta merellä. Jokusia vuosia tullut jo käytyä, mutta ainoastaan muutama reissu syksyisin - Ei kaloja. Tämä syksy on taas ollut erilainen, lukion abivuosi (mitä niistä kirjotuksista stressaamaan...) on taas mahdollistanut hiukka aktiivisemman harrastuksen. Parhaimmillaan 3 kertaa vesillä/viikko syyskuusta lähtien. Tapahtumat ollut aika tiukassa, tai sanoisinko melkein jopa nollassa reissujen määrään suhteutettuna.

Lokakuussa pääsin erään Vaasan gurun (kiitokset vain Kari!) matkaan heittämään taimenta vaasan saaristoon. Tuolloin sainkin ensimmäisen mertsarini, joka toi hommaan uskoa kyllä kummasti lisää. Ei neämmä se aito meritaimen olekkaan vain myytti? Tuollainen pulska nelivitonen nätti fisu - ja vielä omatekemällä kevennetyllä lusikalla. Hymy oli herkässä elämäni ensimmäisestä mertsarista mereltä. No usko toki toi lisää motivaatiota ja käymiseni vain lisääntyi. Kuitenkin tuli tehtyä niitä MP reissuja kymmenkunta ja muutama ylikin. Sitten melkoisessa kelissä oli jo lähellä, kala kävi hetken siiman päässä mutta se siitä. Perhana. Uskomatonta. Viime lauantaina kuitenkin taas matkaan ja uittu, joku kopaisee rivakasti ja nyt tuli parempi kala paatin viereen FL. punaisen Aaveen perässä! Hirmuiset pyörteet jätti jälkeens ja melkein itku tirahti taas epäonnistumisen vuoksi (!! :DD).

No hetken itsensä kasailua ja elämän kurjuuden manaamista - sen verran jalat tärisi ja silmät loisti pettymyksestä. Järkytyshän oli melkoinen niin monenmonen kalattoman reissun jälkeen. No uutta matoa koukkuun, eli sinilila Kapun Taimen värikoukulla maustettuna. Muutamia heittoja saman kiven juureen, josta se kävi ekana kopasemassa. Ei mitään, toista heittoa ja ei mitään. Tyhjäätyhjäätyhjää... Uutta heittoa vaan heiton perään ja voi jumalauta, jotain ajatukset kirkastavaa tapahtuu lähellä venettä - mertsari siiman päässä on todellisuutta! Ilmeisesti sama fisu joka kävi pyöräyttämässä veneen vierellä aiemmin. Veijari otti hatkat muutamassa sekunnissa ja jarru lauloi, vapa taipui ja kala hyppi melkoisia loikkia. 3 kertaa mentiin paatinkin ympäri ja 10 minuuttia meni ennenkuin kala suostui edes lähelle haavia. Kaveri otti kalan haaviin (Kiitokset vain Veli!) ja totta se oli. Elämäni toinen mertsari ja vielä ihan nätti mielestäni. 3,7 kg / 73 cm. Wohoo!! Sitä kaivattua uskoa tuli hommaan taas lisää ja tiesihän sen, mitä tuosta seurasi...

Olen nyt 18 v. ja tuo taimen mereltä on aina kiinnostanut enemmän ja taas enemmän. Nyt se on ykköslaji, tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Kesällä tulee perhosteltua taimenta ja harria, mutta nyt tämä merikalastus taimenen kanssa vei jalat alta.. Ja tietäähän sen mitä nuo hopeiset palkinnot saa aikaan - kusessa ollaan!

Sen verran haluan vielä sanoa niille, jotka pähkäilevät samojen asioiden kanssa kuin minä: Hakatkaa sitä päätä seinään, se kyllä kestää. Kun taito karttuu ja paikallistuntemus lisääntyy, niin voikin sanoa jo lähteävänsä kalaan. Sitten kun saat kalan veneeseen, niin jalat lähtee alta. Varmasti. Mikäs muuten sen hienompaa tänä vuonna, kun saa maistaa itse pyydettyä graavitaimenta joulupöydässä. Minulle se on ainakin paras joululahja.


Ystävällisin terveisin
Mika Ylänkö

-Kiitos Migulle kirjoituksesta ja onnistumisia jatkossakin. -PB A

Meritaimen ja Lauttasaaren silta

Taas tänä aamuna Larun sillan ylitettyäni katsoin merelle kaihoten ja totesin suuntani olevan aivan väärä, tälläkin kertaa.

Laineet liplattivat rantakivikoihin ja taivas oli tumma. Siellä taas kaverit saavat nauttia, mahdollisesti jo kokolailla viimeisistä syysreissuista. Ei varmastikaan vielä kelien, vaan tulevien joulukiireiden takia. Toki elämä, ja kalastus jatkuu uudenvuoden jälkeenkin, joskin kalansaanti vaikeutuu huomattavasti kun vedenlämpö laskee lähemmäs nollaa. Jää myöhemmin nähtäväksi onko omat heitot heitetty tämän kauden osalta vai ei.

Viisi vuotta olen ajanut tuon kyseisen sillan yli töihin mennessä ja sieltä tullessa. Useimmiten aamuisin ajatukset ovat samanlaisia; Voi kun joskus elämässä voisi saada sellaisen työn, missä saa valita meneekö tänään duuniin vai lähtiskö kalaan? Kuten huomaatte, en ole nyt kalassa vaan kirjoitan tätä juttua duunissa (sorry Jukka menetetystä työajasta) ja joudun tyytymään vain viestien vastaanottajan ja välittäjän rooliin tämänkin päivän osalta.

Ohessa ensimmäiset terveiset mereltä, 61 cm. Onneksi olkoon ja kireitä siimoja loppupäiväksi.

-PB A

Edit: Lisätään "albumiin" Karpan juuri saama 3,6 kg - hienoa!

Työvoitto

Sunnuntaina kierreltiin Petterin kanssa tutuilla ja tuntemattomilla paikoilla. Alkupäivä meni enemmänkin kartoittaessa uusia paikkoja ja muutama todella herkullinen paikka löytyi, mutta kalat loistivat poissaolollaan. Muutama puhelu ja tekstiviesti kavereilta kertoivat myös että syönti on huonoa ja ne vähätkin kalat vain tönivät uistinta.

Uusien paikkojen kalastusta jatkettiin aina kello 13 asti, kunnes epätoivo alkoi saada otteen. Päätettiin siirtyä "omille paikoille" viimeiseksi pariksi tunniksi. Ensimmäistä saarta liuuttaessa, sen loppupään matalasta poterosta Petterille iskee kala. Hurja vastari ja kala möyrähtää samanaikaisesti pinnassa. Kala huitaisee isolta alalta vettä pyrstöllään miljooniksi pirstaleiksi ja Vicke lentää kaaressa pari metriä kohti venettä. PRKL…, ei ollut pieni. Tulitetaan samaa kohtaa lisää, mutta kala taisi saada liikaa nenilleen eikä ota enää.

Siirryttiin saaren toiselle puolelle, jonne tuuli kävi enemmän. Kaikki oli kohdallaan, mutta kalat olivat muualla. Seuraava siirtymä vauhdilla lähimmäisen saaren reunalle, hommassa on nyt tekemisen meininki ja yritys kova. Kaveri kipparoi veneen juuri oikein kalapaikan yläpuolelle. Vene liukuu oikeaan kohtaan, mutta mitään ei kuulu. Petteri kertoo että aiempina päivinä kalat ovat tulleet poikkeuksellisesti ottipaikasta sata metriä itään, joten vene päästetään sinne. Heitän pienen poteron perälle ja kelaan uistimen sellaisessa linjassa, että se ohittaa poteron aukolla olevan niemen. Saan kelattua uistimen veneen vierelle ja isot pyörteet nousevat pintaan. Voi ähvänä, miksi ne eivät ota?

Aika alkaa olla vähissä. Viimeinen puoli tuntia ennen pimeän tuloa on vielä yritettävä. Valoa on nyt selvästi vähemmän. Ajetaan takaisin paikkaan missä Petterin ensimmäinen kala iski. Ensimmäisellä heitolla jotain tapahtuu siiman päässä, kivi? Kelaan uistinta sisään ja "kiviä" tuntuu olevan koko matkalla? Seuraava heitto nilkkaveteen ja nyt skarppina Jouni. Eka tönäisy tulee heti. Teen vastarin ja kiinni on. Kala spurttailee ja oletan sen olevan alamittainen. Ensimmäinen hyppy paljastaa sen kuitenkin mittakalaksi. Hyppysarja saa kalasta mehut nopeasti pois ja otan kalan haaviin, viiskytkolmesenttinen. Ensimmäisen kalan jälkeen alkoi jotain, mihin ei usein törmää. Kalat sekosivat ihan täysin ja lähes jokaisella heitolla sai ainakin hetken pidellä kalaa. Suurin osa ylöstulleista oli alamittaisia, mutta seassa ui myös isompia kaloja. Homma toimi siten, että uistin piti heittää rannan nilkkaveteen ja ottaa nykien sisään.

Tätä festaria kesti n. 15 minuutin ajan, sitten hiljeni. Päätettiin siirtyä varovasti matalassa ja kivikkoisessa vedessä rannan suuntaisesti samalla kun pommitin rantaviivaa keulasta. Eipä hiljentynytkään, parvi oli vain siirtynyt parikymmentä metriä sivuun edellisestä paikasta ja taas mentiin. Ei ihan samaan tahtiin kuin aloituksessa ja kalatkin olivat selvästi alamittaa. Muutaman takaisin lasketun kalan jälkeen oli kuitenkin aika pistää pillit pussiin, sillä hämärä oli jo selvästi käsillä. Tähän oli hyvä lopettaa. Aiemmin päivällä saadut pari tärppiä kääntyi lopulta kunnon kliimaksiin. Tällä kertaa kalat eivät olleet suuria, mutta tuntui ihmeen hyvältä osua tuollaiseen hetkeen, kun olet tehnyt koko päivän töitä ja epätoivo alkaa viritellä tummaa verkkoaan. Minusta se tuntuu työvoitolta.

-PB Jounin puolesta PB A

Putki katkesi...

Hyvin alkanut meritaimensyksy katkesi osaltani viime viikonloppuna kun en saanut minkäänlaista kalaa ylös. Viidellä edellisellä keikalla olin jokaisella saanut kalaa (laskin myös alamitat), joten tilastoon tuli se pakollinen todennäköisyys. Saimme vaan varovaisia tärppejä, eivätkä kalat iskeneet vaikka kuinka upotteli. Perho olisi ehkä voinut saada ne ärsyyntymään. Lauantaina sää oli kyllä mitä parhain kalastusta ajatellen, mutta kun kalenteria katsoo, niin on pakko todeta, että loppukautta mennään jo vahvasti vaikka lämmöt ovatkin aika korkeita vielä.

Tämän blogin kirjoittajat ovat hämmästelleet tämän kauden kalojen pulleutta kautta linjan ja ehkä tässä on myös osasyy siihen, että uistimeen ei käyty niin ahnaasti. Kalat ovat jo varsinaisen talvitankkauksen tehneet tai ovat siinä loppusuoralla. Jos esimerkiksi taimenella on 5 silakkaa mahassa kylmässä vedessä, niin sulaminen on hidasta ja tankkaustarve harvempi. Lämpimämmässä vedessä ruoka sulaa nopeammin ja ravintoa tarvitaan tiuhaan. Loppukaudestahan on tyypillistä, että mahdollinen syöntipiikki on hyvinkin lyhyt ja kala pitää saada jopa ärsyyntymällä iskemään jos sillä ei ole nälkä.

Nyt siis vaan rauhallista, jopa hartauteen asti hidastuvaa uittoa ja joulupöydän graavikalat kyytiin! 6.12. taas yrittämään Itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Maaginen auringonlasku

Lauantaina olin pyytänyt Santtu Poutasen keulamieheksi - ehkä vain hänellä oli vanhana surffaajana pokkaa sanoa "kyllä" kun vertailimme sääennustetta. Jälleen olisi luvassa 12-15 m/s lounaismoukaria, kuinkas muuten kun minä pääsen kalaan.

9.00 startti Kaivarista yllättävän miedossa, 7-8 m/s tuulessa. Tsekkasimme vielä matkalla mobiilisään ja ennuste oli aamuyön tunteina päivittynyt varsin mukavaksi. Lisäsin siis Hondaan kierroksia ja siirryimme reippaalla 25 solmun marssivauhdilla ohi Suomenlinnan kohti ottipaikkoja.

Vesi oli noussut noin nollatasoon ja taivas oli lähinnä harmaata tapettia. Välillä huomasimme ns jeesus-ilmiön jossa aurinko paistaa pilven reiän läpi mereen. Veneitä oli vain muutama liikkeellä. Heittelimme luonnonvärisiä Truttia.

Ekoista mestoista tuli 1 varma tälli, mutta sen jälkeen oli hiljaista. Siirryimme hieman eteenpäin ja kokeilimme itselleni harvemmin heitettyjä paikkoja. Muutaman hetken päästä koukasinkin reilun 40 cm todella pullean alamitan tyynestä. Vuoden kuluttua tämä kaveri on jo tällä vauhdilla todella tuhdissa kunnossa. Muutama liuku ja Santtu ilmoittaa kalasta, pieni tosin tämäkin, taisi olla 36 senttiä. Nätissä kunnossa kuitenkin. Pusun jälkeen hyvää matkaa!

Tässä vaiheessa noin klo 13 tuli kauhea sadekuuro ja todella sakea sumu. Santtu sai vielä yhden tärpin, mutta jostain syystä emme kuitenkaan saaneet lisää tapahtumia tuhnussa. Pieni ruokatauko ja uudelleen mättämään. Heitimme erästä kiertyvää maininkia kun tunsin selkeän ravistuksen, kala pyörähti pintaan ja ampui heti irti. Vaikutti olevan vähän harteikkaampi kuin edelliset. Tästä innostuneena linkosin Trutan liian kovaa kohti rantaa ja se osui kiveen, onneksi tuloksena oli vain pieni halkeama jonka sain paikattua pikaliimalla.

Sää rupesi selkenemään ja samalla kylmenemään. Auringonlaskuun olisi aikaa enää reilu tunti ja päätimme lähteä hiipimään takaisin. Silverin paskaakin paskemmat popniittikaiteet saivat taas kyytiä muhkeissa mainingeissa kohti aloituspaikkoja...

Katselimme juhlavan kaunista auringonlaskua kun kurvasimme niemekkeen taa murtuvan mainingin alapuolen porisevaan pataan. Santtu sanoi, että hänen violetti/hopea/musta Trutassaan on paljon merenpinnan sävyjä. Yhdyin mielipiteeseen. Itse koitin jo hyväksihavaittua sateenkaarisilakkaa. Pari heittoa kunnes Santtu sanoi, että nyt taisi joku kopaista. Pari kammenkiertoa ja vajotus: "Kii on".

Lähes eeppisessä valaistuksessa oli hienoa nähdä pulskan taimenen ilmalento. Tuli melkein tippa linssiin hetken upeutta jälkikäteen mutustellessa. Harvemmin pääsee auringonlaskussa syksyllä kaloja napsimaan. Santtu väsytteli kalan rauhassa ja minä kopaisin sen ylös. Mittaus ja punnitus 52 cm/1,86 kg eli tosi tuhti kaveri. Tämän jälkeen olikin aika sitten nostaa kierroksia ja ajaa kotiin turkoosin taivaanrannan sävyjä ihaillessa. Vaikka itse jäin vailla mittakalaa, niin silti hykertelin tyytyväisyyttä, sillä valo oli todella tervetullutta. Lisää näitä iltoja synkkään syksyyn!