Kohta saamme taas nauttia luonnon antimista.

Minun kevääseen kuuluu ehdottomasti keitettyä parsaa Béarnaise- tai Hollandaisekastikkeen kera, mustapippuria päälle rouhittuna. Lisukkeena voi tarvittaessa olla paksu siivu mureaa Entrecoté-lihaa, tai vaihtoehtoisesti vaikka ilmakuivattua kinkkua kuten kuvassa. Miksei tuossa toimisi myös valkoviini-kalaliemessä haudutettu meritaimenfilekin, mitä luulet?

Minun kevääseen kuuluu ehdottamasti myös jokavuotinen kalastusmatka Ruotsiin. Tänä vuonna vuorossa on Öölanti, jonne lähdemme ensi tiistaina kuuden miehen voimin. Jäät ovat Kalmarin lahdelta kaikonneet muutama viikko sitten, ja toistaiseksi sääennusteet povaavat meille yli +10°c päivälämpötiloja. Toivotaan parasta, sillä tällä viikolla säänhaltija ei kalamiehille Öölannissa kumarrellut. Kovia tuulia ja kylmiä kelejä kuulemma piisasi, eikä korviini kantautunut valitettavasti yhtään viestiä saaduista kaloistakaan.

Ensi viikolla nähdään mitä meille tuleman pitää. Ja niin näette tekin, mikäli käytte täällä lukemassa reissurapsoja joita yritän parhaani mukaan paikan päältä kirjoittaa.

Näihin parsamaisiin kuviin ja tunnelmiin. Syökää hyvin.

-PB A

Liikkeellä luonnossa: Herrasmiesten kala FST5

Katsoin eilen illalla Yle Areenasta jakson 2/3, kun sattui menemään ohi tuo hieno kalastussarja oikeana esitysaikana.

Ainakin tuo osa oli mukavaa katseltavaa näin keskellä talvea, loput jaksot katson vielä tänään.

Esitysaikaa on jäljellä riippuen jaksosta vielä yli 10 päivää. Tässä linkki tuohon kakkososaan ja siitä alapuolelta löytyy muut kaksi: http://areena.yle.fi/video/1600207

-PB A

Kauden päätös

Arvon meritaimenblogin lukijat,

Jouduin päättämään kauden omalta osaltani viikonloppuna kun ennuste tuleviksi päiviksi on vaan koventuvaa pakkasta eikä ole mieltä ottaa holtittomia riskejä veneen jäätymisen suhteen. Näin ollen vene on nyt nostettu ja odottaa huoltoa ennen kuin vien sen halliin talviunille.

Kauden viimeisestä keikasta ei paljoa ole kerrottavaa. Pitihän se käydä ennen veneen nostoa vähän kokeilemassa. Kauhea koillistuuli (ehkä se kaikkein paskin kalatuuli) yhdistettynä vaakasuoraan lumisateeseen ja syöksykierteessä olevaan veteen. Tietäähän sen, että vaikeaa on. Saimme 2 varmaa alamittakontaktia, jotka kummatkin irtosivat sekä yhden silakan, joka jäi päästään kiinni suht karun näköisesti.

Venekuntamme taimenvuosi 2010 oli kevätkauden suhteen pettymys, mutta syyskausi oli varsin hyvä, etenkin lokakuun puolivälin ja marraskuun puolivälin välinen aika. Keväällä tuli älytön määrä kalakontakteja ja aika paljon alamittoja ylös, taisi olla jotain 15, mutta mitalliset taisivat jäädä yhden käden sormilla laskettavaksi. Myös monta hyvän kalan karkuutusta oli keväällä. Syyskaudella Silveriin nosteltiin yhteensä 8 mitallista ja 11 alamittaa sekä karkuutettiin muutama aika maukas kala.

No, joulukala on kyllä pakkasessa, mutta ihan näin aikaisin en olisi halunnut pistää hommaa pakettiin. Hyvää joulua ja kireitä niille jotka vielä kautta jatkavat.

Lunta tupaan...

No nyt se sitten tuli. Lumet etelärannikolle. Ja ikävä kyllä kelit näyttäisivät muuttuneen kertaheitolla talvisiksi. Tuulet käyvät nyt pohjoisen ja koillisen kautta, joten sää muuttuu lauantaista lähtien pakkaskeliksi.

Merivedenlämpö on ollut nyt 5-6 astetta, mutta nyt se rupeaa kunnolla jäähtymään ja satamat rupeavat ihan varmasti jäätymään ensi viikon loppupuolella, jopa aiemmin. Ennusteessa on nyt ollut -5 päivälämpötilaa ja yöksi mennään alle 1o pakkasasteen. Ei näytä kyllä kovin hyvältä. Pohjoisen puoleinen tuuli ja kirkas korkeapainekeli laskee luonnollisesti vettä eikä ole mitään järkeä lähteä älyttömällä pakkasella merelle vaikka se olisikin vielä auki. Takavuosina tuli kyllä käytyä Busterilla jopa -13 kelissä...

Kaikki pakkaseen liittyvä epämiellyttävyys kalastuksessa tuli taas mieleen: veneen lattia jäässä, köydet ja lukot umpijäässä, kone kohmeessa ja plotterin näyttö hidastunut kun tarpeeksi kylmä. Sitten kun mennään kalaan, vaparenkaat jäätyvät muutaman heiton jälkeen ja kela sihisee. Näpit umpijäässä, samaten varpaat. Siirtymillä naama niin jäässä ettei pysty puhumaan...siinä sitä shaissea kerrakseen. Mutta kyllä silti meinaan vielä mennä lauantaina ja todennäköisesti vene nousee sitten sunnuntaina. Kyllä kirpaisee lopettaa jo marraskuun puolella, jos näin käy. Kohta onkin sitten kauden tilinpäätöksen vuoro ja kamojen huolto.

Kaikki vielä lauantaina jäätymään merelle!

Isänpäivä Eldoradossa

Isänpäivä marraskuussa ja äitienpäivä toukokuussa ovat perheelliselle meritaimenen pyytäjälle kovia päiviä. Toukokuu ja marraskuu kun ovat ainakin omasta mielestäni parhaat pyyntikuukaudet ja silloin pitäisi päästä piiskaamaan niin paljon kun pystyy. Joten ajatus isänpäivän viettämisestä perheen parissa ei meritaimenmiehelle ole aina niin helppoa. Olin onnistunut neuvottelemaan täyden kalasunnuntain isänpäivälahjaksi ja sain mukaani vielä keulamieheksi tekijämiehen, Rinkisen Hannun. Kelikin oli kalallisesti erinomainen, vesi vielä korkealla, tuhnukeli vaihtumassa hieman kirkkaampaan ja tuuli lännestä.

Lähtö Kaivarista 9.30 Helsingin edustan merialueelle. Taivas komeili marmorisena kun aurinko kurkisteli repaleisten yläpilvien välissä ja tuuli henkäili suhteellisen reippaasti, noin 9-10 m/s W. Ensimmäinen paikka, hieman suojainen vellovan mainingin lahti. Noin 5 minuutin heittelyn jälkeen selkeä alamitta käy kurkistamassa uistintani, hopea-keltaista Ismo Zalsaa. Hyvä, ettei iskenyt, sillä se olisi ollut hädin tuskin 40 cm. No, hyvä kuitenkin että kalaa oli paikalla. Jatkamme heittelyä, mutta ilman tapahtumia.

Siirrymme tuulen puolelle, jossa on aivan liian kova keli. Kelin vaihtuessa lännestä työntyi ärhäkän puuskatuulen rintama, jonka kovimmat puuskat olivat arviolta noin 12-14 m/s, joten tuulen puolella meille riitti aamupäivällä noin 20 minuutin yritys. Pieni tilannepohdinta ja karttatauko. Rintama meni ohi ja keli alkoi kirkastumaan. Tuuli laski noin 7-8 metriin ja heittely helpottui. Pieni siirtymä seuraavaan paikkaan.

Vaihdoin kirkkaan kelin johdosta sateenkaaritrutan ja Hannu heitteli mm Truttaa värissä Heimonen. Maininki oli varsin isoa, mutta se velloi täydellisesti niemenkärkiä ja saarten rantoja. Korkean veden johdosta pääsimme heittämään kivilabyrinttien sekaan ja kohta mulla iskeekin kala. Samantien ilmaan ja huomaan, että jälleen hädin tuskin 40 cm. Kala on kuitenkin tiukasti kiinni, joten joudumme irrottamaan sen veneessä. Ihan jees, tuumimme, ainakin kalaa on paikalla. Seuraava heitto ja taas sateenkaaritruttaa viedään, nyt vähän harteikkaampi taimen tekee muutaman näyttävän syöksyn ja hyppää. Ei perhana, tämäkin on alle 50 cm, vaikka onkin tuhdilla vatsalla varustettu. Kampean kalan veneen viereen ja teemme kokoarvion: 45-47 cm. Ei ole mittainen vaikka kuinka haluaisi. Pomputan kalan irti ja se pääseekin hienosti jatkamaan kasvuaan.

Nyt oli ainakin ottipeli löydetty. Pakitamme taakse päin ja heitän taas samaan kivikkoon. Pam! Nyt on voimaa otissa. 10 metriä siimaa lähtee ja kala käy pinnassa. Selvä mittakala. Kala ampuu suoraan kivikon keskelle ja iso aalto pyyhkii yli. Pidin koko ajan siiman kireänä, mutta silti se karkasi. Mutta 3 heittoa ja 3 kalaa kertoo siitä, että nyt on kala iskussa ja toistotaktiikka yhdistettynä tarkkoihin vesirajaheittoihin otetaan käyttöön.

Ajamme taas "ylös" ja rupeamme liukumaan samoja kiviä. Jatkan sateenkaarella, kun aurinkoa piisaa. Heitän ihan rantaan ja kelaan rivakasti. Tunnen pienen tönäyksen ja jatkan kelausta syvempään veteen. Hyllyn rajalla vajotan ja PAM! Nyt on karkea kala kiinni ja siimaa lähtee kunnolla. Pyrstö piiskaa vettä ja uintiliikkeet ovat päättäväisiä. Jes, ajattelen mielessäni ja nyt on haavimieskin jo veneessä valmiina (vrt viime sunnuntain rapsa). Kala on todella pirteä ja vetää joka puolelle ihan hulluna. Joudun vaihtamaan puolta veneessä ja löysään ja kiristän Zillionin jarrua vuoronperään.

Eka haavimisyritys ei tuota tulosta. Liian voimakas vielä. Tässä vaiheessa arvioimme kalan selkeäksi kolmosen kalaksi. Toinen ja kolmaskin haavausyritys pistää kalan noin 5 - 10 metrin syöksyyn, mutta vasta neljäs yritys hujauttaa eväkkään haaviin! Aivan kirkas ja hyvin kiinni oleva kala saa napakan papituksen, mittauksen ja punnituksen. 65 cm ja puntari näyttää heiluvassa veneessä 3,1-3,35 lukemia. Eli totuus varmaan noin 3,2 kg. Ei muuta kuin verestys ja kala säilöön.

Nyt oli veneessä säpinää ja odottava tunnelma. Tämä reuna oli kalaa täynnä ja nyt piti vaan antaa mestojen rauhoittua ja palata takaisin. Jälleen ylös ja liuku. Heitto kuohun taakse ja taas Truttaani viedään väkevästi, siima viistää pintaa ja kala ui kohti. Kelaan löysiä pois ja taas kala muuttaa suuntaa. Pysyy vielä kiinni. Tunnen vavassa jumputusta, joka on merkki tynnyriuinnista, tuosta kaikkien pelkäämästä taimenen irtautumisuinnista. Vikat pyörteet ja irti. Per..kele. Oli hyvä kala, mutta irtosi. Uskomaton syönti, luotto omiin "taitoihin" kasvoi ja heitimme taas.

Yhtäkkiä Hannu on aivan jäässä. Mies katsoo hiljaa eteenpäin ja katson itsekin siiman päähän. Ei ole totta, taas kiinni ja nyt mennään jälleen yli 60 sentin. Hannu pitää kalan tiukoilla ja se käykin nopeasti pinnassa ja näemme kojamon, joka on jo vähän tummunut, mutta erittäin hyvässä vedossa. Tämä on paljon rauhallisempi kuin omani ja muutaman syvän syöksyn jälkeen koppaan sen haaviin. Huhheijaa mitä mäiskettä! Hannu arpoo, josko päästäisi hieman tummuneen kalan pois, mutta päättää pitää saaliin - ei näin hyviä kaloja kuitenkaan niin usein tule. Mittaus ja punnitus, suunnilleen samat lukemat kuin mullakin eli 3,1-3,35 välissä heiluva paino ja pituus 64-65 tuntumaan. Tämä kala haksahti alutruttaan, jossa punaista ja mustaa. Sovimme, että kalat ovat samankokoisia ja lyömme femmat tiskiin! Ihan helvetin hyvä fiilis. Eikä ketään muita veneitä nähty koko päivänä.

Nyt jäitä stetsoniin, ajattelemme, sillä meitä on jo hellitty jo aika hyvin. Kalahulluus on kuitenkin siinä mielessä koukuttava tauti, että ei sitä pysty pelimestoilla kauaa rauhoittumaan - ei muuta kuin kierrokset ylös ja plaanissa taas "ylös". Ei mene kauaakaan kun Hannu ilmoittaa kalasta ja samaan aikaan mullakin kiinni! Tuplatärppi. Mietimme miten hoidamme asian, mutta mulla on selkeä alamitta, joten keskitymme Hannun kalaan. Otteista päätellen mitallinen, mutta huonosti kiinni. Kala pintautuu ja häipyy vastakkaiseen suuntaan. Apinat ovat kuitenkin karisseet selästä jo ajat sitten, joten eipä haitannut niin pahasti. Heitän vielä itse paikkoheiton ja taas iskee. On tämä hullua. Piru vieköön kun on taas alamittaa, jopa smolttikokoa.

Tässä vaiheessa ilta alkaa olla jo pitkällä ja on aika tehdä viimeinen liuku. Tästä saamme vielä 2 varovaista tärppiä ja yhden seurion. Kohta on jo niin pimeää, ettei enää näe mihin heittää. Ei auta muu kuin laittaa viime vuonna ostamani Hellan valonheitin tulille ja suunnata plotterin kanssa takaisin Kaivariin. Kerrassaan upea kalapäivä tarjosi säpinää lähes joka tunnille ja menimme jo sekaisin laskuissa. Olipa kiva saada hieman palkintoa niille tunneille, jotka on vietetty uistinvaihtorumbassa epätoivoisesti kalaa yrittäen. Marraskuuta on vielä puolet jäljellä...

Viime viikonlopun yhteenveto

Nyt kun sain kaikilta meidän reissun kippareilta viime viikonlopun tulokset, niin on loppusaalisraportin aika.

Kolmen päivän ja viidentoista miehen saldoksi kirjataan yhteensä 20 meritaimenta. Neljä suurinta 65, 64, 61, 57 cm, muutamia 50–56 cm ja loput alamittaista. Siihen päälle irtipäässeet ja muut tapahtumat, niin onhan se määrällisesti melko hyvin, mutta pitää muistaa että suhteessa heittojen määrään, ei aivan huippusaaliina tuotakaan voi pitää.

Kelejä ei voi moittia, sen sijaan loppuhetkien turnausväsymys alkoi vaikuttamaan ainakin omaan heitto-aktiivisuuteeni.

Huomenna sitten taas kokeilemaan uusin voimin, mitä lauantai ja hyvä tuuliennuste tuo tullessaan. Kireitä muillekin merelle lähtijöille!

-PB A

Uskomaton vedenlasku vuorokaudessa

Luvattu suurmyrsky kolkuttelee ovella. Ulkona todella viheliäinen sää. Kävin juuri tarkistamassa veneen ja huomasin, että vesi oli laskenut todella paljon - 50 cm! Eli nyt kannattaa odottaa vedennousua ennen kuin seuraavan kerran kalaan lähtee. Kuvan lähde: Ilmatieteen laitos.

Santun kesälomapäivä

Torstai 4.11, aamu toimistolla: Emäsalon tolpassa puuskat SW 18 m/s! Päätinkin peruuttaa kyseisen alustavan lomapäiväni ja satsata seuraavalle päivälle. Tähdet olivatkin oikeassa asennossa, sillä torstaiyönä moinannut myrskytuuli osui kohdalleen erittäin harvinaisen tapahtuman kanssa, perjantaille oli varattu kesälomapäivä!

Höngin satamaan hyvissä ajoin aamutuimaan. Matka kohti ulkomeren reunan pelipaikkoja sujui alkuun mukavasti teemuki kädessä, sillä keli oli lähes tyyni. Ensimmäisellä isommalla selällä alkoikin jo vanhaa reipasta maininkia rullata vastaan, ja siinä vaiheessa saikin jo siirtyä perinteiseen "poromiehen" ajotyyliin ottamaan moukaria vastaan. Vesi oli korkealla ja edelleen nousussa mutta aurinko porotti kuin kevätpäivänä. Haasteellinen päivä siis tulossa. Onneksi eväät oli laitettu viimeisen päälle eli päivästä tulisi jokatapauksessa erinomainen.

Muutama varmat paikat tuli ensin heitettyä tyhjää, ja samalla mietittyä taktiikan vaihtoa. Tilanetta ei nimittäin helpottanut tieto, että kohta alkaa "kollegoiden" meritaimenralli ja paikoille saattaa tulla jopa ruuhkaa näin kesämiehen näkökulmasta. Eräästä matalasta niemenkärjestä sain kuitenkin tärpin piikkikala-Truttaan eli päivän väri oli siinä. Muutaman tunnin heittelyn jälkeen pidin tuttujen kavereiden kanssa tauon upeassa päivänpaisteessa. Lounaan aikana sain puhelimeeni tiimini strategikolta, joka muuten istui toimistolla työn parissa, viestin saadusta kolmosen kalasta. Pastat tipahtivat nopeasti alas, toivotin tutuille kireitä, ja lähdin takaisin kalaan!

Tein nopean analyysin tilanteesta ja suuntasin itään, jossa ei veneitä vielä näkynyt, ja paikat odottivat korkkaajaansa. Ensimmäinen kovan luokan paikka - tyhjää, toinen lähes vastaava ison kalan paikka - tyhjää. Kalastukseen toi vielä omaa väriä ja haastetta reipas rullaava maininki edellisen päivän myräkän jäljiltä. Saavuin kolmannelle spotille, joka on legendaarinen paikka allekirjoittaneelle, sillä paikka on antanut useamman upean kalan, ja on muutenkin maisemaltaan kuin käsikirjasta.

Ottipaikka oli sopivasti tuulen suojan puolella mutta vesi pumppasi kuin koskessa. Pari heittoa sisään rannan poteroon ja pam - selkeä mittakala on ilmassa, ja niin on myös uistinkin! Sinne meni lomapäivän komistus, enkä saanut enää kontaktia vaikka tarjosin muita vaihtoehtoja. Tuumasin, että jätänpä paikan rauhoittumaan, sillä harvoin tätä paikkaa ovat muut heittäneet, ja hiivin sitten myöhemmin uudestaan - aivan kuten taimenvelhot ovat neuvonneet. Palattuani spotille parin tunnin jälkeen vaihdoin siimaan piikkikala-Trutan tilalle saman valmistajan noutajavärisen Tuulenkalan, spesiaalissa banaanivärissä. Tässä vaiheessa on todettava, että kädessäni oli myös uutena työkaluna Euroopasta tilattu kevyt 9' vapa+kela yhdistelmä, joten ensitesti saattoi alkaa: toinen heitto ja kala on kiinni ja samantien ilmassa, yes - ja pysyy! Hyvin toimii setti kädessä, sillä tunnen kalan jokaisen liikkeen, koska vavassa ei juurikaan ole "tyllingiä" käden alla häirittemässä kuitusiiman sähkötystä.

Kala on todella virkeä ja antaa kyytiä koko rahan edestä. Välillä otan venettä ulospäin, jotta tilaa haamivisyritykselle on riittävästi. Yksin ollessa nämä tilanteet ovat yllättävänkin kuumottavia. Haavi on jo vedessä kun kala syöksyy taas veneen alle. Toinen mahdollisuus tarjoutuu ja nappaan kalan kyytiin melkeinpä lennosta. 56 cm ja 1,8 kg, sopii minulle oikein hyvin! Jiihaa huudot kajahtivat ilmoille.

P.s. kalaan pääsin lähtemään taas sunnuntaina. Ensimmäinen heittopaikka ja veljeni siimassa oli ensimmäisella heitolla kala kiinni. Harmittavasti alamittainen, vaikkakin pullea kuin mikä. Uusi heitto, ja taas keulamiehellä kiinni, c&r tämäkin. Kolmas liuku, eka heittoni samaan kuohuun ja nyt on minulla mittakala siiman päässä. Pahus vaan, klassinen tynnyriliike auttoi tämän veijarin irtoamaan. Tämän jälkeen saimme vielä useita tärppejä päivän mittaan, vaikka keli oli jälleen kuin aurinkorannalta. Pitkät vajotukset olivat päivän avaintekijä. Näillä ajatuksilla loppukautta kohden - aina kannattaa lähteä!

P.p.s Kuvassa 1,8 kg isommalla ja pulska sunnuntain c&r haavissa.

Santun puolesta Antti.

Murheen kautta hymyyn 110 minuutissa

Muiden blogilaisten ollessa syyskauden huipennuksessa, olin itse joutunut jäämään himaan kalavapaasaldon näytettyä nollaa. Syynä tähän viime viikon 4 päivän perinnehaukireissu Ahvenanmaalle jo 15. kertaa.

Tein kuitenkin kuuliaisesti kotitöitä ja hoidin pikkumiestä ja "ansaitsin" samalla hieman kala-aikaa. Kelin puolesta ei ollut sentään ihan mitään nappikeliä, vaikka vesi aika korkealla olikin. Sunnuntaina pääsinkin sitten liikenteeseen 14.30 kelin ollessa vielä aika reipas. Takaisin pitäisi olla 16.20, sillä meillä oli sovittuna eräs asuntonäyttö klo 16.45. Peliaikaa siis 110 minuuttia.

Paahdoin heti satamasta suoraan 30 solmua kovassa länsituulessa omille lähipaikoilleni ja rupesin heittelemään. Aloitin kolmipiikkitrutalla, mutta vaihdoin sen aika pian kevyempään Ismo Zalsaan, sillä yksin mestoilla pakilla roikkuessa ei ollut mahdollisuuksia pahemmin sen enempää kikkailla uistimella. Ajoin samaan paikkaan josta Santtu Poutanen sai pari viikkoa sitten 3,3 kg:n kalan ja nyt veden ollessa paljon silloista korkeammalla pystyin uittamaan kaikkien silloisten pintakivien päältä.

Muutaman minuutin paiskottuani tunsin pienen tönäyksen. Pysäytys ja uistin pysähtyi kuin seinään. Kivi, ajattelin kun oli niin jäätävän tiukka pysähdys. Mutta eipä ollutkaan! Siimaa lähti päättäväisesti kelalta kohti rantaa ja en voinut tehdä käytännössä mitään. Laskin konetta hieman alemmas, jotta kova aallokko ei työntäisi venettä kiville. Kala jatkoi menoaan ihan miten halusi. Kyöstinkuvat vilkkuivat jo silmissä...

Kalan otteet vaikuttivat ihan isolta hauelta, sillä siinä ei ollut sellaista räjähtävää taimenmaista otetta. Mutta hauki näillä mestoilla olisi sensaatio. Jouduin keskittymään enemmän veneen kiviltä poispitämiseen kuin kalan väsytykseen, mutta onneksi kala pysyi kiinni kaikesta venkuloinnista huolimatta. En silti ollut vielä nähnyt sitä.

Pumppasin rauhassa kalaa suht kireällä jarrulla ja sainkin sen viimein näkyviin kun se päräytti vettä pyrstöllä. Huh, nyt olisi kauden suurin taimen kiinni. Arvioin sen noin 65-70 cm pituiseksi. Ja taas mentiin. 20 metriä siimaa lähti vaikka jarru oli kiristetty. Samaan aikaan lähistölle tuli Yamarin, jossa kaksi kalamiestä. Heittelivät hyvien tapojen mukaisesti kaukana, mutta tulivat uteliaana katsomaan mitä oikein veneessä heiluin. Huusin heille, että tulkaa jeesamaan haavimisessa, sillä en saa pidettyä venettä paikoillaan ja haavata samalla.

Kala tuli 2 kertaa veneen vierelle ja yritin haavia sitä itse, mutta en onnistunut, kala lähti aina syvyyksiin juuri ennen koukkausta. Yamarinista onnistui keulamies kömpimään veneeseeni ja annoin hänelle helpottuneena haavin. Olin väsytellyt jo varmaan yli 10 minuuttia ja pelotti, että koukku on kalvanut reikää isommaksi. Kala ei tuntunut vaan väsyvän millään, mutta lopulta sain sen noin 5 metrin päähän. Apumieskin oli innoissaan ja valmistautui haavimaan eväkkään. Haavi kurottui veteen ja käänsin kalaa sopivaan asentoon ja samalla tapahtui kauheita: kala kääntyi rivakasti ja irtosi samantien. Haavimies ei ehtinyt kopata sitä...olimme kummatkin aivan hajalla ja veneisiin levisi apea tunnelma. Taisi siinä muutama kirosanakin irrota...

Harriksi esittäytynyt apumies pahoitteli tilannetta, mutta se ei ollut hänen vikansa. Oma vika kun ei saa ajoissa haavittua. Harri hyppäsi takaisin Yamariniin ja jäin yksin synkkine ajatuksineni. Kala-aikaa olisi vielä puoli tuntia. Se olisi pakko käyttää hyväksi.

Menin samaan mestaan uudelleen ja heitin hieman eri paikkaa kuin äsken. Heitin poteron suulla olevan kiven juureen ja taas kiinni. Kala ilmaan samantien ja huomattavasti köykäisempi kuin äsken. Kuulen jopa Ismon kuulien kolinan! Arvioin kalan ehkä just ja just mitalliseksi ja rupean väsyttelemään. Eväkäs on todella kiukkuinen ja riuhtoo minkä kerkiää. Muutama sukellus ja riuhtaisu ja koppaan kalan sisään. Laihan näköinen kaveri, ehkä kuitenkin mitallinen. Mittaus kertoo 52 cm ja painoa vain 1,36 kg. Otan kalan lohdutukseksi ison menetyksestä. Sitten kello onkin jo 16.15 ja on aika ajaa rantaan. Kiireellä kaikki kuntoon, vene kiinni ja kala muovipussissa asuntonäyttöön jonne saavun ajallaan kalalta haisevana, en ehkä niin merkittävän asiakkaan näköisenä...

ps. pahoittelut heikosta kuvasta, yksin veneessä sojottaen ei oikein luonnistunut!

Terkut mereltä

Ensimmäinen päivä takana. Ei se ihan niin helppoa ollut kuin ennakkoon odotettiin - yllätys?

Kuitenkin meitä on täällä 15 enemmän ja vähemmän kokenutta mertsarin kepittäjää, siihen nähden saaamamme 3 mittakalaa (62, 54 ja 52 cm) on koko lailla heikko saalis. Auringon paistaessa erittäin vaikeassa, muuten hyvässä kelissä päivä vietettyämme joudumme jälleen toteamaan tuon hopeisen kyljen olevan kohtuullisen vaikeasti tavoitettava kala. Nyt menemme keräämään voimia huomiselle päivälle, joten siiheen asti kuulemiin.

Menee kerrankin kuin Strömsössä...

Syksyn kalaretki lähestyy ja miehissä on jännitetty osuuko myrskyrintama kalareissun kohdalle? Nyt kuitenkin näyttäisi käyvän hyvä tuuri ilmojen puolesta. Meritaimenblogin saamien tietojen mukaan tuuli tyyntyy torstai-illaksi ja kääntyy länteen. Ilmanpaine jäänee perjantaina myös alhaiseksi, mikä myös lupaa meriveden korkeuden jäävän yli nollatason - ja se on kalansaannin kannalta aina plussaa.

Meritaimenblogin viisitoista maestroa on apajilla perjantaista sunnuntaihin. Kohdekalana merten kiistaton ykkönen - meritaimen. Iltaisin käytävien taktiikkapalaverien yhteydessä yritämme pitää myös lukijat ajan tasalla, joten pysykää kuulolla.

Vedenlämpö puhuttaa - miten se vaikuttaa taimeneen?

Lokakuun puolivälissä nähtiin erikoinen ilmiö: rantojen vedenlämpö tippui muutamassa päivässä 10 asteen hujakoilta 5-6 asteen tuntumaan, joissain matalissa ja tyynissä lahdissa vielä tämänkin alle. Haukimiehet ovat raportoineet jopa 2 asteen lämmöstä kaislikoissa. Miten sitten on meritaimenen laita?

Loppukaudelle (marraskuun loppu, joulukuu) on tyypillistä, että kalat ovat aivan kiinni rannassa nilkan syvyisessä vedessä. Sieltä niitä on aika vaikea ronkkia ilman todella kevyttä uistinta tai perhoa. Tähän asti olen itsekin heittänyt perinteisempiä uistimia normaalisyvyyteen ja saanti on ollut odotettua heikompaa. Sitten vaihdoimme viikonloppuna taktiikkaa ja järkeilimme, jolloin kaloja alkoi napsumaan. Heitimme siis aivan kivien viereen todella matalaan veteen tai lahtien suulla olevien kivien päälle, jossa vettä oli noin 10-20 cm.

Sukelluskalastajat ovat kertoneet erikoisesta ilmiöstä: pintavesi 5 astetta ja kolmen metrin syvyydessä se on 8-9 asteista. Koska pintavesi kulkeutuu rannoille ja rannat ovat matalia, niin vesi jäähtyy siellä nopeasti. Näin ollen ilmeisesti suurin osa taimenista on vielä tulossa matalaan, sillä silakkakin on vasta alkanut tulemaan sisään ainakin Lauttasaaren sillalla tehdyn gallupin mukaan. Kaiken lisäksi Itämeriportaalin mukaan suolapitoisuus on ollut hienoisessa nousussa, tälläkin on saattanut olla oma vaikutuksensa taimenen liikkeisiin ja aktivoitumiseen.

Noudatankin siis itse tästä lähtien aivan loppukauden taktiikkaa. Toivon myös samalla, että vesi nousisi kerrankin noin +50 cm tasoon, jolloin nyt veden päällä näkyvät kivikot ja riutat peittyisivät. Silloin taimen hakeutuu niihin ja paikat on helppo spotata heittäen erittäin kevyitä pintakulkuisia uistimia.

Edellä kerrottu on siis vaan omaa spekulointiani eikä millään lailla tieteellistä tai faktaa. Uskon silti, että kalat tulevat luuraamaan tästä lähtien suurimmaksi osaksi aivan rannassa kiinni.

Hyvä keli antaa kaloja - huono ei.

Taas tuli näytettyä toteen, että ei merelle taimenen perään kannata todellakaan lähteä ns. huonolla kalakelillä. Tuntuu ihan ihmeelliseltä miten sitä on jaksanut heittää 8-10 tunnin päiviä saaden joko yhden alamitan tai pari tärppiä. Pahimmillaan on tullut MP.

Sitten kun nyt on ollut kaksi päivää (su ja ma-aamu) hyvää tuhnua ja matalapainetta sekä tarpeeksi mieto tuuli, niin mitä käykään? Haavi heiluu ja pappikin välillä. Kuvan kalat ovat Santtu Poutasen 2 kg/60cm ja allekirjoittaneen 1,8 kg/57cm. Nämä siis vaan optimikelissä ylös saadut kalat meidän venekunnalta, lisäksi saimme muutaman alamitan ja pari karkasi.

Ehkä uskomattomin oli oma tilanteeni kun heitin Ismo Zalsan ihan matalaan noin 30 cm veteen ja tunsin pari tönäystä, en uskaltanut paljoa vajotella jottei uistin jäisi pohjaan. Sitten yhtäkkiä kunnon kokoinen taimen ilmeisesti iskee ohi ja on saman tien ilmassa, sillä tunnen vavassa vain pienen niiauksen - tuon kokoinen kala olisi kyllä taivuttanut kunnolla. Iso tumma selkä tippuu riutan matalaan. Kelailin rauhassa kohti venettä ja kirkkaassa vedessä näen 60+ kalan tulevan perässä. Loppuvajotus, liian myöhään ja kala kääntyy takaisin.

Santtukin osoitti perusteellista taimenmiehen fanaattisuutta kun istuimme tauolla saaressa eväitä syöden ja katselimme rannan kolmipiikkejä. Santtu kaivoi pakista omaviritteisen Blue Fox Shallow Wobblerin (ei takakoukkua ja isompi vatskoukku). Mies uitti uistinta ja vertasi sitä kolmipiikkeihin. Ilmeen myhäily kertoi, että tauon jälkeinen uistin oli valittu.

Menimme kuohulle, josta olen saanut oman urani suurimman (4,8 kg) ja kolmanneksi suurimman (4,45 kg) taimenen. Luottoa mestaan siis oli. Santtu heittää uistimen aivan matalaan ja samantien erittäin kiukkuinen 2 kilon kala kiinni. "Upeaa meritaimenkalastusta!" -hihkumme ja koppaan kalan sisään.

Oma mittakalani taas tuli toiselta ns luottomestalta, mutta varsin sameasta vedestä. Kala otti Trutta Tuulenkalaan kolmannella heitolla. Hauska lisähuomio oli se, että olen varma, että se oli päräyttänyt pinnassa hetkeä aiemmin. Heitin renkaisiin ja...

Tapahtumia tuli eilen ja tänä aamuna kymmeniä tietooni kun taas monena muuna päivänä on kirottu tyhjää tai vaikeaa keliä. Ensi viikonloppuna näyttäisi tämän hetkisen ennusteen mukaan tuleva varsin hyvä taimenkeli. Harmikseni olen silloin perinteisellä haukikeikalla Ahvenanmaalla, joten kaapikaapa kaloja ylös - nyt eletään syyssesongin kuumimpia viikkoja.

Työmiehen taimen

Syksyä vaivannut "korkeapaineongelma" katkesi viimein tällä viikolla. Onhan se kiva ollut olla auringonpaisteessa vesillä, mutta se on paremminkin sienestäjän kuin taimenenkalastajan keli. Siksi saaliit ovatkin olleet ainakin meidän venekunnalla parin alamitan lisäksi aika heikkoa.

Eilen keskiviikkona mulla oli työasioiden ohella jatkuvasti yksi netti-ikkuna auki sääsivuille, joista väijyin ilmanpainetta, pilvisyyttä, vedenkorkeutta ja tuulta. Aamusta lähtien näytti siltä, että keskiviikosta olisi tulossa todella hyvä kalakeli. Vesi oli hienoisessa nousussa ja ennen kaikkea paine oli vankassa alamäessä, tuulikin henkäilisi iltaa kohden vienosti 6 metriä etelästä...

Pakkohan se oli lähteä töiden jälkeen ex-tempore. Palaverit ja mailit hoidettuani olimme jo 16.30 mättämässä Santun ja "onnenamulettina" toimivan Juhan kanssa (Santun veli). Olemme saaneet aina kalaa kun Juha on ollut mukana, joten taian toivottaisiin jatkuvan. Parin tunnin täsmäiskua varten ei sopisi liikaa ajella vaan keskittyä heittämiseen. Menimmekin omille klassisille lähimestoilleni, joista on vuosien saatossa kaloja kaavittu.

Neuvoin Santtua heittämään erään eteläpoteron irtokivien päälle, josta on usein kala napannut ja keulasta kuuluukin pian älähdys, että kala on kiinni. Vapa taipuu ja siimaa lähtee - kyöstikö??, ajattelen, kun kala hyppää jo ilmaan aivan lähellä venettä. Ei ihan kyöstikokoa, mutta erittäin harteikas hyvän näköinen hopealuoti. Arvioin koon 3-4 kg väliin ilmapunnituksella. Keli oli sen verran mieto, että pystyimme hyvin pysymään paikoillaan väsytyksen ajan, joka muuten oli yllättävän nopeasti hoidettu ja koppasin kalan uuteen Rapala-haaviini.

Taimen oli erittäin jämerässä kunnossa ja uistin oli kahdella piikillä syvällä kiinni optimipaikassa eli kidan sivun jänteissä. Se ei irronut kun vasta pihdeillä. Pappia päähän ja puntarille: 3,3 kg ja 64 cm. Erittäin hyvä ja Santun ennätys. Femmat miehistön kesken ja uutta mättöä. Ei mene kauan kun 5 metriä edellisestä paikasta joku tukistaa uistintani, vastaveto, onko kiinni? Ei tainnut pysyä, näen vaan illan hämärässä pyörteet ja mustan hahmon lipuvan syvyyksiin. Ei ehkä Santun kalan veroinen mutta ihan kelpo kuitenkin.

Kello oli jo 18.30 ja oli lähes säkkipimeää kun suuntasimme takaisin rantaan. Sade vaan jatkui ja matalapaine syveni. Jos joku tänään pääsee kalaan, niin nyt kannattaa mennä. Sää on juuri sitä optimia syystaimenen kalastuskeliä ja saalis on paljon todennäköisempi kuin viime viikkoina!

Samaan aikaan pinnan alla...

Kuten olen välillä maininnutkin, olen jatkuvassa yhteydessä Team Kampelan harppuunakalamiehiin, jotka pulikoivat ilman pulloja ties missä syövereissä. Satuin saamaan käsiini Ville Lahikaisen syyskuun lopussa ottaman kuvan valtavasta tuulenkalaparvesta ja se lisäsi kiinnostusta asiaan mitä pinnan alla oikeasti tapahtuu.

Tässä hieman raporttia kuvan ottajalta: "Kuva on otettu 25.9. klo 12.15 Kotkan Kaunissaaren Suurikarin hiekkariutalla muutaman metrin syvyydessä. Paikalla oli varsin kova aallokko, mutta todella paljon massiivisia tuulenkalaparvia sekä irtosilakoita. Niitä saalistavia taimenia ei näkynyt päiväsaikaan, mutta illan tullen havaintoja oli. Vesi oli varsin kirkasta ja rakkolevääkin hyvin. Mikäli taimen on tähän aikaan vielä tuulenkaladieetillä, niin ainakaan täällä ei ole ravinnosta pulaa."

Nämä havainnot ovat aina mielenkiintoisia ja koitan saada lisää rapsaa pinnan alta myös jatkossa. Huomatkaa muuten miten paljon Trutta Tuulenkala muistuttaa oikeaa esikuvaansa...