ILTAPISTOLLA 25.5.

22.5. varmistuin siitä, että silakka on nyt kunnolla sisällä ja raavaampi taimen tankkaa sitä aktiivisesti. Safarilla ilmeisesti vielä isot taimenet olivat tankkerityyliin "redillä", kuten merenkulkupiireissä sanotaan. Suoritin työmatkapyöräilyni lomassa Lauttasaaren sillan "silakkaparlamentin" haastatteluja ja päälliköt nostivat silakkaa kuin suokuokalla konsanaan. Jollekin oli taimen iskenyt koukussa olevaan silakkaankin...olisi siis aika iskeä itsekin.

Santun upeista 23 ja 24.5. päivän uroteoista liikuttuneena lähdin kalaan perhesovun uhallakin. Se nyt vaan on näihin aikoihin niin, että nyt ne uroteot ja myyttiset hetket täytyy hoitaa himaan. Seuraava mahis on sitten syssymmällä. Hieman mykkäkoulua, mutta pääsin lähtemään klo 16 lauantaina Hannu Rinkisen kanssa iltakalaan. Olin tosin jo aamulla käynyt "salakalassa" torilla käynnin verukkeella ja sainkin yhden 54 senttisen kalan ihan Kaivarin ja Kauppatorin väliseltä alueelta. Pistin sen takaisin, sillä kala oli suht laiha ja en olisi kehdannut mennä kala mukana himaan...kun piti tuoda herneitä.

Heitimme ensiksi hyvinkin keltaisilla (Henkka-Noutaja) uistimilla täsmälleen Stadin edustaa sameahkossa vedessä ja eräästä nokasta saimme monta smolttikontaktia. Heitimme aikamme, mutta totesimme, että turha on smoltteja kiusata. Palataan asiaan parin vuoden päästä.

Kova kaakkoistuuli (11m/s) ajoi meidät heittämään erästä saarta jonka itäpuolella oli syvää ja länsipuolella matalaa. Saaren kärjessä on luoto ja luodon ja saaren välistä virtaa kanava. Paikka on ollut "perimätietona" omassa lapsuudessani ja ajattelimme kopaista sen. Pari heittoa ja Hannulla kala perässä. Kaiussa silakkaa. Uusi yritys ja nyt on kiinni! Jes, perimätieto ei ole turhaa. Legendaarisen Kalevi Hirvosen neuvoma paikka toimii vuodesta toiseen.

Tämä kala on porvoolaisiin serkkuihinsa nähden hyvinkin laiska ja tekee vaan muutaman spurtin ennen kuin kääntää kylkeä. Eväkäs sätkii haavissa ja mittaus on tarkalleen 55,5 cm. Hannun kauden eka mittakala, joten menisi ruokapöytään. Ei paha tässä kelissä. Jatkoimme piiskausta ja löysimme todellisen parven. Omaa uistintani seurasi kaksi taimenta, joista toinen oli suhteellisen harteikas. Eivät kuitenkaan iskeneet. Hannu heittää ja sama juttu. Siirrymme heittämään tällä kertaa punaisia uistimia toisesta kulmasta ja nyt on mulla kiinni vähän aikaa, mutta pintaan ja irti. Jatkoimme tätä piiritystä noin puoli tuntia ilman tulosta, joten oli aika vaihtaa maisemaa.

Toinen paikka on ulkomeren reunassa kirkkaamman veden alueella. Täällä oli ilo heitellä. Hannu sitoo kiinni Kinetic Great Heronin oranssina alkavan auringonlaskun välissä ja heittää kauniiseen lahdelmaan, jota vanha maininki huuhtoo. Tuuli oli moinannut 5 metriin NE. Kokenut pyytäjä ilmoittaa tärpistä. Heitän itse perään punakeltaisen Ismon, mutta ei mitään. Hannu paikkaa ja nyt GLoomis IMX taipuu ja korkkikahva rutisee. "Perkele, nyt on vähän raavaampi", Hannu saa sanottua ja kala ilmassa. Oooon koooomeeea, huudan ja kala ui kohti venettä siiman löystyessä. Onko karannut?? Ehei, vesseli tuli vaan täysillä päin ja hyppää metrin päässä veneestä ja kopahtaa kylkeen. Eikä irtoa vieläkään.

Hannu lienee ollut takavuosina melkoinen hurmuri tanssilattialla, sillä kovin kevyet ovat vauraan miehen askeleet meren kuningattaren lanteilla. Miekkonen steppailee keulassa, perässä ja keskipaikalla ja edelleen pysyy kiinni. Noin viiden minuutin latinorytmien jälkeen saamme muhkean eväkkään haaviin. Eka femmat ja sitten taputukset. Rasvaevä on leikattu - miten toimitaan, kysyn Hannulta. "Mitataan ensin!", sanoo parkettien partaveitsi. Mittaus antaa 66 cm ja 3,22 kg Rapalan digipuntarilla. Hannulla on työmatka Norjaan koko tämän viikon ja hän päättää ottaa kalan sesongin vikaksi ja kun evä on leikattu ja 65 cm ylittyy, niin voi hyvillä mielin ottaa. Komeaa oli taistelu ja missä valossa...eeppistä.

Kopioin Hannulta värin, mutta laitoin kiinni viime vuoden Safarilla taimenen kitaan ja potkuriin jääneen oranssi-kultatrutan kaksoisveljen. Tiukka sipaisu rannan kiviä kohti ja nopea kelaus hyllyn reunaan tummaan veteen, tiputus tummassa kohdassa ja SKRIIIKK! Hannu katsoo keulasta kun näytän virveliäni, että katso tätä: siima viistää pintaa ja vapa nytkyy Zillionin antaessa periksi. Ei helvetti, nyt on iso kiinni. Kala menee ihan miten itse haluaa ja vettä on rannassa noin 30 cm ja veneen alla enää 80 cm. Paha paikka. Siimaa on lähtenyt noin 20 metriä yhtä huutoa ja näen kun iso noin 70 cm taimen ajaa kivenkoloon. Pään ravistus ja kuono oikein syvälle kivikkoon. IRTI. Näen vain pyrstön sipaisun kun kala katoaa syvyyksiin. Hannu on hiljaa ja toteaa: "Meillä rahapelipiireissä sanotaan, että voitto on vain positiivinen sivujuonne. Tässä on ihan sama, kala olisi ollut positiivinen sivujuonne muuten yltiöpositiiviseen meininkiin!". 

Hannun sanat lohduttivat murheen alhossa ja muutaman heiton jälkeen oli aika kääntyä kotiin ja ajaa auringonlaskussa katsomaan Mestarien Liigan finaalia. Olipa upea iltapisto!

KUN AURINKO PAISTAA JA ELÄMÄ HYMYILEE

Meritaimenen urheilukalastus on usein piinaavaa kelien kyttäämistä ja tuskailua aikaikkunoiden järjestelyiden suhteen. Toki lähes keliin kuin keliin pyritään lähtemään jos aikatauluja ei saa muuten järjestymään. Osa lajin viehätystä piilee erilaisten olosuhdeskenaarioiden pohdinnassa ja sen täydellisen hetken odottelussa. Idän suunnalta puhaltavat tuulet ovat olleet viime aikoina vallitsevia, jolloin veden korkeus on pysytellyt melko reilusti matalan puolella. Joku vielä valitteli silakankin uineen melko myöhään sisään. Kuluva sesonki on kuitenkin kulkenut paremmin kuin uskalsinkaan toivoa. 

Ratkaisevan eron aiempiin keväisiin tekee seikka, että sain muuton yhteydessä järjestettyä venepaikan kävelymatkan päähän kodista. Ajallisesti kalastin viime keväänä enemmän mutta nyt toistot ovat osittain korvanneet tunnit. Useat työpäivien jälkeiset pikapistot ja viikonlopun täsmäiskut pk-seudun lähivesille ovat tuoneet tärkeää tietoa silakan ja taimenten liikkeistä. Olen myös päässyt heittämään muutamia minulle uusia paikkoja, joihin olen saanut ystävällisesti vinkkejä muilta meritaimenmiehiltä, kiitos niistä. 

Tarkastelin logista viime viikkojen tilastoja, joiden perusteella olen ollut kalassa omalla veneelläni 25 tuntia. Matkaa on taittunut noin 85 merimailia ja siihen on tarvittu 60 litraa kakkua. Reissuja on kertynyt reilut kymmenen kappaletta. Lisäksi olen ollut kyydissä kahdella keikalla, joista toinen oli erittäin odotettu useamman päivän Meritaimensafari. Jokaisella reissulla on ollut tapahtumia ja kala käynyt veneessä. Nopein avauskala tuli 15 min satamasta lähdön jälkeen.

 Pisin reissu taisi olla viiden tunnin mättö ilman mainittavaa tulosta kunnes kotimatkalla heitin tuuria kokeillakseni kotisataman viereisen kivipaasin – 52 cm nätti taimen kiinni! Odotusarvo onkin yllättäen kasvanut ja kahden kolmen kalan reissut ovat lähes olleet ”normisettiä”. Lukuisten mp-keikkojen kokemuksella tämä on ollut minulle harvinaista herkkua. Saadut kalat ovat olleet 45-62 cm välissä, ja ne on laitettu takaisin kasvamaan korkoa. Haaveissa on kuitenkin elänyt kunnon ruokakala. Viime viikolla alkoikin kuulua uutisia vauraamman kalan ilmaantumisesta pelipaikoille, joten se nosti fiilistä entisestään.

Ilta oli torstai 23.5, muistan sen hyvin. Karkuutin elämäni ensimmäisen  melko varman Kyöstin. Pitkään jatkunut navakka itätuulten ja sateiden jakso oli viimeinkin väistynyt, vesi hieman nousussa ja kelissä oli sitä tuhnun tuntua. Vesi oli hieman sameaa mutta se ei haitannut. Antti Zetterberg soittikin töistä kotiin polkiessaan, että nyt pian kalaan! Vastasin hieman suhisevasta luurista 25 knotsin nopeudesta ”kovasti menossa..”. 

 Ensimmäinen heittopaikka saaren kärjessä lähellä mannerta antoi merkkejä valtavasta määrästä silakkaa mutta taimen ei purrut. Toinen heittopaikka ja ensimmäiseen tarjoukseen tarrasi vihainen 42 cm kala ja perään viereisestä poterosta 52 cm. Hauskat kyydit mutta näillä ei vielä herkutella. Kolmas paikka oli pian nuohottu ärsyvärisellä Ismo Zalsalla tuloksetta. Tein rekauksen lopuksi pitkän heiton joka ikään kuin putsasi alueen vielä kertaalleen mutta eri suunnasta. Uskoakseni kiven takaa lähti myös seuramaan Zalsaa melkoinen silakkaimuri, joka nasautti kiinni vasta syvän päällä tapahtuneeseen vajotukseen. Kala painoi välittömästi syvyyksiin ja nuohosi pohjaa kuin häijy kojamo konsanaan.

Onni oli puolellani ja pystyin sammuttamaan koneen ja hiljakseen lipumaan kohti aavaa meren selkää. Olen kuullut tarinoita ison taimenen käytöksestä siiman päässä ja tämä oli luokkaa ”päättäväinen veturi”. Minusta tuntui välillä, että kala veteli rauhassa venettä perässään. Noin 10-15 min. pumppaamisen jälkeen kala saapui syvyyksistä veneen vierelle katsomaan kiusaajaansa. Näky oli upea ja jopa pelottava – elämäni kala kiinni ja olen solona vesillä. Kala ei missään vaiheessa lähtenyt hyppimään tai juurikaan riuhtomaan vaan enemmänkin näytteli massiivisia voimia vedoilla ja reippailla väännöillä. Kala oli seuraavan parin minuutin verran veneen lähettyvillä 1-2 metrin päässä, jolloin pystyin arvioimaan sen noin 6 kilon kalaksi – se oli samaa kaliiberia kuin veljeni viime keväinen 6.2kg mörkö. Sulavalinjainen mutta harteikas ja vieläpä rasvaevällinen. 

Otin päättäväisesti haavin oikeaan käteeni ja livutin varovasti toista kättä kelalta vavalle, jotta lyhyt varrellinen haavi riittäisi haavimiseen. Sangen rauhallinen kala taisi lukea ajatukseni ja päätti olla viisas: valtava suu aukesi ammolleen ja hyljemäinen pyrstö painui kippuralle. Vesi alkoi lentämään pinnassa kun taimen vatkasi itseään tynnyrissä. Silputtua silakkaa lensi suusta samanaikaisesti. Heti tämän liikesarjan perään tapahtui terävästi 180 asteen käännös, jolloin NK-62:sen koukut olivat poranneet riittävän kokoisen reiän vapaudelle. Se taistelu oli reilu ja päättyi paremman voittoon. Otin lakin päästä ja istahdin jakkaralle. Huh huh. Pienen ketutuksen jälkeen olin vain onnellinen tuuristani päästä vääntämään tällaisen kalan kanssa. Rasvaevällä oli varmasti osuutta asian kanssa. Muutama hengästynyt tilanneraporttisoitto ja nokka kohti kotia.

Seuraavaksi päiväksi, perjantaiksi olin sopinut kesälomapäivän. Nyt tuntui olevan juuri oikea ajankohta sille. Mainion aamiaisen jälkeen päästelin kohti ensimmäistä heittopaikkaa. Antti Z oli pelimiehenä päättänyt kopaista pari paikkaa samalla kun ajoi veneellään työpaikalleen. Vaihdettiin siinä pari sanaa ja fiilisteltiin arkiaamun herkkua vesillä. Samalla paikalle kurvasi tuttu meritaimenvelho, joka oli päättelemässä omaa aamusessiota: noin kolmekiloinen oli käynyt veneessä kääntymässä! Kaasutin kohti toista heittopaikkaa, joka on klassinen luiska lähellä silakkaränniä.

Tarkat heitot mutta ei tapahtumia. Ajattelin, että kala saattaisi olla hieman eilistä syvemmässä välivedessä, koska keli oli rauhallisempi eikä vesi liikkunut niin paljoa.  Vaihdoin Trutta Tuulenkalaan värissä ambulanssi ja laitoin perään pitkän paikkoheiton, koska vene oli jo osittain rekannut pelipaikan ohi. Pari metriä siimaa sisään ja tunnen vahvan niiauksen vavassani. Samaan aikaan vauras kala onkin ilmassa! Uskomatonta, että uistimen vaihdolla voi olla merkitystä..sitä en kuitenkaan jäänyt liikoja pähkäilemään kun siiman päässä oli todella virkeä ohjus. Väsytysalue oli täydellinen, joten annoin miedon tuulen puhaltaa venettä rauhassa ulapalle ja nautin hetkestä täysillä.

Kala paineli pariin otteeseen veneen alta ja lisäksi tepastelin kolme kertaa veneen ympäri ryntäilevän kalan perässä. Taistelussa koitti pieni rauhoittuminen ja onnistuin uittamaan kalan haaviin. Yes! Reilu mittakala ja painoikin heilui tärisevin käsin 4.2kg kohdalla. Kala oli pitkä, 72cm varteen olisi mennyt kilo lisääkin. Tämä oli mieletön revanssi eiliselle. Heitin vielä muutamia paikkoja läpi kunnes keli muuttui ja aurinko alkoi räkittämään aavistuksen liikaa. Siirryin viettämään lomapäivää kuivalle maalle eli vene parkkiin, kala kylmään ja terassille. Söin hyvän lounaan ja otin huurteisen kolpakon kyytipojaksi. Kello oli iltakalaa ajatellen sen verran sopivasti, että päätin ottaa lounaan päälle kunnon päiväunet. Herättyni fiilistelin saatua kalaa, ja otin pienen kaatoryypyn erinomaista brandyä. Siinä samalla kelailin Steezin rullalle tuoreen uutuussiimaan testiä varten. Avovaimolla oli illalla omia sovittuja menoja, joten otin onnittelut kalasta ilolla vastaan ja lähdin kohti iltasessiota. 

Kohti iltaa mentäessä keli oli lämmennyt mukavasti, joten päätin jättää Ursuitin kotiin ja painella rantaan farkut jalassa. Trutta-rasiaan oli harkiten valikoinut muutamia malleja ja  iltavärejä. Yksi niistä oli saanut perään verenpunaisen Owner-koukun. Tähän koukkumalliin oli Meritaimensafarilla Antille iskenyt kaloja hanakasti. Kyseinen Trutta-väri oli minulle merkityksellinen, koska vastaavan tyyppiseen viime keväänä osui yli 70 cm kala, jonka vapautin. Harmikseni heitin kyseisen uistimen korjauskelvottomaksi mutta Janne Koivisto sai loihdittua väri-ideasta oman näköisensä version, johon oli enemmän kuin tyytyväinen. Uistin on yksinkertaisesti sanottua todella kaunis.

Olin odottanut tällaista mietoa iltakeliä ensiuitolle. Sävyt taittuvat ympäristönsä kanssa sulavasti yhteen, joten minun oli helppo laittaa Trutta töihin. Ajomatkalla sain jo aiemmin mainitulta meritaimenvelholta viestin, jossa kävi ilmi, että alkuillan 58cm kalan jälkeen keli oli moinannut melkoisesti. Tein nopean päätöksen ja suuntasin kokan kohti loppukevään paikkoja, koska ajattelin kokeilla jälleen kerran erästä potentiaalista niemen kärkeä, jota olen uskollisesti heittänyt ilman tulosta. Olosuhteet olivat kerrankin otolliset. Jos keliä on hitusenkin liikaa niin kiviriutalle metrin syvyiseen veteen ei ole mitään asiaa.

Olen opiskellut riutan pohjan muotoja tyynillä keleillä, ja tiesin melko turvallisen reitin rekauksen starttipaikalle -  kone sammuksiin, ja evä veteen vain sen verran, että vene pysyy linjassa. Mieto koillistuuli liplatti venettä riutalla, jota viistoivat kiviröykkiöt.  Niemen kärki tuntui keräävän vettä laajalta alueelta, koska vesi liikkui yllättävän pumppaavasti verrattuna muuhun ympäristöön. 

Latasin pari heittoa uusilla siimoilla ennen kuin tein ensimmäisen täsmäheiton kivien väliin. Kivikosketukset näpyttivät sormille kun kelasin Truttaa sisään. Toinen heitto ja tunnen iskun koko käden mitalta. Siimaa lähtee kelalta ”ihan hulluna”. Löysään nopeasti tähtipyörästä tartutuskireydellä olleen jarrun miedommalle ja siirrän peukalon kiihtyvällä tahdilla pyörivälle rullalle. Uskomaton tunne ja tilanne – ilta on hehkeimmillään ja minulla on päivän toinen kelpo taimen siiman päässä. Taistelu on henkeäsalpaava, enkä tosiasiallisesti osaisi enää kuvailla yksityiskohtia muuta kuin ehkä joskus erätulilla. Muistan kuitenkin kun yhdessä vaiheessa kala juroi kiven takana, jonka näin suoraan allani puolen metrin syvyydessä. Odotin vain milloin kuitu katkeaa mutta se kesti kuin kestikin kiven rasituksen.

Välillä poljin veneen lattiaa, jotta kala ei painelisi veneen alle piiloon ja sillä tempulla sainkin sen syöksymään kohti syvää vettä, jossa väsytys oli huomattavasti helpompaa mutta silti tasaväkistä. Kuin ihmeen kaupalla sain kopattua kalan haaviin. Mitat olivat 3.6kg/68 cm.  Haukoin henkeä ja avasin kylmän oluen. Vene lipui hiljalleen tyyntyvässä kelissä. Lakki pois päästä ja kaatoryypyt merelle. Istuin varmaan vartin verran ja ihastelin kalaa, Truttaa ja ympäröivää luontoa. Pienen sikarin myös muistin pakanneeni mukaan, joten pössy tulille ja täydellistä fiilistelyä vaivasi vain se, että nämä hetket olisi upea jakaa kalakavereiden kanssa. Kuin uteliaisuuttani hivuttauduin takaisin tapahtumapaikalle.

 Tein kaikki liikkeet toisintona. Ensimmäinen paikkoheitto saman ottikiven kohdalle ja sillä kultaisella hetkellä kala on ilmassa! Edelliseen verrattuna tämä hopeakylki viihtyi enemmän ilmassa kuin vedessä. Veden virtaus oli ehkä hieman muuttunut, koska olin tällä kertaan rannan imussa ja veneen kurssilla näkyi muutamia ilkeitä kiviä. Tuuppasin vavan riskillä vapatelineeseen ja ohjasin veneen turvallisesti oikealla kurssille. Kala piti koko ajan siiman kireällä, joten taistelumme jatkui. Seuraavien minuuttien aikana veneessä vallitsi jonkinasteinen harras hurmostila. 

Kuluneen raskaan talven taakka ei painanut harteilla -  tämä oli kalastustaistelun läpikäyntiä kuin lyhyinä still-kuvina, joista taas palattiin action-elokuvan nopeaan leikkaukseen. Yht´äkkiä kala päätti uida haaviin kuin itsestään! Maaginen Trutta oli imaistu syvälle nieluun asti. Pituutta oli 66cm ja painoa 3.2kg. Katsoin kahta upeaa kalaa, työnsä tehnyttä Truttaa ja pyyhin silmäkulmaa. Se oli siinä – timanttinen meritaimenpäivä. Laitoin pyyntivälineet paikoilleen ja fiilistelin auringonlaskua. Ihmettelin uskomatonta kenkää, joka oli minua potkaissut. Taivas alkoi taipua entisestään purppuran sävyyn. 

Kuin pisteeksi kaikelle taimen loiskautti hypyllään vettä ilmaan riutalla, jota katselin jo kauempaa ulapalta. Tässä vaiheessa joiltakin saattaa mennä usko tekstiin mutta kotona muistin, että olin laittanut semikokoisen shampanjapullon kylmään, jonka nautimme avopuolison kanssa myöhemmin yöllä. Lauantaipäivä menikin veljein raksalla remppahommissa, jotta päästään vielä porukalla iltakalaan tämä kevään aikana.

Carpe diem,

Santtu

MERITAIMENSAFARI 2013

Hyvät blogin lukijat, pahoittelut jo heti kärkeen, etten ole ehtinyt päivittämään tänne ollenkaan mitään viime aikoina. No, tosin syynä osittain se, että kevät oli myöhässä, mutta suurin syy on ehdottomasti ruuhkavuosien ytimessä sykkiminen ja kahden lapsen perheen ajankäyttö. Kala-aikaa on vaan vähemmän kuin ennen. Onneksi kuitenkin meritaimenen tila on kaiken aikaa parantunut ja kun on kalaan päässyt, niin tapahtumia on tullut lähes 100% varmuudella.

Kalakaverini Santtu Poutasen kevät on ollut todella onnistunut ja hänen oma rapsansa löytyy tästä blogista myös. Kerron nyt kuitenkin 17-19.5. Porvoon vesillä vietetystä Meritaimensafarista, jonne saimme Turusta asti vahvistuksia sekä 25.5. lauantaista Hannu Rinkisen kanssa.

Meritaimensafari 2013

Viime vuoden eeppisestä reissusta jäi niin kovat vapinat, että toukokuun lähestyessä oli vaikeaa pysyä nahoissaan ennen lähtöä. Vihdoin koitti perjantai ja klo 15, jolloin Poutasen veljekset Santtu ja Juha tulivat hakemaan minua kotoa. Tänä vuonna saimme seuraa Truttamestari Janne Koivistosta sekä Paraisilta ja  Turusta asti saapuneista Mikey Sarelinista ja Niksu Holttisesta. Janne oli vielä säätänyt meille majoitteeksi puolijoukkueteltan, joten leirielämä olisi aidointa mahdollista.

Perjantai

Vene alas Tirmosta klo 18.30 ja itäisen tuulen sekä sateen saattelemana kohti avomeren laitaa ja taimenpaikkoja. Pitkään jatkunut itävirtaus oli ilmeisesti tuonut jokivettä tännekin, sillä vedessä oli kevyt humuskerros. Tästä syystä uistimet valikoituivat kelta-hopea-kupari-pinkki –osastolle. Truttaa, Ismo Zalsaa, JKta, Trout Quiveria sekä Vekkulia että Mörköä lensi ilmassa tuuheasti.

Heti ekassa paikassa viime vuoden kyöstimies Juha ilmoittaa tärpistä. Pinkki tuhnukelin väri. Paikkoheitto ja ”kiio!!” Harteikas taimen ottaa pienen spurtin ja hypyn. Irti. Perhana, että harmitti, heti noin 60 cm kala ekasta paikasta ei olisi ollut huono. No, hyvä alku keikalle vaikka keli olikin erittäin apea. Sinänsä kalaisa, mutta piiskaava sade ei ole koskaan mukavaa. Juhakin manaili, että on niin homeessa vielä…

Toinen venekunta oli ruoskimassa kajakeista ja kelluntarenkaista, mutta kovan kelin johdosta lopettivat sen leikin ja siirtyivät Mikeyn Busteriin. Me jatkoimme erään saaren länsireunan suojassa syvän veden äärellä tahkomista noin 4 metrin vedessä. Rupesi olemaan jo lähemmäs klo 21 kun heitin Markku Tiusasen suosittelemaa JK:ta tiikerinraitoja muistuttavassa värissä erään uppomatalan päälle ja pum. Tiukka isku ja kala ilmaan. Harmikseni katsoin, että ei ole kuitenkaan kovin iso, mutta virtaa äksyllä kalalla oli. Muutama syöksy ja veneen alle pari kertaa, mutta Fenwickin Silver Wings –vapa on niin myötäilevä, että taimen oli helppo kopata väsyneenä kyytiin. Rasvaeväleikattu pullea kala.

Mittaus osoittaa pituudeksi 52 cm ja pohdin vähän aikaa. Soitan Mikeylle ja kysyn onko heillä kalaa, ei ole, joten vien tämän savupönttöön illan hämyssä savustettavaksi. Perjantai menikin sitten yllättävän huuruisissa tunnelmissa, ilmeisesti 40 ikävuoden lähestyessä jengi rupeaa olemaan niin finaalissa, että kun vapaalle pääsee, niin korkki aukeaa. Santtu rakenteli nuotiopaikalle kauhean infernon ja puhui ”kielillä” pyytäen Ahtia olemaan suotuisa. Kaikin puolin erittäin hauska ilta ja saimme kuulla Porvoon saaristossa myös ehtaa Turun murretta Niksun suusta. Me muut puhuimme norjaa.

Lauantai

Perjantain tulistelujen ja skoolailuiden jälkeen ei klo 8 teltassa ollut vielä itseni lisäksi kukaan herännyt. Janne nukkui luksusretkisängyssään muiden sahatessa muurahaisten kiusattavina maassa. Tepastelin kepilliselle ja havaitsin, että kelihän olisi otollinen. Pilvistä vielä, mutta ei enää sadetta. Äkkiä kahvit ja puurot tulille sekä pieni näkäräinen Finlaggan-savuviskiä. Meni kuitenkin vielä kymmeneen ennen kuin olimme taas kaikki kuusi ruoskimassa  - tällä kertaa kaikki rehellisesti veneistä.

Jatkoimme samojen paikkojen hinkkausta kuin viimekin safarilla, mutta tällä kertaa itätuuli ja laskenut vesi muutti hieman heittosektoreita ja lähestymiskulmia. Pyrimme rekaamaan niemet länsipuolelta itään hieman tuulta ylöspäin sudittaen. Mikey gourmet-kalastajana luotti sähköpataan ja hiipparoi kivikoissa kuin aave.

Kello oli 12 kun JK:tani vietiin taas. Nyt asialla hieman isompi kala ja virtaa niin pirusti. Kala otti niemen länsipuolen kiertyvän mainingin alle jäävästä poterosta. Samasta paikasta, josta kaloja on nosteltu vuosien aikana monia. Siimaakin lähti hieman ja muutama kunnon syöksy. Arvioimme kalan pituudeksi noin 60 cm. Eväkäs ui kohti venettä ja siirryn keulaan ja Juha menee perään haavin kanssa. Saan uiteltua kalan nätisti Juhan ulottuville ja siellä lepää. Ryhdikäs taimen, jälleen rasvaevätön. Mittaus osoittaa pituudeksi 56 cm. Olen päättänyt että vapautan kaikki kalat paitsi yhden ruokakalan per päivä (jos se minulle suodaan). Tämä kala saa olla ruokakala ja muut vapautettaisiin. Painoa oli kertynyt 1,9 kiloa. Kala kylmään ja viuhtomaan.

Sääennuste lupasi iltapäiväksi kirkastuvaa, joten meillä oli kova kiire paahtaa parhaat paikat ennen kuin aurinko pilaisi syönnin. Heitimme erästä ison saaren ja pienen luodon välistä kapeikkoa, josta kalaa oli jokaisella kiinni. Harmiksemme nämä eväkkäät eivät täyttäneet mittaa. Ottipeleinä kaikilla Trutat kelta-musta ja oranssi-hopea.

Tein vielä räikeällä kolmipiikki Trutallani pienen paikkoheiton erääseen salmen jälkeiseen poteroon ja tiukka tärppi. Mitallinen taimen on tuttuun tapaan kovassa vedossa ja roiskii menemään niin että siimat viuhuu. Yllättävän kovia menijöitä nämä borgåbisit (suom. porvoolainen kundi). Pysäytän kelauksen ja annan kalan rimpuilla vapaasti ja onnekseni minun ei edes tarvitse koskea siihen! Jes, nätisti irti.

Kello oli 15. Eli iltapäivän kuolleet tunnit alkoivat. Samalla aurinkokin alkoi paistaa. Heitimme vielä noin 4 paikkaa ilman tuloksia ja oli aika mennä vetämään ruoto suoraksi kalliolle. Kiireisen talven ja kevään johdosta yhden törpön jälkeen herkistyin jotenkin ja pidin yksinpuhelua saaressa piippu suussa. Olo oli jotenkin vapautunut kun ei ollut muuta mietittävää että otanko kaljan vai en vai heitänkö vai en…ollako vai eikö olla? Kas siinä pulma.

Meillä oli varattu Benitas Cafésta sauna klo 18 ja heitimme vielä ennen sitä pari paikkaa. Saimme muutaman tukistuksen. Mikeyn venekunta oli löytänyt parven isompia 60-65 cm kaloja, mutta eivät olleet saaneet niitä ottamaan mihinkään. Me painuimme saunaan ja kutsusta huolimatta Mikey & Co jatkoivat pyyteetöntä ruoskimista illan hämyyn.

Saunan jälkeen raikkaina ekat heitot viuhuivat klo 19.30. Oli kaunis tyyntyvä ilta ja uistimien värit mietittiin taivaan mukaan. Taivaanrannassa oli kuitenkin uhka. Iso ukkosrintama painaisi jossain vaiheessa yli. Heittelimme hermostuneina noin tunnin kunnes salamat ja jyrähdykset pakottivat rantaan. Yksi alamittainen tuli Juhalle, mutta oli parempi poistua hyvän sään aikana.

Ehdimme juuri savustelemaan ja grillaamaan ennen kuin ukkonen jyräsi yli kaikella voimalla. Taivaanranta salamoi ja ryskyi kaikissa mahdollisissa väreissä ja telttamme vedenpitokyky oli lujilla, sillä vuokrateltassa oli vanhoja kipinäreikiä. Äkkiä ilmastointiteippiä reikiin ja savupönttö mukaan. Olin juuri ehtinyt savustaa kalan kun oli pakko mennä suojaan. Napsimme kalaa, kuuntelimme ukkosta ja jauhoimme paskaa. Pitkä päivä näkyi ja ennen puolta yötä kaikki nukkuivat tyytyväisenä.

Sunnuntai

Olimme jo klo 7 ylhäällä ja sumuinen keli tervehti tunkkaisen telttakankaan liepeen alta. Kari Lossi oli lähtenyt jo aamukalaan aikaisin ja raportoi hyvästä säpinästä noin 10 kilometrin päästä. Äkkiä aamupala kitusiin ja ruoskat viuhumaan.

Olimme ilmeisesti hieman myöhässä, sillä meillä syönti ei ollut mitenkään ihmeellistä sinä aamuna. Janne oli kuitenkin onnistunut kuopimaan 59,5 cm kalan tyylikkäällä Trutta ”Pellinki” värillä. Myös länsirannikon pojat saivat kala, joten pystyivät lähtemään kotimatkalle hilpeissä tunnelmissa.

Meillä päivä meni vaikeissa olosuhteissa, alamittaa, tärppejä ja karkuutuksia ja vasta klo 17 tapahtui. Jälleen JKhon otti. Uistin oli ryyditettynä punaisella Owner-koukulla ja se jotenkin tuntui ottavalta. Jälleen ryhdikäs kala ja kamalan kiukkuinen. Kala oli ottanut uistimen kiinni kieleen, joten siksi se varmaan näytti kaikki mahdolliset temput vaikka mittaa ei ollut kuin 55 cm. Rasvaevätön kala päätyi säännön ”1 ruokakala per päivä” mukaisesti kotiin viemisiksi.

Safari oli kaikin puolin onnistunut, vaikka mitään jättejä emme saaneetkaan. Hyvien kavereiden kanssa fiilistely on niin uskomattoman hauskaa, että siihen jää yhtälailla koukkuun kuin itse kalastukseen.

Kuvia ottivat Janne, Santtu ja Juha.

Gotlannissa keväällä 2013

Ensimmäinen aamu aukesi aurinkoisena, mutta melko länsituulisena joten suuntasimme saaren itäpuolelle ensiheitot tekemään. Tunnin päästä oli ensimmäinen kala, kirkas 52 cm ylhäällä. Kolme varttia tästä ja kaksi tummapukuista lisää. Oman kalani paino lähenteli 3,5 kiloa, mutta kalan sävy ja flegmaattisuus hieman vaimensi riemunkiljahduksia. Siltikin, ensimmäinen perholla saamani mertsari oli hieno kokemus.

Muutaman tyhjännakkelutunnin jälkeen Timppa päätti myös kokeilla perhokalastusta. Viisi minuuttia vatkaamista ja lähes vastaava kuin oma kalani otti kiinni katkajäljitelmään. Hieno starttipäivä.

Seuraavat pari päivää noudatti lähes vastaavaa kaavaa kelien osalta ja lämpimän veden etsiminen rokotti jonkin verran tehokasta peliaikaa. Tutustuimme useisiin uusiin paikkoihin, joista myös välillä kalaakin saimme. Loppureissusta kelit viileni hieman, mutta vesisateita ei onneksemme tullut ja tuulikin oli kahtena viimeisenä päivänä varsin maltillinen. Kuvitelmat kalojen helpommasta löytämisestä osoittautui kuitenkin haaveeksi. Muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta syönti heikkeni entisestään. Eikä kuulemma kotiintulomme jälkeisistä saalisraporteista päätellen ole ainakaan toistaiseksi siitä parantunut. Ei ole siis Gotlantikaan karkkiautomaatti, jos sitä kukaan siksi on luullutkaan. Ajankohdalla on iso merkitys onnistumiseen. Sitä ei almanakasta tai taivaalta arvioida, se on sattumien summa mihin harvoin voi itse vaikuttaa, niinkuin kalastus aina.

Mökkimme oli loistava, vuokra-auto toimi ja lennot olivat aikataulussa, joten niiden osalta kaikki meni nappiin. Sen sijaan loppusaldomme jäi melko vaatimattomaan 13 kappaleeseen. Niistä vajaa puolet oli alamittoja ja täysin kirkkaidenkin osuus vain kolmen kalan verran. Suurimmat kolme olivat 3–3,5 kg väliin, kaksi tummempaa ja yksi semitumma. Olisinko itse saanut enemmän kalaa jos kelit olisivat olleet paremmat? Tai jos olisin sen 90 % heittelystä tehnytkin virvelillä enkä päinvastoin keltanokkana perhosetillä? Se kaikki jää arvailun varaan ja hyvä niin, onpahan taas mitä voi pähkäillä jos huvittaa.

Saimme reissuun lainaksi actionkameran, joka osoittautui aivan mahtavaksi lisävarusteeksi. Pönö-, fiilis-, maisema- yms peruskuvia on joka ukko nähnyt jo niin paljon, että on välillä ihan mielenkiintoista saada tallennettua materiaalia hieman eri perspektiivistä, muun muassa pinnan alta. Ohessa ruutukappaus vedenalaisvideosta yhden kalan loppuväsytyksen aikana – ei paha?

Kireitä siimoja kevätkauteen itse kullekin säädylle.

-Anttu

ps. Kävin hetki sitten kotisatamassa katsomassa jäätilanteen. No sitähän ei enää juurikaan ollut ja veneen saisi vesille vaikka jo huomenna…

Takaisin päiväjärjestykseen Gotlannin osalta

Porukkamme jokakeväinen Gotlannin reissu koitti vihdoin 9.-14.4. pitkän talven jälkeen. Edellisen kerran perhoa oli päästy heittämään Lokakuun lopussa, joten reissu tuli todellakin mielenterveyden kannalta tarpeeseen. Viime vuoden loistavan reissun jälkeen odotukset tämän kevään reissun suhteen olivat (liiankin?) korkealla. Tällä kertaa lähdimme hieman pienemmällä porukalla (Timo, Miika, Marko ja allekirjoittanut), koska myöhemmin keväällä tapahtuva salttireissu sekä iloiset perhetapahtumat olivat verottaneet muutaman vakiokävijän porukastamme.


Lensimme jälleen tiistai-illaksi Gotlantiin ja otimme vuokra-auton allemme. Keskiviikosta perjantaihin otimme oppaat FishYourDreamilta edellisvuosien tapaan. Keskiviikkoaamuna aloitimme hieman tavallista myöhemmin, koska ilma oli poikkeuksellisen kylmä vuodenaikaan nähden. Tämä ei tietenkään luvannut hyvää kalantulon kannalta, mutta porukkamme oli silti täpinöissään kuin pikkupojat. Päätimme oppaan kanssa yhdessä tuumin kalastaa ensimmäisen päivän saaren luoteisosien paikkoja, joista osa oli jo porukallemme tulleet tutuksi. Heti ensimmäiseen paikkaan saavuttuamme huomasimme toisen auton parkkialueella. Päätimme kuitenkin mennä paikalle kalaan, koska kalastettavaa rantaa riitti hyvin. Tämä kyseinen kalastaja olikin varannut rannasta ns. hot spotin, joten kalastelimme hieman etäämmällä hänestä hyvien käyttäytymissääntöjen mukaisesti. Reilun tunnin verran kalasteltuamme paikallinen kaveri vinkkasi, että voimme koittaa myös hänen paikastaan mikäli haluamme. Tuohon mennessä hän oli jo saanut paikasta neljä kalaa uistimella, mutta perholla hän (ja mekin) olimme pyytäneet tyhjää. Heti kun paikkaan menimme, niin näimme kaloja tuikkimassa ja heittokäsi rupesi tärisemään. Kalastelimme paikkaa reilun tunnin verran ja koukutimme viisi kirkasta meritaimenta pinkeillä Glimme Rejeneillä (isoimmat 64cm ja 56cm). Itse en ole koskaan Gotlannissa nähnyt yhdessä paikassa noin monia meritaimenen tuikkeja kuin tuossa paikassa. Kalat söivät ilmeisesti paikassa viihtyviä matoja, koska niitä löytyi rantamatalasta sätkimässä – matojäljitelmiin ne eivät kuitenkaan purreet. Session jälkeen kiittelimme paikallista kaveria poikkeuksellisesta vieraanvaraisuudesta ja jatkoimme matkaamme. Loppupäivän kalastelimme luoteisosia, mutta emme onnistuneet koukuttamaan enää kaloja. Päivän saldo oli kuitenkin hyvä, joten menimme tyytyväisinä aikaisin nukkumaan.


Torstaina päivä valkeni samankaltaisena kuin keskiviikkona, eli kylmänä ja puolipilvisenä. Jatkoimme Per-oppaan kanssa kalastelua ja suuntasimme tällä kertaa saaren itäosiin. Ensimmäiseksi suuntasimme isoon niemenkärkeen, josta olin kuullut muiden suomalaisporukoiden saaneen kalaa pääsiäisen tienoilla. Saimme kalastella paikkaa tärpittä reilun tunnin verran kunnes Timolla vapa taipui. Karvan alle 50cm:n tummunut kala puraisi Grand Fjyr -perhoa ja toivoimme tietenkin paikalla olevan muitakin kaloja. Ottipaikka saikin osakseen melkoista pommitusta seuraavan puolen tunnin ajan, mutta jouduimme lähtemään paikalta tyhjin käsin. Jatkoimme saaren itäpuolen koluamista laihoin tuloksin, ja päätimme vielä iltapäivällä lähteä kopaisemaan edellispäivän ottipaikan. Iloksemme huomasimme heti tuikkeja veden pinnalla saavuttuamme ja ryntäsimme kalaan. Tällä kertaa kaloja oli paikalla huomattavasti vähemmän, mutta onnistuimme kuitenkin kaksi kirkasta kalaa paikasta koukuttamaan ja rantauttamaan. Tästä tyytyväisenä päätimme lähteä ruoan laittoon kämpille ja suunnittelemaan seuraavan päivän kalastusta.


Perjantaiaamu valkeni (?) erittäin harmaissa, kylmissä ja sateisissa merkeissä. Tiesimme heti, että päivästä tulee vaikea. Suuntasimme jälleen saaren itäpuolelle, tällä kertaa Kenny-oppaan kanssa. Kuten ounastelimme päivä oli vaikea ja etsimme kaloja hullun lailla. Illansuussa oppaamme löysikin meille muutaman kalan, mutta emme saaneet niitä perhoillamme huijattua. Jotenkin vaikutti siltä, että kalat olivat päättäneet laittaa suunsa kiinni. Kalastamissamme paikoissa kaloja (ja mm. hylje) varmasti oli, mutta tulokset olivat laihoja. Lauantaina sää oli hyvin samanlainen perjantaihin verrattuna ja toiveemme lämpimämmistä keleistä murskattiin. Lähdimme tällä kertaa omin päin kalaan, ja yhdessä tuumin päätimme mennä kopaisemaan tutun ottipaikan. Tuuli oli kuitenkin kääntynyt länteen, joten paikkaan oli ajautunut melkoinen kasa roskaa, eikä kalastamisesta tullut mitään. Tästä suuntasimme itäpuolelle kokeilemaan tuttuja paikkoja, mutta kalaa emme onnistuneet saamaan. Sunnuntaina veimme Markon kanssa Miikan ja Timon kentälle ja jäimme kalastelemaan vielä toviksi ennen omaa lentoamme. Sama virsi jatkui, koska emme taaskaan onnistuneet kaloja löytämään.


Tämän vuoden reissulla palasimme siis takaisin päiväjärjestykseen Gotlannin suhteen. Kaloja oli erittäin vaikea löytää, ja koskaan aiemmin en ole yhtä montaa kilometriä Gotlannin rantaa talsinut kuin tällä reissulla. Yritystä siis oli, mutta tulokset suhteellisen vaatimattomia. Yhteensä porukkamme sai kahdeksan kalaa, joista seitsemän kirkkaita. Täten strategiamme keskittyä kirkkaiden kalojen onkimiseen onnistui suhteellisesti, mutta absoluuttisesti kaloja olisi voinut olla enemmän. Tällä reissulla tuli myös mentyä nukkumaan huomattavasti aiemmin ja juotua alkoholia huomattavasti vähemmän kuin edellisreissuilla, joten ehkä olimme vaan kaloille liian pirteitä ja selviä J


Näyttää siltä, että säät lämpenee tällä viikolla ja se lupaa hyvää Antun porukoille. Myös toinen tuttu porukka on tällä hetkellä Gotlannissa kalassa, joten toivottavasti saamme ensi viikolla lukea blogista heidän menestyksekkäistä reissuista. Kiitoksia jälleen jätkille reissusta ja FishYourDreamille onnistuneesta ja mukavasta opastuksesta! Syksyllä tai ens vuonna viimeistään taas Gotlantia koluamaan...


- Juuso

Juuson puolesta PB Jouni

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Tähän maisemaan päätimme vuoden takaisen Gotlannin reissun.
Nopeasti se aika vierähtää, sillä edelleen muistan tuon hetken kuin eilisen. Oli tullut lipunlaskun aika ja isänmaallisin elkein "laskostimme" mukanamme olleen Suomen lipun Maamme-laulun kaikuessa kohti länsinaapurimme rannikkoa. Ei se laulu ollut Ylioppilaskuoron esityksen veroinen suoritus, eikä lippu juurikaan Kodin Kuvalehteä suurempi, mutta tunnelatausta siinä hetkessä oli. Jälleen kerran takana oli ikimuistoinen kalareissu, hyvien ystävien seurassa.

Uusi vuosi, vanhat kujeet.
Gotlannista puskee rapsaa usealtakin suunnalta - eikä hullumpaa sellaista. Kaikki ryhmät tuntuvat saavan kalaa ja hyvä niin. Melkein samat on keliolosuhteet olleet siellä kuin kotimaassakin. Yöt kylmiä ja päivisin aurinko lämmittää mukavasti niin kaloja, kuin niiden pyytäjiäkin.

Oma reissumme on parin viikon kuluttua, joten kyllähän tässä alkaa fiilikset jo nousemaan. Porukkamme koko kutistui tänä vuonna erinäisten syiden takia neljään mieheen. No ei haittaa, vaihteeksi pieni porukka voi olla ihan tervetullutkin kokemus. Itse aion panostaa tällä kertaa virvelin lisäksi myös perhokalastukseen. Gottiskonkareilta saatujen vinkkien perusteella on paljon todennäköisempää, että joku muu kuin minä, on se porukan ainut mp-mies (en tark.moott.pyör.).

PS. Erkki, Timppa ja Seppo: Kameran akut lataukseen niinkuin olis jo! On nimittäin tullut jonkun toisen vuoro olla linssin väärällä puolella kun kaloja väsytellään...

-Anttu

Suuntaviivat on nyt vedetty!

Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ely-keskukset ovat kantansa ottaneet ja julkistaneet. Uhanalaisen Suomenlahden meritaimenen kalastussäännökset muuttuivat merkittävällä tavalla. Vastuuta saavat kantaakseen niin vapa- kuin kiinteiden pyydysten kalastajat.

Seuraavassa linkki ely-keskuksen päätökseen:
http://www.ely-keskus.fi/fi/tiedotepalvelu/2012/Sivut/MeritaimenenkalastusrajoituksiatiukennetaanSuomenlahdella.aspx

Tekstistä käy ilmi kaikki oleellinen uusista säännöistä ja velvoitteista perusteluineen. Muutamaa kohtaa tässä hieman spekuloin ja pohdiskelen kuitenkin.

1) Saaliiksi saadut rasvaevälliset taimenet on laskettava viipymättä takaisin veteen
Tämä ilman muuta koko uudistuksen perusta. Pyrkimyshän on elvyttää luonnonkanta - ei näennäisesti parantaa kannan tilaa merialueistutuksin, saalistilastojen ja kannan epätodelliseen arviointiin.

2) Meritaimenen alamitta nostetaan 50 senttimetristä 65 senttimetriin
Tätä kohtaa voidaankin sitten käsitellä monelta kantilta. Tärkein ja ratkaiseva pointti: nostettu alamitta takaa sen, että merkittävä osa naarastaimenista ehtii mukaan kutukiertoon.

Jos / kun oletus on, että eväleikatut kalat eivät luonnonkutuun osaa osallistua, eikö pelkkä määritelmä, että kaikki rasvaevälliset on poikkeuksetta vapautettava, riittäisi? Miksi "istareiden" alamittaa rukataan?

Heitän muutaman oletuksen:
-verkko- ja muut pyydyskalastajat pääsevät näin "samaan pooliin" vapakalastajien kanssa. Kiinteiden pyydysten solmuvälien nosto saattaa molemmat ryhmät yhtälaiseen tilanteeseen vrt. jos alamitta säilyisi eväleikatuilla 50 cm:ssä - tällöinhän vapakalastajaa suosittaisiin voimakkaasti pyydyskalastajiin nähden
-mahdollisuus entistä useammin suurempiin saaliskaloihin kasvaa
-pyydetyn "kokonaiskalamassan" tehokkaampi hyödyntäminen vauhdilla kokoaan kasvattavan taimenen osalta
-kalastuskulttuurillinen puoli: kalastustavan - ja ideologian ohjaaminen kestävämpään suuntaan ja "catch and release" -kynnyksen madaltaminen. Tämä heijastunee positiivisella tavalla myös luonnonkalojen vapauttamiseen, isohkojenkin yksilöiden

Toiselta katsantokannalta, miten tämä vaikuttaa:
-eri tahojen innokkuuteen jatkaa taimenistutuksia nykyisissä määrin - suuntaavatko jotkut yksiköt istutusvarojaan muihin, "helpommin" ruoka- ja virkistyskaloiksi realisoituviin lajeihin, esim. siika
-kuinka kattavasti ja millaisella siirtymäajalla liki olemattomassa valvonnassa tavoitteet toteutuvat. Osin sukupolvikysymys, mutta myös muuta. Jopa ymmärrettävästi moni ei pysty ymmärtämään tätä politiikkaa, siis eväleikattujen alamitan nostoa kohtuuttoman korkealle. Onhan totta, että "istuta ja ongi" on pitkälti näiden istutusten ideana
-ehkä ajatuksena on jopa meritaimenkalastuksen toivottu väheneminen hieman pidemmällä tähtäimellä. Tämä toki monella tavalla - välillisesti vähintäänkin - olisi luonnonkannan etu

3) Taimen ja lohi
Meritaimenen alamitan nosto juuri 65 senttiin on hyvin perusteltua. Mutta ilmeinen epäkohta on lohen ja taimenen eri alamitta. Ammattilaisenkin on joskus hankala erottaa näitä lajeja toisistaan, harrastuskalastajasta puhumattakaan. Toki selkeät tuntomerkit pätevät useimmissa tapauksissa.

4) Ammattimainen vs. vapaa-ajan kalastus
Nostetaan vielä esiin, toistonkin uhalla: uudistus huomio tai velvoittaa kummatkin ryhmät yhteiseen rintamaan. Juuri näin.

Kalastusopastoiminta on myös oma tarinansa. Oppaiden käyttö (huom. kirjoittaja näkee tämän toiminnan positiivisena, niin työllistävän yrittäjyyden kuin kalastus- ja luontokulttuurin kannalta; koulutus- ja vastuupuolihan on alalla nykyään lakisääteinen) on pikku hiljaa saamassa jalansijaa myös Suomessa, ei vähiten meritaimenkalastuksen ansiosta. Toisaalta vaihtoehtoisiakin kohdelajeja löytyy, esim. kuhan jigikalastus erilaisine muotoineen nostanee yhä lisää suosiotaan myös ns. ostettuna pakettina.

Kuten ely-perusteluissakin todetaan, tämä sääntömuutos sinänsä ei vielä taimenkantoja pelasta. Jokisuiston ja nousureittien avoimena pitäminen on kirjaimellisesti elintärkeä pointti. Ja yhtä tärkeää on myös säännön vaiheittainen toteutuminen kuntien ja yhteisöjen hallinnoimilla vesialueilla.

Ehkäpä suurin merkitys uudistuksella onkin toimiminen esimerkkinä ja suunnanäyttäjänä tulevaan, kaikille tahoille. Yllättävänkin valmiita nykymaailmassa ollaan varsin isoillekin muutoksille, erityisesti tällaisissa tärkeissä suojelu-, osin filosofisissakin hankkeissa.

Aivan viime kädessä, jokainen yksilö kuitenkin on vastuussa toiminnastaan ajatusmaailmansa mukaisesti. Yli lakisääteisen ei ole kiellettyä henkilökohtaisia alamittarajoja kenenkään asettaa.


-Mikko Kuikka

P.S. Espoonlahden perukoilla lupajärjestelyjen kautta pitää eräs ammattikalastaja rysää. Lahnojen lisäksi myös taimenet ja kuhat uivat pyydykseen. Mahdollisuus niiden vapauttamiseen on toki olemassa...