Morjens!Olen lukenut teidän meritaimenblogia säännöllisen aktiivisesti ja voi niitä poltteita, mitä sieltä on saanut.Tainnut siinä jokuset yöunetkin samalla menetetty kalojen kuvat silmissä. Mukavaa luettavaa ja aina on positiivista, kun jotkut muutkin kärsivät samoista tärinöistä mistä itse. Ainut vaan, että te (=kirjoittajat) saatte aina kaloja! Itsellä lukuisten MP reissujen jälkeen sitä joskus pistää miettimään, että mitä sitä tekee väärin tai mitä järkeä tässä kaikessa edes on.. tai no, ehkä se onkin nimenomaan se kokemus joka karttuu vain hakkaamalla päätä seinään ja kiviä kolistelemalla.
Tänä vuonna aloitin "aktiivisemmin" heittämään taimenta merellä. Jokusia vuosia tullut jo käytyä, mutta ainoastaan muutama reissu syksyisin - Ei kaloja. Tämä syksy on taas ollut erilainen, lukion abivuosi (mitä niistä kirjotuksista stressaamaan...) on taas mahdollistanut hiukka aktiivisemman harrastuksen. Parhaimmillaan 3 kertaa vesillä/viikko syyskuusta lähtien. Tapahtumat ollut aika tiukassa, tai sanoisinko melkein jopa nollassa reissujen määrään suhteutettuna.
Lokakuussa pääsin erään Vaasan gurun (kiitokset vain Kari!) matkaan heittämään taimenta vaasan saaristoon. Tuolloin sainkin ensimmäisen mertsarini, joka toi hommaan uskoa kyllä kummasti lisää. Ei neämmä se aito meritaimen olekkaan vain myytti? Tuollainen pulska nelivitonen nätti fisu - ja vielä omatekemällä kevennetyllä lusikalla. Hymy oli herkässä elämäni ensimmäisestä mertsarista mereltä. No usko toki toi lisää motivaatiota ja käymiseni vain lisääntyi. Kuitenkin tuli tehtyä niitä MP reissuja kymmenkunta ja muutama ylikin. Sitten melkoisessa kelissä oli jo lähellä, kala kävi hetken siiman päässä mutta se siitä. Perhana. Uskomatonta. Viime lauantaina kuitenkin taas matkaan ja uittu, joku kopaisee rivakasti ja nyt tuli parempi kala paatin viereen FL. punaisen Aaveen perässä! Hirmuiset pyörteet jätti jälkeens ja melkein itku tirahti taas epäonnistumisen vuoksi (!! :DD).
No hetken itsensä kasailua ja elämän kurjuuden manaamista - sen verran jalat tärisi ja silmät loisti pettymyksestä. Järkytyshän oli melkoinen niin monenmonen kalattoman reissun jälkeen. No uutta matoa koukkuun, eli sinilila Kapun Taimen värikoukulla maustettuna. Muutamia heittoja saman kiven juureen, josta se kävi ekana kopasemassa. Ei mitään, toista heittoa ja ei mitään. Tyhjäätyhjäätyhjää... Uutta heittoa vaan heiton perään ja voi jumalauta, jotain ajatukset kirkastavaa tapahtuu lähellä venettä - mertsari siiman päässä on todellisuutta! Ilmeisesti sama fisu joka kävi pyöräyttämässä veneen vierellä aiemmin. Veijari otti hatkat muutamassa sekunnissa ja jarru lauloi, vapa taipui ja kala hyppi melkoisia loikkia. 3 kertaa mentiin paatinkin ympäri ja 10 minuuttia meni ennenkuin kala suostui edes lähelle haavia. Kaveri otti kalan haaviin (Kiitokset vain Veli!) ja totta se oli. Elämäni toinen mertsari ja vielä ihan nätti mielestäni. 3,7 kg / 73 cm. Wohoo!! Sitä kaivattua uskoa tuli hommaan taas lisää ja tiesihän sen, mitä tuosta seurasi...
Olen nyt 18 v. ja tuo taimen mereltä on aina kiinnostanut enemmän ja taas enemmän. Nyt se on ykköslaji, tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Kesällä tulee perhosteltua taimenta ja harria, mutta nyt tämä merikalastus taimenen kanssa vei jalat alta.. Ja tietäähän sen mitä nuo hopeiset palkinnot saa aikaan - kusessa ollaan!
Sen verran haluan vielä sanoa niille, jotka pähkäilevät samojen asioiden kanssa kuin minä: Hakatkaa sitä päätä seinään, se kyllä kestää. Kun taito karttuu ja paikallistuntemus lisääntyy, niin voikin sanoa jo lähteävänsä kalaan. Sitten kun saat kalan veneeseen, niin jalat lähtee alta. Varmasti. Mikäs muuten sen hienompaa tänä vuonna, kun saa maistaa itse pyydettyä graavitaimenta joulupöydässä. Minulle se on ainakin paras joululahja.
Ystävällisin terveisin
Mika Ylänkö
Tänä vuonna aloitin "aktiivisemmin" heittämään taimenta merellä. Jokusia vuosia tullut jo käytyä, mutta ainoastaan muutama reissu syksyisin - Ei kaloja. Tämä syksy on taas ollut erilainen, lukion abivuosi (mitä niistä kirjotuksista stressaamaan...) on taas mahdollistanut hiukka aktiivisemman harrastuksen. Parhaimmillaan 3 kertaa vesillä/viikko syyskuusta lähtien. Tapahtumat ollut aika tiukassa, tai sanoisinko melkein jopa nollassa reissujen määrään suhteutettuna.
Lokakuussa pääsin erään Vaasan gurun (kiitokset vain Kari!) matkaan heittämään taimenta vaasan saaristoon. Tuolloin sainkin ensimmäisen mertsarini, joka toi hommaan uskoa kyllä kummasti lisää. Ei neämmä se aito meritaimen olekkaan vain myytti? Tuollainen pulska nelivitonen nätti fisu - ja vielä omatekemällä kevennetyllä lusikalla. Hymy oli herkässä elämäni ensimmäisestä mertsarista mereltä. No usko toki toi lisää motivaatiota ja käymiseni vain lisääntyi. Kuitenkin tuli tehtyä niitä MP reissuja kymmenkunta ja muutama ylikin. Sitten melkoisessa kelissä oli jo lähellä, kala kävi hetken siiman päässä mutta se siitä. Perhana. Uskomatonta. Viime lauantaina kuitenkin taas matkaan ja uittu, joku kopaisee rivakasti ja nyt tuli parempi kala paatin viereen FL. punaisen Aaveen perässä! Hirmuiset pyörteet jätti jälkeens ja melkein itku tirahti taas epäonnistumisen vuoksi (!! :DD).
No hetken itsensä kasailua ja elämän kurjuuden manaamista - sen verran jalat tärisi ja silmät loisti pettymyksestä. Järkytyshän oli melkoinen niin monenmonen kalattoman reissun jälkeen. No uutta matoa koukkuun, eli sinilila Kapun Taimen värikoukulla maustettuna. Muutamia heittoja saman kiven juureen, josta se kävi ekana kopasemassa. Ei mitään, toista heittoa ja ei mitään. Tyhjäätyhjäätyhjää... Uutta heittoa vaan heiton perään ja voi jumalauta, jotain ajatukset kirkastavaa tapahtuu lähellä venettä - mertsari siiman päässä on todellisuutta! Ilmeisesti sama fisu joka kävi pyöräyttämässä veneen vierellä aiemmin. Veijari otti hatkat muutamassa sekunnissa ja jarru lauloi, vapa taipui ja kala hyppi melkoisia loikkia. 3 kertaa mentiin paatinkin ympäri ja 10 minuuttia meni ennenkuin kala suostui edes lähelle haavia. Kaveri otti kalan haaviin (Kiitokset vain Veli!) ja totta se oli. Elämäni toinen mertsari ja vielä ihan nätti mielestäni. 3,7 kg / 73 cm. Wohoo!! Sitä kaivattua uskoa tuli hommaan taas lisää ja tiesihän sen, mitä tuosta seurasi...
Olen nyt 18 v. ja tuo taimen mereltä on aina kiinnostanut enemmän ja taas enemmän. Nyt se on ykköslaji, tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Kesällä tulee perhosteltua taimenta ja harria, mutta nyt tämä merikalastus taimenen kanssa vei jalat alta.. Ja tietäähän sen mitä nuo hopeiset palkinnot saa aikaan - kusessa ollaan!
Sen verran haluan vielä sanoa niille, jotka pähkäilevät samojen asioiden kanssa kuin minä: Hakatkaa sitä päätä seinään, se kyllä kestää. Kun taito karttuu ja paikallistuntemus lisääntyy, niin voikin sanoa jo lähteävänsä kalaan. Sitten kun saat kalan veneeseen, niin jalat lähtee alta. Varmasti. Mikäs muuten sen hienompaa tänä vuonna, kun saa maistaa itse pyydettyä graavitaimenta joulupöydässä. Minulle se on ainakin paras joululahja.
Ystävällisin terveisin
Mika Ylänkö
-Kiitos Migulle kirjoituksesta ja onnistumisia jatkossakin. -PB A
Onnittelut komeasta kalasta!
VastaaPoistaIlo tulee lukijalle siitä, että Ahti luo antejaan juurikin tällaisille kalastajille.
Kireitä jatkossakin!