torstai 28. toukokuuta 2009

Lopun alkua - vai onko sittenkään?

Ehkäpä vuosisadan tai -tuhannen, kuinka vain, upein meritaimenkevät lähestyy loppuaan. Tulevan viikonlopun helteet saavat monen mertsarimiehen julistamaan kauden päättyneeksi. Kalastuksen osalta katseet käännetään jo tulevaan syksyyn. Mielessä pyörii, millaisia mörköjä kevään isomukset ovatkaan kesän silakkakuurin jälkeen...
 
Päättyykö kevätkausi sitten jo? Uskon (ja toivon), että ei. Toki vesi lämpenee vinhaa vauhtia lähipäivinä. Silti, tuulten jälleen sekoittaessa vesimassaa, yllättävänkin viileää vettä pukkaa vielä pintaan. Syöntipiikit luultavimmin keskittyvät yhä enemmän hämärän aikaan. Aamu ja ilta korostuvat. "Yliyön reissut" pimeimmän hetken saaritaukoineen ovat ainakin allekirjoittaneen mielessä - jos ei muuten, niin kiinnostavina kokemuksina.
 
Faktaa on, että silakan kutu vetelee viimeisiään. Pääparvet painavat pian kohti ulappaa. Silti, silakkaa pyörii sisempänäkin vielä jonkin aikaa. Ja, vieläkin pidempään, osa taimenista jää hetkeksi ihmettelemään muuttunutta tilannetta - mihin se ruokapöytä oikein katosikaan?
 
Totta on myös, että lohet saavat kohta seurakseen ulkomeren syönnösalueille meritaimenen. Vaikka kuinka optimistisesti yrittäisi asiaa pyöritellä heittokalastajan kantilta.
 
Taannoin tekijämiehet onnistuivat yhyttämään taimenia jopa läpi kesän. Pimeimpinä hetkinä kaloja nousi ulkokakuille päivystämään. Itse arvelen, että istutuspaikkojen muuttumisesta (sisemmäksi) ja sitä seuranneesta kalojen käyttäytymismallin vaihtumisesta johtuen noita tilanteita tapahtuu aiempaa harvemmin. Itse asiassa muutamina viime kesinä on kuhanuistelijan vaappua viety riehakkaammin - ylöskin on kaloja saatu. Ota tuosta nyt sitten selvää.
 
Ja sitten on vielä viileämmän veden kumpuamistilanteet saariston reunamilla. Ken sellaiseen osuu, saattaa kohdata elämänsä ikimuistoisimman hetken. Kiikkustuolikamaa.
 
Oma havaintoni on, että parinakin keväänä lähivuosina taimen on tuntunut "hyppäävän" ulomman saariston "yli" suoraan avomerelle. Tietyt "salettivyöhykkeet" eivät olekaan antaneet kunnolla kalaa oikein missään vaiheessa kevättä. Syksy on sitten kuitenkin ollut taas aivan toinen juttu ja taimenen liikehdintä normaalimpaa. Tai ainakin totutumpaa.
 
Tosiaankin, kunhan alkava korkeapaine jossain vaiheessa taas väistyy, sitkeä yritys saattaa vielä saada palkintonsa kevätkauden kalkkiviivoilla. Ja enteitä on, että kyseessä on ns. kova paketti, jouluterminologiaa lainatakseni.

Mikko (MQ):n puolesta -PB A

maanantai 18. toukokuuta 2009

Vielä yksi heitto...

Usea meritaimenaktiivi tulee muistamaan kuluvan kevään suurtaimenten keväänä. Isoa taimenta on nyt merellä paljon ja melkeinpä päivittäin kuulee uutisia isoista kaloista. Se onnekas joka on osunut tänä keväänä silakkaparven läheisyydessä syönnöstäviin meritaimeniin, on saanut kuunnella kuinka kelan räikkä laulaa Hoosiannaa. Tunne on pökerryttävä kun yhtäkkiä kelaus pysäytetään kuin seinään ja vastaiskussa vapa taipuu niin, että korkit rutisee käsissä. Sitten lähdetään, eikä siinä turistina ollessa oikein voi kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Ison kalan ylösotossa on se paha puoli, että pitkän väsytyksen aikana koukku kalvaa reikää minuutti minuutilta suuremmaksi. Sen jälkeen ei yleensä tarvita kuin, että kala tekee 180 asteen käännöksen ja kaikki voi olla hetkessä ohi. Tapahtuneen jälkeistä tunnetta ei oikein osaa sanoin kuvailla muuten kuin, että tyhjältä tuntuu. Toisaalta, jos saat kalan ylös, on polvet yhtä vatkulia pitkän aikaa. Näin kävi itselleni menneellä viikolla. Muistellaanpa hieman tätä hienoa hetkeä.

Yhden aikaan laskettiin Jounin kanssa vene ja kalaan päästiin noin puolta tuntia myöhemmin. Pitkälle ei ollut aikomusta tässä vaiheessa lähteä, sillä Juha piti hakea vielä samasta rannasta muutamaa tuntia myöhemmin. Keli oli taas - se hankala. Aurinkoa taivaan täydeltä, tuulta sentään sen verran, että pinta oli rikki, mutta suunta väärä -koillinen. Parin tunnin aikana saatiin kaksi alamittakalan havaintoa ja Juhakin jo odotteli rannassa, joten miestä hakemaan. Sitten taas merelle, tällä kertaa ulommas. Ulompana merituulta lounaasta 4m/s, ei paha. Muutama vakiopaikka heitettiin pikaisesti läpi, ja muitakin yrittäjiä oli arkipäivästä huolimatta ruuhkaksi asti. Otettiin vartin mittainen irtiotto ja jätettiin paikka muille. Se kannatti, sillä heti toisesta lahdesta löytyy taimenparvi syönnöstämässä. Jouni ja Juha ottavat parvesta neljä kalaa ylös, mutta pieniä olivat kooltaan, joten päästettiin ne takaisin kasvamaan. Seuraavasta kärjestä ottaa minulla pieni taimen, jolta pilkotti silakan pyrstö suusta. Tuntia myöhemmin jo kertaalleen tyhjänä heitetyssä paikassa taimen ajaa pikkukalaa ja näyttäytyy samalla. Kirjolohi - Trutta lentää kalan tekemiin renkaisiin ja hetkessä kala iskee. Muutaman minuutin kuluttua päivän ensimmäinen mittakala on ylhäällä.

Veneparlamentti pohtii seuraavaa siirtoa. Katsellaan kelloja ja tuumaillaan minne mennään? Pian pitäisi alkaa syönnin kuumin hetki. Miten olisi "ison kalan reuna"? sinne. Vajaan puolen tunnin kuluttua nostan kaasukahvan ylös ja tulitus alkaa. Tuulen suunta on nyt täälläkin lounaasta ja voimakkuus juuri sopiva. Silti koko reuna on tyhjä niin kaloista, kuin kalastajastakin. Loppuvaiheessa liukua, kaverin vene ilmaantuu meidän perään aloittaen myös kalastuksen. Meillä on heitettävää tässä vaiheessa enää n. 50m. Hetkeä myöhemmin kalastettava reuna päättyi nimenkärkeen ja kalakaverini näyttivät lopettelevan kalastuksen, mutta heitän vielä yhden heiton ison kiven viereen. Se oli siinä ja loppu oli aika sekavaa.

Seuraava kirkkaampi hetki oli vasta kotona, kun avovaimo onnitteli 5.7 kg taimenesta lasillisella kuohuviiniä. Kalan väsytyksen aikana olin soittanut takanamme olevan kaverini ottamaan kuvia, joita mies ansiokkaasti räiski 170 kappaleen verran. Tallessa on myös videota, jota kenties vielä täälläkin nähdään?

Nyt on taas aika tarkistaa henkilökohtainen alamittaraja ja olkoonkin se tämän kevään ajan 65cm.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Silakkamarkkinat

Kuumin aika meritaimenen kalastuksessa on alkanut. Silakka on saapunut mereltä rannikolle kutemaan ja niiden perässä ovat rantautuneet meritaimenet. Myös eteläsuomen tunnetuimmilla silakanongintapaikoilla on ajoittain tungosta, koska silakkaa tiedetään tulleen hyvin,hienoa!

Viitteitä isommista meritaimenista alkoi tulla vapun jälkeen, kun vesi alkoi lämmetä kuuden asteen tienoille. Alkuun kalat lähinnä kävivät näyttäytymässä veneen vierellä uistinta seuraten, mutta lopulliseen iskuun ei innostuttu. Viime päivinä kalojen iskuhalukkuus on kuitenkin lisääntynyt ja kaloja tulee ajoittain - todella hyvin. Silti on hyvä muistaa, että iso kala osaa edelleen valita oikean kelin, ja syöntiajan. Pienemmät, yleensä alamittaiset taimenet voivat hökeltää uistimien perässä pitkin päivää, mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kala on ollut alamittaista syöntiaikojen ulkopuolella. Pilvisenä – tai sumuisena päivänä isomman kalan saantimahdollisuudet ovat kasvaneet oleellisesti ja kalojen ruokailuhalut venähtäneet ajallisesti pitkiksikin. Aurinkoiset ja tyynet kelit ovat taas olleet täyttä myrkkyä ison kalan saannin kannalta, mutta makkaranuotiolla istuminen sitäkin mukavampaa.

Avattujen taimenien vatsoista on löytynyt viimeisen viikon ajalta paljon silakkaa. Myös takaisin päästettyjen kalojen kunto on ollut silmämääräisesti arvioiden hyvä ja kalat ovat todella vihaisia siiman päässä. Ilahduttavinta on kuitenkin se, että kalan keskikoko on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun, samoin määrä. Kolmen kilon kala ei ole enää nykyjään edes mikään uutinen ja jos on vähänkin katsonut mihin keliin on lähtenyt, niin tyhjää reissua merelle ei ole tarvinnut tehdä enää muutamaan vuoteen.

Vielä kun tietäisi mistä kaikki tämä johtuu? Runsaat silakkakannat, lisääntyneet tuulenkalakannat, onnistuneet istutukset, onnistuneet luonnonkudut, alamitan noston vaikutukset, verkkojen vähentyminen ja silmäkoon nostot jne ? Niin, syitä on varmasti useita, mutta tuntuisi, että kaikki viime vuosien meritaimenta koskevat päätökset ovat purreet toivotulla tavalla ja vuosituhannen alun ”saaliit” ovat historiaa.

Tästä on hyvä jatkaa. Kuuminta kautta kestänee vielä muutaman viikon ja vesien lämmetessä kalastustaktiikkaa muutetaan kalojen liikkeiden mukaan. Mukana pysyminen vaatii ahkerointia merellä, mutta sitähän tässä pitkä talvi juuri odoteltiin. Omalta osalta ”apina on pudonnut selästä” kalansaannin osalta, joten voin nostaa alamittarajani 60 cm:iin.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Enkat paukkuu

Olin pyhittänyt viikonlopun täysin kalastukselle, kelit vain eivät suosineet vesille lähtöä. Siinä se aika kotona kului sääennusteita katsellessa, jotka antoivat pientä vihiä paremmasta. Vasta maanantaille luvattaisiin sitten sitä kunnon keliä - lounaistuulta 3–5 m/s kera pienen usvan. Kun se sattui olemaan itselleni viikon ainut vapaapäivä, eikä muita kavereita matkaan joutanut, niin yksinhän sinne olisi sitten mentävä.

Heräsin aamulla ennen seitsemää ja mietin vielä uudelleen, mennäkö vaiko eikö mennä? Ihmettelin itsekseni että kuumettako on, kun ei kalaan lähtö oikein maistu. Viestittelin siinä Jounin kanssa, joka tiesi kertoa että lännen suunnassa on ollut hyvin tapahtumia jo aamuvarhaisesta saakka. Tämä ilmeisesti antoi kipinän kalamiehelle - joten eikun vesille heti kun reppu oli pakattu ja aamukahvit juotu.

Merelle päästessäni havaitsin, että nyt on todellinen superkeli. Kolme metriä lounaistuulta, sumua ja vesikin vielä kirkastunut – enempää ei voinut toivoa. Ensimmäistä rantaa heittäessä sitten töytäisi. Vajotus perään, ja johan pinnassa möyräisi. Arvioin kalan olevan reilu kolmekiloinen, mutta kun se näyttäytyi veneen vierellä, meinasi jalat lähteä alta ja puntti alkoi tutisemaan. Erittäin mukava tilanne muuten olla tässä tilanteessa yksin veneessä... Väsytyksen alkupuolella soitin Jounille että nyt taitaa paukkua enkat. Puhelu jäi hyvin lyhyeksi kun kala alkoi näyttämään suuntaa minne lähdetään. Peruutin rannasta reilusti ulospäin jotta saisin kunnolla pelivaraa. Kala tuli uudestaan veneen vierelle ja näin kuinka punaraitainen SilakkaTrutta oli vain yhdellä väkäsellä suunpielestä kiinni. Kävi kyllä kieltämättä jo mielessä miten tässä tilanteessa voi pahimmillaan käydä.

Kala alkoi hetken kuluttua näyttämään väsymyksen merkkejä ja yritinkin pariin otteeseen saada sitä haavimisetäisyydelle, mutta turhaan - voimia olikin vielä jäljellä vaikka muille jakaa. Pari vihaista spurttia ja taas oli siimaa pihalla. Takaraivossa soi koko ajan “Pidä siima kireällä, mutta älä vedä väkisin!” - ihan kuin sitä olisi ollut ensimmäistä kertaa meritaimenkalassa. Välillä saatiin ja välillä annettiin lisää siimaa, kunnes kala näytti luovuttamisen merkkejä uiden pari kertaa vatsa kyljellään. Mieleen tuli nyrkkeilijä jolta polvet notkahtavat oikeaan osuneesta lyönnistä.

Oli aika ottaa seuraava askel. Haavi käteen ja reilusti pois vedestä, mutta kokoajan valmiina. Jarrua hieman löysemmälle, peukalo puolalle ja lyhyempi siima kalalle. Pieni kurotus, kala haaviin ja nosto veneeseen, jonka jälkeen uistin irtosi välittömästi kalan suusta. Siihen huokaisut päälle, ja vielä muutama kunnon riemun kiljahdus kun näin että vihdoin menee se maaginen vitonen rikki!

Siinä sitten annoin pastorin tehdä työnsä, tuijotin kalaa ja mietiskelin jotain itsekseni – en kyllä muista mitä. Jokatapauksessa kosteat silmäkulmatkaan eivät kovin kaukana olleet. Jos tupakoisin, niin puoli toppaa varmaan poltellut siinä olisin. Valokuvat otettuani, puhelinsoittojen jälkeen, lähdin kiikuttamaan kalaa kohti pakastinta. Maissa saatiin sitten tehtyä viralliset mittaukset: pituutta oli komeat 76 cm ja painoa mahtavat 5,335 kg – oma enkkani, ja ennenkaikkea vitonen rikki!

Kotonani on ollut jo pitkään Torresin vuosikerta punaviini, josta olen useasti sanonut avovaimolle ja kavereilleni: “Tämä juodaan vasta sitten kun viisi kiloa menee rikki”. Se on nyt siis aika tullut hävittää tuo vanha viini - kurkusta alas ;)


Karpan puolesta (ja isot onnittelut komeasta kalasta) -PB A 

Taimenenkalastajan aikataulut

Meni sitten lauantai, ainoa viikon kunnon kalapäivä, kaameassa myrskyssä ja kaatosateessa. Äitienpäivänä kun ei ollut lupa mennä kalaan. Kaiken lisäksi tuulen ollessa 10-12 m jouduimme vielä menemään haukea kalastamaan. 4 luupäätä tuli, mutta pientä oli ja sameaa vettä. Kyllä v*****i. Sitten eilen vielä äitienpäivän kunniaksi  jäätävä keskustelu kalastukseen käytettävästä ajasta...oli pakko ilmoittaa että kalastus pysyy, oli mikä oli. Tällainen olen ja sellaisena saan luvan kelvata. En rupea hinkkaamaan missään taidenäyttelyissä silloin kun pitäisi olla merellä. Ei v***u toimi.

Homma toimii meillä muuten mukavasti, mutta emäntä ei yhtään halua itse tehdä mitään suunnitelmia omasta ajankäytöstään. Joten sitten kun minä ilmoitan että olen kalassa yhden (koko) päivän niin silloin herääkin yhtäkkiä kaiken maailman tyttöjen sushi-iltaa yms. Jos kertoisi ajoissa, niin voitaisiin sopia mitä tehdään. Näin ollen ei tarvisi sitten aina taistella siitä että kumman menot on tärkeämpiä ja mihin laitetaan pikku-ukko hoitoon. Kun täällä konttorilla istuu kuitenkin suurimman osan valoisasta ajasta, niin kyllä sitä haluaa vähän muutakin kuin vaan perheilyä, vaikka mukavaahan sekin on.

Tämän kevätkauden saanti on ollut mulla historiallisesti heikointa ikinä. 3 keikkaa, joista vain 2 tanekeikkaa takana. Ja eka tanekeikka meni hirveässä tuulessa ja toisella vaan alamittaa ja karkuutuksia ja silloinkin ip rupesi taas puhaltamaan...

Rupeaa hieman olemaan pinna tiukalla, vaikka ei saisi. Yksi mitallinen edes ja olisin huomattavasti tyytyväisempi. Jos tällä viikolla tulee arkena hyvää, niin ajattelin ottaa palkattoman vapaan ja painua virka-ajan ja päiväkodin hoitoajan puitteissa kalaan. V-ttu että ottaa päähän kun tuo tuuli tulee aina silloin kun minä pääsen kalaan. Viime syksykin meni älyttömissä aalloissa ja veneen jokainen ruuvi löystyi...sama kehitys jatkuu. Videosta näkee meikän todellisuuden kelien suhteen...

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Alamitoista - erilaisia mietteitä...

Meritaimenta on ainakin pääkaupunkiseudun vesialueilla todella paljon tällä hetkellä. Ja meidän kalamiesten iloksi, kolmannenkin merivuoden kookkaampaa kalaa joukossa enemmän kuin miesmuistiin. Ja sitten vielä ne Kyöstit!
 
Miksi näin on? Alamittarajan nosto 50 senttiin alkaa tuottamaan tulosta keskikokojen noustessa vuosi vuodelta. Ja kun kalaa on mukavasti, myös tuota alamittarajaa varsin hyvin noudatetaan. Väheksyä ei voi myöskään verkkokalastuksen sekä ulkomerellä rysien ja lohisiimojen huomattavaa vähenemistä - jälkimmäisissä hylkeet, kalanlihan (Suomenlahden lohi) alhainen hinta markkinoilla ja ammatikalastuksen yleinen taantuminen lienevät suurimpia yksittäisiä syitä tapahtuneeseen.
 
Taimenta ui merellä paljon. Myös vapaa-ajan kalastajien määrä on kasvanut vuosi vuodelta - toki luonnollinen kehityskulku. Aktiivisimmat harrastajat ovat ilahduttavan paljon siirtyneet C&R-toimintaan myös ns. mittakalojen kohdalla; kun reissun saaliskiintiö on kohdillaan, jokaisella mittarinsa mukaan. Pakastimien täyttö meritaimenilla "pahan päivän varalle" alkaa olla historiaa. Moni myös on hilannut "henkilökohtaista" alamittaansa ylöspäin omaehtoisesti.
 
Toisaalta, lakisääteinen alamitta on 50 cm - jokaisella on laillinen oikeus ottaa eräksi kaikki tuon rajan ylittävät yksilöt kenenkään asiaan puuttumatta. Moralisointi, jota kirjoittaja tässä harjoittaa, on vain mielipide ja kannanotto, jonka kyllä yhä useampi aktiivi jakaa.
 
Sitten ehkä tärkein pointti: luonnonkanta voimistuu hyvää vauhtia! Jopa nopeammin, kuin julkisessa keskustelussa on annettu ymmärtää. Tämä ei ole oma "arvaukseni", aiheesta on ollut puhetta tutkimustyöhön ja meritaimenen luontaisen lisääntymisen elvyttämiseen osallistuvien asiantuntijoiden kanssa.
 
Aiemmin blogissa kirjoitin rasvaeväasiasta. Perhokalastukseen panostava tuttuni on kertonut - jokikokemuksiin perustuen, istarit vs. luonnonkalat, että yksi hyvä tapa luonnonkalan tunnistamiseen on selkäevän eheys. Istukkailla evän yläreuna harvoin on täysin ehjä. Pientä tai isompaa kulumaa / poimua evässä on istareilla hyvin usein havaittavissa. Luonnonkaloilla taas selkäevän yläpinta on tyypillisesti sileä ja virheettömän tasainen. Asia on ollut helppo todeta kalapaikoissa, joissa rasvaevä poikkeuksetta leikataan "tulokkailta". Saaliskalojen selkäevän tarkastelulla voi asiasta kiinnostunut usein erottaa luonnonkalan myös merioloissa. Ja toimia sitten ajattelutapansa mukaan pappia hamutessaan.
 
Toisaalta taas isompiin mittoihin kasvamaan ehtinyt luonnonkala on selviytymisellään osoittanut kuuluvansa periyttäjien parhaimmistoon. Kovaa pokkaa osoittaa se kalamies, joka ehjäeväisen 70-senttisen laskee elvytyksen jälkeen jatkamaan eloaan...
 
No niin. Takaisin maan pinnalle. Erilaisten syiden myötä tai ansiosta meritaimenen kalastajilla on luvassa entistä enemmän iloisia hetkiä vesillä. Ja myös luonnonkannan elvytyksessä on näkyvissä, pikku hiljaa ja askel kerrallaan, valoa tunnelin päässä!
 
Kireitä siimoja, vaan ei pipoja.

Mikko (MQ):n puolesta PB A