Vielä yksi heitto...

Usea meritaimenaktiivi tulee muistamaan kuluvan kevään suurtaimenten keväänä. Isoa taimenta on nyt merellä paljon ja melkeinpä päivittäin kuulee uutisia isoista kaloista. Se onnekas joka on osunut tänä keväänä silakkaparven läheisyydessä syönnöstäviin meritaimeniin, on saanut kuunnella kuinka kelan räikkä laulaa Hoosiannaa. Tunne on pökerryttävä kun yhtäkkiä kelaus pysäytetään kuin seinään ja vastaiskussa vapa taipuu niin, että korkit rutisee käsissä. Sitten lähdetään, eikä siinä turistina ollessa oikein voi kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Ison kalan ylösotossa on se paha puoli, että pitkän väsytyksen aikana koukku kalvaa reikää minuutti minuutilta suuremmaksi. Sen jälkeen ei yleensä tarvita kuin, että kala tekee 180 asteen käännöksen ja kaikki voi olla hetkessä ohi. Tapahtuneen jälkeistä tunnetta ei oikein osaa sanoin kuvailla muuten kuin, että tyhjältä tuntuu. Toisaalta, jos saat kalan ylös, on polvet yhtä vatkulia pitkän aikaa. Näin kävi itselleni menneellä viikolla. Muistellaanpa hieman tätä hienoa hetkeä.

Yhden aikaan laskettiin Jounin kanssa vene ja kalaan päästiin noin puolta tuntia myöhemmin. Pitkälle ei ollut aikomusta tässä vaiheessa lähteä, sillä Juha piti hakea vielä samasta rannasta muutamaa tuntia myöhemmin. Keli oli taas - se hankala. Aurinkoa taivaan täydeltä, tuulta sentään sen verran, että pinta oli rikki, mutta suunta väärä -koillinen. Parin tunnin aikana saatiin kaksi alamittakalan havaintoa ja Juhakin jo odotteli rannassa, joten miestä hakemaan. Sitten taas merelle, tällä kertaa ulommas. Ulompana merituulta lounaasta 4m/s, ei paha. Muutama vakiopaikka heitettiin pikaisesti läpi, ja muitakin yrittäjiä oli arkipäivästä huolimatta ruuhkaksi asti. Otettiin vartin mittainen irtiotto ja jätettiin paikka muille. Se kannatti, sillä heti toisesta lahdesta löytyy taimenparvi syönnöstämässä. Jouni ja Juha ottavat parvesta neljä kalaa ylös, mutta pieniä olivat kooltaan, joten päästettiin ne takaisin kasvamaan. Seuraavasta kärjestä ottaa minulla pieni taimen, jolta pilkotti silakan pyrstö suusta. Tuntia myöhemmin jo kertaalleen tyhjänä heitetyssä paikassa taimen ajaa pikkukalaa ja näyttäytyy samalla. Kirjolohi - Trutta lentää kalan tekemiin renkaisiin ja hetkessä kala iskee. Muutaman minuutin kuluttua päivän ensimmäinen mittakala on ylhäällä.

Veneparlamentti pohtii seuraavaa siirtoa. Katsellaan kelloja ja tuumaillaan minne mennään? Pian pitäisi alkaa syönnin kuumin hetki. Miten olisi "ison kalan reuna"? sinne. Vajaan puolen tunnin kuluttua nostan kaasukahvan ylös ja tulitus alkaa. Tuulen suunta on nyt täälläkin lounaasta ja voimakkuus juuri sopiva. Silti koko reuna on tyhjä niin kaloista, kuin kalastajastakin. Loppuvaiheessa liukua, kaverin vene ilmaantuu meidän perään aloittaen myös kalastuksen. Meillä on heitettävää tässä vaiheessa enää n. 50m. Hetkeä myöhemmin kalastettava reuna päättyi nimenkärkeen ja kalakaverini näyttivät lopettelevan kalastuksen, mutta heitän vielä yhden heiton ison kiven viereen. Se oli siinä ja loppu oli aika sekavaa.

Seuraava kirkkaampi hetki oli vasta kotona, kun avovaimo onnitteli 5.7 kg taimenesta lasillisella kuohuviiniä. Kalan väsytyksen aikana olin soittanut takanamme olevan kaverini ottamaan kuvia, joita mies ansiokkaasti räiski 170 kappaleen verran. Tallessa on myös videota, jota kenties vielä täälläkin nähdään?

Nyt on taas aika tarkistaa henkilökohtainen alamittaraja ja olkoonkin se tämän kevään ajan 65cm.