keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Vedenlämpö puhuttaa - miten se vaikuttaa taimeneen?













Lokakuun puolivälissä nähtiin erikoinen ilmiö: rantojen vedenlämpö tippui muutamassa päivässä 10 asteen hujakoilta 5-6 asteen tuntumaan, joissain matalissa ja tyynissä lahdissa vielä tämänkin alle. Haukimiehet ovat raportoineet jopa 2 asteen lämmöstä kaislikoissa. Miten sitten on meritaimenen laita?

Loppukaudelle (marraskuun loppu, joulukuu) on tyypillistä, että kalat ovat aivan kiinni rannassa nilkan syvyisessä vedessä. Sieltä niitä on aika vaikea ronkkia ilman todella kevyttä uistinta tai perhoa. Tähän asti olen itsekin heittänyt perinteisempiä uistimia normaalisyvyyteen ja saanti on ollut odotettua heikompaa. Sitten vaihdoimme viikonloppuna taktiikkaa ja järkeilimme, jolloin kaloja alkoi napsumaan. Heitimme siis aivan kivien viereen todella matalaan veteen tai lahtien suulla olevien kivien päälle, jossa vettä oli noin 10-20 cm.

Sukelluskalastajat ovat kertoneet erikoisesta ilmiöstä: pintavesi 5 astetta ja kolmen metrin syvyydessä se on 8-9 asteista. Koska pintavesi kulkeutuu rannoille ja rannat ovat matalia, niin vesi jäähtyy siellä nopeasti. Näin ollen ilmeisesti suurin osa taimenista on vielä tulossa matalaan, sillä silakkakin on vasta alkanut tulemaan sisään ainakin Lauttasaaren sillalla tehdyn gallupin mukaan. Kaiken lisäksi Itämeriportaalin mukaan suolapitoisuus on ollut hienoisessa nousussa, tälläkin on saattanut olla oma vaikutuksensa taimenen liikkeisiin ja aktivoitumiseen.

Noudatankin siis itse tästä lähtien aivan loppukauden taktiikkaa. Toivon myös samalla, että vesi nousisi kerrankin noin +50 cm tasoon, jolloin nyt veden päällä näkyvät kivikot ja riutat peittyisivät. Silloin taimen hakeutuu niihin ja paikat on helppo spotata heittäen erittäin kevyitä pintakulkuisia uistimia.

Edellä kerrottu on siis vaan omaa spekulointiani eikä millään lailla tieteellistä tai faktaa. Uskon silti, että kalat tulevat luuraamaan tästä lähtien suurimmaksi osaksi aivan rannassa kiinni.

2 kommenttia:

  1. Tuo toissaviikkoinen lämpömuutos johtui siis kumpuamisesta, eli kova usean päivän pohjoistuuli painaa lämpimän pintaveden rannoista/rannikolta ulos ja tilalle valuu kylmää vettä syvältä. Ilmiö tapahtuu etelärannikolla aina silloin tällöin ku olosuhteet ovat suotuisat. Kalaa (pientä tai isompaa) on ainakin sukeltaen turha etsiä tämän jälkeen rantojen lähettyviltä.
    Pyli http://www.itameriportaali.fi/fi/tietoa/yleiskuvaus/veden_liikkeet/kumpuaminen/fi_FI/kumpuaminen/

    VastaaPoista
  2. Näinhän se tosiaan on, ja vastaava hetki tapahtui viimeksi heinäkuussa kun Hangossa veden lämpö käväisi uimarannoilla keskellä kesää +10c asteessa. Taimen innostuu selvästi liikkumaan ja saalistamaan matalassa silloin kun vesi on ylhäällä ja viileää,ja hapekasta. Nouseva vesi myös huuhtelee kivien alusia ja tauksia, joista kaloille liukenee lisäravintoa. Siellä on silloin paikalla, niin plaktonin- kuin kalan syöjät. Se on vain usein niin pienistä asoista kiinni. Näille paikoille kun osuu, niin päivä voi olla hetkessä pelastettu.

    VastaaPoista