Kynttilä ja Possu

Sunnuntai vaikutti hyvältä päivältä lähteä meritaimenkalaan. Tuuli ei ollut kova, joskaan ei mistään ihannne suunnastakaan. Koilisesta henkäili jotain kolmee metrii sekunnissa ja aurinkokin paistoi. Kotoa lähtiessä ja kahvia termariin kaadellessa mittari näytti kuutta astetta pakkasta. Vilpoisaa siis, mutta merelle on päästävä. Kamat pakattiin autoon nopeaasa tahdissa ja suunta kohti satamaa.

Paikka, missä oli määrä kalastaa oli kummallekkin kalastajalle uusi ja sijitsee itäisellä puolella Suomenlahtea. Matkaa satamasta tulee reippaasti yli 20km, joten kovilla keleillä sinne ei ole edes mielekästä lähteä. Aurinkokin oli jo lämmittänyt ilman, joten pakkasista ei ollut haittaa tällä kertaa, mitä nyt veneen ikkunat sai skrabata. Jo ensimmäisiä paikkoja kolutessamme huomasimme paikan potentiaalin. Toinen toistaan hienompia kivikoita ja saaren kärkiä. Jo pitkältä näki, että tossa menee varmasti vedenalainen penkka tonne ja tonne..

Kalapaikoille on aina keksitty omia lempinimiä, joista karikon tai jonkun saaren reunan tuntee. Nyt uusilla paikoilla pyöriessä ne ovat vain ”stora lilleröitä” yms. mitä nyt kartassa lukee. Tämä alue kuitenkin alkoi heti kehittää lempinimiä; ”Persilija, Bryleekakku, Marjapuuro, Vähämarjapuuro, Marjapuuronmatala, Paskasaari… "

Olimme kiertäneet saaria pari, kolme tuntia ja saldona oli jo 2 nättiä taimenta. Toinen alamittainen ja toinen 62cm/2,6kg. Useampi tapahtuma oli siihen vielä päälle. Itse heittelin lähinnä omatekoisia lusikoita ja Truttia, Eliaksen keskityttyä 24g. Suomenlahti Salamanderin paiskomiseen. Tällä salamanterilla tulikin suurin osa tapahtumista, mm. molemmat ylös tulleet kalat.

Tulimme erään saaren etelä-reunalle, joka ei silmään näyttänyt niin hienolta, kuin monet muut alueella olevat paikat. Ekojen heittojen jo läiskiessä veden pintaa, katseeni haroo jo pidemmälle. Olisiko tuo riutta mahdollisesti parempi paikka..?? Samalla riutan kupeessa läjähtää ilmaan ns. kynttilähyppy, eli taimen kohtisuoraan ylös ja korkealle. Perässä tulee vauras ja pullea taimen, useampi kiloinen. Possu ei hyppää niin korkealle, vaan juuri ja juuri näyttää komean vartensa. Tämän paikan siis ristimme yksinkertaisesti: ”Kynttilä ja Possu”. Paikkaa heiteltiin tietenkin hartaasti, mutta emme saaneet tästä tapahtumia. Vastapuolen saarta kyllä karkuutin pienehkön tanteron, mutta tämä ei varmasti ollut kumpikaan aiemmin hyppivistä kaloista.

Miksi taimen hyppää merellä? Ei ole harvinaista, varsinkaan näin alkusyksystä, kun näkee taimenen loikkivan. Ei siis uistimessa kiinni olevana, jolloin hypyt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, vaan ihan omia aikojaan. Tässä meidän kyseisessä tapauksessa oli aika ilmiselvää, että isompi ajoi pienempää takaa ja tämä selittää komeat loikat. Useinhan kalat vaan hyppivät yksinään. Jääkö jahtaava kala siloin pinnan alle, vai onko hyppy jotain muuta?

Yhtä kaikki, kyllä merellä on aina mukavaa…