100 merimailia, 120 litraa ja...

No niin. Safari on takana ja naama helottaa. Heittoja takana useampi sata ja olkapäät ja niska sen mukaisessa kunnossa. Käydäänpä hieman läpi viikonlopun tapahtumia.

Perjantaina pääsimme lähtemään hieman ajateltua myöhemmin kun Tommille tuli vielä pakollinen palaveri töissä. Istuskelin puistossa ja odotin vene valmiina trailerilla kynsiä syöden. Pääsimme Inkoon taimenpaikoille noin klo 14 maissa. Alku olikin lupaava, vaikka tuuli oli vihainen ja uhkaavia ukkospilviä kasaantui Tammisaaren suunnassa. Tokassa paikassa keulamies ilmoittaa kalasta, vastaveto, pyörähdys ja pyrstön näyttö. Ei pysynyt. Ei ollut iso mutta mitallinen ehkä kuitenkin. Heitin itse paikon ja kala seuraa perässä, tällä kertaa alamittainen. Ei iske vaikka vajotan.

Jatkoimme kohti itää kovassa vastatuulessa ja ajoimme aina saarien itäpäähän, josta heitimme rantoja, luiskia ja kivikoita. Trutta toisensa perään vaihtui ja mitään ei tapahtunut. Mestat huusivat kalaa mutta vaikka kuinka perkasi, niin ei. Ennen Porkkalanselkää on hyviä puusaaria. Menimme sinne. Muutama heitto ja keulamiehellä kala kiinni. Taas alamittainen. Puhelin pirahtaa. Peter Lahti. Kertoo hieman masentuneena, että heitti asiakkaiden kanssa MP:n. Me emme lannistu vaan jatkamme heittelyä. Pari pientä varovaista pyörähdystä näemme ennen kuin on pakko katsoa taakse: ukkonen. Taivaanranta salamoi ja keli on rasvatyyni. Päätämme että emme ota riskejä ja ajamme Porkkalanselän yli ensimmäiseen leiriin.

Illalla kärisee grillissä Barösundista ammuttua lähiruokaa: valkohäntäpeuraa. Kiitos Tommille hienosta panostuksesta vaikka ei mittoja tullut ruokalistalle.

Lauantai alkaa kauheassa tuulessa. Txtsää kertoo tuulennopeudeksi Mäkiluodossa 12 m/s E. Onpa mukava lähteä taimenta heittämään...no mennään kuitenkin. Olemme lähellä Kimi Räikkösen huvilaa ja paljon mestoja edessä. Jokainen paikka on vaan kauhea pesukone ja vesi samentunutta. Heitämme. Pari kalaa seuraa perässä koko päivän aikana mutta eivät iske. Rupeaa jo vähän v..tuttamaan tilanne. Aina kun kala näyttäytyy, se ei edes koske uistinta.

Ajamme Espoon mestoille, joissa sama tuuli jatkuu. Kalamiehiä on jo aika paljon. Ei havaintoja kaloista meille.

Ajamme Merisatamaan tankkaamaan ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Huoltoaseman omistaja kertoo tuulen nopeudeksi 10 m/s E. Lähdemme pienen tauon jälkeen paukuttamaan Sipoota päin. Rupeaa jo kasautumaan pienet paineet kun ei ole mittakalaa veneessä.

Heitämme kovan tuulen johdosta eteläkärkiä ja länsireunoja. Laitan keltaisen Ismon. Oho! Varsin mukavan kokoinen taimen seuraa, 60+. Näen sen jo pitkältä kirkkaan veden johdosta. Perhana nyt tarkkana. Vajotan ja kelaan nopeasti ja taas vajotus. Kala seuraa kuin robotti. Ei iske. Noin 5 metriä veneestä näen vain nopean käännöksen...pyörteet jäävät pintaan muistuttamaan minua siitä, ettei käsialani ole kohdallaan.

Jatkamme kalastusta kohti itää. Toinen toistaan upeampia luiskia muljuaa hienossa kirkkaassa vedessä. Taas erään luiskan takaa perään syöksyy kala. Tuttuun tyyliin ei ota. Seuraa vain. Tapaamme samalla myös tämän blogin muita kirjoittajia ja heikkoa ollut naapuriveneessäkin. Toteamme kaikki että kirkas keli ei ole omiaan kalan saalistusta varten. Heitto toisensa jälkeen linkoutuu mitä hienoimpiin paikkoihin ja kalat vain tönivät uistinta. Seurioita ja tönäisyjä on tullut jo niin paljon, että niihin ehti turtua. Oli aika mennä saunaan Kaunissaareen.

Latasimme paljon toivoa sunnuntaille, jolloin kelin pitäisi vähän muuttua. Leirimme oli erään huippupaikan vieressä, 100 metrin päässä, joten aamulla oli nopea lähteä. Aurinko paistoi taas kirkkaalta taivaalta eikä päivän kulku muuttunut yhtään edellisestä. Samaa rataa. Kalat arkoja tai passiivisia. Harmitti ihan pirusti. Nähtiin taas paljon mutta ei saatu ottamaan. Nyt oli aika mennä tauolle ja odottaa iltaa.

Lähdimme illaksi heittämään luiskia, joissa tiedän kaloja olleen joka kevät näihin aikoihin iltaisin. Homma oli totta tälläkin kertaa. Keulasta kuuluu pitkästä aikaa "Nyt on!" eikä vaan että "seuraa tai näykkii". Harmiksemme kala on noin 45 cm. Näyttävää hyppelyä ja vääntöä. Annamme sen irrota itsestään. Heitän itse samaan paikkaan kohta. Ja taas kiinni. Nyt on vähän parempi, selvä mitallinen ja kala rupeaa kampeamaan siimaa. Saankin sen varsin lähelle ja huomaan että se on vain suupielestä kiinni. Tämän jälkeen kala hyppää suoraan ilmaan ja näen kun sateenkaariTrutta irtoaa suusta...hitto että harmitti. Kovan työn takana ollut KIINNI ollut mitallinen irtoaa. Tätä se on. Syönti oli päällä ja saimme vielä muutaman kunnon ravistuksen, mutta reissun teema eli huonosti pysyminen tai seuriot olivat tosiasia.

Jouduimme ajamaan takaisin Merisatamaan vailla mittakalaa. Näin se vaan välillä on ja kaikesta huolimatta oli todella hauskaa nauttia keväisestä saaristosta. Toivottavasti jotkut muut saavat meidän seuriot tarttumaan. Vedet oli vielä mukavan viileitä joten kausi jatkunee vielä kesäkuun puolelle.