tiistai 11. toukokuuta 2010

Kevätsafarin suunnittelua


Viimeistään Jannen saama reilu viiden kilon taimen herätti varmasti jo kaikissa tämän blogin lukijoissa kiireen päästä kalaan. Valitettavasti monella on työ "pakollisena" haittana. Niin myös minulla. Onneksi olin jo talvella sopinut Tommi Pietiläisen kanssa toteuttavasta 150 kilometrin ja kolmen päivän meritaimensafarista...

Tulemme viettämään safaritunnelmissa ja telttamajoituksessa 14.5 aamusta 16.5 sunnuntai-iltaan. Ideana on vetää vene Helsingistä Inkooseen Tommin mestoille ja suhata sieltä aina Pellingin Tunnholmiin sekä sieltä takaisin Helsingin Merisatamaan. Asumme teltassa kalapaikkojen välittömässä läheisyydessä. Laskeskelin kartalta, että heittopaikkoja tulee olemaan noin 70, joten piiskata saa sydämensä kyllyydestä.

Taimensafarilla on omalla kohdallani pitkät perinteet, mutta 3 päivän reissua en koskaan ole ehtinyt tekemään. On myös jännittävää mennä pitkästä aikaa Inkoon mestoille, joiden kalantulosta on ollut paranevia merkkejä viime aikoina. Tulevaa viikonloppua leimaa helteen mahdollisuus, joka on ensimmäinen lämmin jakso tänä hyvin kylmänä keväänä. Tänäkin aamuna oli vain 5 astetta kun lähdin töihin.

Yleensähän sään muutos aktivoi kaloja ja tässä suhteessa voi olla, että osumme ajankohdallisesti hyvin tilanteeseen. Vesi on vielä kylmää selillä (noin 4 astetta) ja kalat ovat vielä poteroissa ja hakeutuvat lämpimiin lahtiin. Nyt tuleva lämpöaalto lämmittää nopeasti matalat lahdet ja varmasti kalastusta pitää hieman laventaa esimerkiksi vedenalaisille luiskille ja kivikoihin. Taimenen silakantankkausaika rupeaa kohta olemaan huippuhetkissä kun silakkaparvet suuntaavat kohti rannikkoa kutemaan. Silakka on kuitenkin tanakampaa ravintoa kuin rantavesissä elävä kolmipiikki, joten kalat keräävät painoa nopeasti. Ajalle tyypillistä on että taimenet ahmivat hullun kiilto silmissä. (ajattele itseäsi paastoavasi kylmässä ja pimeässä puoli vuotta ja sitten tuletkin hiekkarannan grillibileisiin vähäpukeisten naisten keskelle)

Tällaiseen syöntihetkeen osuessa saalis on hyvä. Yhtä varmasti passiivisen hetken sattuessa saalis on nolla. Nyt kysytäänkin taitoa, sillä suoraan sanottuna en ole varma ovatko kalat vielä luiskilla ja jos ovat, niin ovatko ne syönnöstämässä? Mikäli kalat ovat vielä lahdenpohjilla ennen helleaaltoa, veikkaan että helle ajaa ne lahdista ulos. Todennäköisesti ne tulevat luiskille, mutta voivat aivan hyvin jäädä partioimaan lahden suiden virtaukseen.

Ihan alkukauden pikkutrutat ja troutquiverit voidaan nyt vaihtaa tavallisen kokoisiin ja uittoakin voidaan hieman nopeuttaa (pysäytyksiä toki pitää tehdä). Veden väriin pitää kiinnittää myös huomiota. Tulvavesien mereen syöksemä humus sekä leväkukinto pitänevät vielä välisaariston puolisameana ja ulkoreunat lienevät jo kirkastumassa. Ulkoreunoilla vaan on se huono puoli, että siellä ei vesi lämpeä niin nopeasti ja saaliin saaminen voi olla vaikeampaa. Sanoisin, että puolisamea lämmennyt vesi on parempaa kuin kirkas ja jääkylmä.

Tulemme ajamaan paikkoja läpi kohtuullisen nopeasti sillä mestoja on paljon ja kyllä ne kalat jossain vaiheessa löytyvät. Tulemme myös kokeilemaan ulkoreunoja, mutta jos näyttää huonolta niin siirrymme välisaaristoon. Heitämme varmasti eniten Truttaa, mutta myös Ismo Zalsaa sekä Rapala X-Rapia. Ensimmäinen yöpyminen on Porkkalan alueella ja toinen lähellä Kaunissaarta, josta meillä on varattu sauna la-ilta klo 20.30.

Toivotaan, että kelit ovat suotuisia ja voin ensi maanantaina laittaa herkullista raporttia. Nyt vaan kaikki kalaan vielä töiden jälkeen - isoista karanneista taimenista on kuultu kauhutarinoita...

3 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa, mutta älkää polttako naamaanne:)
    Pieni toivomnus pureksittavaksi, että ei julkaistaisi ottipaikkoja saarten nimien tarkkuudella ei itä-eikä länsipuolelta. On jo nähty, mitä siitä seuraa.

    VastaaPoista
  2. Espoon alue kannattaakin kiertää, tyhjää löytyy aivan liikaa. Ikäväksi taisi teille vastanen tuuli iskeä, mut kireitä!

    VastaaPoista
  3. Juu ei tuo reitti ole millään lailla todenperäinen, kunhan jotain powerpointissa laitoin suuntimaa...vastatuuli hieman ärsyttää kyllä kun menee bensaa ja kalapaikalle joutuu aina ajamaan ns ylös. Mutta on se silti hienoa kun pääsee kerrankin tekemään hommaa ajan kanssa.

    VastaaPoista