tiistai 8. joulukuuta 2009

Meritaimenblogin lukijan kynästä

Morjens!
Olen lukenut teidän meritaimenblogia säännöllisen aktiivisesti ja voi niitä poltteita, mitä sieltä on saanut.Tainnut siinä jokuset yöunetkin samalla menetetty kalojen kuvat silmissä. Mukavaa luettavaa ja aina on positiivista, kun jotkut muutkin kärsivät samoista tärinöistä mistä itse. Ainut vaan, että te (=kirjoittajat) saatte aina kaloja! Itsellä lukuisten MP reissujen jälkeen sitä joskus pistää miettimään, että mitä sitä tekee väärin tai mitä järkeä tässä kaikessa edes on.. tai no, ehkä se onkin nimenomaan se kokemus joka karttuu vain hakkaamalla päätä seinään ja kiviä kolistelemalla.

Tänä vuonna aloitin "aktiivisemmin" heittämään taimenta merellä. Jokusia vuosia tullut jo käytyä, mutta ainoastaan muutama reissu syksyisin - Ei kaloja. Tämä syksy on taas ollut erilainen, lukion abivuosi (mitä niistä kirjotuksista stressaamaan...) on taas mahdollistanut hiukka aktiivisemman harrastuksen. Parhaimmillaan 3 kertaa vesillä/viikko syyskuusta lähtien. Tapahtumat ollut aika tiukassa, tai sanoisinko melkein jopa nollassa reissujen määrään suhteutettuna.

Lokakuussa pääsin erään Vaasan gurun (kiitokset vain Kari!) matkaan heittämään taimenta vaasan saaristoon. Tuolloin sainkin ensimmäisen mertsarini, joka toi hommaan uskoa kyllä kummasti lisää. Ei neämmä se aito meritaimen olekkaan vain myytti? Tuollainen pulska nelivitonen nätti fisu - ja vielä omatekemällä kevennetyllä lusikalla. Hymy oli herkässä elämäni ensimmäisestä mertsarista mereltä. No usko toki toi lisää motivaatiota ja käymiseni vain lisääntyi. Kuitenkin tuli tehtyä niitä MP reissuja kymmenkunta ja muutama ylikin. Sitten melkoisessa kelissä oli jo lähellä, kala kävi hetken siiman päässä mutta se siitä. Perhana. Uskomatonta. Viime lauantaina kuitenkin taas matkaan ja uittu, joku kopaisee rivakasti ja nyt tuli parempi kala paatin viereen FL. punaisen Aaveen perässä! Hirmuiset pyörteet jätti jälkeens ja melkein itku tirahti taas epäonnistumisen vuoksi (!! :DD).

No hetken itsensä kasailua ja elämän kurjuuden manaamista - sen verran jalat tärisi ja silmät loisti pettymyksestä. Järkytyshän oli melkoinen niin monenmonen kalattoman reissun jälkeen. No uutta matoa koukkuun, eli sinilila Kapun Taimen värikoukulla maustettuna. Muutamia heittoja saman kiven juureen, josta se kävi ekana kopasemassa. Ei mitään, toista heittoa ja ei mitään. Tyhjäätyhjäätyhjää... Uutta heittoa vaan heiton perään ja voi jumalauta, jotain ajatukset kirkastavaa tapahtuu lähellä venettä - mertsari siiman päässä on todellisuutta! Ilmeisesti sama fisu joka kävi pyöräyttämässä veneen vierellä aiemmin. Veijari otti hatkat muutamassa sekunnissa ja jarru lauloi, vapa taipui ja kala hyppi melkoisia loikkia. 3 kertaa mentiin paatinkin ympäri ja 10 minuuttia meni ennenkuin kala suostui edes lähelle haavia. Kaveri otti kalan haaviin (Kiitokset vain Veli!) ja totta se oli. Elämäni toinen mertsari ja vielä ihan nätti mielestäni. 3,7 kg / 73 cm. Wohoo!! Sitä kaivattua uskoa tuli hommaan taas lisää ja tiesihän sen, mitä tuosta seurasi...

Olen nyt 18 v. ja tuo taimen mereltä on aina kiinnostanut enemmän ja taas enemmän. Nyt se on ykköslaji, tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Kesällä tulee perhosteltua taimenta ja harria, mutta nyt tämä merikalastus taimenen kanssa vei jalat alta.. Ja tietäähän sen mitä nuo hopeiset palkinnot saa aikaan - kusessa ollaan!

Sen verran haluan vielä sanoa niille, jotka pähkäilevät samojen asioiden kanssa kuin minä: Hakatkaa sitä päätä seinään, se kyllä kestää. Kun taito karttuu ja paikallistuntemus lisääntyy, niin voikin sanoa jo lähteävänsä kalaan. Sitten kun saat kalan veneeseen, niin jalat lähtee alta. Varmasti. Mikäs muuten sen hienompaa tänä vuonna, kun saa maistaa itse pyydettyä graavitaimenta joulupöydässä. Minulle se on ainakin paras joululahja.


Ystävällisin terveisin
Mika Ylänkö

-Kiitos Migulle kirjoituksesta ja onnistumisia jatkossakin. -PB A

perjantai 4. joulukuuta 2009

Meritaimen ja Lauttasaaren silta

Taas tänä aamuna Larun sillan ylitettyäni katsoin merelle kaihoten ja totesin suuntani olevan aivan väärä, tälläkin kertaa.

Laineet liplattivat rantakivikoihin ja taivas oli tumma. Siellä taas kaverit saavat nauttia, mahdollisesti jo kokolailla viimeisistä syysreissuista. Ei varmastikaan vielä kelien, vaan tulevien joulukiireiden takia. Toki elämä, ja kalastus jatkuu uudenvuoden jälkeenkin, joskin kalansaanti vaikeutuu huomattavasti kun vedenlämpö laskee lähemmäs nollaa. Jää myöhemmin nähtäväksi onko omat heitot heitetty tämän kauden osalta vai ei.


Viisi vuotta olen ajanut tuon kyseisen sillan yli töihin mennessä ja sieltä tullessa. Useimmiten aamuisin ajatukset ovat samanlaisia; Voi kun joskus elämässä voisi saada sellaisen työn, missä saa valita meneekö tänään duuniin vai lähtiskö kalaan? Kuten huomaatte, en ole nyt kalassa vaan kirjoitan tätä juttua duunissa (sorry Jukka menetetystä työajasta) ja joudun tyytymään vain viestien vastaanottajan ja välittäjän rooliin tämänkin päivän osalta.


Ohessa ensimmäiset terveiset mereltä, 61 cm. Onneksi olkoon ja kireitä siimoja loppupäiväksi.


-PB A


Edit: Lisätään "albumiin" Karpan juuri saama 3,6 kg - hienoa!

tiistai 1. joulukuuta 2009

Työvoitto

Sunnuntaina kierreltiin Petterin kanssa tutuilla ja tuntemattomilla paikoilla. Alkupäivä meni enemmänkin kartoittaessa uusia paikkoja ja muutama todella herkullinen paikka löytyi, mutta kalat loistivat poissaolollaan. Muutama puhelu ja tekstiviesti kavereilta kertoivat myös että syönti on huonoa ja ne vähätkin kalat vain tönivät uistinta.

Uusien paikkojen kalastusta jatkettiin aina kello 13 asti, kunnes epätoivo alkoi saada otteen. Päätettiin siirtyä "omille paikoille" viimeiseksi pariksi tunniksi. Ensimmäistä saarta liuuttaessa, sen loppupään matalasta poterosta Petterille iskee kala. Hurja vastari ja kala möyrähtää samanaikaisesti pinnassa. Kala huitaisee isolta alalta vettä pyrstöllään miljooniksi pirstaleiksi ja Vicke lentää kaaressa pari metriä kohti venettä. PRKL…, ei ollut pieni. Tulitetaan samaa kohtaa lisää, mutta kala taisi saada liikaa nenilleen eikä ota enää.

Siirryttiin saaren toiselle puolelle, jonne tuuli kävi enemmän. Kaikki oli kohdallaan, mutta kalat olivat muualla. Seuraava siirtymä vauhdilla lähimmäisen saaren reunalle, hommassa on nyt tekemisen meininki ja yritys kova. Kaveri kipparoi veneen juuri oikein kalapaikan yläpuolelle. Vene liukuu oikeaan kohtaan, mutta mitään ei kuulu. Petteri kertoo että aiempina päivinä kalat ovat tulleet poikkeuksellisesti ottipaikasta sata metriä itään, joten vene päästetään sinne. Heitän pienen poteron perälle ja kelaan uistimen sellaisessa linjassa, että se ohittaa poteron aukolla olevan niemen. Saan kelattua uistimen veneen vierelle ja isot pyörteet nousevat pintaan. Voi ähvänä, miksi ne eivät ota?

Aika alkaa olla vähissä. Viimeinen puoli tuntia ennen pimeän tuloa on vielä yritettävä. Valoa on nyt selvästi vähemmän. Ajetaan takaisin paikkaan missä Petterin ensimmäinen kala iski. Ensimmäisellä heitolla jotain tapahtuu siiman päässä, kivi? Kelaan uistinta sisään ja "kiviä" tuntuu olevan koko matkalla? Seuraava heitto nilkkaveteen ja nyt skarppina Jouni. Eka tönäisy tulee heti. Teen vastarin ja kiinni on. Kala spurttailee ja oletan sen olevan alamittainen. Ensimmäinen hyppy paljastaa sen kuitenkin mittakalaksi. Hyppysarja saa kalasta mehut nopeasti pois ja otan kalan haaviin, viiskytkolmesenttinen. Ensimmäisen kalan jälkeen alkoi jotain, mihin ei usein törmää. Kalat sekosivat ihan täysin ja lähes jokaisella heitolla sai ainakin hetken pidellä kalaa. Suurin osa ylöstulleista oli alamittaisia, mutta seassa ui myös isompia kaloja. Homma toimi siten, että uistin piti heittää rannan nilkkaveteen ja ottaa nykien sisään.

Tätä festaria kesti n. 15 minuutin ajan, sitten hiljeni. Päätettiin siirtyä varovasti matalassa ja kivikkoisessa vedessä rannan suuntaisesti samalla kun pommitin rantaviivaa keulasta. Eipä hiljentynytkään, parvi oli vain siirtynyt parikymmentä metriä sivuun edellisestä paikasta ja taas mentiin. Ei ihan samaan tahtiin kuin aloituksessa ja kalatkin olivat selvästi alamittaa. Muutaman takaisin lasketun kalan jälkeen oli kuitenkin aika pistää pillit pussiin, sillä hämärä oli jo selvästi käsillä. Tähän oli hyvä lopettaa. Aiemmin päivällä saadut pari tärppiä kääntyi lopulta kunnon kliimaksiin. Tällä kertaa kalat eivät olleet suuria, mutta tuntui ihmeen hyvältä osua tuollaiseen hetkeen, kun olet tehnyt koko päivän töitä ja epätoivo alkaa viritellä tummaa verkkoaan. Minusta se tuntuu työvoitolta.

-PB Jounin puolesta PB A

Putki katkesi...

Hyvin alkanut meritaimensyksy katkesi osaltani viime viikonloppuna kun en saanut minkäänlaista kalaa ylös. Viidellä edellisellä keikalla olin jokaisella saanut kalaa (laskin myös alamitat), joten tilastoon tuli se pakollinen todennäköisyys. Saimme vaan varovaisia tärppejä, eivätkä kalat iskeneet vaikka kuinka upotteli. Perho olisi ehkä voinut saada ne ärsyyntymään. Lauantaina sää oli kyllä mitä parhain kalastusta ajatellen, mutta kun kalenteria katsoo, niin on pakko todeta, että loppukautta mennään jo vahvasti vaikka lämmöt ovatkin aika korkeita vielä.

Tämän blogin kirjoittajat ovat hämmästelleet tämän kauden kalojen pulleutta kautta linjan ja ehkä tässä on myös osasyy siihen, että uistimeen ei käyty niin ahnaasti. Kalat ovat jo varsinaisen talvitankkauksen tehneet tai ovat siinä loppusuoralla. Jos esimerkiksi taimenella on 5 silakkaa mahassa kylmässä vedessä, niin sulaminen on hidasta ja tankkaustarve harvempi. Lämpimämmässä vedessä ruoka sulaa nopeammin ja ravintoa tarvitaan tiuhaan. Loppukaudestahan on tyypillistä, että mahdollinen syöntipiikki on hyvinkin lyhyt ja kala pitää saada jopa ärsyyntymällä iskemään jos sillä ei ole nälkä.

Nyt siis vaan rauhallista, jopa hartauteen asti hidastuvaa uittoa ja joulupöydän graavikalat kyytiin! 6.12. taas yrittämään Itsenäisyyspäivän kunniaksi.