keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Leppoisan kelin kalastusta

Heti kärkeen pahoitteluni,että en ole saanut aikoihin tekstiä aikaiseksi riviäkään. Osittain syy menee kiireiden piikkiin, mutta pääasiassa syynä on ollut saamattomuus ja vähäiset kalareissut. Yritetään vastaisuudessa ollaahkerampia tämän suhteen.

Mennyt lauantai oli kelin puolesta varsin mainio. Ei palellut, eikä myräköinyt ja päivän valjetessa ilma haisi kalalta. Vesillä oli pitkästä aikaa älyttömän kiva olla. Hieman ennen yhdeksää starttasin laiturista mukanani Turkulaisvahvistukset Jani ja Vesku. Aikomus oli koittaa heti ensimmäisten saarien paikkoja, mutta veneitä oli jo heittämässä vähän joka niemennokassa, joten kokka suunnattiin ulommaksi. Ulompana olikin rauhallista ja kalastus mieluista. Muutaman saaren reunat heitettyämme totesimme, etteivät kalat olleet kiinnostuneet meidän pyydöistä, vaikka kaikki oli periaatteessa okei. Aika suurpiirteisesti  kuitenkin siinä asiaa toimitettiin, ja tarkempi kalastus olisi varmaankin ollut paikallaan, mutta päätettiin vaihtaa silti maisemaa.

Kymmenen minuuttia ajoa ja jälkeen oltiin taas ns. kohteessa.  Näin heti, että tuttu vene rekaa kivikon reunaa - Anttu. Ukot heittivät parhaillaan saaresta työntyvän  niemen nokan tyyntä puolta ja meille jäi tuulen puoli, jolla mieto aallokko kävi rantakiviin. Vene liukui hiljalleen kivikon myötäisesti - kuin oppikirjassa. Kelpasi siinä onkia, kun veneen ohjailuunkin riitti, kun  pikkuisen pökkäsi sormella rattia. Ensimmäiset 50m neppailtiin usein kaloja antavaa paikkaa. Hiljaista oli. Tässä kohdin yleensä käännän kurssin hyvissä ajoin lahdelman jälkeistä pientä kärkeä kohti, jonka edustalla on vedenalainen kivikasa. Hetkeä myöhemmin Vesku ylettääkin keulasta korkkaamaan kivikasan Hummelilla -ja kiinni oli.

 Alkoi vääntö. Kala meni ja me vikistiin. Enemmän tilannetta kuvasi painimatsi, kuin uimahyppykisat. Sen verran vesi kuitenkin lensi, että kalaa punnittiin tietysti jo veteen. Paksuutta vaikutti olevan, mutta pituutta ei ennätyksiin asti, voimaa kyllä riitti. Jossain vaiheessa kala alkoi tietysti väsyä, mutta haavimisetäisyydellä se piti pitkään sellaista messua, että haavin kanssa sai olla tarkkana. Haaviin se kuitenkin lopulta päätyi. Paksuutta tosiaan oli sikäli paljon, että puntaria haluttiin näyttää ensimmäisenä ja siinä tohinassa kalan pituus jäi lopulta mittaamatta. Vaaka näytti lukemia 4,4kg - 4,6kg välillä, ja lopulta päädyttiin 4,48kg lukemaan. Pituus oli oman arvioni mukaan n. 68cm ja
komea oli kala, ja muikea oli saajankin ilme. Onneksi olkoon vielä Veskulle.

Voinee sanoa, että päivä oli tässä vaiheessa pelastettu ja kalastusta jatkettiinkin mieli korkealla. Jatkettiin vielä saman saaren reunaa ja melko pian löytyikin pienempi yksilö, joka laitettiin takaisin kasvamaan. Samanlaista napuraa tuli edelleen sieltä täältä, kunnes tuuli laantui ja meri oli tyyni. Ei syönyt enää napurakaan. Reilut kaksi tuntia kesti tyyntä hetkeä, jonka jälkeen pinnan rikkoi hento eteläinen tuulenvire. Äkättiin taas yksi merenpuoleinen saari, johon vireen lisäksi kävi vanha maininki.
Saaren rannassa oli pieni kivikkoinen lahti, tai oikeammin poukama. Yletin melko kaukaa 27g Sandgrävlingen:llä poukaman edustalla olevan kiven eteen ja kolmen kammenpyöräytyksen jälkeen potki. Tiukalla päällä oli tämä kala. Se mennä viuhtoi pääosin pitkin pohjia kuin isompikin kala konsanaan. Sitä isoutta oli sitten mittanauhalla kokonaiset 59cm. Saman kiven ympärillä oli vielä useampikin kala, mutta ylös asti riepoteltiin vain alamittaisia. Tuulen vielä hieman voimistuessa kalaa alkoi tosiaan tulla kaikista vähänkin paremman oloisista paikoista, mutta kuten loppukauden trendi on -pientä. Kaloja osui joka ukolle ja saldo lienee komeasti toistakymmentä, joten siinä suhteessa pysyttiin vireessä. Viimeisellä luodolla oli ainakin pari hyvinkin eri kokoista kalaa aivan vieretysten. Samalla hetkellä kun Janilla iski alamitta, oman uistimen takana kävi järjettömän kokoiset pyörteet, mutta kala ei hipaissutkaan koukkuja. Harmitti, olisi ollut kohtuullista saada edes nähdä se.

Näin se päivä suunnilleen vierähti. Tässä iässä ei muista enää tarkasti neljä päivää vanhoja asioita ja varmaan ihan hyvä niin. Kiitos vielä Janille ja Veskulle mukavasta reissusta.

Tätä kirjoittaessa kelissä on tapahtunut harppaus talvisempaan suuntaan ja jos ennusteihin on uskominen, niin seuraavan kerran taimenuistin lentää vasta keväällä.

Hyvää alkutalvea ja Joulua kaikille. Palataan viimeistään keväällä tähän täpläkylkien ihmeelliseen maailmaan.

NOSTAAKO VAIKO EIKÖ NOSTA...



...KAS SIINÄ PULMA. Säätiedotus masentaa kalamiestä. Hekumointi joulukalasta tuntuu tulevan päätökseen. Mikäli tämä ennuste pitää paikkansa, voi ruveta pilkkikamoja virittämään.

Nyt jo hätäpäissään ruvettu valmistelemaan nostoa lauantaille. Toivottavasti näin ei käy, mutta jos käy, niin joudun sitten tyytymään ensimmäistä kertaa muuhun joulukalaan kuin omaan taimeneen. Karmivaa keliä tulossa...

Antti

maanantai 26. marraskuuta 2012

KALANTULO AKTIVOITUNUT KAUDEN LOPPUA KOHTI















Heti kun nuo kauheat tuulet laantuivat, kalakin aktivoitui. Vesi kirkastui kun ei enää tuuli ollut sotkemassa ja heittely oli kivaa myös kipparille, kun ei tarvinnut olla ruorissa koko ajan. Heittoihinkin sai riittävästi pituutta ja ennen kaikkea tarkkuutta.

Santtu Poutasen ja Sami Pitkäsen kanssa olimme koko viime viikon kytänneet lauantaita 24.11 iskupäiväksi, sillä kaiken järjen mukaan se olisi todella hyvä niin kelin kuin syönninkin puolesta. Sitä se olikin, myös muissa veneissä. Olin yhteydessä heti aamupäivällä Jouni Heimosen veneeseen, jossa turkulainen vieras Jani oli kepittänyt komean 4,48 kg kiloisen. Onnittelut Janille ja Jounille hienosta fisusta, ehkä he raportoivat itse tarkemmin. Iltapäivästä Jouni sai myös 59 cm merkityn taimenen + alamittoja, joten heillä oli kalojen koon suhteen parempi kuin meillä, mutta kyllä seuraava antaa lupauksia kauden loppusuoralle ja sen kuuluisan vähintään 60 cm joulukalan suhteen.

Aamu oli niin kaunis kun se marraskuun lopulla voi olla. Taimenmiehen mieli oli korkealla tuulen puhaltaessa 5 m SW ja vesi oli vielä korkealla. Aurinko pilkotti sumun ja harsoisen yläpilven lomasta värjäten kaiken maagiseksi. Fillaroin rantaan Santun kanssa Ursuitit ja paukkuliivit päällä -  näky joka on viikonloppuisin eteläisessä Helsingissä hyvinkin tuttu. Sami tuli rantaan autolla ja rupesi pukeutumaan. Nauroimme kunnon naurut kun mies kaivoi laskettelukypärän jossa oli kiinnitettynä Contour-videokamera, sen ison väsytystä varten. Itsevarmuutta ei ryhmältämme ainakaan puuttunut.

Aamupäivän heittelyt menivät meidän osaltamme mukavassa kelissä viihtyen. Uistinkokeilut loppuivat melko pian Samin saadessa juuri alamittaisen ärsyvärisellä JK:lla. Päävärinä tuntui olevan meillä oranssin ja keltaisen eri sävyt. Jatkoimme samaa rataa ja kohta Santulla samanlainen, 45 cm pirteä kaveri. Kala ylös ja vapautus, pirun tiukasti tämäkin kiinni, onneksi lähti nätisti.

Heitän itse oranssi-kulta Truttaa pienen kuohun taa peiliin: taas kiinni. Pullea kala ja tiukka tärppi, hekumoin jo isommasta, mutta mutta. Jälleen am, 47 cm. Ja ei muuta kuin cr. Sami vaihtaa Sandgrävlingenin pumu-värissä, jonka emäntä oli osannut ostaa synttärilahjaksi. Muutama heitto ja luiskan päältä viistosti uittaen hallitusti: HUI! Iso kala perässä. Tiputus. Kala kääntyy, ei ota. Saakeli, toi olisi ollut 60+ kala. Viisaita ovat isommat, nyökyttelemme tappiosta huolimatta.

Pidämme pienen kahvitauon ja ruoskimme jälleen. Heti kohta Santtu ilmoittaa kii-o! Uusi St. Croix ja herkullinen Daiwa Steez tekevät työtä käskettyä, mutta näin hienolle kalustolle 45 cm kala on liian pieni. Jälleen samat tutut manööverit. Kalaa oli koko ajan paikalla, mutta kunnon kokoiset lymyilivät jossain vaikka heitimme erilaisia paikkatyyppejä, kärkiä, kuohuja, matalikoita, rantaviivaa ja uppomatalaa.

Ajan uuteen paikkaan ja heitän Samin kanssa yhtä aikaa. Sami ilmoittaa tärpistä ja pian onkin taas pieni kala ilmassa. Ei jakseta sen kummemmin mitata, takas vaan. Heitän itse aivan rantaan, tällä kertaa Ismo Zalsan Suomenlahti-värissä. En meinaa uskoa, että 10 cm vedestä nappaa taas kala. Mutta siellä on jälleen karvan alta 50 cm ja samaan aikaan kun olen ottamassa kalaa sisään, Santtu kiljuu, että taas on kiinni hänelläkin. Samanlaiset kalat ja taas vapaaksi. Rupesi jo vähän kyllästyttämään vaikka kiva olikin väsytellä! Täytyi olla tosi tarkkana, ettei kalojen suut repeytyisi, joten kohtelu oli erittäin hellää - kuin omia vauvoja hoivaisi.

Pistin kiinni Trutan kolmipiikkivärin oransseilla pisteillä, eli kuten Santtu asian ilmaisi: ruttotrutta. Rutossa on ollut rutosti kalaa kiinni eli kova peli. Ja taas puskee samaa kyytiin: ihme parvi 45-50 cm taimenta pitkin rannikkoa, sillä muutkin veneet raportoivat samoja kokoja. Juuri kun löysään siimaa ja päästän kalan pois, niin Santtu kiljaisee, no nyt o kii! Samassa näemme pitkällä korkean hypyn ja varmasti menee 50 cm rikki, mutta ei 60. Erittäin pirteä kala iski Vekkuli-nimiseen kelta-hopea-punainen pitkulamalliin. Näimme upeita kolmois-shalkoveja, joista Kiira Korpikin olisi kateellinen ja lopuksi vielä komea pyrstötanssi ja keulan ohi syöksy. Eräs kauden upeimpia menijöitä. Sami koppaa fisun sisään ja pituus on pikaisesti mitattuna 54 cm. Erittäin nopeat liikkeet ja Santtu päästää kalan pois. 60 cm on tiimin raja ja siitä pidetään loppuun asti kiinni.

Saimme lopuksi vielä pari tukistusta ja pari rajatapausta. Sitten kello olikin jo 16 ja taivas pimeni. Kaivariin säkkipimeällä saavuttuamme tapasimme vielä naapurin Scout-partion ja heillä ollut myös alamittapitoinen päivä. Heimosen veneen köriläs oli siis selkeästi ainakin oman tietoni mukaan lauantain suurin PK-seudulta noussut ja vielä ulkopaikkakuntalaisen saamana, prkle :)

Joulukalaa edelleen väijyen.

Antti

Epilogi

Hyvästä kelistä johtuen Santtu lähti vielä omalla Fasterillaan sunnuntaina kokeilemaan, itse olin perhepuuhissa. Sain hengästyneen soiton, että pientä taas kyydissä, mutta samaan Vekkuliin oli tullut perässä 65-70 cm kala. Tuulen moinattua iltapäivällä ja metrin matalikon päältä. Ei kuitenkaan ollut iskenyt kunnolla, vain käynyt tutustumassa ja kääntynyt vauhdilla pois. Eli kyllä niitä isoja siellä on. Tarvitaan vaan sopivan rauhallinen keli, paikan oikein lukeva vavan varteen ja uistimeen ärsytys. Luomuväreillä ei meidän tiimi ole onnistunut tänä syksynä kuin pari kalaa saamaan. Siinä omat lääkkeeni alamittaisuuden tai raavaamman kalan puutteesta kärsiville, joihin itsekin tällä hetkellä lukeudun!

PS. Sami on varsin taitava fotaaja, otin muutaman ruudun häneltä tähän tunnelmapaloiksi. Kypäräkuva on itse ottamani mies-Nokialla.






perjantai 16. marraskuuta 2012

Hyviä uutisia Gotlannista


Gotlannissa on perinteisesti järjestetty jokakeväinen meritaimenen kalastuskilpailu Öringträffen ns. Catch & Kill -periaatteella (http://www.fiskelandgotland.se/traffenx.htm). Kilpailun ideana on ollut se, että kauneimman (sopusuhtaisuus, kirkkaus jne.) kalan saanut tiimi on voittaja. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että jokainen tiimi tappaa vähintään yhden kalan, jotta heillä olisi mahdollisuus voittaa. Kilpailu on herättänyt laajalti vastustusta meritaimenkannan suojelijoiden puolelta, ja sen jatko on ollut uhattuna jo useamman vuoden.
Tänä keväänä asiat kuitenkin meidän kaikkien iloksi muuttuvat, koska Öringträffen siirtyy historiaan ja FishYourDreamin nokkamies Per Jobs järjestää uuden kilpailun Catch & Release -periaatteella (http://www.fishyourdream.com/se/gotland/paket_seatrout_open.shtml). Kilpailussa järjestetään kaksi eri sarjaa, perho- ja uistinkalastussarja, ja kaikki kalat pitää vapauttaa. Pisimmän kalan saaja voittaa, ja kaloja vertaillaan kuvien ja jaettavan mitta-asteikon perusteella.

Mikäli siis suunnittelette reissua ensi kevääksi Gotlantiin ja kilpailu kiinnostaa, niin kannattaa tsekata yo. nettisivut! Kilpailu järjestetään lauantaina 27.4.2013.

- Juuso

torstai 15. marraskuuta 2012

ALAMITAN KIROUS



Syyskuussa päästiin avaamaan kautta näyttävästi lämpimässä kelissä parin kilon kalalla, mutta sen jälkeen kyydissä on ollut vain kokemusta ja alamittaa. Moni muukin on valitellut samaa, kalaa kyllä on mutta on järjestään pientä. Lisäksi melkoiset tuulet ovat olleet haittana samentaen veden ja vaikeuttaen heittämistä ja liikkumista.

Viime viikonloppuna oltiin Kalamies.comin porukoiden kanssa Sipoossa heittämässä ja määrää tuli paljon, taisi olla yhteensä 13 tai 14 kalaa ylhäällä, mutta vain 2 ylitti mitan ollen 55 ja 56 cm. Yksi rajatapaus oli 50 cm, joka myös vapautettiin. Lisäksi karkuutin itse noin 60 cm kalan kovassa tuulessa.

Täytyy nyt toivoa, että sesongin viimeinen kuukausi menisi isompien kalojen merkeissä ja jengi saisi joulukalaa ylös. On totta, että muutamia isoja on tullut, mutta ei lähellekään sellaisella tahdilla mitä odotimme kevään johdosta.

Kuvassa muuten Laineen Arska 55 cm kalan kera ja allekirjoittanut mittaa tilastokalaa, jälleen alamitta.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Aina ei voi saada sitä mitä haluaa...

...ja yleensä ei halua sitä mitä saa, lauloi aikanaan Lapinlahden Linnut. Sanat sopivat moneen paikkaan, kuten valitettavasti myös tähän:

Kun keväällä kirjoitin “mitähän se syksy vielä meille tuokaan tullessaan”, en todellakaan toivonut kovia tuulia niinä hetkinä kun merelle olisi mahdollista lähteä, tai pläkäkelejä niinä hetkinä kun mahdollisuus kalastamaan on ollut.
Sitä se tämä syksy osalleni silti tullessaan toi.
Viime viikonloppuna oli kuitenkin mahdollisuus neljän päivän reissulta jotain odottaa, ja vielä 12 “miehen” voimin (plus naapurimökin aina-niin-virkeät-ja-innokkaat nuoremman polven pelimiehet). Torstaina saavuimme mökille hyvissä ajoin, sisäväyliä pitkin, koska kympin tuuli puhalsi ilkeästi täynnä tavaraa olevaa venettä kylkeen. Kamat mökkiin ja urhoollisesti siitä kokeilemaan tyvenen paikkoja, joskin ne paikat olivat melko lähellä rannikkoa ja vesi ikävän sameaa. Sessio jäikin parin vain tunnin mittaiseksi.
Perjantaina tuulen puhallus jatkui, tosin vielä voimakkaampana ja vesisateen kera. Aamulla mökille saapuneet mestarit eivät antaneet kelin haitata, vaan suuntasivat sissimäisesti (sinertyneet) nenänsä kohti taimenapajia. Muutaman tunnin kuluttua myös heidänkin veneiden ratit olivat jo käännetty kohti takkatulta ja muita lämmikkeitä - saldona muutama sintti. Illalla juhlimme vielä yhdet puolivuosisataset synttärit hyvine juomineen safkoineen ja kävimme aikaisin nukkumaan.

Kolmas aamu antoikin sitten uskoa aivan erilailla, keli oli mitä mainioin. Taivas harmaa, sää pöpperöinen ja tuultakin vain muutama metri. Parin tunnin kuluttua olikin jo tapahtumia melko lailla kasassa. Yhteinen tekijä niille oli se, että kalojen koko oli kaikkea muuta kuin mainitsemisen arvoista. Meidän veneeseen sentään yksi mittakala saatiin muiden tapahtumien ohella. Puolenpäivän kieppeille pidimme sääntömääräisen makkaranpaistoseminaarin, jossa jaoimme arvokkaita vinkkejä, myös kalastuksen osalta. Loppupäivä sujui melko hiljaisissa merkeissä, mutta juuri ennen auringonlaskua vielä pari alamittakontaktia saatiin kuitenkin. Hyvä päivä takana, tavallaan. Reilusti tapahtumia, mutta kalojen koko pieni. Muutama tarina kuultiin myös isommista irtipäässeistä, mutta tämän jutun kuvaan ei kelpaa kuin oheinen.

Sunnuntaina erinäisten aamuisten tapahtumien jälkeen oli kotiinlähdön aika. Muut lähtivät kohti rantaa, itse suuntasin vielä pariksi tunniksi kokeilemaan onnea. Eilisestä pelipaikasta irtosi vielä kaksi aaämmää, jonka jälkeen tyydyin itsekin kohtalooni ja lähdin kohti satamaa.

Pieni toive elää vielä tulevista viikoista kun vesi on noin 6 asteista ja pekkapoutakaan ei miinusennusteita toistaiseksi lausu. Voisikohan sitä vielä saada sitä mitä haluaa.

-Anttu