Kauden päätös

Arvon meritaimenblogin lukijat,

Jouduin päättämään kauden omalta osaltani viikonloppuna kun ennuste tuleviksi päiviksi on vaan koventuvaa pakkasta eikä ole mieltä ottaa holtittomia riskejä veneen jäätymisen suhteen. Näin ollen vene on nyt nostettu ja odottaa huoltoa ennen kuin vien sen halliin talviunille.

Kauden viimeisestä keikasta ei paljoa ole kerrottavaa. Pitihän se käydä ennen veneen nostoa vähän kokeilemassa. Kauhea koillistuuli (ehkä se kaikkein paskin kalatuuli) yhdistettynä vaakasuoraan lumisateeseen ja syöksykierteessä olevaan veteen. Tietäähän sen, että vaikeaa on. Saimme 2 varmaa alamittakontaktia, jotka kummatkin irtosivat sekä yhden silakan, joka jäi päästään kiinni suht karun näköisesti.

Venekuntamme taimenvuosi 2010 oli kevätkauden suhteen pettymys, mutta syyskausi oli varsin hyvä, etenkin lokakuun puolivälin ja marraskuun puolivälin välinen aika. Keväällä tuli älytön määrä kalakontakteja ja aika paljon alamittoja ylös, taisi olla jotain 15, mutta mitalliset taisivat jäädä yhden käden sormilla laskettavaksi. Myös monta hyvän kalan karkuutusta oli keväällä. Syyskaudella Silveriin nosteltiin yhteensä 8 mitallista ja 11 alamittaa sekä karkuutettiin muutama aika maukas kala.

No, joulukala on kyllä pakkasessa, mutta ihan näin aikaisin en olisi halunnut pistää hommaa pakettiin. Hyvää joulua ja kireitä niille jotka vielä kautta jatkavat.

Lunta tupaan...

No nyt se sitten tuli. Lumet etelärannikolle. Ja ikävä kyllä kelit näyttäisivät muuttuneen kertaheitolla talvisiksi. Tuulet käyvät nyt pohjoisen ja koillisen kautta, joten sää muuttuu lauantaista lähtien pakkaskeliksi.

Merivedenlämpö on ollut nyt 5-6 astetta, mutta nyt se rupeaa kunnolla jäähtymään ja satamat rupeavat ihan varmasti jäätymään ensi viikon loppupuolella, jopa aiemmin. Ennusteessa on nyt ollut -5 päivälämpötilaa ja yöksi mennään alle 1o pakkasasteen. Ei näytä kyllä kovin hyvältä. Pohjoisen puoleinen tuuli ja kirkas korkeapainekeli laskee luonnollisesti vettä eikä ole mitään järkeä lähteä älyttömällä pakkasella merelle vaikka se olisikin vielä auki. Takavuosina tuli kyllä käytyä Busterilla jopa -13 kelissä...

Kaikki pakkaseen liittyvä epämiellyttävyys kalastuksessa tuli taas mieleen: veneen lattia jäässä, köydet ja lukot umpijäässä, kone kohmeessa ja plotterin näyttö hidastunut kun tarpeeksi kylmä. Sitten kun mennään kalaan, vaparenkaat jäätyvät muutaman heiton jälkeen ja kela sihisee. Näpit umpijäässä, samaten varpaat. Siirtymillä naama niin jäässä ettei pysty puhumaan...siinä sitä shaissea kerrakseen. Mutta kyllä silti meinaan vielä mennä lauantaina ja todennäköisesti vene nousee sitten sunnuntaina. Kyllä kirpaisee lopettaa jo marraskuun puolella, jos näin käy. Kohta onkin sitten kauden tilinpäätöksen vuoro ja kamojen huolto.

Kaikki vielä lauantaina jäätymään merelle!

Isänpäivä Eldoradossa

Isänpäivä marraskuussa ja äitienpäivä toukokuussa ovat perheelliselle meritaimenen pyytäjälle kovia päiviä. Toukokuu ja marraskuu kun ovat ainakin omasta mielestäni parhaat pyyntikuukaudet ja silloin pitäisi päästä piiskaamaan niin paljon kun pystyy. Joten ajatus isänpäivän viettämisestä perheen parissa ei meritaimenmiehelle ole aina niin helppoa. Olin onnistunut neuvottelemaan täyden kalasunnuntain isänpäivälahjaksi ja sain mukaani vielä keulamieheksi tekijämiehen, Rinkisen Hannun. Kelikin oli kalallisesti erinomainen, vesi vielä korkealla, tuhnukeli vaihtumassa hieman kirkkaampaan ja tuuli lännestä.

Lähtö Kaivarista 9.30 Helsingin edustan merialueelle. Taivas komeili marmorisena kun aurinko kurkisteli repaleisten yläpilvien välissä ja tuuli henkäili suhteellisen reippaasti, noin 9-10 m/s W. Ensimmäinen paikka, hieman suojainen vellovan mainingin lahti. Noin 5 minuutin heittelyn jälkeen selkeä alamitta käy kurkistamassa uistintani, hopea-keltaista Ismo Zalsaa. Hyvä, ettei iskenyt, sillä se olisi ollut hädin tuskin 40 cm. No, hyvä kuitenkin että kalaa oli paikalla. Jatkamme heittelyä, mutta ilman tapahtumia.

Siirrymme tuulen puolelle, jossa on aivan liian kova keli. Kelin vaihtuessa lännestä työntyi ärhäkän puuskatuulen rintama, jonka kovimmat puuskat olivat arviolta noin 12-14 m/s, joten tuulen puolella meille riitti aamupäivällä noin 20 minuutin yritys. Pieni tilannepohdinta ja karttatauko. Rintama meni ohi ja keli alkoi kirkastumaan. Tuuli laski noin 7-8 metriin ja heittely helpottui. Pieni siirtymä seuraavaan paikkaan.

Vaihdoin kirkkaan kelin johdosta sateenkaaritrutan ja Hannu heitteli mm Truttaa värissä Heimonen. Maininki oli varsin isoa, mutta se velloi täydellisesti niemenkärkiä ja saarten rantoja. Korkean veden johdosta pääsimme heittämään kivilabyrinttien sekaan ja kohta mulla iskeekin kala. Samantien ilmaan ja huomaan, että jälleen hädin tuskin 40 cm. Kala on kuitenkin tiukasti kiinni, joten joudumme irrottamaan sen veneessä. Ihan jees, tuumimme, ainakin kalaa on paikalla. Seuraava heitto ja taas sateenkaaritruttaa viedään, nyt vähän harteikkaampi taimen tekee muutaman näyttävän syöksyn ja hyppää. Ei perhana, tämäkin on alle 50 cm, vaikka onkin tuhdilla vatsalla varustettu. Kampean kalan veneen viereen ja teemme kokoarvion: 45-47 cm. Ei ole mittainen vaikka kuinka haluaisi. Pomputan kalan irti ja se pääseekin hienosti jatkamaan kasvuaan.

Nyt oli ainakin ottipeli löydetty. Pakitamme taakse päin ja heitän taas samaan kivikkoon. Pam! Nyt on voimaa otissa. 10 metriä siimaa lähtee ja kala käy pinnassa. Selvä mittakala. Kala ampuu suoraan kivikon keskelle ja iso aalto pyyhkii yli. Pidin koko ajan siiman kireänä, mutta silti se karkasi. Mutta 3 heittoa ja 3 kalaa kertoo siitä, että nyt on kala iskussa ja toistotaktiikka yhdistettynä tarkkoihin vesirajaheittoihin otetaan käyttöön.

Ajamme taas "ylös" ja rupeamme liukumaan samoja kiviä. Jatkan sateenkaarella, kun aurinkoa piisaa. Heitän ihan rantaan ja kelaan rivakasti. Tunnen pienen tönäyksen ja jatkan kelausta syvempään veteen. Hyllyn rajalla vajotan ja PAM! Nyt on karkea kala kiinni ja siimaa lähtee kunnolla. Pyrstö piiskaa vettä ja uintiliikkeet ovat päättäväisiä. Jes, ajattelen mielessäni ja nyt on haavimieskin jo veneessä valmiina (vrt viime sunnuntain rapsa). Kala on todella pirteä ja vetää joka puolelle ihan hulluna. Joudun vaihtamaan puolta veneessä ja löysään ja kiristän Zillionin jarrua vuoronperään.

Eka haavimisyritys ei tuota tulosta. Liian voimakas vielä. Tässä vaiheessa arvioimme kalan selkeäksi kolmosen kalaksi. Toinen ja kolmaskin haavausyritys pistää kalan noin 5 - 10 metrin syöksyyn, mutta vasta neljäs yritys hujauttaa eväkkään haaviin! Aivan kirkas ja hyvin kiinni oleva kala saa napakan papituksen, mittauksen ja punnituksen. 65 cm ja puntari näyttää heiluvassa veneessä 3,1-3,35 lukemia. Eli totuus varmaan noin 3,2 kg. Ei muuta kuin verestys ja kala säilöön.

Nyt oli veneessä säpinää ja odottava tunnelma. Tämä reuna oli kalaa täynnä ja nyt piti vaan antaa mestojen rauhoittua ja palata takaisin. Jälleen ylös ja liuku. Heitto kuohun taakse ja taas Truttaani viedään väkevästi, siima viistää pintaa ja kala ui kohti. Kelaan löysiä pois ja taas kala muuttaa suuntaa. Pysyy vielä kiinni. Tunnen vavassa jumputusta, joka on merkki tynnyriuinnista, tuosta kaikkien pelkäämästä taimenen irtautumisuinnista. Vikat pyörteet ja irti. Per..kele. Oli hyvä kala, mutta irtosi. Uskomaton syönti, luotto omiin "taitoihin" kasvoi ja heitimme taas.

Yhtäkkiä Hannu on aivan jäässä. Mies katsoo hiljaa eteenpäin ja katson itsekin siiman päähän. Ei ole totta, taas kiinni ja nyt mennään jälleen yli 60 sentin. Hannu pitää kalan tiukoilla ja se käykin nopeasti pinnassa ja näemme kojamon, joka on jo vähän tummunut, mutta erittäin hyvässä vedossa. Tämä on paljon rauhallisempi kuin omani ja muutaman syvän syöksyn jälkeen koppaan sen haaviin. Huhheijaa mitä mäiskettä! Hannu arpoo, josko päästäisi hieman tummuneen kalan pois, mutta päättää pitää saaliin - ei näin hyviä kaloja kuitenkaan niin usein tule. Mittaus ja punnitus, suunnilleen samat lukemat kuin mullakin eli 3,1-3,35 välissä heiluva paino ja pituus 64-65 tuntumaan. Tämä kala haksahti alutruttaan, jossa punaista ja mustaa. Sovimme, että kalat ovat samankokoisia ja lyömme femmat tiskiin! Ihan helvetin hyvä fiilis. Eikä ketään muita veneitä nähty koko päivänä.

Nyt jäitä stetsoniin, ajattelemme, sillä meitä on jo hellitty jo aika hyvin. Kalahulluus on kuitenkin siinä mielessä koukuttava tauti, että ei sitä pysty pelimestoilla kauaa rauhoittumaan - ei muuta kuin kierrokset ylös ja plaanissa taas "ylös". Ei mene kauaakaan kun Hannu ilmoittaa kalasta ja samaan aikaan mullakin kiinni! Tuplatärppi. Mietimme miten hoidamme asian, mutta mulla on selkeä alamitta, joten keskitymme Hannun kalaan. Otteista päätellen mitallinen, mutta huonosti kiinni. Kala pintautuu ja häipyy vastakkaiseen suuntaan. Apinat ovat kuitenkin karisseet selästä jo ajat sitten, joten eipä haitannut niin pahasti. Heitän vielä itse paikkoheiton ja taas iskee. On tämä hullua. Piru vieköön kun on taas alamittaa, jopa smolttikokoa.

Tässä vaiheessa ilta alkaa olla jo pitkällä ja on aika tehdä viimeinen liuku. Tästä saamme vielä 2 varovaista tärppiä ja yhden seurion. Kohta on jo niin pimeää, ettei enää näe mihin heittää. Ei auta muu kuin laittaa viime vuonna ostamani Hellan valonheitin tulille ja suunnata plotterin kanssa takaisin Kaivariin. Kerrassaan upea kalapäivä tarjosi säpinää lähes joka tunnille ja menimme jo sekaisin laskuissa. Olipa kiva saada hieman palkintoa niille tunneille, jotka on vietetty uistinvaihtorumbassa epätoivoisesti kalaa yrittäen. Marraskuuta on vielä puolet jäljellä...

Viime viikonlopun yhteenveto

Nyt kun sain kaikilta meidän reissun kippareilta viime viikonlopun tulokset, niin on loppusaalisraportin aika.

Kolmen päivän ja viidentoista miehen saldoksi kirjataan yhteensä 20 meritaimenta. Neljä suurinta 65, 64, 61, 57 cm, muutamia 50–56 cm ja loput alamittaista. Siihen päälle irtipäässeet ja muut tapahtumat, niin onhan se määrällisesti melko hyvin, mutta pitää muistaa että suhteessa heittojen määrään, ei aivan huippusaaliina tuotakaan voi pitää.

Kelejä ei voi moittia, sen sijaan loppuhetkien turnausväsymys alkoi vaikuttamaan ainakin omaan heitto-aktiivisuuteeni.

Huomenna sitten taas kokeilemaan uusin voimin, mitä lauantai ja hyvä tuuliennuste tuo tullessaan. Kireitä muillekin merelle lähtijöille!

-PB A

Uskomaton vedenlasku vuorokaudessa

Luvattu suurmyrsky kolkuttelee ovella. Ulkona todella viheliäinen sää. Kävin juuri tarkistamassa veneen ja huomasin, että vesi oli laskenut todella paljon - 50 cm! Eli nyt kannattaa odottaa vedennousua ennen kuin seuraavan kerran kalaan lähtee. Kuvan lähde: Ilmatieteen laitos.

Santun kesälomapäivä

Torstai 4.11, aamu toimistolla: Emäsalon tolpassa puuskat SW 18 m/s! Päätinkin peruuttaa kyseisen alustavan lomapäiväni ja satsata seuraavalle päivälle. Tähdet olivatkin oikeassa asennossa, sillä torstaiyönä moinannut myrskytuuli osui kohdalleen erittäin harvinaisen tapahtuman kanssa, perjantaille oli varattu kesälomapäivä!

Höngin satamaan hyvissä ajoin aamutuimaan. Matka kohti ulkomeren reunan pelipaikkoja sujui alkuun mukavasti teemuki kädessä, sillä keli oli lähes tyyni. Ensimmäisellä isommalla selällä alkoikin jo vanhaa reipasta maininkia rullata vastaan, ja siinä vaiheessa saikin jo siirtyä perinteiseen "poromiehen" ajotyyliin ottamaan moukaria vastaan. Vesi oli korkealla ja edelleen nousussa mutta aurinko porotti kuin kevätpäivänä. Haasteellinen päivä siis tulossa. Onneksi eväät oli laitettu viimeisen päälle eli päivästä tulisi jokatapauksessa erinomainen.

Muutama varmat paikat tuli ensin heitettyä tyhjää, ja samalla mietittyä taktiikan vaihtoa. Tilanetta ei nimittäin helpottanut tieto, että kohta alkaa "kollegoiden" meritaimenralli ja paikoille saattaa tulla jopa ruuhkaa näin kesämiehen näkökulmasta. Eräästä matalasta niemenkärjestä sain kuitenkin tärpin piikkikala-Truttaan eli päivän väri oli siinä. Muutaman tunnin heittelyn jälkeen pidin tuttujen kavereiden kanssa tauon upeassa päivänpaisteessa. Lounaan aikana sain puhelimeeni tiimini strategikolta, joka muuten istui toimistolla työn parissa, viestin saadusta kolmosen kalasta. Pastat tipahtivat nopeasti alas, toivotin tutuille kireitä, ja lähdin takaisin kalaan!

Tein nopean analyysin tilanteesta ja suuntasin itään, jossa ei veneitä vielä näkynyt, ja paikat odottivat korkkaajaansa. Ensimmäinen kovan luokan paikka - tyhjää, toinen lähes vastaava ison kalan paikka - tyhjää. Kalastukseen toi vielä omaa väriä ja haastetta reipas rullaava maininki edellisen päivän myräkän jäljiltä. Saavuin kolmannelle spotille, joka on legendaarinen paikka allekirjoittaneelle, sillä paikka on antanut useamman upean kalan, ja on muutenkin maisemaltaan kuin käsikirjasta.

Ottipaikka oli sopivasti tuulen suojan puolella mutta vesi pumppasi kuin koskessa. Pari heittoa sisään rannan poteroon ja pam - selkeä mittakala on ilmassa, ja niin on myös uistinkin! Sinne meni lomapäivän komistus, enkä saanut enää kontaktia vaikka tarjosin muita vaihtoehtoja. Tuumasin, että jätänpä paikan rauhoittumaan, sillä harvoin tätä paikkaa ovat muut heittäneet, ja hiivin sitten myöhemmin uudestaan - aivan kuten taimenvelhot ovat neuvonneet. Palattuani spotille parin tunnin jälkeen vaihdoin siimaan piikkikala-Trutan tilalle saman valmistajan noutajavärisen Tuulenkalan, spesiaalissa banaanivärissä. Tässä vaiheessa on todettava, että kädessäni oli myös uutena työkaluna Euroopasta tilattu kevyt 9' vapa+kela yhdistelmä, joten ensitesti saattoi alkaa: toinen heitto ja kala on kiinni ja samantien ilmassa, yes - ja pysyy! Hyvin toimii setti kädessä, sillä tunnen kalan jokaisen liikkeen, koska vavassa ei juurikaan ole "tyllingiä" käden alla häirittemässä kuitusiiman sähkötystä.

Kala on todella virkeä ja antaa kyytiä koko rahan edestä. Välillä otan venettä ulospäin, jotta tilaa haamivisyritykselle on riittävästi. Yksin ollessa nämä tilanteet ovat yllättävänkin kuumottavia. Haavi on jo vedessä kun kala syöksyy taas veneen alle. Toinen mahdollisuus tarjoutuu ja nappaan kalan kyytiin melkeinpä lennosta. 56 cm ja 1,8 kg, sopii minulle oikein hyvin! Jiihaa huudot kajahtivat ilmoille.

P.s. kalaan pääsin lähtemään taas sunnuntaina. Ensimmäinen heittopaikka ja veljeni siimassa oli ensimmäisella heitolla kala kiinni. Harmittavasti alamittainen, vaikkakin pullea kuin mikä. Uusi heitto, ja taas keulamiehellä kiinni, c&r tämäkin. Kolmas liuku, eka heittoni samaan kuohuun ja nyt on minulla mittakala siiman päässä. Pahus vaan, klassinen tynnyriliike auttoi tämän veijarin irtoamaan. Tämän jälkeen saimme vielä useita tärppejä päivän mittaan, vaikka keli oli jälleen kuin aurinkorannalta. Pitkät vajotukset olivat päivän avaintekijä. Näillä ajatuksilla loppukautta kohden - aina kannattaa lähteä!

P.p.s Kuvassa 1,8 kg isommalla ja pulska sunnuntain c&r haavissa.

Santun puolesta Antti.

Murheen kautta hymyyn 110 minuutissa

Muiden blogilaisten ollessa syyskauden huipennuksessa, olin itse joutunut jäämään himaan kalavapaasaldon näytettyä nollaa. Syynä tähän viime viikon 4 päivän perinnehaukireissu Ahvenanmaalle jo 15. kertaa.

Tein kuitenkin kuuliaisesti kotitöitä ja hoidin pikkumiestä ja "ansaitsin" samalla hieman kala-aikaa. Kelin puolesta ei ollut sentään ihan mitään nappikeliä, vaikka vesi aika korkealla olikin. Sunnuntaina pääsinkin sitten liikenteeseen 14.30 kelin ollessa vielä aika reipas. Takaisin pitäisi olla 16.20, sillä meillä oli sovittuna eräs asuntonäyttö klo 16.45. Peliaikaa siis 110 minuuttia.

Paahdoin heti satamasta suoraan 30 solmua kovassa länsituulessa omille lähipaikoilleni ja rupesin heittelemään. Aloitin kolmipiikkitrutalla, mutta vaihdoin sen aika pian kevyempään Ismo Zalsaan, sillä yksin mestoilla pakilla roikkuessa ei ollut mahdollisuuksia pahemmin sen enempää kikkailla uistimella. Ajoin samaan paikkaan josta Santtu Poutanen sai pari viikkoa sitten 3,3 kg:n kalan ja nyt veden ollessa paljon silloista korkeammalla pystyin uittamaan kaikkien silloisten pintakivien päältä.

Muutaman minuutin paiskottuani tunsin pienen tönäyksen. Pysäytys ja uistin pysähtyi kuin seinään. Kivi, ajattelin kun oli niin jäätävän tiukka pysähdys. Mutta eipä ollutkaan! Siimaa lähti päättäväisesti kelalta kohti rantaa ja en voinut tehdä käytännössä mitään. Laskin konetta hieman alemmas, jotta kova aallokko ei työntäisi venettä kiville. Kala jatkoi menoaan ihan miten halusi. Kyöstinkuvat vilkkuivat jo silmissä...

Kalan otteet vaikuttivat ihan isolta hauelta, sillä siinä ei ollut sellaista räjähtävää taimenmaista otetta. Mutta hauki näillä mestoilla olisi sensaatio. Jouduin keskittymään enemmän veneen kiviltä poispitämiseen kuin kalan väsytykseen, mutta onneksi kala pysyi kiinni kaikesta venkuloinnista huolimatta. En silti ollut vielä nähnyt sitä.

Pumppasin rauhassa kalaa suht kireällä jarrulla ja sainkin sen viimein näkyviin kun se päräytti vettä pyrstöllä. Huh, nyt olisi kauden suurin taimen kiinni. Arvioin sen noin 65-70 cm pituiseksi. Ja taas mentiin. 20 metriä siimaa lähti vaikka jarru oli kiristetty. Samaan aikaan lähistölle tuli Yamarin, jossa kaksi kalamiestä. Heittelivät hyvien tapojen mukaisesti kaukana, mutta tulivat uteliaana katsomaan mitä oikein veneessä heiluin. Huusin heille, että tulkaa jeesamaan haavimisessa, sillä en saa pidettyä venettä paikoillaan ja haavata samalla.

Kala tuli 2 kertaa veneen vierelle ja yritin haavia sitä itse, mutta en onnistunut, kala lähti aina syvyyksiin juuri ennen koukkausta. Yamarinista onnistui keulamies kömpimään veneeseeni ja annoin hänelle helpottuneena haavin. Olin väsytellyt jo varmaan yli 10 minuuttia ja pelotti, että koukku on kalvanut reikää isommaksi. Kala ei tuntunut vaan väsyvän millään, mutta lopulta sain sen noin 5 metrin päähän. Apumieskin oli innoissaan ja valmistautui haavimaan eväkkään. Haavi kurottui veteen ja käänsin kalaa sopivaan asentoon ja samalla tapahtui kauheita: kala kääntyi rivakasti ja irtosi samantien. Haavimies ei ehtinyt kopata sitä...olimme kummatkin aivan hajalla ja veneisiin levisi apea tunnelma. Taisi siinä muutama kirosanakin irrota...

Harriksi esittäytynyt apumies pahoitteli tilannetta, mutta se ei ollut hänen vikansa. Oma vika kun ei saa ajoissa haavittua. Harri hyppäsi takaisin Yamariniin ja jäin yksin synkkine ajatuksineni. Kala-aikaa olisi vielä puoli tuntia. Se olisi pakko käyttää hyväksi.

Menin samaan mestaan uudelleen ja heitin hieman eri paikkaa kuin äsken. Heitin poteron suulla olevan kiven juureen ja taas kiinni. Kala ilmaan samantien ja huomattavasti köykäisempi kuin äsken. Kuulen jopa Ismon kuulien kolinan! Arvioin kalan ehkä just ja just mitalliseksi ja rupean väsyttelemään. Eväkäs on todella kiukkuinen ja riuhtoo minkä kerkiää. Muutama sukellus ja riuhtaisu ja koppaan kalan sisään. Laihan näköinen kaveri, ehkä kuitenkin mitallinen. Mittaus kertoo 52 cm ja painoa vain 1,36 kg. Otan kalan lohdutukseksi ison menetyksestä. Sitten kello onkin jo 16.15 ja on aika ajaa rantaan. Kiireellä kaikki kuntoon, vene kiinni ja kala muovipussissa asuntonäyttöön jonne saavun ajallaan kalalta haisevana, en ehkä niin merkittävän asiakkaan näköisenä...

ps. pahoittelut heikosta kuvasta, yksin veneessä sojottaen ei oikein luonnistunut!

Terkut mereltä

Ensimmäinen päivä takana. Ei se ihan niin helppoa ollut kuin ennakkoon odotettiin - yllätys?

Kuitenkin meitä on täällä 15 enemmän ja vähemmän kokenutta mertsarin kepittäjää, siihen nähden saaamamme 3 mittakalaa (62, 54 ja 52 cm) on koko lailla heikko saalis. Auringon paistaessa erittäin vaikeassa, muuten hyvässä kelissä päivä vietettyämme joudumme jälleen toteamaan tuon hopeisen kyljen olevan kohtuullisen vaikeasti tavoitettava kala. Nyt menemme keräämään voimia huomiselle päivälle, joten siiheen asti kuulemiin.

Menee kerrankin kuin Strömsössä...

Syksyn kalaretki lähestyy ja miehissä on jännitetty osuuko myrskyrintama kalareissun kohdalle? Nyt kuitenkin näyttäisi käyvän hyvä tuuri ilmojen puolesta. Meritaimenblogin saamien tietojen mukaan tuuli tyyntyy torstai-illaksi ja kääntyy länteen. Ilmanpaine jäänee perjantaina myös alhaiseksi, mikä myös lupaa meriveden korkeuden jäävän yli nollatason - ja se on kalansaannin kannalta aina plussaa.

Meritaimenblogin viisitoista maestroa on apajilla perjantaista sunnuntaihin. Kohdekalana merten kiistaton ykkönen - meritaimen. Iltaisin käytävien taktiikkapalaverien yhteydessä yritämme pitää myös lukijat ajan tasalla, joten pysykää kuulolla.

Vedenlämpö puhuttaa - miten se vaikuttaa taimeneen?

Lokakuun puolivälissä nähtiin erikoinen ilmiö: rantojen vedenlämpö tippui muutamassa päivässä 10 asteen hujakoilta 5-6 asteen tuntumaan, joissain matalissa ja tyynissä lahdissa vielä tämänkin alle. Haukimiehet ovat raportoineet jopa 2 asteen lämmöstä kaislikoissa. Miten sitten on meritaimenen laita?

Loppukaudelle (marraskuun loppu, joulukuu) on tyypillistä, että kalat ovat aivan kiinni rannassa nilkan syvyisessä vedessä. Sieltä niitä on aika vaikea ronkkia ilman todella kevyttä uistinta tai perhoa. Tähän asti olen itsekin heittänyt perinteisempiä uistimia normaalisyvyyteen ja saanti on ollut odotettua heikompaa. Sitten vaihdoimme viikonloppuna taktiikkaa ja järkeilimme, jolloin kaloja alkoi napsumaan. Heitimme siis aivan kivien viereen todella matalaan veteen tai lahtien suulla olevien kivien päälle, jossa vettä oli noin 10-20 cm.

Sukelluskalastajat ovat kertoneet erikoisesta ilmiöstä: pintavesi 5 astetta ja kolmen metrin syvyydessä se on 8-9 asteista. Koska pintavesi kulkeutuu rannoille ja rannat ovat matalia, niin vesi jäähtyy siellä nopeasti. Näin ollen ilmeisesti suurin osa taimenista on vielä tulossa matalaan, sillä silakkakin on vasta alkanut tulemaan sisään ainakin Lauttasaaren sillalla tehdyn gallupin mukaan. Kaiken lisäksi Itämeriportaalin mukaan suolapitoisuus on ollut hienoisessa nousussa, tälläkin on saattanut olla oma vaikutuksensa taimenen liikkeisiin ja aktivoitumiseen.

Noudatankin siis itse tästä lähtien aivan loppukauden taktiikkaa. Toivon myös samalla, että vesi nousisi kerrankin noin +50 cm tasoon, jolloin nyt veden päällä näkyvät kivikot ja riutat peittyisivät. Silloin taimen hakeutuu niihin ja paikat on helppo spotata heittäen erittäin kevyitä pintakulkuisia uistimia.

Edellä kerrottu on siis vaan omaa spekulointiani eikä millään lailla tieteellistä tai faktaa. Uskon silti, että kalat tulevat luuraamaan tästä lähtien suurimmaksi osaksi aivan rannassa kiinni.

Hyvä keli antaa kaloja - huono ei.

Taas tuli näytettyä toteen, että ei merelle taimenen perään kannata todellakaan lähteä ns. huonolla kalakelillä. Tuntuu ihan ihmeelliseltä miten sitä on jaksanut heittää 8-10 tunnin päiviä saaden joko yhden alamitan tai pari tärppiä. Pahimmillaan on tullut MP.

Sitten kun nyt on ollut kaksi päivää (su ja ma-aamu) hyvää tuhnua ja matalapainetta sekä tarpeeksi mieto tuuli, niin mitä käykään? Haavi heiluu ja pappikin välillä. Kuvan kalat ovat Santtu Poutasen 2 kg/60cm ja allekirjoittaneen 1,8 kg/57cm. Nämä siis vaan optimikelissä ylös saadut kalat meidän venekunnalta, lisäksi saimme muutaman alamitan ja pari karkasi.

Ehkä uskomattomin oli oma tilanteeni kun heitin Ismo Zalsan ihan matalaan noin 30 cm veteen ja tunsin pari tönäystä, en uskaltanut paljoa vajotella jottei uistin jäisi pohjaan. Sitten yhtäkkiä kunnon kokoinen taimen ilmeisesti iskee ohi ja on saman tien ilmassa, sillä tunnen vavassa vain pienen niiauksen - tuon kokoinen kala olisi kyllä taivuttanut kunnolla. Iso tumma selkä tippuu riutan matalaan. Kelailin rauhassa kohti venettä ja kirkkaassa vedessä näen 60+ kalan tulevan perässä. Loppuvajotus, liian myöhään ja kala kääntyy takaisin.

Santtukin osoitti perusteellista taimenmiehen fanaattisuutta kun istuimme tauolla saaressa eväitä syöden ja katselimme rannan kolmipiikkejä. Santtu kaivoi pakista omaviritteisen Blue Fox Shallow Wobblerin (ei takakoukkua ja isompi vatskoukku). Mies uitti uistinta ja vertasi sitä kolmipiikkeihin. Ilmeen myhäily kertoi, että tauon jälkeinen uistin oli valittu.

Menimme kuohulle, josta olen saanut oman urani suurimman (4,8 kg) ja kolmanneksi suurimman (4,45 kg) taimenen. Luottoa mestaan siis oli. Santtu heittää uistimen aivan matalaan ja samantien erittäin kiukkuinen 2 kilon kala kiinni. "Upeaa meritaimenkalastusta!" -hihkumme ja koppaan kalan sisään.

Oma mittakalani taas tuli toiselta ns luottomestalta, mutta varsin sameasta vedestä. Kala otti Trutta Tuulenkalaan kolmannella heitolla. Hauska lisähuomio oli se, että olen varma, että se oli päräyttänyt pinnassa hetkeä aiemmin. Heitin renkaisiin ja...

Tapahtumia tuli eilen ja tänä aamuna kymmeniä tietooni kun taas monena muuna päivänä on kirottu tyhjää tai vaikeaa keliä. Ensi viikonloppuna näyttäisi tämän hetkisen ennusteen mukaan tuleva varsin hyvä taimenkeli. Harmikseni olen silloin perinteisellä haukikeikalla Ahvenanmaalla, joten kaapikaapa kaloja ylös - nyt eletään syyssesongin kuumimpia viikkoja.

Työmiehen taimen

Syksyä vaivannut "korkeapaineongelma" katkesi viimein tällä viikolla. Onhan se kiva ollut olla auringonpaisteessa vesillä, mutta se on paremminkin sienestäjän kuin taimenenkalastajan keli. Siksi saaliit ovatkin olleet ainakin meidän venekunnalla parin alamitan lisäksi aika heikkoa.

Eilen keskiviikkona mulla oli työasioiden ohella jatkuvasti yksi netti-ikkuna auki sääsivuille, joista väijyin ilmanpainetta, pilvisyyttä, vedenkorkeutta ja tuulta. Aamusta lähtien näytti siltä, että keskiviikosta olisi tulossa todella hyvä kalakeli. Vesi oli hienoisessa nousussa ja ennen kaikkea paine oli vankassa alamäessä, tuulikin henkäilisi iltaa kohden vienosti 6 metriä etelästä...

Pakkohan se oli lähteä töiden jälkeen ex-tempore. Palaverit ja mailit hoidettuani olimme jo 16.30 mättämässä Santun ja "onnenamulettina" toimivan Juhan kanssa (Santun veli). Olemme saaneet aina kalaa kun Juha on ollut mukana, joten taian toivottaisiin jatkuvan. Parin tunnin täsmäiskua varten ei sopisi liikaa ajella vaan keskittyä heittämiseen. Menimmekin omille klassisille lähimestoilleni, joista on vuosien saatossa kaloja kaavittu.

Neuvoin Santtua heittämään erään eteläpoteron irtokivien päälle, josta on usein kala napannut ja keulasta kuuluukin pian älähdys, että kala on kiinni. Vapa taipuu ja siimaa lähtee - kyöstikö??, ajattelen, kun kala hyppää jo ilmaan aivan lähellä venettä. Ei ihan kyöstikokoa, mutta erittäin harteikas hyvän näköinen hopealuoti. Arvioin koon 3-4 kg väliin ilmapunnituksella. Keli oli sen verran mieto, että pystyimme hyvin pysymään paikoillaan väsytyksen ajan, joka muuten oli yllättävän nopeasti hoidettu ja koppasin kalan uuteen Rapala-haaviini.

Taimen oli erittäin jämerässä kunnossa ja uistin oli kahdella piikillä syvällä kiinni optimipaikassa eli kidan sivun jänteissä. Se ei irronut kun vasta pihdeillä. Pappia päähän ja puntarille: 3,3 kg ja 64 cm. Erittäin hyvä ja Santun ennätys. Femmat miehistön kesken ja uutta mättöä. Ei mene kauan kun 5 metriä edellisestä paikasta joku tukistaa uistintani, vastaveto, onko kiinni? Ei tainnut pysyä, näen vaan illan hämärässä pyörteet ja mustan hahmon lipuvan syvyyksiin. Ei ehkä Santun kalan veroinen mutta ihan kelpo kuitenkin.

Kello oli jo 18.30 ja oli lähes säkkipimeää kun suuntasimme takaisin rantaan. Sade vaan jatkui ja matalapaine syveni. Jos joku tänään pääsee kalaan, niin nyt kannattaa mennä. Sää on juuri sitä optimia syystaimenen kalastuskeliä ja saalis on paljon todennäköisempi kuin viime viikkoina!

Samaan aikaan pinnan alla...

Kuten olen välillä maininnutkin, olen jatkuvassa yhteydessä Team Kampelan harppuunakalamiehiin, jotka pulikoivat ilman pulloja ties missä syövereissä. Satuin saamaan käsiini Ville Lahikaisen syyskuun lopussa ottaman kuvan valtavasta tuulenkalaparvesta ja se lisäsi kiinnostusta asiaan mitä pinnan alla oikeasti tapahtuu.

Tässä hieman raporttia kuvan ottajalta: "Kuva on otettu 25.9. klo 12.15 Kotkan Kaunissaaren Suurikarin hiekkariutalla muutaman metrin syvyydessä. Paikalla oli varsin kova aallokko, mutta todella paljon massiivisia tuulenkalaparvia sekä irtosilakoita. Niitä saalistavia taimenia ei näkynyt päiväsaikaan, mutta illan tullen havaintoja oli. Vesi oli varsin kirkasta ja rakkolevääkin hyvin. Mikäli taimen on tähän aikaan vielä tuulenkaladieetillä, niin ainakaan täällä ei ole ravinnosta pulaa."

Nämä havainnot ovat aina mielenkiintoisia ja koitan saada lisää rapsaa pinnan alta myös jatkossa. Huomatkaa muuten miten paljon Trutta Tuulenkala muistuttaa oikeaa esikuvaansa...

Anteeksi, saisinko DNA-näytteenne

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella (RKTL) on käynnissä tutkimus, jossa kerätään tietoa Suomenlahden meritaimenista. RKTL on kartoittanut Suomen, Eestin ja Venäjän jokien sekä luontaisten että istutettujen meritaimenkantojen dna:t. Kahden seuraavan vuoden aikana kaloista tullaan keräämään dna-näytteitä ja kolmantena vuonna analysoidaan tuloksia. Dna-näytteitä kerätään mm. meritaimenen kalastajien saamasta saaliista, ottamalla kaloista suomunäytteet ja toimittamalla ne RKTL.lle.

Saaliiksi päätyneiden meritaimenten dna:ta verrataan aiemmin kerättyyn aineistoon ja näin saadaan lähes aukoton tieto siitä, mistä kannasta saaliskala on peräisin. Kerättävää aineistoa hyödyntämällä saadaan epäilemättä myös entistä tarkempaa tietoa taimenen liikkumisesta ja käyttäytymisestä.

Meritaimenblogi on menossa mukana. RKTL:ltä saadun ohjeistuksen mukaan aktiivikalastajat keräävät nyt suomunäytteitä saaduista kaloista ja toimittavat ne analysoitavaksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle.

Tämä talkootyö on meille mieluinen tehtävä. On hienoa olla mukana tutkimuksessa, jonka tuloksilla voidaan edesauttaa meritaimenen menestymistä Suomenlahden vaativilla vesillä. Kalapapin viuhkeen voi korvata nappaamalla kalalta vain suomun muistoksi.

Hapettuma sunnuntain ongelman syynä

Nostimme maanantaina veneen ylös Vuosaaresta ja jo heti venettä hakiessa olin valmistautunut ongelman selvitykseen. Kiitokset jo tässä vaiheessa vinkeistä Tapsa Lääkkölälle Aditasta, Pasi Taposelle ja Nybergin Kaitsulle Hondan huollosta. Kiitokset myös Santtu Poutaselle nelivetoavusta.

Syypää vikaan oli hapettunut jakorasia moottorin päävirtakaapelissa. Koneen oma noin 1,5 metrinen johto on liitetty veneen päävirtajohtoon jakorasialla joka sijaitsee takapenkin alla. Avasin rasian ja kummatkin liitoskohdat olivat hapettuneet ja hieman niitä liikuttamalla sain sähköt palaamaan. Meni vähän aikaa ja ne katosivat taas. Onneksi saimme kuitenkin paatin ylös oman koneen voimin ja voin nyt hoitaa liittimen kontaktit taas toimiviksi.

Pieni kehityksen paikka olisi tosiaan tässäkin: liittimet on asetettu poikittain, jolloin miinusnapa jää jakorasian väliseinän toiselle puolelle ja se on vaikea avata. Helpompaa olisi jos jakorasia olisi asennettu pitkittäin veneen suuntaisesti. Lisäksi täytyy ihmetellä kyllä näitä kummallisia sähkövirityksiä kun autossakin ne on tehty huomattavasti paremmin. Aivan avoimet liittimet peräosassa jossa on aina kosteutta. Eikö näitäkin voisi paremmin koteloida vedenpitävästi?

Tarkistakaahan kaikki silveristit ja mikseivät muutkin nyt tuo jakorasia, jottei tule sitten ongelmia!

Kun kaikki menee päin persettä.

Käytän otsikossa suhteellisen suoraa kieltä, sillä eilen meni kyllä kalakeikka niin reisille kun vaan voi mennä.

Sunnuntaina siis lähdimme Tommi Pietiläisen kanssa erinäisistä perhepoliittisista syistä vasta varsin myöhään liikkeelle ja ehdimme vain iltapäivän "syöntiin". Tietenkin sää oli aamupäivän hyvä (länsituuli ja lämmin). Kun pääsimme vesille, niin keli rupesi kylmenemään, kirkastumaan ja tuuli nousi yli 10 m/s luoteesta.

Saimme pari kalakontaktia, jotka tietenkin irtosivat ja viimeistään silloin kun aurinko alkoi tulla esiin, niin homma hiljeni täysin. Oli siis parempi pitää kirkkain aika taukoa ja heittää vasta viimeiset kaksi tuntia kohti hämärää.

Kun tauko oli ohi, laskin koneen alas ja käynnistin. Naks. Kaikki koneelle menevä sähkö pimeni eikä trimmikään toiminut. Mitä h...vettiä? Ikinä ei ole ollut tällaista ongelmaa. Uusi yritys ja päävirtakatkaisija pois/päälle/pois/päälle. Ei auta. Seuraavaksi sulakkeiden tarkistus koneesta ja muualta sähköjärjestelmästä. Yksikään ei ole palanut.

Siihen loppui omat ymmärrykseni aiheesta ja seuraavaksi olikin soitto numeroon 02041000 eli meripelastus. Annoin sijainnin ja partiovene lähetettäisiin Pirttisaaresta meitä hakemaan. Voi v..tun v..ttu että otti päähän. No, ankkuri pohjaan ja rupesimme heittelemään ajankuluksi. Kaiken huipuksi Tommi saikin näyttävän pannukarkean ahvenen.

Partiovene tulikin nopeasti ja pääsimme hinaukseen. Kesti noin tunnin 5 solmun nopeudella kun pääsimme lähimpään suojasatamaan, Vuosaaren Kallahteen. Käytiin paperit läpi ja yliluutnantti harmitteli hänkin vikaa ja oli tyytyväinen kun olimme asianmukaisesti varustautuneita ja tiesimme miten toimia ongelmatilanteessa. KIITOS teille Pirttisaaren miehet avusta!

Oli jo aivan pimeää kun saimme veneen kiinni laituriin ja rupesimme ihmettelemään mikä oli vialla. Vähän aikaa mietittyäni arvelisin, että vika löytyy päävirtakatkaisijasta tai koneelle menevästä johdosta. Tätä ei voisi korjata laiturissa vaan vene tulisi nostaa ylös. Onneksi paikallinen kalamies Kallahdesta (KIITOS) tarjosi apuaan veneen hinaamisessa hänen veneellään nostoluiskan viereen.

Nyt sitten vaan vene ylös ja taas ihmettelemään...ei ole ollut tämä kausi mikään kovin helppo, ei kalantulon tai kaluston kannalta.

1031hPa

Nyt on hökelletty parina päivänä taimenen perässä ja voi sanoa, että kala on tiukassa. Suomen päällä länöttävä syksylle epätavallisen korkea ilmanpaine pitää vedenkorkeuden Suomenlahdella alhaalla ja vaikka muut tekijät näyttävät päällisin puolin hyviltä, kalat ovat passiivisia. Yksittäisiä hyvänkin kokoisia kaloja ovat onnekkaimmat saaneet, mutta harva pääsee paukuttelemaan henkseleitä useiden mittakalojen saalliilla. Meillä on eilisen ja tämän päivän aikana veneessä käynyt viisi kalaa, mutta kaikki ovat olleet tämän kevään istukkaita, jotka jatkavat vielä kasvuaan. Näiden saamiseksi ei vaivoja ole säästelty ja homma on ollut ajoittain jopa puuduttavaa tyhjännakkelua.

Kalat ovat iskeneet pääsääntöisesti ärsykeväreihin, keltaiseen, punaiseen ja oranssiin. Osa kaloista iskee suoraan kelaukseen, mutta tänään uistinta piti ottaa sisään jerkkaamalla, joiden väliin jäi reilu pudotusvaihe.

Seuraavan kerran vesille mennään vasta kun olosuhteet ovat paremmat. Nykyisellä syönnillä hommassa ei ole hohtoa ja kalan saanti on liian paljon sattuman varassa. Päiväkohtaiset erot ovat suuria ja hyvä saalis tulee lotolla tai armottomalla piiskaamisella, mitä olkapäät eivät enää oikein kestä.

Mukavaa on silti ollut. Näin lintujen muuttoaikaan taivaalla ja saarissa näkee mitä ihmeellisimpiä siivekkäitä. Yksi omista mielenkiintoisimmista havainnoista oli nähdä lokakuussa Kuovi ulkomeren uloimmilla saarilla.

Päivästä kiinni – ja uistimesta

Jälkikasvun kanssa (onneksi lähti mukaan, kun yleensä teinipojan viikonloppuaamut menee nukkuessa. No nukuttin ja päästiin vasta 11:30 liikkeelle) - tapahtumia piisasi. Heti ekasta mestasta toisella heitolla sellainen 45cm kiinni, ampaisi ilmaan vähintään metrin korkeuteen ja irti. Seuraavalla heitolla paremman seurio veneen viereen. Seuraava mesta ja alamittainen kiinni aivan rantaviivasta, mutta sekin rimpuili irti. Tässä vaiheessa päätin antaa pojalle yksinoikeuden Hörhöttimeen (keventämätön "fluorinoutaja", modifioitu vanhan Jamesin runkoon, vielä hieman lisää "eloa" askarreltu muotoiluvaiheessa) ja siirryin heittämään Sateenkaarisilakkaa.

Seuraavat pari saarta tyhjää, sitten irtotyrskylle jossa pojalla tärppi. Sama homma seuraavalla saarella, pojalle taas tärppi, ja itse vaihdoin ambulanssi Truttaan, johon yksi hento kopautus. Seuraavat saaret tyhjää, jolloin päätin vaihtaa takaisin Hörhöttimeen ja ekasta paikasta sitten tuo kala.

Tapahtumia jatkui, pojalla alamittainen irti ja kolmen pienen kalan kimppaseurio. Auringonporotus hiljensi mestat ja päätettiin lähteä kotia kohti. Kotimatkalla sisältä vielä 2kg:n kala irti kun tein vastaiskun pojan otsaan ja laskin vavan kärjen sen jälkeen.... Vielä kaksi alamittaista kävi veneessä, isompi jälkikasvulle, ja tuntui että lisääntyvä pilvisyys olisi avannut hanat uudestaan, mutta emännän synttäridinnereiltä ei ollut lupa myöhästyä.

Kaikki kalat läheltä rantaa tyrskystä eli "oikeilla paikoilla" olivat matalasta vedenkorkeudesta huolimatta.

Kala oli kirkas, muttei sellainen mustaselkäinen peilikylki. Tämä oli enemmän sellainen sisäsaaristokala, eli vihreäselkä. Lihavassa kunnossa 3.2 kg / 63.5 cm pitkä. Mahassa sulanuta mömmöä, eli todennäköisesti katkaa popsinut. Liha hienon oranssia, ja aivan miniatyyriset mätisäkit, joissa hyvin pienirakeiset mätipalloalkiot. Ilmeisesti valmistautui vasta 2011 syksyn kutuun.

Ensi viikolla syysloma ja hyvältä näyttää. Kalaa on paljon enemmän kuin moneen moneen vuoteen tässä kotivesillä. Voi tietty olla niinkin että vaikea kevät jätti veteen enemmän fisuja kuin yleensä.

Koukuista: olin vaihtanut pienet 4 kolmihaarat ja kaloja irtosi luvattoman paljon. Tuo mittakalakin irtosi heti haaviin solahdettuaan. Taidan vaihtaa takaisin kokoa isompaan. Omat päätelmät: jos kala hotkaisee uistimen kunnolla naamariin, niin pieni koukku pitää kitalaessa/kielessä tosi hyvin. Jos kala jää suupielestä, niin isompi koukku tarttuu laajemmalta alata, ja pitää paremmin. Tosi tieteellistä pohdiskelua....

Tuomon puolesta PB Jouni

Anna mä testaan sun heittosettiä..

Sunnuntaina 12. syyskuuta vesillä ensimmäistä kertaa. Kierreltiin tuttuja syyspaikkoja ja tutkailtiin luontoa pitkän kesätauon jälkeen. Kalastuksen lomassa rupateltiin leppoisia, eikä oltu oikein tosissamme kalan saannin suhteen. Vedenlämpö oli heittopaikoilla +16c eikä näin lämmin vesi tunnetusti suursaaliita ole antanut, yksittäisiä kaloja kylläkin. Parin tunnin kalastamisen jälkeen Jouni pyytää saada kokeilla minun heittosettiä. Annan vapani ja päätän, että juon samalla itse kahvit. Kun romellan keulapenkin alta termaria, kuulen ilmoituksen että kala on kiinni. Kahvitauko lykkääntyy ja haavimiehen homma jää minulle. Kala ei hypi, mutta möyrii pinnassa ja pyyhkäisee pyrstöllä komasti vettä ilmaan. Muutamien syöksyjen jälkeen kala alkaa hyytyä ja jo toisella haavauksella kala on pussissa. Tummahko uroskala. Paino 3,7kg ja pituus 68cm, kausi avattu.

Valmistelua ja hankintoja

Meritaimenkauden alku on käsillä. Meriveden lämpötila Suomenlahdella liikkuu 15 asteen molemmin puolin ja pidentyneet yöt pitävät jäähtymistä yllä.

Aktiivisimmat ovatkin käyneet jo haistelemassa tilannetta ja ensimmäisistä kalakontakteista on kuultu uutisia. Silti on vielä aikaa laittaa kalastusvälineistöä kuntoon ja tehdä tarvittavia hankintoja. Siima kannattaa vaihtaa ja kelan kunto tarkastaa. Omassa kelassa kalastusjarru tuntui takkuiselta pitkän seisonta-ajan jälkeen ja jarrulevypakka oli puhdistettava ja rasvattava. Jarrun toiminta palautui entiselleen, eikä lähtökitkaa tunnu. Uistimien koukut kannattaa myös tarkistaa. Koukkuja tarkastaessani huomasin, että kevätkauden lopun olen kalastellut tylsyneillä koukuilla tai sitten ne ovat menettäneet rasiassa ollessaan parhaan terävyytensä. Uistimet, joihin vaihdoin keväällä koukut oli selvästi tylsempiä kuin uudet, vaikka osaa uistimista oli käytetty hyvin vähän..

Kauden alkuun pitää saada myös uutta. Sain testattavakseni kaksi E.V.Truttaa, jotka poikkeavat selvästi aikaisemmista malleista. Aihio on valmistettu alumiinista ja muodot on laitettu uusiksi. Pituus suunnassa katsottaessa, aihio on jyrkemmin S-mallinen. Etenkin uistimen etupää on taivutettu reilusti enemmän kuin perusrungoissa. Kevenne ainetta ei tarvita, sillä 75mm ja 80mm testirunkojen painot koukkuineen on vain 16g ja 16,5g. Uistimen kapea muoto mahdollistaa silti helpon heittämisen hyrräkelallakin.

Keveytensä ansiosta AlumiiniTrutta ui pinnassa ja kelaustuntuma on hyvä. Vapaa ylös nostamalla viehe nousee aivan pintakalvoon, joka mahdollistaa kalastamisen hyvin matalassa vedessä.
Napakasti taivutettu etuosa "koukkii" juuri sopivasti ja uinti pysyy ns. putkessa. Vajotuksessa uistin putoaa Trutalle tuttuun tapaan oikeassa asennossa ja väristen. Testeissä Jerkki-tyylillä uittaen, uistimella on saatu tehtyä jopa voltteja?!

Tämä on mielenkiintoinen uistin. Siinä on jotain rannikkovaapun ja lusikan välimaastoa. Mikä tämä sitten ikinä onkaan, sitä on tehty nyt ensimmäinen erä. Tätä "volttikonetta" myydään ja ensi esitellään valmistajan toimesta Kalastustarvike Wobblerissa 23.9.2010.

Sinne….

Haukka kunnostettu

Sain Haukan tehtaalta takaisin ja korjauksia oli tehty mittavasti, osa takuuna, osa omalla kustannuksella.

Perälauta oli kokonaan vaihdettu ja uusia vahvistuspalkkeja oli hitsattu tukevoittamaan perää. Lisäksi uusia kolmiotukia oli sijoitettu pitkin runkoa, joten sen pitäisi kestää entistä paremmin kovat iskut. Lisäksi peräosan kaikki pultit oli tiivistetty uudestaan ja itsetyhjentyvyysputket oli myös tiivistetty. Vuorokauden jälkeen veneeseen ei ollut tippunut tippaakaan vettä entisen noin 5 litran sijaan.

Kaiteet oli kiinnitetty nyt kolmella popparilla per kiinnike ja keskimmäinen oli vielä rosteria. Tämän luulisi kestävän ainakin yhden kauden. Kumilista oli vaihdettu omalla kustannuksella harmaaseen ja kuskin penkki kiinnitetty jämerästi.

Ehkä suurin muutos on se, että koko valkoinen kansi oli vaihdettu (ei pulpettia). Olivat huomanneet että varsinkin peräosassa oli paljon halkeamia ja kannen irroitus rikkoi sitä vielä lisää, näin ollen iskivät kiinni vielä uuden kannen valkoisena sillä ensi vuoden malleissa ne ovat harmaampia. Uudessa kannessa mm ankkurilaatikot ovat pienempiä kuin ennen, mutta niissä kummassakin on jousi sekä kunnon vedenpoistoventtiili.

Koeajossa koko paatti tuntui huomattavasti entistä tukevammalta ja huiputkin kirjattiin 34,2 solmua entisen 32,7 sijaan. Yksi moka oli sattunut: kun moottori oli asennettu uudestaan, niin kaasuvaijeri oli jäänyt liian kireälle, joten kone huutaa tyhjäkäynnillä 2000 rpm...ei mitenkään hyvä homma mutta saan sen onneksi kuntoon itsekin.

Nyt on sitten varsinainen hybridi laiturissa: vm 2010 kansi ja kumilista sekä vm 2006 runko vahvistettuna ja vm 2006 ohjauspulpetti ja penkki. No, ainakin uskaltaa lähteä syksyn moukariin luottavaisin mielin.

Ai niin, trailerini laakerit ja jarrut olivat ihan loppu. Ne vaihdettiin myös omalla kustannuksella, joten nyt kehtaa taas vedellä.

Haukka tehtaalla korjauksessa

Elokuu on ollut perinteisesti merikalastuksessa ns. rospuuttoaikaa. Toki kuhaa tulisi ja varmasti haukeakin saisi, mutta ei oikein innosta lähteä sinilevähippuiseen yli 20 asteiseen veteen kalaan.

Siksi elokuu onkin hyvä kuukausi kaluston kunnostamiseen. Havaitsin keväällä rakkaassa kalakaverissani Silver Hawk vm 2006 outoja halkeamia peräpeilin tukipalkeissa. Lähetin kuvat tehtaalle ja sieltä tuli samantien vastaus, että vene heti korjaukseen kun mahdollista. Kevättaimensesonki puski kuitenkin päälle ja siirsin korjauksen elokuulle.

Eilen vein veneen puolimatkaan Ähtäriä ja tapasin samalla Martti Haapaniemen Silveriltä. Oli siinä miehellä ihmettelemistä kun näytin missä vika oli. Ei ollut kuulemma koskaan ollut moista vikaa missään. Tehdaskin odottaa innolla mitä tuleman pitää. Näin ollen vene on nyt Ähtärissä, jossa siitä poistetaan koko lujitemuovikansi ja runko tarkastetaan ja korjataan perusteellisesti. Hieno asenne tehtaalla - pitävät asiakkaista huolta!

Tein lisäksi listaa muista korjauksista, jotka ovat tulleet matkan aikana. Korjaukseen menivät: kaiteet (jotka aina löystyvät), kuskin penkin kiinnitys (puuruuvit ehkä vähän könö viritelmä), laatikostojen popniittaukset (kolisevat niin pirusti kun ovat löystyneet).Kuten ehkä tämän blogin lukijat tietävät, meikäläinenhän kalastaa kelissä kuin kelissä joten vene on kovassa käytössä avovesikauden ajan. Toki ajan siististi eikä mulla ole mitään intoa loikkia, mutta välillä aallot vaan heittävät aikamoisesti!

Lisäksi omalla kustannuksella tilasin vielä uuden kumilistan kylkeen. Tärkeä juttu vielä, jonka Martti huomasi oli se, että trailerini laakerit olivat pettämässä. Ihmettelinkin kun vähän ennen tapaamispaikkaa traikku alkoi vetelemään, ilmeisesti laakerit olivat matkansa päässä. Vaihtavat nekin tehtaalla - kiitos! Ja hienoa ettei sattunut mitään onnettomuuksia.

Nyt sitten vaan odottelen tehtaalta soittoa milloin työkalu on taas kunnossa. On hienoa lähteä syyskauteen kunnostetulla veneellä. Kyllä se keli onneksi kohta rupeaa pakolla viilenemään!

Silakkaa todistetusti paljon

Silakan määrä on puhuttanut meritaimenen kalastajia Suomenlahdella tänä keväänä paljon. Moni on arvellut että silakan määrä on ollut kasvussa. Mitään virallista tutkimustulosta en ole onnistunut hankkimaan, mutta käytännön näköhavaintoja kyllä.

Moni kaverini harrastaa harppuunalla tehtävää sukelluskalastusta ilman pulloja, joka on ainakin allekirjoittaneen mielestä aikamoisen hurjaa touhua. Olen ollut heihin yhteydessä viime aikoina kysyäkseni havaintoja pinnan alta ja he ovat kertoneet valtavista silakkaparvista, jotka ovat uineet suuaukkojen ympärillä.

Näköhavaintojen mukaan parvet ovat olleet samankaltaisia kuin pikkukalaparvet luontodokumenteissa, valtavia hopeanhohtoisia massoja. Esimerkiksi Helsingin edustalla Suomenlinnan ulkopuolella oli havaittu jättimäisiä silakkaparvia liikkeellä ja samoilla vesillä oli myös havaittu paljon ahventa ja pieniä taimenia, istutuskokoisia siis.

Tämä antaa odottaa syksyltä paljon, jos kalat pääsevät tankkaamaan pitkin kesää hyvillä saaliilla.

Kevätkauden päätös 6.6.

Lähdimme Santtu Poutasen ja Sami Pitkäsen kanssa eilen vihoviimeistä kertaa tämän kevätkauden aikana taimenen perään merelle. Kavereilta kuullut raportit eivät luvanneet hyvää ja vaikka vesi onkin kylmää ja kirkasta, niin silti kalat ovat tuntuneet hävinneen jonnekin. Samaa saagaa oli meidän sunnuntai-illan tarjonta.

Vedenlämpö oli Kaivarissa 9,8 astetta ja ulompana 10,5 - 12. Kaiku näytti silakkaa tai muuta pientä kalaa varsin paljon ja vaikka vesi olikin hieman laskussa, niin pinta oli kivasti rikki ja iltaa kohden valon määrä vähenisi.

Tuloksena meille 1 ahven tai pieni taimen joka seurasi Truttaa, jossa koukkuun jäänyt kolmipiikki. Lisäksi Santtu sai ihan näyttävän kokoisen ahvenen hieman ahventa jäljittelevällä Trutalla. Sami keskittyi ansiokkaasti kuvaamaan ja kuvana onkin hänen ottamansa huikea saaliskuva allekirjoittaneesta.

Mielestäni hellejakso jakoi homman kahtia. Ennen hellettä kalat käyttäytyivät jotenkin normaalisti, mutta hellejakson jälkeistä seurailua yms. en muista moneen vuoteen olleen. Uskomattoman passiivisia kaloja. Veikkaan, että tuhti määrä silakkaa on tehnyt taimenista yltäkylläisiä eivätkä ne ole enää kiinnostuneet uistimista. Kalat ovat ilmeisesti siis poistuneet ulapalle palatakseen sieltä taas syksyllä. Toivottavasti silloin ovat hieman nälkäisempiä. Omat tilastoni: 6 täyttä päivää ja 4 iltaa kalassa. Ylös asti 1 mitallinen, 3 alamittaa ja kymmeniä havaintoja/tärppejä/karkuutuksia.

Vaikeaa on

Taas tuli lähdettyä kalaan viikonloppuna. Lauantaina puhelimeni pirahti klo 10 ja soittaja oli Pasi Taponen, joka oli kaverinsa kanssa taimenessa. Olivat kuulemma karkuuttaneet "kyösti"-luokan kalan juuri...eli kyllä siis isoja on paikalla edelleen, valoin uskoa itseeni sunnuntaita ajatellen.

Olin sopinut Santtu Poutasen kanssa lähteväni sunnuntaina puolilta päivin ja tarkoitus oli heittää koko päivä. Tuuli oli onneksi oikeasta suunnasta, lounaasta, mutta varsin navakka, noin 8-9 m/s. Tämä ajaisi meidät siis heittämään pohjoisen ja idän puolen kärkiä sekä vedenalaisia luiskia.

Heti kalapaikoille saavuttua huomasimme, että vesi oli ihan älyttömän kirkasta. Viime maanantain kuravellistä ei ollut enää mitään jäljellä. Näkösyvyyttä oli tyynissä paikoissa jopa 4 metriä, joka on kyllä huippua. Vedessä ei siis ollut mitään vikaa, kuten ei lämpötilassakaan. Mittasimme päivän aikana 7,7 - 11,6 astetta taimenpaikoilla, joka ainakin kertoo sen, että lämmön puolesta kalat eivät ole hävinneet mihinkään. Tuo lämpötilahan pitää taimenen kaikkein aktiivisimpana.

Kirkas keli vaatii varovaisuutta kalamieheltä ja ensimmäinen parituntinen meni vailla tapahtumia. Siirryimme erään saaren länsikärkeen johon tuli kova maininki, koitimme rikkoa sääntöä ja heitimme tuulen puolta. Oho! Kala iskee Santun "Taika-Jim" väriseen Truttaan, jossa noutajan toinen puoli on kuparikultainen. Eipä ole kovin iso, noin 25-30 cm smoltti. Kala päästetään nopeasti takaisin. Harmi, että ne pienet aina pysyvät...

Jatkoimme eteenpäin ja ajoimme erääseen paikkaan, jossa lounasmaininki kiertyy idän puolelle ja pumppaa vettä sisään isoon lahteen, jossa paljon kiviä ja luiskia. Tämä on eräs vakiopaikoistani. Liu'umme idän puolen pitkää reunaa, kun keulasta sanotaan, että taisi joku kopaista. Heitän itse myös samaan kohtaan ja sateenkaari Truttaa tönäistään. Ei muuta. Uusi liuku ja nyt kala seuraa, kokoa oli vaikea nähdä, mutta Santtu arvioi sen mitalliseksi. Ei ota.

Vielä kolmas liuku ja vaihdan Trutan värissä Suomenlahti. Uistin jää pohjaan kiinni ja kelaan leväistä uistinta pois erään kiven vierestä kun kala iskee noin puoli metriä ohi. Vaikutti pikemminkin siltä kun se olisi häätämässä tunkeilijaa kuin iskemässä kiinni. Turhauttavaa. Olen tänä keväänä nähnyt todella paljon vastaavaa (vrt safaritarina).

Kova tuuli jatkuu vielä yltyen 10-11 m/s tasoon ja kalastus on entistä vaikeampaa. Välin 18-20 heitämme vailla tapahtumia, kunnes lähdemme kohti kotia. Aurinko alkoi jo vähän painumaan klo 20.30 kun heitimme kotimatkalla olevan saaren itäpäätä. Käännän veneen ja Santtu linkoaa Raita-Paatajan hieman räikeämpänä kuin perusversion. Vapa nykähtää ja mies sanoo pelästyneenä: kova tukistus. Jes. Jotain elämää. Liu'umme mestan vielä varmuudeksi kolmeen kertaan, mutta muuta ei tapahdu erästä epävarmaa täräystä lukuunottamatta.

On kyllä ollut perhanan tiukassa tänä keväänä kalan ylössaanti. Itselläni yhteensä 6 koko päivää ja 3 iltaa takana. Saaliina yksi mitallinen ja 3 alamittaa sekä yli 30 tärppiä/karkuutusta/seuriota. Uskomaton määrä nähtyjä kaloja siis, mutta ottihalut olleet heikkoja. Ilmeisesti kaloilla on niin paljon ruokaa ettei uistin kiinnosta tai sitten käsialani on kertakaikkiaan huono. Vesi on onneksi vielä kylmää, joten uskoisin kauden jatkuvan vielä noin 2 viikkoa. Keskitänkin nyt kaiken ajan iltakalastukseen, enkä lähde turhautumaan päivällä mikäli on aurinkoista. Takaisin Kaivarissa näemme vielä miehen kävelyllä vaimonsa kanssa ja kaveri huikkaa "Onko kyöstejä kyydissä?" Tekijämies ilmeisesti kun ilmoitti menevänsä vasta hämärän tullen...

Sunnuntaina alamittaa ja maanantaina myrskyä

Viime viikon uskomaton helle helli kyllä muita paitsi meritaimenen kalastajia. Tuuleton sää yhdistettynä yli 25 asteen lämpöön teki etenkin loppuviikosta kalastuksen todella vaikeaksi. Kuulin niin monta MP-raporttia viikolla, että ei huvittanut mennä kalaan. Ajattelin, että tähtään sunnuntai- ja maanantai-iltaan.

Sunnuntaina oli todella vaikeaa ja vesi täynnä siitepölyä sekä levämuhjua. Illalla tuuli tyyntyi täysin noin klo 20, jota ennen sain yhden pienen 46 cm alamitan. Katsokaapa kuvan veden väriä - ihan kuin kesällä!! Alamitan lisäksi yksi kala seurasi heti perään keulamiehen uistinta noin klo 19.30 mutta muita tapahtumia ei ollut. Mukavaksi lopuksi saimme vielä kamalan sadekuuron niskaan...

Maanantaina pääsin lähtemään suoraan töistä noin 17.30. Tuuli oli lännestä ja koveni koko ajan. Joka paikka oli pesukoneena ja vettä mätti taivaalta täysillä. Kun oli viikon ainoa iltavapaa, niin pitihän se käyttää vaikka väkisin. Tietenkin silloin on aina paska sää. Keli muistutti aivan syksyä tuulineen ja aaltoineen. Veden värikin oli todella samea. Emme saaneet yhtä epävarmaa tärppiä lukuunottamatta tapahtumia, mutta erään miellyttävän havainnon teimme: veden lämpö laski tuulen tuoman syvänneveden myötä 12 ---> 9,5. Eli tänään voisi siis olla kalapäivä, JOS vaan kalaan pääsisi...no, viikonloppuna sitten taas.

Kelin muutosta odotellessa

Näin se on... seuraavan kerran kalaan vasta kun kelit muuttuu. Suomen yllä makaava helle itätuulineen on passivoinut kalat selvästi ja kalansaanti on vähintäänkin vaikeaa. Kolme miestä mätti eilen 4h tauotta ja yksi ainut (mitta)kala oli saldona. Jos yhden kalan saa aina 12 miestyötuntia kohden, niin ei tuo kovin mielekästä ole. Eilinen oli kenties kevään hankalin päivä, kun kalat eivät edes seurailleet uistimia, kuten muina päivinä. (Eilisellä kalalla oli n. 15 cm, lähes sulamaton silakka vatsassa).

Tuulien osalta perjantai näyttää olevan käännepäivä ja vaihtelevampaa säätä on tarjolla. Pohjoistuulet olisivat nyt tervetulleita. Yli 14 asteen (satamassa yli 18 °C) vedenlämpö ei ole kovin normaalia vielä tähän aikaan ja rannikon läheisyyden älytön leväkukinta runsaine levätolloineen, tekee kalastamisen vaikeaksi. Kunnon pohjoistuuli puhdistaisi nyt rannat ja veisi ylilämpimät vedet merelle. Tilalle 7–8 °C kirkasta vettä, niin eiköhän ääni kellossa ala muuttumaan. Sitä odotellessa…

-PB Jouni

100 merimailia, 120 litraa ja...

No niin. Safari on takana ja naama helottaa. Heittoja takana useampi sata ja olkapäät ja niska sen mukaisessa kunnossa. Käydäänpä hieman läpi viikonlopun tapahtumia.

Perjantaina pääsimme lähtemään hieman ajateltua myöhemmin kun Tommille tuli vielä pakollinen palaveri töissä. Istuskelin puistossa ja odotin vene valmiina trailerilla kynsiä syöden. Pääsimme Inkoon taimenpaikoille noin klo 14 maissa. Alku olikin lupaava, vaikka tuuli oli vihainen ja uhkaavia ukkospilviä kasaantui Tammisaaren suunnassa. Tokassa paikassa keulamies ilmoittaa kalasta, vastaveto, pyörähdys ja pyrstön näyttö. Ei pysynyt. Ei ollut iso mutta mitallinen ehkä kuitenkin. Heitin itse paikon ja kala seuraa perässä, tällä kertaa alamittainen. Ei iske vaikka vajotan.

Jatkoimme kohti itää kovassa vastatuulessa ja ajoimme aina saarien itäpäähän, josta heitimme rantoja, luiskia ja kivikoita. Trutta toisensa perään vaihtui ja mitään ei tapahtunut. Mestat huusivat kalaa mutta vaikka kuinka perkasi, niin ei. Ennen Porkkalanselkää on hyviä puusaaria. Menimme sinne. Muutama heitto ja keulamiehellä kala kiinni. Taas alamittainen. Puhelin pirahtaa. Peter Lahti. Kertoo hieman masentuneena, että heitti asiakkaiden kanssa MP:n. Me emme lannistu vaan jatkamme heittelyä. Pari pientä varovaista pyörähdystä näemme ennen kuin on pakko katsoa taakse: ukkonen. Taivaanranta salamoi ja keli on rasvatyyni. Päätämme että emme ota riskejä ja ajamme Porkkalanselän yli ensimmäiseen leiriin.

Illalla kärisee grillissä Barösundista ammuttua lähiruokaa: valkohäntäpeuraa. Kiitos Tommille hienosta panostuksesta vaikka ei mittoja tullut ruokalistalle.

Lauantai alkaa kauheassa tuulessa. Txtsää kertoo tuulennopeudeksi Mäkiluodossa 12 m/s E. Onpa mukava lähteä taimenta heittämään...no mennään kuitenkin. Olemme lähellä Kimi Räikkösen huvilaa ja paljon mestoja edessä. Jokainen paikka on vaan kauhea pesukone ja vesi samentunutta. Heitämme. Pari kalaa seuraa perässä koko päivän aikana mutta eivät iske. Rupeaa jo vähän v..tuttamaan tilanne. Aina kun kala näyttäytyy, se ei edes koske uistinta.

Ajamme Espoon mestoille, joissa sama tuuli jatkuu. Kalamiehiä on jo aika paljon. Ei havaintoja kaloista meille.

Ajamme Merisatamaan tankkaamaan ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Huoltoaseman omistaja kertoo tuulen nopeudeksi 10 m/s E. Lähdemme pienen tauon jälkeen paukuttamaan Sipoota päin. Rupeaa jo kasautumaan pienet paineet kun ei ole mittakalaa veneessä.

Heitämme kovan tuulen johdosta eteläkärkiä ja länsireunoja. Laitan keltaisen Ismon. Oho! Varsin mukavan kokoinen taimen seuraa, 60+. Näen sen jo pitkältä kirkkaan veden johdosta. Perhana nyt tarkkana. Vajotan ja kelaan nopeasti ja taas vajotus. Kala seuraa kuin robotti. Ei iske. Noin 5 metriä veneestä näen vain nopean käännöksen...pyörteet jäävät pintaan muistuttamaan minua siitä, ettei käsialani ole kohdallaan.

Jatkamme kalastusta kohti itää. Toinen toistaan upeampia luiskia muljuaa hienossa kirkkaassa vedessä. Taas erään luiskan takaa perään syöksyy kala. Tuttuun tyyliin ei ota. Seuraa vain. Tapaamme samalla myös tämän blogin muita kirjoittajia ja heikkoa ollut naapuriveneessäkin. Toteamme kaikki että kirkas keli ei ole omiaan kalan saalistusta varten. Heitto toisensa jälkeen linkoutuu mitä hienoimpiin paikkoihin ja kalat vain tönivät uistinta. Seurioita ja tönäisyjä on tullut jo niin paljon, että niihin ehti turtua. Oli aika mennä saunaan Kaunissaareen.

Latasimme paljon toivoa sunnuntaille, jolloin kelin pitäisi vähän muuttua. Leirimme oli erään huippupaikan vieressä, 100 metrin päässä, joten aamulla oli nopea lähteä. Aurinko paistoi taas kirkkaalta taivaalta eikä päivän kulku muuttunut yhtään edellisestä. Samaa rataa. Kalat arkoja tai passiivisia. Harmitti ihan pirusti. Nähtiin taas paljon mutta ei saatu ottamaan. Nyt oli aika mennä tauolle ja odottaa iltaa.

Lähdimme illaksi heittämään luiskia, joissa tiedän kaloja olleen joka kevät näihin aikoihin iltaisin. Homma oli totta tälläkin kertaa. Keulasta kuuluu pitkästä aikaa "Nyt on!" eikä vaan että "seuraa tai näykkii". Harmiksemme kala on noin 45 cm. Näyttävää hyppelyä ja vääntöä. Annamme sen irrota itsestään. Heitän itse samaan paikkaan kohta. Ja taas kiinni. Nyt on vähän parempi, selvä mitallinen ja kala rupeaa kampeamaan siimaa. Saankin sen varsin lähelle ja huomaan että se on vain suupielestä kiinni. Tämän jälkeen kala hyppää suoraan ilmaan ja näen kun sateenkaariTrutta irtoaa suusta...hitto että harmitti. Kovan työn takana ollut KIINNI ollut mitallinen irtoaa. Tätä se on. Syönti oli päällä ja saimme vielä muutaman kunnon ravistuksen, mutta reissun teema eli huonosti pysyminen tai seuriot olivat tosiasia.

Jouduimme ajamaan takaisin Merisatamaan vailla mittakalaa. Näin se vaan välillä on ja kaikesta huolimatta oli todella hauskaa nauttia keväisestä saaristosta. Toivottavasti jotkut muut saavat meidän seuriot tarttumaan. Vedet oli vielä mukavan viileitä joten kausi jatkunee vielä kesäkuun puolelle.

Kevätsafarin suunnittelua

Viimeistään Jannen saama reilu viiden kilon taimen herätti varmasti jo kaikissa tämän blogin lukijoissa kiireen päästä kalaan. Valitettavasti monella on työ "pakollisena" haittana. Niin myös minulla. Onneksi olin jo talvella sopinut Tommi Pietiläisen kanssa toteuttavasta 150 kilometrin ja kolmen päivän meritaimensafarista...

Tulemme viettämään safaritunnelmissa ja telttamajoituksessa 14.5 aamusta 16.5 sunnuntai-iltaan. Ideana on vetää vene Helsingistä Inkooseen Tommin mestoille ja suhata sieltä aina Pellingin Tunnholmiin sekä sieltä takaisin Helsingin Merisatamaan. Asumme teltassa kalapaikkojen välittömässä läheisyydessä. Laskeskelin kartalta, että heittopaikkoja tulee olemaan noin 70, joten piiskata saa sydämensä kyllyydestä.

Taimensafarilla on omalla kohdallani pitkät perinteet, mutta 3 päivän reissua en koskaan ole ehtinyt tekemään. On myös jännittävää mennä pitkästä aikaa Inkoon mestoille, joiden kalantulosta on ollut paranevia merkkejä viime aikoina. Tulevaa viikonloppua leimaa helteen mahdollisuus, joka on ensimmäinen lämmin jakso tänä hyvin kylmänä keväänä. Tänäkin aamuna oli vain 5 astetta kun lähdin töihin.

Yleensähän sään muutos aktivoi kaloja ja tässä suhteessa voi olla, että osumme ajankohdallisesti hyvin tilanteeseen. Vesi on vielä kylmää selillä (noin 4 astetta) ja kalat ovat vielä poteroissa ja hakeutuvat lämpimiin lahtiin. Nyt tuleva lämpöaalto lämmittää nopeasti matalat lahdet ja varmasti kalastusta pitää hieman laventaa esimerkiksi vedenalaisille luiskille ja kivikoihin. Taimenen silakantankkausaika rupeaa kohta olemaan huippuhetkissä kun silakkaparvet suuntaavat kohti rannikkoa kutemaan. Silakka on kuitenkin tanakampaa ravintoa kuin rantavesissä elävä kolmipiikki, joten kalat keräävät painoa nopeasti. Ajalle tyypillistä on että taimenet ahmivat hullun kiilto silmissä. (ajattele itseäsi paastoavasi kylmässä ja pimeässä puoli vuotta ja sitten tuletkin hiekkarannan grillibileisiin vähäpukeisten naisten keskelle)

Tällaiseen syöntihetkeen osuessa saalis on hyvä. Yhtä varmasti passiivisen hetken sattuessa saalis on nolla. Nyt kysytäänkin taitoa, sillä suoraan sanottuna en ole varma ovatko kalat vielä luiskilla ja jos ovat, niin ovatko ne syönnöstämässä? Mikäli kalat ovat vielä lahdenpohjilla ennen helleaaltoa, veikkaan että helle ajaa ne lahdista ulos. Todennäköisesti ne tulevat luiskille, mutta voivat aivan hyvin jäädä partioimaan lahden suiden virtaukseen.

Ihan alkukauden pikkutrutat ja troutquiverit voidaan nyt vaihtaa tavallisen kokoisiin ja uittoakin voidaan hieman nopeuttaa (pysäytyksiä toki pitää tehdä). Veden väriin pitää kiinnittää myös huomiota. Tulvavesien mereen syöksemä humus sekä leväkukinto pitänevät vielä välisaariston puolisameana ja ulkoreunat lienevät jo kirkastumassa. Ulkoreunoilla vaan on se huono puoli, että siellä ei vesi lämpeä niin nopeasti ja saaliin saaminen voi olla vaikeampaa. Sanoisin, että puolisamea lämmennyt vesi on parempaa kuin kirkas ja jääkylmä.

Tulemme ajamaan paikkoja läpi kohtuullisen nopeasti sillä mestoja on paljon ja kyllä ne kalat jossain vaiheessa löytyvät. Tulemme myös kokeilemaan ulkoreunoja, mutta jos näyttää huonolta niin siirrymme välisaaristoon. Heitämme varmasti eniten Truttaa, mutta myös Ismo Zalsaa sekä Rapala X-Rapia. Ensimmäinen yöpyminen on Porkkalan alueella ja toinen lähellä Kaunissaarta, josta meillä on varattu sauna la-ilta klo 20.30.

Toivotaan, että kelit ovat suotuisia ja voin ensi maanantaina laittaa herkullista raporttia. Nyt vaan kaikki kalaan vielä töiden jälkeen - isoista karanneista taimenista on kuultu kauhutarinoita...

Äitienpäivälahja

Veneen lasku viivästyi tänä vuonna pahasti ja alkukausi tulikin vietettyä kyytiläisenä kaislikkojen läheisyydessä. Ei siitä sen enempää. Lauantaina saatiin botski vihdoin veteen ja sunnuntaina olikin jo tarkoitus lähteä etsimään taimenia. Äitienpäivä... Onneksi Jaskalla oli hieno idea, että antaisin rakkaalle puolisolleni mahdollisuuden viettää laatuaikaa lasten kanssa ihan keskenään, joten uhrauduin ja lähdin pois jaloista...

Lounaistuulta n.5 m/s, ilma vajaat 9 astetta, pilvistä ja utuista. Merivesi kohtalaisen korkealla ja veden lämmöt 5-6 astetta. Lähtö satamasta kympin pintoihin kohti ensimmäisiä sisempiä paikkoja. Niistä ei kontakteja ja sameahkon veden takia siirryimme astetta ulommas kirkkaamman veden toivossa. Kirkasta vettä ei löytynyt, mutta ainakin kirkkaampaa. Heitimme muutaman pienen saaren sivuja ja niiden ulkopuolelle jääviä kivikkoja.

Heitin ambulanssi värisen E.V. Trutan kevennetyn pikkutuulenkala-runkoisen muutaman kiven väliin jäävän matalan päälle ja lähdin kelaamaan aika rivakasti hyvin lyhyillä pysäytyksillä, jotta ei tulisi pohjakosketusta. Vedessä välähti, kiinni ja vedin vastaiskun. Veteen jäi komeat pyörteet. Siiman päässä tuntui olevan selvästi totutusta raskaamapaa. Väsytin kalaa hetken aikaa ja yritin saada sen kauemmas matalasta kivikosta. Vapaan välittyi raskaita ja rauhallisia potkuja, lopulta taimen tajusi mitä oli tapahtunut ja otti ensimmäisen syöksyn, siimaa lähti puolalta yhtäsoittoisesti ja lujaa, syöksy tuntui kestävän ikuisuuden. Se vain päätti mennä, oli pakko lähteä veneellä perään, ettei siima leikkaisi kivikkoon. Hiljalleen sain väsytettyä kalaa lähemmäs venettä, sen näyttäytymättä. Muutaman pitkän syöksyn jälkeen se tuntui hiljalleen kohtalaisen valmiilta otettavaksi veneen viereen. Pumppasin taimenen hiljalleen veneen viereen, jolloin näimme sen ensimmäisen kerran. Kolmonen, nelonen onko femman taimen!? Muutama lyhyt syöksy, pakollinen veneen kiertäminen ja Jaska haavi taimenen kyytiin. Helv..tti minkä kokoinen! Nyt menee recordit uusiksi selvästi! Punnitus 5.1 kiloa ja pituutta 72 senttiä.

Täytyy myöntää, etten tiennyt ollenkaan miten päin veneessä pitäisi olla. Tärisevin käsin lähetin tekstareita ties kelle ja joillekkin varmuudeksi kahteen kertaan. Taisi siinä viisi tai kuusi Chesterfiediäkin palaa viiteen minuuttiin. Ai, sitä tunnetta! Paineet on poistettu tältä vuodelta. Nyt tiedän mitä teen vuoden päästä äitienpäivänä.

Jannen puolesta PB Jouni

Tekninen korjaus tekstiin. Alkuperäisessä tekstissä esiintyvä "Muikku runkoinen EV.Trutta" nimi on virheellinen. Kyseessä oleva runkomalli on nykyisin nimeltään Pikkutuulenkala.

Jannen puolesta PB Jouni

Mittakala ja muuta mukavaa

Lauantai 8.5. ei ollut alkuperäisen sääennusteen mukaan mikään keväisen taimenkalastuksen huippusää, mutta sää muuttui puolen päivän jälkeen varsin mukavaksi. Aamun tuuli tyyntyi noin 6 m/s tasoon ja aurinko rupesi pilkahtelemaan pilvien välistä. Vapun kalastusta ei kelin ja muiden tekemisten ollut.

Käynnistin koneen ja suuntasimme tällä kertaa ihan Stadin edustan paikoille. Aluksi näyttikin todella heikolta. Kova tuuli oli puhaltanut kaiken lämpimän veden pois lahdista ja reunoilta, eikä mistään tuntunut löytyvän yli 4 astetta lämmintä. Pääosin vesi oli 3,7 - 4 Eagle-astetta. Pari tuntia tyhjän heittoa, kunnes suuntasin erääseen etelän suuntaiseen lahteen, jossa oli niemet kummallakin puolella. Mietin, että niemien on pakko olla pitää pahimmat virtaukset pois ja kun rupesi tyyntymään niin veden olisi pakko lämmetä.

Ajoimme lahden suulle ja mittari rupesi elämään: 4.6, 4.9, 5.4, 5.7, 6.1, 6.2...laitoin moottorin kiinni heitin kahden kiven väliseen aukkoon. Kelaan rauhassa ja ihan veneen viereltä kääntyy ihan näyttävän kokoinen taimen. Hitto kun ei nähnyt sitä aiemmin. Ei ota uudestaan. No, nyt oli kalat löydetty ja oli vaan enää ajan kysymys milloin iskisi uudestaan. Muutama tovi heittoa ja nyt on kiinni. Selkeästi pienempi kuin äskeinen, mutta silti mitallinen. Pirteä kala antaa hyviä syöksyjä, mutta ei jaksaa muutamaa minuuttia kauemmin. Haavissa nopeasti. Mittaus asettaa pyrstön 50 ja 51 sentin väliin, joten rimaa hipoen mitallinen. Päätän ottaa kalan kun oli kauden ensimmäinen mitallinen. Normaalisti olisi kyllä päässyt takaisin.

Apina pois selästä oli rentoa heitellä ja sain vielä yhden smoltin illansuussa. Harmitti vähän se isomman iskemättömyys, mutta omapa oli moka. Onneksi ensi perjantaina 14.5 aamulla alkaa 3 päivän taimensafari Inkoosta Pellinkiin ja ilmeisesti lämpötilakin on nousussa. Odotan innolla, mutta nöyrästi!

Sameaa ja kylmää

25.4. oli itselläni tän vuoden kauden avaus. Kelikin oli varsinkin aamulla erittäin nautittava auringon paahtaessa kirkkaalta taivaalta ja tuuli henkäili 4-5 m/s lounaasta. Oman veneen pilssin sähköjohto oli katkennut talven aikana ja en jaksanut laskea venettä vesille ennen kuin olisin korjannut johdon. Lähdimme siis Santun veneellä liikenteeseen.

Veden kylmyys oli todella huomattavaa. Satamassa hurjat 3 astetta ja selillä 1-2 astetta ja kun soppaan isketään vielä alkanut kukinta + tulvavedet, niin olosuhteet olivat meitä vastaan. Kausi oli kuitenkin aloitettava ja olihan jo Petteri saanut hienon kalat edellisenä torstaina.

Päivä sujui enemmän lämpömittarin kuin plotterin näyttöä vilkuillessa. Heti kun vähänkään nousi, niin heitimme. Heitimme myös muutamia uusia paikkoja ja varsin lähellä mannerta. Jossain vaiheessa oli pakko ajaa vähän ulommas, sillä mantereen lähistö oli ihan kauhean sameaa velliä.

Eräässä idänpuoleisessa lahdessa (tuuli voimistui päivän mittaan) huomasimme vedenlämmön nousun ja menimme heittämään. Santun veljen Juhan ärhäkän värinen trutta sai jonkun kalan peräänsä, sillä uistimen perästä ilmestyi pyörteet. Muuta emme tästä lahdesta löytäneet vaikka kuinka perkasimme erilaisilla uistimilla: Trutta, Trutta Tuulenkala, Trout Quiver, Rapala X-Rap, Blue Fox Shallow wobbler, Vicke, Kustavin Ströömi...

Jatkoimme sitkeästi lämpimän veden metsästystä, mutta huonoin tuloksin. Rantaviivoja myöten kylmyys ja sameus oli kangistavaa. +2/30 cm näkösyvyys ei houkutellut. Katselmimme erästä etelä/länsireunaa, jossa vesi näytti vähän kirkkaamalta ja jossa oli siikamiehiä ongella. Täällä vesi oli jopa 4-asteista ja näki jopa 60 cm! Nyt heräsi toivo. Kalojen oli pakko olla alueella.

Laitoin kiinni oranssin pienen Trout Quiverin ja heitin erääseen lahdelmaan. Kala! Alamittainen noin 30 cm smoltti veti pari hyppyä ja tikutti menemään. Hienoa. Onneksi se irtosi hyppyjen jälkeen itsestään. Sainpahan jonkin tilastomerkinnän. Heitin paikon ja nyt jo mitallinen kala tulee perässä, havaitsin sen vasta noin metrin päässä uistimesta veden sameuden takia. Kuono melkein kiinni uistimessa, mutta ei iske vaikka tiputan veneen vieressä. Tämä olisi ollut noin 55 cm. Mutta äärimmäisen passiivinen ja jähmeä.

Sitten alkoikin iltapäiväksi ennustettu tuuli ja kaikki lämmönrippeet katosivat. Oli aika ajaa takaisin rantaan 7 tunnin mättämisen jälkeen! Kausi oli avattu varsin perinteisesti eli kylmää, sameaa ja pirun vaikeaa kalastusta. No, ei tarvi kuin pari viikkoa ja hommassa on jo ihan eri sointi. Menkäähän kokeilemaan!