tiistai 25. toukokuuta 2010

Sunnuntaina alamittaa ja maanantaina myrskyä














Viime viikon uskomaton helle helli kyllä muita paitsi meritaimenen kalastajia. Tuuleton sää yhdistettynä yli 25 asteen lämpöön teki etenkin loppuviikosta kalastuksen todella vaikeaksi. Kuulin niin monta MP-raporttia viikolla, että ei huvittanut mennä kalaan. Ajattelin, että tähtään sunnuntai- ja maanantai-iltaan.

Sunnuntaina oli todella vaikeaa ja vesi täynnä siitepölyä sekä levämuhjua. Illalla tuuli tyyntyi täysin noin klo 20, jota ennen sain yhden pienen 46 cm alamitan. Katsokaapa kuvan veden väriä - ihan kuin kesällä!! Alamitan lisäksi yksi kala seurasi heti perään keulamiehen uistinta noin klo 19.30 mutta muita tapahtumia ei ollut. Mukavaksi lopuksi saimme vielä kamalan sadekuuron niskaan...

Maanantaina pääsin lähtemään suoraan töistä noin 17.30. Tuuli oli lännestä ja koveni koko ajan. Joka paikka oli pesukoneena ja vettä mätti taivaalta täysillä. Kun oli viikon ainoa iltavapaa, niin pitihän se käyttää vaikka väkisin. Tietenkin silloin on aina paska sää. Keli muistutti aivan syksyä tuulineen ja aaltoineen. Veden värikin oli todella samea. Emme saaneet yhtä epävarmaa tärppiä lukuunottamatta tapahtumia, mutta erään miellyttävän havainnon teimme: veden lämpö laski tuulen tuoman syvänneveden myötä 12 ---> 9,5. Eli tänään voisi siis olla kalapäivä, JOS vaan kalaan pääsisi...no, viikonloppuna sitten taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti