Maaginen auringonlasku

Lauantaina olin pyytänyt Santtu Poutasen keulamieheksi - ehkä vain hänellä oli vanhana surffaajana pokkaa sanoa "kyllä" kun vertailimme sääennustetta. Jälleen olisi luvassa 12-15 m/s lounaismoukaria, kuinkas muuten kun minä pääsen kalaan.

9.00 startti Kaivarista yllättävän miedossa, 7-8 m/s tuulessa. Tsekkasimme vielä matkalla mobiilisään ja ennuste oli aamuyön tunteina päivittynyt varsin mukavaksi. Lisäsin siis Hondaan kierroksia ja siirryimme reippaalla 25 solmun marssivauhdilla ohi Suomenlinnan kohti ottipaikkoja.

Vesi oli noussut noin nollatasoon ja taivas oli lähinnä harmaata tapettia. Välillä huomasimme ns jeesus-ilmiön jossa aurinko paistaa pilven reiän läpi mereen. Veneitä oli vain muutama liikkeellä. Heittelimme luonnonvärisiä Truttia.

Ekoista mestoista tuli 1 varma tälli, mutta sen jälkeen oli hiljaista. Siirryimme hieman eteenpäin ja kokeilimme itselleni harvemmin heitettyjä paikkoja. Muutaman hetken päästä koukasinkin reilun 40 cm todella pullean alamitan tyynestä. Vuoden kuluttua tämä kaveri on jo tällä vauhdilla todella tuhdissa kunnossa. Muutama liuku ja Santtu ilmoittaa kalasta, pieni tosin tämäkin, taisi olla 36 senttiä. Nätissä kunnossa kuitenkin. Pusun jälkeen hyvää matkaa!

Tässä vaiheessa noin klo 13 tuli kauhea sadekuuro ja todella sakea sumu. Santtu sai vielä yhden tärpin, mutta jostain syystä emme kuitenkaan saaneet lisää tapahtumia tuhnussa. Pieni ruokatauko ja uudelleen mättämään. Heitimme erästä kiertyvää maininkia kun tunsin selkeän ravistuksen, kala pyörähti pintaan ja ampui heti irti. Vaikutti olevan vähän harteikkaampi kuin edelliset. Tästä innostuneena linkosin Trutan liian kovaa kohti rantaa ja se osui kiveen, onneksi tuloksena oli vain pieni halkeama jonka sain paikattua pikaliimalla.

Sää rupesi selkenemään ja samalla kylmenemään. Auringonlaskuun olisi aikaa enää reilu tunti ja päätimme lähteä hiipimään takaisin. Silverin paskaakin paskemmat popniittikaiteet saivat taas kyytiä muhkeissa mainingeissa kohti aloituspaikkoja...

Katselimme juhlavan kaunista auringonlaskua kun kurvasimme niemekkeen taa murtuvan mainingin alapuolen porisevaan pataan. Santtu sanoi, että hänen violetti/hopea/musta Trutassaan on paljon merenpinnan sävyjä. Yhdyin mielipiteeseen. Itse koitin jo hyväksihavaittua sateenkaarisilakkaa. Pari heittoa kunnes Santtu sanoi, että nyt taisi joku kopaista. Pari kammenkiertoa ja vajotus: "Kii on".

Lähes eeppisessä valaistuksessa oli hienoa nähdä pulskan taimenen ilmalento. Tuli melkein tippa linssiin hetken upeutta jälkikäteen mutustellessa. Harvemmin pääsee auringonlaskussa syksyllä kaloja napsimaan. Santtu väsytteli kalan rauhassa ja minä kopaisin sen ylös. Mittaus ja punnitus 52 cm/1,86 kg eli tosi tuhti kaveri. Tämän jälkeen olikin aika sitten nostaa kierroksia ja ajaa kotiin turkoosin taivaanrannan sävyjä ihaillessa. Vaikka itse jäin vailla mittakalaa, niin silti hykertelin tyytyväisyyttä, sillä valo oli todella tervetullutta. Lisää näitä iltoja synkkään syksyyn!

Vihdoin ottikeliä

Pitkän pohjois/itätuulijakson jälkeen tuulet kääntyivät etelä/länsi akselille. Lämpötila ja vedenpinta lähti selkeään nousuun jopa -50 cm lukemista ollen tänä aamuna enää noin -10 tasossa.

Töihin pyöräillessäni katsoin kaihoten merelle, jossa aamun sumuvaippa piti vielä saaria otteessaan ja vanha maininki kaatui kauniisti kiville. Taimenten on pakko olla otillaan, niin on käynyt aina kun on päässyt tällaisella säällä kalaan. Teki kyllä mieli lähteä siltä istumalta venerantaan, mutta sovitut palaverit on pakko hoitaa...

Tuleva viikonloppu näyttää varsin hyvältä, hieman huolestuttaa ennusteen 9-10 m/s tuuli, mutta se on onneksi oikeasta suunnasta ja toivotaan että laantuisi 5-6 m/s tasoon! Kireitä niille jotka ovat nyt kalassa. Kateeksi käy.

Kyöstikokoa ja muita kehukaloja

Totta se on! Erilaisten toimien summana: isoonkin meritaimeneen on taas realistiset saumat pääkaupunkiseudun merialueilla. Kuluva kausi on sen viimeistään osoittanut. Hieman tässä ynnäilen - isohkon tai pienehkön otoksen - kuinka asian sitten ottaakin; joka tapauksessa reilun kymmenen aktiivisen venekunnan statistiikkoja.

Vanhempi kaarti rankkeerasi taannoin yli kuutoset "kyöstikoon" kaloiksi. Tuollaisista isomuksista, aivan sattumakaloja lukuunottamatta, on lähinnä voitu unelmoida 2000-luvulla. Nyt tilanne on toinen. Kaudella 2009 on tuon "otantaporukan" veneisiin nostettu heittotaimenet 6,9 kg - 6,4 kg - 6,2 kg. Kyöstikokoa siis!

Lisäksi 5,9 kg, 5,7 kg ja 5,3 kg täydentävät komeaa riviä. Kolmen - viiden kilon haarukkaan osuu sitten jo arviolta parisenkymmentä taimenta. Ja karanneet...

Jeesustelun välttämiseksi hehkutettakoon tähän kohtaan: myös kutukaloja ui meressä varmasti vastaavassa suhteessa verrattuna viimeiseen vuosikymmeneen, kenties kahteen. Ja kutumahdollisuudet ovat vastaavana aikana, kiitos arvokkaiden ponnisteluiden ja onnistuneiden päätösten, jopa moninkertaistuneet.

Monen mertsariharrastajan (mukaan lukien allekirjoittanut) mieleen hiipii välillä väistämättä ajatus: Onko tässä blogikirjoittelussa hehkutuksineen mitään järkeä kalastuspaineen ja ryysiksen vesillä yhä vain kasvaessa? Epäitsekkäästi ja pidemmällä tähtäimellä fundeerattuna - mielestäni on.

Meritaimen merkittävänä urheilu- ja vapaa-ajankalastuksen kohteena saa yhä lisää ansaitsemaansa huomiota. Kirjoitukset ja raportit kutujokien ja -purojen kunnostushankkeista sekä nousuesteiden ohittamisista ja raivaamisista herättää aivan uusiakin tahoja ymmärtämään sekä uhat, että myös mahdollisuudet. Luonnonkannan elvytyksen lisäksi myös istukkaiden laatuun ja järkevimpien istutuspaikkojen puntarointiin satsataan enenevässä määrin.

Aika kauas otsikosta tarinointi jo lipesi. Suunta on joka tapauksessa hyvä, kaikilta kanteilta. Monia hienoja elämyksiä ja kokemuksia on jatkossakin luvassa meritaimenen etsijöille!

Mikko (MQ):n puolesta -PB A

Voimaa kuin pienessä kylässä

Suomenlahden meritaimenten ruokatilanne on ilmeisesti tällä hetkellä hyvä. Tämä sunnuntaina saatu esimerkkiyksilö oli poikkeuksellisen tuhdissa kunnossa, sillä 66 cm pituuteen venähtänyt kala painoi peräti 4,620 kg. Voimaa oli kuin pienessä kylässä ja siimaa lähti kelalta pariin otteeseen kolmisenkymmentä metriä, eikä väsymisen merkeistä ollut vielä tietoakaan. Kalan paksuus oli ns. todellinen, sillä vatsassa oli vain kaksi silakkaa. Fileistä tuli liukurin mallisia, eikä rasvaa ollut kertynyt paljoakaan vatsapuolelle.

Myös pienemmissä kaloissa näkyy vantteruus ja voima. Tämän kevään istukkaat ovat jo nyt niin hyvässä kunnossa, että ne eivät todellakaan tule vauhdilla kelaten veneen vierelle, vaan hanttiin laitetaan ihan tosissaan. Asian huono puoli on se, että kalat repivät itseltään suupielet rikki jos ylösotto on liian väkivaltaista. Nyt etenkin kuitusiimojen käyttäjien on syytä avata kalastusjarru löysälle. Täysin venymätön siima yhdistettynä tiukkaan jarruun, tekee kaloihin todella häijyä jälkeä. Näitä suupielensä menettäneitä on tullut yhä enemmän, joten ottakaamme kalat ylös vastedes mahdollisimman varovasti, ettei toimintamme aiheuta kaloille turhaa kärsimystä.

Kaikille kireitä siimoja syksyyn.

-PB Jounin puolesta PB A