sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Oi jospa tanemiehellä ois joulu ainainen...

Vaikka en itse jouluihmisiä olekaan, niin tämän päivän tapahtumat herkistävät kyllä kovemmankin kaverin. Olin nostanut itsenäisyyspäivänä oman veneeni, sillä moottorin kiinnityspulttien läpi tihkuu hieman vettä ja on parempi korjata vene ensi kautta varten. Lähdimme siis Santun Fasterilla Kaivarista toiveena joulukalat kummallekin, kausihan rupeaa olemaan jo kohta pulkassa ja meillä oli yhteensä 12 saatua alamittaista tälle syksylle eikä yhtään mitallista ylhäällä...

Vesi oli mukavasti +60 ja tuuli noin 7 m SW/W. Kovat myrskyt olivat vaan sotkeneet veden Stadin edustalla todella sameaksi ja näkösyvyyttä oli noin puoli metriä jos sitäkään. Tämä ei motivoinut kalastusta, mutta pakkohan se oli mennä heittämään. Heittelimme mantereen tuntumassa olevia isompia saaria luottaen Ismo Zalsaan ja eri Truttiin. 2,5 tuntia heittelimme vailla yhtään tapahtumaa ja rupesi jo hieman ihmetyttämään pelin henki. Täyttä nollaa.

Tuumaustauko ja kaivoimme loppukauden kaivurit esiin eli Trutta Tuulenkalat. Minä valitsin kolmipiikin ja Santtu otti Taika-Jimin eli noutaja/kuparihile. Kelasimme, että jos näillä ei kalaa tulisi, niin sitten olisi keinot vähissä kun perhovehkeitä ei mukana ollut.

Koska vesi oli mukavasti korkealla, pääsimme heittämään hienosti aivan rantaan 40 cm veteen kuohujen jälkeen muodostuvaan ns. tasaiseen veteen. Sinkoan keulamiehen paikalta steppailen puikulan pitkälle noin 10 metrin päähän rannasta kun kala ottaa. Päättäväiset otteet ja kelalta lähtee siimaa. Mesta oli jälleen hieman mainingissa ja sai tehdä paljon duunia jotta pysyi pystyssä. Onneksi kala kuitenkin pysyi kaikesta huolimatta kiinni ja hyppäsi hienon loikan noin 20 m veneestä - reilu mitta ja pulskea! Santtu kiljuu, että nyt pidä se niin saadaan vihdoin alamittakirous harteilta. Olin yllättävän jäässä kalan kanssa ja kun se oli vielä erittäin pirteä, niin oli pakko antaa juroa ja syöksyä. Sain hienosti kalan pintautumaan veneen vieressä jossa arvioimme sen reilu 2 kg kalaksi. Samea vesi haittasi haavimiehen työskentelyä, mutta onneksi sain ohjattua hopeasukkulan peukalo Zillionin puolalla siimaa pitäen suoraan haavimiehen etäisyydelle - ja siellä lepää! Santtu koppaa kalan kyytiin ja pakittaa pois paikalta - femmat tiskiin ja ujo kiljahdus, alamitta-apina on tipahtanut.
Mittaus osoittaa pituudeksi 56 cm ja painoa on kertynyt mukavasti 2090 g. Olipa hauska fiilis saada kerrankin mitallinen ylös, tämä oli kolmella piikillä kiinni leuassa ja ei olisi irronnut millään. Ei muuta kuin taas ylös ja uutta liukua.

Taisi olla kolmas tai neljäs heitto äskeisen jälkeen kun taas tällää. Nyt siimaa irtoaa jo enemmän ja huomaan että kalalla on kokoa selkeästi mitan verran. Jopahan meitä nyt hellittiin! Keli ei ole kova mutta aallot nousevat tähän rantaan yllättävän isoina. Toikkaroin keulamiehenä edestakaisin, mutta onneksi kala pysyy kiinni. Ei epäilystäkään etteikö olisi hyvän kokoinen eväniekka. Kala ottaa spurtin ja annan siiman juosta hehkutellen kipparille kyytejä! Perästä nousee iso aalto ja tönäisee venettä ja siima pääsee pahan kerran löystymään. Kelaan löysät kireäksi ja kala on vielä kiinni! Mahtavaa. Saan kalan noin 10 metrin päähän kun yhtäkkiä veto loppuu ja Santtu näkee kääntyvän kyljen...ei stana. Irti pääsi kovan väännön jälkeen.

No, meininki oli kohdillaan ja siirryimme seuraavaan poteroon, jossa kahden kiven välissä muodostui rantaan kohti hylly, jossa sorapohja. Tästä paikasta oli tullut kaloja ennenkin ja sanoinkin Santulle, että heitä sinne niin pitkälle kun pystyt. Mies tekee työtä käskettyä ja sähköinen KIIO! kuuluu joulukuisessa apeudessa. Santtu antaa mulle veneen ohjat ja kelaan äkkiä uistimen sisään. Hankalasta paikasta johtuen pidän pakin päällä ja ihailen näyttävän kalan menoa. Santtu pitää siiman kireänä ja kala ampuu suoraan kohti, jolloin kelausta pitää lisätä. Näemme hienon kalan hypyn ja pituutta näyttää olevan reilusti, yli 60 cm. Kala on hyvässä iskussa ja syöksyy kuohuissa upean näköisesti. Samea vesi vaan laimentaa komean kyljen välkkymistä. Santtu on päättänyt ottaa kalan nopeasti sisään ja se ilmestyykin muutaman metrin päähän. Olen ihan puulla päähän lyöty kun kala ampuu suoraan venettä päin ja hyppää kylkeen. Jotenkin sitä vaan selkärangasta tulee oikealla hetkellä haavin ojennus ja koppaan kalan sisään - JES! Pääsee kummaltakin kun annan haavin saamamiehelle ja pakitan pois tyrskyistä. Pitkä on mutta laiha.

Odotan jännittyneenä punnitusta: 2,85 kg ja pituutta 67 cm. Tämän pituinen kala on tavallisesti ollut helposti yli kolmosen, mutta nyt jäätiin alle. Upea ilmestys joka tapauksessa ja todellinen ison käden paikka! Heitimme vielä uudestaan saman poteron ja mulla käy joku tärppimässä. Santtu heittää perään ja nyt on noin 40 cm alamitta kiinni. Santtu löystää siimaa ja päästämme kalan vedessä pois. Ei paljon kiinnosta alamitat noiden jälkeen...

Nyt oli tauon ja piipullisten paikka. Siinä piippuja imiessämme myhäilimme katsoen upeita kaloja Fasterin takatuhdolla. Raesadekin muisti meitä ja otimme loppupäivän rennosti. Toisen saaren reunassa näimme vielä hienon kuohun josta onnistuin saamaan noin 40 cm kalan seuraamaan. Ei kuitenkaan iskenyt mikä oli hyvä juttu.
Joulukuinen päivä on lyhyt ja käänsimme nokan kohti Kaivaria erittäin hyvillä mielin - joulukala oli kummankin perheessä tosiasia!

Mikäli en enää pääse tän vuoden puolella kalaan, toivotankin kaikille Hyvää Joulua ja mittakalallista Uutta Vuotta 2012.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Luonnon spektaakkeli on lähes taimenen saannin veroista

Sunnuntai oli kalastuksellisesti mielenkiintoinen päivä. Ennusteen ollessa kerrankin suopea niin, että kalastuskeli olisi siedettävä klo 8-14, jonka jälkeen myrsky iskisi täydellä voimallaan. Lähdin vanhan kalakaverini Masan (joka edellisessä rapsassa menettää ison taimenen videolla) kanssa Stadin edustan mestoille. Vakiokeulamies Santtu olisi menossa omalla veneellä onnekkaan veljensä Juhan kanssa samoille vesille.

Startti oli 9.00 ja paluu kelin puitteissa. Ekat mestat eivät kalaa antaneet vaikka vesi oli +50 ja uskomaton tuhnukeli sekä mukava maininki. Miehitimme erään mukavan matalikon kahdella veneellä ja Santtu saakin mestoilta, kuinka ollakaan, alamitan. Niitä tuntuu riittävän.

Tuhnu sen kuin syveni ja aallokko tyyntyi erittäin heittoystävälliseksi. Isot mainingit tosin aina välillä yllättivät voimallaan. Siirryimme seuraavaan paikkaan ja tokalla heitolla hyllyn päälle mulla iskee selvästi mitallinen. Hyllyn päällä oli ehkä 70 cm vettä ja muutaman syöksyn jälkeen ilmaan päättä ravistaen. Samassa ravistuksessa Ismo irtoaa ja meikäläinen jatkaa tuttua saagaa. Tuplarenkaat, vastaveto, uusi Gamakatsu eikä silti pysy. Rupeaa menemään jo uskottavuus, mutta onneksi oli tällekin tapahtumalle todistaja. Mätämme lisää samaa paikkaa ja taas mulla iskee, nyt selkeä alamitta, noin 40 cm. Vavan tärinä on todella nopeaa ja tämä kala saa vapautensa tyylikkäästi ilman käden kosketusta.

Santulta ja Juhalta tulee raportti toisesta alamitasta ja ihmettelemme kaikki missä ihmeessä isot ovat. Niiden on pakko olla tullut matalampaan veteen nyt kun vesi oli noussut. Masa koittaa luonnonväriä, kilohailia. Heitto on pitkä ja suoraan kuohun taa muodostuvan tyynemmän alueen keskelle. Pari kammenkieräytystä ja PUM. Vapa taipuu kunnolla ja näen jo kalan pyörähtävän: selkeä mitta, noin 60 cm pullea eväkäs. Isot mainingit murtuvat koko ajan ja kivet kajastavat tummina ja uhkaavina harmaan taivaan sävyttämässä murheellisessa maisemassa. Sanon Masalle, että saat haavia kalan itse sillä en pysty tulemaan pois ruorista. Pahimmillaan keula kävi metrin päässä vedenalaisesta auton kokoisesta murikasta.

Suditan trimmi ylhäällä pikkuhiljaa vasta-aallokkoon ja pääsemme pois pahimmasta kurimuksesta. Kala on edelleen kiinni. Olen juuri kääntämässä venettä kun jostain tulee muita suurempi maininki ja kääntää veneen vinoon ja kohti kiviä. Onneksi mentiin noin kaksi metriä ohi, mutta samassa hässäkässä kala pääsi karkaamaan kun väsyttäjä keskittyi siihen ettei lennä veneestä. Nyt piti tehdä kunnon kääntö kovalla kaasulla vasta-aaltoon, jottei olisi päädytty tilastoihin. Hondasta kierrokset 4000 rpm ja lensimme aaltojen yli ja tussahdimme pehmeästi alas. Huh, siinä oli melkein ahneen paskainen loppu. Onneksi kuitenkin kaikki ok.

Kyseinen kalapaikka on mainio mesta, mutta todella kelialtis. Päätin, ettemme riskeeraisi enää ja siirryimme tyynemmälle puolelle. Heti ensimmäinen heitto poteroon antaa jälleen mulle yhden alamitan. Tärppi on raivokas ja luulen sekunnin, että mitallinen. Mutta ei, tämä on ainoa jonka mittaamme, sillä oli sen verran lähellä rajaa. Tulos: 48 cm. Ei näin. Laitan kalan kännykkäkuvausta varten peräpenkille ja ei muuta kuin takaisin.









Jälleen ajamme ylös ja huomaan pelastuspuvun taskussa puhelimen tärisevän viestin merkiksi. Avaan puhelimen ja siellä se taas on: onnenpekka Juha pitelee 66 cm ja kolmosen kalaa. Kuva on kelistä johtuen erittäin suttuinen kuten päivän muutkin räpsyt, mutta hieno kala oli kyseessä. Oli kuulemma antanut oikein kunnon kyydit ja vielä varavavalla. Näyttävää duunia! Ehkä saamme Santulta vielä oman käden rapsan.


















Saimme uutta virtaa ja heitimme kahta kauheammin. Kaloja tuli kyllä seuraavan parin tunnin sisään kaksi kappaletta ja toiset kaksi karkasivat. Yhteinen nimittäjä niille oli selkeä alamitta, alle 40 cm ja olisko joku ollut vieläkin pienempi. Näin siis kalastuksellisesti emme saaneet mitallista kyytiin, mutta muuten tapahtumia oli ihan mukavasti eikä varsinaista kuollutta hetkeä ollut.

Luonto oli kuitenkin päättänyt, että kalastus päättyisi tänään klo 14.20. Lämmin keli oli vaihtunut viileämpään ja tuuli puhalsi noin 16 m/s. Tämä kaikki tapahtui erittäin nopeasti ja kun samaan yhdistettiin vielä mielipuolisen kova sade oli keitos valmiina. Näimme meripelastajien veneen, Rautauoman ja sitä seuraavan pienemmän kumiveneen haravoimassa merialuetta varmuuden varalta ja viestimme heille kädenheilautuksella kaiken olevan kunnossa. Rautauomakin niiaili koostaan huolimatta kunnolla todella isoissa aalloissa. Lisäsin kierroksia koneeseen ja sukelsimme aaltokanjoneihin sateen piiskatessa naamaa näkyvyyden ollessa lähes nolla. Onneksi on gps ja vaikka olimme vain muutaman merimailin päässä Kaivarista, niin se tuli tarpeeseen. Oli todella helpotus ajaa Hernesaaren suojaan ja Caruselin edestä sisään. Päivän kalatapahtumat jäivät jotenkin spektaakkelimaisen kelin johdosta taustalle. Mennessäni nukkumaan verkkokalvoillani kajastivat vielä Rautauoman miehistön käden heilautus ennen kuin Silver sukelsi aallosta läpi. Tuli jotenkin "miehekäs" olo. Yöllä heräsin vielä 4.00 ja tarkistin tuulen Harmajalta, jotenkin on aina kuumottavaa kun myrsky tulee.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Kova tuuli = ison kalan tuuli?

Tomia mukaillen kysynkin lukijoilta onko kova tuuli ison kalan tuuli? Viikonlopuksi luvattu reipasta jopa 18 m/s keliä ja Helsingin edustalle ainakin 12-13 metriä. Tämä tietää melkoista aallokkoa ja heittopaikat ovat kortilla. Mutta: sunnuntai on mulla käytännössä ainoa päivä kun pääsee koko päiväksi kalaan koska remontti on sotkenut itselläni koko kalastussyksyn.

Tietenkin silloin kun haluaisi kalaan, sähkömies tai putkimies soittaa että nyt pitäisi tulla taas katsomaan ja kun budjettimme ei ole mikään älytön, niin itse on joutunut puskemaan koko syksyn. Varoituksen sanana kaikille: tehkää remontti talvella, niin ei tule ahdistusta taimenen suhteen, joka itselläni nimittäin on. 4 alamittaista ja vastaava määrä mitallisten karkuutuksia tilillä.

Otsikosta todisteeksi tapahtuma vuodelta 2008 30.11. keli 16-19 m/s SW. Käytännössä ainoa paikka jossa pystyimme heittämään, oli kahden saaren välinen suojainen salmi, josta vesi meni läpi. Keulamiehelle tarttui arviolta 70 cm kala, josta väsytyksen viimeiset sekunnit sain huonolla kännykkäkameralla taltioitua. Kala tietenkin karkasi noin vartin väsyttelyn jälkeen...ensi sunnuntaina keulaan kömpii samainen mies ja ehkäpä suuntaamme tälle samaiselle paikalle.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Itätuuli = ison kalan tuuli??


Tiistaina lähdettiin Juhon kanssa vesille pitkästä aikaa ja hieman idemmäksi, kuin missä muutama aikaisempi viikko on tullut kalasteltua. Hienoa päästä näille vesille vaihteeksi, vaikka koko päiväksi onkimaan ei päästykään. Noin klo 11 työnsimme lainassa olevan soutuveneen kalliolta mereen ja hurjalla 4 hevosvoiman voimapesällä kohti idän suunnalta puhaltavia tuulia. Ei se tuuli mikään mahdoton ollut, semmonen 6-8m/s mutta vastatuuleen työntäminen soutarilla sai pärskeet lentelemään kasvoille ja kunnon fiiliksen heti päälle. Vesi oli taas tuttuun tapaan laskenut yön aikana miinukselle, ollen aamulla -20cm. Tähän on tosin totuttu, kun vedenkorkeus on seilaillut pakkasella tänä syksynä ihan tarpeeksi.

Ekaan paikkaan tullessamme oli fiilis katossa. Paikka oli semmonen etelään työntyvä niemenkärki, johon tuuli puhalsi sivusta. Aalto oli aika terävää, enkä uskonut kalan olevan ihan kovimmassa keikutuksessa. Taivas on paksussa pilvessä ja tihkusadetta ilmassa - kunnon pöperökeli siis. Niemenkärjen tyynen puolella on parit mukavan näköiset kivet, mutta kalat eivät olleet paikalla, tai ainakaan otillaan. Seuraava paikka oli heti vieressä, isompi kivikko, jossa kärki pistää pohjoisen suuntaan. Ajoimme tuulen yläpuolelle ja annoimme veneen keikkua kohti kivikkokärkeä. Muutamat heitot matalaan ja sitten tapahtuu. Omaan "tussattuuni" tarttuu pirtsakka alamitta, joita on tänä syksynä nähty aika lailla. Kun kalani karkaa 10 sekunnin pinnassa pyörimisen jälkeen, ilmoittaa Juho keulassa kalan olevan kiinni.

Kala punnertaa ja vie siimaa. Onko Trutta hyvin suussa? Olihan se, lehmänpaska värissä oleva uistin huulessa kala heittää pari pomppua ja parit syöksyt. Yritin jo kerran haavita kalaa, mutta pieneen veneeseen ottamamme pieni haavi meinaa jäädä ahtaaksi. Viimeiset spurtit ja ujutan pilkkukyljen pussiin. Nyt joutuu heittää femmat, kala on hieman väriä saanut 66cm / 3,19kg energiapakkaus. Valumme siinä tohinassa parin muun erittäin otollisen paikan yli, jossa kalaa olisi hyvinkin saattanut olla lisää. Ei kuitenkaan haittaa, Juhon heittoenkka on tosiasia ja jatkamme matkaa.

Koluamme monta paikkaa ilman mitään tapahtumia, jos ei oteta huomioon pientä bensan valumista veneen lattialle. Bensan sekoittuessa veneen pohjalla olevaan veteen, se pikkasen liukasti pohjaa. No olipahan helpompi stepata kalojen kanssa jatkossa. Erääseen etelään työntyvään kärkeen heittäessäni vieheeni pysähtyi johonkin. Aluksi tuntui kun pohjaan olisi jäänyt, mutta sekunnin päästä pohja alkoi elämään. Kala pintaaan ja vielä tässä vaiheessa se ei tuntunut erityisen isolta. Ekaa hyppyä tehdessä koko valkeni ja tuomitsimme sen 3,5-3,7kg haarukkaan. Kolmannen loikan jälkeen kala irtoaa ja tussattu matkustaa tyhjänä takaisin... prkl..

Vedän henkeä ja lähdetään hissukseen työntämään neliheppaisella kohti uusia pettymyksiä. Hetken heittelyä ja hieman kuumaa keittoa lärviin, niin alkaa taas hymykin viihtymään naamarilla. Hämärä tulee nopeesti tähän aikaan vuodesta ja kun päivämme alkoi hieman myöhässä, on aikaa enää yhteen paikkaan. Tästä lohdutuspalkinnoksi saan.... Kyllä kyllä, hirmusti pomppivan alamitan. Ou boy...

Tuuli muutti suuntaansa päivän aikana kaakkoon, mutta onko itätuuli kuitenkin mainettaan parempi?? Jos en väärin muista, niin ainoa tiedossani oleva Vitosen ylitys tälle syksylle taisi tulla itätuulella.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Meni sitten jigaamiseksi


Viime viikko meni vilustumisen oireita ihmetellessä, mutta nyt oli taas aika lähteä pilkkukyljen perään Suomenlahdelle. Päätimme Markon kanssa pari päivää onkia taimenta ja varasimmekin mökin saaristosta hyviltä pelipaikoilta. Liikkeelle päästiin tiistaina vasta kymmenen aikoihin, kun kaikki asiaan kuuluvat manooverit oli saatu hoidettua. Tuuli puhalteli pohjoisen puolelta kuutta, seitsemää metriä ja vesi vieläkin miinuksella. Tähän lisättynä vielä aurinkoinen keli teki päivästämme erittäin vaikean. Kylmäkin oli, yöpakkasen jälkeen mittari kipusi juuri ja juuri plussalle pohjoistuulen käydessä luihin ja ytimiin.

Kiertelimme paljon paikkoja, osin vanhoja tuttuja, mutta parit uudetkin tuli kopaistua. Jotain varovaisia pusutteluja tuntuikin lusikoihimme osuvan, mutta kala ei todellakaan ollut otillaan. Taisi Markolla olla joku kiinnikkin hetken, mutta vain sen pari potkua. Päivän ainoa näköhavainto osui ainoaan pilviseen hetkeen, kun harmaa huntu peitti taivaan ehkä tunniksi. Alamittainen kala tarttui tussattuun, tuli pintaan ja potkaisi itsensä vapauteen. Kalastelimme kuitenkin hämärän rajoille asti, mukavaa kun oli. Sauna mökillä kruunasi päivän.

Keskiviikko valkeni pilvisenä ja päivällä lämpeni eilisestä pari astetta lisää. Tuuli oli kääntynyt lännen puolelle, ollen aika lailla samalla puhalluksella kuin eilen. Kellon olimme laittaneet soimaan seiskaksi ja vesillä oltiin heti kasin jälkeen. Haettiin Petteri mukaan rannasta ja aloitettiin aika sisältä, kohtuullisen vähän kalastamaltamme alueelta. Kalaa ei näissä paikoissa tuntunut olevan, joten pyyhkäistiin selän yli tutummille pelipaikoille.

Parit tyhjät saaret ja rannat olivat sielläkin seuranamme. Yhdestä kivikosta ison saaren rannasta saan kuitenkin about 45cm kalan, jonka päästä varovasti takaisin uimaan. Seuraavaksi tulemme yhteen, jo lähes luottopaikaksi muodostuneeseen pienen saaren rantaan. Tässä on aika mukava kivikkoinen itäranta, joka jatkuu saaren kärjestä pohjoiseen muodostaen veden alaisen riutan. Nyt länsituuli pyyhki riutan yli sopivasti, joten toiveet heräävät. Itse saaren ranta oli tyhjää, mutta riutalle tullessamme, Marko ilmoittaa keulasta kalasta. Mittarajoilla oleva kala tempoo siimaa, mutta irtoaa pinnassa muutaman möyrähdyksen jälkeen. Evä pinnassa hetken aikaa ja sitten kala vajoaa elementtiinsä. Teemme päätöksen kiertää riutan ympäri hieman kauempaa ja liu´umme toisesta suunnasta tuulen mukana riutan yli samalla heitellen. Saamme 2 seuriota, joita emme kuitenkaan saa ottamaan. Omaa viehettäni seurannut kala oli noin 1,5-2kg ja tuli kovaa vauhtia aivan veneen vierelle tehden nopean syöksyn syvyyksiin kiulumme havaittuaan.

Seuraavasta paikasta vielä Petterille pari senttiä vajaa mitta, jonka jälkeen emme kalahavaintoja juuri saaneet. Kiertelimme sisäpaikkoja ja isoja saarten reunoja, mutta kalaa ei näkynyt, eikä kuulunut. Kun siinä kello kahden kieppeillä pilvessä ollut taivas aukeni täysin, päätimme suosiolla jättää taimenen onkimisen ja kokeilla onneamme ystävämme kuhan kanssa.

Ajoimme yhteen sisälahteen, josta kavereilta on kuulunut hyviä raportteja kuhilaista, ja mittasellaisista. Ankkuri pohjaan ja jigaamaan nätissä auringonpaisteessa. Kolusimme pari tuntia muutamia erilaisia ankkuripaikkoja, mutta suut olivat kiinni kuhillakin. Kolme varmaa kalatälliä sain, mutta en kalaa näytille asti. Pakko oli luovuttaa ja ajaa vene satamaan. Näin tällä kertaa. Lystiä oli, vaikka kelit, eikä varsinkaan kalat olleet täysillä mukanamme naatiskelussa.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Kolmen kalalajia siiman päässä isänpäivänä

Marraskuu on meritaimenen kalastajan tärkeimpiä kuukausia toukokuun ohella. Silloin pitää olla kalassa niin paljon kuin on mahdollista. Viime vuonna isänpäivänä saaliit olivat upeat ja lähdimme mieli täynnä toivoa liikkeelle, sillä olin sopinut että pääsen taas isänpäivänä kalaan ja samalla tehtiin tilaus noin 2 kiloisen kalan tuomisesta isänpäiväpöytään...

Keli oli reipas, 11-13 m/s W ja SW kun suuntasimme Helsingin edustan mestoille. Ongelmana oli kova keli ja siitä johtuva kelvollisten paikkojen vähyys. Ja kun Stadin edustalla ei vielä ole mitään kovin isoa saariketjua edessä, niin keli pääsee nousemaan terävänä heti satamasta ulos päästyä! No, pakko oli kuitenkin mennä.

Käytännössä paikat rajoittuivat pohjois- ja itäreunoihin, sillä etelä- ja länsireunoilla keli oli surffiosastoa eikä heittely siellä tullut kyseeseen. Kalakaan ei viihdy tuollaisilla mestoilla, kalamiehistä puhumattakaan. Uistimiksi valikoituivat Ismo Zalsa värissä Suomenlahti ja Trutta värissä silakka. Jotenkin sitä vaan on tullut jääräpääksi ja ei uskalla aloittaa sellaisella värillä jolla ei ole kalaa tullut. Tänä syksynä Suomenlahti-väri ja erityisesti Zalsan rungossa on toiminut meidän veneessä. Viime vuonna taas Sateenkaari-Trutta oli tosi jees.

Heittelimme tyynen puolta ja varsin nopeasti mulla vapa tärisee, mutta tärisee aivan liian hennosti ollakseen taimen. Nopea kelaus sisään ja noin 20 cm silakka! No, olipahan jotain. Homma jatkuu tyynen puolella ja kohta Santtu ilmoittaa saaliista: lävistetty kolmipiikki. Emme siis ole ihan väärällä mestalla kun ravintokalaa on paikalla.

Kovasta tuulesta johtuen paikat olivat aika kortilla ja heittelimme noin 300 metriä pitkää pätkää. Heitän itse rannan kivikkoon ja kun vesi oli alhaalla, tunsin kun se jäi pohjaan. Repäisin sen irti ja upotin hyllyn päältä alas. Samassa vapa taipuu ja tempaisen vastarin, pysyy vielä ja siimaa lähtee. Nyt on varma mitallinen taimen. Kala kääntyy toiseen suuntaan ja riuhtaisee vielä kerran: irti. Voi v..ttu että v-tuttaa. Kala tilauksessa ja sitten kun sen saa kovalla vaivalla ottamaan, se pääsee irti. Kyllä otti päähän.

Ei voi mitään. Keräilin itseäni ja ajettiin tauolle syömään ja toipumaan. Palaamme noin puolen tunnin kuluttua rikospaikalle ja pitkän heiton jälkeen Santtu tuntee tärpin. Itselläni oli uistin samassa suunnassa ja upottelin rauhassa välivedessä. Vapa niiaa ja tärppi! Upotan uudestaan ja nyt on kiinni. Kala pintautuu välittömästi ja alamittainen, noin 44-45 cm. S-tana, miksi aina näin? Masennumme kun ei isot iske kunnolla ja keli sen kuin nousee ja tyynetkin paikat ovat jo vaikeita heittää.

Näin se vaan päättyy marraskuinen iltapäivä, Hellan valonheitin tulille ja rantaan. Tänä vuonna ei isänpäivän aterialla perheen kera tarjottu itse pyydettyä meritaimenta kahden edellisen vuoden tapaan...no, kautta on vielä jäljellä ja seuraava tavoite asetettu: joulukala!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Hiljainen viikonloppu













Pe 4.11. Sumuisten vesien gorillat

Vesille aamusta ja nokka kohti sumua. Olin liikkeellä yksin. Kaveriporukka myös toisella veneellä liikkeellä, joten katsotaan kuinka äijien käy. Aamusta näkyvyyttä ehkäpä 30m, joten tarkkana sai liikkua. Tutkaa olisi tarvittu veneeseen, niin sakeaa oli vesihöyry. Parit ensimmäiset paikat tyhjää, mutta sitten sain karvan alle 50cm kalan Chilillä. Toinen vene raportoi tyhjää.

Sumu hellitti puolen päivän jälkeen ja sitten olikin täysin erilainen keli. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli lähes tyyni, vieno tuuli idän puolelta ja vesi laskussa. Helppo päivä, tai sitten ei. Kiertelin paikkoja ja heittelin verkkaisesti. En niin tosissaan jaksanut piiskata, kun olosuhteet olivat vaikeat.













Illemmalla kun aurinko alkoi laskemaan, tiputin 3 kalaa. Ensin erään vedenalaisen matalan kohdalta alamittainen irtosi ensimmäisessä hypyssä. 5min päästä toisen saaren kohdalta kala junttasi uistimeen, mutta ei pysy. Tämä ei edes näyttäytynyt, vaan irtosi jo muutaman potkun jälkeen. Sitten saman saaren toiselta puolelta tarttui mittarajoilla oleva kala. Heti ilmaan ja taas ekassa hypyssä uistin lentää suusta. Kala vielä irvistelee ja hyppää ilmaan toisenkin kerran, vaikka ei ollutkaan enää kiinni. Kele!!

Lähden ajelemaan kohti tukikohtaamme, jossa 14 hlöä vietti viikonlopun meritaimenen kalastuksen merkeissä. Matkalla mökille saan multimediaviestin. Eräs porukkamme jäsenistä, ensimmäistä kertaa mertsarikalassa, oli saanut komean fisun aivan iltahämärässä. 76cm ja 5,1kg. Huh, upea kala, vaikka olikin saanut hieman kutuasua yllensä. Onnea vielä saamamiehelle!!!

La 5.11. Väsyneenä vesille
Lauantaina lähdettiin kolmen veneen voimin pyytämään. Edellisen illan saunominen painoi jäsenissä ja paras puhti oli poissa. Nyt tuuli oli aika rapsakkaa, sellaista liki 10m/s, idän puolella vieläkin. Paikkoja oli haastava löytää mihin moukari ei takoisi liian kovaa ja kalaa saattaisi olla paikoilla. Meidän vene veti ihan puhtaat nollat, yhtä tärppiä lukuunottamatta. Ihan tosissaan ei kyllä kalasteltu, se pitää myöntää. Taisi olla tämän syksyn eka kalaton päivä...

Toinen vene aloitti ihan kivasti, kun edellisen päivän komeimman yli 5kg kalan saanut kaveri saa heti, oliko nyt 3.lla heitolla 50cm kalan. Nyt on taivaanmerkit kohdallaan. Loppupäivä menee tässäkin veneessä paikkojen kierteltyksi, eikä enempää kaloja nähdä. Kolmas vene vetää jokseenkin samalla meinigillä. Noin 40cm kala veneeseen jää ainoaksi ylöstulleeksi tapahtumaksi päivän aikana.

Ainiin, sainhan minä kuitenkin jotain, nimitäin flunssan. Tämän johdosta su en lähtenyt vesille ollenkaan, mitä nyt ajoin veneen saaresta laituriin. Keli vieläkin tuulista ja vesi vaan tuntuu jatkavan laskusuhdannettaan. Yksi veneellinen miehiä kuitenkin piiskasi sunnuntain ratoksi ja olisiko alamittainen ylös ja pari tiputusta ollut saldo. Kysymysmerkki siksi, kun kuuluvuus merellä tuntuu olevan aika heikko ja puhelut pätkii jatkuvasti.

Havaintoja mereltä. Sekä torstaina ja perjantaina näin hylkeen pyörivän mantereen tuntumassa. Kovin utelias ötökkä, joka ei tuntunut venettä pelkäävän. Näimme myös ison parven Öllejä.. Mitä lie merilintuja, mutta ne nyt ristittiin ölleiksi, joka niitä kuvaa hyvin. Niitä lenteli avomeren laidalla iiiiso parvi, joka oli näyttävä näky. Kurkiaura tuli myös bongattua ja niitä tavallisia siivekkäitä, merivarpusia ja erikoislintuja. Vesi oli paikoin myös erittäin kirkasta. Kunhan tästä paranee, niin vesille pitää taas päästä.

Skimbahenkistä meritaimenen kalastusta













SkiExpo-viikonloppuna aloitan aina henkisesti toisen mielilajini - laskettelun uuden kauden, tai oikeammin lumilautailun. Messukeskuksessa tulikin vietettyä paljon aikaa viime viikonloppuna, mutta kun ennuste näytti sunnuntaina hyvältä, niin olihan sitä vesille päästävä. Kaiken muun lisäksi olin päättänyt etten mene remonttia tekemään tänä viikonloppuna, joten pystyimme keskittymään täysillä kalastukseen pitkästä aikaa.

Starttasimme kolmistaan Kaivarista noin 10 maissa kohti Helsingin edustan paikkoja, kyydissä tällä kertaa haukimies Sami Pitkänen ja sukelluskalastaja Ville Lahikainen, jolta on usein saanut hyviä vinkkejä kalojen sijainnista. Marraskuinen päivä on lyhyt joten meillä oli noin 5 tunnin päivä edessä ennen messujen purkua. Suuntasimme siis tutuille lähimestoille, joista on vuosien varrella kalaa kauhottu kyytiin.

Uistimiksi laitoimme aloitukseen seuraavat: AZ Trutta Suomenlahti, Sami Ismo Zalsa Suomenlahti, Ville Kuusamo Taimen hopea/puna. Keli oli varsin kova aluksi, noin 8-9 m/s S.
Monille paikoille nousikin inhottavia isoja vesipatsaita kun vesi oli matalalla ja kivet sekä riutat paljaana. Rupesi jo alkuvaiheessa epäilyttämään kannattaako keikkua koko päivää ollenkaan, mutta onneksi jo ensimmäisen paikan toinen kivikko antoi alamitan kiinni allekirjoittaneelle. Tämä siis tyynen puolelta virtauspaikalta. Kala otti välittömästi heiton jälkeen ja ui pitkin pohjia. Emme nähneet kalaa, mutta otteista ja vavan liikkeestä päätellen päätimme että se oli alamittainen. Kovin kauaa se ei siiman päässä viipynyt vaan parin riuhtaisun jälkeen pienet pyörteet pinnassa kertoivat karkurista. Olen edelleen sitä mieltä että se oli alamittainen, joten ei harmita!

Jatkoimme kalastusta uskoen kukin omiin uistimiimme ja kelin hieman tyynnyttyä puolen päivän jälkeen pystyimme heittämään myös tuulen puolen kivikoita ja Arska Laineen sanoin: "kiventakusia". Kivet toimivat ikäänkuin aallonmurtajina ja niiden sekä rannan väliin muodostui houkuttelevia taskuja, jonne neuvoin miehiä heittämään.

Sami heitti tuhansien jerkkiheittojen tuoman rutiinin avulla lainaamani Ismo Zalsan suoraan oikeaan paikkaan, noin 5 m rannasta olevaan pieneen poteroon. Yhtäkkiä keskipaikalla on hiljaista, vain Hondan vaimea hyrinä kuuluu. Kuin hidastetusta filmistä näen kun iso kala potkaisee pinnalla ja Sami on jäätävänä vapa tiukasti kädessä! Jes, nyt oli kunnon taimen kiinni ja meren torpedo näyttäisi satojen haukien saajalle miten riuhtomiset tehdään oikeaoppisesti!

Me muut kelasimme äkkiä uistimet alta pois ja pidin veneen sopivalla etäisyydellä rannasta. Näytti siltä, että kala olisi hyvin kiinni, sillä ekojen minuuttien aikana se vain velloi pinnassa ja teki muutaman kunnon syöksyn. Sami hillitsi itsensä hyvin ja väsytti kalaa päättäväisesti. Taisi olla miehen suurin meritaimen koskaan mitä piteli. Iso kala ei hyppinyt lainkaan vaan puski eteenpäin massalla mutta siinä kuitenkin koko ajan väsyen. Viimein vikan syöksyn jälkeen saan haavin hienosti alle ja koppaan eväkkään sisään. Saamamies päästää miehekkään huudon, femmat tiskiin kaikille ja äkkiä pois kiviltä. Samin 20 vuotta sitten Itävallasta ostama hiihtopipo toi jälleen kalaa.

Kalan ollessa ylhäällä se oli yllättävän tumma, samantapainen kun viime vuonna Hannu Rinkisen saama. Kelasimme ensin, että pitäisikö laittaa takaisin ja onko lihaa hyvää, mutta saamamiehen suurin taimen oli kuitenkin kyseessä ja päätimme pitää kalan. Mittaus osoitti pituudeksi komeat 67 cm ja puntari pysähtyi 3,240 kg kohdalle. Vatsa täynnä olisi ollut lähemmäs 4 kg. Apinat pois, kaatoryyppynä 7 vuotiasta Havana Club -rommia ja uutta liukua.

Heitin itse noin 10 minuutin päästä samaan poteroon ja tum! Vapa taipuu, siimaa lähtee ja Ville älähtää keulasta, että nyt on Zetalla mörkö. Muutama riuhtaisu ja päättäväiset otteet osoittavat kalan olevan iso. Siima kuitenkin löystyy kohta ja totean pöllämystyneenä kalan kadonneen, vain käännöksen jäljet jäivät. P..kele. Olisin saattanut nokittaa Samin. Mutta minkäs teet, taimenen kalastus on juuri tällaista.

Pääasia oli kuitenkin että kalaa oli paikalla tunnelma veneessä sähköinen. Liu'uimme eteenpäin hieman tyynempään paikkaan ja tässä Samilla kala kiinni. Näyttäisi olevan alamitta ja samantien ilmaan ja irti. Mulla on vielä hopea-puna-musta Ismo uimassa ja loppuvajotuksessa kala kiinni. Liekö sama, ehkä ei sillä näyttää vähän kookkaammalta. Syöksy pitkin pintaa ja Ismon kuulien rapina on kuin kalkkarokäärmeen helistystä. Kalaa heittää hienon kolmoislutzin ja sitä myöten irtoaa Gamakatsun otteesta. Ei paha liuku!

Tuuli tyyntyi nyt noin 6 m/s S tasoon ja siirryimme toisen saaren itärantaa heittämään, jonne aallot taipuivat mukavan näköisesti. Ensimmäinen liuku ja kii o kuuluu Samilta, alamitta ja irti. Heitän perään paikon ja vajotan - taas kiinni ja nyt pysyy. Harmikseni alamitta, joskin pulskea 42 cm. Ville ottaa vielä kolmannen paikon ja taas kiinni samaan aikaan kun irrotan omaani. Nyt on ehkä luokkaa 45-50 cm. Kalan tullessa lähemmäs tuomitsemme sen alamitaksi ja pihtien ollessa varattuna Ville pomputtaa kalan irti. Erittäin vahvaa duunia, kolme heittoa, kolme kalaa!


Heittelimme lopuksi vielä aivan tyyniä paikkoja pohjoisrannoilla ja pari tukistusta vielä ehdimme saamaan ennen messukeskukseen lähtöä. Kaiken kaikkiaan loistava päivä niin tapahtumien kuin seurankin puolesta. Uskoakseni haukimiehiä saatiin hieman käännytettyä taimenen suuntaan - vaikka kyllä ison hauen kalastuskin on hauskaa ja haukikin on hieno kala.

torstai 3. marraskuuta 2011

Rasvaläski keli


Tämän päivän onkiminen meni lähes tyynessä kelissä. Leppeä länsituuli meinasi välillä puhaltaa pintaa rikki, mutta onnetonta oli puhalluksen yritys. Ei keli kuitenkaan huono ollut. Paperilla lähes parasta taimenen ongintaan, joten kovin odotuksin rannasta lähdettiin aamusella. Taivas oli mukavasti paksussa pilvessä. Muutamat ekat paikat antoivat seurioita ja yhden alamittaisen karkuutuksen. Tunnin kalastuksen jälkeen haettiin pari kaveria rannasta ja tankattiin vene samalla. On muuten aika haastavaa löytää veneasemia, joista saisi polttoainetta tähän aikaan vuodesta, ainakaan alueelta jolla liikuimme.

Ensimmäinen paikka yhteysalusliikenöinnin jälkeen antoi 2 alamittaa veneeseen. Siitä pieni porhallus selän yli ja eräästä kärjestä "tyynen" puolelta paukahti taas pari kalaa. Toinen karvan alle 50cm ja toinen savupönttöön menevä 60cm / 2,15kg. Tämän jälkeen hiljeni ainakin tunniksi. Heitettiin muutamia paikkoja, joista usein tapahtumia ollaan saatu, mutta nyt oli hiljaista.

Hyvän kelin salliessa ajoimme aika kauas ulos merelle, jossa yksi saari antoi kivasti tapahtumia. Pari alamittaista ylös ja arviolta 3-3,5kg kalan karkuutus. Isompi kala otti ihan rantamatalasta ja pitkän siiman kanssa vastari taisi jäädä hieman vajaaksi. Muutama näyttävä rempoilu pinnassa ja irti...

Kaverit takaisin rantaan ja parit lähipaikat vielä koluttiin. Yhtä nättiä ahventa lukuun ottamatta emme tapahtumia enää saaneet. Vesi laski päivän aikana hieman ja tuuli oli olematonta. Onneksi uloimmilla paikoilla oli maininkia eilisestä kovemmasta kelistä jäljellä, vaikka näistä vellovista paikoista ei oikein tapahtumia tullutkaan. Suurin osa tapahtumista tuli hieman rauhallisemmista paikoista. Hyvä päivä kuitenkin, tästä on hyvä jatkaa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Samalla tapetilla koko päivä

Keskiviikko aamu valkeni pilvisenä, tihkusateisena, mutta ikävän tuulisena. Länsi-lounaistuuli pyöritti mittareita paikoin reippaasti yli 10m/s, joka sai meidät pysyttelemään suojan puolilla saaria, eli ns. II-luokan paikoissa. Päivä alkoi eilisen kaltaisesti vaikeana ja monta paikkaa heitettiin oikeastaan ilman mitään mainittavaa tapahtumaa. Jotain töksyjä oli siellä täällä, mutta siinä kaikki.

Päätimme kuitenkin jo aika ajoissa, että tänään ei aleta uistimen vaihtorumbaan. Sehän on hyvin tiedossa oleva fakta, että kun kerran vaihdat "tapettia", saat olla vaihtamassa sitä alin omaan. Nyt mentiin koko pvä samoilla vieheillä molemmat. Onko tämä hyvä vai huono asia? En tiedä, mutta sen tiedän, että aina kun viehettä vaihdat, niin silläkin aikaa kerkeäisit ainakin yhden heiton heittämään enemmän ja potentiaalinen mahdollisuus saada kalaa on parempi. Ainakin näin teoriassa.

Pari tuntia takana, kun tulimme yhden ennenkin kaloja antaneen saaren rantaan, joka tekee toisen saaren kanssa paikkaan pienen salmen. Salmen keskellä on matalaa ja kivikkoa, mutta kone ylös trimmattuna siitä pääsee valumaan yli. Ehdin juuri sanoa, että otetaan salmesta kala, kun jo keulasta kuuluu huuto: "kii o !!!" Sitä kalaa sitten saikin kammeta oikein tosissaan. Kala teki hyviä syöksyjä hyppäsikin kerran. "Kakkosen, kolmosen kala" kuului arviot hopeakyljestä. Hieman lähemmäksi kun kalan saimme ja sen vielä vähän rauhoittumaan, totuus valkeni. Ei toi ole taimen, se on KIRRE!!













Violettia kylkeä vilahti sen verran selvästi että lajitunnistus saatiin tehtyä. Muutama syöksy vielä malliksi ja sitten haavi heilahti. Painoa 3,25kg ja muutenkin aika upea kala. Evät ehjät, iso pyrstö ja kuitenkin kohtuu solakka, luultavasti steelhead. Noutaja tuulenkala jäi meribroilerin viimeiseksi ateriaksi. Saman saaren toiselta puolelta tuli vielä alamittainen ja päivän päätteeksi vielä yksi. Nämä siis kohdekalaa, eikä enempää kirrejä nähty. Keliin nähden siis vaikea päivä lukumääräisesti tämäkin, mutta ehkäpä huomenna kaikki on toisin.

Vaikeampi iltapäivä


Tänään täräytimme 3,5h pyrähdyksen mertsarin perässä tutuille pelipaikoille. Ensimmäisestä paikasta, olisiko ollut kolmannella heitolla, mulla kala kiinni. Saattoi olla mittarajoilla. Näkemään emme päässeet, kun kala irtosi muutaman sekunnin rimpuilun jälkeen. Hieman pidemmälle kun valuimme rantaa, saimme pari tapahtumaa lisää, mutta ei mitään veneeseen asti. Jatkoimme toiseen paikkaan ja siitä semmonen arvioilta 2-3kg kala ensin tökkäsi kaverin uistinta ja seurasi veneen vierelle. Heti perään ilmeisesti sama kala pyörähti myös minun pyyntöni perässä. Kylki vaikutti lupaavalta, mutta pieni pusu uistimeen ja fisu painui takaisin syvyyksiin. Hankasimme rantaa vielä toisenkin kerran, mutta emme saaneet kalaa enää näkyviin.

Kurvasimme uudestaan aloituspaikkaan, josta kohta alamittainen tarttuukin pysyäkseen. Tämä ravisteltiin veneen vierellä irti ja jatkettiin. Muutamia paikkoja ehdittiin koluta, mutta hämärä alkoi painaa päälle. Olisiko ollut kolmas tai neljäs kerta kun kolusimme tätä samaa aloituspaikkaa ja taas saamme kontaktin. Nyt kala seuraa veneen vierelle ja antaa pari hentoa töksyä. Ei kuitenkaan ota tarttuakseen.

Miksi päivä oli niin vaikea? Taivas oli paksussa pilvessä ja tuulta 7-8m/s lounaasta. Unelma keli siis. Okei, vesi laski pikkasen, mutta oli kuitenkin muutamia senttejä plussalla. Ilmanpaine 1017hpa ja aika tasainen. Kalaa selkeästi oli paikoilla, kun tapahtumia kerran saimme. Ne vaan eivät ottaneet kiinni. Seurioita ja hentoja töksyjä ja niitäkin harvakseltaan. Se napurakin, joka pysyi kiinni veneen vierelle otti pitkään vajotukseen. Värejäkin tuli kokeiltua pakki ympäri, mutta siitä ei tuntunut apua olevan. No tämä on tälläistä, ei muuta kuin huomenna uusiksi. Keli on luultavasti möykkyisempää, mutta ei ihan myrskyä kuitenkaan.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Haukka "kastettu"











Lokakuussa sai kesällä hankittu uusi Silver Hawk taimenkasteensa kun avasimme taimenkauden kotivesillä.

Keulamiehelle ekasta paikasta 2.15 kg taimen kyytiin ja puolituntia myöhemmin enkkakiven vierestä tärähti jälleen ja kyytiin pirteä taimen 2,4 kg/60cm.

Viikonlopun kuulumiset

Pientä rapsantynkää viikonlopun kalastuksista.

Pe 28.10. lähdin pikapistolle yksikseni, kun kaveria ei veneeseen löytynyt. Keli oli kuitenkin aika lailla kohdallaan, niin pakkohan se oli käydä kopaisemassa "lähipaikkoja". Tuuli S, SW, 4-6m/s ja taivas paksussa pilvessä. Köydet irroitin laiturista aika tarkkaan 14.45 ja suuntasin pelipaikoille.

Pari ekaa paikkaa ei antanut kontakteja, mutta kolmas paikka kyllä. Toka heitto rantaviivaan laittoi vavan taipumaan. Yksin kun olin, piti kaikki tehdä itse, siis kalan väsytys, veneen siirtäminen pois kivikosta / kalojen päältä, valokuvaaminen ja haavitseminen. Samasta paikasta sain 20min aikana 4 kalaa itse värjätyllä Trutalla - "tussatulla". Yhden karkuutuksen myöhästyneen vastarin takia sai myös merkitä kalapäiväkirjaan. Kalat olivat alamittaisia yhtä 51cm yksilöä lukuunottamatta. Tämän kanssa olikin pieni tilanne päällä, kun lähellä ollut merimerkki meinasi heittäytyä hankalaksi. Tein jokaisen kalan kanssa samat manooverit kalan tarttuessa, pakki päälle, kamera pulpetilta kaulalle ja väsyttely hieman kauempana rannasta aina välillä räpsytellessä fotoja. Peruutin aika lähelle tätä merimerkkiä, jolloin kala päättikin kiertää kepin toiselle puolelle. Itse olin siinä vaiheessa jo valunut kepistä 10-15 m tuulen alapuolelle. Pelkäsin kalan irtoavan ja peruuttelin takaisin kepille. Onneksi pysyi, joten sain yhden pannullekkin. Sain vielä ennen auringonlaskua yhden am ja nätin raitapaidan hieman kauempaa olevalta saarelta. Olin syystäkin tyytyväinen siihen kolmetuntiseen vesillä.

La 29.10. Aamusella parin mutkan kautta rantaan, nyt hieman idemmäksi. Rannassa 4 kalamiestä kova polte päällä virittelee vehkeitään. Keli ei ollut ihan eilisen veroinen, nyt aurinko paistoi ja tuulta oli hieman enemmän, semmonen 6-9 m/s ja tuntui pyörivän luoteen ja lounaan välillä. Yöllä oli ollut kovempaakin moukaria, joten maininkia riitti. Ensimmäinen paikka oli tyhjä, mutta toisessa alkoi tapahtumaan...

Mulla ensin kala hetken kiinni, mutta ei päästy näkemään. Varmaan samaa 40-45cm, mitä valtaosa tämän syksyn fisuista on ollut. Perään joku seurio ja sitten pysähtyi purkka jätkien suussa. Keulamiehen puikkoa seurasi sellainen mörkö, ettei joka päivä vesillä törmää. Arvio reilusti yli 80cm ja 7-8kg. Kirkas kylki tervehti veneen vierellä jättäen "hyljepyörteet" mennessään. Arvatenkin paikkaa hakattiin vielä ahkerasti, mutta illan alamittoja lukuun ottamatta tästä paikasta tulosta ei syntynyt.

Päivän aikana kierrettiin aika paljon potentiaalisia paikkoja ja sieltä täältä tapahtumia tulikin. Päivän saldo oli 8 kalaa ylös isoimman ollessa 63cm / 2,85kg, muutamia seurioita ja olisiko ollut 3 karkuutusta päälle. Ihan kelpo tulos, vaikka tolla työmäärällä neljän ukon jatkuvalla piiskaamisella kaloja olisi voinut tulla enemmänkin. Päivä oli kuitenkin oikein mukava - Kiitos venekunnalle!!

Su ei lähdetty vesille ollenkaan, vaikka alkuun olikin tarkoitus. Päätettiin lepäillä tuulinen päivä ja säästää voimia parempaan keliin. Alkanut viikko lupailee taas uusia mahdollisuuksia täpläsärjen metsästykseen.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Paljon tapahtumia - vähän kokoa



















Ehdin minäkin välillä kirjoitella...loppukesästä ostamamme kämppä ja sen remontti on vienyt miehestä mehuja ja vaikka vesillä on käytykin, ei siellä ole keritty siimaa liottamaan normaaliin tahtiin. Siksi saaliitkaan eivät ole olleet tänä syksynä mainittavia.

Torstai 27.10. oli poikkeus, sillä pääsin kerrankin koko arkipäiväksi vesille ja samalla vielä Kalastus-lehden asiakkaita viemään taimenen perään. Keli ei luvannut mitään älyttömän hyvää syöntiä, mutta niin se vaan välillä on, että kun luulee nappikelillä saavansa, niin ei saa mitään ja kotikelillä sitten räikkä laulaa.

Meitä oli veneessä kolme ja heittelimme tuttuja paikkoja välillä Hki-Porvoo. Väreinä toimivat Suomenlahden eri väriversiot niin Trutta kuin Ismo Zalsan rungossa. Muihin ei otteja tullut kuin yksi. Ylös asti emme mitallisia saaneet, alamittoja harmiksemme, mutta kivoja kaloja nekin. Taisi neljä mittakalaa käydä siiman päässä ennen irtoamistaan milloin hypyssä ja milloin syöksyssä. Koko hommaa leimasi se, että kalat eivät missään vaiheessa innostuneet oikein tappomeiningillä syömään vaan hieman pussasivat uistinta ja aina samantien ilmaan.

Vaikkei graavikalaa kotiin vietykään, niin silti oli hemmetin hauskaa ja taas jaksaa viikonloppuna mennä yrittämään. Pitäisi vaan nyt tuon ilmanpaineen laskea, jotta kaloille tulisi kunnolla nälkä!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Torstai on toivoa täynnä

Ja perjantai, ja lauantai - sunnuntaina sitten kaikki on ohi.
12 kalamiestä suuntaa taas perinteiselle syystaimenretkelle Helsingin edustalle. Kelit lupaavat erittäin hyvää, mutta niinkuin usein ennenkin, se ei vielä valitettavasti kalaa savupönttöön tuo. Mukana on saamamiehiä myös perhomaailmasta, joten mielenkiintoista ainakin tulee olemaan kun on hieman enemmän perspektiiviä. Jos saamme tietoliikenneyhteydet toimimaan, laitamme matkan varrelta tänne myös tarinaa, siihen asti kuulemiin.

-Anttu

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tyyni keli = huono kalakeli?

Syyskauden ensimmäinen mertsariretki meinasi tyssätä flunssaan, joka kuitenkin päihitettiin muiden poppakonstien lisäksi edellisen illan kolmen tähden tömpsyillä. Meillä oli Antin kanssa mahdollisuus ainoastaan lauantai-aamupäivän reissuun. Keliksi luvattiin tyyntä, eikä lupaus pettänyt.

Rasvatyyni meri vilisi silmissä kun ajoimme kohti uloimpia, hyviksi tunnustettuja kalapaikkoja. Emme olleet alueella yksin, rauhallinen meri houkutteli apajille myös muita hopeakyljen tavoittelijoita. Johtuen ilmeisesti syksyn ensimmäisestä reissusta, tuo ei-niin-unelmakeli, piti silti fiiliksen korkealla. Keskityimme jokaiseen heittoon kuin se olisi SE heitto. No, niitä heittoja kesti pitkälti toista tuntia ilman mitään tapahtumia. Mieleen alkoi hiipua pikkuhiljaa tosiasia siitä, että tyyni keli on tunnetusti paska kalakeli. Samalla sitä yrittää muistella entisiä vastaavia, onkohan kukaan saanut kalaa tällä kelillä? Muistin syövereistä kaivetaan tapahtumia ja kyllä on saatu kalaa, monikin on saanut. Ei se tyyni anna vielä aihetta laittaa pillejä pussiin, pitää vain kovemmin etsiä sitä kalaa - kyllä niitä siellä on.


Lähestymme kahden saaren välkköä, jossa keskellä on pieni luoto kuohuineen. Päivän ensimmäinen liikkuva vesi, heitä Antti siihen, ei siinä kalaa ole mutta näyttää niin houkuttelevalta, sanon hänelle. Siima kiristyy ja pinnassa möyrähtää, mutta Antti ei sano sanaakaan. Mitä helv..., ei sano mitään? Onko niin outo tapahtuma kun siiman päässä onkin jotain muuta kuin rakkolevää? No en sitten sano minäkään, mökötetään sitten vaan. Kelaan oman uistimeni pois edestä ja heti perään kala ottaa komean loikan. Skeptisesti kaveri tokaisee, lieköhän edes mittakala? Näen heti että kyllähän se sitä on, jatkan silti mököttämistä enkä vastaa mitään. Otan haavin esiin, kala tekee vielä toisen loikan, mutta pysyy hyvin kiinni. Rauhallinen ujutus haavin sisään, nosto veneen laitojen sisäpuolelle ja yläfemmat - jessss, asiaa, kausi avattu komealla kalalla! Onneksi lähistöllä oli Jonen porukka vaakoineen, sillä tämä 62 cm ja 2,8 kg meritaimen laittoi Antin ennätyksen uusiksi 200 grammalla ja kotonakin kiitellään myöhemmin syntymäpäiväbuffetin graavitaimenta.


Paluumatkalla moikkasimme vesillä vielä ystävää vuosien takaa. Hanskin veneeseen oli myös nostettu 57 cm kala ja joku toinenkin. Jone raportoi vielä muutamasta tapahtumasta myöhemmin iltapäivällä, joten hyvä päivä se kaikenkaikkiaan oli. Kun vielä Pitkäseltä tuli eilen multimediaviesti 64 cm / 3,3 kg kalasta, voinemme julistaa tämän syyskauden todellakin alkaneeksi - tervemenoa merelle ken kykenee!


-PB A

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Ei se koko, vaan se riemu !

Lähdin tänään toista kertaa eläissäni Petterin kanssa kokeilemaan onneani meritaimen (tai ylipäänsä kalan!) pyytämiseen.Ensimmäisellä kerralla tulos jäi hivenen vaatimattomammaksi ja vain yksi noin pari kiloisen kalan karkuutus jäi siltä keikalta minulle saldoksi.

Tänään ajoimme ensiksi pikaisesti tankkaamaan ja sieltä päristelimme suoraan ulos päin. Aloitimme heittämisen paikasta, josta Petterin mukaan voi saada jo näin alkusyksystä kaloja. Illan keli ei kai ollut ihan ihanteellisin, sillä tuuli ns.väärästä suunnasta, aurinko paistoi (mielestäni varsin mukavasti) ja vesi oli matalalla ja laskenut kuulemma kovaa vauhtia koko päivän.
Tapahtumarikkaasta illasta ei Petterin mukaan näin kauniina iltana kannattanut haaveilla. Hyvällä tuurilla voisi saada jonkunmoisen kalan?
Heittelimme 4-5 paikkaa ilman minkäänlaista siiman vipatusta, minun vieheeseen tuntui tarttuvan jatkuvasti vain rakkolevää, vaikka sain ohjeistuksen heiton jälkeen kelata ekat metrit suht rivakasti.

Viimeisiä paikkoja heittäessä sain julmetulla "aloittelijan tuurilla" tartutettua kalan tyrskyn liepeiltä. Olin täysin äimän käkenä, mikä siellä siiman päässä kieppuu ja olin auliisti ojentamassa vavan Petterille, koska olin aivan varma, että kala pääsee varmasti karkuun jos alan itse sitä nostamaan. Petteri ei luonnollisestikaan suostunut jeesimään, vaan antoi ohjeita miten kalan voisi saada onnistuneesti ylös. Kala molski/ hyppeli muutamia kertoja komeasti ilmassa ja veti muutaman syöksyn ennen kuin saimme sen haaviin.

Tärisevin käsin katselin kuinka komea saalis sieltä nousi. Mittasimme kalalle pituutta 55 cm. Mutta ei se kalan koko, vaan se voitonriemu kun sattui nappaamaan kalan.

Suvi

Suvin puolesta PB Jouni

maanantai 19. syyskuuta 2011

Hyviä uutisia!

Meritaimenta suojellaan rauhoittamalla jokisuita kalastukselta. Luonnonvaraiset taimenkannat ovat vaarassa hävitä vedenlaadun huononemisen ja kalastuksen takia. Inkoossa Ingarskilanjoen taimenkanta on saatu elpymään istutusten ja kalastusrajoitusten ansiosta. (Lähde: yle.fi 18.9.2011)

Lue koko juttu täältä.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Syyskausi käynnistymässä

Syyskuu 11, aurinkoa ja veden lämmöt 17 astetta. Odotukset taimenen saamiseen mitättömät,ainakin allekirjoittaneella.Oikeastaan "mitättömät" oli vahvasti liioiteltu.Lähdettiin liikeelle Anssin ja Karin kanssa vasta iltapäivästä. Ajettiin suoraan niin ulos kuin
mahdollista. Siiman päähän laitoin helmiäsivalkoista jossa harmaa piikkikalakuvio. Se näytti aika luonnolliselta, ei liian räikeä kirkkaassa vedessä ja auringonpaisteessa. Ensimmäisiä heittoja kivien viereen 2-3 metrin veteen, nopeaa kelausta ja lyhyitä pysäytyksiä. Kiinni, mitä HEL.. hopeinen kylki.. siimaa lähtee.. taimen ilmaan..taimen.. siis MULLA ON TAIMEN! Kari käyttää ammattilaisen ottein haavia ja taimen laidan sisäpuolelle. JESH!! Pituutta 57 cm ja painoa 2.2 kiloa. Ei yhtään hassumpi aloitus tälle syksylle (tai lopetus kesälle?). Täysin odottamaton yllätys. Itse sohlasin vielä jotain veneen lattialla kun yksi taimen käy häiritsemässä Karin uistinta ja kohta yksi näyttäytyy veneenkin vierellä. Muutaman paikan ja tärpin jälkeen aloituspaikasta taas taimen kiinni, tosin selkeästi alamittainen ja sekin pääsee irti. Sama uistin. käytiin kokeilemassa vielä tuulen syrjässä olevaa laajahkoa matalaa, jossa samaa kepeetä viedään taas. Selkeästi taas hyvän kokoinen ja silmäpuntaroimme sen veneen vieressä vähintään saman kokoiseksi kuin päivän ensimmäisen.

Sitä lystiä ei kuitenkaan kestänyt pitkään kun uistin irtoaa ja hopeinen häipyy nopeasti tulosuuntaansa.. Se harmitti ja olisi ollut komea kruunu illalle. Auringon laskiessa tapahtumat vähenivät ja tontilta alkoi nousemaan ahvenia. Saldo neljä 100% varmaa taimenhavaintoa ja läjä tärppejä.


--
Janne Koivisto

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Suurien taimenten kesä

Enemmän vetouisteluun profiloitunut Juha Rahkonen onnistui lohireissullaan meritaimenen suhteen kiitettävästi. Hurja juna nousi veneeseen Sitinin tunnetuilta lohipenkoilta - strategiset mitat 7,1 kg ja 75 cm!

Antaa Juhan itse kertoa tapahtumien kulusta:

"Heti kamoja laskiessa jysähti ja ulointa plaanaria vietiin. Kala teki reippaan syöksyn nousten aivan pintaan ja hypyn myötä arvioimme lajin taimeneksi kokohaarukassa 4-5 kg. Kalan iskettyä toisen rajun nykäisyn painoarviota oli pakko kasvattaa. Taimen painui syvään juromaan, mikä on ehkä harvinainen tapa meritaimenen käyttäytymiselle. Hitaasti, mutta väkivahvasti kala veti siimaa ulospäin yhä syvällä puskien. Painetta lyötiin puolin ja toisin. Pisimmillään siimaa oli ulkona tuollaiset 75-80 metriä. Ylösotossa oli pientä dramatiikkaa, kun taimen kertaalleen ponkaisi haavista ulos ja teki potkurivirrassa kylmäävät viimeiset pakoyrityksensä. Toisella haavimisella kala saatiin kuitenkin laidan paremmalle puolelle".

"Vaikka pintavesi oli 19 asteen hujakoilla, iski kala yllättävän pinnasta. Plaanarissa oli raksin edessä vain 30 gramman puntti ja vapautuspituutta 40 metriä. Huppuna oli Salsan sini-kromi, täkynä iso 15-senttinen salakka. Ei houkutinlevyä edessä. Vesien lämmettyä on kalastus keskittynyt vahvasti takilapuolelle ja syvälle. Pinnan tuntumastakin voi silti jysähtää."


Perinteiset lohikisat ovat aina antaneet hieman osviittaa myös taimenkannan tilasta. Tämän kesän kilpailussa saatujen kalojen suhde taimen/lohi oli varmaankin korkeimmillaan koko 2000-luvulla. Lisäksi hienoista taimenista, jopa "kyöstikokoisista", on kuulunut tarinoita lohimiesten suunnalta. Ja pienempääkin taimenta on tullut sivusaaliina ennätystahtiin...

Todella mielenkiintoista - myös meidän heittomiesten kannalta. Syksyn alkupuolella nähtäneen julmia vääntöjä ja riemukkaita yläfemmoja. Ja toki myös katkeria karkuutuksia...

Ainakin allekirjoittanutta jännittää jo nyt.

MQ:n puolesta
PB Jouni

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Meritaimenta lapista


Kesäloma jatkuu, ja taimenen perässä edelleen. Tällä kertaa auton keula suunnattiin Keski-Suomesta 600 km pohjoiseen ja kohteena oli Äkäsjoki. Saavuimme eilen illalla Hannukaisiin. Paikka on upea kaikkine puitteineen ja mökkimme Villa Lomakolon vuokraaja on todellakin nähnyt vaivaa asukkaiden viihtymisen eteen jopa yli odotusten. Melko pikaisen taloksi asettumisen jälkeen Pyry halusi tietenkin kalaan, mieluummin heti. Näin tehtiinkin, myös pappa lähti mukaan. Kala oli otillaan. Saatuamme pieniä taimenia ja harjuksia, pahin kalakuume oli sammutettu. Tehty automatka verotti matkalaisia ja kalastus päätettiin jättää vähemmälle ensimmäisenä iltana. Latasin kuitenkin vielä illalla kahvinkeittimen valmiiksi aamua varten, sillä tunne aikaisesta heräämisestä tuntui oikealta. Herään 5:30, Isä 5:40 ja Pyry 5:45, vain Anu nukkuu. Äijiä kalvaa siis joelle pääsy. Pyörimme mökissä “mukamas” hiljaa, kunnes Anukin herää hiljaiseloomme seitsemältä.

Kahdeksalta istuimme autossa ajaen metsäautotietä Äkäsjokea ylävirran suuntaan. Tien loputtua auto jätetettiin parkkiin ja laskeuduimme jyrkkää rinnettä joenrantaan. Rinne oli erittäin jyrkkä, satametrinen ja paluumatka mietitytti. Selviääkö seitsenvuotias lätkän pelaaja rinteestä vai olenko yliarvioinut pikkumiehen jaksamisen? Se jäisi nähtäväksi. Pääsimme joenrantaan ja kalastus alkoi. Anu napsi kuvia ja ukot kalasti. Tauno-pappa onnistui saamaan lähes mitallisen harjuksen, joten saalis jäi siltä osin laihaksi.

Paluu autolle alkoi ja alkoi myös armoton ylös känyäminen. Oli typerryttävää katsoa kuinka satakaksikymmentäviisisenttiä norjaa vartaloa “lentää” lähes luotisuoraa rinnettä ylös, kun me muut huilimme välillä puista kiinni pidellen. Poika katseli (ilmeisesti säälien) välillä alas ihmetellen, miksi matka voikin kestää noin kauan, kun juostakin voi?

Hikijumpan jälkeen tutkimme karttaa jokea alavirtaan. Siltaan mennessä emme silti löytäneet hyviä paikkoja, joten palasimme mökille. Teimme pikakäynnin Äkäslompolon kauppaparatiisiin, vaikka joelle oli kova polte. Palattuamme päätimme tehdä iskun kotivesille, eli mökkirantaan. Anu ja pappa jäivät tekemään tulia, kun Pyryn kanssa taas talsimme jokeen. Molemmat heittelivät hyviä paikkoja, mutta kaloja ei kuulunut. Pyry ilmoitti haluavansa tulille ja kerroin tulevani pian perässä. Pyry ei ehtinyt perille kun minulla jo kala iski. Siimaa lähti kelalta yhtäkkiä parikymmentä metriä, enkä heti oikein edes tajunnut mitä tapahtui? Jarrun ujelluksen päätyttyä tajusin, että jokapojanlohi ei tätä lippaa kyyditse. Sitten alkoi totuus selvitä. Pariin otteeseen pintaa piiskaava pyrstö kuului selvästi taimenelle, ja isolle. Taimen pysyi onnekseni pienellä alalla kosken alaisessa montussa, koska 0.20mm monofilisiimalla ei tämän kokoista kalaa juuri käskytetä. Ottelua jatkettiin vartin verran ja kuvaajakin saatiin huikattua laavulta paikan päälle. Tiukan väännön jälkeen kala väsyi haavittavaksi, mihin se ei sopinut kuin puoliksi. Kalan pituus oli 68cm ja painoa oli xxx- kiloa. Hyvässä kunnossa ovat siis Äkäsjoen taimenet voivat hyvin, eikä voi kuin todeta, että oma kesäloma on mennyt kalan saannin kannalta paremmin, kuin koskaan olisin voinut kuvitellakaan.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Koskitaimenta etsimässä


Kesäloma on alkanut ja taimenkausi jatkuu virtavesien äärellä. Tänään alkanutta hellepäivää lukuun ottamatta kelit ovat suosineet taimenen kalastusta. Pilviset ja epävakaiset kelit ovat pitäneet vedet viileinä ja taimenet ottihaluisina.

Viikko sitten otimme poikani Pyryn kanssa kuuden tunnin luvan keskisuomessa olevalle koskelle.
Varusteina molemmille kevyet avokelasetit ja pienet rasiat lippoja, sekä minivaappuja. Kasailin vielä omaa onkeani kun Pyry jo aloitteli ensimmäisessä paikassa kosken niskalla. Komeassa kaaressa lensi Lotto-lippa 7-vuotiaan toimesta kivien väliin. Muutaman neuvon jälkeen poika uittaa virranpyörteissä uistinta kuin aikamiehet. Heti alkuun huomaamme kalojen käyvän usein pinnassa ja välillä jopa korkealla ilmassa. Päättelemme kalojen olevan aktiivisia. Sitä ne totisesti olivat.

Saan oman settini kasaan ja laitan siiman päähän n. 5cm Siniselkäisen Lord vaapun. Uusi uistin ja huomaan tässä minivaapussa olevan huikea uinti. Porrasnokkalevy toimii, kuin papin toteamana, vasta ja myötämäessä. Toinen heitto niskalle ja kiven takaa ilmestyy sekunnin sadasosassa tumma selkä, viuh… ja haspelin räikkä rääkyy.
Kala viuhtoo pitkin koskenniskaa, mutta ei onnekseni ryntää koskeen, sillä 0,20mm monfilisiimalla ei ihmeitä tehdä koskessa kummoisenkaan kalan kanssa. Ottelu päättyy minun voitokseni ja ravaeväleikatulla kalalla mittaa n. 50cm. Mahtava alku.

Vaihdamme paikkaa noin 500m ylävirtaan ylemmän kosken loppuliukuun. Katson Pyrylle hyvän heittopaikan ja siirryn itse alavirtaan kymmenisen metriä. Katson pojan heittoja, joita se neppailee oikeaoppisesti joen poikki, hieman ylävirran puolelle. Keskityn omaan kalastukseen ja juuri kun käännän sangan heittääkseni, metsästä kajahtaa ISKÄ KII O! Käännän katseeni pojan suuntaan, ja näen joen keskivaiheilla veden lentävän pirstaleiksi, kun kala riuhtoo siiman päässä. Nyt tuli iskälle kiirus.

Poika ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, joten annan hänen hoitaa homman itse. Muutama neuvo jarrun kireydestä ja minne kalaa ei saa päästää, ja neuvot menee kerrankin ensimmäisellä kerralla perille. Kala kokeilee kaikki temput ylä- ja alavirtaan, mutta Pyry käskyttää kalaa juuri sopivalla päättäväisyydellä. Pieni Daiwan neliosainen vapa taipuu korkkeja myöden, kun poika vääntää sitä hampaat irvessä. Kala väsyy, ja alkaa antautua. Vielä peliä ei ole kuitenkaan voitettu. Nimittäin haavi on kahdenkymmenen kilometrin päässä ja kala on rantautettava, kuten lohi konsanaan. Kalaa rantautettaessa Pyry pakittaa ja uittaa kalan rantaveteen. Loppu jää faijan kontolle, joka sitten sählää ja tunaroi, mutta saa kalan ylös kuin ihmeen kaupalla.

Riemua riitti. Pyryn kalan pituus 53cm, painoa hyvinkin lähelle kaksi kiloa, uusi ennätys. Se on hieno suoritus mistä tahansa koskesta. Jatkoimme kalastusta ja sama meno jatkui lähes koko lupamme ajan. Savukalat saatuamme, päätimme jatkaa kalastusta cr- hengessä. Kuten sanonta kuuluu: pojasta polvi paranee, Pyry kepitti minut tällä reissulla 5-3, päälle tapahtumat ja karkuutukset. Täytyy myöntää, etten ole ollut itsekään vastaavissa koskikalastuskarnevaaleissa. Kerrassaan hieno reissu, varsinkin Pyrylle.

Seuraava koskikalastusreissu oli pari päivää myöhemmin, mutta se on eri juttu se.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Superviikko takana täälläkin

Kolmena päivänä pääsin itse kalaan menneen superviikon aikana.
Superkivojen tyyppien ja muutenkin superkivojen reissujen lisäksi muuta superia ei juurikaan allekirjoittaneelle siunaantunut (tähän laittaisin hymiön, jos sellaisia käyttäisin).

Osittain voi aina kelejä syyttää, mutta kyllä mielestäni jotain muutakin oli nyt vastuksena. Lukuunottamatta oheista Hannun saamaa 58 cm kalaa, (joka muuten tuli torstaina juuri samalla hetkellä kun Antin mainitsema sumu ja tuuli saapui), sekä muutamaa seuriota ja tökkäsyä, jäi minun reissujen saldoksi. Vedenlämmöt on vielä ihan jees, joten veikkaan, että se oikea superviikko saattaa olla vielä edessä päin (ja tähän laittaisin vinkkaavan hymiön, jos sellaisia käyttäisin).

-PB A

Smoltti päivässä pitää lääkärin loitolla


Tai sitten ei. Ennakkoon fiilistelemäni superviikko kuihtui yllättävän koviin tuuliin ja smoltteihin. Kävin kolme kertaa kalassa viime viikolla ja kaksi varmaa mittakalaseuriota, pari karkuutusta ja pari smolttia.

On se kumma kun nuo istaritankista tulleet pysyvät kaikista koukun piikeistä ja isommat irtoavat tai eivät edes ota. Olisko jo silakkatankkaus suoritettu, sillä niin laiskasti perässä tulevat taimenet uistimeen suhtautuivat.

Keskiviikkona Pasi Taposen kanssa meille kävi niin, että näin pinnassa vaurioituneen silakan, todennäköisesti taimenen puraisemana. Heittelin muina miehinä ja uistinta seurasi mitallinen kala. Vähän aikaa kala tuli uistimen ja silakan välissä kunnes teki päätöksen aidon evään puoleen...

tiistai 31. toukokuuta 2011

Viikko 22 on taimenenkalastajan superviikko Suomenlahdella









Melko leveästi sanottu. Minulla on kuitenkin pointtini ja vanhat aikakirjat tukenani. Innostuin lauantaina vertailemaan keliä ja vanhoja kalapäiväkirjoja (silloin kun niitä vielä pidin), ajoilta jolloin kävin käytännössä joka päivä toukokuussa taimenta heittämässä. Olen itse Lauttasaaresta kotoisin ja vesille pääsi aina 5 minuutin varoitusajalla. Tämä jakso oli 1997-2002.

Merkintöjä löytyi toukokuussa erittäin paljon aina silloin kun oli ollut kylmää ja sen jälkeen lämmin ja tyyni jakso. Vesi ollut ennen lämpöjaksoa noin 5-6 astetta ja sen jälkeen noussut 8-11 asteeseen. Silakkaonkijoiden määrä Lauttasaaren sillalla on myös tarkastelujakson aikana aina ollut suuri.

Toukokuussa on siis usein ollut ns. superviikko, mutta sen ajoittuminen on ollut hyvin usein paria viikkoa aiemmin kuin nyt. Kaikki ennusmerkit näyttäisivät että viikko 22, siis tämä viikko olisi tuo maaginen superviikko. Vesi on nyt vielä juuri tuon 5-6 astetta, piilevä poistunut, tuulet mietoja ja päivät lämpimiä, silakkaa on nyt todella hyvin ja kalat aloittavat tankkauksen loppuhuipentuman. Juttelin vielä vanhojen Larun taimengurujen Sampo Hirvosen ja Janne Niinin kanssa ja hekin olivat samaa mieltä että nyt kannattaa keskittää kalastusta näihin päiviin.

Nyt siis vesille niin paljon kuin sielu sietää ja blogi täyteen pönörapsaa!

maanantai 30. toukokuuta 2011

Vanhaa maininkia ja pirteitä kaloja















Keväinen meritaimenenpyynti on ollut allekirjoittaneelle aktiivista vesillä oloa pääkaupunkiseudun suunnalla muutaman viikon ajan. Haastetta on ollut riittämiin, siitä on pitänyt huolen navakat tuulet vuoroin idästä ja lännestä. Lisäksi monella "varmalla" luiskalla on odottanut verkkojata, joten uusia paikkoja on saanut ilokseen piiskata. Vesi on nyt kiertänyt huolella ja samalla jäähtynyt pinnasta 6-8 asteen tuntumaan, mikä on luultavasti passivoinut kalan.

Varovaisia tärppejä on tullut harvakseltaan mutta lupaavasti muutama vauraampi kala on käynyt pyörähtämässä uistimen perässä. Ruoasta ei ole taimenella pulaa, sillä aukoilla seilaa melkoisia silakkaparvia. Toinen huomio on se, että kalakelit ovat olleet yllättävänkin viileitä, mikä antaa merkkiä siitä, että kausi jatkuu juhannukseen ja jopa ylikin.

Viime lauantain täsmäkalaretki kotivesille antoi merkkiä jakson vaihtumisesta parempaan päin. Kalapäivä käteltiin normaalia nopeammin, jotta ehdimme valmistautumaan illan mestareiden liigan finaaliin. Kelikin alkoi nousta klo 14 jälkeen, joten taktiikka oli heittää paikat tarkasti ennen keliä. Saimme muutaman varovaisen tukistuksen ja Antti Z pääsikin viimeisessä heittopaikassa pitelemään kalaa siimassaan hetken verran. Yhteinen nimittäjä kalatapahtumille oli luomusilakka ja syvien kulkuväylien läheisyys.

Barcelona voitti ansaitusti ja sitähän piti juhlistaa..Sunnuntaiaamu valkeni sateisen harmaana, kuten olotilakin. Merellä rullasi vanha maininki lounaasta ja tuuli oli moinannut. Tarkoitus oli lähteä raittiseen ilmaan merelle nauttimaan päivästä ilman paineita kalasta. Mereltä tuli viestinä Antin vahvistus muuttuneelle kelille, joten pyörän selkään ja satamaan. Ensimmäisessä heittopaikassa maininki rullasi upeasti ulkomatalikon kiville muutoin tyynessä vedessä. Taivaanranta oli violetinsumuinen kuten kalakelillä pitääkin olla. Eipä aikaakaan kun taimen kävi puremassa silakkaTruttaa mutta edelleen varovasti ja kadoten takaisin kuohuihin. Muutama paikko perään mutta ujo kala ei näyttäytynyt uudelleen. Kävin välillä hakemassa lisää tulivoimaa rannasta, sillä veljeni Juha on toiminut jo pitkään amulettinä meidän porukan molemmissa veneissä. Siirryimme heittämään erään luodon makoisan pitkää luiskaa, joka työntyy kohti syvää silakkaränniä. Keli pysyi erittäin hyvänä ja tarjoili välillä pientä tihkua. Annoin Juhalle varman vinkin kaivaa pakista Ismo Zalsan lyijysilakan, jolle oli tullut tapahtumia viikonlopun aikana.

Toinen heitto ja pam - kala ryntää täysillä kohti venettä ja ponnistaa korkealle ilmaan. Loppu on kaikille tuttua hidastettujen filminauhojen tarinaa..taimen viskoo päätään ilmassa ja uistin sinkoaa irti. Hiljaisuus valtaa veneen hetkeksi, muutama paikko perään mutta ei samaa kalaa saa iskuun moisen tärpin jälkeen. Kalaa on kyllä saletisti paikalla, joten vaihdan nopeasti legendaariseen uppokatkorapalan värissä ambulanssi ja heitän kyttäyskiven ja luiskan väliin. Kelaan muutaman vedon sisään ja kala on kiinni mutta taas varovasti ja kadoten syvyksiin. Uusi heitto perään ja nyt rapalaa viedään huolella. Siimassa on todella virkeä kaveri, joka laittaa spurtin kohti venettä. Kampean siimaa hulluna sisään ja pysyn kyydissä mukana. Muutama kunnon loikka ilmaan, jotka saan vaimennettua painamalla vapaa veteen. Huomaan, että kala on kiinni todella heikosti peräkoukun yhdestä väkäsestä. Nyt ei auta enempää nauttia väsytyksestä vaan kala uitetaan haaviin vauhdilla. Terhakka taimen 53 cm päätyy luomuna illallispöytään. Kutsuin myös veljeni maistamaan herkkua mutta hänellä oli selvästi muut mielessä. Vaihdoimme vielä heittopaikkaa ennen kotiin lähtöä, jossa Juha laittoi viimeiseen heittoon kaiken peliin: keulamies kommentoi löytäneensä hienon uuden luiskan viimeiselle heitolle. Uistimiseksi vaihtuu luottopeli Ismo. Laitoin jo oman vavan kuljetuskuntoon kun keulasta kuuluu Kii-o!! Tämäkin kala tietää miten laitetaan väsyttäjän pulssi korkealle, kunnon spurtti kohti venettä ja ilmaan. Kala suihki menemään veneen alla ja välillä vierellä. Pysytellen kuitenkin syvällä haavin ulottumattomissa. Välillä kala hakee vauhtia kauempaa ja ryntää täysillä kohti venettä. Fasterin kylki soi kuin kongi merkiksi uudesta erästä kun kala täräyttää ilmassa veneen kylkeen. Ihme että pysyi edelleen kiinni! Nyt tulee paikka ja haavi heilahtaa.

Kala on kyydissä ja ylävitoset nousevat voiton merkiksi. Melkoinen ottelu 55 cm sarjalaiselta. Kala ansaitsi nöyrän kiitoksen saajaltaan. Pelipaikoilla olisi varmasti ollut muitakin kaloja sulattelemassa ja pyytämässä silakkaa. Päätimme jättää paikat rauhoittumaan ja panostaa tähän alkaneeseen viikkoon, josta saattaa tulla kelin suhteen oikea superviikko taimenfanaatikkojen iloksi.

Santun puolesta Antti Z

maanantai 23. toukokuuta 2011

Meritaimenen perässä kannattaa ajaa pidempäänkin













En ole jaksanut kirjoitella tänä keväänä saamistani alamitoista, sillä niitä on sattunut kohdalleni (jälleen) liikaa. Onneksi on kuitenkin perinteinen kevätsafari, joka tänä vuonna ajettiin Kabbölestä Helsinkiin 20-22.5. Ensin kiitokset Hannu Rinkiselle veneen vetoavusta etukäteen Kabböleen sekä Tommi Lehtoselle kyydityksestä perjantaina. Näin pääsimme ajamaan suoraan Kaivopuiston satamaan!

Perjantaina suuntasimme noin 19 jälkeen heti Kabbölen hauelta haisevista sisälahdista ulkosaariston laitaan itselleni varsin tuntemattomille paikoille. Tuuli oli varsin kova edelleen aikaisempien päivien tapaan, onneksi se puhalteli kuitenkin laantuvasti ollen noin 9 m/s SW. Heittelimme alueen uloimpia saaria ja kärkiä sekä vedenalaisia luiskia, sillä uskoin että kala olisi irti rannasta silakan perässä. Emme kuitenkaan saaneet perjantaina parin tunnin kalastuksen aikana tapahtumia, joten oli aika laittaa leiri pystyyn Sandön saaren pohjoispään laguuniin. Ja mikä paikka se olikaan, aivan kuin Yyterissä ja suoraan itselleni tuttujen pelimestojen keskellä. Aamuksi oli luvattu vielä mukavaa 5 m/s W keliä, joten ei harmittanut vaikka ekana iltana jäimmekin saaliitta.

Aamulla heti liikenteeseen kun tuuli oli virinnyt. Jotkut mestoista oli motitettu mökkiläisten verkoilla, mutta onneksi ns parhaat paikat olivat vielä auki. Kokeilin itse Trutan sijasta uutta Sebilen käsialavaappua, jossa oli sisällä hileöljyä sekä kuulia. Uistin oli todella eloisan näköinen ja vajosi hienosti. Tommikin kokeili vaihteeksi Kinetic Saltyä värissä Green Sardine, se heläytti upeasti kylkeään täydellisessä auringonpaisteessa.

Parin heiton jälkeen Sebileen tulee tärppi ja alamitta. Hyvä! Peli auki heti. Heitin uudestaan ja kiven takaa pujahtaa isompi kala, se ui hetken perässä kirkkaassa vedessä ja pysäytän. Kala jää paikalleen eikä ota ja kääntyy samantien takaisin. Perhana että ei ottanut, arviolta noin 55 cm. Siirrän venettä seuraavaan kohtaan ja rannasta tulee noin 50 cm syvyinen hylly, joka laskeutuu 2,5 metriin kivipohjalle. Mahtava paikka ja Tommi myhäilee heittäessään keulasta nappiheiton kahden ison kiven väliin. URP!!! Vapa niiaa ja miehen posket pullistuvat, onko Tellus?

Ei ole, vaan jämerä taimen. Hienoa, 3 heittoa ja 3 tapahtumaa. Kelaan äkkiä oman uistimen pois ja autan haavimisessa. Kala tulee pintaan ja ravistaa päätään niin että vesi roiskuu. Hekumoin, että menisikö 3,5 - 4 kg luokkaan. Pituutta on ainakin reilusti. Joka tapauksessa näyttävä menijä ja taas lähtee siimaa. Kala ui päättäväisesti pitkin pohjia ja aina kun yritämme saada sen haavittua se sukeltaa. Noin 10 minuutin väännön jälkeen Tommi uittaa kalan veneen viereen ja se kääntää jo kylkeään väsyneenä - ojennan haavin ja siellä lepää! Yläfemmat ja pappi kumahtaa niin että Pellingin yrkesfiskareilta menee kahvit väärään kurkkuun. (Terveiset vaan Jörgen Kellgrenille ja Martin Tillmanille)

Ja sitten punnitus ja mittaus. Pituutta on 65 cm ja paino yllättävän vähän 2,95 kg. On tullut saatua 65 cm kaloja, jotka ovat painaneet melkein 4 kg. No, upea kala joka tapauksessa. Tästä on hyvä jatkaa ja illalla savupönttö saisi täytettä! Veden lämpö oli 7,7-9,3 astetta.

Jatkoimme heittelyä hyvinkin hengettömän luodon ympäristön luiskilla. Heitin oikein pitkän heiton myötätuulessa pieneen kärjen alaiseen tummaan kohtaan. Millisekunti siitä kun uistin osui veteen pohjasta syöksyi erittäin äkäinen taimen ja oli samantien ilmassa! Mitallinen varmasti, noin 55 cm jälleen. Kala ui kohti venettä ja kelaan hulluna. Onneksi pysyy vielä. Tommi ottaa haavia valmiiksi ja taas mennään. Näin pieneksi kalaksi tässä on uskomaton energialataus. Siima viistää veden pintaa ja kala on taas ilmassa. Siitä samantien kohti venettä jälleen ja haavin lähelle. Ei voi haavata, hulluna virtaa vielä ja nyt torpedo kiertää veneen keulan kautta perään 270 astetta noin sekunnissa.

Nopein näkemäni meritaimen koskaan. Haukomme happea kun kala menee täysillä. Joudun hyppäämään penkin päälle jotta voin hallita kalaa ja nyt uusi kikka kalalta taas: tynnyriuinti. Tämä onkin viimeinen hetki kun kala pysyy koukussa, pyörähdys ja karkuun. Huh huh. Olisin joka tapauksessa päästänyt kalan koska ei olisi säilynyt hyvänä kun oli jo yksi valmiina eikä kaikkea jaksa syödä. Harmitti silti kun ei päässyt mittaamaan pituutta.

No, jatkoimme taas mättämistä ja kohta jälleen kala kiinni. Tämä oli selkeä alamitta. Ei aiheuta toimenpiteitä. Siirrymme naapurisaaren länsireunaan luiskille, jotka upeasti muljuivat kirkkaassa auringonpaisteessa. Heitän tällä kertaa SateenkaariTrutan ja kala perässä. Tommi havaitsee sen ja paikkoheitto. Tulee taas perässä ja iskee...nopea paukku ja irti. Arvioimme sen noin 2 kg kalaksi. Heitämme saman paikan vielä uudestaan, mutta muita ei ilmene yhtä nähtyä kolmipiikkiä lukuunottamatta.

On aika siirtyä länteen. Olemme valinneet kalapaikat silakan sisääntuloreittien varrella olevien saarten mukaan eli siellä missä on avomereltä työntyvä syvä ränni. Näitä paikkoja voi jokainen tähän aikaan taimenta haluava katsella, sillä kokemus on osoittanut taimenten tulevan samoille paikoille aina uudestaan silakan perässä.

Lähestymme Pellingin alueen länsireunaa ja heitämme avomeren laidan paikkoja. Täällä alamittaisen havaintoja ja tuulen nousua. Ennusteessa oli noin 7-8 m/s, mutta nyt meinasi lähteä lätsä päästä. Ajamme Tunnholmenin kulmaan, jossa tuulee niin, että ei kuule enää mitään. Veikkaisin itse tuulennopeudeksi noin 15 m/s ja ylitettävänä oli koko Äggskärin selkä. Ei näin. No, onneksi vene oli kunnostettu tehtaalla viime syksynä, joten ei muuta kuin tuulta päin. Otin suunnan Emäsalon luotsiasemaa kohti ja pidimme sitä oman Kap Horninamme. Keli oli ihan järkyttävä: suoraan vasta-aaltoon ja potkuri pieksee ilmaa joka toisella aallolla. Ei helvetti tätä kukaan jaksa ja vähensin vauhtia noin 10 solmuun. Nyt taas joka toinen aalto tuli sisään...no Ursuitit ja paukkuliivit päällä klaarasimme. Törkeä keli ja sekoitti taas vedet eli peli meni ihan uusiksi.

Majoituimme erääseen retkisaareen ja laitoimme teltan valmiiksi ja lähdimme Kaunissaareen saunaan, jossa Poutasen kalaveljet odottelivat. He olivat tulleet Stadista meitä vastaan. Olipa ihana mennä kunnon löylyihin äskeisen paukutuksen jälkeen ja pari olutta teki kauppansa! "Shaken, not stirred"...

Iltapuhteena olikin sitten neljään pekkaan tuhota luomulampaan paistia, luomunaudan sifiä, ruotsalaisia uusia perunoita sekä illan kruununa savutaimenta rannassa savustettuna. Palan painikkeeksi savuista mallasviskiä ja piipullinen. Koko jengi oli ihan euforiassa eväistä sekä hienosta kalapäivästä. Saunanraikkaana olikin mukava pujahtaa makuupussiin.

Sunnuntai lupasi kelin puolesta paljon. Vieno tuuli henkäili lounaasta ja vesi oli pysynyt sopivalla korkeudella. Heitimme todella monta paikkaa ennen kuin saimme eräästä kulmasta alamittaisen, todella vauhdikas tämäkin. Jatkoimme heittelyä vailla saalista eivätkä muutkaan tapaamamme veneet saaneet mitään. Olisiko myrsky sotkenut veden? Ainakin se oli vahvasti kylmentynyt noin 7 asteen keskilämpöön ja kylmin paikka oli hyytävät 5,4 astetta.

Tiputin Tommin vielä Hevossalmessa pois ja jatkoin itse parille Stadin edustan paikalle. Vesi oli kirkastunut vihdoin täälläkin ja heittelin SateenkaariTruttaa. Ruoskin mestoilla noin puoli tuntia saamatta tärppiäkään ja ajattelin jo luovuttaa. Menin kuitenkin vielä viimeiselle luiskalle ja heitin aivan luiskan päälle matalaan. Pam! Todella tiukka tärppi ja hekumoin jo kunnon kalasta, sillä se menee pinnan alla. Pian se kuitenkin hyppää ja näyttäisi olevan alamitta. Hirveä kiukkupussi ei halua tulla ylös millään ja siimaa lähtee. Raivopäissään se kuitenkin ui suoraan ojentamaani haaviin ja koppaan sen ylös. Mittaus osoittaa 44 cm - tack och adjö.

Ajan rantaan julistan Safarin päättyneeksi. Vedenlämpöjen mukaan saamme nauttia varmasti vielä kesäkuun puolella näiden upeiden kalojen pyynnistä!