tiistai 27. lokakuuta 2009

Ennätykset on tehty rikottaviksi

Edellisen mp-reissun jälkeen päätin kytätä kelit kohdalleen. Pitkään oli tuullut pohjoisesta ja idästä, ja kalaraportit sen mukaisia. Lauantaina Foreca ennusti uuden matalan saapuvan. Siihen olisi nyt siis iskettävä, jos kauden avauskalan mieli veneeseen. Sunnuntaina kaikki näyttikin putoavan kohdalleen ja hyviä raportteja tulikin mereltä. Vaihdoin kelaan uudet siimat, sillä olihan harmaantunut, yli 5 vuotta vanha PP jo aikakin vaihtaa. Seuraavana päivänä olisi kolmen tunnin ikkuna vesille.

Aamulla nuorin tyttö ensin kouluun ja sitten menoksi. Rannassa hämmästyin, vesi olikin laskusuunnassa ja alle normaalikorkeuden. Ensimmäinen paikka oli tyhjä, enkä varmaan ollut ensimmäinen kävijä sillä kello oli jo 10.30. Ajoin ulommas, mutta sielläkin oli toinen vene joka oli juuri tekemässä lähtöä länteen päin. Ei auttanut, pakko yrittää. Siispä Joonaksen toistotaktiikka mielessä, nöyränä yrittämään muiden jäljiltä.

Eka spotti, ei mitään. Toka spotti, ei mitään. Siirryin kohtaan josta en koskaan aiemmin ollut saanut kaloja. Mutta joku kuulemma oli saanut, ja ison, vuonna yks ja kaks. Viisi heittoa, ei mitään. Veneen korjaus ja vielä yksi heitto ison kiven viereen, nyt tuulen puolelle. Sitten pamahti. Kala riuhtoi pinnassa paikallaan, painoin vavan kärjen alas ja hölläsin jarrua. Vauraampi kala oli iskenyt ja sainhan sen vihdoin uimaan ilman hyppyjä. Noin viiteen minuuttiin en nähnyt kalaa joka ui yllättävän rauhallisesti ja kaukana veneestä. Korjasin venettä ulommas. Hitaasti sain kelattua kalaa lähemmäksi, ja lopulta näin kun komea taimen tuli lähes luovuttaneen näköisesti kohti pintaa ja venettä. Vapa pystyyn ja haavi iskuvalmiuteen.

Kaikki näytti liiankin hyvältä ja juuri kun yritin haavata, kala kääntyi. Yritin uudelleen pyrstö edellä ja sillä tuloksella, että puolet kalasta oli jo haavissa kun se päätti toisin. Kala syöksyi noin 20 metriä ulos merelle jarrun huutaessa hoosiannaa. Tsiisus, sehän oli todella iso! Sydän hakkasi toista sataa kun vakuutin itselleni, että uita, uita, uita ja uita. Sitten noin kymmenen minuuttia hermoilua ja rauhallista uittoa. Lopulta sain kalan veneen vierelle, mutta ei. Vielä viiden metrin syöksy, sydämen pysäyttävä käännös, ja taas rauhassa takaisin kohti venettä. Nyt oli hetki koittanut. Kala haaviin ja veneen lattialle… ei juma, täähän on valtava!! Riemun kiljaisut ja pappia peliin. Punnaaminen keinuvassa veneessä ei onnistunut, joten ajoin tyyneen ja uusi yritys. Kauden avauskala ja uusi enkka oli tosi. Nyt se kirjataan lukemiin 6,2 kg ja 88 cm. Ja sen kalan pyrstön kokoa ei voinut kuin ihmetellä. Hillitön mela, oma handu jäi kirkkaasti toiseksi.


Ihiksen puolesta, -PB A (Ja suur-onnittelut komeasta kalasta!)

torstai 22. lokakuuta 2009

Oli synkkä ja myrskyinen yö

Tai ei se oikeastaan ollut synkkä, ei myrskyinen, eikä edes yö. Vaan elettiin vappuaaton aamua vuonna 1991 mökillä Kustavissa. Kello oli viisi, kun starttasin neliheppaisen peräprutkun käyntiin ja lähdin puskemaan sumusateiselle merelle hopeiset ajatukset päässäni. Tuolloin vajaa kaksikymppinen, intoa täynnä oleva nuori mies ei ollut saanut vielä kokea sitä jumalaista tunnetta, jonka meritaimen siiman päässä vastustajalleen antaa.

No bensahan siitä tuupparista sitten loppui jo 200 metrin jälkeen, joten airot käteen ja hartiavoimin eteenpäin. Soudin erääseen saareen, hyppäsin paatista ja otin virvelin olalle. Muutamien heittojen jälkeen se sitten tapahtui. Sinipinkkivalkoinen Dardevle oli näyttänyt paholaisen kyntensä, ja siiman päässä louskutti tuhdin kokoinen mertsari. Väsyttelyssä kului oma aikansa, jonka jälkeen talutin kalan soraiselle rannalle kuin kokeneempikin saamamies. Sammakon lailla hyppäsin kalan päälle, iskin sormet niskaan kuin kotka konsanaan ja heitin saaliini parin metrin päähän turvaan. Riemunhuutojen ja papin kumahdusten jälkeen soutureissuni paluuosuus sujuikin sitten huomattavasti nopeammin mitä olisin Mercuryllä edes päässyt. Tuo ensimmäinen meritaimeneni painoi kaupan puntarilla 4,980 kg, veret laskettuna.

Seuraavien 13 vuoden aikaan mahtui lukuisia nelosia, kolmosia, kakkosia ja niin edelleen, mutta. Viimeisen noin viiden vuoden aikana on saaliit mökillä selvästi vähentyneet, valitettavasti. Vedet ovat salavaivihkaa rehevöityneet, särkikalat lisääntyneet ja mertsarit kaikonneet, ainakin minun kalapaikoiltani. Syitä tähän on haettu hylkeistä, merimetsoista, istutusten puuttumisista ja vaikka mistä – varmaa vastausta en ole vielä saanut. Oli miten oli, kyllä vituttaa. (Ja niin tekisi vielä enemmän, mikäli en asuisi pääkaupunkiseudulla missä kalaa onneksi vielä riittää.) Mielenkiinnosta kuulisin myös muiden siellä suunnalla mertsareita kalastavien kommentteja ja näkemyksiä aiheesta. Jospa vika onkin isännässä itsessään, mene ja tiedä.

Ei ihan pelkkää negaa; Kuluva vuosi on antanut pienen toivon kipinän paremmasta tulevaisuudesta. Heittopäiviin nähden voinen jopa pitää ihan ok-saaliina toissa viikonlopun 50 cm yksilöä, sekä keväällä saamaani n. 3,5 kg kristallin kirkasta kalaa. Tutkimukset mökillä jatkuvat jo ensi viikolla, en siis ole vielä luovuttanut - tietenkään.

-PB A

tiistai 20. lokakuuta 2009

Kandee mennä kalaan

Kun tuohon Antin ao. tekstin jatkeeksi kirjattakoon meidän porukan sunnuntain actionit, (joista useat sijoittuvat aikavälille 12–14) niin voi vain sanoa että kandee mennä kalaan - mihin päivän aikaan tahansa.

Toistakymmentä taimentapahtumaa kolmeen eskimoon* antaa hyvää uskoa tuleville syysreissuille. Keskikoko meilläkään ei huimannut, isoimmat kuitenkin mukavat 57 ja 59 cm. Uistimen suhteen ei kala ollut kovin nirsolla päällä. Hampaisiin kelpasi niin Trutta kuin Vickekin, ärsykevärisenä tai luonnonsävyisenä.

Joten eiköhän julisteta viimeistään nyt syyskausi alkaneeksi. Kyllä merellä on mukavaa! (etenkin kun vesi on riittävän kylmää)

-PB A

*uusi termi "hyvinvoivan" näköiselle, kesän lämmöt taakse jättäneelle ja kasvoistaan(kin) hieman pyöristyneelle kalamiehelle.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Onneksi on 50 cm alamitta


Eilen kalassa, tällä kertaa vanhoilla kotivesillä Hki-Espoo-linjalla. Hyytävän kylmä koillistuuli, mutta hyvä pilvisyys ja edellisen päivän hyvät tapahtumat kavereilla antoi odottaa paljon. Päivästä ei muodostunut meille mitään kovin eeppistä, sillä saimme lähinnä jallittaa alamittaisia kaloja. Tapahtumat olivat heti aamulla ja illalla. Päivän tunnit 12-17 heitettiin tyhjää niin tyynessä kuin tyrskyissäkin. Rövarenin ja Stora Herrön välissä näimme myös pariinkin otteeseen tosi ison uroshallin - ehkäpä se oli popsinut isot taimenet?

Taas tuli todettua, että alle 50 cm taimen on oikeasti todella pieni ja saisi mieluiten jatkaa kasvuaan. Rannassa kuulee aina ohikulkijoiden ja sunnuntaikalastajien ihmettelyä, että miksi ihmeessä laitamme alle 50 cm kalat takaisin. Siksi, että sellainen kala ei ole vielä ehtinyt lisääntymään eikä siinä oikeasti ole juuri mitään syötävää. Eikä sellainen vedä siimankaan päässä kovinkaan lujaa. Eli hyvät ystävät, älkää ottako niitä alamittoja kyytiin. Antakaa niiden kasvaa rauhassa kunnon taistelijoiksi, joista on iloa niin siiman päässä kuin keittiössäkin.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Kynttilä ja Possu

Sunnuntai vaikutti hyvältä päivältä lähteä meritaimenkalaan. Tuuli ei ollut kova, joskaan ei mistään ihannne suunnastakaan. Koilisesta henkäili jotain kolmee metrii sekunnissa ja aurinkokin paistoi. Kotoa lähtiessä ja kahvia termariin kaadellessa mittari näytti kuutta astetta pakkasta. Vilpoisaa siis, mutta merelle on päästävä. Kamat pakattiin autoon nopeaasa tahdissa ja suunta kohti satamaa.

Paikka, missä oli määrä kalastaa oli kummallekkin kalastajalle uusi ja sijitsee itäisellä puolella Suomenlahtea. Matkaa satamasta tulee reippaasti yli 20km, joten kovilla keleillä sinne ei ole edes mielekästä lähteä. Aurinkokin oli jo lämmittänyt ilman, joten pakkasista ei ollut haittaa tällä kertaa, mitä nyt veneen ikkunat sai skrabata. Jo ensimmäisiä paikkoja kolutessamme huomasimme paikan potentiaalin. Toinen toistaan hienompia kivikoita ja saaren kärkiä. Jo pitkältä näki, että tossa menee varmasti vedenalainen penkka tonne ja tonne..

Kalapaikoille on aina keksitty omia lempinimiä, joista karikon tai jonkun saaren reunan tuntee. Nyt uusilla paikoilla pyöriessä ne ovat vain ”stora lilleröitä” yms. mitä nyt kartassa lukee. Tämä alue kuitenkin alkoi heti kehittää lempinimiä; ”Persilija, Bryleekakku, Marjapuuro, Vähämarjapuuro, Marjapuuronmatala, Paskasaari… "

Olimme kiertäneet saaria pari, kolme tuntia ja saldona oli jo 2 nättiä taimenta. Toinen alamittainen ja toinen 62cm/2,6kg. Useampi tapahtuma oli siihen vielä päälle. Itse heittelin lähinnä omatekoisia lusikoita ja Truttia, Eliaksen keskityttyä 24g. Suomenlahti Salamanderin paiskomiseen. Tällä salamanterilla tulikin suurin osa tapahtumista, mm. molemmat ylös tulleet kalat.

Tulimme erään saaren etelä-reunalle, joka ei silmään näyttänyt niin hienolta, kuin monet muut alueella olevat paikat. Ekojen heittojen jo läiskiessä veden pintaa, katseeni haroo jo pidemmälle. Olisiko tuo riutta mahdollisesti parempi paikka..?? Samalla riutan kupeessa läjähtää ilmaan ns. kynttilähyppy, eli taimen kohtisuoraan ylös ja korkealle. Perässä tulee vauras ja pullea taimen, useampi kiloinen. Possu ei hyppää niin korkealle, vaan juuri ja juuri näyttää komean vartensa. Tämän paikan siis ristimme yksinkertaisesti: ”Kynttilä ja Possu”. Paikkaa heiteltiin tietenkin hartaasti, mutta emme saaneet tästä tapahtumia. Vastapuolen saarta kyllä karkuutin pienehkön tanteron, mutta tämä ei varmasti ollut kumpikaan aiemmin hyppivistä kaloista.

Miksi taimen hyppää merellä? Ei ole harvinaista, varsinkaan näin alkusyksystä, kun näkee taimenen loikkivan. Ei siis uistimessa kiinni olevana, jolloin hypyt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, vaan ihan omia aikojaan. Tässä meidän kyseisessä tapauksessa oli aika ilmiselvää, että isompi ajoi pienempää takaa ja tämä selittää komeat loikat. Useinhan kalat vaan hyppivät yksinään. Jääkö jahtaava kala siloin pinnan alle, vai onko hyppy jotain muuta?

Yhtä kaikki, kyllä merellä on aina mukavaa…

Lähteminen kannattaa aina...


Jörn Donnerin lohkaisua mukaileva otsikko on varmasti totta. Jo se, että saa yrittää pyytää meritaimenta uskomattoman kauniilla rannikollamme on hienoa. Mutta se vasta hienoa on kun nirso meren hopeanuoli hyväksyy tarjotun ruokalistan.

Olin sopinut sunnuntaina Pasi Taposen kanssa taimenreissun Porvoon alueen laajaan saaristoon. Keli ei ollut tällä kertaa moukaria, mutta sitä toiseksi paskinta eli aurinkoa ja kylmää. Irtauduimme rannasta klo 11, sillä mielestämme hyytävässä aamussa ei ollut järkeä kalastaa. Sää oli upean aurinkoinen ja tuulta noin 5 metriä luoteesta hitaasti itäänpäin kääntyen. Vedenkorkeus oli +25 ja pysytteli noin klo 15 asti siinä kunnes lähti jyrkkään laskuun. Periaatteessa siis munat pataan -keikkaan kaikki mahdollisuudet...

Heittelimme aivan saaristovyöhykkeen uloimpia puisia saaria ja niiden lähialueen kiviriuttoja. Sähkömoottorin surratessa pystyimme helposti koluamaan toinen toistaan upeampia kirkasvetisiä kivikoita. Mikäs siinä keulamiehenä ollessa! Vaihdoin hyrräsettiini tuoreen sateenkaari-Trutan (sininen, punainen, keltainen, hopea) ja uskoin tämän värin antavan kalaa.

Klo 1230, pari heittoa poterossa, jonka reunaa suojasivat kivet ja josta korkean veden aikaan vesi pyyhkii yli. Kaiken järjen vastaisesti paikka oli suojan puolella vaikka tuulta tuskin oli. Toisella heitolla tunsin selkeän tönäisyn. Olin hiljaa ja jatkoin kelausta pari metriä - pysäytys ja "kii on". Nätti kala samantien ilmaan ja räikkä ritisi. Muutaman kunnon syöksyn ja hypyn jälkeen Pasi haavasi kalan tyylikkäästi. Puntarille ja mittaus: 1970 g ja 57 cm. Erikoista kalassa oli sen haaroittunut pyrstö, joka ei kuitenkaan tuntunut menoa haittaavan. Ilmeisesti hylje käynyt jossain vaiheessa kopaisemassa...

Olimme todella iloisia saaliista näinkin haastavissa olosuhteissa. Nyt oli aika tahkoa samaa poteroa lisää. Muutaman heiton jälkeen Pasi ilmoittaa kalasta. Kunnon pärinä ja syöksyminen, mutta kala on voimiinsa nähden valitettavan lyhyt 45 cm. Mutta kala kuitenkin ja nyt oli kummaltakin apina pois selästä.

Heitän taas Trutan kivikkoon. Nyt otti on jo todella karski ja vapa taipuu kunnolla. Muutama sekunti tästä ja 17-vuotisen taimenurani ällistyttävimpiä tapahtumia: todella roteva 3,5 - 4 kg taimen hyppää suoraan meitä päin uistin suussa ja kaikki siimat ilmassa! Olimme kummatkin aivan pökerryksissä. Noin 10 metrin siima oli kokonaan metrin korkeudella ja kala iskeytyy veneen viereen kuin paistinpannu. En voinut muuta kuin kelata löysät pois ja päivitellä. Uskomaton suorite. Kala hyppäsi varmaan noin kahden metrin hypyn ja pystyimme selkeästi näkemään sen kirkkaassa valossa. Harmi, ettei pysynyt.

Vaihdoimme erityyppiseen paikkaan ja emme saaneet tuntiin täpyäkään. Palasimme vanhalle rikospaikalle ja heti mulla taas kiinni. Ehdin nähdä vaan pyrstön ennen irtoamista, noin 50 cm kala. Evästauko paikalla ja Pasi heittää lähes rantaan: 3 taimenta näykkii kilpaa uistinta ja se kääntyy poikittain eli "poikittainen maila" kuten Hakalan Jaska asian ilmaisee. Onneksi kalat ovat pieniä. Uskomaton paikka. Kaikki kalat läjässä 100 metrin sisällä. Heitän vielä itse uudestaan, alamittainen seuraa veneen viereen ja iskee. Onneksi saan pompoteltua sen irti. Pasilla vielä yksi kala kiinni, mutta pieni, noin 40 cm.

Kello oli noin 15 ja ajattelimme lähteä vähän muualle välillä. Ajoimme välisaariston ulkoreunoille. Laitoin vaihteeksi haspeliin kiinni klassikon: Kilohailin. Heitin vedenalaisen luiskan päälle kiertyvän aallon taakse: "kii on." Pintapyörteet, syöksy ja irti. Veikkaan, että kala pääsi niin matalaan veteen, että koukun kulma oli huono. Ja omaksi hölmöydeksi pitää sanoa se, että koukku oli varakoukku, jonka olin unohtanut vaihtaa ohuempilankaiseen. Selkeä mittakala.

Siirrymme seuraavaan paikkaan ja Pasilla vielä yksi kala käy kuopimassa. Tuntui, että mitä myöhempään päivään meni ja mitä alemmas vesi laski, niin sitä vähemmän kaloilla oli tappajan vaisto. Emme iltapäivän tunteina saaneet kaloja pysymään millään.

Kalastusaika 11-17.30, 10 tapahtumaa aurinkoisessa kelissä. Ei voi valittaa. Ehkä tärkein havainto oli se, että löysimme riutan, josta vesi virtasi läpi kaikilla tuulilla ja joka oli riittävän syvä tarjotakseen suojaa. Vedenlämpö oli tasainen 10,5 - 10,8 Lowrance-astetta.

Jos sama meno jatkuu, niin voinen pikkuhiljaa todeta: "Graavia, komisario Palmu"



maanantai 5. lokakuuta 2009

VAIN KAHDEN TUNNIN TÄHDEN...


Sanottiin mulle lauantaina kotona kun kuumeissani nettasin säätietoja ja olin Jouniin yhteydessä reaalikelin suhteen. Oltiin tultu kotiin 1630 ja ajattelin, että nyt kun moinaa ennen myrskyä, niin pakkohan sitä on käydä kokeilemassa 10 minuutin päässä olevat lähimestat! Kuten ehkä tämän blogin lukijat tietävät, niin meikäläinen kalastaa noin 7 kertaa kymmenestä hirveässä moukarissa...

Eli tuumasta toimeen, irtauduin yksin Kaivopuiston rannasta klo 17. Keli oli todella lupaava, vesi nousussa, vedenlämpö noin 10 astetta ja maininkia. Tuuli oli tauonnut kuin seinään ennen myrskyn tuloa. Lyijynharmaa taivas ja ruotsinlaiva horisontissa kaahasin ekalle mestalle. Laitoin lyijynharmaan Ismo Zalsan kiinni ja heitin. Heitin toisen kerran ja nyt oli kiinni. Huomasin heti että kala ei ollut iso, mutta pääasia että jotain tulee. Kala ylös ja mittaus: 44 cm ja takaisin.

Jatkoin heittelyä mukavassa swellissä ja kahdeksas heitto toi taas kunnon pärinän siiman päähän. Tämä kaveri oli kovempi veivaaja, mutta silti aika pieni. 47 cm. Takaisin. Kello oli nyt 1735 ja noin reilu tunti vielä peliaikaa. Kiersin saaren toiselle laidalle ja liu'uin reunan heittäen Matiakselta tilaamaani omaa Trutta-väriäni, jossa keltaisen, hopeisen ja punaisen liitto. Ei mitään noin puoleen tuntiin.

Kello 1815 heitin samaan kuohuun kuin aikaisemminkin ja nyt tärppi oli huomattavasti rajumpi. Kala ilmaan ja totean ilmapunnituksella noin 2-2,5 kg kalaksi. Nyt rupesi jo jännittämään kun olin yksin liikkeellä (mitä hyvin harvoin teen) ja haavaus olisi vaikeaa. Maininki oli ruvennut pikkuhiljaa kasvamaan ja vähän väliä tuli vihaisia puuskia, jotka ennakoivat myrskyn olevan lähellä.

Väsyttelin kalaa kaikessa rauhassa ja olin jo varautunut haavimaan. Vene oli kulkeutunut vaarallisen lähelle kiviä ja jouduin ottamaan pakkia. Kala pysyi vielä tässä vaiheessa hyvin kiinni. Sitten olikin h-hetki: yritin haavausta kerran, en onnistunut. Kala meni veneen alle. Jouduin taas ottamaan pakkia ja torpedo suuntasi suoraan perään siiman löystyessä. Tämän jälkeen sain vielä kerran kalan pintaan ja yritin haavata, mutta se pääsi irti samalla hetkellä kun haavi osui veteen...

Ei voi mitään. Kello oli jo lähes 19 ja karautin pois myrskyn alta, joka sitten seuraavana yönä nousikin varsin hurjaksi.

Tästä voidaan taas vetää se johtopäätös, että kelillä on väliä. Kuinka monta tuntia sitä onkaan heittänyt turhaan paskassa kelissä kun nyt menee optimikelillä ja saa 3 tapahtumaa alle 2 h sisään...no, onhan nyt sitten syyskausi auki!