tiistai 8. joulukuuta 2009

Meritaimenblogin lukijan kynästä

Morjens!
Olen lukenut teidän meritaimenblogia säännöllisen aktiivisesti ja voi niitä poltteita, mitä sieltä on saanut.Tainnut siinä jokuset yöunetkin samalla menetetty kalojen kuvat silmissä. Mukavaa luettavaa ja aina on positiivista, kun jotkut muutkin kärsivät samoista tärinöistä mistä itse. Ainut vaan, että te (=kirjoittajat) saatte aina kaloja! Itsellä lukuisten MP reissujen jälkeen sitä joskus pistää miettimään, että mitä sitä tekee väärin tai mitä järkeä tässä kaikessa edes on.. tai no, ehkä se onkin nimenomaan se kokemus joka karttuu vain hakkaamalla päätä seinään ja kiviä kolistelemalla.

Tänä vuonna aloitin "aktiivisemmin" heittämään taimenta merellä. Jokusia vuosia tullut jo käytyä, mutta ainoastaan muutama reissu syksyisin - Ei kaloja. Tämä syksy on taas ollut erilainen, lukion abivuosi (mitä niistä kirjotuksista stressaamaan...) on taas mahdollistanut hiukka aktiivisemman harrastuksen. Parhaimmillaan 3 kertaa vesillä/viikko syyskuusta lähtien. Tapahtumat ollut aika tiukassa, tai sanoisinko melkein jopa nollassa reissujen määrään suhteutettuna.

Lokakuussa pääsin erään Vaasan gurun (kiitokset vain Kari!) matkaan heittämään taimenta vaasan saaristoon. Tuolloin sainkin ensimmäisen mertsarini, joka toi hommaan uskoa kyllä kummasti lisää. Ei neämmä se aito meritaimen olekkaan vain myytti? Tuollainen pulska nelivitonen nätti fisu - ja vielä omatekemällä kevennetyllä lusikalla. Hymy oli herkässä elämäni ensimmäisestä mertsarista mereltä. No usko toki toi lisää motivaatiota ja käymiseni vain lisääntyi. Kuitenkin tuli tehtyä niitä MP reissuja kymmenkunta ja muutama ylikin. Sitten melkoisessa kelissä oli jo lähellä, kala kävi hetken siiman päässä mutta se siitä. Perhana. Uskomatonta. Viime lauantaina kuitenkin taas matkaan ja uittu, joku kopaisee rivakasti ja nyt tuli parempi kala paatin viereen FL. punaisen Aaveen perässä! Hirmuiset pyörteet jätti jälkeens ja melkein itku tirahti taas epäonnistumisen vuoksi (!! :DD).

No hetken itsensä kasailua ja elämän kurjuuden manaamista - sen verran jalat tärisi ja silmät loisti pettymyksestä. Järkytyshän oli melkoinen niin monenmonen kalattoman reissun jälkeen. No uutta matoa koukkuun, eli sinilila Kapun Taimen värikoukulla maustettuna. Muutamia heittoja saman kiven juureen, josta se kävi ekana kopasemassa. Ei mitään, toista heittoa ja ei mitään. Tyhjäätyhjäätyhjää... Uutta heittoa vaan heiton perään ja voi jumalauta, jotain ajatukset kirkastavaa tapahtuu lähellä venettä - mertsari siiman päässä on todellisuutta! Ilmeisesti sama fisu joka kävi pyöräyttämässä veneen vierellä aiemmin. Veijari otti hatkat muutamassa sekunnissa ja jarru lauloi, vapa taipui ja kala hyppi melkoisia loikkia. 3 kertaa mentiin paatinkin ympäri ja 10 minuuttia meni ennenkuin kala suostui edes lähelle haavia. Kaveri otti kalan haaviin (Kiitokset vain Veli!) ja totta se oli. Elämäni toinen mertsari ja vielä ihan nätti mielestäni. 3,7 kg / 73 cm. Wohoo!! Sitä kaivattua uskoa tuli hommaan taas lisää ja tiesihän sen, mitä tuosta seurasi...

Olen nyt 18 v. ja tuo taimen mereltä on aina kiinnostanut enemmän ja taas enemmän. Nyt se on ykköslaji, tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Kesällä tulee perhosteltua taimenta ja harria, mutta nyt tämä merikalastus taimenen kanssa vei jalat alta.. Ja tietäähän sen mitä nuo hopeiset palkinnot saa aikaan - kusessa ollaan!

Sen verran haluan vielä sanoa niille, jotka pähkäilevät samojen asioiden kanssa kuin minä: Hakatkaa sitä päätä seinään, se kyllä kestää. Kun taito karttuu ja paikallistuntemus lisääntyy, niin voikin sanoa jo lähteävänsä kalaan. Sitten kun saat kalan veneeseen, niin jalat lähtee alta. Varmasti. Mikäs muuten sen hienompaa tänä vuonna, kun saa maistaa itse pyydettyä graavitaimenta joulupöydässä. Minulle se on ainakin paras joululahja.


Ystävällisin terveisin
Mika Ylänkö

-Kiitos Migulle kirjoituksesta ja onnistumisia jatkossakin. -PB A

perjantai 4. joulukuuta 2009

Meritaimen ja Lauttasaaren silta

Taas tänä aamuna Larun sillan ylitettyäni katsoin merelle kaihoten ja totesin suuntani olevan aivan väärä, tälläkin kertaa.

Laineet liplattivat rantakivikoihin ja taivas oli tumma. Siellä taas kaverit saavat nauttia, mahdollisesti jo kokolailla viimeisistä syysreissuista. Ei varmastikaan vielä kelien, vaan tulevien joulukiireiden takia. Toki elämä, ja kalastus jatkuu uudenvuoden jälkeenkin, joskin kalansaanti vaikeutuu huomattavasti kun vedenlämpö laskee lähemmäs nollaa. Jää myöhemmin nähtäväksi onko omat heitot heitetty tämän kauden osalta vai ei.


Viisi vuotta olen ajanut tuon kyseisen sillan yli töihin mennessä ja sieltä tullessa. Useimmiten aamuisin ajatukset ovat samanlaisia; Voi kun joskus elämässä voisi saada sellaisen työn, missä saa valita meneekö tänään duuniin vai lähtiskö kalaan? Kuten huomaatte, en ole nyt kalassa vaan kirjoitan tätä juttua duunissa (sorry Jukka menetetystä työajasta) ja joudun tyytymään vain viestien vastaanottajan ja välittäjän rooliin tämänkin päivän osalta.


Ohessa ensimmäiset terveiset mereltä, 61 cm. Onneksi olkoon ja kireitä siimoja loppupäiväksi.


-PB A


Edit: Lisätään "albumiin" Karpan juuri saama 3,6 kg - hienoa!

tiistai 1. joulukuuta 2009

Työvoitto

Sunnuntaina kierreltiin Petterin kanssa tutuilla ja tuntemattomilla paikoilla. Alkupäivä meni enemmänkin kartoittaessa uusia paikkoja ja muutama todella herkullinen paikka löytyi, mutta kalat loistivat poissaolollaan. Muutama puhelu ja tekstiviesti kavereilta kertoivat myös että syönti on huonoa ja ne vähätkin kalat vain tönivät uistinta.

Uusien paikkojen kalastusta jatkettiin aina kello 13 asti, kunnes epätoivo alkoi saada otteen. Päätettiin siirtyä "omille paikoille" viimeiseksi pariksi tunniksi. Ensimmäistä saarta liuuttaessa, sen loppupään matalasta poterosta Petterille iskee kala. Hurja vastari ja kala möyrähtää samanaikaisesti pinnassa. Kala huitaisee isolta alalta vettä pyrstöllään miljooniksi pirstaleiksi ja Vicke lentää kaaressa pari metriä kohti venettä. PRKL…, ei ollut pieni. Tulitetaan samaa kohtaa lisää, mutta kala taisi saada liikaa nenilleen eikä ota enää.

Siirryttiin saaren toiselle puolelle, jonne tuuli kävi enemmän. Kaikki oli kohdallaan, mutta kalat olivat muualla. Seuraava siirtymä vauhdilla lähimmäisen saaren reunalle, hommassa on nyt tekemisen meininki ja yritys kova. Kaveri kipparoi veneen juuri oikein kalapaikan yläpuolelle. Vene liukuu oikeaan kohtaan, mutta mitään ei kuulu. Petteri kertoo että aiempina päivinä kalat ovat tulleet poikkeuksellisesti ottipaikasta sata metriä itään, joten vene päästetään sinne. Heitän pienen poteron perälle ja kelaan uistimen sellaisessa linjassa, että se ohittaa poteron aukolla olevan niemen. Saan kelattua uistimen veneen vierelle ja isot pyörteet nousevat pintaan. Voi ähvänä, miksi ne eivät ota?

Aika alkaa olla vähissä. Viimeinen puoli tuntia ennen pimeän tuloa on vielä yritettävä. Valoa on nyt selvästi vähemmän. Ajetaan takaisin paikkaan missä Petterin ensimmäinen kala iski. Ensimmäisellä heitolla jotain tapahtuu siiman päässä, kivi? Kelaan uistinta sisään ja "kiviä" tuntuu olevan koko matkalla? Seuraava heitto nilkkaveteen ja nyt skarppina Jouni. Eka tönäisy tulee heti. Teen vastarin ja kiinni on. Kala spurttailee ja oletan sen olevan alamittainen. Ensimmäinen hyppy paljastaa sen kuitenkin mittakalaksi. Hyppysarja saa kalasta mehut nopeasti pois ja otan kalan haaviin, viiskytkolmesenttinen. Ensimmäisen kalan jälkeen alkoi jotain, mihin ei usein törmää. Kalat sekosivat ihan täysin ja lähes jokaisella heitolla sai ainakin hetken pidellä kalaa. Suurin osa ylöstulleista oli alamittaisia, mutta seassa ui myös isompia kaloja. Homma toimi siten, että uistin piti heittää rannan nilkkaveteen ja ottaa nykien sisään.

Tätä festaria kesti n. 15 minuutin ajan, sitten hiljeni. Päätettiin siirtyä varovasti matalassa ja kivikkoisessa vedessä rannan suuntaisesti samalla kun pommitin rantaviivaa keulasta. Eipä hiljentynytkään, parvi oli vain siirtynyt parikymmentä metriä sivuun edellisestä paikasta ja taas mentiin. Ei ihan samaan tahtiin kuin aloituksessa ja kalatkin olivat selvästi alamittaa. Muutaman takaisin lasketun kalan jälkeen oli kuitenkin aika pistää pillit pussiin, sillä hämärä oli jo selvästi käsillä. Tähän oli hyvä lopettaa. Aiemmin päivällä saadut pari tärppiä kääntyi lopulta kunnon kliimaksiin. Tällä kertaa kalat eivät olleet suuria, mutta tuntui ihmeen hyvältä osua tuollaiseen hetkeen, kun olet tehnyt koko päivän töitä ja epätoivo alkaa viritellä tummaa verkkoaan. Minusta se tuntuu työvoitolta.

-PB Jounin puolesta PB A

Putki katkesi...

Hyvin alkanut meritaimensyksy katkesi osaltani viime viikonloppuna kun en saanut minkäänlaista kalaa ylös. Viidellä edellisellä keikalla olin jokaisella saanut kalaa (laskin myös alamitat), joten tilastoon tuli se pakollinen todennäköisyys. Saimme vaan varovaisia tärppejä, eivätkä kalat iskeneet vaikka kuinka upotteli. Perho olisi ehkä voinut saada ne ärsyyntymään. Lauantaina sää oli kyllä mitä parhain kalastusta ajatellen, mutta kun kalenteria katsoo, niin on pakko todeta, että loppukautta mennään jo vahvasti vaikka lämmöt ovatkin aika korkeita vielä.

Tämän blogin kirjoittajat ovat hämmästelleet tämän kauden kalojen pulleutta kautta linjan ja ehkä tässä on myös osasyy siihen, että uistimeen ei käyty niin ahnaasti. Kalat ovat jo varsinaisen talvitankkauksen tehneet tai ovat siinä loppusuoralla. Jos esimerkiksi taimenella on 5 silakkaa mahassa kylmässä vedessä, niin sulaminen on hidasta ja tankkaustarve harvempi. Lämpimämmässä vedessä ruoka sulaa nopeammin ja ravintoa tarvitaan tiuhaan. Loppukaudestahan on tyypillistä, että mahdollinen syöntipiikki on hyvinkin lyhyt ja kala pitää saada jopa ärsyyntymällä iskemään jos sillä ei ole nälkä.

Nyt siis vaan rauhallista, jopa hartauteen asti hidastuvaa uittoa ja joulupöydän graavikalat kyytiin! 6.12. taas yrittämään Itsenäisyyspäivän kunniaksi.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Maaginen auringonlasku













Lauantaina olin pyytänyt Santtu Poutasen keulamieheksi - ehkä vain hänellä oli vanhana surffaajana pokkaa sanoa "kyllä" kun vertailimme sääennustetta. Jälleen olisi luvassa 12-15 m/s lounaismoukaria, kuinkas muuten kun minä pääsen kalaan.

9.00 startti Kaivarista yllättävän miedossa, 7-8 m/s tuulessa. Tsekkasimme vielä matkalla mobiilisään ja ennuste oli aamuyön tunteina päivittynyt varsin mukavaksi. Lisäsin siis Hondaan kierroksia ja siirryimme reippaalla 25 solmun marssivauhdilla ohi Suomenlinnan kohti ottipaikkoja.

Vesi oli noussut noin nollatasoon ja taivas oli lähinnä harmaata tapettia. Välillä huomasimme ns jeesus-ilmiön jossa aurinko paistaa pilven reiän läpi mereen. Veneitä oli vain muutama liikkeellä. Heittelimme luonnonvärisiä Truttia.

Ekoista mestoista tuli 1 varma tälli, mutta sen jälkeen oli hiljaista. Siirryimme hieman eteenpäin ja kokeilimme itselleni harvemmin heitettyjä paikkoja. Muutaman hetken päästä koukasinkin reilun 40 cm todella pullean alamitan tyynestä. Vuoden kuluttua tämä kaveri on jo tällä vauhdilla todella tuhdissa kunnossa. Muutama liuku ja Santtu ilmoittaa kalasta, pieni tosin tämäkin, taisi olla 36 senttiä. Nätissä kunnossa kuitenkin. Pusun jälkeen hyvää matkaa!

Tässä vaiheessa noin klo 13 tuli kauhea sadekuuro ja todella sakea sumu. Santtu sai vielä yhden tärpin, mutta jostain syystä emme kuitenkaan saaneet lisää tapahtumia tuhnussa. Pieni ruokatauko ja uudelleen mättämään. Heitimme erästä kiertyvää maininkia kun tunsin selkeän ravistuksen, kala pyörähti pintaan ja ampui heti irti. Vaikutti olevan vähän harteikkaampi kuin edelliset. Tästä innostuneena linkosin Trutan liian kovaa kohti rantaa ja se osui kiveen, onneksi tuloksena oli vain pieni halkeama jonka sain paikattua pikaliimalla.

Sää rupesi selkenemään ja samalla kylmenemään. Auringonlaskuun olisi aikaa enää reilu tunti ja päätimme lähteä hiipimään takaisin. Silverin paskaakin paskemmat popniittikaiteet saivat taas kyytiä muhkeissa mainingeissa kohti aloituspaikkoja...

Katselimme juhlavan kaunista auringonlaskua kun kurvasimme niemekkeen taa murtuvan mainingin alapuolen porisevaan pataan. Santtu sanoi, että hänen violetti/hopea/musta Trutassaan on paljon merenpinnan sävyjä. Yhdyin mielipiteeseen. Itse koitin jo hyväksihavaittua sateenkaarisilakkaa. Pari heittoa kunnes Santtu sanoi, että nyt taisi joku kopaista. Pari kammenkiertoa ja vajotus: "Kii on".

Lähes eeppisessä valaistuksessa oli hienoa nähdä pulskan taimenen ilmalento. Tuli melkein tippa linssiin hetken upeutta jälkikäteen mutustellessa. Harvemmin pääsee auringonlaskussa syksyllä kaloja napsimaan. Santtu väsytteli kalan rauhassa ja minä kopaisin sen ylös. Mittaus ja punnitus 52 cm/1,86 kg eli tosi tuhti kaveri. Tämän jälkeen olikin aika sitten nostaa kierroksia ja ajaa kotiin turkoosin taivaanrannan sävyjä ihaillessa. Vaikka itse jäin vailla mittakalaa, niin silti hykertelin tyytyväisyyttä, sillä valo oli todella tervetullutta. Lisää näitä iltoja synkkään syksyyn!

torstai 19. marraskuuta 2009

Vihdoin ottikeliä

Pitkän pohjois/itätuulijakson jälkeen tuulet kääntyivät etelä/länsi akselille. Lämpötila ja vedenpinta lähti selkeään nousuun jopa -50 cm lukemista ollen tänä aamuna enää noin -10 tasossa.

Töihin pyöräillessäni katsoin kaihoten merelle, jossa aamun sumuvaippa piti vielä saaria otteessaan ja vanha maininki kaatui kauniisti kiville. Taimenten on pakko olla otillaan, niin on käynyt aina kun on päässyt tällaisella säällä kalaan. Teki kyllä mieli lähteä siltä istumalta venerantaan, mutta sovitut palaverit on pakko hoitaa...

Tuleva viikonloppu näyttää varsin hyvältä, hieman huolestuttaa ennusteen 9-10 m/s tuuli, mutta se on onneksi oikeasta suunnasta ja toivotaan että laantuisi 5-6 m/s tasoon! Kireitä niille jotka ovat nyt kalassa. Kateeksi käy.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kyöstikokoa ja muita kehukaloja

Totta se on! Erilaisten toimien summana: isoonkin meritaimeneen on taas realistiset saumat pääkaupunkiseudun merialueilla. Kuluva kausi on sen viimeistään osoittanut. Hieman tässä ynnäilen - isohkon tai pienehkön otoksen - kuinka asian sitten ottaakin; joka tapauksessa reilun kymmenen aktiivisen venekunnan statistiikkoja.

Vanhempi kaarti rankkeerasi taannoin yli kuutoset "kyöstikoon" kaloiksi. Tuollaisista isomuksista, aivan sattumakaloja lukuunottamatta, on lähinnä voitu unelmoida 2000-luvulla. Nyt tilanne on toinen. Kaudella 2009 on tuon "otantaporukan" veneisiin nostettu heittotaimenet 6,9 kg - 6,4 kg - 6,2 kg. Kyöstikokoa siis!

Lisäksi 5,9 kg, 5,7 kg ja 5,3 kg täydentävät komeaa riviä. Kolmen - viiden kilon haarukkaan osuu sitten jo arviolta parisenkymmentä taimenta. Ja karanneet...

Jeesustelun välttämiseksi hehkutettakoon tähän kohtaan: myös kutukaloja ui meressä varmasti vastaavassa suhteessa verrattuna viimeiseen vuosikymmeneen, kenties kahteen. Ja kutumahdollisuudet ovat vastaavana aikana, kiitos arvokkaiden ponnisteluiden ja onnistuneiden päätösten, jopa moninkertaistuneet.

Monen mertsariharrastajan (mukaan lukien allekirjoittanut) mieleen hiipii välillä väistämättä ajatus: Onko tässä blogikirjoittelussa hehkutuksineen mitään järkeä kalastuspaineen ja ryysiksen vesillä yhä vain kasvaessa? Epäitsekkäästi ja pidemmällä tähtäimellä fundeerattuna - mielestäni on.

Meritaimen merkittävänä urheilu- ja vapaa-ajankalastuksen kohteena saa yhä lisää ansaitsemaansa huomiota. Kirjoitukset ja raportit kutujokien ja -purojen kunnostushankkeista sekä nousuesteiden ohittamisista ja raivaamisista herättää aivan uusiakin tahoja ymmärtämään sekä uhat, että myös mahdollisuudet. Luonnonkannan elvytyksen lisäksi myös istukkaiden laatuun ja järkevimpien istutuspaikkojen puntarointiin satsataan enenevässä määrin.

Aika kauas otsikosta tarinointi jo lipesi. Suunta on joka tapauksessa hyvä, kaikilta kanteilta. Monia hienoja elämyksiä ja kokemuksia on jatkossakin luvassa meritaimenen etsijöille!

Mikko (MQ):n puolesta -PB A

tiistai 3. marraskuuta 2009

Voimaa kuin pienessä kylässä

Suomenlahden meritaimenten ruokatilanne on ilmeisesti tällä hetkellä hyvä. Tämä sunnuntaina saatu esimerkkiyksilö oli poikkeuksellisen tuhdissa kunnossa, sillä 66 cm pituuteen venähtänyt kala painoi peräti 4,620 kg. Voimaa oli kuin pienessä kylässä ja siimaa lähti kelalta pariin otteeseen kolmisenkymmentä metriä, eikä väsymisen merkeistä ollut vielä tietoakaan. Kalan paksuus oli ns. todellinen, sillä vatsassa oli vain kaksi silakkaa. Fileistä tuli liukurin mallisia, eikä rasvaa ollut kertynyt paljoakaan vatsapuolelle.

Myös pienemmissä kaloissa näkyy vantteruus ja voima. Tämän kevään istukkaat ovat jo nyt niin hyvässä kunnossa, että ne eivät todellakaan tule vauhdilla kelaten veneen vierelle, vaan hanttiin laitetaan ihan tosissaan. Asian huono puoli on se, että kalat repivät itseltään suupielet rikki jos ylösotto on liian väkivaltaista. Nyt etenkin kuitusiimojen käyttäjien on syytä avata kalastusjarru löysälle. Täysin venymätön siima yhdistettynä tiukkaan jarruun, tekee kaloihin todella häijyä jälkeä. Näitä suupielensä menettäneitä on tullut yhä enemmän, joten ottakaamme kalat ylös vastedes mahdollisimman varovasti, ettei toimintamme aiheuta kaloille turhaa kärsimystä.

Kaikille kireitä siimoja syksyyn.

-PB Jounin puolesta PB A

tiistai 27. lokakuuta 2009

Ennätykset on tehty rikottaviksi

Edellisen mp-reissun jälkeen päätin kytätä kelit kohdalleen. Pitkään oli tuullut pohjoisesta ja idästä, ja kalaraportit sen mukaisia. Lauantaina Foreca ennusti uuden matalan saapuvan. Siihen olisi nyt siis iskettävä, jos kauden avauskalan mieli veneeseen. Sunnuntaina kaikki näyttikin putoavan kohdalleen ja hyviä raportteja tulikin mereltä. Vaihdoin kelaan uudet siimat, sillä olihan harmaantunut, yli 5 vuotta vanha PP jo aikakin vaihtaa. Seuraavana päivänä olisi kolmen tunnin ikkuna vesille.

Aamulla nuorin tyttö ensin kouluun ja sitten menoksi. Rannassa hämmästyin, vesi olikin laskusuunnassa ja alle normaalikorkeuden. Ensimmäinen paikka oli tyhjä, enkä varmaan ollut ensimmäinen kävijä sillä kello oli jo 10.30. Ajoin ulommas, mutta sielläkin oli toinen vene joka oli juuri tekemässä lähtöä länteen päin. Ei auttanut, pakko yrittää. Siispä Joonaksen toistotaktiikka mielessä, nöyränä yrittämään muiden jäljiltä.

Eka spotti, ei mitään. Toka spotti, ei mitään. Siirryin kohtaan josta en koskaan aiemmin ollut saanut kaloja. Mutta joku kuulemma oli saanut, ja ison, vuonna yks ja kaks. Viisi heittoa, ei mitään. Veneen korjaus ja vielä yksi heitto ison kiven viereen, nyt tuulen puolelle. Sitten pamahti. Kala riuhtoi pinnassa paikallaan, painoin vavan kärjen alas ja hölläsin jarrua. Vauraampi kala oli iskenyt ja sainhan sen vihdoin uimaan ilman hyppyjä. Noin viiteen minuuttiin en nähnyt kalaa joka ui yllättävän rauhallisesti ja kaukana veneestä. Korjasin venettä ulommas. Hitaasti sain kelattua kalaa lähemmäksi, ja lopulta näin kun komea taimen tuli lähes luovuttaneen näköisesti kohti pintaa ja venettä. Vapa pystyyn ja haavi iskuvalmiuteen.

Kaikki näytti liiankin hyvältä ja juuri kun yritin haavata, kala kääntyi. Yritin uudelleen pyrstö edellä ja sillä tuloksella, että puolet kalasta oli jo haavissa kun se päätti toisin. Kala syöksyi noin 20 metriä ulos merelle jarrun huutaessa hoosiannaa. Tsiisus, sehän oli todella iso! Sydän hakkasi toista sataa kun vakuutin itselleni, että uita, uita, uita ja uita. Sitten noin kymmenen minuuttia hermoilua ja rauhallista uittoa. Lopulta sain kalan veneen vierelle, mutta ei. Vielä viiden metrin syöksy, sydämen pysäyttävä käännös, ja taas rauhassa takaisin kohti venettä. Nyt oli hetki koittanut. Kala haaviin ja veneen lattialle… ei juma, täähän on valtava!! Riemun kiljaisut ja pappia peliin. Punnaaminen keinuvassa veneessä ei onnistunut, joten ajoin tyyneen ja uusi yritys. Kauden avauskala ja uusi enkka oli tosi. Nyt se kirjataan lukemiin 6,2 kg ja 88 cm. Ja sen kalan pyrstön kokoa ei voinut kuin ihmetellä. Hillitön mela, oma handu jäi kirkkaasti toiseksi.


Ihiksen puolesta, -PB A (Ja suur-onnittelut komeasta kalasta!)

torstai 22. lokakuuta 2009

Oli synkkä ja myrskyinen yö

Tai ei se oikeastaan ollut synkkä, ei myrskyinen, eikä edes yö. Vaan elettiin vappuaaton aamua vuonna 1991 mökillä Kustavissa. Kello oli viisi, kun starttasin neliheppaisen peräprutkun käyntiin ja lähdin puskemaan sumusateiselle merelle hopeiset ajatukset päässäni. Tuolloin vajaa kaksikymppinen, intoa täynnä oleva nuori mies ei ollut saanut vielä kokea sitä jumalaista tunnetta, jonka meritaimen siiman päässä vastustajalleen antaa.

No bensahan siitä tuupparista sitten loppui jo 200 metrin jälkeen, joten airot käteen ja hartiavoimin eteenpäin. Soudin erääseen saareen, hyppäsin paatista ja otin virvelin olalle. Muutamien heittojen jälkeen se sitten tapahtui. Sinipinkkivalkoinen Dardevle oli näyttänyt paholaisen kyntensä, ja siiman päässä louskutti tuhdin kokoinen mertsari. Väsyttelyssä kului oma aikansa, jonka jälkeen talutin kalan soraiselle rannalle kuin kokeneempikin saamamies. Sammakon lailla hyppäsin kalan päälle, iskin sormet niskaan kuin kotka konsanaan ja heitin saaliini parin metrin päähän turvaan. Riemunhuutojen ja papin kumahdusten jälkeen soutureissuni paluuosuus sujuikin sitten huomattavasti nopeammin mitä olisin Mercuryllä edes päässyt. Tuo ensimmäinen meritaimeneni painoi kaupan puntarilla 4,980 kg, veret laskettuna.

Seuraavien 13 vuoden aikaan mahtui lukuisia nelosia, kolmosia, kakkosia ja niin edelleen, mutta. Viimeisen noin viiden vuoden aikana on saaliit mökillä selvästi vähentyneet, valitettavasti. Vedet ovat salavaivihkaa rehevöityneet, särkikalat lisääntyneet ja mertsarit kaikonneet, ainakin minun kalapaikoiltani. Syitä tähän on haettu hylkeistä, merimetsoista, istutusten puuttumisista ja vaikka mistä – varmaa vastausta en ole vielä saanut. Oli miten oli, kyllä vituttaa. (Ja niin tekisi vielä enemmän, mikäli en asuisi pääkaupunkiseudulla missä kalaa onneksi vielä riittää.) Mielenkiinnosta kuulisin myös muiden siellä suunnalla mertsareita kalastavien kommentteja ja näkemyksiä aiheesta. Jospa vika onkin isännässä itsessään, mene ja tiedä.

Ei ihan pelkkää negaa; Kuluva vuosi on antanut pienen toivon kipinän paremmasta tulevaisuudesta. Heittopäiviin nähden voinen jopa pitää ihan ok-saaliina toissa viikonlopun 50 cm yksilöä, sekä keväällä saamaani n. 3,5 kg kristallin kirkasta kalaa. Tutkimukset mökillä jatkuvat jo ensi viikolla, en siis ole vielä luovuttanut - tietenkään.

-PB A

tiistai 20. lokakuuta 2009

Kandee mennä kalaan

Kun tuohon Antin ao. tekstin jatkeeksi kirjattakoon meidän porukan sunnuntain actionit, (joista useat sijoittuvat aikavälille 12–14) niin voi vain sanoa että kandee mennä kalaan - mihin päivän aikaan tahansa.

Toistakymmentä taimentapahtumaa kolmeen eskimoon* antaa hyvää uskoa tuleville syysreissuille. Keskikoko meilläkään ei huimannut, isoimmat kuitenkin mukavat 57 ja 59 cm. Uistimen suhteen ei kala ollut kovin nirsolla päällä. Hampaisiin kelpasi niin Trutta kuin Vickekin, ärsykevärisenä tai luonnonsävyisenä.

Joten eiköhän julisteta viimeistään nyt syyskausi alkaneeksi. Kyllä merellä on mukavaa! (etenkin kun vesi on riittävän kylmää)

-PB A

*uusi termi "hyvinvoivan" näköiselle, kesän lämmöt taakse jättäneelle ja kasvoistaan(kin) hieman pyöristyneelle kalamiehelle.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Onneksi on 50 cm alamitta


Eilen kalassa, tällä kertaa vanhoilla kotivesillä Hki-Espoo-linjalla. Hyytävän kylmä koillistuuli, mutta hyvä pilvisyys ja edellisen päivän hyvät tapahtumat kavereilla antoi odottaa paljon. Päivästä ei muodostunut meille mitään kovin eeppistä, sillä saimme lähinnä jallittaa alamittaisia kaloja. Tapahtumat olivat heti aamulla ja illalla. Päivän tunnit 12-17 heitettiin tyhjää niin tyynessä kuin tyrskyissäkin. Rövarenin ja Stora Herrön välissä näimme myös pariinkin otteeseen tosi ison uroshallin - ehkäpä se oli popsinut isot taimenet?

Taas tuli todettua, että alle 50 cm taimen on oikeasti todella pieni ja saisi mieluiten jatkaa kasvuaan. Rannassa kuulee aina ohikulkijoiden ja sunnuntaikalastajien ihmettelyä, että miksi ihmeessä laitamme alle 50 cm kalat takaisin. Siksi, että sellainen kala ei ole vielä ehtinyt lisääntymään eikä siinä oikeasti ole juuri mitään syötävää. Eikä sellainen vedä siimankaan päässä kovinkaan lujaa. Eli hyvät ystävät, älkää ottako niitä alamittoja kyytiin. Antakaa niiden kasvaa rauhassa kunnon taistelijoiksi, joista on iloa niin siiman päässä kuin keittiössäkin.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Kynttilä ja Possu

Sunnuntai vaikutti hyvältä päivältä lähteä meritaimenkalaan. Tuuli ei ollut kova, joskaan ei mistään ihannne suunnastakaan. Koilisesta henkäili jotain kolmee metrii sekunnissa ja aurinkokin paistoi. Kotoa lähtiessä ja kahvia termariin kaadellessa mittari näytti kuutta astetta pakkasta. Vilpoisaa siis, mutta merelle on päästävä. Kamat pakattiin autoon nopeaasa tahdissa ja suunta kohti satamaa.

Paikka, missä oli määrä kalastaa oli kummallekkin kalastajalle uusi ja sijitsee itäisellä puolella Suomenlahtea. Matkaa satamasta tulee reippaasti yli 20km, joten kovilla keleillä sinne ei ole edes mielekästä lähteä. Aurinkokin oli jo lämmittänyt ilman, joten pakkasista ei ollut haittaa tällä kertaa, mitä nyt veneen ikkunat sai skrabata. Jo ensimmäisiä paikkoja kolutessamme huomasimme paikan potentiaalin. Toinen toistaan hienompia kivikoita ja saaren kärkiä. Jo pitkältä näki, että tossa menee varmasti vedenalainen penkka tonne ja tonne..

Kalapaikoille on aina keksitty omia lempinimiä, joista karikon tai jonkun saaren reunan tuntee. Nyt uusilla paikoilla pyöriessä ne ovat vain ”stora lilleröitä” yms. mitä nyt kartassa lukee. Tämä alue kuitenkin alkoi heti kehittää lempinimiä; ”Persilija, Bryleekakku, Marjapuuro, Vähämarjapuuro, Marjapuuronmatala, Paskasaari… "

Olimme kiertäneet saaria pari, kolme tuntia ja saldona oli jo 2 nättiä taimenta. Toinen alamittainen ja toinen 62cm/2,6kg. Useampi tapahtuma oli siihen vielä päälle. Itse heittelin lähinnä omatekoisia lusikoita ja Truttia, Eliaksen keskityttyä 24g. Suomenlahti Salamanderin paiskomiseen. Tällä salamanterilla tulikin suurin osa tapahtumista, mm. molemmat ylös tulleet kalat.

Tulimme erään saaren etelä-reunalle, joka ei silmään näyttänyt niin hienolta, kuin monet muut alueella olevat paikat. Ekojen heittojen jo läiskiessä veden pintaa, katseeni haroo jo pidemmälle. Olisiko tuo riutta mahdollisesti parempi paikka..?? Samalla riutan kupeessa läjähtää ilmaan ns. kynttilähyppy, eli taimen kohtisuoraan ylös ja korkealle. Perässä tulee vauras ja pullea taimen, useampi kiloinen. Possu ei hyppää niin korkealle, vaan juuri ja juuri näyttää komean vartensa. Tämän paikan siis ristimme yksinkertaisesti: ”Kynttilä ja Possu”. Paikkaa heiteltiin tietenkin hartaasti, mutta emme saaneet tästä tapahtumia. Vastapuolen saarta kyllä karkuutin pienehkön tanteron, mutta tämä ei varmasti ollut kumpikaan aiemmin hyppivistä kaloista.

Miksi taimen hyppää merellä? Ei ole harvinaista, varsinkaan näin alkusyksystä, kun näkee taimenen loikkivan. Ei siis uistimessa kiinni olevana, jolloin hypyt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, vaan ihan omia aikojaan. Tässä meidän kyseisessä tapauksessa oli aika ilmiselvää, että isompi ajoi pienempää takaa ja tämä selittää komeat loikat. Useinhan kalat vaan hyppivät yksinään. Jääkö jahtaava kala siloin pinnan alle, vai onko hyppy jotain muuta?

Yhtä kaikki, kyllä merellä on aina mukavaa…

Lähteminen kannattaa aina...


Jörn Donnerin lohkaisua mukaileva otsikko on varmasti totta. Jo se, että saa yrittää pyytää meritaimenta uskomattoman kauniilla rannikollamme on hienoa. Mutta se vasta hienoa on kun nirso meren hopeanuoli hyväksyy tarjotun ruokalistan.

Olin sopinut sunnuntaina Pasi Taposen kanssa taimenreissun Porvoon alueen laajaan saaristoon. Keli ei ollut tällä kertaa moukaria, mutta sitä toiseksi paskinta eli aurinkoa ja kylmää. Irtauduimme rannasta klo 11, sillä mielestämme hyytävässä aamussa ei ollut järkeä kalastaa. Sää oli upean aurinkoinen ja tuulta noin 5 metriä luoteesta hitaasti itäänpäin kääntyen. Vedenkorkeus oli +25 ja pysytteli noin klo 15 asti siinä kunnes lähti jyrkkään laskuun. Periaatteessa siis munat pataan -keikkaan kaikki mahdollisuudet...

Heittelimme aivan saaristovyöhykkeen uloimpia puisia saaria ja niiden lähialueen kiviriuttoja. Sähkömoottorin surratessa pystyimme helposti koluamaan toinen toistaan upeampia kirkasvetisiä kivikoita. Mikäs siinä keulamiehenä ollessa! Vaihdoin hyrräsettiini tuoreen sateenkaari-Trutan (sininen, punainen, keltainen, hopea) ja uskoin tämän värin antavan kalaa.

Klo 1230, pari heittoa poterossa, jonka reunaa suojasivat kivet ja josta korkean veden aikaan vesi pyyhkii yli. Kaiken järjen vastaisesti paikka oli suojan puolella vaikka tuulta tuskin oli. Toisella heitolla tunsin selkeän tönäisyn. Olin hiljaa ja jatkoin kelausta pari metriä - pysäytys ja "kii on". Nätti kala samantien ilmaan ja räikkä ritisi. Muutaman kunnon syöksyn ja hypyn jälkeen Pasi haavasi kalan tyylikkäästi. Puntarille ja mittaus: 1970 g ja 57 cm. Erikoista kalassa oli sen haaroittunut pyrstö, joka ei kuitenkaan tuntunut menoa haittaavan. Ilmeisesti hylje käynyt jossain vaiheessa kopaisemassa...

Olimme todella iloisia saaliista näinkin haastavissa olosuhteissa. Nyt oli aika tahkoa samaa poteroa lisää. Muutaman heiton jälkeen Pasi ilmoittaa kalasta. Kunnon pärinä ja syöksyminen, mutta kala on voimiinsa nähden valitettavan lyhyt 45 cm. Mutta kala kuitenkin ja nyt oli kummaltakin apina pois selästä.

Heitän taas Trutan kivikkoon. Nyt otti on jo todella karski ja vapa taipuu kunnolla. Muutama sekunti tästä ja 17-vuotisen taimenurani ällistyttävimpiä tapahtumia: todella roteva 3,5 - 4 kg taimen hyppää suoraan meitä päin uistin suussa ja kaikki siimat ilmassa! Olimme kummatkin aivan pökerryksissä. Noin 10 metrin siima oli kokonaan metrin korkeudella ja kala iskeytyy veneen viereen kuin paistinpannu. En voinut muuta kuin kelata löysät pois ja päivitellä. Uskomaton suorite. Kala hyppäsi varmaan noin kahden metrin hypyn ja pystyimme selkeästi näkemään sen kirkkaassa valossa. Harmi, ettei pysynyt.

Vaihdoimme erityyppiseen paikkaan ja emme saaneet tuntiin täpyäkään. Palasimme vanhalle rikospaikalle ja heti mulla taas kiinni. Ehdin nähdä vaan pyrstön ennen irtoamista, noin 50 cm kala. Evästauko paikalla ja Pasi heittää lähes rantaan: 3 taimenta näykkii kilpaa uistinta ja se kääntyy poikittain eli "poikittainen maila" kuten Hakalan Jaska asian ilmaisee. Onneksi kalat ovat pieniä. Uskomaton paikka. Kaikki kalat läjässä 100 metrin sisällä. Heitän vielä itse uudestaan, alamittainen seuraa veneen viereen ja iskee. Onneksi saan pompoteltua sen irti. Pasilla vielä yksi kala kiinni, mutta pieni, noin 40 cm.

Kello oli noin 15 ja ajattelimme lähteä vähän muualle välillä. Ajoimme välisaariston ulkoreunoille. Laitoin vaihteeksi haspeliin kiinni klassikon: Kilohailin. Heitin vedenalaisen luiskan päälle kiertyvän aallon taakse: "kii on." Pintapyörteet, syöksy ja irti. Veikkaan, että kala pääsi niin matalaan veteen, että koukun kulma oli huono. Ja omaksi hölmöydeksi pitää sanoa se, että koukku oli varakoukku, jonka olin unohtanut vaihtaa ohuempilankaiseen. Selkeä mittakala.

Siirrymme seuraavaan paikkaan ja Pasilla vielä yksi kala käy kuopimassa. Tuntui, että mitä myöhempään päivään meni ja mitä alemmas vesi laski, niin sitä vähemmän kaloilla oli tappajan vaisto. Emme iltapäivän tunteina saaneet kaloja pysymään millään.

Kalastusaika 11-17.30, 10 tapahtumaa aurinkoisessa kelissä. Ei voi valittaa. Ehkä tärkein havainto oli se, että löysimme riutan, josta vesi virtasi läpi kaikilla tuulilla ja joka oli riittävän syvä tarjotakseen suojaa. Vedenlämpö oli tasainen 10,5 - 10,8 Lowrance-astetta.

Jos sama meno jatkuu, niin voinen pikkuhiljaa todeta: "Graavia, komisario Palmu"



maanantai 5. lokakuuta 2009

VAIN KAHDEN TUNNIN TÄHDEN...


Sanottiin mulle lauantaina kotona kun kuumeissani nettasin säätietoja ja olin Jouniin yhteydessä reaalikelin suhteen. Oltiin tultu kotiin 1630 ja ajattelin, että nyt kun moinaa ennen myrskyä, niin pakkohan sitä on käydä kokeilemassa 10 minuutin päässä olevat lähimestat! Kuten ehkä tämän blogin lukijat tietävät, niin meikäläinen kalastaa noin 7 kertaa kymmenestä hirveässä moukarissa...

Eli tuumasta toimeen, irtauduin yksin Kaivopuiston rannasta klo 17. Keli oli todella lupaava, vesi nousussa, vedenlämpö noin 10 astetta ja maininkia. Tuuli oli tauonnut kuin seinään ennen myrskyn tuloa. Lyijynharmaa taivas ja ruotsinlaiva horisontissa kaahasin ekalle mestalle. Laitoin lyijynharmaan Ismo Zalsan kiinni ja heitin. Heitin toisen kerran ja nyt oli kiinni. Huomasin heti että kala ei ollut iso, mutta pääasia että jotain tulee. Kala ylös ja mittaus: 44 cm ja takaisin.

Jatkoin heittelyä mukavassa swellissä ja kahdeksas heitto toi taas kunnon pärinän siiman päähän. Tämä kaveri oli kovempi veivaaja, mutta silti aika pieni. 47 cm. Takaisin. Kello oli nyt 1735 ja noin reilu tunti vielä peliaikaa. Kiersin saaren toiselle laidalle ja liu'uin reunan heittäen Matiakselta tilaamaani omaa Trutta-väriäni, jossa keltaisen, hopeisen ja punaisen liitto. Ei mitään noin puoleen tuntiin.

Kello 1815 heitin samaan kuohuun kuin aikaisemminkin ja nyt tärppi oli huomattavasti rajumpi. Kala ilmaan ja totean ilmapunnituksella noin 2-2,5 kg kalaksi. Nyt rupesi jo jännittämään kun olin yksin liikkeellä (mitä hyvin harvoin teen) ja haavaus olisi vaikeaa. Maininki oli ruvennut pikkuhiljaa kasvamaan ja vähän väliä tuli vihaisia puuskia, jotka ennakoivat myrskyn olevan lähellä.

Väsyttelin kalaa kaikessa rauhassa ja olin jo varautunut haavimaan. Vene oli kulkeutunut vaarallisen lähelle kiviä ja jouduin ottamaan pakkia. Kala pysyi vielä tässä vaiheessa hyvin kiinni. Sitten olikin h-hetki: yritin haavausta kerran, en onnistunut. Kala meni veneen alle. Jouduin taas ottamaan pakkia ja torpedo suuntasi suoraan perään siiman löystyessä. Tämän jälkeen sain vielä kerran kalan pintaan ja yritin haavata, mutta se pääsi irti samalla hetkellä kun haavi osui veteen...

Ei voi mitään. Kello oli jo lähes 19 ja karautin pois myrskyn alta, joka sitten seuraavana yönä nousikin varsin hurjaksi.

Tästä voidaan taas vetää se johtopäätös, että kelillä on väliä. Kuinka monta tuntia sitä onkaan heittänyt turhaan paskassa kelissä kun nyt menee optimikelillä ja saa 3 tapahtumaa alle 2 h sisään...no, onhan nyt sitten syyskausi auki!

torstai 24. syyskuuta 2009

Kylmenevää kyytiä!

-Pekka Pouta madaltaa ääntään ja vähän pudistelee päätäänkin. Suomen kansa synkistyy. Ensiräntä luvassa eteläänkin. Vaan mertsariukon naamalle ilmestyy leveä hymy - vihdoinkin vedet jäähtyvät ja päästään taas tositoimiin!

Syyskausi aukesi omalla kohdalla tänään torstaina. Aika laajalla sektorilla tuli haravoitua pääkaupunkiseudun läntisiä vesialueita. Vaikka lämmintä vettä lienee reilu massa koreakelisen loppukesän ja keskiarvoista ylöspäin poikkeavan alkusyksyn jäljiltä, yllättävän äkkiä viilenevät yöt ja reippaat tuulet sotkevat pakkaa. Kiva niin.

Alhaisin vedenlämpö, johon osuin, oli huimat 11,8 astetta. Todella raju pudotus tuttujen aivan lähipäivinä raportoimiin lukemiin. Läpikäydyistä heittopaikoista löytyi korkeimmillaankin 13,5 asteista vettä. Toki kalastus painottui kohtuullisen ulos. Ja kylmää oli meininki hakeakin.

Ja tänään tuli heti jo onnistumisiakin: 2 kalaa, lämpötiloista 13,3 ja 12,5. Eli hieno alku syksylle, ja toisaalta lupaava jatko upealle keväälle. Ensi viikon alkupuolelle ennustettu keli startannee syyssesongin kunnolla vauhtiin. Ja eikun vesille!


-Mikko (MQ):n puolesta PB A

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Uudessa Kalastus-lehdessä artikkeli meritaimenen syyskalastuksesta

Juuri ilmestyneessä Kalastus-lehdessä on PB Jounin syväluotaava kirjoitus taimenen syyskalastuksesta.

Jutussa käydään läpi muun muassa taimenapajat kuukausijaksottain aina syyskuusta joulukuuhun. Mielenkiintoista luettavaa on myös uistimen koukun koosta ja sen merkityksestä ylössaanti-prosentin paranemiseen.

Eikun hopihopi hakemaan oma painoksesi jostain asiansa tuntevasta kalastustarvikeliikkeestä.
-PB A

Edit:
KALASTUS-lehti on ilmaisjakelulehti - tiedoksi niille jotka sitä eivät vielä tienneet. Ja alla olevaan Anonyymin kysymykseen vastaus: Nettiversio tuoreimmasta lehdestä ilmestyy mm. Kalamies.comiin aina parin viikon viiveellä.

Edit 2:
Eli uusin nettiversio ei ole uusin numero, vaan aina edellinen - pahoittelut sekaannuksesta.

torstai 17. syyskuuta 2009

Syyskauden alkua odotellessa

Sillä aikaa ennen kuin vedet jäähtyvät parempiin lukemiin ja mertsarimies odottelee kauden alkamista, niin alla olevasta linkistä voi hakea fiilistelyä pahimpaan poltteeseen. Norjalaisen live-webcamin kautta voi seurailla lohien elämää Suldalslågenin virrassa.

Ja peeäs. "Kirjoittajaksi Meritaimenblogiin" -rekry on edelleen voimassa - tervetuloa!

Laxen Live: http://www.vgtv.no/?id=23021&category=43

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Syystervehdys

Kesä meni taas hujauksessa ja on aika palata kauan odotetun harrastuksen pariin.
Virallisesti alkaneesta syksystä huolimatta, päivä- ja yölämpötilat ovat vielä niin kesäisissä lukemissa, että merivesi ei jäähdy kovin nopeasti. Tällä hetkellä ulkomeren reunalla veden lämpötila on noin 14.5c - 16c asteista ja ehkä ajankohtaan nähden tavanomaista kirkkaampaa. Kalaa sieltä on silti mahdollista saada ja ensimmäiset on saatukin. Sopivalla kelillä näkee myös komeita hyppyjä ja pintakäyntejä, mutta syönti ei ole millään muodoin vielä aktiivista. Seurataan säiden kehitystä ja toivotaan nopeaa muutosta viileämpään suuntaan. Tästä tämä lähtee.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Blogi kesälomalle

Näin se kevät taas vierähti ja pian juhlitaan keskikesän juhlaa - juhannusta. Kesälomien ajaksi blogi epäilemättä hiljenee ja uuteen vauhtiin päästään taas alkusyksystä. Kesällä tietysti kalastellaan myös taimenta, mutta virtavesissä.

Tosin, meritaimenkauden jatkoon ei ole mitään estettä. Meriveden lämpötila ei ole vielä liian korkea taimenelle ja sinnikkäimmät kävijät saavat edelleen kaloja, ja ”iltatähteenkin” on vielä täydet mahdollisuudet. Kalaa mielivän on kuitenkin oltava aamun- tai illan virkku, sillä paras syöntiaika osuu auringon nousun- ja laskun aikaan. Todellisuudessa kuitenkin virka-aikana työssäkäyvän kalamiehen on nostettava arkikalastuksesta suosiolla tassut pystyyn, koska muutoin päivän pituus venyy kohtuuttoman pitkäksi.

Nautinnollista kesää lukijoille ja kirjoittajille.
Tavataan viimeistään syksyllä.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Kirjoittajaksi Meritaimenblogiin?

Takana on kohta 3 kuukautta blogiin kirjoittelua, joten on pienen tilannekatsauksen aika.


Tarinoita, raportteja ja spekulointeja on kasassa jo ihan mukavasti, silti uudet näkökulmat ja tuoreet kertomukset ovat aina tervetulleita. Siispä jos tunnet halua ryhtyä blogin kirjoittajaksi niin tervetuloa. Juttuja meritaimenen kalastuksesta ei ole mielestämme koskaan liikaa.


Niinkuin mertsarimiehen perusluonteeseen kuuluu, emme kirjoita blogiin ihan-mitä-sattuu-huttua, vaan asiapitoista sisältöä rakkaaseen aiheeseen liittyen. Emme myöskään arvostele (ainakaan kovin kriittisesti) toisten näkemyksiä, vaikka omia annammekin. Huumoria sen sijaan saa, ja mielellään tulisikin olla. Olkoon kirjoituksesi sitten reaaliaikainen päivärapsa tai pidempi analyyttinen selostus meritaimenen aktiivisuudesta pilvisellä kelillä, tulee se olla asianmukaisesti kirjoitettu. Periaatteessa sisältöön ei ole muuta rajoitusta kuin että aiheena on meritaimen ja kaikki aiheeseen liittyvä. Eikä sekään nyt ihan niin tarkkaa ole, jos haluat vaikka kommentoida esimerkiksi kalastuslupakäytäntöä Suomen merialueilla. Eli jos on tarve ja halu mennä hieman ”off topic”, niin siitä vain. Kuitenkin esimerkiksi tarinat siitä 2,5 kg enkkahauesta ja vastaavat erikala-aiheet jutellaan jossain muissa foorumeissa.

Toimintamme on luonnollisesti täysin vapaaehtoista, joten kirjoita silloin kun siltä tuntuu ja siitä mistä haluat.


Kirjoittaa voit omalla nimellä, nimimerkillä tai nimettömänä - kuinka vain. Lähetä juttusi, kysymykset tai palautetta osoitteeseen anttu.bruck (at) kolumbus.fi.


Meritaimenblogissa käy päivittäin noin 100 ja parhaimpina yli 650 lukijaa. Kiitos kaikille lukijoille ja kirjoittajille tähänastisesta.



-PB A

torstai 28. toukokuuta 2009

Lopun alkua - vai onko sittenkään?

Ehkäpä vuosisadan tai -tuhannen, kuinka vain, upein meritaimenkevät lähestyy loppuaan. Tulevan viikonlopun helteet saavat monen mertsarimiehen julistamaan kauden päättyneeksi. Kalastuksen osalta katseet käännetään jo tulevaan syksyyn. Mielessä pyörii, millaisia mörköjä kevään isomukset ovatkaan kesän silakkakuurin jälkeen...
 
Päättyykö kevätkausi sitten jo? Uskon (ja toivon), että ei. Toki vesi lämpenee vinhaa vauhtia lähipäivinä. Silti, tuulten jälleen sekoittaessa vesimassaa, yllättävänkin viileää vettä pukkaa vielä pintaan. Syöntipiikit luultavimmin keskittyvät yhä enemmän hämärän aikaan. Aamu ja ilta korostuvat. "Yliyön reissut" pimeimmän hetken saaritaukoineen ovat ainakin allekirjoittaneen mielessä - jos ei muuten, niin kiinnostavina kokemuksina.
 
Faktaa on, että silakan kutu vetelee viimeisiään. Pääparvet painavat pian kohti ulappaa. Silti, silakkaa pyörii sisempänäkin vielä jonkin aikaa. Ja, vieläkin pidempään, osa taimenista jää hetkeksi ihmettelemään muuttunutta tilannetta - mihin se ruokapöytä oikein katosikaan?
 
Totta on myös, että lohet saavat kohta seurakseen ulkomeren syönnösalueille meritaimenen. Vaikka kuinka optimistisesti yrittäisi asiaa pyöritellä heittokalastajan kantilta.
 
Taannoin tekijämiehet onnistuivat yhyttämään taimenia jopa läpi kesän. Pimeimpinä hetkinä kaloja nousi ulkokakuille päivystämään. Itse arvelen, että istutuspaikkojen muuttumisesta (sisemmäksi) ja sitä seuranneesta kalojen käyttäytymismallin vaihtumisesta johtuen noita tilanteita tapahtuu aiempaa harvemmin. Itse asiassa muutamina viime kesinä on kuhanuistelijan vaappua viety riehakkaammin - ylöskin on kaloja saatu. Ota tuosta nyt sitten selvää.
 
Ja sitten on vielä viileämmän veden kumpuamistilanteet saariston reunamilla. Ken sellaiseen osuu, saattaa kohdata elämänsä ikimuistoisimman hetken. Kiikkustuolikamaa.
 
Oma havaintoni on, että parinakin keväänä lähivuosina taimen on tuntunut "hyppäävän" ulomman saariston "yli" suoraan avomerelle. Tietyt "salettivyöhykkeet" eivät olekaan antaneet kunnolla kalaa oikein missään vaiheessa kevättä. Syksy on sitten kuitenkin ollut taas aivan toinen juttu ja taimenen liikehdintä normaalimpaa. Tai ainakin totutumpaa.
 
Tosiaankin, kunhan alkava korkeapaine jossain vaiheessa taas väistyy, sitkeä yritys saattaa vielä saada palkintonsa kevätkauden kalkkiviivoilla. Ja enteitä on, että kyseessä on ns. kova paketti, jouluterminologiaa lainatakseni.

Mikko (MQ):n puolesta -PB A

maanantai 18. toukokuuta 2009

Vielä yksi heitto...

Usea meritaimenaktiivi tulee muistamaan kuluvan kevään suurtaimenten keväänä. Isoa taimenta on nyt merellä paljon ja melkeinpä päivittäin kuulee uutisia isoista kaloista. Se onnekas joka on osunut tänä keväänä silakkaparven läheisyydessä syönnöstäviin meritaimeniin, on saanut kuunnella kuinka kelan räikkä laulaa Hoosiannaa. Tunne on pökerryttävä kun yhtäkkiä kelaus pysäytetään kuin seinään ja vastaiskussa vapa taipuu niin, että korkit rutisee käsissä. Sitten lähdetään, eikä siinä turistina ollessa oikein voi kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Ison kalan ylösotossa on se paha puoli, että pitkän väsytyksen aikana koukku kalvaa reikää minuutti minuutilta suuremmaksi. Sen jälkeen ei yleensä tarvita kuin, että kala tekee 180 asteen käännöksen ja kaikki voi olla hetkessä ohi. Tapahtuneen jälkeistä tunnetta ei oikein osaa sanoin kuvailla muuten kuin, että tyhjältä tuntuu. Toisaalta, jos saat kalan ylös, on polvet yhtä vatkulia pitkän aikaa. Näin kävi itselleni menneellä viikolla. Muistellaanpa hieman tätä hienoa hetkeä.

Yhden aikaan laskettiin Jounin kanssa vene ja kalaan päästiin noin puolta tuntia myöhemmin. Pitkälle ei ollut aikomusta tässä vaiheessa lähteä, sillä Juha piti hakea vielä samasta rannasta muutamaa tuntia myöhemmin. Keli oli taas - se hankala. Aurinkoa taivaan täydeltä, tuulta sentään sen verran, että pinta oli rikki, mutta suunta väärä -koillinen. Parin tunnin aikana saatiin kaksi alamittakalan havaintoa ja Juhakin jo odotteli rannassa, joten miestä hakemaan. Sitten taas merelle, tällä kertaa ulommas. Ulompana merituulta lounaasta 4m/s, ei paha. Muutama vakiopaikka heitettiin pikaisesti läpi, ja muitakin yrittäjiä oli arkipäivästä huolimatta ruuhkaksi asti. Otettiin vartin mittainen irtiotto ja jätettiin paikka muille. Se kannatti, sillä heti toisesta lahdesta löytyy taimenparvi syönnöstämässä. Jouni ja Juha ottavat parvesta neljä kalaa ylös, mutta pieniä olivat kooltaan, joten päästettiin ne takaisin kasvamaan. Seuraavasta kärjestä ottaa minulla pieni taimen, jolta pilkotti silakan pyrstö suusta. Tuntia myöhemmin jo kertaalleen tyhjänä heitetyssä paikassa taimen ajaa pikkukalaa ja näyttäytyy samalla. Kirjolohi - Trutta lentää kalan tekemiin renkaisiin ja hetkessä kala iskee. Muutaman minuutin kuluttua päivän ensimmäinen mittakala on ylhäällä.

Veneparlamentti pohtii seuraavaa siirtoa. Katsellaan kelloja ja tuumaillaan minne mennään? Pian pitäisi alkaa syönnin kuumin hetki. Miten olisi "ison kalan reuna"? sinne. Vajaan puolen tunnin kuluttua nostan kaasukahvan ylös ja tulitus alkaa. Tuulen suunta on nyt täälläkin lounaasta ja voimakkuus juuri sopiva. Silti koko reuna on tyhjä niin kaloista, kuin kalastajastakin. Loppuvaiheessa liukua, kaverin vene ilmaantuu meidän perään aloittaen myös kalastuksen. Meillä on heitettävää tässä vaiheessa enää n. 50m. Hetkeä myöhemmin kalastettava reuna päättyi nimenkärkeen ja kalakaverini näyttivät lopettelevan kalastuksen, mutta heitän vielä yhden heiton ison kiven viereen. Se oli siinä ja loppu oli aika sekavaa.

Seuraava kirkkaampi hetki oli vasta kotona, kun avovaimo onnitteli 5.7 kg taimenesta lasillisella kuohuviiniä. Kalan väsytyksen aikana olin soittanut takanamme olevan kaverini ottamaan kuvia, joita mies ansiokkaasti räiski 170 kappaleen verran. Tallessa on myös videota, jota kenties vielä täälläkin nähdään?

Nyt on taas aika tarkistaa henkilökohtainen alamittaraja ja olkoonkin se tämän kevään ajan 65cm.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Silakkamarkkinat

Kuumin aika meritaimenen kalastuksessa on alkanut. Silakka on saapunut mereltä rannikolle kutemaan ja niiden perässä ovat rantautuneet meritaimenet. Myös eteläsuomen tunnetuimmilla silakanongintapaikoilla on ajoittain tungosta, koska silakkaa tiedetään tulleen hyvin,hienoa!

Viitteitä isommista meritaimenista alkoi tulla vapun jälkeen, kun vesi alkoi lämmetä kuuden asteen tienoille. Alkuun kalat lähinnä kävivät näyttäytymässä veneen vierellä uistinta seuraten, mutta lopulliseen iskuun ei innostuttu. Viime päivinä kalojen iskuhalukkuus on kuitenkin lisääntynyt ja kaloja tulee ajoittain - todella hyvin. Silti on hyvä muistaa, että iso kala osaa edelleen valita oikean kelin, ja syöntiajan. Pienemmät, yleensä alamittaiset taimenet voivat hökeltää uistimien perässä pitkin päivää, mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kala on ollut alamittaista syöntiaikojen ulkopuolella. Pilvisenä – tai sumuisena päivänä isomman kalan saantimahdollisuudet ovat kasvaneet oleellisesti ja kalojen ruokailuhalut venähtäneet ajallisesti pitkiksikin. Aurinkoiset ja tyynet kelit ovat taas olleet täyttä myrkkyä ison kalan saannin kannalta, mutta makkaranuotiolla istuminen sitäkin mukavampaa.

Avattujen taimenien vatsoista on löytynyt viimeisen viikon ajalta paljon silakkaa. Myös takaisin päästettyjen kalojen kunto on ollut silmämääräisesti arvioiden hyvä ja kalat ovat todella vihaisia siiman päässä. Ilahduttavinta on kuitenkin se, että kalan keskikoko on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun, samoin määrä. Kolmen kilon kala ei ole enää nykyjään edes mikään uutinen ja jos on vähänkin katsonut mihin keliin on lähtenyt, niin tyhjää reissua merelle ei ole tarvinnut tehdä enää muutamaan vuoteen.

Vielä kun tietäisi mistä kaikki tämä johtuu? Runsaat silakkakannat, lisääntyneet tuulenkalakannat, onnistuneet istutukset, onnistuneet luonnonkudut, alamitan noston vaikutukset, verkkojen vähentyminen ja silmäkoon nostot jne ? Niin, syitä on varmasti useita, mutta tuntuisi, että kaikki viime vuosien meritaimenta koskevat päätökset ovat purreet toivotulla tavalla ja vuosituhannen alun ”saaliit” ovat historiaa.

Tästä on hyvä jatkaa. Kuuminta kautta kestänee vielä muutaman viikon ja vesien lämmetessä kalastustaktiikkaa muutetaan kalojen liikkeiden mukaan. Mukana pysyminen vaatii ahkerointia merellä, mutta sitähän tässä pitkä talvi juuri odoteltiin. Omalta osalta ”apina on pudonnut selästä” kalansaannin osalta, joten voin nostaa alamittarajani 60 cm:iin.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Enkat paukkuu

Olin pyhittänyt viikonlopun täysin kalastukselle, kelit vain eivät suosineet vesille lähtöä. Siinä se aika kotona kului sääennusteita katsellessa, jotka antoivat pientä vihiä paremmasta. Vasta maanantaille luvattaisiin sitten sitä kunnon keliä - lounaistuulta 3–5 m/s kera pienen usvan. Kun se sattui olemaan itselleni viikon ainut vapaapäivä, eikä muita kavereita matkaan joutanut, niin yksinhän sinne olisi sitten mentävä.

Heräsin aamulla ennen seitsemää ja mietin vielä uudelleen, mennäkö vaiko eikö mennä? Ihmettelin itsekseni että kuumettako on, kun ei kalaan lähtö oikein maistu. Viestittelin siinä Jounin kanssa, joka tiesi kertoa että lännen suunnassa on ollut hyvin tapahtumia jo aamuvarhaisesta saakka. Tämä ilmeisesti antoi kipinän kalamiehelle - joten eikun vesille heti kun reppu oli pakattu ja aamukahvit juotu.

Merelle päästessäni havaitsin, että nyt on todellinen superkeli. Kolme metriä lounaistuulta, sumua ja vesikin vielä kirkastunut – enempää ei voinut toivoa. Ensimmäistä rantaa heittäessä sitten töytäisi. Vajotus perään, ja johan pinnassa möyräisi. Arvioin kalan olevan reilu kolmekiloinen, mutta kun se näyttäytyi veneen vierellä, meinasi jalat lähteä alta ja puntti alkoi tutisemaan. Erittäin mukava tilanne muuten olla tässä tilanteessa yksin veneessä... Väsytyksen alkupuolella soitin Jounille että nyt taitaa paukkua enkat. Puhelu jäi hyvin lyhyeksi kun kala alkoi näyttämään suuntaa minne lähdetään. Peruutin rannasta reilusti ulospäin jotta saisin kunnolla pelivaraa. Kala tuli uudestaan veneen vierelle ja näin kuinka punaraitainen SilakkaTrutta oli vain yhdellä väkäsellä suunpielestä kiinni. Kävi kyllä kieltämättä jo mielessä miten tässä tilanteessa voi pahimmillaan käydä.

Kala alkoi hetken kuluttua näyttämään väsymyksen merkkejä ja yritinkin pariin otteeseen saada sitä haavimisetäisyydelle, mutta turhaan - voimia olikin vielä jäljellä vaikka muille jakaa. Pari vihaista spurttia ja taas oli siimaa pihalla. Takaraivossa soi koko ajan “Pidä siima kireällä, mutta älä vedä väkisin!” - ihan kuin sitä olisi ollut ensimmäistä kertaa meritaimenkalassa. Välillä saatiin ja välillä annettiin lisää siimaa, kunnes kala näytti luovuttamisen merkkejä uiden pari kertaa vatsa kyljellään. Mieleen tuli nyrkkeilijä jolta polvet notkahtavat oikeaan osuneesta lyönnistä.

Oli aika ottaa seuraava askel. Haavi käteen ja reilusti pois vedestä, mutta kokoajan valmiina. Jarrua hieman löysemmälle, peukalo puolalle ja lyhyempi siima kalalle. Pieni kurotus, kala haaviin ja nosto veneeseen, jonka jälkeen uistin irtosi välittömästi kalan suusta. Siihen huokaisut päälle, ja vielä muutama kunnon riemun kiljahdus kun näin että vihdoin menee se maaginen vitonen rikki!

Siinä sitten annoin pastorin tehdä työnsä, tuijotin kalaa ja mietiskelin jotain itsekseni – en kyllä muista mitä. Jokatapauksessa kosteat silmäkulmatkaan eivät kovin kaukana olleet. Jos tupakoisin, niin puoli toppaa varmaan poltellut siinä olisin. Valokuvat otettuani, puhelinsoittojen jälkeen, lähdin kiikuttamaan kalaa kohti pakastinta. Maissa saatiin sitten tehtyä viralliset mittaukset: pituutta oli komeat 76 cm ja painoa mahtavat 5,335 kg – oma enkkani, ja ennenkaikkea vitonen rikki!

Kotonani on ollut jo pitkään Torresin vuosikerta punaviini, josta olen useasti sanonut avovaimolle ja kavereilleni: “Tämä juodaan vasta sitten kun viisi kiloa menee rikki”. Se on nyt siis aika tullut hävittää tuo vanha viini - kurkusta alas ;)


Karpan puolesta (ja isot onnittelut komeasta kalasta) -PB A 

Taimenenkalastajan aikataulut

Meni sitten lauantai, ainoa viikon kunnon kalapäivä, kaameassa myrskyssä ja kaatosateessa. Äitienpäivänä kun ei ollut lupa mennä kalaan. Kaiken lisäksi tuulen ollessa 10-12 m jouduimme vielä menemään haukea kalastamaan. 4 luupäätä tuli, mutta pientä oli ja sameaa vettä. Kyllä v*****i. Sitten eilen vielä äitienpäivän kunniaksi  jäätävä keskustelu kalastukseen käytettävästä ajasta...oli pakko ilmoittaa että kalastus pysyy, oli mikä oli. Tällainen olen ja sellaisena saan luvan kelvata. En rupea hinkkaamaan missään taidenäyttelyissä silloin kun pitäisi olla merellä. Ei v***u toimi.

Homma toimii meillä muuten mukavasti, mutta emäntä ei yhtään halua itse tehdä mitään suunnitelmia omasta ajankäytöstään. Joten sitten kun minä ilmoitan että olen kalassa yhden (koko) päivän niin silloin herääkin yhtäkkiä kaiken maailman tyttöjen sushi-iltaa yms. Jos kertoisi ajoissa, niin voitaisiin sopia mitä tehdään. Näin ollen ei tarvisi sitten aina taistella siitä että kumman menot on tärkeämpiä ja mihin laitetaan pikku-ukko hoitoon. Kun täällä konttorilla istuu kuitenkin suurimman osan valoisasta ajasta, niin kyllä sitä haluaa vähän muutakin kuin vaan perheilyä, vaikka mukavaahan sekin on.

Tämän kevätkauden saanti on ollut mulla historiallisesti heikointa ikinä. 3 keikkaa, joista vain 2 tanekeikkaa takana. Ja eka tanekeikka meni hirveässä tuulessa ja toisella vaan alamittaa ja karkuutuksia ja silloinkin ip rupesi taas puhaltamaan...

Rupeaa hieman olemaan pinna tiukalla, vaikka ei saisi. Yksi mitallinen edes ja olisin huomattavasti tyytyväisempi. Jos tällä viikolla tulee arkena hyvää, niin ajattelin ottaa palkattoman vapaan ja painua virka-ajan ja päiväkodin hoitoajan puitteissa kalaan. V-ttu että ottaa päähän kun tuo tuuli tulee aina silloin kun minä pääsen kalaan. Viime syksykin meni älyttömissä aalloissa ja veneen jokainen ruuvi löystyi...sama kehitys jatkuu. Videosta näkee meikän todellisuuden kelien suhteen...

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Alamitoista - erilaisia mietteitä...

Meritaimenta on ainakin pääkaupunkiseudun vesialueilla todella paljon tällä hetkellä. Ja meidän kalamiesten iloksi, kolmannenkin merivuoden kookkaampaa kalaa joukossa enemmän kuin miesmuistiin. Ja sitten vielä ne Kyöstit!
 
Miksi näin on? Alamittarajan nosto 50 senttiin alkaa tuottamaan tulosta keskikokojen noustessa vuosi vuodelta. Ja kun kalaa on mukavasti, myös tuota alamittarajaa varsin hyvin noudatetaan. Väheksyä ei voi myöskään verkkokalastuksen sekä ulkomerellä rysien ja lohisiimojen huomattavaa vähenemistä - jälkimmäisissä hylkeet, kalanlihan (Suomenlahden lohi) alhainen hinta markkinoilla ja ammatikalastuksen yleinen taantuminen lienevät suurimpia yksittäisiä syitä tapahtuneeseen.
 
Taimenta ui merellä paljon. Myös vapaa-ajan kalastajien määrä on kasvanut vuosi vuodelta - toki luonnollinen kehityskulku. Aktiivisimmat harrastajat ovat ilahduttavan paljon siirtyneet C&R-toimintaan myös ns. mittakalojen kohdalla; kun reissun saaliskiintiö on kohdillaan, jokaisella mittarinsa mukaan. Pakastimien täyttö meritaimenilla "pahan päivän varalle" alkaa olla historiaa. Moni myös on hilannut "henkilökohtaista" alamittaansa ylöspäin omaehtoisesti.
 
Toisaalta, lakisääteinen alamitta on 50 cm - jokaisella on laillinen oikeus ottaa eräksi kaikki tuon rajan ylittävät yksilöt kenenkään asiaan puuttumatta. Moralisointi, jota kirjoittaja tässä harjoittaa, on vain mielipide ja kannanotto, jonka kyllä yhä useampi aktiivi jakaa.
 
Sitten ehkä tärkein pointti: luonnonkanta voimistuu hyvää vauhtia! Jopa nopeammin, kuin julkisessa keskustelussa on annettu ymmärtää. Tämä ei ole oma "arvaukseni", aiheesta on ollut puhetta tutkimustyöhön ja meritaimenen luontaisen lisääntymisen elvyttämiseen osallistuvien asiantuntijoiden kanssa.
 
Aiemmin blogissa kirjoitin rasvaeväasiasta. Perhokalastukseen panostava tuttuni on kertonut - jokikokemuksiin perustuen, istarit vs. luonnonkalat, että yksi hyvä tapa luonnonkalan tunnistamiseen on selkäevän eheys. Istukkailla evän yläreuna harvoin on täysin ehjä. Pientä tai isompaa kulumaa / poimua evässä on istareilla hyvin usein havaittavissa. Luonnonkaloilla taas selkäevän yläpinta on tyypillisesti sileä ja virheettömän tasainen. Asia on ollut helppo todeta kalapaikoissa, joissa rasvaevä poikkeuksetta leikataan "tulokkailta". Saaliskalojen selkäevän tarkastelulla voi asiasta kiinnostunut usein erottaa luonnonkalan myös merioloissa. Ja toimia sitten ajattelutapansa mukaan pappia hamutessaan.
 
Toisaalta taas isompiin mittoihin kasvamaan ehtinyt luonnonkala on selviytymisellään osoittanut kuuluvansa periyttäjien parhaimmistoon. Kovaa pokkaa osoittaa se kalamies, joka ehjäeväisen 70-senttisen laskee elvytyksen jälkeen jatkamaan eloaan...
 
No niin. Takaisin maan pinnalle. Erilaisten syiden myötä tai ansiosta meritaimenen kalastajilla on luvassa entistä enemmän iloisia hetkiä vesillä. Ja myös luonnonkannan elvytyksessä on näkyvissä, pikku hiljaa ja askel kerrallaan, valoa tunnelin päässä!
 
Kireitä siimoja, vaan ei pipoja.

Mikko (MQ):n puolesta PB A

torstai 30. huhtikuuta 2009

Ihan kintaalla on!

Aivan lähiaikoina, kenties -päivinä, meritaimen alkaa syönnöstämään ns. normipaikoilla. Kalastus muuttuu pykälää mielekkäämmäksi lämpötaskujen ja sisälahukoiden ronkkimisen sijaan. Myös syöntiajat tasaantuvat ja ravinnonhaun aktiivisuus lisääntyy.

Silakka on jo paikalla! Ehkä selkeimpänä indikaattorina voidaan pitää Lauttasaaren sillan "litkajuhlia", jotka ovat täydessä vauhdissa. Kevätkutuinen silakka aloittaa suvunjatkamisen veden lämpötilan noustessa kuuteen asteeseen. Toki kutu jatkuu tuosta rajapyykistä vielä pitkään.

Eilen keskiviikkona väyliä ylitettäessä kaikuluotain piirsi useassa kohtaa hurjia silakkaparvia. Kolmipiikkiä löytyi paikoitellen tutummistakin pelipaikoista. Osuipa kalakaverin silmään tuulenkalakin. Taimen kuitenkin vielä noista kohdin puuttui, vaikka vedenlämpö iltapäivällä kohosi jo 6,5, jopa seitsemän asteen mukaviin lukemiin. Tosin voimistunut maatuuli varmasti myös pumppasi lämmennyttä pintavettä ulommas. Ja toisaalta päivän mittaan lämmin sää ja auringon porotus tekevät oman tehtävänsä. Varhaisaamusta pintavesi oli viiden hujakoilla noissa samoissa paikoissa, kun niitä läpi ajeltiin kohti varhaiskevään spotteja.

Tuntuukin vähän siltä, että taimen on, luultavasti säännönmukaisesti, "hieman myöhässä" kunnon tankkaamisen aloittamisessa. Vastaavaan tyyliin, kuin silakan painuessa kudun jälkeen takaisin avomerelle, osa taimenista jää vielä joksikin aikaa pyörimään yllättävänkin sisälle ravintokaloja etsimään.

Mutta tosiaan, viimeistään, kun seuraava matalapaine säämuutoksineen saapuu ja vedenkorkeus kääntyy selvään nousuun - silloin lienee viimeistään luvassa jytinää laajemmaltikin. Ja meidän kaikkien odottelema mertsarikauden huipentuma pääsee täysin palkein käyntiin!




Mikon (MQ) -puolesta PB Jouni

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Lounaistuulta 3 m/s

Tiesin kyllä, vaan varmistin sen vielä kysymällä kokeneemmilta: "Onko tämä nyt sitten hyvä vai paras keli?" Vastaus oli lyhyesti: Paras!

No ei se ihan alkuun siltä tuntunut kun Saken kanssa perjantaina merelle lähdettiin. Jäimme ensin mantereen läheisyyteen tutuille pelipaikoille, joista ei kontaktia mertsareihin saatu. Matka jatkui piakkoin hieman ulommas saaristoon. Veden lämpö tippui noin 3,2 asteeseen, kun se alkupaikoissa parhaimmillaan oli 5,6 astetta. Tästä huolimatta muutaman tunnin kuluttua olimme jo pari "napuraa" narranneet ja pari seuriotakin oli ollut. Sen sijaan toverit jotka lähtivät samaan aikaan rannasta, menivät suoraan ottipaikoille (valinta sekin). Eikä siinä kauan kestänytkään kun viestit kertoivat iloista kuultavaa: 2,5 ja 4,3 kg komeat veneessä.

Muutaman tunnin kuluttua palailimme starttipaikoille ennen auringon poistumista näköpiiristä. Ja niinkuin pelimiehet sen tietävät; iltasyönnin alkaessa on syytä olla valppaana ja voimissaan - niin oltiin mekin. Sakke heitti Trutan kiviriutan viereen ja kuinka ollakaan, tuo jo kovin tutuksi muodostunut repliikki "KII O", kajahti ilmoille. Noin kolmosen kala ravisteli ja hyppi ilmassa, jättäen kuitenkin saamamiehen nuolemaan näppejään. Hetken kuluttua uusi rundi samaan paikkaan ja taas: "KII O". Sen Sakke väsytti ammattimiehen elkein ja saimme kalan turvallisemmalle puolelle venettä. Jälleen olimme ajautuneet kauemmas ottipaikasta, joten eikun sama kuvio käyntiin; vaihdetta päälle ja tuulen yläpuolelle Hiawathan lailla hiipien. Sitten jo möyrähteli pinnassa - aivan sama paikka. Heitin renkaisiin jotka kalat meille ystävällisesti merkkasivat (kiitti vielä siitä), ja ei siinä muuta tarvinnutkaan kuin alkaa nautiskelemaan väsytyksen ihanuudesta. Kun kala oli haavittu, heitti Sakke samaan kohtaan, JA TAAS oli kiinni. Kun tämä yksilö oli veneessä, koitti jälleen minun vuoroni. Heitto, ja kiinni. Nyt olikin sitten isompi kaveri siiman päässä, oikea jurottaja. Hetken aikaa kala antoi signaalia voimastaan ja kertoi elkeillään hyvin selkeästi kumpi vie ja kumpi vikisee. Ensin mentiin länteen, käytiin etelässä, sitten itään ja sitten en tiedäkään minne - ei ainakaan meidän perheen ruokapöytään. Kalaa emme kunnolla missään vaiheessa nähneet, ison hahmon vain kerran etäällä veneestä. Muuta en pysty tarkemmin sanomaan, kun että tämä oli ISO kala.

Yhden kalan Sakke vielä siitä paikasta sai, joten aikamoista hulabaloota voi mertsarinkin kalastus välillä olla. Kunpa vain useammin löytäisi itsensä oikeasta paikasta, oikeaan aikaan. Ylös saadut kalat kyseisestä hotspotista (5 m säteellä) olivat kooltaan 2,9 - 2,1 - 1,8 ja n. 1,5 kg (C&R). Koko sessio kesti suunnilleen 25 minuuttia, jonka jälkeen vapaaliput oli jaettu loppuun.


-PB A

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Yritetään nyt pikkasen välillä "väitelläkin", ihan keskustelun viriämiseksi yleisemminkin eri aiheista. Periaatteessa olen monessa kohtaa Jounin kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Ja huomattavan (ilahduttavan) paljon on erityisesti meritaimenraporteissa yleistynyt kalan koon ilmoittamisessa vaikkapa reissuraporteissa senteissä kilojen ja grammojen sijaan.

Erityisesti kaikki C&R kalat ansaitsevat moisen kohtelun ilman muuta. Jos edes "tarvitaan" pituusmittausta. Tässä kohtaa jokainen tietenkin toimii omien ajatusmalliensa mukaisesti. Oikein tummat "mottipäät" ainakin pyrin vapauttamaan mahdollisimman kivuttomasti.

Sitten vastavänkäämiseen. Mielestäni kalan paino todellakin nimeää kyseisen yksilön aivan eri tavalla, kuin pelkän mitan käyttäminen. Itsekin noita on mukava (ja helpompi) jälkikäteen muistella "neljä-piste-nelosina" jne. verrattuna orpoon senttimäärään. Ja myös kalakavereille, kun vuosi toisensa jälkeen hehkutellaan tiettyjä yksilöitä tyyliin: "Ton kiven vierestä iski se ja se kala". Tosin kalakaverikin on tarinan kuullut jo luultavasti toistakymmentä kertaa ja osaa sen sanasta sanaan ulkoa...silti noita kertaillaan - ja fiilistellään.

Toki sitten taas Jounia peesaten, ei jokaista mitta- tai eräksi otettua kalaa ole välttämättä puntarilla käytettävä. Mutta, tässäkin jokainen tyylillään. Pari vuotta sitten aamutuimaan osui huima hetki; olin keskenäni kalassa ja puoleen tuntiin samasta paikasta kolme kalaa: 57 cm - 54 cm - 52 cm. Painot puuttuvat siksikin, että kaikki olivat myös C&R fisuja. Pitkä päivä oli edessä ja kotonakin jo graavin ainekset valmiina...

Tästä "lakisääteinen" alamitta ja jokaisen oma alamitta -teemasta noussee vielä paljon keskustelua tälläkin foorumilla. Löylyä kiukaalle vain!


Mikon (MQ) puolesta -PB A

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Senttejä vai kiloja ?

Meritaimenen saadessaan, pyytäjää kiinnostaa yleensä eniten kalan paino. Saadun kalan visuaalista ilmettä ihastellaan, kuntoa – ja painoa arvioidaan – ja annetaan pisteitä. Kuten ihmisistä muinoin ajateltiin, ylipaino yhdistettiin yltäkylläisyyteen ja terveyteen. Kalaa arvioitaessa sama ominaisuus ei ole ihmisestä näköjään kadonnut. Vaikka kalat ovat yksilöitä ja jokainen niistä erilainen, kauniit ja tasaisesti asettuneet pilkut yhdistettynä krominkirkkaisiin kylkiin tuo pisteisiin lapinlisää myöhempien vuosien varalta. Sitä vastoin pienikin ruskeahko läiskä poskilla vie kalasta parhaan terän ja rosvosektorilta ei vältytä. Silmämääräisen pituus – ja painoarvion jälkeen kala usein punnitaan ja mitataan. Ennen punnitusta kala on saanut jonkinlaiset fiilispisteet ja saaliille halutaan antaa lopuksi jotain konkreettista – numerot.

Itselleni tuli jossain välissä vaihe, jolloin punnitus jäi pois ja vain pituus mitataan. Isot tai poikkeuksellisen lihavat kalat toki käy puntarissa, mutta nykyisin on yhdentekevää painaako normaalivartaloinen kala sata grammaa enemmän tai vähemmän. Kuulen tai myös kerron mielummin ”raivokkaasta ja hopeisesta seitkytkakssenttisestä” kuin tylsästi 72cm / 3.8kg kalasta. Kieli poskessa kirjoitettuna, fiilispohjaisissa asioissa, kuten kalastuksessa kuulijalle on myös mukava jättää tilaa mielikuvitukselle. Näin toimien todellisuudessa suoralla kelauksella tulleet tummemmatkin möyrijät saavat mielikuvituksissa hopeanhohtoisen värin ja hypyt yltämään korkeuksiin. Jos kaveri pyörii seuraavan yön hikisenä peiton alla raportointi on erityisen onnistunut.

Ei, kyllä pituuden mittaamiselle on syynsä. Omassa arvomaailmassa kalan pituus kertoo mielestäni enemmän kuin paino. Pituutta voidaan kasvaa (luusto) meressä vain tietyn verran vuodessa, mutta paino voi heitellä hurjastikin vuodenaikojen ja ravintotilanteen mukaan. Tietysti on hienoa jos 72cm kala painaa viisi kiloa, mutta arvostusta ei vähennä se, että painoa on saantihetkellä neljä kiloa. Kyseessä on sama kolmen merivuoden kala ja paino ei sitä muuksi muuta, koska iäkkään ja viisaan kalan olet naruttanut.

Voisiko punnitusrituaalin yhdistää peräti kalan nimeämiseksi? Kalan käyttö tarramitalla ja punnitus voi olla siis eräänlainen kastetilaisuus, miksipä ei? Onhan jälkeenpäinkin helpompi muistella sitä ”vähäpilkkuista kolmepistekakkosta” tai ”kakspistekutosta isopäistä nahkajussia”. Nimiä ne mielestäni on.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Moukaria - taas


Jahas, on minunkin aika kirjoitella tänne. Ensimmäistä kertaa muuten koskaan mitään mihinkään blogiin kirjoitan.

19.4. oli kylmä ja erittäin tuulinen päivä varsinkin iltapäivällä. Pääsimme laskemaan veneen vasta noin klo 17 maissa ja siinä vaiheessa tuuli huiteli jo 13 - 15 metrin lukemissa. Taivas oli mennyt pilveen ja valoa lukuunottamatta tunnelma oli varsin syksyinen. Aallot olivat kuin isoja moukareita kun ne iskivät laituriin...Mukanani mulla oli Inkoon taimenkunkku Tommi Pietiläinen vihreässä Ursuitissaan. 

Periaatteessa en olisi edes kelin puolesta lähtenyt, mutta pitihän sitä päästä talven jälkeen vesille ja kokeilemaan sähköremontin jälkeisiä tunnelmia - kaikki pelasi loistavasti ja nyt on Silverin lääväsähköt vaihdettu Lääkkölän Tapsan (kiitos Tapsa!!) toimesta kunnon meriveden kestäviin komponentteihin.

Kaivarista kun ajoimme ulos, tuli virkaintoinen kyttävene kyselemään rekisterikilpeä -sikaniska  ei ollut kunnolla nähnyt mustaa rekkaria sinisessä pinnassa. Valitti, että pitää vaihtaa teippi valkoiseen. Voi helvetti mikä aihe valittaa, keskittyisi ennemmin kesällä vahtimaan muskeliveneilijöiden sikailuja...

Kävimme ihan Helsingin rajojen sisäpuolella olevia aikaisen kauden mestoja läpi, siis hiekkarantoja mantereen tuntumassa. Tuuli oli kuitenkin sekoittanut lähes kaikki mestat ja näkyvyys oli noin 50 cm luokkaa. Lisäksi jouduimme ankkuroitumaan tuulen johdosta, vaikka aalto ei päässytkään mestoille, oli tuulessa vaikea pysyä ilman ankkuria.

Yhden varman kalakontaktin sain keltaiseen Trout Quiveriin, mutta lajista ei varmuutta. Saattoi olla hyvin selästä kiinni ollut siikakin, sen verran lähellä siikamestoja oltiin. Muuten oli hiljaista ja tuulen takia suuntasimme parin tunnin heittelyn jälkeen rantaan.

No, onneksi on kevät ja ehtii töidenkin jälkeen pikakeikoille iltasyöntiin. Kyllä se kausi tästä saadaan päälle kun hieman lämpenee!