maanantai 19. lokakuuta 2009

Onneksi on 50 cm alamitta


Eilen kalassa, tällä kertaa vanhoilla kotivesillä Hki-Espoo-linjalla. Hyytävän kylmä koillistuuli, mutta hyvä pilvisyys ja edellisen päivän hyvät tapahtumat kavereilla antoi odottaa paljon. Päivästä ei muodostunut meille mitään kovin eeppistä, sillä saimme lähinnä jallittaa alamittaisia kaloja. Tapahtumat olivat heti aamulla ja illalla. Päivän tunnit 12-17 heitettiin tyhjää niin tyynessä kuin tyrskyissäkin. Rövarenin ja Stora Herrön välissä näimme myös pariinkin otteeseen tosi ison uroshallin - ehkäpä se oli popsinut isot taimenet?

Taas tuli todettua, että alle 50 cm taimen on oikeasti todella pieni ja saisi mieluiten jatkaa kasvuaan. Rannassa kuulee aina ohikulkijoiden ja sunnuntaikalastajien ihmettelyä, että miksi ihmeessä laitamme alle 50 cm kalat takaisin. Siksi, että sellainen kala ei ole vielä ehtinyt lisääntymään eikä siinä oikeasti ole juuri mitään syötävää. Eikä sellainen vedä siimankaan päässä kovinkaan lujaa. Eli hyvät ystävät, älkää ottako niitä alamittoja kyytiin. Antakaa niiden kasvaa rauhassa kunnon taistelijoiksi, joista on iloa niin siiman päässä kuin keittiössäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti