Meritaimenen urheilukalastus on usein piinaavaa kelien kyttäämistä ja tuskailua aikaikkunoiden järjestelyiden suhteen. Toki lähes keliin kuin keliin pyritään lähtemään jos aikatauluja ei saa muuten järjestymään. Osa lajin viehätystä piilee erilaisten olosuhdeskenaarioiden pohdinnassa ja sen täydellisen hetken odottelussa. Idän suunnalta puhaltavat tuulet ovat olleet viime aikoina vallitsevia, jolloin veden korkeus on pysytellyt melko reilusti matalan puolella. Joku vielä valitteli silakankin uineen melko myöhään sisään. Kuluva sesonki on kuitenkin kulkenut paremmin kuin uskalsinkaan toivoa.
Ratkaisevan eron aiempiin keväisiin tekee seikka, että sain muuton yhteydessä järjestettyä venepaikan kävelymatkan päähän kodista. Ajallisesti kalastin viime keväänä enemmän mutta nyt toistot ovat osittain korvanneet tunnit. Useat työpäivien jälkeiset pikapistot ja viikonlopun täsmäiskut pk-seudun lähivesille ovat tuoneet tärkeää tietoa silakan ja taimenten liikkeistä. Olen myös päässyt heittämään muutamia minulle uusia paikkoja, joihin olen saanut ystävällisesti vinkkejä muilta meritaimenmiehiltä, kiitos niistä.
Tarkastelin logista viime viikkojen tilastoja, joiden perusteella olen ollut kalassa omalla veneelläni 25 tuntia. Matkaa on taittunut noin 85 merimailia ja siihen on tarvittu 60 litraa kakkua. Reissuja on kertynyt reilut kymmenen kappaletta. Lisäksi olen ollut kyydissä kahdella keikalla, joista toinen oli erittäin odotettu useamman päivän Meritaimensafari. Jokaisella reissulla on ollut tapahtumia ja kala käynyt veneessä. Nopein avauskala tuli 15 min satamasta lähdön jälkeen.
Pisin reissu taisi olla viiden tunnin mättö ilman mainittavaa tulosta kunnes kotimatkalla heitin tuuria kokeillakseni kotisataman viereisen kivipaasin – 52 cm nätti taimen kiinni! Odotusarvo onkin yllättäen kasvanut ja kahden kolmen kalan reissut ovat lähes olleet ”normisettiä”. Lukuisten mp-keikkojen kokemuksella tämä on ollut minulle harvinaista herkkua. Saadut kalat ovat olleet 45-62 cm välissä, ja ne on laitettu takaisin kasvamaan korkoa. Haaveissa on kuitenkin elänyt kunnon ruokakala. Viime viikolla alkoikin kuulua uutisia vauraamman kalan ilmaantumisesta pelipaikoille, joten se nosti fiilistä entisestään.
Ilta oli torstai 23.5, muistan sen hyvin. Karkuutin elämäni ensimmäisen melko varman Kyöstin. Pitkään jatkunut navakka itätuulten ja sateiden jakso oli viimeinkin väistynyt, vesi hieman nousussa ja kelissä oli sitä tuhnun tuntua. Vesi oli hieman sameaa mutta se ei haitannut. Antti Zetterberg soittikin töistä kotiin polkiessaan, että nyt pian kalaan! Vastasin hieman suhisevasta luurista 25 knotsin nopeudesta ”kovasti menossa..”.
Ensimmäinen heittopaikka saaren kärjessä lähellä mannerta antoi merkkejä valtavasta määrästä silakkaa mutta taimen ei purrut. Toinen heittopaikka ja ensimmäiseen tarjoukseen tarrasi vihainen 42 cm kala ja perään viereisestä poterosta 52 cm. Hauskat kyydit mutta näillä ei vielä herkutella. Kolmas paikka oli pian nuohottu ärsyvärisellä Ismo Zalsalla tuloksetta. Tein rekauksen lopuksi pitkän heiton joka ikään kuin putsasi alueen vielä kertaalleen mutta eri suunnasta. Uskoakseni kiven takaa lähti myös seuramaan Zalsaa melkoinen silakkaimuri, joka nasautti kiinni vasta syvän päällä tapahtuneeseen vajotukseen. Kala painoi välittömästi syvyyksiin ja nuohosi pohjaa kuin häijy kojamo konsanaan.
Onni oli puolellani ja pystyin sammuttamaan koneen ja hiljakseen lipumaan kohti aavaa meren selkää. Olen kuullut tarinoita ison taimenen käytöksestä siiman päässä ja tämä oli luokkaa ”päättäväinen veturi”. Minusta tuntui välillä, että kala veteli rauhassa venettä perässään. Noin 10-15 min. pumppaamisen jälkeen kala saapui syvyyksistä veneen vierelle katsomaan kiusaajaansa. Näky oli upea ja jopa pelottava – elämäni kala kiinni ja olen solona vesillä. Kala ei missään vaiheessa lähtenyt hyppimään tai juurikaan riuhtomaan vaan enemmänkin näytteli massiivisia voimia vedoilla ja reippailla väännöillä. Kala oli seuraavan parin minuutin verran veneen lähettyvillä 1-2 metrin päässä, jolloin pystyin arvioimaan sen noin 6 kilon kalaksi – se oli samaa kaliiberia kuin veljeni viime keväinen 6.2kg mörkö. Sulavalinjainen mutta harteikas ja vieläpä rasvaevällinen.
Otin päättäväisesti haavin oikeaan käteeni ja livutin varovasti toista kättä kelalta vavalle, jotta lyhyt varrellinen haavi riittäisi haavimiseen. Sangen rauhallinen kala taisi lukea ajatukseni ja päätti olla viisas: valtava suu aukesi ammolleen ja hyljemäinen pyrstö painui kippuralle. Vesi alkoi lentämään pinnassa kun taimen vatkasi itseään tynnyrissä. Silputtua silakkaa lensi suusta samanaikaisesti. Heti tämän liikesarjan perään tapahtui terävästi 180 asteen käännös, jolloin NK-62:sen koukut olivat poranneet riittävän kokoisen reiän vapaudelle. Se taistelu oli reilu ja päättyi paremman voittoon. Otin lakin päästä ja istahdin jakkaralle. Huh huh. Pienen ketutuksen jälkeen olin vain onnellinen tuuristani päästä vääntämään tällaisen kalan kanssa. Rasvaevällä oli varmasti osuutta asian kanssa. Muutama hengästynyt tilanneraporttisoitto ja nokka kohti kotia.
Seuraavaksi päiväksi, perjantaiksi olin sopinut kesälomapäivän. Nyt tuntui olevan juuri oikea ajankohta sille. Mainion aamiaisen jälkeen päästelin kohti ensimmäistä heittopaikkaa. Antti Z oli pelimiehenä päättänyt kopaista pari paikkaa samalla kun ajoi veneellään työpaikalleen. Vaihdettiin siinä pari sanaa ja fiilisteltiin arkiaamun herkkua vesillä. Samalla paikalle kurvasi tuttu meritaimenvelho, joka oli päättelemässä omaa aamusessiota: noin kolmekiloinen oli käynyt veneessä kääntymässä! Kaasutin kohti toista heittopaikkaa, joka on klassinen luiska lähellä silakkaränniä.
Tarkat heitot mutta ei tapahtumia. Ajattelin, että kala saattaisi olla hieman eilistä syvemmässä välivedessä, koska keli oli rauhallisempi eikä vesi liikkunut niin paljoa. Vaihdoin Trutta Tuulenkalaan värissä ambulanssi ja laitoin perään pitkän paikkoheiton, koska vene oli jo osittain rekannut pelipaikan ohi. Pari metriä siimaa sisään ja tunnen vahvan niiauksen vavassani. Samaan aikaan vauras kala onkin ilmassa! Uskomatonta, että uistimen vaihdolla voi olla merkitystä..sitä en kuitenkaan jäänyt liikoja pähkäilemään kun siiman päässä oli todella virkeä ohjus. Väsytysalue oli täydellinen, joten annoin miedon tuulen puhaltaa venettä rauhassa ulapalle ja nautin hetkestä täysillä.
Kala paineli pariin otteeseen veneen alta ja lisäksi tepastelin kolme kertaa veneen ympäri ryntäilevän kalan perässä. Taistelussa koitti pieni rauhoittuminen ja onnistuin uittamaan kalan haaviin. Yes! Reilu mittakala ja painoikin heilui tärisevin käsin 4.2kg kohdalla. Kala oli pitkä, 72cm varteen olisi mennyt kilo lisääkin. Tämä oli mieletön revanssi eiliselle. Heitin vielä muutamia paikkoja läpi kunnes keli muuttui ja aurinko alkoi räkittämään aavistuksen liikaa. Siirryin viettämään lomapäivää kuivalle maalle eli vene parkkiin, kala kylmään ja terassille. Söin hyvän lounaan ja otin huurteisen kolpakon kyytipojaksi. Kello oli iltakalaa ajatellen sen verran sopivasti, että päätin ottaa lounaan päälle kunnon päiväunet. Herättyni fiilistelin saatua kalaa, ja otin pienen kaatoryypyn erinomaista brandyä. Siinä samalla kelailin Steezin rullalle tuoreen uutuussiimaan testiä varten. Avovaimolla oli illalla omia sovittuja menoja, joten otin onnittelut kalasta ilolla vastaan ja lähdin kohti iltasessiota.
Kohti iltaa mentäessä keli oli lämmennyt mukavasti, joten päätin jättää Ursuitin kotiin ja painella rantaan farkut jalassa. Trutta-rasiaan oli harkiten valikoinut muutamia malleja ja iltavärejä. Yksi niistä oli saanut perään verenpunaisen Owner-koukun. Tähän koukkumalliin oli Meritaimensafarilla Antille iskenyt kaloja hanakasti. Kyseinen Trutta-väri oli minulle merkityksellinen, koska vastaavan tyyppiseen viime keväänä osui yli 70 cm kala, jonka vapautin. Harmikseni heitin kyseisen uistimen korjauskelvottomaksi mutta Janne Koivisto sai loihdittua väri-ideasta oman näköisensä version, johon oli enemmän kuin tyytyväinen. Uistin on yksinkertaisesti sanottua todella kaunis.
Olin odottanut tällaista mietoa iltakeliä ensiuitolle. Sävyt taittuvat ympäristönsä kanssa sulavasti yhteen, joten minun oli helppo laittaa Trutta töihin. Ajomatkalla sain jo aiemmin mainitulta meritaimenvelholta viestin, jossa kävi ilmi, että alkuillan 58cm kalan jälkeen keli oli moinannut melkoisesti. Tein nopean päätöksen ja suuntasin kokan kohti loppukevään paikkoja, koska ajattelin kokeilla jälleen kerran erästä potentiaalista niemen kärkeä, jota olen uskollisesti heittänyt ilman tulosta. Olosuhteet olivat kerrankin otolliset. Jos keliä on hitusenkin liikaa niin kiviriutalle metrin syvyiseen veteen ei ole mitään asiaa.
Olen opiskellut riutan pohjan muotoja tyynillä keleillä, ja tiesin melko turvallisen reitin rekauksen starttipaikalle - kone sammuksiin, ja evä veteen vain sen verran, että vene pysyy linjassa. Mieto koillistuuli liplatti venettä riutalla, jota viistoivat kiviröykkiöt. Niemen kärki tuntui keräävän vettä laajalta alueelta, koska vesi liikkui yllättävän pumppaavasti verrattuna muuhun ympäristöön.
Latasin pari heittoa uusilla siimoilla ennen kuin tein ensimmäisen täsmäheiton kivien väliin. Kivikosketukset näpyttivät sormille kun kelasin Truttaa sisään. Toinen heitto ja tunnen iskun koko käden mitalta. Siimaa lähtee kelalta ”ihan hulluna”. Löysään nopeasti tähtipyörästä tartutuskireydellä olleen jarrun miedommalle ja siirrän peukalon kiihtyvällä tahdilla pyörivälle rullalle. Uskomaton tunne ja tilanne – ilta on hehkeimmillään ja minulla on päivän toinen kelpo taimen siiman päässä. Taistelu on henkeäsalpaava, enkä tosiasiallisesti osaisi enää kuvailla yksityiskohtia muuta kuin ehkä joskus erätulilla. Muistan kuitenkin kun yhdessä vaiheessa kala juroi kiven takana, jonka näin suoraan allani puolen metrin syvyydessä. Odotin vain milloin kuitu katkeaa mutta se kesti kuin kestikin kiven rasituksen.
Välillä poljin veneen lattiaa, jotta kala ei painelisi veneen alle piiloon ja sillä tempulla sainkin sen syöksymään kohti syvää vettä, jossa väsytys oli huomattavasti helpompaa mutta silti tasaväkistä. Kuin ihmeen kaupalla sain kopattua kalan haaviin. Mitat olivat 3.6kg/68 cm. Haukoin henkeä ja avasin kylmän oluen. Vene lipui hiljalleen tyyntyvässä kelissä. Lakki pois päästä ja kaatoryypyt merelle. Istuin varmaan vartin verran ja ihastelin kalaa, Truttaa ja ympäröivää luontoa. Pienen sikarin myös muistin pakanneeni mukaan, joten pössy tulille ja täydellistä fiilistelyä vaivasi vain se, että nämä hetket olisi upea jakaa kalakavereiden kanssa. Kuin uteliaisuuttani hivuttauduin takaisin tapahtumapaikalle.
Tein kaikki liikkeet toisintona. Ensimmäinen paikkoheitto saman ottikiven kohdalle ja sillä kultaisella hetkellä kala on ilmassa! Edelliseen verrattuna tämä hopeakylki viihtyi enemmän ilmassa kuin vedessä. Veden virtaus oli ehkä hieman muuttunut, koska olin tällä kertaan rannan imussa ja veneen kurssilla näkyi muutamia ilkeitä kiviä. Tuuppasin vavan riskillä vapatelineeseen ja ohjasin veneen turvallisesti oikealla kurssille. Kala piti koko ajan siiman kireällä, joten taistelumme jatkui. Seuraavien minuuttien aikana veneessä vallitsi jonkinasteinen harras hurmostila.
Kuluneen raskaan talven taakka ei painanut harteilla - tämä oli kalastustaistelun läpikäyntiä kuin lyhyinä still-kuvina, joista taas palattiin action-elokuvan nopeaan leikkaukseen. Yht´äkkiä kala päätti uida haaviin kuin itsestään! Maaginen Trutta oli imaistu syvälle nieluun asti. Pituutta oli 66cm ja painoa 3.2kg. Katsoin kahta upeaa kalaa, työnsä tehnyttä Truttaa ja pyyhin silmäkulmaa. Se oli siinä – timanttinen meritaimenpäivä. Laitoin pyyntivälineet paikoilleen ja fiilistelin auringonlaskua. Ihmettelin uskomatonta kenkää, joka oli minua potkaissut. Taivas alkoi taipua entisestään purppuran sävyyn.
Kuin pisteeksi kaikelle taimen loiskautti hypyllään vettä ilmaan riutalla, jota katselin jo kauempaa ulapalta. Tässä vaiheessa joiltakin saattaa mennä usko tekstiin mutta kotona muistin, että olin laittanut semikokoisen shampanjapullon kylmään, jonka nautimme avopuolison kanssa myöhemmin yöllä. Lauantaipäivä menikin veljein raksalla remppahommissa, jotta päästään vielä porukalla iltakalaan tämä kevään aikana.
Carpe diem,
Santtu
