sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Meritaimenen alamitta nousee 60 cm:iin

Näin on. 1.1.2014 alkaen mertsarin alamitta on 60 cm. Jos mittakalan saaminen esimerkiksi tänä syksynä on ollut haastavaa, tulee se jatkossa olemaan erittäin haastavaa. Omilla viimeisillä kolmella reissulla, isompien ja pienempien porukoiden kanssa on mittakaloja tullut about suhteessa 70:2. Uuden mitan mukaan suhde olisi 72:0.

Usein se ns. "mittakala" on vain spekulatiivinen rajapyykki (no okei, on niitäkin jotka käyvät saalistamassa meritaimenta ainoastaan omaa buffet-pöytäänsä varten). Meille joille se on toissijaista, ei mitan nosto aiheuta mitään erikoista, ehkä ainoastaan niiden reissurapsojen kirjoituksiin. Jatkossa lisääntynee raporttien senttilukemien ilmoittaminen, esim. "Päivä merellä takana - 59, 57 ja 54 cm plus irtipäässeet". Hienoja kaloja, varmasti hienoja taisteluita ja muutenkin tunteikkaita kalastushetkiä, eli juuri niinkuin pitääkin?

Toivottavasti alamitan nosto vaikuttaa sitten siihen, että muutaman vuoden päästä saadaan reilusti uuden mitan täyttäviä kaloja siimojemme päihin. Meistä arvonsa tuntevista meritaimen heittokalastajista se ei pelkästään ole kiinni. Vaikka kuinka kunnialla noudatamme asetettuja alamittoja, on aina ja aina tulee olemaan myös niitä jotka eivät lakeja noudata. Voi vain kuvitella kuinka jossain saaristossa, saarnipuiden alla savupöntössä tirisee komeita alle 60 cm "lohia". Mutta ei mennä siihen eikä ruodita asiaa sen enempää, tehdään me se mitä meiltä odotetaan. Voipahan sitten kiikkustuolissa miettiä että ainakin parhaamme yritimme.

No se siitä. Eilisen päiväpiipahduksen saldona oli kaksi ylöstullutta ja yksi karkuutus. Kalojen koon arvaattekin. Oma kauteni saattoi loppua tähän, mutta ne ketkä kynnelle kykenee, käykäähän vielä kokeilemassa löytyykö kohta historiallista, 50 cm mitallista meritaimenta.


Tässä vielä kolmen ämmän todistusaineistoa kuudesta kympistä:

-Anttu

perjantai 8. marraskuuta 2013

CAFÉ AU STADI


Eilen vesillä. Tapahtumat alamittaa - ei raportoitavaa, mutta se, mikä pistää raportoimaan on kamala Vantaanjoen paskavesi. Sunnuntain ihana kirkkaus oli poissa ja paikalla oli kaamea savinen liete, jossa näkyvyys noin 30 cm. Ei paljoa ollut heittopaikkoja Helsingin edustalla kun piti vimmalla hakea kirkasta vettä. Onneksi sitä löytyi pieni kaistale, josta tulikin tapahtumia, mutta muuten tilanne on huolestuttava. Ohessa kännykkäkuva vedenpinnasta Mäntykarin kohdalla.

maanantai 4. marraskuuta 2013

SILPPUA JA PALJON TAPAHTUMIA

Otsikko kuvaa hyvin meritaimenen pyytäjän saalista PK-seudulla tänä syksynä. Ei ole oikein nyt syksyllä ollut kirjoitushaluja. Kauttahan päästiin aloittelemaan jo järjettömän aikaisin elokuussa veden lämmön ollessa noin 17-18 astetta. Silloin olin itsekin mukana todistamassa isojen taimenten sisäänmarssia pääosin näköhavainnoilla hyppivistä eväkkäistä jopa viiden kilon kokoluokassa. Pääsin muutamaa pitelemäänkin, mutta karkuutusten määrä oli sanoinkuvaamaton. Tällejä ja uistimen häätöjä tuli todella usein.

No, aikaa meni ja tuli syyskuu. Lämmöt jatkuivat ja vasta kuun loppupuolella päästiin jo vähän maistelemaan kokojakin. Otin eräksi kerrankin hyvin kiinni olleen istarin 57 cm, 1,88 kg.

Lokakuu meni kylmissä pakkaskeleissä ja heikkoa oli syönti. Pari alamittaista koko kuun aikana ei aiheuta toimenpiteitä. Kävin välillä jopa haukea kalastamassa Ahvenanmaalla.

Marraskuu, tuo synkkä, mutta usein kalaisa kuukausi avattiin eilen 3.11. kolmen taistelijan tulivoimalla. Sami Pitkäsen ja Santtu Poutasen kanssa suuntasimme Stadin edustan paikoille todella upeassa tuhnukelissä ja sumun seassa piti ajella todella varovasti kuten Tallink Superstarin kohtaaminen kuvassa osoittaa.

Kalastus itsessään oli nautittavaa pienen mainingin ja noin 3-4 m/s S ja SE tuulen sävyttämänä. Kaikki oli siis kohdallaan, mutta pääasia, eli saalis ei. Saimme päivän aikana kaloja ylös noin 13-14 kpl, josta Sami nakutteli mattanoutajalla puolet, "suurin" kala oli saamani 46 cm ja kaikki muut menivät osastolle 35-45 cm. Kalat päästettiin takaisin siististi. Muut uistimet, jotka kunnostautuivat olivat alutrutta kilohailina, tuulenkala harmaana (RIP, tapahtui uskomaton juttu: irtosi uistinrenkaasta heitossa ja leikariin jäi vain rengas...) sekä keltainen Vekkuli. Näiden lisäksi tapahtumia kuten tällejä ja karkuutuksia oli varmaan ainakin 10.

Veden kirkkaus oli merkillepantavaa. Harvoin on päässyt Helsingin edustalla kalastamaan näin kirkkaassa ja upeassa vedessä. Pohjatkin olivat huippua: leopardipohjaa ei ole pitkään aikaan näkynyt ja nyt saimme nauttia väsytyksestä todella laadukkaissa puitteissa. Sami oli innokkaana kameramiehenä vauhdissa ja kiitos hänelle hienoista fotoista tässä rapsassa.

Kausi jatkunee vielä melko pitkään ja toivotaan nyt, että isot rantautuisivat tähän PK-seudullekin sillä sekä länsi että itäpuolelta PK-seutua on raportoitu karkeista taimenista...








sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pieniä, pieniä, pieniä

Häpeällisen vähän olen tänä syksynä käynyt merellä erinäisten työ- ja muiden kiireiden takia. Nyt on kuitenkin takana perinteinen syysreissu yhdeksän kaverin kanssa kotivesillä. Kolme kalastuspäivää saatiin heitellä enemmän ja vähemmän tuulisissa ja sateisissa keleissä. Keliolosuhteet ei kuitenkaan onneksi äityneet ylitsepääsemättömiksi, joten saimme nauttia hyvästä ja kalaisasta meritaimenreissusta.

Ensimmäinen kalapäivä eli torstai antoi jo hyvää osviittaa kalojen aktiivisuudesta, kunhan vain löysi sopivasti tuulensuojaisia heittopaikkoja. Jokaiseen veneeseen saatiin kaloja ja taisi olla niin, että jokainen ukko sai ainakin jotain tapahtumia. Perjantaina homma jatkui siitä mihin edellisenä päivänä jäi. Ei ollut juurikaan väliä heittikö luonnon-, vai ärsykevärisillä uistimilla ja kaikissa veneissä päästiin kaloja taas väsyttelemään. Eilen oli reissun sateisin päivä eikä tuulikaan ollut pois kuvioista. Taukoamaton sade ei kuitenkaan vaikuttanut kalojen aktiivisuuteen, päinvastoin. Itse ajoimme melko ulos rannikolle, mutta kalaa saatiin erinomaisesti myös lähempää.

Ylös saatujen mertsarien kokonaissaldo ryhmällemme oli n. 40 kalaa. Tämä olikin yksi saalisvarmimmista reissuistamme, mutta, mutta... Ei yhden yhtä mittakalaa tullut ylös. Jotkut sellaisiakin sai hetken vapojensa päässä pidellä, joskaan mistään enkkakaloista ei ollut niissäkään kyse.

Toivotaan että pääsemme jatkossa nauttimaan myös suurempien kalojen väsyttelystä, kauttahan on onneksi vielä reilusti jäljellä.


-Anttu

tiistai 24. syyskuuta 2013

KESÄISET TAIMENKARKELOT SYKSYLLÄ













Aktiivinen kalamies Mikko Kuikka on tehnyt mielenkiintoisia havaintoja alkusyksyn meiningistä ja jos kalan aktiivisuus on ns. syönnöskaudella samaa luokkaa niin voinemme odottaa hyviä raportteja tänne. Kuvassa sääennuste 5.9.

Otsikko saattaa kuulostaa provosoivalta, mutta varsin vilkas kalatapahtumiltaan on ollut loppukesä tai alkusyksy - kuinka ajanjaksoa sitten haluaakaan kutsua. Terminen syksyhän starttaa ennusteiden mukaan tänä vuonna vasta alkavalla viikolla 39, poikkeuksellisen myöhään.

Meritaimenkausi pyörii silti jo täysillä. Hyppykalat säväyttävät tilanteen tarkistuksillaan: kuka tai mikä nyt tulee arjen eloa häiritsemään? Aktiivisimmat ja/tai suuttuneimmat käyvät jopa muistuttamassa tunkeilijaa vihaisella iskulla.

Niin, käyttäytyminen on useimmiten hyvinkin reviiritietoista. Tämä taimenten ensimmäinen aalto, joka ui sisään jo sydänkesästä alkaen, muodostuu suurelta osin kutuun - enemmän tai vähemmän onnistuneesti - valmistautuvista yksilöistä. Ja käytös on sen mukaista.

Vasta silakkaparvien rantautumisen ja veden lämpötilan painuessa 13-14 asteen paikkeille saapuvat kirkkaat syönnöskalat. Kutukaloista mainittakoon, että tuoreeltaan rantautumisen aloittaneet yksilöt ovat vasta hitusen "väriä ottaneita" ja lihaltaan hyvinkin priimaa eräksi harkittavaksi.

Korkeimman meriveden lämpötilan kala lähiviikoilta nousi allekirjoittaneelle 18,4-asteisen pintaveden alta. Aika huima lukema. Tuskin ulkoreunalla vesi on koko kesän aikana noita asteita saavuttanutkaan. Tyypillistä tälle ajanjaksolle on runsaatkin kalahavainnot hyppivien taimenten ja toisaalta ärsytettyjen tällien muodossa. Taimenet ovat kesän tankanneet ja ovat lämpimässä vedessä voimiensa tunnossa. Uskomaton tempo on niiden menossa, välillä ilmassakin. Moni kala jatkaa uimistaan häiritsijän mestoiltaan karkotettuaan. Hienoa sporttia.

Ilahduttava on myös havainto rasvaevällisten kalojen osuudesta ylös asti saaduissa taimenissa. Jopa 30-40% on kuulunut tuohon kategoriaan, mukana ällistyttävän upeita saletti luonnonkaloja. Nämä evälliset tietenkin vapautetaan koosta riippumatta sataprosenttisesti, eikös vain?

Kolikolla on kääntöpuolensakin. Kalaa on paljon, enemmän kuin miesmuistiin. Tuo fakta on herättänyt myös jo hieman uinahtaneen verkkokansan. Kiinteitä pyydyksiä näkyy enenevissä määrin. Kutuun valmistautuvia kaloja on tietysti myös sisempänä, harrastajaverkottajien ulottuvilla. Ja saalista nousee. Itse olen kuullut jo kolmesta yli 87 cm kalasta, kyseenalaisella keulapaikalla 9,5 kilon upea (ainakin teoriassa) suvun maksimaalinen jatkaja. Ja verkkohan ei tunnetusti eväleikattuja kaloja pyytämistään yksilöistä osaa erotella.

Yhteenvetona kuitenkin kaksi pointtia. Taimenia on meressä paljon ja istutukset ovat ilmeisen hyvin onnistuneet. Myös valikoivalla kalastuksella on ilman muuta merkityksensä, sisäistetty tapa näkyy suoraan saaliskalojen koossa. Ja vieläkin ilahduttavampaa, rasvaevällisten ja mahdollisten kudussa onnistujien määrä on lisääntynyt suhteessa vieläkin voimakkaammin.

Malttia ja fiilistelyä, toki myös sopivassa määrin kulinaarista herkuttelua - kehityksen suunta on yleisesti ottaen varsin hyvä! 


Mikko Kuikka 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

KOLMEN LAJIN ILTA

Veden lämmön laskettua mukavasti oli itselläkin pakko yrittää ehtiä vesille. Luvattoman vähän ehtinyt tänä keväänä ja se syö miestä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Iltasatujen ja puurojen jälkeen pyöräilin hirveällä kiireellä rantaan ja irtauduin 21.15. Kovatuulisen päivän jälkeen maininki oli varsin reipasta ja esimerkikiksi länsipuolen kärkiä ei voinut heittää olenkaan. Olin yksin liikkeellä ja tarkoitus oli heittää pari tuntia tehokasta - taimen tietenkin mielessä. Uistimet keltaista ja oranssia.

Ajelin Stadin edustan uloimmille isommille saarille ja heitin suosiolla tyynen puolta, koska keli oli länsireunalla sen verran karkeaa, ettei ollut mitään mieltä heittää pesukoneeseen. Tapahtumia tuli kyllä mukavasti illan aikana, mutta jokainen kontakti oli väärä.

Ensin tuli tyynestä matalan kakun päältä noin 65 cm nokkis, kauden eka ja vasta nyt. Tärppi oli kova ja luulin eka taimeneksi mutta nopeastihan se paljastui merten kiemuraksi. Kuvan oton jälkeen se luiskahti irti ja irtosi samalla. Kuvittaja Sakke Yrjölä on tilannut yhden nokkakalan malliksi mutta en päässyt viemään sitä hänelle.

Seuraavasta paikasta siimaa ravistaa kevään istari, noin 25 cm smoltti. Vähän tämän jälkeen uistimessa rimpuilee erittäin punaeväinen ahven ja pari heittoa tämän jälkeen vielä kaksi smolttia. Ehkä hommassa oli vähän väkisin suorittamisen makua, mutta pakko se oli mennä, koska isoa kalaa on vielä heittomiehen etäisyydellä. Veden lämpö oli alimmillaan tasan 10 astetta, joten toivoa on. Itselläni vaan reagointi optimaaliseen keliin ei ole mahdollista, joten yritän päästä aina iltasatujen jälkeen. Parempi sekin kuin ei mitään!




maanantai 17. kesäkuuta 2013

KESÄKUUN TAIMEN

Ohessa uskoa luova rapsa ja osoitus siitä, että kannattaa vielä mennä jos pääsee! Santtu on erikoistunut tänä keväänä täsmäiskuihin kelin antamissa ikkunoissa ja se kannattaa. -Antti

Kesäkuun 16.päivä ei yleensä ole ollut meritaimenta heittämällä kalastavalle kuuminta sesonkia. Olen huomannut, että moni laittaa kamppeet liian aikaisin pakettiin eikä anna tuurille mahdollisuutta. Sesonki on nimittäin edelleen päällä, ja nyt kannattaakin lähteä yrittämään sitä uljasta juhannustaimenta.

Itsekin olin jo osittain kättelemässä hyvin mennyttä kevätkautta, koska kesäiset iltaiskut alkoivat tuottaa vain alamittaa. Viikon heittotauko sai kuitenkin vieroitusoireita aikaan mutta sopivia kalakelejä ei vaan ole tullut töiden ulkopuolisiin hetkiin. Pientä uskoa on ylläpitänyt nokkakalojen puuttuminen pelipaikoilta sekä kaiussa näkyvät silakkaparvet melko sisällä välisaaristossa. Vetouistelijoilta olin kuullut lohenkalastuksen yhteydessä tulleista taimenista, mikä indikoi taimenten kylläkin jo siirtyneen silakan perässä ulos ulapalle ja siten laskien minunkin odotusarvoa. 

Reippaat S/SW tuulet ovat kuitenkin myllänneet pk-seudun vesialueita siihen malliin, että tänään löysin 11 asteista vettä ihan kotinurkilta. Lisäksi vesi on pumpannut muutaman päivän ajan nollarajankin yläpuolella, mikä uskoakseni on siirtänyt kaloja heittomiehen ulottuville. Itämeriportaalin uusittu ennuste muuten antaa vedenkorkeuden 2+2 päivän mallilla, joka on toistaiseksi pitänyt melko hyvin kutinsa.  Tätä käppyrää vasten on mielenkiintoista laskelmoida potentiaalista ottihetkeä. Tänään huomasin aamupalapöydässä, että puolille päivin osuu ilmanpaineen muutos kun osamatala rullaa lännestä pääkaupungin päälle. Siinä voisi olla hyvä aikaikkuna käydä kopaisemassa luottopaikat! Päätin samalla testata Steeziin asentamiani Bocan keraamisia ABEC 7 laakereita, jotka tekevät herkästäkin kelasta entistäkin silkkisemmän. Heittely itsessään on mahtinautinto, suosittelen.

Tarkoin 1.ottipaikan aluksi luonnonvärisellä silakka-Tuulenkalalla ilman tapahtumia. Uistimen vaihto painavampaan rautaan, Kahirin valmistamaan ottipeliin ei myöskään tuottanut kontaktia. Vesi oli aavistuksen rusehtavaa mutta näkyvyyttä riitti hyvin kolmatta metriä. Tuumasin, että paikanvaihto ja luomulla jatketaan. Pienen näpyn jälkeen vaihdoin siiman päähän Vekkuli 100:sen spesiaalissa ambulanssivärissä. Toinen paikko oletettuun kalan kyttäyspaikkaan syvän veden viereisen kiven taakse sai vavan niiaamaan mukavasti. Alun innon jälkeen huomaan kalan olevan n.50cm ja löysään siiman. Kala pomputtaa itsensä irti. Päätän testata värin merkitystä ja heitän paikan luomuvärillä, ei tapahtumia. Samainen Vekkuli uudestaan kiinni ja heitto kahden metrin kiviriutan päälle. Terävällä kammen pyöräytyksellä tämä uistin tekee todella mallikkaita sivutuijauksia ja välillä pidempiäkin hakuja. Erikoinen uinti toimii nytkin - kala pomppii puolipilvisen kelin saattelemana heti ilmaan mutta pysyy liiankin hyvin kiinni.  Arviolta 45cm kala, edellistä tummempi käy pihtien vapauttamana.

Synkät sadepilvet alkoivat rullata kohti mannerta kiihtyvällä tahdilla. Tuuli kääntyi etelästä idän puolelle. Aivan kuten Forecan venesää oli laskenut. Päätin heittää vielä kolmannen paikan kotimatkalla. Tähän pohjoisniemenkärkeen osui reippaasti vellova aallokko. Tuuli nosteli koko ajan, joten laitoin normikevennetyn Trutan värissä "kalsari-Ambulanssi", joka kuuluu sarjaan luottovärit. Uistin myös pysyy hyvin veden alla ja samalla pystyn hoitamaan ruorihommat kohtuudella. Toinen heitto 1.5 metrin veteen, kiviriutan viereiseen ränniin saa vavan aivan mutkalle. Hetken on hiljaista ja ehdin luulla tärppiä muovipussiksi tai armottoman isoksi rakkiskasaksi mutta sitten siimaa lähtee kelalta melko raikkaasti. Tunsin heti tämän jälkeen kalan olevan isoa kaliberia. Sain veneen nopeasti hoidettua ulapalle rekaavalle linjalle, joten näyttämö taistelulle oli mitä parhain. Kalalla oli voimia painaa pohjia pitkin. Välillä käytiin pinnassa räpsyttämässä vettä ja taas sukellettiin. Hypyt pysyivät kurissa mutta kyllä St.Croix töitä sai tehdä, jotta pysyttiin kalan kyydissä. Harmittelin jälleen haavimiehen puuttumista mutta toisaalta olin jo saanut tavoitteeni toteutumaan eli kunnon kalan iskemään reilusti kesäkuun puolella. Hyvän väännön jälkeen kala sujahti aavistuksen naftiin haaviini toisella yrityksellä - siellä lepäsi! Yes! Upeassa kuosissa oleva rasvaevällinen oli tasan 70cm. Kalan niska/selkä oli kuin bodarilla. Silakka on selväst maistunut tälle kalalle. Haavipunnitus merkkasi harteikkaan kalan vitosen paikkeille. Vapautus ja lakki pois päästä. Ottihetki muuten näkyy oheisessa kuvassa hieman yhden jälkeen kun vesi oli noussut.

Uskon, että juhannusviikolla voi vielä tavoittaa upeita meritaimenia jos vain pääsee vesille tarkastamaan tilanteen. Värivinkkini on kuvassa alla. Itse teen vielä muutaman täsmäiskun ennen kuin lähden lohen perään Muonionjoelle. 

Hyvää kesää,

Santtu


tiistai 28. toukokuuta 2013

ILTAPISTOLLA 25.5.

22.5. varmistuin siitä, että silakka on nyt kunnolla sisällä ja raavaampi taimen tankkaa sitä aktiivisesti. Safarilla ilmeisesti vielä isot taimenet olivat tankkerityyliin "redillä", kuten merenkulkupiireissä sanotaan. Suoritin työmatkapyöräilyni lomassa Lauttasaaren sillan "silakkaparlamentin" haastatteluja ja päälliköt nostivat silakkaa kuin suokuokalla konsanaan. Jollekin oli taimen iskenyt koukussa olevaan silakkaankin...olisi siis aika iskeä itsekin.

Santun upeista 23 ja 24.5. päivän uroteoista liikuttuneena lähdin kalaan perhesovun uhallakin. Se nyt vaan on näihin aikoihin niin, että nyt ne uroteot ja myyttiset hetket täytyy hoitaa himaan. Seuraava mahis on sitten syssymmällä. Hieman mykkäkoulua, mutta pääsin lähtemään klo 16 lauantaina Hannu Rinkisen kanssa iltakalaan. Olin tosin jo aamulla käynyt "salakalassa" torilla käynnin verukkeella ja sainkin yhden 54 senttisen kalan ihan Kaivarin ja Kauppatorin väliseltä alueelta. Pistin sen takaisin, sillä kala oli suht laiha ja en olisi kehdannut mennä kala mukana himaan...kun piti tuoda herneitä.

Heitimme ensiksi hyvinkin keltaisilla (Henkka-Noutaja) uistimilla täsmälleen Stadin edustaa sameahkossa vedessä ja eräästä nokasta saimme monta smolttikontaktia. Heitimme aikamme, mutta totesimme, että turha on smoltteja kiusata. Palataan asiaan parin vuoden päästä.

Kova kaakkoistuuli (11m/s) ajoi meidät heittämään erästä saarta jonka itäpuolella oli syvää ja länsipuolella matalaa. Saaren kärjessä on luoto ja luodon ja saaren välistä virtaa kanava. Paikka on ollut "perimätietona" omassa lapsuudessani ja ajattelimme kopaista sen. Pari heittoa ja Hannulla kala perässä. Kaiussa silakkaa. Uusi yritys ja nyt on kiinni! Jes, perimätieto ei ole turhaa. Legendaarisen Kalevi Hirvosen neuvoma paikka toimii vuodesta toiseen.

Tämä kala on porvoolaisiin serkkuihinsa nähden hyvinkin laiska ja tekee vaan muutaman spurtin ennen kuin kääntää kylkeä. Eväkäs sätkii haavissa ja mittaus on tarkalleen 55,5 cm. Hannun kauden eka mittakala, joten menisi ruokapöytään. Ei paha tässä kelissä. Jatkoimme piiskausta ja löysimme todellisen parven. Omaa uistintani seurasi kaksi taimenta, joista toinen oli suhteellisen harteikas. Eivät kuitenkaan iskeneet. Hannu heittää ja sama juttu. Siirrymme heittämään tällä kertaa punaisia uistimia toisesta kulmasta ja nyt on mulla kiinni vähän aikaa, mutta pintaan ja irti. Jatkoimme tätä piiritystä noin puoli tuntia ilman tulosta, joten oli aika vaihtaa maisemaa.

Toinen paikka on ulkomeren reunassa kirkkaamman veden alueella. Täällä oli ilo heitellä. Hannu sitoo kiinni Kinetic Great Heronin oranssina alkavan auringonlaskun välissä ja heittää kauniiseen lahdelmaan, jota vanha maininki huuhtoo. Tuuli oli moinannut 5 metriin NE. Kokenut pyytäjä ilmoittaa tärpistä. Heitän itse perään punakeltaisen Ismon, mutta ei mitään. Hannu paikkaa ja nyt GLoomis IMX taipuu ja korkkikahva rutisee. "Perkele, nyt on vähän raavaampi", Hannu saa sanottua ja kala ilmassa. Oooon koooomeeea, huudan ja kala ui kohti venettä siiman löystyessä. Onko karannut?? Ehei, vesseli tuli vaan täysillä päin ja hyppää metrin päässä veneestä ja kopahtaa kylkeen. Eikä irtoa vieläkään.

Hannu lienee ollut takavuosina melkoinen hurmuri tanssilattialla, sillä kovin kevyet ovat vauraan miehen askeleet meren kuningattaren lanteilla. Miekkonen steppailee keulassa, perässä ja keskipaikalla ja edelleen pysyy kiinni. Noin viiden minuutin latinorytmien jälkeen saamme muhkean eväkkään haaviin. Eka femmat ja sitten taputukset. Rasvaevä on leikattu - miten toimitaan, kysyn Hannulta. "Mitataan ensin!", sanoo parkettien partaveitsi. Mittaus antaa 66 cm ja 3,22 kg Rapalan digipuntarilla. Hannulla on työmatka Norjaan koko tämän viikon ja hän päättää ottaa kalan sesongin vikaksi ja kun evä on leikattu ja 65 cm ylittyy, niin voi hyvillä mielin ottaa. Komeaa oli taistelu ja missä valossa...eeppistä.

Kopioin Hannulta värin, mutta laitoin kiinni viime vuoden Safarilla taimenen kitaan ja potkuriin jääneen oranssi-kultatrutan kaksoisveljen. Tiukka sipaisu rannan kiviä kohti ja nopea kelaus hyllyn reunaan tummaan veteen, tiputus tummassa kohdassa ja SKRIIIKK! Hannu katsoo keulasta kun näytän virveliäni, että katso tätä: siima viistää pintaa ja vapa nytkyy Zillionin antaessa periksi. Ei helvetti, nyt on iso kiinni. Kala menee ihan miten itse haluaa ja vettä on rannassa noin 30 cm ja veneen alla enää 80 cm. Paha paikka. Siimaa on lähtenyt noin 20 metriä yhtä huutoa ja näen kun iso noin 70 cm taimen ajaa kivenkoloon. Pään ravistus ja kuono oikein syvälle kivikkoon. IRTI. Näen vain pyrstön sipaisun kun kala katoaa syvyyksiin. Hannu on hiljaa ja toteaa: "Meillä rahapelipiireissä sanotaan, että voitto on vain positiivinen sivujuonne. Tässä on ihan sama, kala olisi ollut positiivinen sivujuonne muuten yltiöpositiiviseen meininkiin!". 

Hannun sanat lohduttivat murheen alhossa ja muutaman heiton jälkeen oli aika kääntyä kotiin ja ajaa auringonlaskussa katsomaan Mestarien Liigan finaalia. Olipa upea iltapisto!








KUN AURINKO PAISTAA JA ELÄMÄ HYMYILEE


Meritaimenen urheilukalastus on usein piinaavaa kelien kyttäämistä ja tuskailua aikaikkunoiden järjestelyiden suhteen. Toki lähes keliin kuin keliin pyritään lähtemään jos aikatauluja ei saa muuten järjestymään. Osa lajin viehätystä piilee erilaisten olosuhdeskenaarioiden pohdinnassa ja sen täydellisen hetken odottelussa. Idän suunnalta puhaltavat tuulet ovat olleet viime aikoina vallitsevia, jolloin veden korkeus on pysytellyt melko reilusti matalan puolella. Joku vielä valitteli silakankin uineen melko myöhään sisään. Kuluva sesonki on kuitenkin kulkenut paremmin kuin uskalsinkaan toivoa. 

Ratkaisevan eron aiempiin keväisiin tekee seikka, että sain muuton yhteydessä järjestettyä venepaikan kävelymatkan päähän kodista. Ajallisesti kalastin viime keväänä enemmän mutta nyt toistot ovat osittain korvanneet tunnit. Useat työpäivien jälkeiset pikapistot ja viikonlopun täsmäiskut pk-seudun lähivesille ovat tuoneet tärkeää tietoa silakan ja taimenten liikkeistä. Olen myös päässyt heittämään muutamia minulle uusia paikkoja, joihin olen saanut ystävällisesti vinkkejä muilta meritaimenmiehiltä, kiitos niistä. 

Tarkastelin logista viime viikkojen tilastoja, joiden perusteella olen ollut kalassa omalla veneelläni 25 tuntia. Matkaa on taittunut noin 85 merimailia ja siihen on tarvittu 60 litraa kakkua. Reissuja on kertynyt reilut kymmenen kappaletta. Lisäksi olen ollut kyydissä kahdella keikalla, joista toinen oli erittäin odotettu useamman päivän Meritaimensafari. Jokaisella reissulla on ollut tapahtumia ja kala käynyt veneessä. Nopein avauskala tuli 15 min satamasta lähdön jälkeen.

 Pisin reissu taisi olla viiden tunnin mättö ilman mainittavaa tulosta kunnes kotimatkalla heitin tuuria kokeillakseni kotisataman viereisen kivipaasin – 52 cm nätti taimen kiinni! Odotusarvo onkin yllättäen kasvanut ja kahden kolmen kalan reissut ovat lähes olleet ”normisettiä”. Lukuisten mp-keikkojen kokemuksella tämä on ollut minulle harvinaista herkkua. Saadut kalat ovat olleet 45-62 cm välissä, ja ne on laitettu takaisin kasvamaan korkoa. Haaveissa on kuitenkin elänyt kunnon ruokakala. Viime viikolla alkoikin kuulua uutisia vauraamman kalan ilmaantumisesta pelipaikoille, joten se nosti fiilistä entisestään.
Ilta oli torstai 23.5, muistan sen hyvin. Karkuutin elämäni ensimmäisen  melko varman Kyöstin. Pitkään jatkunut navakka itätuulten ja sateiden jakso oli viimeinkin väistynyt, vesi hieman nousussa ja kelissä oli sitä tuhnun tuntua. Vesi oli hieman sameaa mutta se ei haitannut. Antti Zetterberg soittikin töistä kotiin polkiessaan, että nyt pian kalaan! Vastasin hieman suhisevasta luurista 25 knotsin nopeudesta ”kovasti menossa..”. 

 Ensimmäinen heittopaikka saaren kärjessä lähellä mannerta antoi merkkejä valtavasta määrästä silakkaa mutta taimen ei purrut. Toinen heittopaikka ja ensimmäiseen tarjoukseen tarrasi vihainen 42 cm kala ja perään viereisestä poterosta 52 cm. Hauskat kyydit mutta näillä ei vielä herkutella. Kolmas paikka oli pian nuohottu ärsyvärisellä Ismo Zalsalla tuloksetta. Tein rekauksen lopuksi pitkän heiton joka ikään kuin putsasi alueen vielä kertaalleen mutta eri suunnasta. Uskoakseni kiven takaa lähti myös seuramaan Zalsaa melkoinen silakkaimuri, joka nasautti kiinni vasta syvän päällä tapahtuneeseen vajotukseen. Kala painoi välittömästi syvyyksiin ja nuohosi pohjaa kuin häijy kojamo konsanaan.

Onni oli puolellani ja pystyin sammuttamaan koneen ja hiljakseen lipumaan kohti aavaa meren selkää. Olen kuullut tarinoita ison taimenen käytöksestä siiman päässä ja tämä oli luokkaa ”päättäväinen veturi”. Minusta tuntui välillä, että kala veteli rauhassa venettä perässään. Noin 10-15 min. pumppaamisen jälkeen kala saapui syvyyksistä veneen vierelle katsomaan kiusaajaansa. Näky oli upea ja jopa pelottava – elämäni kala kiinni ja olen solona vesillä. Kala ei missään vaiheessa lähtenyt hyppimään tai juurikaan riuhtomaan vaan enemmänkin näytteli massiivisia voimia vedoilla ja reippailla väännöillä. Kala oli seuraavan parin minuutin verran veneen lähettyvillä 1-2 metrin päässä, jolloin pystyin arvioimaan sen noin 6 kilon kalaksi – se oli samaa kaliiberia kuin veljeni viime keväinen 6.2kg mörkö. Sulavalinjainen mutta harteikas ja vieläpä rasvaevällinen. 

Otin päättäväisesti haavin oikeaan käteeni ja livutin varovasti toista kättä kelalta vavalle, jotta lyhyt varrellinen haavi riittäisi haavimiseen. Sangen rauhallinen kala taisi lukea ajatukseni ja päätti olla viisas: valtava suu aukesi ammolleen ja hyljemäinen pyrstö painui kippuralle. Vesi alkoi lentämään pinnassa kun taimen vatkasi itseään tynnyrissä. Silputtua silakkaa lensi suusta samanaikaisesti. Heti tämän liikesarjan perään tapahtui terävästi 180 asteen käännös, jolloin NK-62:sen koukut olivat poranneet riittävän kokoisen reiän vapaudelle. Se taistelu oli reilu ja päättyi paremman voittoon. Otin lakin päästä ja istahdin jakkaralle. Huh huh. Pienen ketutuksen jälkeen olin vain onnellinen tuuristani päästä vääntämään tällaisen kalan kanssa. Rasvaevällä oli varmasti osuutta asian kanssa. Muutama hengästynyt tilanneraporttisoitto ja nokka kohti kotia.

Seuraavaksi päiväksi, perjantaiksi olin sopinut kesälomapäivän. Nyt tuntui olevan juuri oikea ajankohta sille. Mainion aamiaisen jälkeen päästelin kohti ensimmäistä heittopaikkaa. Antti Z oli pelimiehenä päättänyt kopaista pari paikkaa samalla kun ajoi veneellään työpaikalleen. Vaihdettiin siinä pari sanaa ja fiilisteltiin arkiaamun herkkua vesillä. Samalla paikalle kurvasi tuttu meritaimenvelho, joka oli päättelemässä omaa aamusessiota: noin kolmekiloinen oli käynyt veneessä kääntymässä! Kaasutin kohti toista heittopaikkaa, joka on klassinen luiska lähellä silakkaränniä.

Tarkat heitot mutta ei tapahtumia. Ajattelin, että kala saattaisi olla hieman eilistä syvemmässä välivedessä, koska keli oli rauhallisempi eikä vesi liikkunut niin paljoa.  Vaihdoin Trutta Tuulenkalaan värissä ambulanssi ja laitoin perään pitkän paikkoheiton, koska vene oli jo osittain rekannut pelipaikan ohi. Pari metriä siimaa sisään ja tunnen vahvan niiauksen vavassani. Samaan aikaan vauras kala onkin ilmassa! Uskomatonta, että uistimen vaihdolla voi olla merkitystä..sitä en kuitenkaan jäänyt liikoja pähkäilemään kun siiman päässä oli todella virkeä ohjus. Väsytysalue oli täydellinen, joten annoin miedon tuulen puhaltaa venettä rauhassa ulapalle ja nautin hetkestä täysillä.

Kala paineli pariin otteeseen veneen alta ja lisäksi tepastelin kolme kertaa veneen ympäri ryntäilevän kalan perässä. Taistelussa koitti pieni rauhoittuminen ja onnistuin uittamaan kalan haaviin. Yes! Reilu mittakala ja painoikin heilui tärisevin käsin 4.2kg kohdalla. Kala oli pitkä, 72cm varteen olisi mennyt kilo lisääkin. Tämä oli mieletön revanssi eiliselle. Heitin vielä muutamia paikkoja läpi kunnes keli muuttui ja aurinko alkoi räkittämään aavistuksen liikaa. Siirryin viettämään lomapäivää kuivalle maalle eli vene parkkiin, kala kylmään ja terassille. Söin hyvän lounaan ja otin huurteisen kolpakon kyytipojaksi. Kello oli iltakalaa ajatellen sen verran sopivasti, että päätin ottaa lounaan päälle kunnon päiväunet. Herättyni fiilistelin saatua kalaa, ja otin pienen kaatoryypyn erinomaista brandyä. Siinä samalla kelailin Steezin rullalle tuoreen uutuussiimaan testiä varten. Avovaimolla oli illalla omia sovittuja menoja, joten otin onnittelut kalasta ilolla vastaan ja lähdin kohti iltasessiota. 

Kohti iltaa mentäessä keli oli lämmennyt mukavasti, joten päätin jättää Ursuitin kotiin ja painella rantaan farkut jalassa. Trutta-rasiaan oli harkiten valikoinut muutamia malleja ja  iltavärejä. Yksi niistä oli saanut perään verenpunaisen Owner-koukun. Tähän koukkumalliin oli Meritaimensafarilla Antille iskenyt kaloja hanakasti. Kyseinen Trutta-väri oli minulle merkityksellinen, koska vastaavan tyyppiseen viime keväänä osui yli 70 cm kala, jonka vapautin. Harmikseni heitin kyseisen uistimen korjauskelvottomaksi mutta Janne Koivisto sai loihdittua väri-ideasta oman näköisensä version, johon oli enemmän kuin tyytyväinen. Uistin on yksinkertaisesti sanottua todella kaunis.

Olin odottanut tällaista mietoa iltakeliä ensiuitolle. Sävyt taittuvat ympäristönsä kanssa sulavasti yhteen, joten minun oli helppo laittaa Trutta töihin. Ajomatkalla sain jo aiemmin mainitulta meritaimenvelholta viestin, jossa kävi ilmi, että alkuillan 58cm kalan jälkeen keli oli moinannut melkoisesti. Tein nopean päätöksen ja suuntasin kokan kohti loppukevään paikkoja, koska ajattelin kokeilla jälleen kerran erästä potentiaalista niemen kärkeä, jota olen uskollisesti heittänyt ilman tulosta. Olosuhteet olivat kerrankin otolliset. Jos keliä on hitusenkin liikaa niin kiviriutalle metrin syvyiseen veteen ei ole mitään asiaa.

Olen opiskellut riutan pohjan muotoja tyynillä keleillä, ja tiesin melko turvallisen reitin rekauksen starttipaikalle -  kone sammuksiin, ja evä veteen vain sen verran, että vene pysyy linjassa. Mieto koillistuuli liplatti venettä riutalla, jota viistoivat kiviröykkiöt.  Niemen kärki tuntui keräävän vettä laajalta alueelta, koska vesi liikkui yllättävän pumppaavasti verrattuna muuhun ympäristöön. 
Latasin pari heittoa uusilla siimoilla ennen kuin tein ensimmäisen täsmäheiton kivien väliin. Kivikosketukset näpyttivät sormille kun kelasin Truttaa sisään. Toinen heitto ja tunnen iskun koko käden mitalta. Siimaa lähtee kelalta ”ihan hulluna”. Löysään nopeasti tähtipyörästä tartutuskireydellä olleen jarrun miedommalle ja siirrän peukalon kiihtyvällä tahdilla pyörivälle rullalle. Uskomaton tunne ja tilanne – ilta on hehkeimmillään ja minulla on päivän toinen kelpo taimen siiman päässä. Taistelu on henkeäsalpaava, enkä tosiasiallisesti osaisi enää kuvailla yksityiskohtia muuta kuin ehkä joskus erätulilla. Muistan kuitenkin kun yhdessä vaiheessa kala juroi kiven takana, jonka näin suoraan allani puolen metrin syvyydessä. Odotin vain milloin kuitu katkeaa mutta se kesti kuin kestikin kiven rasituksen.

Välillä poljin veneen lattiaa, jotta kala ei painelisi veneen alle piiloon ja sillä tempulla sainkin sen syöksymään kohti syvää vettä, jossa väsytys oli huomattavasti helpompaa mutta silti tasaväkistä. Kuin ihmeen kaupalla sain kopattua kalan haaviin. Mitat olivat 3.6kg/68 cm.  Haukoin henkeä ja avasin kylmän oluen. Vene lipui hiljalleen tyyntyvässä kelissä. Lakki pois päästä ja kaatoryypyt merelle. Istuin varmaan vartin verran ja ihastelin kalaa, Truttaa ja ympäröivää luontoa. Pienen sikarin myös muistin pakanneeni mukaan, joten pössy tulille ja täydellistä fiilistelyä vaivasi vain se, että nämä hetket olisi upea jakaa kalakavereiden kanssa. Kuin uteliaisuuttani hivuttauduin takaisin tapahtumapaikalle.

 Tein kaikki liikkeet toisintona. Ensimmäinen paikkoheitto saman ottikiven kohdalle ja sillä kultaisella hetkellä kala on ilmassa! Edelliseen verrattuna tämä hopeakylki viihtyi enemmän ilmassa kuin vedessä. Veden virtaus oli ehkä hieman muuttunut, koska olin tällä kertaan rannan imussa ja veneen kurssilla näkyi muutamia ilkeitä kiviä. Tuuppasin vavan riskillä vapatelineeseen ja ohjasin veneen turvallisesti oikealla kurssille. Kala piti koko ajan siiman kireällä, joten taistelumme jatkui. Seuraavien minuuttien aikana veneessä vallitsi jonkinasteinen harras hurmostila. 

Kuluneen raskaan talven taakka ei painanut harteilla -  tämä oli kalastustaistelun läpikäyntiä kuin lyhyinä still-kuvina, joista taas palattiin action-elokuvan nopeaan leikkaukseen. Yht´äkkiä kala päätti uida haaviin kuin itsestään! Maaginen Trutta oli imaistu syvälle nieluun asti. Pituutta oli 66cm ja painoa 3.2kg. Katsoin kahta upeaa kalaa, työnsä tehnyttä Truttaa ja pyyhin silmäkulmaa. Se oli siinä – timanttinen meritaimenpäivä. Laitoin pyyntivälineet paikoilleen ja fiilistelin auringonlaskua. Ihmettelin uskomatonta kenkää, joka oli minua potkaissut. Taivas alkoi taipua entisestään purppuran sävyyn. 

Kuin pisteeksi kaikelle taimen loiskautti hypyllään vettä ilmaan riutalla, jota katselin jo kauempaa ulapalta. Tässä vaiheessa joiltakin saattaa mennä usko tekstiin mutta kotona muistin, että olin laittanut semikokoisen shampanjapullon kylmään, jonka nautimme avopuolison kanssa myöhemmin yöllä. Lauantaipäivä menikin veljein raksalla remppahommissa, jotta päästään vielä porukalla iltakalaan tämä kevään aikana.
Carpe diem,
Santtu







MERITAIMENSAFARI 2013













Hyvät blogin lukijat, pahoittelut jo heti kärkeen, etten ole ehtinyt päivittämään tänne ollenkaan mitään viime aikoina. No, tosin syynä osittain se, että kevät oli myöhässä, mutta suurin syy on ehdottomasti ruuhkavuosien ytimessä sykkiminen ja kahden lapsen perheen ajankäyttö. Kala-aikaa on vaan vähemmän kuin ennen. Onneksi kuitenkin meritaimenen tila on kaiken aikaa parantunut ja kun on kalaan päässyt, niin tapahtumia on tullut lähes 100% varmuudella.

Kalakaverini Santtu Poutasen kevät on ollut todella onnistunut ja hänen oma rapsansa löytyy tästä blogista myös. Kerron nyt kuitenkin 17-19.5. Porvoon vesillä vietetystä Meritaimensafarista, jonne saimme Turusta asti vahvistuksia sekä 25.5. lauantaista Hannu Rinkisen kanssa.

Meritaimensafari 2013

Viime vuoden eeppisestä reissusta jäi niin kovat vapinat, että toukokuun lähestyessä oli vaikeaa pysyä nahoissaan ennen lähtöä. Vihdoin koitti perjantai ja klo 15, jolloin Poutasen veljekset Santtu ja Juha tulivat hakemaan minua kotoa. Tänä vuonna saimme seuraa Truttamestari Janne Koivistosta sekä Paraisilta ja  Turusta asti saapuneista Mikey Sarelinista ja Niksu Holttisesta. Janne oli vielä säätänyt meille majoitteeksi puolijoukkueteltan, joten leirielämä olisi aidointa mahdollista.

Perjantai

Vene alas Tirmosta klo 18.30 ja itäisen tuulen sekä sateen saattelemana kohti avomeren laitaa ja taimenpaikkoja. Pitkään jatkunut itävirtaus oli ilmeisesti tuonut jokivettä tännekin, sillä vedessä oli kevyt humuskerros. Tästä syystä uistimet valikoituivat kelta-hopea-kupari-pinkki –osastolle. Truttaa, Ismo Zalsaa, JKta, Trout Quiveria sekä Vekkulia että Mörköä lensi ilmassa tuuheasti.

Heti ekassa paikassa viime vuoden kyöstimies Juha ilmoittaa tärpistä. Pinkki tuhnukelin väri. Paikkoheitto ja ”kiio!!” Harteikas taimen ottaa pienen spurtin ja hypyn. Irti. Perhana, että harmitti, heti noin 60 cm kala ekasta paikasta ei olisi ollut huono. No, hyvä alku keikalle vaikka keli olikin erittäin apea. Sinänsä kalaisa, mutta piiskaava sade ei ole koskaan mukavaa. Juhakin manaili, että on niin homeessa vielä…

Toinen venekunta oli ruoskimassa kajakeista ja kelluntarenkaista, mutta kovan kelin johdosta lopettivat sen leikin ja siirtyivät Mikeyn Busteriin. Me jatkoimme erään saaren länsireunan suojassa syvän veden äärellä tahkomista noin 4 metrin vedessä. Rupesi olemaan jo lähemmäs klo 21 kun heitin Markku Tiusasen suosittelemaa JK:ta tiikerinraitoja muistuttavassa värissä erään uppomatalan päälle ja pum. Tiukka isku ja kala ilmaan. Harmikseni katsoin, että ei ole kuitenkaan kovin iso, mutta virtaa äksyllä kalalla oli. Muutama syöksy ja veneen alle pari kertaa, mutta Fenwickin Silver Wings –vapa on niin myötäilevä, että taimen oli helppo kopata väsyneenä kyytiin. Rasvaeväleikattu pullea kala.

Mittaus osoittaa pituudeksi 52 cm ja pohdin vähän aikaa. Soitan Mikeylle ja kysyn onko heillä kalaa, ei ole, joten vien tämän savupönttöön illan hämyssä savustettavaksi. Perjantai menikin sitten yllättävän huuruisissa tunnelmissa, ilmeisesti 40 ikävuoden lähestyessä jengi rupeaa olemaan niin finaalissa, että kun vapaalle pääsee, niin korkki aukeaa. Santtu rakenteli nuotiopaikalle kauhean infernon ja puhui ”kielillä” pyytäen Ahtia olemaan suotuisa. Kaikin puolin erittäin hauska ilta ja saimme kuulla Porvoon saaristossa myös ehtaa Turun murretta Niksun suusta. Me muut puhuimme norjaa.

Lauantai

Perjantain tulistelujen ja skoolailuiden jälkeen ei klo 8 teltassa ollut vielä itseni lisäksi kukaan herännyt. Janne nukkui luksusretkisängyssään muiden sahatessa muurahaisten kiusattavina maassa. Tepastelin kepilliselle ja havaitsin, että kelihän olisi otollinen. Pilvistä vielä, mutta ei enää sadetta. Äkkiä kahvit ja puurot tulille sekä pieni näkäräinen Finlaggan-savuviskiä. Meni kuitenkin vielä kymmeneen ennen kuin olimme taas kaikki kuusi ruoskimassa  - tällä kertaa kaikki rehellisesti veneistä.

Jatkoimme samojen paikkojen hinkkausta kuin viimekin safarilla, mutta tällä kertaa itätuuli ja laskenut vesi muutti hieman heittosektoreita ja lähestymiskulmia. Pyrimme rekaamaan niemet länsipuolelta itään hieman tuulta ylöspäin sudittaen. Mikey gourmet-kalastajana luotti sähköpataan ja hiipparoi kivikoissa kuin aave.

Kello oli 12 kun JK:tani vietiin taas. Nyt asialla hieman isompi kala ja virtaa niin pirusti. Kala otti niemen länsipuolen kiertyvän mainingin alle jäävästä poterosta. Samasta paikasta, josta kaloja on nosteltu vuosien aikana monia. Siimaakin lähti hieman ja muutama kunnon syöksy. Arvioimme kalan pituudeksi noin 60 cm. Eväkäs ui kohti venettä ja siirryn keulaan ja Juha menee perään haavin kanssa. Saan uiteltua kalan nätisti Juhan ulottuville ja siellä lepää. Ryhdikäs taimen, jälleen rasvaevätön. Mittaus osoittaa pituudeksi 56 cm. Olen päättänyt että vapautan kaikki kalat paitsi yhden ruokakalan per päivä (jos se minulle suodaan). Tämä kala saa olla ruokakala ja muut vapautettaisiin. Painoa oli kertynyt 1,9 kiloa. Kala kylmään ja viuhtomaan.

Sääennuste lupasi iltapäiväksi kirkastuvaa, joten meillä oli kova kiire paahtaa parhaat paikat ennen kuin aurinko pilaisi syönnin. Heitimme erästä ison saaren ja pienen luodon välistä kapeikkoa, josta kalaa oli jokaisella kiinni. Harmiksemme nämä eväkkäät eivät täyttäneet mittaa. Ottipeleinä kaikilla Trutat kelta-musta ja oranssi-hopea.

Tein vielä räikeällä kolmipiikki Trutallani pienen paikkoheiton erääseen salmen jälkeiseen poteroon ja tiukka tärppi. Mitallinen taimen on tuttuun tapaan kovassa vedossa ja roiskii menemään niin että siimat viuhuu. Yllättävän kovia menijöitä nämä borgåbisit (suom. porvoolainen kundi). Pysäytän kelauksen ja annan kalan rimpuilla vapaasti ja onnekseni minun ei edes tarvitse koskea siihen! Jes, nätisti irti.

Kello oli 15. Eli iltapäivän kuolleet tunnit alkoivat. Samalla aurinkokin alkoi paistaa. Heitimme vielä noin 4 paikkaa ilman tuloksia ja oli aika mennä vetämään ruoto suoraksi kalliolle. Kiireisen talven ja kevään johdosta yhden törpön jälkeen herkistyin jotenkin ja pidin yksinpuhelua saaressa piippu suussa. Olo oli jotenkin vapautunut kun ei ollut muuta mietittävää että otanko kaljan vai en vai heitänkö vai en…ollako vai eikö olla? Kas siinä pulma.

Meillä oli varattu Benitas Cafésta sauna klo 18 ja heitimme vielä ennen sitä pari paikkaa. Saimme muutaman tukistuksen. Mikeyn venekunta oli löytänyt parven isompia 60-65 cm kaloja, mutta eivät olleet saaneet niitä ottamaan mihinkään. Me painuimme saunaan ja kutsusta huolimatta Mikey & Co jatkoivat pyyteetöntä ruoskimista illan hämyyn.

Saunan jälkeen raikkaina ekat heitot viuhuivat klo 19.30. Oli kaunis tyyntyvä ilta ja uistimien värit mietittiin taivaan mukaan. Taivaanrannassa oli kuitenkin uhka. Iso ukkosrintama painaisi jossain vaiheessa yli. Heittelimme hermostuneina noin tunnin kunnes salamat ja jyrähdykset pakottivat rantaan. Yksi alamittainen tuli Juhalle, mutta oli parempi poistua hyvän sään aikana.

Ehdimme juuri savustelemaan ja grillaamaan ennen kuin ukkonen jyräsi yli kaikella voimalla. Taivaanranta salamoi ja ryskyi kaikissa mahdollisissa väreissä ja telttamme vedenpitokyky oli lujilla, sillä vuokrateltassa oli vanhoja kipinäreikiä. Äkkiä ilmastointiteippiä reikiin ja savupönttö mukaan. Olin juuri ehtinyt savustaa kalan kun oli pakko mennä suojaan. Napsimme kalaa, kuuntelimme ukkosta ja jauhoimme paskaa. Pitkä päivä näkyi ja ennen puolta yötä kaikki nukkuivat tyytyväisenä.

Sunnuntai

Olimme jo klo 7 ylhäällä ja sumuinen keli tervehti tunkkaisen telttakankaan liepeen alta. Kari Lossi oli lähtenyt jo aamukalaan aikaisin ja raportoi hyvästä säpinästä noin 10 kilometrin päästä. Äkkiä aamupala kitusiin ja ruoskat viuhumaan.

Olimme ilmeisesti hieman myöhässä, sillä meillä syönti ei ollut mitenkään ihmeellistä sinä aamuna. Janne oli kuitenkin onnistunut kuopimaan 59,5 cm kalan tyylikkäällä Trutta ”Pellinki” värillä. Myös länsirannikon pojat saivat kala, joten pystyivät lähtemään kotimatkalle hilpeissä tunnelmissa.

Meillä päivä meni vaikeissa olosuhteissa, alamittaa, tärppejä ja karkuutuksia ja vasta klo 17 tapahtui. Jälleen JKhon otti. Uistin oli ryyditettynä punaisella Owner-koukulla ja se jotenkin tuntui ottavalta. Jälleen ryhdikäs kala ja kamalan kiukkuinen. Kala oli ottanut uistimen kiinni kieleen, joten siksi se varmaan näytti kaikki mahdolliset temput vaikka mittaa ei ollut kuin 55 cm. Rasvaevätön kala päätyi säännön ”1 ruokakala per päivä” mukaisesti kotiin viemisiksi.

Safari oli kaikin puolin onnistunut, vaikka mitään jättejä emme saaneetkaan. Hyvien kavereiden kanssa fiilistely on niin uskomattoman hauskaa, että siihen jää yhtälailla koukkuun kuin itse kalastukseen.

Kuvia ottivat Janne, Santtu ja Juha.



keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Gotlannissa keväällä 2013


Ensimmäinen aamu aukesi aurinkoisena, mutta melko länsituulisena joten suuntasimme saaren itäpuolelle ensiheitot tekemään. Tunnin päästä oli ensimmäinen kala, kirkas 52 cm ylhäällä. Kolme varttia tästä ja kaksi tummapukuista lisää. Oman kalani paino lähenteli 3,5 kiloa, mutta kalan sävy ja flegmaattisuus hieman vaimensi riemunkiljahduksia. Siltikin, ensimmäinen perholla saamani mertsari oli hieno kokemus.
Muutaman tyhjännakkelutunnin jälkeen Timppa päätti myös kokeilla perhokalastusta. Viisi minuuttia vatkaamista ja lähes vastaava kuin oma kalani otti kiinni katkajäljitelmään. Hieno starttipäivä.

Seuraavat pari päivää noudatti lähes vastaavaa kaavaa kelien osalta ja lämpimän veden etsiminen rokotti jonkin verran tehokasta peliaikaa. Tutustuimme useisiin uusiin paikkoihin, joista myös välillä kalaakin saimme. Loppureissusta kelit viileni hieman, mutta vesisateita ei onneksemme tullut ja tuulikin oli kahtena viimeisenä päivänä varsin maltillinen. Kuvitelmat kalojen helpommasta löytämisestä osoittautui kuitenkin haaveeksi. Muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta syönti heikkeni entisestään. Eikä kuulemma kotiintulomme jälkeisistä saalisraporteista päätellen ole ainakaan toistaiseksi siitä parantunut. Ei ole siis Gotlantikaan karkkiautomaatti, jos sitä kukaan siksi on luullutkaan. Ajankohdalla on iso merkitys onnistumiseen. Sitä ei almanakasta tai taivaalta arvioida, se on sattumien summa mihin harvoin voi itse vaikuttaa, niinkuin kalastus aina.

Mökkimme oli loistava, vuokra-auto toimi ja lennot olivat aikataulussa, joten niiden osalta kaikki meni nappiin. Sen sijaan loppusaldomme jäi melko vaatimattomaan 13 kappaleeseen. Niistä vajaa puolet oli alamittoja ja täysin kirkkaidenkin osuus vain kolmen kalan verran. Suurimmat kolme olivat 3–3,5 kg väliin, kaksi tummempaa ja yksi semitumma. Olisinko itse saanut enemmän kalaa jos kelit olisivat olleet paremmat? Tai jos olisin sen 90 % heittelystä tehnytkin virvelillä enkä päinvastoin keltanokkana perhosetillä? Se kaikki jää arvailun varaan ja hyvä niin, onpahan taas mitä voi pähkäillä jos huvittaa.

Saimme reissuun lainaksi actionkameran, joka osoittautui aivan mahtavaksi lisävarusteeksi. Pönö-, fiilis-, maisema- yms peruskuvia on joka ukko nähnyt jo niin paljon, että on välillä ihan mielenkiintoista saada tallennettua materiaalia hieman eri perspektiivistä, muun muassa pinnan alta. Ohessa ruutukappaus vedenalaisvideosta yhden kalan loppuväsytyksen aikana – ei paha?


Kireitä siimoja kevätkauteen itse kullekin säädylle.
-Anttu


ps. Kävin hetki sitten kotisatamassa katsomassa jäätilanteen. No sitähän ei enää juurikaan ollut ja veneen saisi vesille vaikka jo huomenna…