tiistai 4. joulukuuta 2012

Suuntaviivat on nyt vedetty!

Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ely-keskukset ovat kantansa ottaneet ja julkistaneet. Uhanalaisen Suomenlahden meritaimenen kalastussäännökset muuttuivat merkittävällä tavalla. Vastuuta saavat kantaakseen niin vapa- kuin kiinteiden pyydysten kalastajat.

Seuraavassa linkki ely-keskuksen päätökseen:
http://www.ely-keskus.fi/fi/tiedotepalvelu/2012/Sivut/MeritaimenenkalastusrajoituksiatiukennetaanSuomenlahdella.aspx

Tekstistä käy ilmi kaikki oleellinen uusista säännöistä ja velvoitteista perusteluineen. Muutamaa kohtaa tässä hieman spekuloin ja pohdiskelen kuitenkin.

1) Saaliiksi saadut rasvaevälliset taimenet on laskettava viipymättä takaisin veteen
Tämä ilman muuta koko uudistuksen perusta. Pyrkimyshän on elvyttää luonnonkanta - ei näennäisesti parantaa kannan tilaa merialueistutuksin, saalistilastojen ja kannan epätodelliseen arviointiin.

2) Meritaimenen alamitta nostetaan 50 senttimetristä 65 senttimetriin
Tätä kohtaa voidaankin sitten käsitellä monelta kantilta. Tärkein ja ratkaiseva pointti: nostettu alamitta takaa sen, että merkittävä osa naarastaimenista ehtii mukaan kutukiertoon.

Jos / kun oletus on, että eväleikatut kalat eivät luonnonkutuun osaa osallistua, eikö pelkkä määritelmä, että kaikki rasvaevälliset on poikkeuksetta vapautettava, riittäisi? Miksi "istareiden" alamittaa rukataan?

Heitän muutaman oletuksen:
-verkko- ja muut pyydyskalastajat pääsevät näin "samaan pooliin" vapakalastajien kanssa. Kiinteiden pyydysten solmuvälien nosto saattaa molemmat ryhmät yhtälaiseen tilanteeseen vrt. jos alamitta säilyisi eväleikatuilla 50 cm:ssä - tällöinhän vapakalastajaa suosittaisiin voimakkaasti pyydyskalastajiin nähden
-mahdollisuus entistä useammin suurempiin saaliskaloihin kasvaa
-pyydetyn "kokonaiskalamassan" tehokkaampi hyödyntäminen vauhdilla kokoaan kasvattavan taimenen osalta
-kalastuskulttuurillinen puoli: kalastustavan - ja ideologian ohjaaminen kestävämpään suuntaan ja "catch and release" -kynnyksen madaltaminen. Tämä heijastunee positiivisella tavalla myös luonnonkalojen vapauttamiseen, isohkojenkin yksilöiden

Toiselta katsantokannalta, miten tämä vaikuttaa:
-eri tahojen innokkuuteen jatkaa taimenistutuksia nykyisissä määrin - suuntaavatko jotkut yksiköt istutusvarojaan muihin, "helpommin" ruoka- ja virkistyskaloiksi realisoituviin lajeihin, esim. siika
-kuinka kattavasti ja millaisella siirtymäajalla liki olemattomassa valvonnassa tavoitteet toteutuvat. Osin sukupolvikysymys, mutta myös muuta. Jopa ymmärrettävästi moni ei pysty ymmärtämään tätä politiikkaa, siis eväleikattujen alamitan nostoa kohtuuttoman korkealle. Onhan totta, että "istuta ja ongi" on pitkälti näiden istutusten ideana
-ehkä ajatuksena on jopa meritaimenkalastuksen toivottu väheneminen hieman pidemmällä tähtäimellä. Tämä toki monella tavalla - välillisesti vähintäänkin - olisi luonnonkannan etu

3) Taimen ja lohi
Meritaimenen alamitan nosto juuri 65 senttiin on hyvin perusteltua. Mutta ilmeinen epäkohta on lohen ja taimenen eri alamitta. Ammattilaisenkin on joskus hankala erottaa näitä lajeja toisistaan, harrastuskalastajasta puhumattakaan. Toki selkeät tuntomerkit pätevät useimmissa tapauksissa.

4) Ammattimainen vs. vapaa-ajan kalastus
Nostetaan vielä esiin, toistonkin uhalla: uudistus huomio tai velvoittaa kummatkin ryhmät yhteiseen rintamaan. Juuri näin.

Kalastusopastoiminta on myös oma tarinansa. Oppaiden käyttö (huom. kirjoittaja näkee tämän toiminnan positiivisena, niin työllistävän yrittäjyyden kuin kalastus- ja luontokulttuurin kannalta; koulutus- ja vastuupuolihan on alalla nykyään lakisääteinen) on pikku hiljaa saamassa jalansijaa myös Suomessa, ei vähiten meritaimenkalastuksen ansiosta. Toisaalta vaihtoehtoisiakin kohdelajeja löytyy, esim. kuhan jigikalastus erilaisine muotoineen nostanee yhä lisää suosiotaan myös ns. ostettuna pakettina.

Kuten ely-perusteluissakin todetaan, tämä sääntömuutos sinänsä ei vielä taimenkantoja pelasta. Jokisuiston ja nousureittien avoimena pitäminen on kirjaimellisesti elintärkeä pointti. Ja yhtä tärkeää on myös säännön vaiheittainen toteutuminen kuntien ja yhteisöjen hallinnoimilla vesialueilla.

Ehkäpä suurin merkitys uudistuksella onkin toimiminen esimerkkinä ja suunnanäyttäjänä tulevaan, kaikille tahoille. Yllättävänkin valmiita nykymaailmassa ollaan varsin isoillekin muutoksille, erityisesti tällaisissa tärkeissä suojelu-, osin filosofisissakin hankkeissa.

Aivan viime kädessä, jokainen yksilö kuitenkin on vastuussa toiminnastaan ajatusmaailmansa mukaisesti. Yli lakisääteisen ei ole kiellettyä henkilökohtaisia alamittarajoja kenenkään asettaa.


-Mikko Kuikka

P.S. Espoonlahden perukoilla lupajärjestelyjen kautta pitää eräs ammattikalastaja rysää. Lahnojen lisäksi myös taimenet ja kuhat uivat pyydykseen. Mahdollisuus niiden vapauttamiseen on toki olemassa... 

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Leppoisan kelin kalastusta

Heti kärkeen pahoitteluni,että en ole saanut aikoihin tekstiä aikaiseksi riviäkään. Osittain syy menee kiireiden piikkiin, mutta pääasiassa syynä on ollut saamattomuus ja vähäiset kalareissut. Yritetään vastaisuudessa ollaahkerampia tämän suhteen.

Mennyt lauantai oli kelin puolesta varsin mainio. Ei palellut, eikä myräköinyt ja päivän valjetessa ilma haisi kalalta. Vesillä oli pitkästä aikaa älyttömän kiva olla. Hieman ennen yhdeksää starttasin laiturista mukanani Turkulaisvahvistukset Jani ja Vesku. Aikomus oli koittaa heti ensimmäisten saarien paikkoja, mutta veneitä oli jo heittämässä vähän joka niemennokassa, joten kokka suunnattiin ulommaksi. Ulompana olikin rauhallista ja kalastus mieluista. Muutaman saaren reunat heitettyämme totesimme, etteivät kalat olleet kiinnostuneet meidän pyydöistä, vaikka kaikki oli periaatteessa okei. Aika suurpiirteisesti  kuitenkin siinä asiaa toimitettiin, ja tarkempi kalastus olisi varmaankin ollut paikallaan, mutta päätettiin vaihtaa silti maisemaa.

Kymmenen minuuttia ajoa ja jälkeen oltiin taas ns. kohteessa.  Näin heti, että tuttu vene rekaa kivikon reunaa - Anttu. Ukot heittivät parhaillaan saaresta työntyvän  niemen nokan tyyntä puolta ja meille jäi tuulen puoli, jolla mieto aallokko kävi rantakiviin. Vene liukui hiljalleen kivikon myötäisesti - kuin oppikirjassa. Kelpasi siinä onkia, kun veneen ohjailuunkin riitti, kun  pikkuisen pökkäsi sormella rattia. Ensimmäiset 50m neppailtiin usein kaloja antavaa paikkaa. Hiljaista oli. Tässä kohdin yleensä käännän kurssin hyvissä ajoin lahdelman jälkeistä pientä kärkeä kohti, jonka edustalla on vedenalainen kivikasa. Hetkeä myöhemmin Vesku ylettääkin keulasta korkkaamaan kivikasan Hummelilla -ja kiinni oli.

 Alkoi vääntö. Kala meni ja me vikistiin. Enemmän tilannetta kuvasi painimatsi, kuin uimahyppykisat. Sen verran vesi kuitenkin lensi, että kalaa punnittiin tietysti jo veteen. Paksuutta vaikutti olevan, mutta pituutta ei ennätyksiin asti, voimaa kyllä riitti. Jossain vaiheessa kala alkoi tietysti väsyä, mutta haavimisetäisyydellä se piti pitkään sellaista messua, että haavin kanssa sai olla tarkkana. Haaviin se kuitenkin lopulta päätyi. Paksuutta tosiaan oli sikäli paljon, että puntaria haluttiin näyttää ensimmäisenä ja siinä tohinassa kalan pituus jäi lopulta mittaamatta. Vaaka näytti lukemia 4,4kg - 4,6kg välillä, ja lopulta päädyttiin 4,48kg lukemaan. Pituus oli oman arvioni mukaan n. 68cm ja
komea oli kala, ja muikea oli saajankin ilme. Onneksi olkoon vielä Veskulle.

Voinee sanoa, että päivä oli tässä vaiheessa pelastettu ja kalastusta jatkettiinkin mieli korkealla. Jatkettiin vielä saman saaren reunaa ja melko pian löytyikin pienempi yksilö, joka laitettiin takaisin kasvamaan. Samanlaista napuraa tuli edelleen sieltä täältä, kunnes tuuli laantui ja meri oli tyyni. Ei syönyt enää napurakaan. Reilut kaksi tuntia kesti tyyntä hetkeä, jonka jälkeen pinnan rikkoi hento eteläinen tuulenvire. Äkättiin taas yksi merenpuoleinen saari, johon vireen lisäksi kävi vanha maininki.
Saaren rannassa oli pieni kivikkoinen lahti, tai oikeammin poukama. Yletin melko kaukaa 27g Sandgrävlingen:llä poukaman edustalla olevan kiven eteen ja kolmen kammenpyöräytyksen jälkeen potki. Tiukalla päällä oli tämä kala. Se mennä viuhtoi pääosin pitkin pohjia kuin isompikin kala konsanaan. Sitä isoutta oli sitten mittanauhalla kokonaiset 59cm. Saman kiven ympärillä oli vielä useampikin kala, mutta ylös asti riepoteltiin vain alamittaisia. Tuulen vielä hieman voimistuessa kalaa alkoi tosiaan tulla kaikista vähänkin paremman oloisista paikoista, mutta kuten loppukauden trendi on -pientä. Kaloja osui joka ukolle ja saldo lienee komeasti toistakymmentä, joten siinä suhteessa pysyttiin vireessä. Viimeisellä luodolla oli ainakin pari hyvinkin eri kokoista kalaa aivan vieretysten. Samalla hetkellä kun Janilla iski alamitta, oman uistimen takana kävi järjettömän kokoiset pyörteet, mutta kala ei hipaissutkaan koukkuja. Harmitti, olisi ollut kohtuullista saada edes nähdä se.

Näin se päivä suunnilleen vierähti. Tässä iässä ei muista enää tarkasti neljä päivää vanhoja asioita ja varmaan ihan hyvä niin. Kiitos vielä Janille ja Veskulle mukavasta reissusta.

Tätä kirjoittaessa kelissä on tapahtunut harppaus talvisempaan suuntaan ja jos ennusteihin on uskominen, niin seuraavan kerran taimenuistin lentää vasta keväällä.

Hyvää alkutalvea ja Joulua kaikille. Palataan viimeistään keväällä tähän täpläkylkien ihmeelliseen maailmaan.

NOSTAAKO VAIKO EIKÖ NOSTA...



...KAS SIINÄ PULMA. Säätiedotus masentaa kalamiestä. Hekumointi joulukalasta tuntuu tulevan päätökseen. Mikäli tämä ennuste pitää paikkansa, voi ruveta pilkkikamoja virittämään.

Nyt jo hätäpäissään ruvettu valmistelemaan nostoa lauantaille. Toivottavasti näin ei käy, mutta jos käy, niin joudun sitten tyytymään ensimmäistä kertaa muuhun joulukalaan kuin omaan taimeneen. Karmivaa keliä tulossa...

Antti

maanantai 26. marraskuuta 2012

KALANTULO AKTIVOITUNUT KAUDEN LOPPUA KOHTI















Heti kun nuo kauheat tuulet laantuivat, kalakin aktivoitui. Vesi kirkastui kun ei enää tuuli ollut sotkemassa ja heittely oli kivaa myös kipparille, kun ei tarvinnut olla ruorissa koko ajan. Heittoihinkin sai riittävästi pituutta ja ennen kaikkea tarkkuutta.

Santtu Poutasen ja Sami Pitkäsen kanssa olimme koko viime viikon kytänneet lauantaita 24.11 iskupäiväksi, sillä kaiken järjen mukaan se olisi todella hyvä niin kelin kuin syönninkin puolesta. Sitä se olikin, myös muissa veneissä. Olin yhteydessä heti aamupäivällä Jouni Heimosen veneeseen, jossa turkulainen vieras Jani oli kepittänyt komean 4,48 kg kiloisen. Onnittelut Janille ja Jounille hienosta fisusta, ehkä he raportoivat itse tarkemmin. Iltapäivästä Jouni sai myös 59 cm merkityn taimenen + alamittoja, joten heillä oli kalojen koon suhteen parempi kuin meillä, mutta kyllä seuraava antaa lupauksia kauden loppusuoralle ja sen kuuluisan vähintään 60 cm joulukalan suhteen.

Aamu oli niin kaunis kun se marraskuun lopulla voi olla. Taimenmiehen mieli oli korkealla tuulen puhaltaessa 5 m SW ja vesi oli vielä korkealla. Aurinko pilkotti sumun ja harsoisen yläpilven lomasta värjäten kaiken maagiseksi. Fillaroin rantaan Santun kanssa Ursuitit ja paukkuliivit päällä -  näky joka on viikonloppuisin eteläisessä Helsingissä hyvinkin tuttu. Sami tuli rantaan autolla ja rupesi pukeutumaan. Nauroimme kunnon naurut kun mies kaivoi laskettelukypärän jossa oli kiinnitettynä Contour-videokamera, sen ison väsytystä varten. Itsevarmuutta ei ryhmältämme ainakaan puuttunut.

Aamupäivän heittelyt menivät meidän osaltamme mukavassa kelissä viihtyen. Uistinkokeilut loppuivat melko pian Samin saadessa juuri alamittaisen ärsyvärisellä JK:lla. Päävärinä tuntui olevan meillä oranssin ja keltaisen eri sävyt. Jatkoimme samaa rataa ja kohta Santulla samanlainen, 45 cm pirteä kaveri. Kala ylös ja vapautus, pirun tiukasti tämäkin kiinni, onneksi lähti nätisti.

Heitän itse oranssi-kulta Truttaa pienen kuohun taa peiliin: taas kiinni. Pullea kala ja tiukka tärppi, hekumoin jo isommasta, mutta mutta. Jälleen am, 47 cm. Ja ei muuta kuin cr. Sami vaihtaa Sandgrävlingenin pumu-värissä, jonka emäntä oli osannut ostaa synttärilahjaksi. Muutama heitto ja luiskan päältä viistosti uittaen hallitusti: HUI! Iso kala perässä. Tiputus. Kala kääntyy, ei ota. Saakeli, toi olisi ollut 60+ kala. Viisaita ovat isommat, nyökyttelemme tappiosta huolimatta.

Pidämme pienen kahvitauon ja ruoskimme jälleen. Heti kohta Santtu ilmoittaa kii-o! Uusi St. Croix ja herkullinen Daiwa Steez tekevät työtä käskettyä, mutta näin hienolle kalustolle 45 cm kala on liian pieni. Jälleen samat tutut manööverit. Kalaa oli koko ajan paikalla, mutta kunnon kokoiset lymyilivät jossain vaikka heitimme erilaisia paikkatyyppejä, kärkiä, kuohuja, matalikoita, rantaviivaa ja uppomatalaa.

Ajan uuteen paikkaan ja heitän Samin kanssa yhtä aikaa. Sami ilmoittaa tärpistä ja pian onkin taas pieni kala ilmassa. Ei jakseta sen kummemmin mitata, takas vaan. Heitän itse aivan rantaan, tällä kertaa Ismo Zalsan Suomenlahti-värissä. En meinaa uskoa, että 10 cm vedestä nappaa taas kala. Mutta siellä on jälleen karvan alta 50 cm ja samaan aikaan kun olen ottamassa kalaa sisään, Santtu kiljuu, että taas on kiinni hänelläkin. Samanlaiset kalat ja taas vapaaksi. Rupesi jo vähän kyllästyttämään vaikka kiva olikin väsytellä! Täytyi olla tosi tarkkana, ettei kalojen suut repeytyisi, joten kohtelu oli erittäin hellää - kuin omia vauvoja hoivaisi.

Pistin kiinni Trutan kolmipiikkivärin oransseilla pisteillä, eli kuten Santtu asian ilmaisi: ruttotrutta. Rutossa on ollut rutosti kalaa kiinni eli kova peli. Ja taas puskee samaa kyytiin: ihme parvi 45-50 cm taimenta pitkin rannikkoa, sillä muutkin veneet raportoivat samoja kokoja. Juuri kun löysään siimaa ja päästän kalan pois, niin Santtu kiljaisee, no nyt o kii! Samassa näemme pitkällä korkean hypyn ja varmasti menee 50 cm rikki, mutta ei 60. Erittäin pirteä kala iski Vekkuli-nimiseen kelta-hopea-punainen pitkulamalliin. Näimme upeita kolmois-shalkoveja, joista Kiira Korpikin olisi kateellinen ja lopuksi vielä komea pyrstötanssi ja keulan ohi syöksy. Eräs kauden upeimpia menijöitä. Sami koppaa fisun sisään ja pituus on pikaisesti mitattuna 54 cm. Erittäin nopeat liikkeet ja Santtu päästää kalan pois. 60 cm on tiimin raja ja siitä pidetään loppuun asti kiinni.

Saimme lopuksi vielä pari tukistusta ja pari rajatapausta. Sitten kello olikin jo 16 ja taivas pimeni. Kaivariin säkkipimeällä saavuttuamme tapasimme vielä naapurin Scout-partion ja heillä ollut myös alamittapitoinen päivä. Heimosen veneen köriläs oli siis selkeästi ainakin oman tietoni mukaan lauantain suurin PK-seudulta noussut ja vielä ulkopaikkakuntalaisen saamana, prkle :)

Joulukalaa edelleen väijyen.

Antti

Epilogi

Hyvästä kelistä johtuen Santtu lähti vielä omalla Fasterillaan sunnuntaina kokeilemaan, itse olin perhepuuhissa. Sain hengästyneen soiton, että pientä taas kyydissä, mutta samaan Vekkuliin oli tullut perässä 65-70 cm kala. Tuulen moinattua iltapäivällä ja metrin matalikon päältä. Ei kuitenkaan ollut iskenyt kunnolla, vain käynyt tutustumassa ja kääntynyt vauhdilla pois. Eli kyllä niitä isoja siellä on. Tarvitaan vaan sopivan rauhallinen keli, paikan oikein lukeva vavan varteen ja uistimeen ärsytys. Luomuväreillä ei meidän tiimi ole onnistunut tänä syksynä kuin pari kalaa saamaan. Siinä omat lääkkeeni alamittaisuuden tai raavaamman kalan puutteesta kärsiville, joihin itsekin tällä hetkellä lukeudun!

PS. Sami on varsin taitava fotaaja, otin muutaman ruudun häneltä tähän tunnelmapaloiksi. Kypäräkuva on itse ottamani mies-Nokialla.






perjantai 16. marraskuuta 2012

Hyviä uutisia Gotlannista


Gotlannissa on perinteisesti järjestetty jokakeväinen meritaimenen kalastuskilpailu Öringträffen ns. Catch & Kill -periaatteella (http://www.fiskelandgotland.se/traffenx.htm). Kilpailun ideana on ollut se, että kauneimman (sopusuhtaisuus, kirkkaus jne.) kalan saanut tiimi on voittaja. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että jokainen tiimi tappaa vähintään yhden kalan, jotta heillä olisi mahdollisuus voittaa. Kilpailu on herättänyt laajalti vastustusta meritaimenkannan suojelijoiden puolelta, ja sen jatko on ollut uhattuna jo useamman vuoden.
Tänä keväänä asiat kuitenkin meidän kaikkien iloksi muuttuvat, koska Öringträffen siirtyy historiaan ja FishYourDreamin nokkamies Per Jobs järjestää uuden kilpailun Catch & Release -periaatteella (http://www.fishyourdream.com/se/gotland/paket_seatrout_open.shtml). Kilpailussa järjestetään kaksi eri sarjaa, perho- ja uistinkalastussarja, ja kaikki kalat pitää vapauttaa. Pisimmän kalan saaja voittaa, ja kaloja vertaillaan kuvien ja jaettavan mitta-asteikon perusteella.

Mikäli siis suunnittelette reissua ensi kevääksi Gotlantiin ja kilpailu kiinnostaa, niin kannattaa tsekata yo. nettisivut! Kilpailu järjestetään lauantaina 27.4.2013.

- Juuso

torstai 15. marraskuuta 2012

ALAMITAN KIROUS



Syyskuussa päästiin avaamaan kautta näyttävästi lämpimässä kelissä parin kilon kalalla, mutta sen jälkeen kyydissä on ollut vain kokemusta ja alamittaa. Moni muukin on valitellut samaa, kalaa kyllä on mutta on järjestään pientä. Lisäksi melkoiset tuulet ovat olleet haittana samentaen veden ja vaikeuttaen heittämistä ja liikkumista.

Viime viikonloppuna oltiin Kalamies.comin porukoiden kanssa Sipoossa heittämässä ja määrää tuli paljon, taisi olla yhteensä 13 tai 14 kalaa ylhäällä, mutta vain 2 ylitti mitan ollen 55 ja 56 cm. Yksi rajatapaus oli 50 cm, joka myös vapautettiin. Lisäksi karkuutin itse noin 60 cm kalan kovassa tuulessa.

Täytyy nyt toivoa, että sesongin viimeinen kuukausi menisi isompien kalojen merkeissä ja jengi saisi joulukalaa ylös. On totta, että muutamia isoja on tullut, mutta ei lähellekään sellaisella tahdilla mitä odotimme kevään johdosta.

Kuvassa muuten Laineen Arska 55 cm kalan kera ja allekirjoittanut mittaa tilastokalaa, jälleen alamitta.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Aina ei voi saada sitä mitä haluaa...

...ja yleensä ei halua sitä mitä saa, lauloi aikanaan Lapinlahden Linnut. Sanat sopivat moneen paikkaan, kuten valitettavasti myös tähän:

Kun keväällä kirjoitin “mitähän se syksy vielä meille tuokaan tullessaan”, en todellakaan toivonut kovia tuulia niinä hetkinä kun merelle olisi mahdollista lähteä, tai pläkäkelejä niinä hetkinä kun mahdollisuus kalastamaan on ollut.
Sitä se tämä syksy osalleni silti tullessaan toi.
Viime viikonloppuna oli kuitenkin mahdollisuus neljän päivän reissulta jotain odottaa, ja vielä 12 “miehen” voimin (plus naapurimökin aina-niin-virkeät-ja-innokkaat nuoremman polven pelimiehet). Torstaina saavuimme mökille hyvissä ajoin, sisäväyliä pitkin, koska kympin tuuli puhalsi ilkeästi täynnä tavaraa olevaa venettä kylkeen. Kamat mökkiin ja urhoollisesti siitä kokeilemaan tyvenen paikkoja, joskin ne paikat olivat melko lähellä rannikkoa ja vesi ikävän sameaa. Sessio jäikin parin vain tunnin mittaiseksi.
Perjantaina tuulen puhallus jatkui, tosin vielä voimakkaampana ja vesisateen kera. Aamulla mökille saapuneet mestarit eivät antaneet kelin haitata, vaan suuntasivat sissimäisesti (sinertyneet) nenänsä kohti taimenapajia. Muutaman tunnin kuluttua myös heidänkin veneiden ratit olivat jo käännetty kohti takkatulta ja muita lämmikkeitä - saldona muutama sintti. Illalla juhlimme vielä yhdet puolivuosisataset synttärit hyvine juomineen safkoineen ja kävimme aikaisin nukkumaan.

Kolmas aamu antoikin sitten uskoa aivan erilailla, keli oli mitä mainioin. Taivas harmaa, sää pöpperöinen ja tuultakin vain muutama metri. Parin tunnin kuluttua olikin jo tapahtumia melko lailla kasassa. Yhteinen tekijä niille oli se, että kalojen koko oli kaikkea muuta kuin mainitsemisen arvoista. Meidän veneeseen sentään yksi mittakala saatiin muiden tapahtumien ohella. Puolenpäivän kieppeille pidimme sääntömääräisen makkaranpaistoseminaarin, jossa jaoimme arvokkaita vinkkejä, myös kalastuksen osalta. Loppupäivä sujui melko hiljaisissa merkeissä, mutta juuri ennen auringonlaskua vielä pari alamittakontaktia saatiin kuitenkin. Hyvä päivä takana, tavallaan. Reilusti tapahtumia, mutta kalojen koko pieni. Muutama tarina kuultiin myös isommista irtipäässeistä, mutta tämän jutun kuvaan ei kelpaa kuin oheinen.

Sunnuntaina erinäisten aamuisten tapahtumien jälkeen oli kotiinlähdön aika. Muut lähtivät kohti rantaa, itse suuntasin vielä pariksi tunniksi kokeilemaan onnea. Eilisestä pelipaikasta irtosi vielä kaksi aaämmää, jonka jälkeen tyydyin itsekin kohtalooni ja lähdin kohti satamaa.

Pieni toive elää vielä tulevista viikoista kun vesi on noin 6 asteista ja pekkapoutakaan ei miinusennusteita toistaiseksi lausu. Voisikohan sitä vielä saada sitä mitä haluaa.

-Anttu

tiistai 23. lokakuuta 2012

Isä ja poika taimenkalassa


Julkaisen Kari Kovasen ja poikansa Rikun (12v) puolesta hauskan taimentarinan. Ollut hiukan hiljaisempaa blogissa, joten kiva laittaa onnistuminen. Ja mikä hienointa, Riku väsytteli ison kalan tosi nätisti. Onnittelut koko blogiväen puolesta. -Antti

Ja tässä itse tarina, mukana myös video.

Poikani Riku 12v. oli nyt toista kertaa tänä syksynä harjoittelemassa taimenen kalastusta Loviisassa. Olin aatellut että jos saan kalan tartutettua, annan vavan hänen hoitoon, jotta saa tuntumaa miltä se taimen siellä tuntuu.

Varsin pian olikin pikkanen kala kiinni, ja annoin vavan pojalle,
joka leveä hymy suupielissä kelasi reilusti alamittasta kalaa kohti venettä ilman sen suurempia vaikeuksia. Irroitin koukun pihdeillä veneen vieressä ja pikkutaimen pääsi jatkamaan kasvuaan. Poika oli silti yhä yhtä hymyä, se oli hänen eka taimenkontakti, ja oli sitä jo jonkin aikaa kovasti odotellut tapahtuvaksi.

Sitten jatkettiin heittelyä ja pähkäiltiin jos mittakala saatais, niin sepä kruunaisi muutenkin komean päivän. Niin, kelihän ei tuntunut ihan parhaalta, kun tuuli pohjoisesta n. 3-4m/s., aurinko paistoi ja vesi oli laskenut 20-30 senttiä eilisestä.

Reilun tunnin päästä kun lilluttiin veneellä lähes tyynessä erään luodon kupeessa, tärähti selkeästi reilumman kokoinen kala kiinni, hetken päästä kun huomasin sen olevan tukevan oloisesti kiinni, annoin taas vavan pojalle ja siirryin sivummalle videoimaan sekä "ohjeita" antamaan. Nyt ei kala tullut veneelle suoraan kelaamalla, vaan veti siimaa ulos päättäväisin pyrähdyksin. Vapa oli hetkittäin kovin kaarella ja poika tuki kahvaa lonkkaansa vasten ja todeten että nyt on selkeesti isompi kala kyseessä, ja lieviä hankaluuksia vavan käsissä pitelemisessä, sanoin että löysää hiukan jarrua niin helpottaa. Kyseisessä kohdassa ranta syveni nopeasti, ja veneemme kohdalla oli vettä lähes kymmenen metriä, liekö siksi kala ei hypännyt kertaakaan, eikä muutenkaan montaa kertaa tullut pintaan möyrimään?

Kun kala oli muutaman kierroksen taluttanut poikaa veneen ympäri, näytti siltä että voisin vaihtaa videokameran haaviin ja kauhoa kalan kyytiin. Väsynyt poika uitti väsyneen kalan veneen viereen ja koppasin sen helposti kyytiin,vasta siinä vaiheessa huomasin miten hyvän kokoinen se olikin. Digivaaka näytti 4,04kg, pituutta oli 66cm ja mallia rasvaevätön istukas.

Oikein komee kala, ja oisittepa nähny pojan ilmeen kun se sanoi, "MÄ VÄSYTIN SEN IHAN ITE" !!!!! Kysyin lasketaanko se takaisen veteen vai viedäänkö kotiin, sanoi poika heti että lasketaan vaan takaisin,josta jäi parempi mieli varmaan kaikille osapuolille :D

Kuvassa pitäisi olla pojan eikä minun, mutta kun päätimme päästää kalan takaisin, ei viitsitty sitä kiusata sen pidempään.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Kalajuttu ja takin huppu



Parin viikon takainen pikapisto merelle ei tuonut yllätyksiä. Vaikkakin jotkut olivat jo silloin saaneet taimentapahtumia, pidin tuota ajankohtaa itse vielä vähän liian aikaisena. Lauantaina oli siis aika tehdä se oma kaudenavausreissu. Antin kanssa startattiin rannasta kello yhdeksän jälkeen aurinkoiseen ja mukavatuuliseen keliin. Edellisen viikonlopun kuvaviestit neljäkiloisesta kalasta ja toisen ison irtipääsystä antoi mukavaa lisätäpinää. Ensimmäinen paikka antoi ainoastaan siimansuoristus- ja totutteluheitoille mahdollisuuden, ei kalaa. Kakkosapajaa ei sitten tarvinnut nakella kuin muutama minuutti, kun kala oli ylhäällä. Tuo alamittainen saa jatkaa vaelluksiaan ja jälleennäkemistä odotetaan, vaikka sitten parin vuoden kuluttua. Seuraavaa actionia odotettiin noin tunti, kun toinen alamitta hyppi itsensä irti, hyvä niin. Jotenkin fiilis oli kokoajan niin korkealla ja odottava, ettei malttanut edes eväsbreikkiä pitää. Sämpylähaukkuja otettiin heittojen välissä jotta sai keskittyä vain olennaiseen. Kahvitermarikin tyhjennettiin vasta kun takaisin rantaan tultiin.
Yhden sadekuuron jälkeen kun kelasin uistinta sisään tajusin että kas, nythän ei taas sada, otanpa siis hupun pois päästä. Samalla kun nostan käden irti kelalta – pa-pam, kala kiinni, loikka ilmaan ja karkuun. Mikä oli siis sadehupun opetus? Pysäyttele uistinta riittävän usein kelatessasi (ja ota huppu pois päästä vasta kun uistin on ylhäällä...). No kala oli onneksi vain vähän reilu mittis, eli hampaankoloni on puhdas. Tuon jälkeen emme enää eväkkäitä nähneet.
Kausi on siis avattu omalta osaltani, toivottavasti saan jatkossa mahdollisimman paljon viettää aikaa merellä. Meritaimenen syyskalastus on hieno laji – elämyksiä ja kireitä siimoja kaikille.

-Anttu

maanantai 24. syyskuuta 2012

Taimenta hyvin liikkeellä

Viikolla sain harppuunamiehiltä kuvan parista nätistä taimenesta ja kasasta siikoja ja lauantaina sain viestiä komeasta nelosen kalasta. Kalaa tuntuu siis olevan vuodenaikaan nähden hyvin paikalla. Sunnuntaina lähdimme kolmistaan Santun veneellä vahvistettuna takavuosien tekijämies Masalla, jonka vaimo oli kerrankin ollut suosiollinen ja päästänyt miehen vesille.

Keli oli koko päivän todella hirveä: kovaa koillistuulta, vettä vaakasuorassa ja umpiharmaa taivas. Hyvät kamat kuitenkin pelastivat päivän ja pystyimme heittelemään reilun viiden tunnin ajan ennen kuin tapahtumat hyytyivät kokonaan. Veneeseen ei tällä kertaa mittoja saatu ylös asti. (Santtu tosin sai yhden rajatapauksen, joka tummana laitettiin takaisin).

Oli mielenkiintoista huomata, että kaloja tuli tyrskyistä, rannasta ja syvemmältä. Mm. Masa sai alamitan kunnon kuohun edestä ja onnistui saamaan ison yli kolmosen kalan seuraamaan syvän päälle, mutta se ei iskenyt. Itselläni kävi joku tukistamassa silloin kun annoin uistimen lilliä välivedessä veneen rekatessa.

Tämä siis lupaa edelleen hyvää syksyn taimenvesille! Menkää siis kaikki jo nyt yrittämään.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Syyskauden avaus 16.9.

Syyskuu on yleensä ollut meritaimenen pyynnin osalta kesätauon jälkeen ensimmäinen heitettävä kuukausi. Viime vuonna ekat kontaktit tuli 25.9. ja tänä vuonna päästiin naatiskelemaan jo 16.9. Eli voisin veikata noin kolmen kuukauden jaksoa tästä eteenpäin hyväksi sesongiksi.

Olin sopinut Santtu Poutasen kanssa keikan 9.30-15, sillä iltapäivällä olisi lasten synttäriä ja tuulen ennustettiin nousevan turhan kovaksi. Vesi oli mukavan korkealla ja lämpötila kauttaaltaan noin 12,3-12,7 astetta Stadin edustalla.

Ekojen paikkojen vesi oli upean kirkasta, näkösyvyys noin neljä metriä ja heitteleminen kauniissa auringonpaisteessa ei ollut yhtään hassumpaa. Tuuli oli kuitenkin koko ajan varsin rauhaton ja oli vain ajan kysymys milloin se nousisi. Heittelimme noin pari tuntia vailla tapahtumia eri mestoilla varsin ulkona ja noin 11.30 maissa tuuli oli noussut kympin hujakoille SW eli turhan kovaksi ulkoriuttojen heittelyyn.

Siirryimme siis isompien saarten suojaan ja heittelimme tuulen ja tyvenen rajalla olevaa kärkeä. Santtu laittoi kiinni kirkkaan Ströömin (kustavilainen kirkas pelti) ja itse heittelin Sateenkaari-Truttaa. Tuuli oli sen verran kova, ettei kevyempiä uistimia tai voimakkaammin potkivia vaappuja saanut kunnolla lentämään. Santtu sutaisi vastatuuleen irti rannasta olevan kiven päälle ja itse veivailin rattia pitääkseni veneen paikoilla uistimeni jäädessä samalla pohjaan. Ja juuri silloin kuuluu KIIO! Riuhtaisin äkkiä uistimeni väkisin irti rakkolevästä ja hopeinen patukka on ilmassa! Jes, mitallinen on ja tiukassa iskussa.

Kala repii siimaa oikein kunnolla ja pääsemme näkemään monta hyppyä ja syöksyä. Koukku on tukevasti kiinni ja voimme vaan "naatiskella" veneen rekatessa juuri oikein kohti syvää vettä saaren tarjoamassa tuulensuojassa. Kaiku näyttää noin 8 metriä vettä kun kala syöksyy veneen alle noin 4 metrin spurtin ja vapa niiaa! Aijai kun on hienoa, ihan kuin keväällä olisi, aurinko paistaa ja mieli on kirkas.

Lopulta kala väsyy ja koppaan sen sisään. Lihava on ja noin 60 cm. Loppuluvut ovat 57 cm ja 2,12 kg. Otamme tämän kauden avauskalan eräksi ja poltamme piipulliset sen muistolle. Sitten tuuli nousikin vielä lisää noin 12 metriin ja kurvasimme Kaivariin ja siitä suoraan kakkua syömään lasten meininkiin. Olipa hieno meininki.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Seitsemän kuukauden pähkäily päätökseen

Voin kertoa, että kun neljä kertaa päivässä yli puoli vuotta seuraa Nettivene.comia, alkaa siinä kärsiä oman pään lisäksi myös perhe ja kaverit. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin - uusi vene löytyi kuin löytyikin. Sovittiin myyjän kanssa kaupanteko viime viikon tiistaille kello 17. Kaikki asiakirjat oli esitäytetty ja tutkittu, joten ei tarvinnut turata aikaa tyhjänpäiväiseen (ts. pääsisin nopeammin korkkaamaan uuden veneen tositoimissa...).
Rahat myyjän tilille, nimet paperiin ja varusteet veneeseen - so far so good. Siitä sitten ulos satamasta ja kakskytäkaks solmua tiskiin. Aurinko paistaa ja uusi vene alla, voiko fiilis enää parempi olla. Sitä fiilistä kestikin kokonaiset kahdeksan sekuntia, kun poliisivene pysäytti ja kertoi että "tiesitkö, että tällä selällä maksiminopeus on 10 km/h?". Rehellisesti sanottuna, en todellakaan tiennyt tuosta rajoituksesta eikä siitä missään (mielestäni) mitään kylttejäkään ollut. Ystävällinen poliisi päästi kuitenkin uunituoreen veneen omistajan jatkamaan matkaa pienellä sättimisellä ja varoituksen sanoilla, kiitos siitä.
Matka jatkuu kohti kotisatamaa, jossa serkkupojat odottelevat jo ja ihmettelevät mikä kestää. Selitysten jälkeen kundit kyytiin ja kohti taimenpaikkoja. Ensimmäiseltä apajalta ei tullut muuta kuin yksi haastava siimasudoku, joka selvisi ainoastaan Martinin avulla (ei Dry). No noitahan sattuu, joten siima uudestaan renkaiden läpi, uistin lukkoon ja seuraavaan paikkaan. Ulkonevan kallionimekkeen päähän velloi mainio aalto, jossa oli kalan varmasti hyvä olla. Nimenomaan oli, sillä tämä kaveri ei tajunnut uistimen olevan jotain ihan muuta kuin uiskenteleva silakka. Vapa notkahtaa ja taimen ottaa komean loikan - ei stna, ny o ISO. Villen väsytyskokemuksen puhuessa ei tuo kala saanut mahdollisuuksia, vaikka se toistamiseenkin otti koko kroppansa mittaisen loikan ilmaan, ja mäsähti veteen kuin avokas snagarijonossa. Kala haaviin, haavi veneeseen ja femmat ilmaan - loistava alku uudelle kalaveneelle! Multimediaviestejä matkaan, painoarviolla n. 4,5 kg...
Loppuillasta ei sitten olekaan kerrottavaa, paitsi kun satamassa puntarille päästiin, totesimme arvion menneen kilon pieleen. Tuo merten julma isäntä pysäytti puntarin 5,5 kiloon ja mittanauha kertoi vaikean painoarvion syyn - "vain" 71 cm. Lyhyen puoleinen, mutta sitäkin paksumpi oli tämä taimen jota parhaillaan jossain päin Suomea grillataan suu virneessä.

Kevätkausi lähenee loppuaan, vaikkakin vedenlämpö oli toissapäivänä vasta n. 10°C. Muutamat nokkahaukikontaktit kertovat myös siitä samasta, lopun alusta. Siltikin, jos on mahdollisuus vielä vesille lähteä, sitä kyllä suosittelen. Tämän kevään lukuisat yli vitosen kalat antavat myös aihetta odottaa jännityksellä mitähän se syksy vielä tuokaan meille tullessaan.

-PB A

maanantai 28. toukokuuta 2012

Helluntain pikapisto perhepiirissä

Helluntai oli helteinen päivä ja Etelä-Suomessa sisämaassa lämpötila hipoi 25 astetta. Onneksi rannikolla meri kuitenkin viilensi ilmaa ja päivästä ei tullut niin tukalaa. Meillä oli sovittu alunperin kaveriperheen kanssa eväsretki PK-seudun ulkoilusaareen veneellä. Muulla seurueella rantaan saapuminen kesti ja kesti.
Kypsyimme Alvarin kanssa odotteluun ja ehdotin, josko mentäisiin etukäteen heittelemään ja haettaisiin muut sitten kun olisivat rannassa. Mukaan piti tietenkin hakea venehuoltamolta munkki ja mehu.

Alvar ei vielä osaa kunnolla itse heittää, joten miekkonen kiikaroi laivoja ja lintuja munkkia mutustellen. Heittelin siinä sivussa ihan vaan omaksi ilokseni vailla paineita. Yhtäkkiä Zalsaa seuraa kaksi taimenta, pienempi ja isompi! Oho, pysäytän uistimen ja pienempi tällää kiinni. Kauhea rimpuilu muutaman metrin siimalla ja alamittainen kala on nopeasti väsytetty. Alvar haluaa pitää kalan, mutta päästän sen vedessä pois pihdeillä ja kerron että, jos nyt olemme kiltisti, Ahti saattaa antaa isomman!

Rannasta soitettiin, että viiden hengen seurue olisi valmiina noin puolen tunnin kuluttua ja meillä olisi noin 20 minuuttia aikaa heitellä. Jatkoin samalla Zalsalla (hopea, kelta, puna) ja heitin noin kahden metrin syvyiseen uppomatalaan, josta on usein tullut kaloja näin loppukaudesta.

Heti kun uistin laskeutuu, tunnen sähköisen tärpin. Ei mitään verrattuna viime viikonlopun vetureihin, mutta kyllä tässä hommia saa vähän tehdä. Pyydän Alvaria ohjentamaan haavin, mutta mies vastaa, että se on keulaboksissa ja lukko on niin tiukka ettei ukko saa sitä auki. Prkele, ajattelen ja päätän etten lähde ropaamaan sitä vaan yritän väsyttää kalan kunnolla ja sitten kopata käsin sisään.

Väännän kalan kanssa noin 10 minuuttia ja huomaan, että koukku on todella hyvin kiinni, joten saatan rauhassa uitella kalaa Alvarin nähtävänä. Pikkukalamies hihkuu ja yrittää kurotella itse kalaa, onneksi laidat olivat kuitenkin tarpeeksi korkeat. Lopulta saan uupuneen eväkkään viereen ja otan sen ylös lohityylillä tailaten eli nappan pyrstön tyvestä kiinni. Ja ylhäällä on! Selkeä mitta, mutta ns. perustaimen, joka ei normaalisti välttämättä blogikynnystä olisi ylittänyt. 

Papitan kalan ja annan Alvarin mitata pituuden: 55 cm ilmoittaa 110 cm pituinen kaveri ja painoa 1,720 kg kuuluu 21 kg miehen suusta. Femmat tiskiin ja kännykällä pönö - ei voisi isä enää enempää fiiliksissä olla!

Lähdimme samalla hakemaan muuta seuruetta rannasta ja jo valmiiksi laajaan piknik-koriin laitettiin vielä taimen, jonka savustin keulaboksissa aina olevalla savustuslaatikolla kunnan nuotiopaikalle tuomilla haloilla. Ja voi että se maistui hyvältä kauden kasvisten kera ulkona syötynä. Todellista lähiruokaa ja lapset söivät kaiken todella mielissään. Päivä oli kaikin puolin onnistunut myös kalastuksen kannalta. Illalla heitin vielä muutaman heiton ja sain 45 cm alamitan viereisen luodon reunasta. Kausi siis jatkuu.












torstai 24. toukokuuta 2012

EEPPINEN KEVÄTTAIMENSAFARI


Pahoittelen kun en ole aiemmin saanut kirjoitettua rapsaa. Tässä sitä nyt kuitenkin tulee. Ollut erittäin vahva ”kalakrapula” viime viikonlopusta koska kalantulo oli sen verran järjetöntä.

Suuntasimme perinteiselle kevättaimensafarille tällä kertaa Poutasen veljesten, Juhan ja Santun kanssa. Vakiokeulamies oli työkiireiden vuoksi joutunut jättämään homman väliin.

Lähtöpaikkana meillä toimi Tirmo Pellingissä Porvoon saaristossa ja tarkoitus oli viettää kaksi yötä teltassa ja kalastaa pe-ilta, la ja su päivät. Normaali taktiikkamme jatkuvasta etenemisestä päätettiin vaihtaa siihen, että pysyisimme samalla saaristoalueella koko viikonlopun. Olin ottanut vielä mokkulan ja läppärin mukaan, jotta voisimme väijyä lätkää sekä Mestarien Liigan finaalia saaressa. Uutta ainakin meidän safareilla.

Saimme viikonlopun aikana paljon kaloja sekä alle että yli 50 cm, mutta keskityn nyt kertomaan viidestä merkittävimmistä, sillä perustaimen on perustaimen, mutta kun siimassa ui isompaa mörköä ja vielä useampaan otteeseen, niin se on ehdottomasti kertomisen arvoista.

Tapahtuma 1

Perjantai-iltana myrsky alkoi laantumaan ja pääsimme matkaan noin klo 20. Ei olisi ollut mitään järkeä lähteä puskemaan 15 m/s hiivarissa vene täytenä eteenpäin. Lähdimme siis moinaavaan tuuleen ja laskevaan aurinkoon. Vesi oli noussut, joten hyvillä mielin ekat heitot lähtivät.

Vesi oli hieman samentunutta myrskyn johdosta ja laitoin kiinni oranssin Trutan, johon olin itse tussannut poikkiraidat. Tuuli puhalteli lounaasta noin 8 m/s ja aalto oli varsin korkeaa vielä mukavaan heittelyyn. Jouduimmekin kalastamaan kone pakilla sudittaen erään saaren pohjoisrannassa, jossa mukavat kivet lilluivat metrin vedessä. Santtu ilmoitti ujosta tärpistä ja näimmekin kääntyvän kalan profiilin noin 10 metrin päässä.

Perkele, tuo kala oli iso eikä mikään perustaimen (jolla tässä kuvataan 45-55 cm kalaa). Heitin kunnon ruoskan mielestäni nappipaikkaan ja PUM. Kiinni on ja siimaa lähtee. Sanoin heti pojille, että nyt ei ole pieni, koska kala tuli pohjassa ja ui päin venettä. Kelaan Zillionia hullun lailla ja saan pidettyä siiman kireällä ja kalan kiinni. Kala on selkeästi iso, sillä jokainen syöksy ottaa kunnolla siimaa ja rulla pyörii vastustamattomasti. Nousen peräpenkille seisomaan ja jätän koneen suditukselle.

Santtu ottaa haavin valmiiksi ja alan pumppaamaan kalaa sisään. Ja taas: kauhea syöksy pitkin pohjia ja ei mitään toivoa saada ylös. Seuraava yritys ja nyt kala tulee noin metrin syvyyteen ja näen paksun kyljen. Hui kun jalat lyö loukkua!!!

Nyt on aika tehdä ”lopullinen ratkaisu” ja kammeta kala sisään. Kala on kuitenkin toista mieltä ja syöksyy veneen alle suoraan pyörivän potkurin kohdalta. EIIIIII! Huudan kun siima katkeaa. Sinne meni niin kala kuin Truttakin. Jälkikäteen ajatellen tein virheen kun en pyytänyt kolmatta eli Juhaa puikkoihin antanut hänen pitää vene pois kivistä. Paikka oli niin ahdas ettei vapaata rekaamista kelissä voinut kuvitellakaan. No, hyvä matsi ja tällä kertaa kala voitti kipparin hölmöilystä. Arvion kalaan pituudeksi noin 70 cm.

Tapahtuma 2

Loistavan perjantai-illan grillitulistelujen ja viskin siemailun jälkeen oli aika lähteä töihin. Irtauduimme rannasta 9.30 ja pelipaikat oli minuutin ajon päässä. Keli oli nappi: myrskyn jälkeen 6 m/s SW, poutapilveä ja vesi vielä korkealla. Lämmöt 7-8 astetta.

Tämä vuodenaika on taimenen tankkausaikaa ja ne jahtaavat kudulle tulevia silakoita näiden tuloreittien varrella ja kutulahdissa. Nyt ei siis kannata heittää ihan rantakiviä vaan keskittyä uppomataliin, niemenkärkiin ja irtokiviin. Ajoimme juuri tällaiseen niemenkärkeen ja Santtu sitoi kiinni Rapala Jointedin harvinaisessa värissä CD jota ei enää valmisteta.

Juhan kanssa heittelimme lusikoita. Santtu heittää poikkarin ja kelailee rauhassa niemen edustan irtokivien välistä kunnes vapaa niiaa SYVÄÄN. Kii-o! Päättäväinen kala on jälleen karkea ja Rareniumin jarru valittaa. Pidän veneen oikealla paikalla ja Juha on haavissa. Kirkkaassa vedessä Rapala näkyy jo pitkältä ja se on kiinni todella isossa taimenessa. Aaargh, huutaa Santtu ja pelko hiipii pusakkaan ettei vaan veto koneessa ole päällä. Ei ole.

Väsytys menee mukavasti ja kala on ilmeisesti niin ylensyönyt ettei tee kun kolmesta neljään syöksyä. Juha saa helposti sen haaviin ja voimahalit koko miehistölle. Kala on todella komea ja hyväkuntoinen. Laitamme sen mittanauhan viereen: 72 cm! Jes, pakko olla yli 4,5 kg. Puntari kiinnitetään leukaan ja numerot asettuvat lukemaan 4,88 kg. Illalla pöntössä pöhisisi savukalaa ja vielä Santun ennätys, harmillisesti hän nokitti oman enkkani 30 grammalla, mutta jäi 2 cm pituudesta. Upea kala ja upea tunnelma! Kello oli 10.25.

Tapahtuma 3

Ottisaaren ranta on optimaalinen kevättaimenen kalastukseen. Avomeren tuntumassa, silakkareitin varrella ja ranta päättyy vielä kivikkoon josta vesi virtaa läpi. Pakkohan tämä oli ruoskia huolella.

Juha vaihtoi keltaisen Ismo Zalsan kiinni ja me Santun kanssa vaihdoimme Trutat keväisissä väreissä. Heittelimme noin puoli tuntia vailla tapahtumia ja ajattelin jo siirtyä takaisin ylös, mutta Juha ehdotti, että pakkohan tuo kivi on vielä kopaista.

Tämän jälkeiset tapahtumat ovat hämärän peitossa. Muistan vaan kun Juha sanoi, että ei helvetti pohjassa. Ja sekunti sen jälkeen, ei olekaan ja sitten miestä vietiin. Siimaa lähtee ja jokainen liike nytkäyttää vapaa sekä miestä ja sitä kautta venettä. Ohjeistamme Juhaa Santun kanssa pitämään kala tiukilla, sillä tämä oli ensi näkemältä isoin tartuttamistamme ja tällaista ei kukaan halua missata.

Kala tuli ekan kerran pintaan kunnolla ja itsellänikin valahti löysät housuun, jopa pelkotila valtasi minut. Tuo taimenhan on hylkeen ja lohen välimuoto, hirviö lajissaan ja väkivahva. Valtava kylki helähti auringonpaisteessa ja Juha vääntää tärisevin käsin eväkästä ylös. Ja taas mennään. Ei mitään toivoa käskeä kalaa.

Kala ottaa varmaan noin 5 kunnon spurttia ennen kuin saamme sen haavimisetäisyydelle. Sanoin Santulle, että iske nyt kun kala ui rauhassa haavia päin. Santtu suhauttaa haavin kalan ympärille ja nopea kiskaisu: YLHÄÄLLÄ ON!!!!! JÄÄTÄVÄN KOKOINEN, GIGANTTINEN SIKA, TUO UNIEN JA ILMESTYSKIRJAN PETO, JOKAISEN TAIMENMIEHEN UNELMA, MERIEN KYNTÄJÄ JA SILAKAN KAUHU ON NOSTETTU VENEESEEN. Äskeinen 4,88 kellottaa lattialla ja tämä on selkeästi pidempi ja paksumpi. Olen rehellisesti kateellinen Juhalle, mutta samalla onnellinen että pääsimme kyöstikerhoon.

Tärisevin käsin teemme mittauksen ja lukemat, ihan kuin nyrkkeilyottelussa konsanaan julistetaan: 78 cm ja 6,16 kg! Puhelimet kuumana halaamme vieläkin voimakkaammin. Kaksi tuntia kalassa ja taimenta 11 kg veneessä.J-Ä-Ä-T-Ä-V-Ä-Ä!

Tapahtuma 4

Ison kalan saannin jälkeen soitimme ammattikalastaja Jörgen Kellgrenille ja pyysimme jäitä ja styrox-laatikkoa, sillä muuten se olisi mennyt pilalle. Pienempi savustettaisiin.

Palasimme samalle rikospaikalle polvet loukkua lyöden. Santtu totesi hyvin, että tällä reissulla ei tiedä mitä sieltä nousee. Menimme samalle kivireunalle ja nyt vaihdoimme uistimia: Santtu Sebile Flatt Shad, Antti Blue Fox Shallow Wobbler ja Juha Trout Quiver oma värjäys.

Santtu ilmoittaa, että taas oli tukeva tärppi. Näemme seuraavan hahmon, joka ei iske. Heitän viereen ja näen kun kala lähtee perään. Ekaksi katson, että onko se hauki, kun on niin pitkä. Mutta lähemmäs tullessa näen mikä sieltä tulee: VIELÄ ISOMPI kuin 6,16 kg. Veikkaamme pituudeksi yli 80 cm. Näyttää jopa lohelta. Nyt pelotti. Uitan vaappua kuin hullu kapellimestari, mutta ei vaan iske. Tyynesti taimen tai mikä onkaan, nousee katsomaan uistinta noin puolen metrin päähän ja sukeltaa pois. Ei helvetti, tämä oli ehdottomasti suurin taimen mitä olen koskaan nähnyt. Haukomme kaikki vähän aikaa henkeä ja otamme pienet 7-vuotiaat Havana Clubit pahimpaan havinaan. Tämä alkoi muistuttaa jo suurriistan metsästystä tai sitten jotain raamatullista kertomusta. Merikotkakin tuli päälle liitelemään.

Tapahtuma 5

Rommit juotuamme ja merikotkan liitoa ihaillessamme jatkoimme mättöä. Liuku mansikkapaikalle ja Juhan Trout Quiver lentää kaaressa noin 10 m rannasta olevien uppokivien viereen. SRIIIIIIIIK. Siimaa lähtee kuin ompelukoneesta ja taas on KIINNI. KAAMEA VETURI. Katsokaa oheinen videolinkki YouTubeen, en rupea sen enempää kertomaan.
http://www.youtube.com/watch?v=Jt9CVhuClDI&feature=youtu.be

Valitettavasti tämä kala karkasi ja veikkaamme kaikki, että se oli aiemmin nähty SILAKAN KAUHUN isoveli tai sisko. JÄRKYTTÄVÄ VOIMANPESÄ.

Tässä siis retkemme päätapahtumat. Arvatkaa oliko hieno fiilis mennä lauantaina Benita’s Cafén saunaan, ottaa muutama törppö ja savustaa meritaimenta saaressa katsellen samalla Bayern München-Chelsea –trilleriä. Pari tuikkua viskiäkin meni ja pari litraa punkkuakin, mutta mitä väliä sillä on. Saaristossa ei tunnu miltään pieni kankkunen.

Tuntuu, että sydän löi lauantaina 19.5. tuplasti enemmän. Jotenkin mieli on vielä saaressa vaikka on jo torstai. Niin hienoja olivat kokemukset ja niin hienoa on viettää aikaa meritaimenen parissa.

Merta ja taimenta kunnioittaen, hattu pois nostaen,

Antti Zetterberg, Santtu Poutanen, Juha Poutanen


4,88 kg haavissa. 
Pellingin lahja Santulle.

Silakan kauhu haavissa!

6,16 kg jäätävää voimaa.


torstai 26. huhtikuuta 2012

Gotlannissa 2012

Jahans, lienee aika palauttaa mieleen mitä viime viikolla Gotlannissa tapahtui.

Ensimmäistä kertaa matkustimme paikan päälle lentäen ja vuokrasimme melko edullisen, tosin jo elämää nähneen minibussipakun, johon seitsemän ukkoa mahtui mainiosti kaikkine vermeineen. Jos laivamatkailu ja hyttielämä ei ole se juttu, suosittelen muillekin Gotlantiin matkaaville ainakin laskemaan ja vertailemaan lautta- vs. lentohintoja - saattaa yllättyä positiivisesti kun varaa matkat ajoissa.

Kaupassa käynnin jälkeen majoituimme n. 20 km päähän Visbystä suomalaisvalmisteiseen kymmenen hengen hirsimökkiin, jossa oli mainiot kalamiehen perustarvikkeet saunoineen keittiöineen. Kalaisan oloista kotirantaa tässä paikassa ei ollut ihan vieressä, joten kala-apajille siirryimme päivittäin nelipyöräisen ratsumme avustuksella.


Päivä 1.
Ensimmäinen aamu valkeni hieman viileänä, mutta muuten keliltään asiallisena. Muutaman tunnin päästä kaksi taimenta olikin jo kirjattu saalispäiväkirjaan. Erityisen hienoa oli että porukan nestori, Seppo sai toisen niistä viiden vuoden MP-reissujensa jälkeen. Loppupäivä sujui tyhjän pyytämisellä, kunnes hieman ennen auringonlaskua Jonen pitkä uurastus tuotti tuloksen. Kirkas kaksikiloinen sai kokeneen saamamiehen hymyyn ja graavitaimenta seuraavana aamuna syöneet vatsansa kylläiseksi.

Päivä 2.
Toinen kalapäivä olikin jo haastavampi. Tuuli kävi läpi kaikki mahdolliset ilmansuunnat, kuten muutenkin lähes koko viikon. Tuntui että oli lähes mahdotonta löytää paikkaa missä vesi olisi päässyt riittävästi lämpeämään. Päivän saldo jäi Erkin komeaan ja maukkaaseen 2 kg kalaan. Illalla nimittäin söimme siitä Timpan hartaudella laittamaa, yhtä parhaimpaa punalihakeittoa mitä olen koskaan syönyt.

Päivä 3.
Perjantain sääennuste kävi osittain toteen. Luvattiin koko päiväksi märkää ja kylmää, joten kävimme aamulla tankkaamassa ruoka-, juoma- ja bensavarastot täyteen ja palasimme mökille. Vaikka tätä päivää kaavailtiin kalastukselta vapaaksi välipäiväksi, ei mökillä viihdytty tuntiakaan kun taas kahluukamoja vedettiin päälle. No myönnetään että melko vähiin se heittely kyllä jäikin nautinnollisten nuotiohetkien takia, mutta yksi kala siinä ohimennen saatiin - jatkaa tosin kasvamistaan.

Päivä 4.
Uusi päivä edessä ja intoa täynnä, tuttu tunne aina aamuisin? Tänä päivänä oli myös paikallinen mertsarin kalastuskilpailu (http://www.fiskelandgotland.se/traffen/resultatx_12.htm), jossa osallistujia oli 115. Mittaukseen otettiin tänä vuonna ainoastaan yli 60 cm kalat, joita tuli 12 kpl suurimman ollessa 3,98 kg.  Paikalliset kisailijat valittelivat vesien viilenneen keskiviikon 9:stä 5 asteeseen. Jokatapauksessa jos vain joka kymmenes kotivedet tunteva pääsee edes mittauttamaan kalansa, antaa se hieman anteeksi omaa päiväsaldoa, joka oli meillä pyöreä nolla.

Päivä 5.
Vika päivä, vikat mahikset. Aurinko paistaa ja alkaa aamupäivän mittaan lämmittämään niin, että märät, rannoille ajautuneet rakkolevämättäät nostattavat ei-niin-hyvänhajuista, mutta upeannäköistä höyryä yläilmoihin. Tunnin heittelyn jälkeen seurueemme saalisvarmin kalamies soittaa nostaneensa rannalle 3 kg kristallinkirkkaan kalan. Eikun koko lössi samaa aluetta nakkelemaan, mutta turhaan kuten arvata saattaa.
Päivänmittaan keli on selkeästi jo lämmennyt, joten päättelemme kartalta paikan, jossa vesi voisi olla hieman lämpimämpää. Navigaattoriin täppä, pirssi käyntiin ja konepelti kohti pohjoista. Perille päästyämme, viiden minuutin nakkelun jälkeen kuuluu Pitkäseltä ensimmäinen "kii-o", valitettavasti kuitenkin reilu kakkonen hyppää koukuista irti. Vain pari minuuttia edellisestä, kun toisaalta rantaa kajahtaa tuo samainen huuto, paitsi pohjalaismurteella. Kala talutetaan rannalle, punnitaan 2,5 kg ja todetaan jälleen saamamiehen olevan aika epeli. Kiuden annetaan myös kokeilla samoilta jalansijoilta. Vähän ajan kuluttua porukan ensikertalainen säikähtää, kun uistin ei olekaan kivessä tai pohjakasvillisuudessa kiinni. Tukka hulmuten hän saattaa kalan rantaan ja sama juttu, kirkas 2,5 kiloinen. Vielä allekirjoittaneen viimeiset epätoivoiset heitot ja eikun pillit pussiin - se siitä tänä vuonna.


Mitä minä sitten sain? Ainakin sain ottaa kameralla kalakuvia, sain syödä hyviä kalaruokia ja sain kirjoittaa tämän kalajutun... No ei, sain minä muutakin. Nimittäin taas yhden mahtavan kalareissun mahtavien kavereiden kanssa, josta riittää taas muisteltavaa pitkäksi aikaa. Kiitos vielä mukana olleille.


-Anttu




maanantai 16. huhtikuuta 2012

Gotlanti, aivan ylihypetetty mesta...NOT!


Kuka niitä tummia kaloja jaksaa onkia, kun kalaa saa Tanskastakin". Nämä sanat, jotka joku veijari tokaisi kassalla ennen reissua perukeostoksilla käydessämme tulemme muistamaan pitkään. Perinteinen kevään Gotlannin mertsarireissu on paketissa ja laukkuja purkaessa ja pesukonetta ladatessa ei voi kuin hymyillä noille kyseisen veijarin sanoille "Gotlanti, aivan ylihypetetty mesta...”.
Päänsisäisen hermoilun jälkeen siis vihdoin lennot Visbyhyn Tukholman kautta. Muutaman sängyssä pyörityn tunnin jälkeen heti aamusta kamat niskaan, perhovavat kasaan ja parkkipaikalle oppaita odottamaan. Edellisen viikon pieni takatalvi oli viilentänyt vesiä, mutta aurinkoinen sää ja keväinen etelätuuli lupaili hyvää. Oppaiden suunnitelma oli selvä ja jakauduimme kahteen porukkaan. Toinen porukka suuntasi länsi- ja toinen itäpuolelle saarta ja kalojen etsiminen oli alkanut. Aamupäivä menikin hyllyjen reunoja kolistellessa veden pysyessä 4–5 asteisena. Tulosta kuitenkin alkoi heti tulla ensimmäisestä paikasta lähtien ja puolenpäivän aikaan olikin jo oman porukan ukoilla apinat poissa selistä ja muutama komea taistelu hävitty. Myös toisesta ryhmästä tuli viestiä, että komea 73cm kala oli käynyt kuvattavana muutaman muun pienemmän lisäksi. Päivän kääntyessä loppua kohti oli paikallistuntemus poikaa ja suuntasimme matalaan tummapohjaiseen rutakkoon, eikä turhaan. Vesi oli lämmennyt 8–9 asteiseksi ja sopivat jalansijat löydettyämme kuuluikin ensimmäinen "Fish On!" -huuto. Paikalle pyörähti useamman kirkkaan kalan parvi, josta onnistuimme onkimaan useamman hopeakyljen kuvattavaksi ujoimpien vain tukistaessa Pattegrisenin periä. Parven siirryttyä eteenpäin oli Per oikeassa todetessaan "We should not leave, they will come back" ja niin tapahtuikin. Kalat pyörähtivät eteemme kahteen kertaan uudelleen. Myös toinen ryhmä oli onnistunut ja porukkamme avauspäivän saldoksi jäikin ainakin oman porukan mittareilla mitattuna käsittämättomät 17 kalaa!

Tuulen yltyessä ja kääntyessä puhaltamaan pohjoisesta ja lännestä siirryimme kalastamaan saaren itäreunaa ja kalaa tuntui löytyvän mukavasti useasta paikasta. Iltakalastus tuotti myös hyvin tulosta ja useamman perhoennätyksen ja muutaman katkeran tappion jälkeen oli neljän päivän kalastuksen saldo 31 kalaa kuuteen pekkaan ja useampi komea pudotus.
Ylihypetyksestä kirjoittaessa ja useampana vuonna samoja rantoja tällä porukalla välillä myös MP:nä kiertäneenä on vaan silloin nautittava, kun osuu isosti kohdalle. Suurkiitos myös paikallisille oppaille Per Jobsille, Kenny Cronhamnille, Jocke Lyanderille ja Kimille FishYourDream.comista. Heidän paikallistuntemus osoittautui taas korvaamattomaksi ja tänäkin vuonna riitti taas uusia todella hienoja paikkoja kalastettavaksi.


Nyt vaan samalla fiiliksellä kotivesiä koluamaan,
Tuomas & Juuso


Mahtava reissu - hyvä jätkät ja kiitos jutusta!
-Anttu

Hurjia tarinoita Ruotsin puolelta

Sieltä täältä kantautuu uskomattomia saaliskertomuksia Gotlannin vesiltä. Kymmeniä kaloja, isoja ja kirkkaita jne jne.... Meidän jengi lähtee paikan päälle huomenna, joten katsotaan myöhemmin kuinka hyvin vai huonosti meillä sitten kävikään.
Siihen saakka saatte nauttia vieraskynän antimista seuraavan jutun parissa. Ja ps. Jos muillakin Ruotsin kalavesillä tänä keväänä käyneillä porukoilla on halua laittaa vastaavanlaista luettavaa, niin postia vain tulemaan.

-Anttu

torstai 12. huhtikuuta 2012

100 % meritaimenkalastajista uskoo monofiilisiimaan

Tosin vasta yksi rohkea on vastannut tuohon oikealla puolella olevaan kysymykseen. Ihan diipadaapaahan tällaiset on, mutta toisaalta ihan mielenkiintosta. Laitetaan aika-ajoin uusia kysymyksiä ja tutkaillaan tulosten yhteenvetoja sitten joskus myöhemmin.

-PB A

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pohdiskeltavaa keväisen meritaimenkauden alla

Viikon kahden päästä alkaa kauan odotettu keväinen meritaimenen pyynti. Pikainen silmäys nettipalstoille kertoo jo nopeimpien avanneen kauden ja veri alkaa käydä kuumana tulevia koitoksia odotellessa. Pysähdy kuitenkin hetkeksi miettimään, millainen taimenkalastuksen tulevaisuus Suomen merialueella voisi parhaimmillaan olla ja mitä me vapakalastajat voimme sen eteen tehdä. Suurin osa meistä vapakalastajista tietää meritaimenen uhanalaisen tilan ja olisi varmaan valmis tekemään paljon asian saamiseksi paremmalle tolalle, vai olisiko?


Kalastuskerhon kevätkokouksessa meillä vieraili RKTL:n tutkija FT Eero Jutila esitelmöimässä taimenen tilasta Suomessa ja aika surullista kuultavaa tämä Suomen tilanne on, niin järvitaimenen kuin meritaimenenkin osalta. Seuraavassa esitetyt tilastot ja suositukset ovat hänen esitelmästään.


Yksi silmiä avaava raportti oli Itämeren altaan meritaimenjokien tilasto. Kuva puhukoon puolestaan.













ICESin suosituksia meritaimenkantojen hoidosta:


a) Meritaimenen alamitaksi 65 cm

Meritaimenen lisääntymiskoko (naaraat)


b) Verkoissa minimisolmuväli 50 mm

Ns. välikoon silmäharvuuksien (solmuväli 31-(44)-49 mm) kieltäminen vähentäisi merkittävästi alamittaisten taimenten joutumista pyydyksiin.


c) Verkkokalastus kiellettävä meritaimenjoissa ja jokisuilla



Vaikka verkkokalastus näyttääkin saavan valtaosan rajoitteista näissä suosituksissa, niin kyllä meille vapakalastajillekin jää parantamisen varaa. Tässä suositukset meille tuon 65 cm alamitan lisäksi.



d) Alueelliset kalastusrajoitukset


- Meritaimenistukkaiden rasvaeväleikkaus (Ruotsissa pakollinen)


- Saaliiksi vain rasvaeväleikattuja taimenia, ehjäeväiset vapautettava


- Väkäsettömät ja vähemmän koukkuja, ei nostokoukkua


- Kahluukielto koskissa syksyllä ja keväällä.




Pääkaupunkialueella on viime vuosina alkanut näkymään eväleikattuja istukkaita ja hyvä niin. Eli evälliset ”luomut” takaisin, vaikka ne olisivat tuon lakisääteisen 50 cm alamitan täyttäviä. Siinä lienee yksi oleellinen keino, millä vapakalastajat voivat omalta osaltaan vaikuttaa elinvoimaisten luonnonkantojen edistämiseen. Isot asiat alkavat pienistä teoista.


Toivotan kaikille mieleenpainuvia hetkiä vesillä ja kireitä siimoja tänä keväänä.



T: Tuomo