Kalajuttu ja takin huppu

Parin viikon takainen pikapisto merelle ei tuonut yllätyksiä. Vaikkakin jotkut olivat jo silloin saaneet taimentapahtumia, pidin tuota ajankohtaa itse vielä vähän liian aikaisena. Lauantaina oli siis aika tehdä se oma kaudenavausreissu. Antin kanssa startattiin rannasta kello yhdeksän jälkeen aurinkoiseen ja mukavatuuliseen keliin. Edellisen viikonlopun kuvaviestit neljäkiloisesta kalasta ja toisen ison irtipääsystä antoi mukavaa lisätäpinää. Ensimmäinen paikka antoi ainoastaan siimansuoristus- ja totutteluheitoille mahdollisuuden, ei kalaa. Kakkosapajaa ei sitten tarvinnut nakella kuin muutama minuutti, kun kala oli ylhäällä. Tuo alamittainen saa jatkaa vaelluksiaan ja jälleennäkemistä odotetaan, vaikka sitten parin vuoden kuluttua. Seuraavaa actionia odotettiin noin tunti, kun toinen alamitta hyppi itsensä irti, hyvä niin. Jotenkin fiilis oli kokoajan niin korkealla ja odottava, ettei malttanut edes eväsbreikkiä pitää. Sämpylähaukkuja otettiin heittojen välissä jotta sai keskittyä vain olennaiseen. Kahvitermarikin tyhjennettiin vasta kun takaisin rantaan tultiin.

Yhden sadekuuron jälkeen kun kelasin uistinta sisään tajusin että kas, nythän ei taas sada, otanpa siis hupun pois päästä. Samalla kun nostan käden irti kelalta – pa-pam, kala kiinni, loikka ilmaan ja karkuun. Mikä oli siis sadehupun opetus? Pysäyttele uistinta riittävän usein kelatessasi (ja ota huppu pois päästä vasta kun uistin on ylhäällä...). No kala oli onneksi vain vähän reilu mittis, eli hampaankoloni on puhdas. Tuon jälkeen emme enää eväkkäitä nähneet.

Kausi on siis avattu omalta osaltani, toivottavasti saan jatkossa mahdollisimman paljon viettää aikaa merellä. Meritaimenen syyskalastus on hieno laji – elämyksiä ja kireitä siimoja kaikille.

-Anttu