Ehdin minäkin välillä kirjoitella...loppukesästä ostamamme kämppä ja sen remontti on vienyt miehestä mehuja ja vaikka vesillä on käytykin, ei siellä ole keritty siimaa liottamaan normaaliin tahtiin. Siksi saaliitkaan eivät ole olleet tänä syksynä mainittavia.
Torstai 27.10. oli poikkeus, sillä pääsin kerrankin koko arkipäiväksi vesille ja samalla vielä Kalastus-lehden asiakkaita viemään taimenen perään. Keli ei luvannut mitään älyttömän hyvää syöntiä, mutta niin se vaan välillä on, että kun luulee nappikelillä saavansa, niin ei saa mitään ja kotikelillä sitten räikkä laulaa.
Meitä oli veneessä kolme ja heittelimme tuttuja paikkoja välillä Hki-Porvoo. Väreinä toimivat Suomenlahden eri väriversiot niin Trutta kuin Ismo Zalsan rungossa. Muihin ei otteja tullut kuin yksi. Ylös asti emme mitallisia saaneet, alamittoja harmiksemme, mutta kivoja kaloja nekin. Taisi neljä mittakalaa käydä siiman päässä ennen irtoamistaan milloin hypyssä ja milloin syöksyssä. Koko hommaa leimasi se, että kalat eivät missään vaiheessa innostuneet oikein tappomeiningillä syömään vaan hieman pussasivat uistinta ja aina samantien ilmaan.
Vaikkei graavikalaa kotiin vietykään, niin silti oli hemmetin hauskaa ja taas jaksaa viikonloppuna mennä yrittämään. Pitäisi vaan nyt tuon ilmanpaineen laskea, jotta kaloille tulisi kunnolla nälkä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti