Sunnuntai oli kalastuksellisesti mielenkiintoinen päivä. Ennusteen ollessa kerrankin suopea niin, että kalastuskeli olisi siedettävä klo 8-14, jonka jälkeen myrsky iskisi täydellä voimallaan. Lähdin vanhan kalakaverini Masan (joka edellisessä rapsassa menettää ison taimenen videolla) kanssa Stadin edustan mestoille. Vakiokeulamies Santtu olisi menossa omalla veneellä onnekkaan veljensä Juhan kanssa samoille vesille.
Startti oli 9.00 ja paluu kelin puitteissa. Ekat mestat eivät kalaa antaneet vaikka vesi oli +50 ja uskomaton tuhnukeli sekä mukava maininki. Miehitimme erään mukavan matalikon kahdella veneellä ja Santtu saakin mestoilta, kuinka ollakaan, alamitan. Niitä tuntuu riittävän.
Tuhnu sen kuin syveni ja aallokko tyyntyi erittäin heittoystävälliseksi. Isot mainingit tosin aina välillä yllättivät voimallaan. Siirryimme seuraavaan paikkaan ja tokalla heitolla hyllyn päälle mulla iskee selvästi mitallinen. Hyllyn päällä oli ehkä 70 cm vettä ja muutaman syöksyn jälkeen ilmaan päättä ravistaen. Samassa ravistuksessa Ismo irtoaa ja meikäläinen jatkaa tuttua saagaa. Tuplarenkaat, vastaveto, uusi Gamakatsu eikä silti pysy. Rupeaa menemään jo uskottavuus, mutta onneksi oli tällekin tapahtumalle todistaja. Mätämme lisää samaa paikkaa ja taas mulla iskee, nyt selkeä alamitta, noin 40 cm. Vavan tärinä on todella nopeaa ja tämä kala saa vapautensa tyylikkäästi ilman käden kosketusta.
Santulta ja Juhalta tulee raportti toisesta alamitasta ja ihmettelemme kaikki missä ihmeessä isot ovat. Niiden on pakko olla tullut matalampaan veteen nyt kun vesi oli noussut. Masa koittaa luonnonväriä, kilohailia. Heitto on pitkä ja suoraan kuohun taa muodostuvan tyynemmän alueen keskelle. Pari kammenkieräytystä ja PUM. Vapa taipuu kunnolla ja näen jo kalan pyörähtävän: selkeä mitta, noin 60 cm pullea eväkäs. Isot mainingit murtuvat koko ajan ja kivet kajastavat tummina ja uhkaavina harmaan taivaan sävyttämässä murheellisessa maisemassa. Sanon Masalle, että saat haavia kalan itse sillä en pysty tulemaan pois ruorista. Pahimmillaan keula kävi metrin päässä vedenalaisesta auton kokoisesta murikasta.
Suditan trimmi ylhäällä pikkuhiljaa vasta-aallokkoon ja pääsemme pois pahimmasta kurimuksesta. Kala on edelleen kiinni. Olen juuri kääntämässä venettä kun jostain tulee muita suurempi maininki ja kääntää veneen vinoon ja kohti kiviä. Onneksi mentiin noin kaksi metriä ohi, mutta samassa hässäkässä kala pääsi karkaamaan kun väsyttäjä keskittyi siihen ettei lennä veneestä. Nyt piti tehdä kunnon kääntö kovalla kaasulla vasta-aaltoon, jottei olisi päädytty tilastoihin. Hondasta kierrokset 4000 rpm ja lensimme aaltojen yli ja tussahdimme pehmeästi alas. Huh, siinä oli melkein ahneen paskainen loppu. Onneksi kuitenkin kaikki ok.
Kyseinen kalapaikka on mainio mesta, mutta todella kelialtis. Päätin, ettemme riskeeraisi enää ja siirryimme tyynemmälle puolelle. Heti ensimmäinen heitto poteroon antaa jälleen mulle yhden alamitan. Tärppi on raivokas ja luulen sekunnin, että mitallinen. Mutta ei, tämä on ainoa jonka mittaamme, sillä oli sen verran lähellä rajaa. Tulos: 48 cm. Ei näin. Laitan kalan kännykkäkuvausta varten peräpenkille ja ei muuta kuin takaisin.
Jälleen ajamme ylös ja huomaan pelastuspuvun taskussa puhelimen tärisevän viestin merkiksi. Avaan puhelimen ja siellä se taas on: onnenpekka Juha pitelee 66 cm ja kolmosen kalaa. Kuva on kelistä johtuen erittäin suttuinen kuten päivän muutkin räpsyt, mutta hieno kala oli kyseessä. Oli kuulemma antanut oikein kunnon kyydit ja vielä varavavalla. Näyttävää duunia! Ehkä saamme Santulta vielä oman käden rapsan.
Saimme uutta virtaa ja heitimme kahta kauheammin. Kaloja tuli kyllä seuraavan parin tunnin sisään kaksi kappaletta ja toiset kaksi karkasivat. Yhteinen nimittäjä niille oli selkeä alamitta, alle 40 cm ja olisko joku ollut vieläkin pienempi. Näin siis kalastuksellisesti emme saaneet mitallista kyytiin, mutta muuten tapahtumia oli ihan mukavasti eikä varsinaista kuollutta hetkeä ollut.
Luonto oli kuitenkin päättänyt, että kalastus päättyisi tänään klo 14.20. Lämmin keli oli vaihtunut viileämpään ja tuuli puhalsi noin 16 m/s. Tämä kaikki tapahtui erittäin nopeasti ja kun samaan yhdistettiin vielä mielipuolisen kova sade oli keitos valmiina. Näimme meripelastajien veneen, Rautauoman ja sitä seuraavan pienemmän kumiveneen haravoimassa merialuetta varmuuden varalta ja viestimme heille kädenheilautuksella kaiken olevan kunnossa. Rautauomakin niiaili koostaan huolimatta kunnolla todella isoissa aalloissa. Lisäsin kierroksia koneeseen ja sukelsimme aaltokanjoneihin sateen piiskatessa naamaa näkyvyyden ollessa lähes nolla. Onneksi on gps ja vaikka olimme vain muutaman merimailin päässä Kaivarista, niin se tuli tarpeeseen. Oli todella helpotus ajaa Hernesaaren suojaan ja Caruselin edestä sisään. Päivän kalatapahtumat jäivät jotenkin spektaakkelimaisen kelin johdosta taustalle. Mennessäni nukkumaan verkkokalvoillani kajastivat vielä Rautauoman miehistön käden heilautus ennen kuin Silver sukelsi aallosta läpi. Tuli jotenkin "miehekäs" olo. Yöllä heräsin vielä 4.00 ja tarkistin tuulen Harmajalta, jotenkin on aina kuumottavaa kun myrsky tulee.
Todenmakuinen rapsa,tätä se on kun Luonto on pääroolissa,enkä nyt tarkoita kaloja.Noita turva-asioita kannattaa miettiä etukäteen ja varusteet pitää kunnossa,loput yleensä hoituu maalaisjärjellä.Esim.Ursuit tms. pelastuspuku ja paukkuliivit on loppupeleissä aika halpa turvaväline vaikka kertahinta kirpaisisikin.
VastaaPoistaLaitetaan tähän perään tunnelmia Antin mainitsemasta toisesta veneestä:
VastaaPoistaHeti satamasta ulos ajaessa vene otti reipasta loikkaa mainingeista, joten kaasua pois ja loppupäivä ajettiin luonnon ehdoilla. Kipparin roolissa avasin pelin toisen heiton pirteällä otilla. Luottopeli Suomenlahti Ismo ryyditettynä asiaankuuluvalla koukutuksella piti pulskan alamitan kiinni vapautukseen asti. Seuraava spotti oli hieman enemmän irti mantereesta, koska kerrankin sääennuste osui kohdalleen lähes minuutilleen. Navakka tuuli loppui kuin seinään ja lämmin rintama tarjosi +8-9 asteen miellyttävän lämmön. Tässä kelissä ei tarvittu pipoa tai hanskoja. Viikon tuulien rakentama jykevä maininki huuhteli ottipaikkoja ja muodosti mehukkaita takakuohuja.
Kalat eivät kuitenkaan olleet halukkaita iskemään. Maaginen mieto hetki kesti ehkä 30-40 min. kunnes kylmä rintama pääsi vyörymään päälle ja keli alkoi nousta nopeasti. Tähän oli varauduttu pelikirjassa siten, että nokka otettiin kohti suojaista isoa saarta ja sen matalaa, kivikkoista rantaa, jonne maininki ei päässyt iskemään. Olin tutkinut paikan etukäteen kartasta, ja pannut merkille, että sinne on asiaa vain korkealla +50 cm vedellä.
Paikka oli meille uusi, joten ekat heitot olivat surkeita molempien keskittyessä lukuisten kivien spottailuun. Keulamiehellä meni siinä samalla siimat solmuun haspelista, joten uusi setti käteen ja innolla hyrrän saloihin tutustumaan.
Toinen liuku meni kuitenkin mallikkaasti ja Juhan 9´jalan kokotoiminen ”ex-varakeppi” linkoaa pakkini uuden tulokkaan, Ismon värissä sini-valkohelmiäinen oranssilla vatsalla kivirykelmän taakse syntyneeseen virtaamaan. Yksi kammen pyöräytys ja Pam! Ei tarvittu vajotuksia, otti on selvääkin selvempi. Kelaan oman vieheeni vierestä, noin metrin päästä (yllätys yllätys) nopeasti sisään. Voimakkaat muljahdukset pinnassa antoivat luvan odottaa kunnon taistelua. Tuuli piiskasi vettä vaakatasossa. Taimenen vetäessä siimaa tasaisesti ulos kuulemme sävelet hurmiollista fanfaaria. Jes Jes, ei lähde hyppimään! Nopea vilkaisu missä mennään, ja päätän uittaa veneen varovasti kivirännistä pois paremmalle väsytysalueelle. Samaan aikaan vapamies nauttii täysillä Jiihaan kaikuessa kilpaa todellisen syysmyräkän kanssa. Olen mukana pelissä, vaikka väsytysohjeeni taisivatkin kantautua kauas tuuleen. Mutta väliäkö tuolla, tässä taistelussa kipparin paikka oli olla statistina. Kalalla on voimaa painella minne haluaa 15-20 metrin alueella veneestä, mutta onneksi Juhalla on malttia antaa notkean vavan tehdä töitä. Ensimmäinen 5 min. menee taimenelle. Toinen erä tuo kalan jo lähemmäs venettä. Hiki nousee märkään pipoon kun kala näyttää taidot tynnyriuinnillaan ja nopealla syöksyllä aivan päinvastaiseen suuntaan. Pauhaan kohti keulaa - löysää jarrua!! Kala syöksyy menojaan tukevan matkan ja jää juromaan noin metrin syvyiseen veteen. Huh, tempun nähtyäni en ollut ollenkaan varma miten tässä tulee käymään. Sama toistuu kaksi kertaa seuraavien minuuttien aikana ennen kuin edes yritän tarjota haavia. Hermot ja Juhan aikaisempien ”onnen kolmosten” treenit olivat kuitenkin meidän puolella. Saan kunnian kopata upean 66 cm harteikkaan kalan kyytiin.
Yläfemmat ilmaan ja saamamies haukkoo hetken erittäin raikasta syysilmaan keuhkot täyteen - tämä on kalastusta parhaimmillaan. Seuraavaksi raikkaat mintut kaadon kunniaksi lain sallimissa mitoissa, vene ylös, ja uuteen liukuun navakan tuulen antaessa kyytiä. Heitän tarmokkaasti samaan ottikuohuun Suomenlahti Ismon. Kyllä kyllä, Sonikin 9´jalan testimenestyjä vapani niiaa nätisti kalan merkiksi ja rulla pärähtää – kala kiinni. Hetken verran oli minun vuoro olla liekeissä kunnes kala nousi pintaan kertoakseen olevansa edellisen kalan pienempi veli. Nopea irrotus ja 48 cm syöksyy takaisin 6.8 asteiseen veteen. Aistikasta ja antoisaa, ei huono päivä olla merellä.