Isänpäivä Eldoradossa

Isänpäivä marraskuussa ja äitienpäivä toukokuussa ovat perheelliselle meritaimenen pyytäjälle kovia päiviä. Toukokuu ja marraskuu kun ovat ainakin omasta mielestäni parhaat pyyntikuukaudet ja silloin pitäisi päästä piiskaamaan niin paljon kun pystyy. Joten ajatus isänpäivän viettämisestä perheen parissa ei meritaimenmiehelle ole aina niin helppoa. Olin onnistunut neuvottelemaan täyden kalasunnuntain isänpäivälahjaksi ja sain mukaani vielä keulamieheksi tekijämiehen, Rinkisen Hannun. Kelikin oli kalallisesti erinomainen, vesi vielä korkealla, tuhnukeli vaihtumassa hieman kirkkaampaan ja tuuli lännestä.

Lähtö Kaivarista 9.30 Helsingin edustan merialueelle. Taivas komeili marmorisena kun aurinko kurkisteli repaleisten yläpilvien välissä ja tuuli henkäili suhteellisen reippaasti, noin 9-10 m/s W. Ensimmäinen paikka, hieman suojainen vellovan mainingin lahti. Noin 5 minuutin heittelyn jälkeen selkeä alamitta käy kurkistamassa uistintani, hopea-keltaista Ismo Zalsaa. Hyvä, ettei iskenyt, sillä se olisi ollut hädin tuskin 40 cm. No, hyvä kuitenkin että kalaa oli paikalla. Jatkamme heittelyä, mutta ilman tapahtumia.

Siirrymme tuulen puolelle, jossa on aivan liian kova keli. Kelin vaihtuessa lännestä työntyi ärhäkän puuskatuulen rintama, jonka kovimmat puuskat olivat arviolta noin 12-14 m/s, joten tuulen puolella meille riitti aamupäivällä noin 20 minuutin yritys. Pieni tilannepohdinta ja karttatauko. Rintama meni ohi ja keli alkoi kirkastumaan. Tuuli laski noin 7-8 metriin ja heittely helpottui. Pieni siirtymä seuraavaan paikkaan.

Vaihdoin kirkkaan kelin johdosta sateenkaaritrutan ja Hannu heitteli mm Truttaa värissä Heimonen. Maininki oli varsin isoa, mutta se velloi täydellisesti niemenkärkiä ja saarten rantoja. Korkean veden johdosta pääsimme heittämään kivilabyrinttien sekaan ja kohta mulla iskeekin kala. Samantien ilmaan ja huomaan, että jälleen hädin tuskin 40 cm. Kala on kuitenkin tiukasti kiinni, joten joudumme irrottamaan sen veneessä. Ihan jees, tuumimme, ainakin kalaa on paikalla. Seuraava heitto ja taas sateenkaaritruttaa viedään, nyt vähän harteikkaampi taimen tekee muutaman näyttävän syöksyn ja hyppää. Ei perhana, tämäkin on alle 50 cm, vaikka onkin tuhdilla vatsalla varustettu. Kampean kalan veneen viereen ja teemme kokoarvion: 45-47 cm. Ei ole mittainen vaikka kuinka haluaisi. Pomputan kalan irti ja se pääseekin hienosti jatkamaan kasvuaan.

Nyt oli ainakin ottipeli löydetty. Pakitamme taakse päin ja heitän taas samaan kivikkoon. Pam! Nyt on voimaa otissa. 10 metriä siimaa lähtee ja kala käy pinnassa. Selvä mittakala. Kala ampuu suoraan kivikon keskelle ja iso aalto pyyhkii yli. Pidin koko ajan siiman kireänä, mutta silti se karkasi. Mutta 3 heittoa ja 3 kalaa kertoo siitä, että nyt on kala iskussa ja toistotaktiikka yhdistettynä tarkkoihin vesirajaheittoihin otetaan käyttöön.

Ajamme taas "ylös" ja rupeamme liukumaan samoja kiviä. Jatkan sateenkaarella, kun aurinkoa piisaa. Heitän ihan rantaan ja kelaan rivakasti. Tunnen pienen tönäyksen ja jatkan kelausta syvempään veteen. Hyllyn rajalla vajotan ja PAM! Nyt on karkea kala kiinni ja siimaa lähtee kunnolla. Pyrstö piiskaa vettä ja uintiliikkeet ovat päättäväisiä. Jes, ajattelen mielessäni ja nyt on haavimieskin jo veneessä valmiina (vrt viime sunnuntain rapsa). Kala on todella pirteä ja vetää joka puolelle ihan hulluna. Joudun vaihtamaan puolta veneessä ja löysään ja kiristän Zillionin jarrua vuoronperään.

Eka haavimisyritys ei tuota tulosta. Liian voimakas vielä. Tässä vaiheessa arvioimme kalan selkeäksi kolmosen kalaksi. Toinen ja kolmaskin haavausyritys pistää kalan noin 5 - 10 metrin syöksyyn, mutta vasta neljäs yritys hujauttaa eväkkään haaviin! Aivan kirkas ja hyvin kiinni oleva kala saa napakan papituksen, mittauksen ja punnituksen. 65 cm ja puntari näyttää heiluvassa veneessä 3,1-3,35 lukemia. Eli totuus varmaan noin 3,2 kg. Ei muuta kuin verestys ja kala säilöön.

Nyt oli veneessä säpinää ja odottava tunnelma. Tämä reuna oli kalaa täynnä ja nyt piti vaan antaa mestojen rauhoittua ja palata takaisin. Jälleen ylös ja liuku. Heitto kuohun taakse ja taas Truttaani viedään väkevästi, siima viistää pintaa ja kala ui kohti. Kelaan löysiä pois ja taas kala muuttaa suuntaa. Pysyy vielä kiinni. Tunnen vavassa jumputusta, joka on merkki tynnyriuinnista, tuosta kaikkien pelkäämästä taimenen irtautumisuinnista. Vikat pyörteet ja irti. Per..kele. Oli hyvä kala, mutta irtosi. Uskomaton syönti, luotto omiin "taitoihin" kasvoi ja heitimme taas.

Yhtäkkiä Hannu on aivan jäässä. Mies katsoo hiljaa eteenpäin ja katson itsekin siiman päähän. Ei ole totta, taas kiinni ja nyt mennään jälleen yli 60 sentin. Hannu pitää kalan tiukoilla ja se käykin nopeasti pinnassa ja näemme kojamon, joka on jo vähän tummunut, mutta erittäin hyvässä vedossa. Tämä on paljon rauhallisempi kuin omani ja muutaman syvän syöksyn jälkeen koppaan sen haaviin. Huhheijaa mitä mäiskettä! Hannu arpoo, josko päästäisi hieman tummuneen kalan pois, mutta päättää pitää saaliin - ei näin hyviä kaloja kuitenkaan niin usein tule. Mittaus ja punnitus, suunnilleen samat lukemat kuin mullakin eli 3,1-3,35 välissä heiluva paino ja pituus 64-65 tuntumaan. Tämä kala haksahti alutruttaan, jossa punaista ja mustaa. Sovimme, että kalat ovat samankokoisia ja lyömme femmat tiskiin! Ihan helvetin hyvä fiilis. Eikä ketään muita veneitä nähty koko päivänä.

Nyt jäitä stetsoniin, ajattelemme, sillä meitä on jo hellitty jo aika hyvin. Kalahulluus on kuitenkin siinä mielessä koukuttava tauti, että ei sitä pysty pelimestoilla kauaa rauhoittumaan - ei muuta kuin kierrokset ylös ja plaanissa taas "ylös". Ei mene kauaakaan kun Hannu ilmoittaa kalasta ja samaan aikaan mullakin kiinni! Tuplatärppi. Mietimme miten hoidamme asian, mutta mulla on selkeä alamitta, joten keskitymme Hannun kalaan. Otteista päätellen mitallinen, mutta huonosti kiinni. Kala pintautuu ja häipyy vastakkaiseen suuntaan. Apinat ovat kuitenkin karisseet selästä jo ajat sitten, joten eipä haitannut niin pahasti. Heitän vielä itse paikkoheiton ja taas iskee. On tämä hullua. Piru vieköön kun on taas alamittaa, jopa smolttikokoa.

Tässä vaiheessa ilta alkaa olla jo pitkällä ja on aika tehdä viimeinen liuku. Tästä saamme vielä 2 varovaista tärppiä ja yhden seurion. Kohta on jo niin pimeää, ettei enää näe mihin heittää. Ei auta muu kuin laittaa viime vuonna ostamani Hellan valonheitin tulille ja suunnata plotterin kanssa takaisin Kaivariin. Kerrassaan upea kalapäivä tarjosi säpinää lähes joka tunnille ja menimme jo sekaisin laskuissa. Olipa kiva saada hieman palkintoa niille tunneille, jotka on vietetty uistinvaihtorumbassa epätoivoisesti kalaa yrittäen. Marraskuuta on vielä puolet jäljellä...