torstai 31. maaliskuuta 2011

Kohta saamme taas nauttia luonnon antimista.

Minun kevääseen kuuluu ehdottomasti keitettyä parsaa Béarnaise- tai Hollandaisekastikkeen kera, mustapippuria päälle rouhittuna. Lisukkeena voi tarvittaessa olla paksu siivu mureaa Entrecoté-lihaa, tai vaihtoehtoisesti vaikka ilmakuivattua kinkkua kuten kuvassa. Miksei tuossa toimisi myös valkoviini-kalaliemessä haudutettu meritaimenfilekin, mitä luulet?

Minun kevääseen kuuluu ehdottamasti myös jokavuotinen kalastusmatka Ruotsiin. Tänä vuonna vuorossa on Öölanti, jonne lähdemme ensi tiistaina kuuden miehen voimin. Jäät ovat Kalmarin lahdelta kaikonneet muutama viikko sitten, ja toistaiseksi sääennusteet povaavat meille yli +10°c päivälämpötiloja. Toivotaan parasta, sillä tällä viikolla säänhaltija ei kalamiehille Öölannissa kumarrellut. Kovia tuulia ja kylmiä kelejä kuulemma piisasi, eikä korviini kantautunut valitettavasti yhtään viestiä saaduista kaloistakaan.

Ensi viikolla nähdään mitä meille tuleman pitää. Ja niin näette tekin, mikäli käytte täällä lukemassa reissurapsoja joita yritän parhaani mukaan paikan päältä kirjoittaa.

Näihin parsamaisiin kuviin ja tunnelmiin. Syökää hyvin.
-PB A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti