maanantai 6. kesäkuuta 2011

Superviikko takana täälläkin

Kolmena päivänä pääsin itse kalaan menneen superviikon aikana.
Superkivojen tyyppien ja muutenkin superkivojen reissujen lisäksi muuta superia ei juurikaan allekirjoittaneelle siunaantunut (tähän laittaisin hymiön, jos sellaisia käyttäisin).

Osittain voi aina kelejä syyttää, mutta kyllä mielestäni jotain muutakin oli nyt vastuksena. Lukuunottamatta oheista Hannun saamaa 58 cm kalaa, (joka muuten tuli torstaina juuri samalla hetkellä kun Antin mainitsema sumu ja tuuli saapui), sekä muutamaa seuriota ja tökkäsyä, jäi minun reissujen saldoksi. Vedenlämmöt on vielä ihan jees, joten veikkaan, että se oikea superviikko saattaa olla vielä edessä päin (ja tähän laittaisin vinkkaavan hymiön, jos sellaisia käyttäisin).

-PB A

2 kommenttia:

  1. Sama homma. Viime viikko heikkoa vaikka kalassa 4 päivänä. Tai no sunnuntaina illalla alko tapahtumaan. 20 min sisään 4 tapahtumaa. Kalat oli avomeren reunalla saaren etelä puolella ja aikalailla kiinni rannassa n. 20 metriä ulospäin, mutta paikoilla oli vettä runsas 5 metriä ja pitkillä pudotuksilla tärppäsi. Silakkaa oli myös paljon paikalla. Ei kai viellä kannata siis lopettaa, niin kuin moni muilta palstoilta huhuilee.

    VastaaPoista
  2. ei ollut superia täälläkään 4 reissua tuli käytyä. 1 mitallinen ja muutamat sillä hilkulla olevat kävi veneessä. valkoiseen mörköön purivat kaikki. su ei nähty kun muutama pikkuinen taimen ja 2 nokkahaukea . oli elämäni ensimmäiset nokkahauet. tosin ei veneeseen asti tullut kun suhahti haavista läpi ..
    itätuuli kiusaa mutta taitaa rönkky rannasta silti lähteä.
    kireita
    Joppe

    VastaaPoista