maanantai 18. lokakuuta 2010

Anteeksi, saisinko DNA-näytteenne

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella (RKTL) on käynnissä tutkimus, jossa kerätään tietoa Suomenlahden meritaimenista. RKTL on kartoittanut Suomen, Eestin ja Venäjän jokien sekä luontaisten että istutettujen meritaimenkantojen dna:t. Kahden seuraavan vuoden aikana kaloista tullaan keräämään dna-näytteitä ja kolmantena vuonna analysoidaan tuloksia. Dna-näytteitä kerätään mm. meritaimenen kalastajien saamasta saaliista, ottamalla kaloista suomunäytteet ja toimittamalla ne RKTL.lle.

Saaliiksi päätyneiden meritaimenten dna:ta verrataan aiemmin kerättyyn aineistoon ja näin saadaan lähes aukoton tieto siitä, mistä kannasta saaliskala on peräisin. Kerättävää aineistoa hyödyntämällä saadaan epäilemättä myös entistä tarkempaa tietoa taimenen liikkumisesta ja käyttäytymisestä.

Meritaimenblogi on menossa mukana. RKTL:ltä saadun ohjeistuksen mukaan aktiivikalastajat keräävät nyt suomunäytteitä saaduista kaloista ja toimittavat ne analysoitavaksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle.

Tämä talkootyö on meille mieluinen tehtävä. On hienoa olla mukana tutkimuksessa, jonka tuloksilla voidaan edesauttaa meritaimenen menestymistä Suomenlahden vaativilla vesillä. Kalapapin viuhkeen voi korvata nappaamalla kalalta vain suomun muistoksi.

3 kommenttia:

  1. Tämä on tosi hyvä juttu ja kaikki vaan näytteitä keräämään! Koitetaan saada niitä kaloja nyt edes näytemielessä.

    VastaaPoista
  2. Moro vain,

    Kellekä ne kalanrippeet voi lähettää ? Ois yks hyvä luomu tosa valmiina.

    Kirreitä toivoo Esa

    VastaaPoista
  3. Terve Esa. Jos sinulla on tallessa suomuja, niin ole yhteydessä RKTL:llään. Sieltä saat ohjeet kuinka toimia suomunäytteiden kanssa.

    VastaaPoista