tiistai 17. toukokuuta 2011

Frutti di Mare

Frutti di Mare – Meren hedelmiä. Niitä ne meritaimenet on, ja niitä siellä myös on.

Suomen mahtavan MM-lätkävoiton jälkifiiliksissä suuntasimme eilen töiden jälkeen Kauppatorin sijaan merelle kohti paratiisia. Tai siltä se ainakin kelin puolesta heti tuntui - taivas oli puolipilvinen ja tuulta noin 3–4 ms. Vedenkorkeuskin reilusti ylempänä kuin viikkoa aikaisemmin. Satatuhatta ihmistä torilla näkyi arvatenkin myös merellä, jossa ei ollut lisäksemme ristin sielua.

Puolen tunnin heittelyn jälkeen olikin tärppi jo tosiasia. Kelaus löystyi tyhjäksi, kunnes kiristyi voimakkaasti. Kala vouhkasi ympäri venettä loikkien ilmassa toistakymmentä kertaa, olipa pitkästä aikaa upeaa kohdata virkeä ja hyväkokoinen vastus. Paino jää taas arvaukseksi, mutta kolmosen jommalla kummalla puolella tuhti kala oli ja pituutta asialliset 63 cm. Puolen tunnin päästä saimme toisen, myöskin todella innokkaan, puolimetrisen kaverin joka jäi sitten illan viimeiseksi kontaktiksi.

Kotimatka kohti auringonlaskua taittui juhlallisesti satojen Hornetien saattelemana (kunnes heräsin ja totesin niiden olleen sittenkin vain lintuauroja...)

-Anttu



1 kommentti: