tiistai 31. toukokuuta 2011

Viikko 22 on taimenenkalastajan superviikko Suomenlahdella









Melko leveästi sanottu. Minulla on kuitenkin pointtini ja vanhat aikakirjat tukenani. Innostuin lauantaina vertailemaan keliä ja vanhoja kalapäiväkirjoja (silloin kun niitä vielä pidin), ajoilta jolloin kävin käytännössä joka päivä toukokuussa taimenta heittämässä. Olen itse Lauttasaaresta kotoisin ja vesille pääsi aina 5 minuutin varoitusajalla. Tämä jakso oli 1997-2002.

Merkintöjä löytyi toukokuussa erittäin paljon aina silloin kun oli ollut kylmää ja sen jälkeen lämmin ja tyyni jakso. Vesi ollut ennen lämpöjaksoa noin 5-6 astetta ja sen jälkeen noussut 8-11 asteeseen. Silakkaonkijoiden määrä Lauttasaaren sillalla on myös tarkastelujakson aikana aina ollut suuri.

Toukokuussa on siis usein ollut ns. superviikko, mutta sen ajoittuminen on ollut hyvin usein paria viikkoa aiemmin kuin nyt. Kaikki ennusmerkit näyttäisivät että viikko 22, siis tämä viikko olisi tuo maaginen superviikko. Vesi on nyt vielä juuri tuon 5-6 astetta, piilevä poistunut, tuulet mietoja ja päivät lämpimiä, silakkaa on nyt todella hyvin ja kalat aloittavat tankkauksen loppuhuipentuman. Juttelin vielä vanhojen Larun taimengurujen Sampo Hirvosen ja Janne Niinin kanssa ja hekin olivat samaa mieltä että nyt kannattaa keskittää kalastusta näihin päiviin.

Nyt siis vesille niin paljon kuin sielu sietää ja blogi täyteen pönörapsaa!

8 kommenttia:

  1. Näin sitä luulisi mutta nollat tuli tänään Espoosta eikä merkkiäkään kaloista. Eipä silti, veden lämmöt ovat vielä sisempänäkin kohdallaan joten kausi jatkuu varmaan vielä pitkään.

    VastaaPoista
  2. En maalaile piruja seinälle ja kuse samalla omaan nilkkaani, koska todellakin toivon Antin ennusteen osuvan kohdalle. Fittimäisen usein vaan on käynyt niin että kun kaikki on mukamas kohdallaan, niin luonto tekee omat temppunsa ja ajattaa kalamiehen tyhjin taskuin rantaan nuolemaan (ei kalanhajuisia) näppejään. No nythän ei tietenkään niin käy, vaan kevään paras viikko antaa ahkeralle palkinnon ja viimeistään maanantaina kirjoitan tänne pienen raportin siitä, kuinka ennusteet kävi toteen. -Anttu

    VastaaPoista
  3. Eilen munat pataan..

    VastaaPoista
  4. Tuntuu että superia on ollut jo viimeiset 3 viikkoa. Mikäli vielä paranee niin taitavat fileinä hyppiä veneeseen.

    VastaaPoista
  5. Silakat kyllä meinasivat hyppiä veneeseen eilen. Taimenkontaktit kuitenkin nolla.

    VastaaPoista
  6. Tänään kokeilemaan itse josko väittämässä perää! Piti vaan vähän hehkuttaa meininkiä ja Anttu on ihan oikeassa että jos liikaa mehustaa, niin voi kuiva kausi tulla...

    VastaaPoista
  7. juu nyt alkaa olla itäisessä pohjukassakin taimen liikkeellä. viikko tai pari luulisi olevan kuuminta hottia.
    tänään tosin ei ollut. n.55-60cm pääty pataan ja tärppi. ehkä huomenna aukee kalahanat.

    VastaaPoista
  8. Välitietona että eilen 1,5 h hyvää aikaa ennen tuulen nousua. 1 tälli ja näyttäytyminen. Klo 11.30 rupesi sitten puhaltamaan noin 10-11 m/s joten päivä oli siinä. Merisavu toi kauhean puhurin. Silakkaa oli kyllä paljon!

    VastaaPoista