Kevään uudet värit

Hupsista, nyt tulee vähän extempore-kirjoitus, kun sähläsin jotain blogin ulkoasun asetusten kanssa. Mutta mennään nyt näin - onhan tässä jotain hitusen modernimpaakin.
Yritän keretä viilailemaan myöhemmin jotain detskuja, mutta kuvittakoon oheinen karkkikuva tätä hetkeä, ja sitä tulevaa pohdintaa: "Millähän uistimella tämän kauden ensimmäisen heiton tekisikään..."

-Anttu

Elvytystä vai pappia Meritaimenblogille?

Hyvät Meritaimenblogin lukijat, ja muut tänne joskus eksyneet. Poden hieman huonoa omaatuntoa, että edellinen vuosi meni ohi hyvinkin tylsällä blogikynällä.
Kun aikanaan Meritaimenblogin pystyyn laitoin, oli haaveissani että kalakaveripiirissä kukin vuorollaan voisi blogiin juttuja kirjoitella. Mutta kaikki jotka joskus on vastaavaa kokeillut, tietänee ettei jatkuva kirjoittaminen ihan helppoa amatööriltä olekaan. Siispä hatunnosto kaikille kakkukokki- yms. bloggaajille, jotka vuodesta toiseen uutta materiaalia tuuttiin työntää.

Anyways, yritän ryhdistäytyä ja tulevana kautena aion taas jotain kalajuttuja tänne kirjoittaa. Mutta siitäkin huolimatta haluaisin palata myös alkuajatukseen siitä, että mielellään Meritaimenblogissa julkaistaisiin myös muiden tarinoita ja kokemuksia meritaimenen kalastuksesta. Siispä, jos tuntuu että sinultakin löytyy jokin mielenkiintoinen mertsarijuttu tai -kokemus jaettavaksi, laita ihmeessä se muidenkin luettavaksi (anttu.bruck (ät) kolumbus.fi).

Ja mitä viimevuoteen meritaimenkalastuksellisesti tulee, lukuunottamatta kevään hienoa Gotlannin reissua, ei juuri isompaa kerrottavaa ainakaan meikäläiseltä ole. Ja siis kirjaimellisesti, isompaa. Kaloja kyllä saatiin ja kaveripiiriin kappalemääräisestikin ihan mukavasti, mutta mittakaloja ei todellakaan montaa uistimeen ottanut.

Muunmuassa marraskuisella reissullamme oli kokonaissaldo noin 50 taimenta (13 ukkoa). Kuulostaa joillekin ehkä ihan ookoolta, mutta jos niistä on 49 alamittaisia, ei yleisfiilis kuitenkaan ole sitä mitä tällä kokemuksella odottaa voisi. Sentään tuo ainut mittakala oli komean kokoinen. Noin 3,7 kg mertsari tuli kokeneelle ja rutinoituneelle kalamiehelle (65 v. + "Shellin virveli" + lainauistin + huippuopas), joka jätti nuoremmat nuolemaan näppejään. Oliko tämä sitten elämänkokemuksesta ja kalavehkeistä johtuvaa vai vain silkkaa moukan tuuria, jää lukijan pohdittavaksi.

Summasummarum. Tänään 28.2.2015 lupaan tulevalla kaudella kirjoittaa aika-ajoin taas lisää tarinoita. Jos vuoden päästä todetaan ettei siitä sittenkään mitään tullut, annetaan sitten pappia Meritaimenblogille ja jatketaan rakkaan harrastuksen parissa ilman julkista analysointia ja raportointia.

-Anttu

HAPPEA, KIITOS!

Nostan esiin yhden pointin. Intiaanikesä jatkuu ja vedenlämmöt huitelevat 16-18 asteen korvilla. Taimenet ovat tankanneet rajusti kesän mittaan ja ovat hienossa kondiksessa. Kutukaloja on iskenyt vieheisiin jo tuttuun tapaan ja onpa ensimmäiset syönnöskalojen herkutteluhetketkin koettu.

Taimenet ovat tosiaan väkevässä vireessä ja uupuvat pahoin lämpimän veden väsytyskamppailuissa. Kalat ovat sananmukaisesti hapoilla ja heikossa hapessa taistelun jälkeen. Kannattaa ehdottomasti vapautusten yhteydessä tsekata taimenen vointi ja tarvittaessa elvyttää se kunnolla.

Itselleni tuli varsin typerä fiilis, kun kolmosen kala lipsahti pyrstöntyviotteesta Fasterin korkeahkojen laitojen yli sitä huljutellessa. Vielä laitojen sisäpuolella tosissaan kiemurrellut kaunotar vajosi vatsa pystyssä kohti pohjaa, kuin kivi. Toivon hartaasti, että virkosi ja selvisi. Jatkossa olenkin toiminut siten, että elvytystilanteen alla on aina haavi seiftaamassa tilanteen ja vasta kun taimen varmuudella on uintikunnossa, se pääsee avoveteen.

Väsytyksiä ei kannata turhaan pitkittää (helppohan tässä koneella on heittää neuvoja, toista on asian toteuttaminen hopeatorpedon ollessa siiman päässä). Ainakin pienimmät tapaukset tulevat kuitenkin haluttaessa vauhdilla veneen kupeelle. Pihdeillä kääntelemään ja pentu sujahtaa elementtiinsä viivana.

Korkeapaine on jämähtänyt Suomen ylle, eikä tätä kirjoitettaessa suurempaa säätyypin muutosta ole lähiaikoina luvassa. Vaan erehtyvät ennustemallit ja meteorologitkin aina joskus. Ja kyllä se viileä syksy sieltä vielä tulee, joka tapauksessa. Tuolloinhan kausi sitten käynnistyy tosissaan!


T. Mikko Kuikka


P.S. Edellinen ei koske verkkomiehiä.

TAIMENENKALASTUKSEN ILOA

On ollut ilo kuulla hienoista kaloista eri venekunnilla tässä kevään aikana. Nyt tuntuu siltä, että isoja on heittomiehille vielä noin parin viikon ajan ennen kuin ne häipyvät. Lähes aina kun olen jutellut jonkun kanssa, niin mittakalaa on tullut. Välillä otettu ruoaksi, välillä päästetty takaisin. Hienoa, että kalastusmuoto, joka vielä viitisen vuotta sitten oli lähes henkitoreissaan on saanut uutta virtaa raikkaista tyypeistä ja ajatuksista. Ehkäpä Erkki Virolaisen kultaiset vuodet ovat tulossa...ohessa omaa iloani tältä keväältä! Keep on pushing.

MERITAIMENSAFARILLA HAASTAVISSA OLOSUHTEISSA

 

Safarin kunkku: Chrisun 67 cm ja CR

Tänä vuonna tuli 15 vuotta täyteen meritaimensafareja. Alun monipäiväiset seikkailut Sun Buster R:llä / Buster RSllä pitkin etelärannikkoa ovat vuosien mittaan vaihtuneet muutaman päivän tehoiskuiksi Porvoon saaristoon melkoisen pätevällä kalustolla. Miehistömääräkin on kasvanut yhdestä tai kahdesta jopa tämän kerran seitsemään. Juhlavuotta olivat viettämässä allekirjoittaneen lisäksi Poutasen veljekset Santtu ja Juha, Janne Koivisto, Christian Lindblom, Mikey Sarelin ja Niko Pennanen - kaksi viimeisintä herraa trailautuivat paikalle Turun suunnasta asti - respect!

Siirryimme leirisaareen jo torstai-iltana 8.5. Keli oli todella kylmä ja syksyinen, vedenlämmön ollessa noin 4-5 asteen haminoilla. JÄRKYTTÄVÄN KYLMÄÄ! Ensimmäisenä iltana ehdimme heittää pari tuntia saaden muutaman tapahtuman sekä yhden alle vanhan alamitan. Oli ehkä parempi lähteä saareen nuotion ääreen pohtimaan tilannetta juhlan kunniaksi tilaamani viskin kanssa. Ilta menikin rattoisasti tihkuisessa kelissä, mutta onneksi sisäinen villapaita lämmitti laadukkaan entrecoten kadotessa nälkäisiin suihin! Telttaan oli mahtava kellahtaa - kansi kiinni ja kuulemiin.

Perjantaina meitä tervehti heti aamusta kauhea sumuseinä ja repaleisten pilvien välistä siivilöityvä heikko valo. Aivan kuin marraskuuta elettäisiin. Onneksi kaikilla oli mukana Ursuitit ja heittely onnistui ihan mukavasti, grillitaukoja saarissa ei vaan viitsisi tällä kelillä pitää millään...

Kaikki lähtivät innokkaina yrittämään ja tuhnuisen 6 m/s SE tuulen saattelemana kivikkoihin sinkosi Truttaa, Vekkulia, Trout Quiveria, Ismo Zalsaa sekä JKta. Värit olivat keltaista, pinkkiä sekä silakkaväriä. 

Alkanut kevät oli tyssännyt täysin toukokuulle tullessa ja olikin arvoitus missä kalat olisivat. Ne eivät olleet kärjissä, eikä niitä oikein kivikoistakaan suoraan löytänyt. Tuli melkoinen tenkkapoo lähteä hakemaan taimenia kun ei ollut ihan varma missä ne olisivat. Heitimme melkoisen tovin ensin kärkiä, uppomatalia sekä luiskia, mutta niissä ei ollut mitään. Liian ulkona oleva yksittäiset kakut eivät siis toimineet. Tässä kohtaa on jokaisen hyvä pohtia lämpötilan vaikutusta kalan sijaintiin, sillä koska silakan pääjoukot eivät olleet ilmeisesti vielä tulleet kudulta, niin eivät taimenetkaan halunneet olla kylmässä vedessä vaan ne piti löytää 6-7 asteen vedestä. Mutta mistä sellaista vettä tähän holotnaan löytäisi? Kartta käteen.

Tuuli oli mieto SE ja pienempien saarten kärjet tyhjiä. Kalenteri taas kertoo, että yleensä tähän aikaan kalat ovat jo kärkien tuntumassa, lämpömittari kertoo karua 5,4 asteen lukua eli huhtikuun numeroita. Pikainen veneparlamentti ja pohdinta. Ratkaisu on siirtyä isojen saarten lahtiin ja reunoihin. Keli on vaan niin järkyttävä, ettei oikein huvita tehdä liian isoja siirtymiä etenkään kun et näe kuin noin 100 metriä. Piti GPSn avulla hahmottaa missä oltiin.

Siirtyminen isojen saarten luo tuottaa tulosta. Saamme kaloja, mutta koko ei vakuuta. Erittäin ärsyttävät värit toimivat ja noin 50 cm kalaa nousee muutamia kappaleita sekä myös pari smolttia. Hemmetin vaikeaa. Kunnon kalat jossain ja pienet nakertaa. Heitän erään ison saaren reunan sisälahdelman ulkoreunaan ja pam! Nyt on tärpissä voimaa ja saman tien kala ilmaan. Pullea on mutta ei riittävän iso. Näyttävät kiemurat ja haavaus. 55 cm. Tyvärr. Ei muuta kuin kala hellästi takaisin ja punainen tuulenkala takaisin veteen. 

Samaan aikaan Janne lähettää viestin: 67 cm/4 kg & CR! Komeaa. Saamamiehenä on ollut Chrisu, joka on heittänyt hyvin lentävän Rapala Max Rapin hyvinkin alkukeväiseen paikkaan. Kala oli ollut todella hyvässä kunnossa ja antanut hienon taistelun, joten Chrisu päätti pistää sen takaisin jonkun toisen iloksi. "Meillä on niin laadukkaat eväät, ettei tarvita enää kalaa sen päälle", tekijämies kommentoi. Janne mainitsi puhelimessa, että hän oli myös saanut noin 60 cm luonnonkalan, CR tottakai ja Chrisulla karannut iso sitä ennen kun siima oli sotkeutunut keulamoottorin potkuriin. Me ja Turun pojat jatkoimme heittelyä iltaan asti ilman suurempien kalojen kohtaamisia. "Silppua tuli paljon", kommentoivat miehet Aurajoen varrelta.

Perjantaina ruoskittiin noin 21.30 asti eli käytännössä tunteja tuli noin 12. Tänä iltana grillillä tirisi luomu sisäfile...ai että se maistui kaikille! Sateen tihentyessä kokoonnuimme PJ-telttaan kamiinan ympärille, meillä oli tosin Santun ja Juhan kanssa oma retkiteltta, mutta illanvietto oli mukavaa isossa teltassa sateen ropistessa ja porinan noustessa. Viskin, votukan, oluen, rommin piipputupakan ja sikarinhuuruisessa tiipiissä merellä kuihtuneisiin mieliimme hiipi ajatus: perustetaan Kansallinen Taimenrintama (tällä ei siis ole mitään tekemistä uusnatsien tai muiden militanttien ajatusten suhteen). 

Kansallisen Taimenrintaman kantavana ajatuksena on puolustaa rannikkomme upeinta urheilukalaa ja samalla ajaa verkkomiehet ahtaalle. Selvittyämme lauantaina taas heittokuntoon ajatus tuntui edelleen hyvältä. Saa nähdä mitä keksimme - verkkomiehille tämä ei tiedä niin hyvää ;) 

Lauantai alkoi lupaavasti, mutta päättyi täysin pläkään. Tapahtumia oli koko tiimillä muutama. Lopettelimme meininkiä noin klo 17 lauantaina ja laskin, että yhteensä kaloja taisi tulla 21-22 kpl. Eli ihan ok luku, mutta koko oli valitettavan pientä. Pistän kyllä osan kylmän veden ja paskan kelin piikkiin. Normaalistihan olemme järjestäneet Safarin aina viikolla 20, nyt se pidettiin viikolla 19. Ehkä siis kannattaisi pitäytyä viikossa 20...

Kaikkein isoin tapahtuma sattui Nikolle ja Mikeylle: pojat lähtivät kohti rantaa ja sitten kolahti. Plotteri näytti kivet eri paikkaan ja vanhaa kulkujälkeä myöden ajettuaan he kolauttivat kiville. Kalaevä poikki, potkuri vääntyi joka lavasta ja vaihde ei mennyt päälle. Onneksi satuimme olemaan lähellä ja haettiin pojat hinaukseen. Olipahan lopetus!

PS.
Kelissä tapahtuu loppuviikosta odotettu muutos lämpimään suuntaan ja kala aktivoituu koko rintamalla nyt tämän viikon aikana. Silakkaa tulee vielä paljon mereltä kudulle ja osa saattaa olla jo matkalla takaisin. Dinneri on siis katettu taimenelle ja kun vesi lämpenee noin 9-10 asteeseen niin korkit ratisevat auringonlaskun aikaan mukavasti.

Kannattaa siis nyt viimeistään olla liikkeellä jos haluaa päästä painimaan kunnon kalojen kanssa, jotkut sitä jo eilen olivat päässeetkin tekemään - muistakaa myös vastuullisuus ja kohtuus. Mittakalojen parven sattuessa kohdalle ota yksi ruokakala ja päästä muut menemään. Tai päästä vaikka kaikki kuten Chrisu. Jokainen tehköön oman päätöksensä. Itse otan silloin tällöin istarin jos se vaan mitan täyttää. Onhan kala hyvää!

Kuvista vastasivat Janne Koivisto & allekirjoittanut.

Suurin osa Safarista ajettiin tällaisissa olosuhteissa.

Tilasin 15 juhlasafaria varten Skotlannista Caol Ilalla tehdyn Islay-saaren savuisen pullotteen - Ahdille tietenkin!

Alle 60 cm vapautus

Tervemenoa ja hyvää jatkoa!

Jannen tekemä erikois-Trutta päätyi Chrisun pakkiin...

Hinasin Turun pojat noin 10 merimailia...

Uusi Honda 100 hv kiskoi ison Busterin vaivatta 18 solmua turvasatamaan.

                           
                         

MERITAIMENTA NAPPASKENGISSÄ

Pahoittelut heti kärkeen, että ei ole ehtinyt tänne naputtaa. Uuden Kalastus-lehden numeron teko oli sen verran työlästä, että ei ole jaksanut yhtään lisää kirjoittaa työpäivän jälkeen. Onneksi lehti on ulkona ja seuraavaa tehdään. Siinä välissä on ehtinyt käymään kalassakin.

Kevät tuli tänä vuonna todella aikaisin ja laskin veneen 28.3. En muista milloin olisin yhtä aikaisin pulkan veteen heittänyt. Tälle kaudelle päivittyi myös kone uuteen 100 hv Hondaan ja elektroniikka Lowrancen HDS 7 & 5" malleihin. Olen enemmän kuin tyytyväinen uusiin vermeisiin. Etenkin moottori on huimaava peli. Ihan kuin turbiinilla ajaisi, murea humina käy takaa ja vene kulkee yli 36 solmua.

Muutama taimenkeikkakin on takana, vaikka siikaonki on vienytkin enemmän aikaa. Ihan jäiden lähdön jälkeen saaliina oli erittäin laihaa noin 50 cm kalaa, jotka kaikki pääsivät takaisin. Raportit kertoivat kuitenkin isoista kaloista, mutta kohdalleni niitä ei sattunut. Lämpöaalto toi silakat noin pari viikkoa etuajassa ja sitä myöden saapuivat myös ensimmäiset taimenten sotajoukot. 

Metro-lehdessäkin raportoidut nuorten jantterien 5-kiloiset Hietalahden altaasta pistivät miettimään, että millainen rotta se taimen onkaan kun rapaiseen satamaan kauniin olemuksensa pistää. Hienoja kaloja pojilla, mutta pakko sanoa, että ainakin itselleni meritaimenen kalastus on myös aistikkaita maisemia ja raikasta meininkiä, jota Hietalahden allas ei mielestäni tarjoa. En siis ole kalakade noista eväkkäistä ;)

27.4. oli päivä, jolloin lämpötila oli päivällä noin 15 asteen tienoilla. Mieto 5 m/s tuuli henkäili lounaasta ja nappaskengillä oli kiva steppailla Stadilla. Perhepöhinöiden jälkeen olin sopinut sukelluskalastaja Ville Lahikaisen kanssa taimenkeikan ja lähdin sinne käytännössä suoraan cityvarusteissa, mitä nyt pipon ja toppatakin kävin himasta hakemassa. Nappaskengät jäivät jalkaan.

Ilta oli miellyttävä ja ekat heitot etelän lahteen sinkoutuivat noin 19.15 kieppeillä. Itse heittelin pientä Trout Quiveria tiikerin värisenä, (uistin jota on todella vaikea löytää nykyisin) ja V. Lahikainen "ruoski" menemään Kuusamon Taimenella. 

Oli jotenkin kalaisa olo, vaikka olimme nähneet Santtu Poutasen veljensä Juhan kanssa tulevan MP-keikalta. Heitin uistimen paikkaan, josta olin ennenkin saanut noin 50-60 cm väliin olevia taimenia. Kelaan rauhassa ja vapa nytkähtää. Perhana, pohja. Mutta sitten nytkähtää uudestaan. Ei perkele. Tää on kala, huudan keulaan ja pian erittäin raavas noin 70 cm + kala näyttäytyy pinnassa. Tukevan kalan tietää siitä, että ne eivät juuri hypi vaan vetävät massalla. Niin tämäkin. Zillionin jarru on varsin tiukalla, mutta silti siimaa syöksyy ulos kovalla vauhdilla. 20 metriä pohjoiseen - 20 metriä itään - 20 metriä etelään - 20 metriä länteen. Steppailen nappaskengilläni takatuhdolla kuin Fred Astaire konsanaan, mutta kala ei osaa päättää mihin menee. Peukaloni tietää kertoa, että PowerPro on melkoisen karheaa kun siimaa sihisee tässä määrin ulos...

Kala saadaan pitkän väännön jälkeen haavimisetäisyydelle. Huomaan, että keulasta tarjotaan ankarasti haavia, kun kala sukeltaa veneen alle. Siimaa lähtee taas ja Lahikainen nostaa haavin, kala on puoliksi siellä, mutta ei ihan. Saatana, nyt se tippui, kiroan, mutta kala on vielä kiinni. Ssssssssss, kuuluu kelasta ja iso taimen vie viimeistä kertaa, sillä kauniin käännöksen jälkeen näen koukun irtoavan...hiljaisuus laskeutuu. Vika ei ollut haavimiehen. Vika oli siinä, etten tajunnut, että kala oli jo haavissa veneen alla, mutta pyysin lopettamaan kaivamisen. Vitutti. Vitutti itse asiassa aivan helvetisti. Noin isoa kalaa taisin viimeksi pidellä vuonna 2012 megataimensafarilla. Ei voi mitään. 

Siinä karkasi noin 4-5 kilon kala. Nöyränä heittelin uudestaan ja noin 10 minuutin jälkeen nappasi taas. Kauhea tärppi ja heti ilmaan. Ei ihan niin iso, mutta ryhdikäs kala kuitenkin. Erittäin pirteä veijari vie siimaa miten haluaa ja puskee pintakalvossa niin, että pienet aallot muodostuvat muuten tyyneen pintaan. Kelaan kalaa lähelle ja näemme, että massaa on kertynyt eikä mitta jää ainakaan alle 60 cm, joka on nykyisin alamitta. Hyppyjä, pyörityksiä ja tynnyriuinteja - Owner #4 pitää.

Kala kopataan tyylikkäästi haaviin ja pienimuotoisen kättelyn paikka, sillä tämä on tavallaan hyvitys ison kadottamiselle. Mittaan kalan: 61 cm. Ottaako vai eikö? Mitta ylittyi ja iso karkasi. Kunnon kala kauden aloitukseen. Perkele. Pappia pöytään. Ruokakala tai pari ei kaudessa ei kantaa tuhoa. Puntari ilmoittaa varsin hyvän painon, 2,85 kg. Mahasta löytyy 6 silakkaa.

Ihan kiva kala vielä isomman hyvityksenä. Kello on 20.40. Heittelemme vielä tovin ja keulamiehellä käy kala kiinni, mutta ei pysy. Ilta hämärtää ja on aika suunnata kotisatamaan. Hieno iltapisto!

P.S. kävin tämän viikon tiistaina jälleen nappaskengissä pistolla. Testasin aikakalastusta: 10 minuuttia ja jos ei tule kalaa, niin kotiin. Oli uskomaton syönti. Tasan 50 cm ja toinen samanlainen 8 heitolla. Saivat vapauden totta kai. Luulen, että kalastan tämän kevään nappaskengissä, jotta saalista tulee... ;)

Järven tarina

Hienoa elokuvaa on tulossa, kun kautta aikojen katsotuin suomalainen dokkari "Metsän tarina" saa jatkoa vedenalaisen maailman merkeissä.

Järven tarina -traileri on katsottavissa täältä » 

Ruutukaappaus Järven tarina -trailerista.

(Matila Röhr / Eyeworks Finland)

Kausi 2014 avattu

Nyt eletään sinänsä mielenkiintosta kevättä, että virvainvehkeet piti kaivella esiin ennen kuin oli edes kerennyt syventyä talvisiin perhonsidontailtamiin.

Käytiin kaverin kanssa katsastamassa jäätilannetta, joko saisi sorapohjille siikapyynnöt makaamaan. No, virtakapeikko oli auki sekä jonkunnäkönen sula keskellä selkää olevan karikon luona, muutoin vielä paikat jäässä. Siikaonget pyytämään ja odottelemaan. Odotusta ei palkittu, siikojen merkeissä...

Silloin kun odotuksia ei ole lähtökohtaisesti ollenkaan, tuntuu tapahtuvan hienoja asioita?

-Vesku

SARVIKUONOJEN MAA

"Ei voi olla totta!"
Siinä ensimmäinen ajatus, kun päivän (4.2.2014) uutistarjontaa on seurannut. "Eihän tuo voi olla mahdollista?"

Mutta on se. RKTL on tutkinut Pikkalanlahden kalastustilannetta ja antanut siunauksensa täysin käsittämättömälle toiminnalle. Särkikalojen poistokalastuksen varjolla harjoitettava ammattimainen rysäkalastus saa jatkua. Olkoon, että kalastajat itsekin myöntävät vain sivusaaliin (esim. kuha ja taimen) tekevän rysäpyynnistä mielekästä ja kannattavaa.

Yhteys tähän blogiin on ilmeinen: pöyristyttävillä lupakuviolla rysiä on viritetty aivan kriittisiin paikkoihin jokisuulla, taimenen lisääntymisreittejä kattaen.

Kaksi askelta eteen- ja yksi taaksepäin, vai miten se menikään. Uskon vahvasti, että tämä päätös jää väliaikaiseksi ja muutaman vuoden sisällä haihattelu on loppunut ja järki voittanut. Yhtään rysää ei tuolla silloin enää ui. Turhauttavan hitaasti ja takkuillen etenee Suomen tie kohti valistunutta ja sivistynyttä kalastusvaltiota.

Seuraavassa linkki Ylen uutiseen, jossa asiaa puitu yksityiskohtaisemmin ja eri näkökannoilta: Lue täältä » 


-Mikko Kuikka

Meritaimenen alamitta nousee 60 cm:iin

Näin on. 1.1.2014 alkaen mertsarin alamitta on 60 cm. Jos mittakalan saaminen esimerkiksi tänä syksynä on ollut haastavaa, tulee se jatkossa olemaan erittäin haastavaa. Omilla viimeisillä kolmella reissulla, isompien ja pienempien porukoiden kanssa on mittakaloja tullut about suhteessa 70:2. Uuden mitan mukaan suhde olisi 72:0.

Usein se ns. "mittakala" on vain spekulatiivinen rajapyykki (no okei, on niitäkin jotka käyvät saalistamassa meritaimenta ainoastaan omaa buffet-pöytäänsä varten). Meille joille se on toissijaista, ei mitan nosto aiheuta mitään erikoista, ehkä ainoastaan niiden reissurapsojen kirjoituksiin. Jatkossa lisääntynee raporttien senttilukemien ilmoittaminen, esim. "Päivä merellä takana - 59, 57 ja 54 cm plus irtipäässeet". Hienoja kaloja, varmasti hienoja taisteluita ja muutenkin tunteikkaita kalastushetkiä, eli juuri niinkuin pitääkin?

Toivottavasti alamitan nosto vaikuttaa sitten siihen, että muutaman vuoden päästä saadaan reilusti uuden mitan täyttäviä kaloja siimojemme päihin. Meistä arvonsa tuntevista meritaimen heittokalastajista se ei pelkästään ole kiinni. Vaikka kuinka kunnialla noudatamme asetettuja alamittoja, on aina ja aina tulee olemaan myös niitä jotka eivät lakeja noudata. Voi vain kuvitella kuinka jossain saaristossa, saarnipuiden alla savupöntössä tirisee komeita alle 60 cm "lohia". Mutta ei mennä siihen eikä ruodita asiaa sen enempää, tehdään me se mitä meiltä odotetaan. Voipahan sitten kiikkustuolissa miettiä että ainakin parhaamme yritimme.

No se siitä. Eilisen päiväpiipahduksen saldona oli kaksi ylöstullutta ja yksi karkuutus. Kalojen koon arvaattekin. Oma kauteni saattoi loppua tähän, mutta ne ketkä kynnelle kykenee, käykäähän vielä kokeilemassa löytyykö kohta historiallista, 50 cm mitallista meritaimenta.

Tässä vielä kolmen ämmän todistusaineistoa kuudesta kympistä:

http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/131114_muutos_kalastusasetukseen.html

-Anttu

CAFÉ AU STADI

Eilen vesillä. Tapahtumat alamittaa - ei raportoitavaa, mutta se, mikä pistää raportoimaan on kamala Vantaanjoen paskavesi. Sunnuntain ihana kirkkaus oli poissa ja paikalla oli kaamea savinen liete, jossa näkyvyys noin 30 cm. Ei paljoa ollut heittopaikkoja Helsingin edustalla kun piti vimmalla hakea kirkasta vettä. Onneksi sitä löytyi pieni kaistale, josta tulikin tapahtumia, mutta muuten tilanne on huolestuttava. Ohessa kännykkäkuva vedenpinnasta Mäntykarin kohdalla.

SILPPUA JA PALJON TAPAHTUMIA

Otsikko kuvaa hyvin meritaimenen pyytäjän saalista PK-seudulla tänä syksynä. Ei ole oikein nyt syksyllä ollut kirjoitushaluja. Kauttahan päästiin aloittelemaan jo järjettömän aikaisin elokuussa veden lämmön ollessa noin 17-18 astetta. Silloin olin itsekin mukana todistamassa isojen taimenten sisäänmarssia pääosin näköhavainnoilla hyppivistä eväkkäistä jopa viiden kilon kokoluokassa. Pääsin muutamaa pitelemäänkin, mutta karkuutusten määrä oli sanoinkuvaamaton. Tällejä ja uistimen häätöjä tuli todella usein.

No, aikaa meni ja tuli syyskuu. Lämmöt jatkuivat ja vasta kuun loppupuolella päästiin jo vähän maistelemaan kokojakin. Otin eräksi kerrankin hyvin kiinni olleen istarin 57 cm, 1,88 kg.

Lokakuu meni kylmissä pakkaskeleissä ja heikkoa oli syönti. Pari alamittaista koko kuun aikana ei aiheuta toimenpiteitä. Kävin välillä jopa haukea kalastamassa Ahvenanmaalla.

Marraskuu, tuo synkkä, mutta usein kalaisa kuukausi avattiin eilen 3.11. kolmen taistelijan tulivoimalla. Sami Pitkäsen ja Santtu Poutasen kanssa suuntasimme Stadin edustan paikoille todella upeassa tuhnukelissä ja sumun seassa piti ajella todella varovasti kuten Tallink Superstarin kohtaaminen kuvassa osoittaa.

Kalastus itsessään oli nautittavaa pienen mainingin ja noin 3-4 m/s S ja SE tuulen sävyttämänä. Kaikki oli siis kohdallaan, mutta pääasia, eli saalis ei. Saimme päivän aikana kaloja ylös noin 13-14 kpl, josta Sami nakutteli mattanoutajalla puolet, "suurin" kala oli saamani 46 cm ja kaikki muut menivät osastolle 35-45 cm. Kalat päästettiin takaisin siististi. Muut uistimet, jotka kunnostautuivat olivat alutrutta kilohailina, tuulenkala harmaana (RIP, tapahtui uskomaton juttu: irtosi uistinrenkaasta heitossa ja leikariin jäi vain rengas...) sekä keltainen Vekkuli. Näiden lisäksi tapahtumia kuten tällejä ja karkuutuksia oli varmaan ainakin 10.

Veden kirkkaus oli merkillepantavaa. Harvoin on päässyt Helsingin edustalla kalastamaan näin kirkkaassa ja upeassa vedessä. Pohjatkin olivat huippua: leopardipohjaa ei ole pitkään aikaan näkynyt ja nyt saimme nauttia väsytyksestä todella laadukkaissa puitteissa. Sami oli innokkaana kameramiehenä vauhdissa ja kiitos hänelle hienoista fotoista tässä rapsassa.

Kausi jatkunee vielä melko pitkään ja toivotaan nyt, että isot rantautuisivat tähän PK-seudullekin sillä sekä länsi että itäpuolelta PK-seutua on raportoitu karkeista taimenista...

Pieniä, pieniä, pieniä

Häpeällisen vähän olen tänä syksynä käynyt merellä erinäisten työ- ja muiden kiireiden takia. Nyt on kuitenkin takana perinteinen syysreissu yhdeksän kaverin kanssa kotivesillä. Kolme kalastuspäivää saatiin heitellä enemmän ja vähemmän tuulisissa ja sateisissa keleissä. Keliolosuhteet ei kuitenkaan onneksi äityneet ylitsepääsemättömiksi, joten saimme nauttia hyvästä ja kalaisasta meritaimenreissusta.

Ensimmäinen kalapäivä eli torstai antoi jo hyvää osviittaa kalojen aktiivisuudesta, kunhan vain löysi sopivasti tuulensuojaisia heittopaikkoja. Jokaiseen veneeseen saatiin kaloja ja taisi olla niin, että jokainen ukko sai ainakin jotain tapahtumia. Perjantaina homma jatkui siitä mihin edellisenä päivänä jäi. Ei ollut juurikaan väliä heittikö luonnon-, vai ärsykevärisillä uistimilla ja kaikissa veneissä päästiin kaloja taas väsyttelemään. Eilen oli reissun sateisin päivä eikä tuulikaan ollut pois kuvioista. Taukoamaton sade ei kuitenkaan vaikuttanut kalojen aktiivisuuteen, päinvastoin. Itse ajoimme melko ulos rannikolle, mutta kalaa saatiin erinomaisesti myös lähempää.

Ylös saatujen mertsarien kokonaissaldo ryhmällemme oli n. 40 kalaa. Tämä olikin yksi saalisvarmimmista reissuistamme, mutta, mutta... Ei yhden yhtä mittakalaa tullut ylös. Jotkut sellaisiakin sai hetken vapojensa päässä pidellä, joskaan mistään enkkakaloista ei ollut niissäkään kyse.

Toivotaan että pääsemme jatkossa nauttimaan myös suurempien kalojen väsyttelystä, kauttahan on onneksi vielä reilusti jäljellä.


-Anttu

KESÄISET TAIMENKARKELOT SYKSYLLÄ

Aktiivinen kalamies Mikko Kuikka on tehnyt mielenkiintoisia havaintoja alkusyksyn meiningistä ja jos kalan aktiivisuus on ns. syönnöskaudella samaa luokkaa niin voinemme odottaa hyviä raportteja tänne. Kuvassa sääennuste 5.9.

Otsikko saattaa kuulostaa provosoivalta, mutta varsin vilkas kalatapahtumiltaan on ollut loppukesä tai alkusyksy - kuinka ajanjaksoa sitten haluaakaan kutsua. Terminen syksyhän starttaa ennusteiden mukaan tänä vuonna vasta alkavalla viikolla 39, poikkeuksellisen myöhään.

Meritaimenkausi pyörii silti jo täysillä. Hyppykalat säväyttävät tilanteen tarkistuksillaan: kuka tai mikä nyt tulee arjen eloa häiritsemään? Aktiivisimmat ja/tai suuttuneimmat käyvät jopa muistuttamassa tunkeilijaa vihaisella iskulla.

Niin, käyttäytyminen on useimmiten hyvinkin reviiritietoista. Tämä taimenten ensimmäinen aalto, joka ui sisään jo sydänkesästä alkaen, muodostuu suurelta osin kutuun - enemmän tai vähemmän onnistuneesti - valmistautuvista yksilöistä. Ja käytös on sen mukaista.

Vasta silakkaparvien rantautumisen ja veden lämpötilan painuessa 13-14 asteen paikkeille saapuvat kirkkaat syönnöskalat. Kutukaloista mainittakoon, että tuoreeltaan rantautumisen aloittaneet yksilöt ovat vasta hitusen "väriä ottaneita" ja lihaltaan hyvinkin priimaa eräksi harkittavaksi.

Korkeimman meriveden lämpötilan kala lähiviikoilta nousi allekirjoittaneelle 18,4-asteisen pintaveden alta. Aika huima lukema. Tuskin ulkoreunalla vesi on koko kesän aikana noita asteita saavuttanutkaan. Tyypillistä tälle ajanjaksolle on runsaatkin kalahavainnot hyppivien taimenten ja toisaalta ärsytettyjen tällien muodossa. Taimenet ovat kesän tankanneet ja ovat lämpimässä vedessä voimiensa tunnossa. Uskomaton tempo on niiden menossa, välillä ilmassakin. Moni kala jatkaa uimistaan häiritsijän mestoiltaan karkotettuaan. Hienoa sporttia.

Ilahduttava on myös havainto rasvaevällisten kalojen osuudesta ylös asti saaduissa taimenissa. Jopa 30-40% on kuulunut tuohon kategoriaan, mukana ällistyttävän upeita saletti luonnonkaloja. Nämä evälliset tietenkin vapautetaan koosta riippumatta sataprosenttisesti, eikös vain?

Kolikolla on kääntöpuolensakin. Kalaa on paljon, enemmän kuin miesmuistiin. Tuo fakta on herättänyt myös jo hieman uinahtaneen verkkokansan. Kiinteitä pyydyksiä näkyy enenevissä määrin. Kutuun valmistautuvia kaloja on tietysti myös sisempänä, harrastajaverkottajien ulottuvilla. Ja saalista nousee. Itse olen kuullut jo kolmesta yli 87 cm kalasta, kyseenalaisella keulapaikalla 9,5 kilon upea (ainakin teoriassa) suvun maksimaalinen jatkaja. Ja verkkohan ei tunnetusti eväleikattuja kaloja pyytämistään yksilöistä osaa erotella.

Yhteenvetona kuitenkin kaksi pointtia. Taimenia on meressä paljon ja istutukset ovat ilmeisen hyvin onnistuneet. Myös valikoivalla kalastuksella on ilman muuta merkityksensä, sisäistetty tapa näkyy suoraan saaliskalojen koossa. Ja vieläkin ilahduttavampaa, rasvaevällisten ja mahdollisten kudussa onnistujien määrä on lisääntynyt suhteessa vieläkin voimakkaammin.

Malttia ja fiilistelyä, toki myös sopivassa määrin kulinaarista herkuttelua - kehityksen suunta on yleisesti ottaen varsin hyvä! 

Mikko Kuikka 

KOLMEN LAJIN ILTA

Veden lämmön laskettua mukavasti oli itselläkin pakko yrittää ehtiä vesille. Luvattoman vähän ehtinyt tänä keväänä ja se syö miestä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Iltasatujen ja puurojen jälkeen pyöräilin hirveällä kiireellä rantaan ja irtauduin 21.15. Kovatuulisen päivän jälkeen maininki oli varsin reipasta ja esimerkikiksi länsipuolen kärkiä ei voinut heittää olenkaan. Olin yksin liikkeellä ja tarkoitus oli heittää pari tuntia tehokasta - taimen tietenkin mielessä. Uistimet keltaista ja oranssia.

Ajelin Stadin edustan uloimmille isommille saarille ja heitin suosiolla tyynen puolta, koska keli oli länsireunalla sen verran karkeaa, ettei ollut mitään mieltä heittää pesukoneeseen. Tapahtumia tuli kyllä mukavasti illan aikana, mutta jokainen kontakti oli väärä.

Ensin tuli tyynestä matalan kakun päältä noin 65 cm nokkis, kauden eka ja vasta nyt. Tärppi oli kova ja luulin eka taimeneksi mutta nopeastihan se paljastui merten kiemuraksi. Kuvan oton jälkeen se luiskahti irti ja irtosi samalla. Kuvittaja Sakke Yrjölä on tilannut yhden nokkakalan malliksi mutta en päässyt viemään sitä hänelle.

Seuraavasta paikasta siimaa ravistaa kevään istari, noin 25 cm smoltti. Vähän tämän jälkeen uistimessa rimpuilee erittäin punaeväinen ahven ja pari heittoa tämän jälkeen vielä kaksi smolttia. Ehkä hommassa oli vähän väkisin suorittamisen makua, mutta pakko se oli mennä, koska isoa kalaa on vielä heittomiehen etäisyydellä. Veden lämpö oli alimmillaan tasan 10 astetta, joten toivoa on. Itselläni vaan reagointi optimaaliseen keliin ei ole mahdollista, joten yritän päästä aina iltasatujen jälkeen. Parempi sekin kuin ei mitään!