Tähän aikaan keväästä Gotlantiin lähtijöillä on jo kova polte päällä. Reissu lähestyy ja mietitään, mitä pakataan mukaan. Eniten tuskin tulee mietittyä vaihtokalsareiden määrää vaan uistinarsenaali on se, missä toivoo onnistuvansa mahdollisimman hyvin. Helposti homma menee siihen, että hankintoja tehdään ”vähän yli” ja rasioita kertyy mukaan liikaa. Ylihamstraamisen perimmäinen ajatus on, että luotetaan onneen löytää siitä sadasta uistimesta se taikakalu. Tällöin mennään jo enempi siis tuurilla kuin taidolla. Kalastettaessa on myös työlästä kantaa mukana pullollaan olevia uistinrasioita ja jatkuvasti uistinta vaihtamalla niitä hyviäkään uistimia ei ehditä käyttää – ainakaan järkevästi. Hyväkin uistin tarvitsee peliaikaa, koska kalat eivät ole aina isku päällä, uitti vedessä mitä tahansa. Liian tiuha uistimenvaihtoväli ei siis kerro välttämättä kalastajalle mitään uistimen hyvyydestä tai huonoudesta ja koko hommassa on vähän sekoilun makua.

Näin kävi siis itselle, kun ensikertalaisena astuin tuolle meritaimenten luvatulle paratiisisaarelle.


Entä nykyjään? Lainatakseni 5v. poikaani, joka päinvastoin kuin minä, osaa ja tietää mielestään jo kaikesta kaiken: "Helppo nakki kuin kääntötakki". Totta, nyt selviää n. 20:llä uistimella. Kymmenkunta rannikkovaappua ja toinen mokoma kevennettyjä lusikoita, niillä pärjää.
Tuo määrä kulkee vaivattomasti mukana ja kattaa värivalikoiman. Ellei kalaa silti kuulu, vika on yleensä ollut minussa tai kaloissa, eli valitsen kalastettavan paikan väärin tai kalat ovat passiivisia.
Uudella paikkavalinnalla aiemmin tyhjää pyytäneet uistimet saattavat antaa taas kalaa hyvin.

Vinkkini Gotlantiin lähtijälle on, että valitse käytettävät uistimet kahta pääasiaa noudattaen:

1) Pitkälentoinen (kalastettava alue kasvaa ja kalastaminen onnistuu vastatuuleenkin)
2) Matalauintinen (uistinta pitää pystyä uittamaan polven syvyisessä vedessä)


Kireitä siimoja !