Ihan kintaalla on!

Aivan lähiaikoina, kenties -päivinä, meritaimen alkaa syönnöstämään ns. normipaikoilla. Kalastus muuttuu pykälää mielekkäämmäksi lämpötaskujen ja sisälahukoiden ronkkimisen sijaan. Myös syöntiajat tasaantuvat ja ravinnonhaun aktiivisuus lisääntyy.

Silakka on jo paikalla! Ehkä selkeimpänä indikaattorina voidaan pitää Lauttasaaren sillan "litkajuhlia", jotka ovat täydessä vauhdissa. Kevätkutuinen silakka aloittaa suvunjatkamisen veden lämpötilan noustessa kuuteen asteeseen. Toki kutu jatkuu tuosta rajapyykistä vielä pitkään.

Eilen keskiviikkona väyliä ylitettäessä kaikuluotain piirsi useassa kohtaa hurjia silakkaparvia. Kolmipiikkiä löytyi paikoitellen tutummistakin pelipaikoista. Osuipa kalakaverin silmään tuulenkalakin. Taimen kuitenkin vielä noista kohdin puuttui, vaikka vedenlämpö iltapäivällä kohosi jo 6,5, jopa seitsemän asteen mukaviin lukemiin. Tosin voimistunut maatuuli varmasti myös pumppasi lämmennyttä pintavettä ulommas. Ja toisaalta päivän mittaan lämmin sää ja auringon porotus tekevät oman tehtävänsä. Varhaisaamusta pintavesi oli viiden hujakoilla noissa samoissa paikoissa, kun niitä läpi ajeltiin kohti varhaiskevään spotteja.

Tuntuukin vähän siltä, että taimen on, luultavasti säännönmukaisesti, "hieman myöhässä" kunnon tankkaamisen aloittamisessa. Vastaavaan tyyliin, kuin silakan painuessa kudun jälkeen takaisin avomerelle, osa taimenista jää vielä joksikin aikaa pyörimään yllättävänkin sisälle ravintokaloja etsimään.

Mutta tosiaan, viimeistään, kun seuraava matalapaine säämuutoksineen saapuu ja vedenkorkeus kääntyy selvään nousuun - silloin lienee viimeistään luvassa jytinää laajemmaltikin. Ja meidän kaikkien odottelema mertsarikauden huipentuma pääsee täysin palkein käyntiin!




Mikon (MQ) -puolesta PB Jouni

Lounaistuulta 3 m/s

Tiesin kyllä, vaan varmistin sen vielä kysymällä kokeneemmilta: "Onko tämä nyt sitten hyvä vai paras keli?" Vastaus oli lyhyesti: Paras!

No ei se ihan alkuun siltä tuntunut kun Saken kanssa perjantaina merelle lähdettiin. Jäimme ensin mantereen läheisyyteen tutuille pelipaikoille, joista ei kontaktia mertsareihin saatu. Matka jatkui piakkoin hieman ulommas saaristoon. Veden lämpö tippui noin 3,2 asteeseen, kun se alkupaikoissa parhaimmillaan oli 5,6 astetta. Tästä huolimatta muutaman tunnin kuluttua olimme jo pari "napuraa" narranneet ja pari seuriotakin oli ollut. Sen sijaan toverit jotka lähtivät samaan aikaan rannasta, menivät suoraan ottipaikoille (valinta sekin). Eikä siinä kauan kestänytkään kun viestit kertoivat iloista kuultavaa: 2,5 ja 4,3 kg komeat veneessä.

Muutaman tunnin kuluttua palailimme starttipaikoille ennen auringon poistumista näköpiiristä. Ja niinkuin pelimiehet sen tietävät; iltasyönnin alkaessa on syytä olla valppaana ja voimissaan - niin oltiin mekin. Sakke heitti Trutan kiviriutan viereen ja kuinka ollakaan, tuo jo kovin tutuksi muodostunut repliikki "KII O", kajahti ilmoille. Noin kolmosen kala ravisteli ja hyppi ilmassa, jättäen kuitenkin saamamiehen nuolemaan näppejään. Hetken kuluttua uusi rundi samaan paikkaan ja taas: "KII O". Sen Sakke väsytti ammattimiehen elkein ja saimme kalan turvallisemmalle puolelle venettä. Jälleen olimme ajautuneet kauemmas ottipaikasta, joten eikun sama kuvio käyntiin; vaihdetta päälle ja tuulen yläpuolelle Hiawathan lailla hiipien. Sitten jo möyrähteli pinnassa - aivan sama paikka. Heitin renkaisiin jotka kalat meille ystävällisesti merkkasivat (kiitti vielä siitä), ja ei siinä muuta tarvinnutkaan kuin alkaa nautiskelemaan väsytyksen ihanuudesta. Kun kala oli haavittu, heitti Sakke samaan kohtaan, JA TAAS oli kiinni. Kun tämä yksilö oli veneessä, koitti jälleen minun vuoroni. Heitto, ja kiinni. Nyt olikin sitten isompi kaveri siiman päässä, oikea jurottaja. Hetken aikaa kala antoi signaalia voimastaan ja kertoi elkeillään hyvin selkeästi kumpi vie ja kumpi vikisee. Ensin mentiin länteen, käytiin etelässä, sitten itään ja sitten en tiedäkään minne - ei ainakaan meidän perheen ruokapöytään. Kalaa emme kunnolla missään vaiheessa nähneet, ison hahmon vain kerran etäällä veneestä. Muuta en pysty tarkemmin sanomaan, kun että tämä oli ISO kala.

Yhden kalan Sakke vielä siitä paikasta sai, joten aikamoista hulabaloota voi mertsarinkin kalastus välillä olla. Kunpa vain useammin löytäisi itsensä oikeasta paikasta, oikeaan aikaan. Ylös saadut kalat kyseisestä hotspotista (5 m säteellä) olivat kooltaan 2,9 - 2,1 - 1,8 ja n. 1,5 kg (C&R). Koko sessio kesti suunnilleen 25 minuuttia, jonka jälkeen vapaaliput oli jaettu loppuun.

-PB A

Yritetään nyt pikkasen välillä "väitelläkin", ihan keskustelun viriämiseksi yleisemminkin eri aiheista. Periaatteessa olen monessa kohtaa Jounin kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Ja huomattavan (ilahduttavan) paljon on erityisesti meritaimenraporteissa yleistynyt kalan koon ilmoittamisessa vaikkapa reissuraporteissa senteissä kilojen ja grammojen sijaan.

Erityisesti kaikki C&R kalat ansaitsevat moisen kohtelun ilman muuta. Jos edes "tarvitaan" pituusmittausta. Tässä kohtaa jokainen tietenkin toimii omien ajatusmalliensa mukaisesti. Oikein tummat "mottipäät" ainakin pyrin vapauttamaan mahdollisimman kivuttomasti.

Sitten vastavänkäämiseen. Mielestäni kalan paino todellakin nimeää kyseisen yksilön aivan eri tavalla, kuin pelkän mitan käyttäminen. Itsekin noita on mukava (ja helpompi) jälkikäteen muistella "neljä-piste-nelosina" jne. verrattuna orpoon senttimäärään. Ja myös kalakavereille, kun vuosi toisensa jälkeen hehkutellaan tiettyjä yksilöitä tyyliin: "Ton kiven vierestä iski se ja se kala". Tosin kalakaverikin on tarinan kuullut jo luultavasti toistakymmentä kertaa ja osaa sen sanasta sanaan ulkoa...silti noita kertaillaan - ja fiilistellään.

Toki sitten taas Jounia peesaten, ei jokaista mitta- tai eräksi otettua kalaa ole välttämättä puntarilla käytettävä. Mutta, tässäkin jokainen tyylillään. Pari vuotta sitten aamutuimaan osui huima hetki; olin keskenäni kalassa ja puoleen tuntiin samasta paikasta kolme kalaa: 57 cm - 54 cm - 52 cm. Painot puuttuvat siksikin, että kaikki olivat myös C&R fisuja. Pitkä päivä oli edessä ja kotonakin jo graavin ainekset valmiina...

Tästä "lakisääteinen" alamitta ja jokaisen oma alamitta -teemasta noussee vielä paljon keskustelua tälläkin foorumilla. Löylyä kiukaalle vain!

Mikon (MQ) puolesta -PB A

Senttejä vai kiloja ?

Meritaimenen saadessaan, pyytäjää kiinnostaa yleensä eniten kalan paino. Saadun kalan visuaalista ilmettä ihastellaan, kuntoa – ja painoa arvioidaan – ja annetaan pisteitä. Kuten ihmisistä muinoin ajateltiin, ylipaino yhdistettiin yltäkylläisyyteen ja terveyteen. Kalaa arvioitaessa sama ominaisuus ei ole ihmisestä näköjään kadonnut. Vaikka kalat ovat yksilöitä ja jokainen niistä erilainen, kauniit ja tasaisesti asettuneet pilkut yhdistettynä krominkirkkaisiin kylkiin tuo pisteisiin lapinlisää myöhempien vuosien varalta. Sitä vastoin pienikin ruskeahko läiskä poskilla vie kalasta parhaan terän ja rosvosektorilta ei vältytä. Silmämääräisen pituus – ja painoarvion jälkeen kala usein punnitaan ja mitataan. Ennen punnitusta kala on saanut jonkinlaiset fiilispisteet ja saaliille halutaan antaa lopuksi jotain konkreettista – numerot.

Itselleni tuli jossain välissä vaihe, jolloin punnitus jäi pois ja vain pituus mitataan. Isot tai poikkeuksellisen lihavat kalat toki käy puntarissa, mutta nykyisin on yhdentekevää painaako normaalivartaloinen kala sata grammaa enemmän tai vähemmän. Kuulen tai myös kerron mielummin ”raivokkaasta ja hopeisesta seitkytkakssenttisestä” kuin tylsästi 72cm / 3.8kg kalasta. Kieli poskessa kirjoitettuna, fiilispohjaisissa asioissa, kuten kalastuksessa kuulijalle on myös mukava jättää tilaa mielikuvitukselle. Näin toimien todellisuudessa suoralla kelauksella tulleet tummemmatkin möyrijät saavat mielikuvituksissa hopeanhohtoisen värin ja hypyt yltämään korkeuksiin. Jos kaveri pyörii seuraavan yön hikisenä peiton alla raportointi on erityisen onnistunut.

Ei, kyllä pituuden mittaamiselle on syynsä. Omassa arvomaailmassa kalan pituus kertoo mielestäni enemmän kuin paino. Pituutta voidaan kasvaa (luusto) meressä vain tietyn verran vuodessa, mutta paino voi heitellä hurjastikin vuodenaikojen ja ravintotilanteen mukaan. Tietysti on hienoa jos 72cm kala painaa viisi kiloa, mutta arvostusta ei vähennä se, että painoa on saantihetkellä neljä kiloa. Kyseessä on sama kolmen merivuoden kala ja paino ei sitä muuksi muuta, koska iäkkään ja viisaan kalan olet naruttanut.

Voisiko punnitusrituaalin yhdistää peräti kalan nimeämiseksi? Kalan käyttö tarramitalla ja punnitus voi olla siis eräänlainen kastetilaisuus, miksipä ei? Onhan jälkeenpäinkin helpompi muistella sitä ”vähäpilkkuista kolmepistekakkosta” tai ”kakspistekutosta isopäistä nahkajussia”. Nimiä ne mielestäni on.

Moukaria - taas

Jahas, on minunkin aika kirjoitella tänne. Ensimmäistä kertaa muuten koskaan mitään mihinkään blogiin kirjoitan.

19.4. oli kylmä ja erittäin tuulinen päivä varsinkin iltapäivällä. Pääsimme laskemaan veneen vasta noin klo 17 maissa ja siinä vaiheessa tuuli huiteli jo 13 - 15 metrin lukemissa. Taivas oli mennyt pilveen ja valoa lukuunottamatta tunnelma oli varsin syksyinen. Aallot olivat kuin isoja moukareita kun ne iskivät laituriin...Mukanani mulla oli Inkoon taimenkunkku Tommi Pietiläinen vihreässä Ursuitissaan. 

Periaatteessa en olisi edes kelin puolesta lähtenyt, mutta pitihän sitä päästä talven jälkeen vesille ja kokeilemaan sähköremontin jälkeisiä tunnelmia - kaikki pelasi loistavasti ja nyt on Silverin lääväsähköt vaihdettu Lääkkölän Tapsan (kiitos Tapsa!!) toimesta kunnon meriveden kestäviin komponentteihin.

Kaivarista kun ajoimme ulos, tuli virkaintoinen kyttävene kyselemään rekisterikilpeä -sikaniska  ei ollut kunnolla nähnyt mustaa rekkaria sinisessä pinnassa. Valitti, että pitää vaihtaa teippi valkoiseen. Voi helvetti mikä aihe valittaa, keskittyisi ennemmin kesällä vahtimaan muskeliveneilijöiden sikailuja...

Kävimme ihan Helsingin rajojen sisäpuolella olevia aikaisen kauden mestoja läpi, siis hiekkarantoja mantereen tuntumassa. Tuuli oli kuitenkin sekoittanut lähes kaikki mestat ja näkyvyys oli noin 50 cm luokkaa. Lisäksi jouduimme ankkuroitumaan tuulen johdosta, vaikka aalto ei päässytkään mestoille, oli tuulessa vaikea pysyä ilman ankkuria.

Yhden varman kalakontaktin sain keltaiseen Trout Quiveriin, mutta lajista ei varmuutta. Saattoi olla hyvin selästä kiinni ollut siikakin, sen verran lähellä siikamestoja oltiin. Muuten oli hiljaista ja tuulen takia suuntasimme parin tunnin heittelyn jälkeen rantaan.

No, onneksi on kevät ja ehtii töidenkin jälkeen pikakeikoille iltasyöntiin. Kyllä se kausi tästä saadaan päälle kun hieman lämpenee!

Kylmää kylmää....

Eilen oltiin taas mittailemassa vedenlämpötiloja ja edelleen on kylmää. Lämpötilat vaihtelivat paikasta riippuen 1.7c - 2.5c ja päivän mittaan noussut lounaistuuli sekoitti vesimassat, sekä teki stopin kalastukselle. Kalat alkavat silti muodostaa pieniä parvia tyynimpiin lahdenpohjukoihin. Yhden pois päästetyn lisäksi kaloja oli kiinni, tai ne vain seurailivat uistinta veneen vierelle, mutta otti oli erittäin varovaista.

Viikon puolivälin tienoilla luvataan lämpeävää ja uskonkin, että jo viikonloppuna löytyy ensimmäiset lämpötaskut, jotka keräävät kaloja paistattelemaan päivää. Kevään kulusta riippuen, kuuminta aikaa eletään tästä kuukauden verran, jopa hyvän matkaa kesäkuun puolelle.

Töistä anottu viikon pituinen meritaimenloma aloitetaan vapusta ja toivoa sopii, että säät suosivat. Sitä ennen on myös ratkaistava mystinen ongelma veneestä tai pikemminkin sen sähköistä, missä akku tyhjenee itsekseen muutamassa päivässä tyhjäksi.

SE päivä

Hei, jannut kattokaa – kurkia! huikkasin, kun viisi lounaasta lähestyvää kurkea toivotti meidät tervetulleeksi venerannassa keväisenä aamupäivänä. Pitkät jalat taakse ojennettuina, suunta tarkasti pohjoiseen tuo pieni ryhmä lensi ylitsemme ja katosi taivaanrantaan vain yksi asia mielessään. Tuoksui merelliselle varhaiskeväälle. Jäälauttoja ajelehti majesteettisen hitaasti matkalla ”jonnekin” ja länteen katsoessa jää oli vielä kiinteää, mutta yhteysaluksen auki pitämä väylä merelle oli avoin.

Jäätilannetta olin käynyt katsomassa paikan päällä kahtena edellisenä päivänä ja toivonut kalapäivää pääsiäismaanantaille ja nyt oli SE päivä. Se päivä, mitä jaksaa odottaa vuodesta toiseen yhtä hartaasti – kuin pieni poika. Sisimpään vuosien saatossa muodostunut isompi pieni poika sanoi, että liian aikaista tulla kalaan, mutta pienempi oli tällä kertaa sinnikkäämpi ja sai pitää päänsä – hänellä oli näet uusi vene.

Näissä tunnelmissa kolmikkomme siis kasaili rauhassa kalastusvälineitään. Vene saatiin alas ja pienen teknisen ongelman jälkeen pääsimme liikkeelle. Vesi oli vielä kylmää, aivan liian kylmää meritaimenen kalastukseen. Toki kovalla uurastamisella voi yhden kalan saada, mutta kausi alkanee todenteolla vasta parin viikon päästä. Nyt tarvittaisiin aurinkoa lämmittämään matalia ja tummapohjaisia pohjukoita ja lahtia. Rannasta lähtiessä vesi oli muutaman kilometrin matkalta vielä sameaa ja kirkastui vasta kun tihein saaristo jäi taakse. Raja oli hyvin selvä ja saavuttaessa kirkkaalle alueelle vedenlämpö laski yhdellä asteella puolentoista asteen tuntumaan.

Syynä aikaiseen säntäilyyn vesille oli kuitenkin uusi vene, jota muka piti saada koittaa ja todeta kaiken olevan kunnossa, ennen kuin kuumat ajat alkavat. Mikäpä siinä, mukava oli olla. Tuulta oli hädin tuskin yhtä metriä ja välillä ei sitäkään. Taivas oli pilvessä, mikä tosin osaltaan sai ilman tuntumaan hieman viileähköltä.

Päätettiin pysyä kirkkailla vesillä, mikä tarkoitti kalastamista melko ulkona mantereesta. Heitettiin tuttuja paikkoja ja katseltiin maisemia. Paineita kalastukselle ei ollut ja kahvikin maistui useammin kuin normaalisti. Päivän loppupuoliskolla merikotka mennä leuhotti meitä karkuun kun saavuimme ison saaren pohjoispuolelle. Uljas on lintu tuo, ei voi muuta sanoa.

Kotkahavainnon jälkeen ajoin veneen hiljaa erään poteron suuaukolle. Paikka oli ennestään tuttu, mutta meidän mielestä ei haissut erityisesti kalalle, vaikka olin nähnyt usein ko. paikkaa muiden kalastavankin. Muutaman heiton jälkeen kaulasta kuuluu jo nuo legendaariseksi muodostuneet sanat: Kiio! Niin näytti olevan. Hopea kylki vilahteli parinkymmenen metrin päässä vedessä ja kala teki lyhyitä syöksyjä eri suuntiin. Kalassa oli todella virtaa ja menohaluja. Laitoin vavan sivuun ja hain keulasta haavin valmiiksi. Pian tuo merten kaunotar sitten koukattiin haaviin ja silmämääräiseksi pituudeksi arvioitiin 48-49cm. Näin saatiin kevät avatuksi kalankin suhteen, eikä oikein tällä haavaa osaa parempaa toivoa. Päivä meni kaikin puolin odotettua paremmin. Bonuksena löysimme lisää muutaman uuden kavätpaikan, joista epäilemättä vielä kaloja löydetään.

Nyt suunnataan ajatukset tuleviin kalapäiviin ja tutkitaan tarkasti tulevia säitä. Toivotaan lounatuulien pian tuovan lisää lämmintä ilmaa, jotta saadaan kausi käyntiin toden teolla.

Vielä hieman ajateltavaa.

Rasvaevämerkkinnöistä ja kestävän kalastuksen puolesta Mikko kirjoittaa alla täyttä asiaa. Urheilukalastajan usein itsekkäästä perspektiivistä katsoen soisi Catch&Release:n yleistyvän Suomenlahden meritaimenpyynnissä ja aivan erityisesti kevätpyynnin yhteydessä, kun monet taimenista ovat aika hoikassa kunnossa. Tätä voi soveltaa niin istareihin kuin luonnonkaloihin, jos joku pystyy ne tänäpäivänä varmuudella erottamaan.

C&R:ää on harjoitettu menestyksekkäästi Suomessakin - tsekatkaa oheisesta taulukosta esimerkiksi Vihavuoden saalistilastoja vuosilta 2000–2008 ja erityisesti 2006–2008. C&R toimii urheilukalastajan hyväksi, faktat puhuvat puolestaan.

toim.huom. Tarkoituksena ei ole moralisoida ja tyrkyttää C&R:ää - vaan antaa ajattelemisen aihetta. Tämä ei myöskään ole Vihavuoden mainos, enemmänkin oppimateriaalia.

Hyvää alkavaa kautta kaikille!

Tuomo Talvitien puolesta PB A

www.meritaimenblogi.com

Blogimme löytyy nyt helposti myös osoitteesta www.meritaimenblogi.com.

Kun kohta viimeisetkin esteenä olevat jäälautat ovat pois maisemista, alkaa mertsarimiehen kevät - Hallelujah! Toivotaan että se tuo tullessaan jotain mielenkiintoista ja iloista luettavaa blogin seuraajille.

Ja vielä vinkki ainakin niille joille "megat, gigat ja blogit" eivät ole ihan päivänselviä asioita: Kannattaa pysyä tilanteen tasalla ja ottaa käyttöön RSS syötteenlukija tuosta sivun oikeasta reunasta. Saat ilmoituksen uudesta kirjoitetusta blogitekstistä aina kun sellainen tänne ilmestyy.

Kireitä siimoja kaikille.

-PB A

Meritaimen - rasvaevällä vai ilman?

Elämme historiallisen tärkeitä hetkiä nykyisten ja tulevien meritaimenkantojemme suojelussa ja elvyttämisessä. Jokainen kalastaja pystyy omalla toiminnallaan enenevässä määrin vaikuttamaan meritaimenen tulevaisuuteen vesistöissämme.

TE- ja ympäristökeskukset ovat yhteistyössä määrätietoisesti kunnostaneet taimenen kutualueita, poistaneet nousuesteitä kutupaikoille sekä suojelleet kalaväyliä jokisuilla ja suistoalueilla. Hankkeita on koko ajan käynnissä runsain määrin, ja myös EU on osallistunut toiminnan kustannuksiin.

RKTL:n tutkija Ari Saura (MMM) kertoo tässä kirjoituksessa faktatietoa - allekirjoittanut tyytyy lähinnä kommentoimaan omia ajatuksiaan ja näkemyksiään aiheesta.

Sauran mukaan Suomen merialueille (Suomenlahti, Saaristomeri, Pohjanlahti ja Perämeri) istutetaan tällä hetkellä vuositasolla luokkaa miljoona taimenenpoikasta (nämä n. miljoona yksilöä ovat siis pelkkiä vaelluspoikasia. Jos kaikki poikaset, vastakuoriutuneet ja mäti lasketaan, luku on huomattavasti suurempi). Suomenlahden osuus tuosta lukemasta on vaihtelevasti 100.000–200.000 yksilöä, karkeasti vajaa viidennes kokonaismäärästä.

Luonnonkanta ja istukkaat yhä paremmin erotettavissa

Kuten monilla järvialueilla ja esimerkiksi Ruotsin merialueilla on jo pidempään tehty, yhä lisääntyneellä rasvaevän leikkaamisella istukaskaloilta on päästy ilahduttavaa vauhtia viriävään catch and release -kulttuuriin luonnontuotannosta syntyneiden kalayksilöiden kohdalla. Sama trendi tulee vuorenvarmasti lisääntymään myös Suomessa, kiihtyvään tahtiin. Tavan yleistymisen ja kestävän kalastuskulttuurin nousun edellytyksenä on tietenkin, kaiken muun kunnostustoiminnan ohella, rasvaevämerkinnän voimakas yleistyminen.

Sauralla onkin aiheeseen liittyen mukavaa kerrottavaa. Ns. biodiversiteetti-istutuksissa, monimuotoisuutta ylläpitävissä ja tukevissa toimissa, käytännössä kaikilta istutuspoikasilta poistetaan jo rasvaevä. Aihetta sivuten, esimerkiksi Kymijoen koko lohi-istukaskannalta vuotiailta ja vanhemmilta operoidaan rasvaevä.

Meritaimenien istukaseriltä esimerkiksi Vantaan, Koskenkylän ja Ingarskilan joissa leikataan yhä useammin ja tiheämmin rasvaevä.

Nyt otetaan kalamiehistä mittaa

Suomen niemen ikiaikainen eräkulttuuri on, kuten kaikkialla muuallakin, perustunut enemmänkin ravinnonhankintaan kuin virkistysharrastukseen. Ajat ja arvot ovat muuttuneet. Tai ainakin voimakkaasti muuttumassa. Ihminen on omilla toimillaan usealla sektorilla luonut tilanteen, jossa alkuperäiset kalakannat vaativat säilyäkseen nopeita ja aggressiivisia reaktioita. Ainakin jos me, ja tulevat polvet haluamme pitää yllä luonnon monimuotoisuutta vastakin.

Mitä rasvaevätoimenpiteet sitten maksavat?

Yksivuotias taimenenpoikanen maksaa karkeasti 65 senttiä, vaellusvaiheen saavuttanut 1 euron verran. Rasvaevämerkintä kustantaa selvästi alle 10 senttiä kalayksilöä kohden. Yhtään kauemmas tulevaisuuteen ajatuksia kohdennettaessa hinta on mielestäni varsin kohtuullinen - ja etenkin jälkikäteen erityisen palkitseva!

Meritaimenblogi ryhtyy välittömästi miettimään miten sinä, arvoisa kalamies, voit omalta osaltasi vaikuttaa tulevien vuosien meritaimensaaliisiin. Hätäisimmät voivat kysyä istutusohjeita Suomenlahden Meritaimentoimikunnalta http://www.suomenlahti.fi/.

Gotlannista kuuluu

Juuri saamamme tiedon mukaan kolmannella porukalla samat sävelet jatkuvat. Tarkempaa tietoa ei ole, mutta kuuleman mukaan ei ylös asti tulleita kaloja ole, paitsi yksi tänään. Viikon suurin taimen, 70 cm, mutta jälleen "juhla"pukuinen yksilö. Kirkkaiden kalojen osuus oli siis tänä vuonna erittäin vähäinen. Ensi kerralla ainakin meidän porukka päättää kaksi eri ajankohtaa joista valitaan toinen, riippuen siitä miten kevät on edennyt. -PB A