Meni sitten jigaamiseksi

Viime viikko meni vilustumisen oireita ihmetellessä, mutta nyt oli taas aika lähteä pilkkukyljen perään Suomenlahdelle. Päätimme Markon kanssa pari päivää onkia taimenta ja varasimmekin mökin saaristosta hyviltä pelipaikoilta. Liikkeelle päästiin tiistaina vasta kymmenen aikoihin, kun kaikki asiaan kuuluvat manooverit oli saatu hoidettua. Tuuli puhalteli pohjoisen puolelta kuutta, seitsemää metriä ja vesi vieläkin miinuksella. Tähän lisättynä vielä aurinkoinen keli teki päivästämme erittäin vaikean. Kylmäkin oli, yöpakkasen jälkeen mittari kipusi juuri ja juuri plussalle pohjoistuulen käydessä luihin ja ytimiin.

Kiertelimme paljon paikkoja, osin vanhoja tuttuja, mutta parit uudetkin tuli kopaistua. Jotain varovaisia pusutteluja tuntuikin lusikoihimme osuvan, mutta kala ei todellakaan ollut otillaan. Taisi Markolla olla joku kiinnikkin hetken, mutta vain sen pari potkua. Päivän ainoa näköhavainto osui ainoaan pilviseen hetkeen, kun harmaa huntu peitti taivaan ehkä tunniksi. Alamittainen kala tarttui tussattuun, tuli pintaan ja potkaisi itsensä vapauteen. Kalastelimme kuitenkin hämärän rajoille asti, mukavaa kun oli. Sauna mökillä kruunasi päivän.

Keskiviikko valkeni pilvisenä ja päivällä lämpeni eilisestä pari astetta lisää. Tuuli oli kääntynyt lännen puolelle, ollen aika lailla samalla puhalluksella kuin eilen. Kellon olimme laittaneet soimaan seiskaksi ja vesillä oltiin heti kasin jälkeen. Haettiin Petteri mukaan rannasta ja aloitettiin aika sisältä, kohtuullisen vähän kalastamaltamme alueelta. Kalaa ei näissä paikoissa tuntunut olevan, joten pyyhkäistiin selän yli tutummille pelipaikoille.

Parit tyhjät saaret ja rannat olivat sielläkin seuranamme. Yhdestä kivikosta ison saaren rannasta saan kuitenkin about 45cm kalan, jonka päästä varovasti takaisin uimaan. Seuraavaksi tulemme yhteen, jo lähes luottopaikaksi muodostuneeseen pienen saaren rantaan. Tässä on aika mukava kivikkoinen itäranta, joka jatkuu saaren kärjestä pohjoiseen muodostaen veden alaisen riutan. Nyt länsituuli pyyhki riutan yli sopivasti, joten toiveet heräävät. Itse saaren ranta oli tyhjää, mutta riutalle tullessamme, Marko ilmoittaa keulasta kalasta. Mittarajoilla oleva kala tempoo siimaa, mutta irtoaa pinnassa muutaman möyrähdyksen jälkeen. Evä pinnassa hetken aikaa ja sitten kala vajoaa elementtiinsä. Teemme päätöksen kiertää riutan ympäri hieman kauempaa ja liu´umme toisesta suunnasta tuulen mukana riutan yli samalla heitellen. Saamme 2 seuriota, joita emme kuitenkaan saa ottamaan. Omaa viehettäni seurannut kala oli noin 1,5-2kg ja tuli kovaa vauhtia aivan veneen vierelle tehden nopean syöksyn syvyyksiin kiulumme havaittuaan.

Seuraavasta paikasta vielä Petterille pari senttiä vajaa mitta, jonka jälkeen emme kalahavaintoja juuri saaneet. Kiertelimme sisäpaikkoja ja isoja saarten reunoja, mutta kalaa ei näkynyt, eikä kuulunut. Kun siinä kello kahden kieppeillä pilvessä ollut taivas aukeni täysin, päätimme suosiolla jättää taimenen onkimisen ja kokeilla onneamme ystävämme kuhan kanssa.

Ajoimme yhteen sisälahteen, josta kavereilta on kuulunut hyviä raportteja kuhilaista, ja mittasellaisista. Ankkuri pohjaan ja jigaamaan nätissä auringonpaisteessa. Kolusimme pari tuntia muutamia erilaisia ankkuripaikkoja, mutta suut olivat kiinni kuhillakin. Kolme varmaa kalatälliä sain, mutta en kalaa näytille asti. Pakko oli luovuttaa ja ajaa vene satamaan. Näin tällä kertaa. Lystiä oli, vaikka kelit, eikä varsinkaan kalat olleet täysillä mukanamme naatiskelussa.

Kolmen kalalajia siiman päässä isänpäivänä

Marraskuu on meritaimenen kalastajan tärkeimpiä kuukausia toukokuun ohella. Silloin pitää olla kalassa niin paljon kuin on mahdollista. Viime vuonna isänpäivänä saaliit olivat upeat ja lähdimme mieli täynnä toivoa liikkeelle, sillä olin sopinut että pääsen taas isänpäivänä kalaan ja samalla tehtiin tilaus noin 2 kiloisen kalan tuomisesta isänpäiväpöytään...

Keli oli reipas, 11-13 m/s W ja SW kun suuntasimme Helsingin edustan mestoille. Ongelmana oli kova keli ja siitä johtuva kelvollisten paikkojen vähyys. Ja kun Stadin edustalla ei vielä ole mitään kovin isoa saariketjua edessä, niin keli pääsee nousemaan terävänä heti satamasta ulos päästyä! No, pakko oli kuitenkin mennä.

Käytännössä paikat rajoittuivat pohjois- ja itäreunoihin, sillä etelä- ja länsireunoilla keli oli surffiosastoa eikä heittely siellä tullut kyseeseen. Kalakaan ei viihdy tuollaisilla mestoilla, kalamiehistä puhumattakaan. Uistimiksi valikoituivat Ismo Zalsa värissä Suomenlahti ja Trutta värissä silakka. Jotenkin sitä vaan on tullut jääräpääksi ja ei uskalla aloittaa sellaisella värillä jolla ei ole kalaa tullut. Tänä syksynä Suomenlahti-väri ja erityisesti Zalsan rungossa on toiminut meidän veneessä. Viime vuonna taas Sateenkaari-Trutta oli tosi jees.

Heittelimme tyynen puolta ja varsin nopeasti mulla vapa tärisee, mutta tärisee aivan liian hennosti ollakseen taimen. Nopea kelaus sisään ja noin 20 cm silakka! No, olipahan jotain. Homma jatkuu tyynen puolella ja kohta Santtu ilmoittaa saaliista: lävistetty kolmipiikki. Emme siis ole ihan väärällä mestalla kun ravintokalaa on paikalla.

Kovasta tuulesta johtuen paikat olivat aika kortilla ja heittelimme noin 300 metriä pitkää pätkää. Heitän itse rannan kivikkoon ja kun vesi oli alhaalla, tunsin kun se jäi pohjaan. Repäisin sen irti ja upotin hyllyn päältä alas. Samassa vapa taipuu ja tempaisen vastarin, pysyy vielä ja siimaa lähtee. Nyt on varma mitallinen taimen. Kala kääntyy toiseen suuntaan ja riuhtaisee vielä kerran: irti. Voi v..ttu että v-tuttaa. Kala tilauksessa ja sitten kun sen saa kovalla vaivalla ottamaan, se pääsee irti. Kyllä otti päähän.

Ei voi mitään. Keräilin itseäni ja ajettiin tauolle syömään ja toipumaan. Palaamme noin puolen tunnin kuluttua rikospaikalle ja pitkän heiton jälkeen Santtu tuntee tärpin. Itselläni oli uistin samassa suunnassa ja upottelin rauhassa välivedessä. Vapa niiaa ja tärppi! Upotan uudestaan ja nyt on kiinni. Kala pintautuu välittömästi ja alamittainen, noin 44-45 cm. S-tana, miksi aina näin? Masennumme kun ei isot iske kunnolla ja keli sen kuin nousee ja tyynetkin paikat ovat jo vaikeita heittää.

Näin se vaan päättyy marraskuinen iltapäivä, Hellan valonheitin tulille ja rantaan. Tänä vuonna ei isänpäivän aterialla perheen kera tarjottu itse pyydettyä meritaimenta kahden edellisen vuoden tapaan...no, kautta on vielä jäljellä ja seuraava tavoite asetettu: joulukala!

Hiljainen viikonloppu

Pe 4.11. Sumuisten vesien gorillat
Vesille aamusta ja nokka kohti sumua. Olin liikkeellä yksin. Kaveriporukka myös toisella veneellä liikkeellä, joten katsotaan kuinka äijien käy. Aamusta näkyvyyttä ehkäpä 30m, joten tarkkana sai liikkua. Tutkaa olisi tarvittu veneeseen, niin sakeaa oli vesihöyry. Parit ensimmäiset paikat tyhjää, mutta sitten sain karvan alle 50cm kalan Chilillä. Toinen vene raportoi tyhjää.

Sumu hellitti puolen päivän jälkeen ja sitten olikin täysin erilainen keli. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli lähes tyyni, vieno tuuli idän puolelta ja vesi laskussa. Helppo päivä, tai sitten ei. Kiertelin paikkoja ja heittelin verkkaisesti. En niin tosissaan jaksanut piiskata, kun olosuhteet olivat vaikeat.













Illemmalla kun aurinko alkoi laskemaan, tiputin 3 kalaa. Ensin erään vedenalaisen matalan kohdalta alamittainen irtosi ensimmäisessä hypyssä. 5min päästä toisen saaren kohdalta kala junttasi uistimeen, mutta ei pysy. Tämä ei edes näyttäytynyt, vaan irtosi jo muutaman potkun jälkeen. Sitten saman saaren toiselta puolelta tarttui mittarajoilla oleva kala. Heti ilmaan ja taas ekassa hypyssä uistin lentää suusta. Kala vielä irvistelee ja hyppää ilmaan toisenkin kerran, vaikka ei ollutkaan enää kiinni. Kele!!

Lähden ajelemaan kohti tukikohtaamme, jossa 14 hlöä vietti viikonlopun meritaimenen kalastuksen merkeissä. Matkalla mökille saan multimediaviestin. Eräs porukkamme jäsenistä, ensimmäistä kertaa mertsarikalassa, oli saanut komean fisun aivan iltahämärässä. 76cm ja 5,1kg. Huh, upea kala, vaikka olikin saanut hieman kutuasua yllensä. Onnea vielä saamamiehelle!!!

La 5.11. Väsyneenä vesille
Lauantaina lähdettiin kolmen veneen voimin pyytämään. Edellisen illan saunominen painoi jäsenissä ja paras puhti oli poissa. Nyt tuuli oli aika rapsakkaa, sellaista liki 10m/s, idän puolella vieläkin. Paikkoja oli haastava löytää mihin moukari ei takoisi liian kovaa ja kalaa saattaisi olla paikoilla. Meidän vene veti ihan puhtaat nollat, yhtä tärppiä lukuunottamatta. Ihan tosissaan ei kyllä kalasteltu, se pitää myöntää. Taisi olla tämän syksyn eka kalaton päivä...

Toinen vene aloitti ihan kivasti, kun edellisen päivän komeimman yli 5kg kalan saanut kaveri saa heti, oliko nyt 3.lla heitolla 50cm kalan. Nyt on taivaanmerkit kohdallaan. Loppupäivä menee tässäkin veneessä paikkojen kierteltyksi, eikä enempää kaloja nähdä. Kolmas vene vetää jokseenkin samalla meinigillä. Noin 40cm kala veneeseen jää ainoaksi ylöstulleeksi tapahtumaksi päivän aikana.

Ainiin, sainhan minä kuitenkin jotain, nimitäin flunssan. Tämän johdosta su en lähtenyt vesille ollenkaan, mitä nyt ajoin veneen saaresta laituriin. Keli vieläkin tuulista ja vesi vaan tuntuu jatkavan laskusuhdannettaan. Yksi veneellinen miehiä kuitenkin piiskasi sunnuntain ratoksi ja olisiko alamittainen ylös ja pari tiputusta ollut saldo. Kysymysmerkki siksi, kun kuuluvuus merellä tuntuu olevan aika heikko ja puhelut pätkii jatkuvasti.

Havaintoja mereltä. Sekä torstaina ja perjantaina näin hylkeen pyörivän mantereen tuntumassa. Kovin utelias ötökkä, joka ei tuntunut venettä pelkäävän. Näimme myös ison parven Öllejä.. Mitä lie merilintuja, mutta ne nyt ristittiin ölleiksi, joka niitä kuvaa hyvin. Niitä lenteli avomeren laidalla iiiiso parvi, joka oli näyttävä näky. Kurkiaura tuli myös bongattua ja niitä tavallisia siivekkäitä, merivarpusia ja erikoislintuja. Vesi oli paikoin myös erittäin kirkasta. Kunhan tästä paranee, niin vesille pitää taas päästä.

Skimbahenkistä meritaimenen kalastusta

SkiExpo-viikonloppuna aloitan aina henkisesti toisen mielilajini - laskettelun uuden kauden, tai oikeammin lumilautailun. Messukeskuksessa tulikin vietettyä paljon aikaa viime viikonloppuna, mutta kun ennuste näytti sunnuntaina hyvältä, niin olihan sitä vesille päästävä. Kaiken muun lisäksi olin päättänyt etten mene remonttia tekemään tänä viikonloppuna, joten pystyimme keskittymään täysillä kalastukseen pitkästä aikaa.

Starttasimme kolmistaan Kaivarista noin 10 maissa kohti Helsingin edustan paikkoja, kyydissä tällä kertaa haukimies Sami Pitkänen ja sukelluskalastaja Ville Lahikainen, jolta on usein saanut hyviä vinkkejä kalojen sijainnista. Marraskuinen päivä on lyhyt joten meillä oli noin 5 tunnin päivä edessä ennen messujen purkua. Suuntasimme siis tutuille lähimestoille, joista on vuosien varrella kalaa kauhottu kyytiin.

Uistimiksi laitoimme aloitukseen seuraavat: AZ Trutta Suomenlahti, Sami Ismo Zalsa Suomenlahti, Ville Kuusamo Taimen hopea/puna. Keli oli varsin kova aluksi, noin 8-9 m/s S.

Monille paikoille nousikin inhottavia isoja vesipatsaita kun vesi oli matalalla ja kivet sekä riutat paljaana. Rupesi jo alkuvaiheessa epäilyttämään kannattaako keikkua koko päivää ollenkaan, mutta onneksi jo ensimmäisen paikan toinen kivikko antoi alamitan kiinni allekirjoittaneelle. Tämä siis tyynen puolelta virtauspaikalta. Kala otti välittömästi heiton jälkeen ja ui pitkin pohjia. Emme nähneet kalaa, mutta otteista ja vavan liikkeestä päätellen päätimme että se oli alamittainen. Kovin kauaa se ei siiman päässä viipynyt vaan parin riuhtaisun jälkeen pienet pyörteet pinnassa kertoivat karkurista. Olen edelleen sitä mieltä että se oli alamittainen, joten ei harmita!

Jatkoimme kalastusta uskoen kukin omiin uistimiimme ja kelin hieman tyynnyttyä puolen päivän jälkeen pystyimme heittämään myös tuulen puolen kivikoita ja Arska Laineen sanoin: "kiventakusia". Kivet toimivat ikäänkuin aallonmurtajina ja niiden sekä rannan väliin muodostui houkuttelevia taskuja, jonne neuvoin miehiä heittämään.

Sami heitti tuhansien jerkkiheittojen tuoman rutiinin avulla lainaamani Ismo Zalsan suoraan oikeaan paikkaan, noin 5 m rannasta olevaan pieneen poteroon. Yhtäkkiä keskipaikalla on hiljaista, vain Hondan vaimea hyrinä kuuluu. Kuin hidastetusta filmistä näen kun iso kala potkaisee pinnalla ja Sami on jäätävänä vapa tiukasti kädessä! Jes, nyt oli kunnon taimen kiinni ja meren torpedo näyttäisi satojen haukien saajalle miten riuhtomiset tehdään oikeaoppisesti!

Me muut kelasimme äkkiä uistimet alta pois ja pidin veneen sopivalla etäisyydellä rannasta. Näytti siltä, että kala olisi hyvin kiinni, sillä ekojen minuuttien aikana se vain velloi pinnassa ja teki muutaman kunnon syöksyn. Sami hillitsi itsensä hyvin ja väsytti kalaa päättäväisesti. Taisi olla miehen suurin meritaimen koskaan mitä piteli. Iso kala ei hyppinyt lainkaan vaan puski eteenpäin massalla mutta siinä kuitenkin koko ajan väsyen. Viimein vikan syöksyn jälkeen saan haavin hienosti alle ja koppaan eväkkään sisään. Saamamies päästää miehekkään huudon, femmat tiskiin kaikille ja äkkiä pois kiviltä. Samin 20 vuotta sitten Itävallasta ostama hiihtopipo toi jälleen kalaa.

Kalan ollessa ylhäällä se oli yllättävän tumma, samantapainen kun viime vuonna Hannu Rinkisen saama. Kelasimme ensin, että pitäisikö laittaa takaisin ja onko lihaa hyvää, mutta saamamiehen suurin taimen oli kuitenkin kyseessä ja päätimme pitää kalan. Mittaus osoitti pituudeksi komeat 67 cm ja puntari pysähtyi 3,240 kg kohdalle. Vatsa täynnä olisi ollut lähemmäs 4 kg. Apinat pois, kaatoryyppynä 7 vuotiasta Havana Club -rommia ja uutta liukua.

Heitin itse noin 10 minuutin päästä samaan poteroon ja tum! Vapa taipuu, siimaa lähtee ja Ville älähtää keulasta, että nyt on Zetalla mörkö. Muutama riuhtaisu ja päättäväiset otteet osoittavat kalan olevan iso. Siima kuitenkin löystyy kohta ja totean pöllämystyneenä kalan kadonneen, vain käännöksen jäljet jäivät. P..kele. Olisin saattanut nokittaa Samin. Mutta minkäs teet, taimenen kalastus on juuri tällaista.

Pääasia oli kuitenkin että kalaa oli paikalla tunnelma veneessä sähköinen. Liu'uimme eteenpäin hieman tyynempään paikkaan ja tässä Samilla kala kiinni. Näyttäisi olevan alamitta ja samantien ilmaan ja irti. Mulla on vielä hopea-puna-musta Ismo uimassa ja loppuvajotuksessa kala kiinni. Liekö sama, ehkä ei sillä näyttää vähän kookkaammalta. Syöksy pitkin pintaa ja Ismon kuulien rapina on kuin kalkkarokäärmeen helistystä. Kalaa heittää hienon kolmoislutzin ja sitä myöten irtoaa Gamakatsun otteesta. Ei paha liuku!

Tuuli tyyntyi nyt noin 6 m/s S tasoon ja siirryimme toisen saaren itärantaa heittämään, jonne aallot taipuivat mukavan näköisesti. Ensimmäinen liuku ja kii o kuuluu Samilta, alamitta ja irti. Heitän perään paikon ja vajotan - taas kiinni ja nyt pysyy. Harmikseni alamitta, joskin pulskea 42 cm. Ville ottaa vielä kolmannen paikon ja taas kiinni samaan aikaan kun irrotan omaani. Nyt on ehkä luokkaa 45-50 cm. Kalan tullessa lähemmäs tuomitsemme sen alamitaksi ja pihtien ollessa varattuna Ville pomputtaa kalan irti. Erittäin vahvaa duunia, kolme heittoa, kolme kalaa!

Heittelimme lopuksi vielä aivan tyyniä paikkoja pohjoisrannoilla ja pari tukistusta vielä ehdimme saamaan ennen messukeskukseen lähtöä. Kaiken kaikkiaan loistava päivä niin tapahtumien kuin seurankin puolesta. Uskoakseni haukimiehiä saatiin hieman käännytettyä taimenen suuntaan - vaikka kyllä ison hauen kalastuskin on hauskaa ja haukikin on hieno kala.

Rasvaläski keli

Tämän päivän onkiminen meni lähes tyynessä kelissä. Leppeä länsituuli meinasi välillä puhaltaa pintaa rikki, mutta onnetonta oli puhalluksen yritys. Ei keli kuitenkaan huono ollut. Paperilla lähes parasta taimenen ongintaan, joten kovin odotuksin rannasta lähdettiin aamusella. Taivas oli mukavasti paksussa pilvessä. Muutamat ekat paikat antoivat seurioita ja yhden alamittaisen karkuutuksen. Tunnin kalastuksen jälkeen haettiin pari kaveria rannasta ja tankattiin vene samalla. On muuten aika haastavaa löytää veneasemia, joista saisi polttoainetta tähän aikaan vuodesta, ainakaan alueelta jolla liikuimme.

Ensimmäinen paikka yhteysalusliikenöinnin jälkeen antoi 2 alamittaa veneeseen. Siitä pieni porhallus selän yli ja eräästä kärjestä "tyynen" puolelta paukahti taas pari kalaa. Toinen karvan alle 50cm ja toinen savupönttöön menevä 60cm / 2,15kg. Tämän jälkeen hiljeni ainakin tunniksi. Heitettiin muutamia paikkoja, joista usein tapahtumia ollaan saatu, mutta nyt oli hiljaista.

Hyvän kelin salliessa ajoimme aika kauas ulos merelle, jossa yksi saari antoi kivasti tapahtumia. Pari alamittaista ylös ja arviolta 3-3,5kg kalan karkuutus. Isompi kala otti ihan rantamatalasta ja pitkän siiman kanssa vastari taisi jäädä hieman vajaaksi. Muutama näyttävä rempoilu pinnassa ja irti...

Kaverit takaisin rantaan ja parit lähipaikat vielä koluttiin. Yhtä nättiä ahventa lukuun ottamatta emme tapahtumia enää saaneet. Vesi laski päivän aikana hieman ja tuuli oli olematonta. Onneksi uloimmilla paikoilla oli maininkia eilisestä kovemmasta kelistä jäljellä, vaikka näistä vellovista paikoista ei oikein tapahtumia tullutkaan. Suurin osa tapahtumista tuli hieman rauhallisemmista paikoista. Hyvä päivä kuitenkin, tästä on hyvä jatkaa.

Samalla tapetilla koko päivä

Keskiviikko aamu valkeni pilvisenä, tihkusateisena, mutta ikävän tuulisena. Länsi-lounaistuuli pyöritti mittareita paikoin reippaasti yli 10m/s, joka sai meidät pysyttelemään suojan puolilla saaria, eli ns. II-luokan paikoissa. Päivä alkoi eilisen kaltaisesti vaikeana ja monta paikkaa heitettiin oikeastaan ilman mitään mainittavaa tapahtumaa. Jotain töksyjä oli siellä täällä, mutta siinä kaikki.

Päätimme kuitenkin jo aika ajoissa, että tänään ei aleta uistimen vaihtorumbaan. Sehän on hyvin tiedossa oleva fakta, että kun kerran vaihdat "tapettia", saat olla vaihtamassa sitä alin omaan. Nyt mentiin koko pvä samoilla vieheillä molemmat. Onko tämä hyvä vai huono asia? En tiedä, mutta sen tiedän, että aina kun viehettä vaihdat, niin silläkin aikaa kerkeäisit ainakin yhden heiton heittämään enemmän ja potentiaalinen mahdollisuus saada kalaa on parempi. Ainakin näin teoriassa.

Pari tuntia takana, kun tulimme yhden ennenkin kaloja antaneen saaren rantaan, joka tekee toisen saaren kanssa paikkaan pienen salmen. Salmen keskellä on matalaa ja kivikkoa, mutta kone ylös trimmattuna siitä pääsee valumaan yli. Ehdin juuri sanoa, että otetaan salmesta kala, kun jo keulasta kuuluu huuto: "kii o !!!" Sitä kalaa sitten saikin kammeta oikein tosissaan. Kala teki hyviä syöksyjä hyppäsikin kerran. "Kakkosen, kolmosen kala" kuului arviot hopeakyljestä. Hieman lähemmäksi kun kalan saimme ja sen vielä vähän rauhoittumaan, totuus valkeni. Ei toi ole taimen, se on KIRRE!!













Violettia kylkeä vilahti sen verran selvästi että lajitunnistus saatiin tehtyä. Muutama syöksy vielä malliksi ja sitten haavi heilahti. Painoa 3,25kg ja muutenkin aika upea kala. Evät ehjät, iso pyrstö ja kuitenkin kohtuu solakka, luultavasti steelhead. Noutaja tuulenkala jäi meribroilerin viimeiseksi ateriaksi. Saman saaren toiselta puolelta tuli vielä alamittainen ja päivän päätteeksi vielä yksi. Nämä siis kohdekalaa, eikä enempää kirrejä nähty. Keliin nähden siis vaikea päivä lukumääräisesti tämäkin, mutta ehkäpä huomenna kaikki on toisin.

Vaikeampi iltapäivä

Tänään täräytimme 3,5h pyrähdyksen mertsarin perässä tutuille pelipaikoille. Ensimmäisestä paikasta, olisiko ollut kolmannella heitolla, mulla kala kiinni. Saattoi olla mittarajoilla. Näkemään emme päässeet, kun kala irtosi muutaman sekunnin rimpuilun jälkeen. Hieman pidemmälle kun valuimme rantaa, saimme pari tapahtumaa lisää, mutta ei mitään veneeseen asti. Jatkoimme toiseen paikkaan ja siitä semmonen arvioilta 2-3kg kala ensin tökkäsi kaverin uistinta ja seurasi veneen vierelle. Heti perään ilmeisesti sama kala pyörähti myös minun pyyntöni perässä. Kylki vaikutti lupaavalta, mutta pieni pusu uistimeen ja fisu painui takaisin syvyyksiin. Hankasimme rantaa vielä toisenkin kerran, mutta emme saaneet kalaa enää näkyviin.

Kurvasimme uudestaan aloituspaikkaan, josta kohta alamittainen tarttuukin pysyäkseen. Tämä ravisteltiin veneen vierellä irti ja jatkettiin. Muutamia paikkoja ehdittiin koluta, mutta hämärä alkoi painaa päälle. Olisiko ollut kolmas tai neljäs kerta kun kolusimme tätä samaa aloituspaikkaa ja taas saamme kontaktin. Nyt kala seuraa veneen vierelle ja antaa pari hentoa töksyä. Ei kuitenkaan ota tarttuakseen.

Miksi päivä oli niin vaikea? Taivas oli paksussa pilvessä ja tuulta 7-8m/s lounaasta. Unelma keli siis. Okei, vesi laski pikkasen, mutta oli kuitenkin muutamia senttejä plussalla. Ilmanpaine 1017hpa ja aika tasainen. Kalaa selkeästi oli paikoilla, kun tapahtumia kerran saimme. Ne vaan eivät ottaneet kiinni. Seurioita ja hentoja töksyjä ja niitäkin harvakseltaan. Se napurakin, joka pysyi kiinni veneen vierelle otti pitkään vajotukseen. Värejäkin tuli kokeiltua pakki ympäri, mutta siitä ei tuntunut apua olevan. No tämä on tälläistä, ei muuta kuin huomenna uusiksi. Keli on luultavasti möykkyisempää, mutta ei ihan myrskyä kuitenkaan.

Haukka "kastettu"

Lokakuussa sai kesällä hankittu uusi Silver Hawk taimenkasteensa kun avasimme taimenkauden kotivesillä.

Keulamiehelle ekasta paikasta 2.15 kg taimen kyytiin ja puolituntia myöhemmin enkkakiven vierestä tärähti jälleen ja kyytiin pirteä taimen 2,4 kg/60cm.

Viikonlopun kuulumiset

Pientä rapsantynkää viikonlopun kalastuksista.

Pe 28.10. lähdin pikapistolle yksikseni, kun kaveria ei veneeseen löytynyt. Keli oli kuitenkin aika lailla kohdallaan, niin pakkohan se oli käydä kopaisemassa "lähipaikkoja". Tuuli S, SW, 4-6m/s ja taivas paksussa pilvessä. Köydet irroitin laiturista aika tarkkaan 14.45 ja suuntasin pelipaikoille.

Pari ekaa paikkaa ei antanut kontakteja, mutta kolmas paikka kyllä. Toka heitto rantaviivaan laittoi vavan taipumaan. Yksin kun olin, piti kaikki tehdä itse, siis kalan väsytys, veneen siirtäminen pois kivikosta / kalojen päältä, valokuvaaminen ja haavitseminen. Samasta paikasta sain 20min aikana 4 kalaa itse värjätyllä Trutalla - "tussatulla". Yhden karkuutuksen myöhästyneen vastarin takia sai myös merkitä kalapäiväkirjaan. Kalat olivat alamittaisia yhtä 51cm yksilöä lukuunottamatta. Tämän kanssa olikin pieni tilanne päällä, kun lähellä ollut merimerkki meinasi heittäytyä hankalaksi. Tein jokaisen kalan kanssa samat manooverit kalan tarttuessa, pakki päälle, kamera pulpetilta kaulalle ja väsyttely hieman kauempana rannasta aina välillä räpsytellessä fotoja. Peruutin aika lähelle tätä merimerkkiä, jolloin kala päättikin kiertää kepin toiselle puolelle. Itse olin siinä vaiheessa jo valunut kepistä 10-15 m tuulen alapuolelle. Pelkäsin kalan irtoavan ja peruuttelin takaisin kepille. Onneksi pysyi, joten sain yhden pannullekkin. Sain vielä ennen auringonlaskua yhden am ja nätin raitapaidan hieman kauempaa olevalta saarelta. Olin syystäkin tyytyväinen siihen kolmetuntiseen vesillä.

La 29.10. Aamusella parin mutkan kautta rantaan, nyt hieman idemmäksi. Rannassa 4 kalamiestä kova polte päällä virittelee vehkeitään. Keli ei ollut ihan eilisen veroinen, nyt aurinko paistoi ja tuulta oli hieman enemmän, semmonen 6-9 m/s ja tuntui pyörivän luoteen ja lounaan välillä. Yöllä oli ollut kovempaakin moukaria, joten maininkia riitti. Ensimmäinen paikka oli tyhjä, mutta toisessa alkoi tapahtumaan...

Mulla ensin kala hetken kiinni, mutta ei päästy näkemään. Varmaan samaa 40-45cm, mitä valtaosa tämän syksyn fisuista on ollut. Perään joku seurio ja sitten pysähtyi purkka jätkien suussa. Keulamiehen puikkoa seurasi sellainen mörkö, ettei joka päivä vesillä törmää. Arvio reilusti yli 80cm ja 7-8kg. Kirkas kylki tervehti veneen vierellä jättäen "hyljepyörteet" mennessään. Arvatenkin paikkaa hakattiin vielä ahkerasti, mutta illan alamittoja lukuun ottamatta tästä paikasta tulosta ei syntynyt.

Päivän aikana kierrettiin aika paljon potentiaalisia paikkoja ja sieltä täältä tapahtumia tulikin. Päivän saldo oli 8 kalaa ylös isoimman ollessa 63cm / 2,85kg, muutamia seurioita ja olisiko ollut 3 karkuutusta päälle. Ihan kelpo tulos, vaikka tolla työmäärällä neljän ukon jatkuvalla piiskaamisella kaloja olisi voinut tulla enemmänkin. Päivä oli kuitenkin oikein mukava - Kiitos venekunnalle!!

Su ei lähdetty vesille ollenkaan, vaikka alkuun olikin tarkoitus. Päätettiin lepäillä tuulinen päivä ja säästää voimia parempaan keliin. Alkanut viikko lupailee taas uusia mahdollisuuksia täpläsärjen metsästykseen.

Paljon tapahtumia - vähän kokoa

Ehdin minäkin välillä kirjoitella...loppukesästä ostamamme kämppä ja sen remontti on vienyt miehestä mehuja ja vaikka vesillä on käytykin, ei siellä ole keritty siimaa liottamaan normaaliin tahtiin. Siksi saaliitkaan eivät ole olleet tänä syksynä mainittavia.

Torstai 27.10. oli poikkeus, sillä pääsin kerrankin koko arkipäiväksi vesille ja samalla vielä Kalastus-lehden asiakkaita viemään taimenen perään. Keli ei luvannut mitään älyttömän hyvää syöntiä, mutta niin se vaan välillä on, että kun luulee nappikelillä saavansa, niin ei saa mitään ja kotikelillä sitten räikkä laulaa.

Meitä oli veneessä kolme ja heittelimme tuttuja paikkoja välillä Hki-Porvoo. Väreinä toimivat Suomenlahden eri väriversiot niin Trutta kuin Ismo Zalsan rungossa. Muihin ei otteja tullut kuin yksi. Ylös asti emme mitallisia saaneet, alamittoja harmiksemme, mutta kivoja kaloja nekin. Taisi neljä mittakalaa käydä siiman päässä ennen irtoamistaan milloin hypyssä ja milloin syöksyssä. Koko hommaa leimasi se, että kalat eivät missään vaiheessa innostuneet oikein tappomeiningillä syömään vaan hieman pussasivat uistinta ja aina samantien ilmaan.

Vaikkei graavikalaa kotiin vietykään, niin silti oli hemmetin hauskaa ja taas jaksaa viikonloppuna mennä yrittämään. Pitäisi vaan nyt tuon ilmanpaineen laskea, jotta kaloille tulisi kunnolla nälkä!

Torstai on toivoa täynnä

Ja perjantai, ja lauantai - sunnuntaina sitten kaikki on ohi.
12 kalamiestä suuntaa taas perinteiselle syystaimenretkelle Helsingin edustalle. Kelit lupaavat erittäin hyvää, mutta niinkuin usein ennenkin, se ei vielä valitettavasti kalaa savupönttöön tuo. Mukana on saamamiehiä myös perhomaailmasta, joten mielenkiintoista ainakin tulee olemaan kun on hieman enemmän perspektiiviä. Jos saamme tietoliikenneyhteydet toimimaan, laitamme matkan varrelta tänne myös tarinaa, siihen asti kuulemiin.

-Anttu

Tyyni keli = huono kalakeli?

Syyskauden ensimmäinen mertsariretki meinasi tyssätä flunssaan, joka kuitenkin päihitettiin muiden poppakonstien lisäksi edellisen illan kolmen tähden tömpsyillä. Meillä oli Antin kanssa mahdollisuus ainoastaan lauantai-aamupäivän reissuun. Keliksi luvattiin tyyntä, eikä lupaus pettänyt.

Rasvatyyni meri vilisi silmissä kun ajoimme kohti uloimpia, hyviksi tunnustettuja kalapaikkoja. Emme olleet alueella yksin, rauhallinen meri houkutteli apajille myös muita hopeakyljen tavoittelijoita. Johtuen ilmeisesti syksyn ensimmäisestä reissusta, tuo ei-niin-unelmakeli, piti silti fiiliksen korkealla. Keskityimme jokaiseen heittoon kuin se olisi SE heitto. No, niitä heittoja kesti pitkälti toista tuntia ilman mitään tapahtumia. Mieleen alkoi hiipua pikkuhiljaa tosiasia siitä, että tyyni keli on tunnetusti paska kalakeli. Samalla sitä yrittää muistella entisiä vastaavia, onkohan kukaan saanut kalaa tällä kelillä? Muistin syövereistä kaivetaan tapahtumia ja kyllä on saatu kalaa, monikin on saanut. Ei se tyyni anna vielä aihetta laittaa pillejä pussiin, pitää vain kovemmin etsiä sitä kalaa - kyllä niitä siellä on.

Lähestymme kahden saaren välkköä, jossa keskellä on pieni luoto kuohuineen. Päivän ensimmäinen liikkuva vesi, heitä Antti siihen, ei siinä kalaa ole mutta näyttää niin houkuttelevalta, sanon hänelle. Siima kiristyy ja pinnassa möyrähtää, mutta Antti ei sano sanaakaan. Mitä helv..., ei sano mitään? Onko niin outo tapahtuma kun siiman päässä onkin jotain muuta kuin rakkolevää? No en sitten sano minäkään, mökötetään sitten vaan. Kelaan oman uistimeni pois edestä ja heti perään kala ottaa komean loikan. Skeptisesti kaveri tokaisee, lieköhän edes mittakala? Näen heti että kyllähän se sitä on, jatkan silti mököttämistä enkä vastaa mitään. Otan haavin esiin, kala tekee vielä toisen loikan, mutta pysyy hyvin kiinni. Rauhallinen ujutus haavin sisään, nosto veneen laitojen sisäpuolelle ja yläfemmat - jessss, asiaa, kausi avattu komealla kalalla! Onneksi lähistöllä oli Jonen porukka vaakoineen, sillä tämä 62 cm ja 2,8 kg meritaimen laittoi Antin ennätyksen uusiksi 200 grammalla ja kotonakin kiitellään myöhemmin syntymäpäiväbuffetin graavitaimenta.

Paluumatkalla moikkasimme vesillä vielä ystävää vuosien takaa. Hanskin veneeseen oli myös nostettu 57 cm kala ja joku toinenkin. Jone raportoi vielä muutamasta tapahtumasta myöhemmin iltapäivällä, joten hyvä päivä se kaikenkaikkiaan oli. Kun vielä Pitkäseltä tuli eilen multimediaviesti 64 cm / 3,3 kg kalasta, voinemme julistaa tämän syyskauden todellakin alkaneeksi - tervemenoa merelle ken kykenee!

-PB A

Ei se koko, vaan se riemu !

Lähdin tänään toista kertaa eläissäni Petterin kanssa kokeilemaan onneani meritaimen (tai ylipäänsä kalan!) pyytämiseen.Ensimmäisellä kerralla tulos jäi hivenen vaatimattomammaksi ja vain yksi noin pari kiloisen kalan karkuutus jäi siltä keikalta minulle saldoksi.

Tänään ajoimme ensiksi pikaisesti tankkaamaan ja sieltä päristelimme suoraan ulos päin. Aloitimme heittämisen paikasta, josta Petterin mukaan voi saada jo näin alkusyksystä kaloja. Illan keli ei kai ollut ihan ihanteellisin, sillä tuuli ns.väärästä suunnasta, aurinko paistoi (mielestäni varsin mukavasti) ja vesi oli matalalla ja laskenut kuulemma kovaa vauhtia koko päivän.
Tapahtumarikkaasta illasta ei Petterin mukaan näin kauniina iltana kannattanut haaveilla. Hyvällä tuurilla voisi saada jonkunmoisen kalan?
Heittelimme 4-5 paikkaa ilman minkäänlaista siiman vipatusta, minun vieheeseen tuntui tarttuvan jatkuvasti vain rakkolevää, vaikka sain ohjeistuksen heiton jälkeen kelata ekat metrit suht rivakasti.

Viimeisiä paikkoja heittäessä sain julmetulla "aloittelijan tuurilla" tartutettua kalan tyrskyn liepeiltä. Olin täysin äimän käkenä, mikä siellä siiman päässä kieppuu ja olin auliisti ojentamassa vavan Petterille, koska olin aivan varma, että kala pääsee varmasti karkuun jos alan itse sitä nostamaan. Petteri ei luonnollisestikaan suostunut jeesimään, vaan antoi ohjeita miten kalan voisi saada onnistuneesti ylös. Kala molski/ hyppeli muutamia kertoja komeasti ilmassa ja veti muutaman syöksyn ennen kuin saimme sen haaviin.

Tärisevin käsin katselin kuinka komea saalis sieltä nousi. Mittasimme kalalle pituutta 55 cm. Mutta ei se kalan koko, vaan se voitonriemu kun sattui nappaamaan kalan.

Suvi

Suvin puolesta PB Jouni

Hyviä uutisia!

Meritaimenta suojellaan rauhoittamalla jokisuita kalastukselta. Luonnonvaraiset taimenkannat ovat vaarassa hävitä vedenlaadun huononemisen ja kalastuksen takia. Inkoossa Ingarskilanjoen taimenkanta on saatu elpymään istutusten ja kalastusrajoitusten ansiosta. (Lähde: yle.fi 18.9.2011)

Lue koko juttu täältä.

Syyskausi käynnistymässä

Syyskuu 11, aurinkoa ja veden lämmöt 17 astetta. Odotukset taimenen saamiseen mitättömät,ainakin allekirjoittaneella.Oikeastaan "mitättömät" oli vahvasti liioiteltu.Lähdettiin liikeelle Anssin ja Karin kanssa vasta iltapäivästä. Ajettiin suoraan niin ulos kuin
mahdollista. Siiman päähän laitoin helmiäsivalkoista jossa harmaa piikkikalakuvio. Se näytti aika luonnolliselta, ei liian räikeä kirkkaassa vedessä ja auringonpaisteessa. Ensimmäisiä heittoja kivien viereen 2-3 metrin veteen, nopeaa kelausta ja lyhyitä pysäytyksiä. Kiinni, mitä HEL.. hopeinen kylki.. siimaa lähtee.. taimen ilmaan..taimen.. siis MULLA ON TAIMEN! Kari käyttää ammattilaisen ottein haavia ja taimen laidan sisäpuolelle. JESH!! Pituutta 57 cm ja painoa 2.2 kiloa. Ei yhtään hassumpi aloitus tälle syksylle (tai lopetus kesälle?). Täysin odottamaton yllätys. Itse sohlasin vielä jotain veneen lattialla kun yksi taimen käy häiritsemässä Karin uistinta ja kohta yksi näyttäytyy veneenkin vierellä. Muutaman paikan ja tärpin jälkeen aloituspaikasta taas taimen kiinni, tosin selkeästi alamittainen ja sekin pääsee irti. Sama uistin. käytiin kokeilemassa vielä tuulen syrjässä olevaa laajahkoa matalaa, jossa samaa kepeetä viedään taas. Selkeästi taas hyvän kokoinen ja silmäpuntaroimme sen veneen vieressä vähintään saman kokoiseksi kuin päivän ensimmäisen.

Sitä lystiä ei kuitenkaan kestänyt pitkään kun uistin irtoaa ja hopeinen häipyy nopeasti tulosuuntaansa.. Se harmitti ja olisi ollut komea kruunu illalle. Auringon laskiessa tapahtumat vähenivät ja tontilta alkoi nousemaan ahvenia. Saldo neljä 100% varmaa taimenhavaintoa ja läjä tärppejä.


--
Janne Koivisto