MERITAIMENSAFARI 2013

Hyvät blogin lukijat, pahoittelut jo heti kärkeen, etten ole ehtinyt päivittämään tänne ollenkaan mitään viime aikoina. No, tosin syynä osittain se, että kevät oli myöhässä, mutta suurin syy on ehdottomasti ruuhkavuosien ytimessä sykkiminen ja kahden lapsen perheen ajankäyttö. Kala-aikaa on vaan vähemmän kuin ennen. Onneksi kuitenkin meritaimenen tila on kaiken aikaa parantunut ja kun on kalaan päässyt, niin tapahtumia on tullut lähes 100% varmuudella.

Kalakaverini Santtu Poutasen kevät on ollut todella onnistunut ja hänen oma rapsansa löytyy tästä blogista myös. Kerron nyt kuitenkin 17-19.5. Porvoon vesillä vietetystä Meritaimensafarista, jonne saimme Turusta asti vahvistuksia sekä 25.5. lauantaista Hannu Rinkisen kanssa.

Meritaimensafari 2013

Viime vuoden eeppisestä reissusta jäi niin kovat vapinat, että toukokuun lähestyessä oli vaikeaa pysyä nahoissaan ennen lähtöä. Vihdoin koitti perjantai ja klo 15, jolloin Poutasen veljekset Santtu ja Juha tulivat hakemaan minua kotoa. Tänä vuonna saimme seuraa Truttamestari Janne Koivistosta sekä Paraisilta ja  Turusta asti saapuneista Mikey Sarelinista ja Niksu Holttisesta. Janne oli vielä säätänyt meille majoitteeksi puolijoukkueteltan, joten leirielämä olisi aidointa mahdollista.

Perjantai

Vene alas Tirmosta klo 18.30 ja itäisen tuulen sekä sateen saattelemana kohti avomeren laitaa ja taimenpaikkoja. Pitkään jatkunut itävirtaus oli ilmeisesti tuonut jokivettä tännekin, sillä vedessä oli kevyt humuskerros. Tästä syystä uistimet valikoituivat kelta-hopea-kupari-pinkki –osastolle. Truttaa, Ismo Zalsaa, JKta, Trout Quiveria sekä Vekkulia että Mörköä lensi ilmassa tuuheasti.

Heti ekassa paikassa viime vuoden kyöstimies Juha ilmoittaa tärpistä. Pinkki tuhnukelin väri. Paikkoheitto ja ”kiio!!” Harteikas taimen ottaa pienen spurtin ja hypyn. Irti. Perhana, että harmitti, heti noin 60 cm kala ekasta paikasta ei olisi ollut huono. No, hyvä alku keikalle vaikka keli olikin erittäin apea. Sinänsä kalaisa, mutta piiskaava sade ei ole koskaan mukavaa. Juhakin manaili, että on niin homeessa vielä…

Toinen venekunta oli ruoskimassa kajakeista ja kelluntarenkaista, mutta kovan kelin johdosta lopettivat sen leikin ja siirtyivät Mikeyn Busteriin. Me jatkoimme erään saaren länsireunan suojassa syvän veden äärellä tahkomista noin 4 metrin vedessä. Rupesi olemaan jo lähemmäs klo 21 kun heitin Markku Tiusasen suosittelemaa JK:ta tiikerinraitoja muistuttavassa värissä erään uppomatalan päälle ja pum. Tiukka isku ja kala ilmaan. Harmikseni katsoin, että ei ole kuitenkaan kovin iso, mutta virtaa äksyllä kalalla oli. Muutama syöksy ja veneen alle pari kertaa, mutta Fenwickin Silver Wings –vapa on niin myötäilevä, että taimen oli helppo kopata väsyneenä kyytiin. Rasvaeväleikattu pullea kala.

Mittaus osoittaa pituudeksi 52 cm ja pohdin vähän aikaa. Soitan Mikeylle ja kysyn onko heillä kalaa, ei ole, joten vien tämän savupönttöön illan hämyssä savustettavaksi. Perjantai menikin sitten yllättävän huuruisissa tunnelmissa, ilmeisesti 40 ikävuoden lähestyessä jengi rupeaa olemaan niin finaalissa, että kun vapaalle pääsee, niin korkki aukeaa. Santtu rakenteli nuotiopaikalle kauhean infernon ja puhui ”kielillä” pyytäen Ahtia olemaan suotuisa. Kaikin puolin erittäin hauska ilta ja saimme kuulla Porvoon saaristossa myös ehtaa Turun murretta Niksun suusta. Me muut puhuimme norjaa.

Lauantai

Perjantain tulistelujen ja skoolailuiden jälkeen ei klo 8 teltassa ollut vielä itseni lisäksi kukaan herännyt. Janne nukkui luksusretkisängyssään muiden sahatessa muurahaisten kiusattavina maassa. Tepastelin kepilliselle ja havaitsin, että kelihän olisi otollinen. Pilvistä vielä, mutta ei enää sadetta. Äkkiä kahvit ja puurot tulille sekä pieni näkäräinen Finlaggan-savuviskiä. Meni kuitenkin vielä kymmeneen ennen kuin olimme taas kaikki kuusi ruoskimassa  - tällä kertaa kaikki rehellisesti veneistä.

Jatkoimme samojen paikkojen hinkkausta kuin viimekin safarilla, mutta tällä kertaa itätuuli ja laskenut vesi muutti hieman heittosektoreita ja lähestymiskulmia. Pyrimme rekaamaan niemet länsipuolelta itään hieman tuulta ylöspäin sudittaen. Mikey gourmet-kalastajana luotti sähköpataan ja hiipparoi kivikoissa kuin aave.

Kello oli 12 kun JK:tani vietiin taas. Nyt asialla hieman isompi kala ja virtaa niin pirusti. Kala otti niemen länsipuolen kiertyvän mainingin alle jäävästä poterosta. Samasta paikasta, josta kaloja on nosteltu vuosien aikana monia. Siimaakin lähti hieman ja muutama kunnon syöksy. Arvioimme kalan pituudeksi noin 60 cm. Eväkäs ui kohti venettä ja siirryn keulaan ja Juha menee perään haavin kanssa. Saan uiteltua kalan nätisti Juhan ulottuville ja siellä lepää. Ryhdikäs taimen, jälleen rasvaevätön. Mittaus osoittaa pituudeksi 56 cm. Olen päättänyt että vapautan kaikki kalat paitsi yhden ruokakalan per päivä (jos se minulle suodaan). Tämä kala saa olla ruokakala ja muut vapautettaisiin. Painoa oli kertynyt 1,9 kiloa. Kala kylmään ja viuhtomaan.

Sääennuste lupasi iltapäiväksi kirkastuvaa, joten meillä oli kova kiire paahtaa parhaat paikat ennen kuin aurinko pilaisi syönnin. Heitimme erästä ison saaren ja pienen luodon välistä kapeikkoa, josta kalaa oli jokaisella kiinni. Harmiksemme nämä eväkkäät eivät täyttäneet mittaa. Ottipeleinä kaikilla Trutat kelta-musta ja oranssi-hopea.

Tein vielä räikeällä kolmipiikki Trutallani pienen paikkoheiton erääseen salmen jälkeiseen poteroon ja tiukka tärppi. Mitallinen taimen on tuttuun tapaan kovassa vedossa ja roiskii menemään niin että siimat viuhuu. Yllättävän kovia menijöitä nämä borgåbisit (suom. porvoolainen kundi). Pysäytän kelauksen ja annan kalan rimpuilla vapaasti ja onnekseni minun ei edes tarvitse koskea siihen! Jes, nätisti irti.

Kello oli 15. Eli iltapäivän kuolleet tunnit alkoivat. Samalla aurinkokin alkoi paistaa. Heitimme vielä noin 4 paikkaa ilman tuloksia ja oli aika mennä vetämään ruoto suoraksi kalliolle. Kiireisen talven ja kevään johdosta yhden törpön jälkeen herkistyin jotenkin ja pidin yksinpuhelua saaressa piippu suussa. Olo oli jotenkin vapautunut kun ei ollut muuta mietittävää että otanko kaljan vai en vai heitänkö vai en…ollako vai eikö olla? Kas siinä pulma.

Meillä oli varattu Benitas Cafésta sauna klo 18 ja heitimme vielä ennen sitä pari paikkaa. Saimme muutaman tukistuksen. Mikeyn venekunta oli löytänyt parven isompia 60-65 cm kaloja, mutta eivät olleet saaneet niitä ottamaan mihinkään. Me painuimme saunaan ja kutsusta huolimatta Mikey & Co jatkoivat pyyteetöntä ruoskimista illan hämyyn.

Saunan jälkeen raikkaina ekat heitot viuhuivat klo 19.30. Oli kaunis tyyntyvä ilta ja uistimien värit mietittiin taivaan mukaan. Taivaanrannassa oli kuitenkin uhka. Iso ukkosrintama painaisi jossain vaiheessa yli. Heittelimme hermostuneina noin tunnin kunnes salamat ja jyrähdykset pakottivat rantaan. Yksi alamittainen tuli Juhalle, mutta oli parempi poistua hyvän sään aikana.

Ehdimme juuri savustelemaan ja grillaamaan ennen kuin ukkonen jyräsi yli kaikella voimalla. Taivaanranta salamoi ja ryskyi kaikissa mahdollisissa väreissä ja telttamme vedenpitokyky oli lujilla, sillä vuokrateltassa oli vanhoja kipinäreikiä. Äkkiä ilmastointiteippiä reikiin ja savupönttö mukaan. Olin juuri ehtinyt savustaa kalan kun oli pakko mennä suojaan. Napsimme kalaa, kuuntelimme ukkosta ja jauhoimme paskaa. Pitkä päivä näkyi ja ennen puolta yötä kaikki nukkuivat tyytyväisenä.

Sunnuntai

Olimme jo klo 7 ylhäällä ja sumuinen keli tervehti tunkkaisen telttakankaan liepeen alta. Kari Lossi oli lähtenyt jo aamukalaan aikaisin ja raportoi hyvästä säpinästä noin 10 kilometrin päästä. Äkkiä aamupala kitusiin ja ruoskat viuhumaan.

Olimme ilmeisesti hieman myöhässä, sillä meillä syönti ei ollut mitenkään ihmeellistä sinä aamuna. Janne oli kuitenkin onnistunut kuopimaan 59,5 cm kalan tyylikkäällä Trutta ”Pellinki” värillä. Myös länsirannikon pojat saivat kala, joten pystyivät lähtemään kotimatkalle hilpeissä tunnelmissa.

Meillä päivä meni vaikeissa olosuhteissa, alamittaa, tärppejä ja karkuutuksia ja vasta klo 17 tapahtui. Jälleen JKhon otti. Uistin oli ryyditettynä punaisella Owner-koukulla ja se jotenkin tuntui ottavalta. Jälleen ryhdikäs kala ja kamalan kiukkuinen. Kala oli ottanut uistimen kiinni kieleen, joten siksi se varmaan näytti kaikki mahdolliset temput vaikka mittaa ei ollut kuin 55 cm. Rasvaevätön kala päätyi säännön ”1 ruokakala per päivä” mukaisesti kotiin viemisiksi.

Safari oli kaikin puolin onnistunut, vaikka mitään jättejä emme saaneetkaan. Hyvien kavereiden kanssa fiilistely on niin uskomattoman hauskaa, että siihen jää yhtälailla koukkuun kuin itse kalastukseen.

Kuvia ottivat Janne, Santtu ja Juha.

Gotlannissa keväällä 2013

Ensimmäinen aamu aukesi aurinkoisena, mutta melko länsituulisena joten suuntasimme saaren itäpuolelle ensiheitot tekemään. Tunnin päästä oli ensimmäinen kala, kirkas 52 cm ylhäällä. Kolme varttia tästä ja kaksi tummapukuista lisää. Oman kalani paino lähenteli 3,5 kiloa, mutta kalan sävy ja flegmaattisuus hieman vaimensi riemunkiljahduksia. Siltikin, ensimmäinen perholla saamani mertsari oli hieno kokemus.

Muutaman tyhjännakkelutunnin jälkeen Timppa päätti myös kokeilla perhokalastusta. Viisi minuuttia vatkaamista ja lähes vastaava kuin oma kalani otti kiinni katkajäljitelmään. Hieno starttipäivä.

Seuraavat pari päivää noudatti lähes vastaavaa kaavaa kelien osalta ja lämpimän veden etsiminen rokotti jonkin verran tehokasta peliaikaa. Tutustuimme useisiin uusiin paikkoihin, joista myös välillä kalaakin saimme. Loppureissusta kelit viileni hieman, mutta vesisateita ei onneksemme tullut ja tuulikin oli kahtena viimeisenä päivänä varsin maltillinen. Kuvitelmat kalojen helpommasta löytämisestä osoittautui kuitenkin haaveeksi. Muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta syönti heikkeni entisestään. Eikä kuulemma kotiintulomme jälkeisistä saalisraporteista päätellen ole ainakaan toistaiseksi siitä parantunut. Ei ole siis Gotlantikaan karkkiautomaatti, jos sitä kukaan siksi on luullutkaan. Ajankohdalla on iso merkitys onnistumiseen. Sitä ei almanakasta tai taivaalta arvioida, se on sattumien summa mihin harvoin voi itse vaikuttaa, niinkuin kalastus aina.

Mökkimme oli loistava, vuokra-auto toimi ja lennot olivat aikataulussa, joten niiden osalta kaikki meni nappiin. Sen sijaan loppusaldomme jäi melko vaatimattomaan 13 kappaleeseen. Niistä vajaa puolet oli alamittoja ja täysin kirkkaidenkin osuus vain kolmen kalan verran. Suurimmat kolme olivat 3–3,5 kg väliin, kaksi tummempaa ja yksi semitumma. Olisinko itse saanut enemmän kalaa jos kelit olisivat olleet paremmat? Tai jos olisin sen 90 % heittelystä tehnytkin virvelillä enkä päinvastoin keltanokkana perhosetillä? Se kaikki jää arvailun varaan ja hyvä niin, onpahan taas mitä voi pähkäillä jos huvittaa.

Saimme reissuun lainaksi actionkameran, joka osoittautui aivan mahtavaksi lisävarusteeksi. Pönö-, fiilis-, maisema- yms peruskuvia on joka ukko nähnyt jo niin paljon, että on välillä ihan mielenkiintoista saada tallennettua materiaalia hieman eri perspektiivistä, muun muassa pinnan alta. Ohessa ruutukappaus vedenalaisvideosta yhden kalan loppuväsytyksen aikana – ei paha?

Kireitä siimoja kevätkauteen itse kullekin säädylle.

-Anttu

ps. Kävin hetki sitten kotisatamassa katsomassa jäätilanteen. No sitähän ei enää juurikaan ollut ja veneen saisi vesille vaikka jo huomenna…

Takaisin päiväjärjestykseen Gotlannin osalta

Porukkamme jokakeväinen Gotlannin reissu koitti vihdoin 9.-14.4. pitkän talven jälkeen. Edellisen kerran perhoa oli päästy heittämään Lokakuun lopussa, joten reissu tuli todellakin mielenterveyden kannalta tarpeeseen. Viime vuoden loistavan reissun jälkeen odotukset tämän kevään reissun suhteen olivat (liiankin?) korkealla. Tällä kertaa lähdimme hieman pienemmällä porukalla (Timo, Miika, Marko ja allekirjoittanut), koska myöhemmin keväällä tapahtuva salttireissu sekä iloiset perhetapahtumat olivat verottaneet muutaman vakiokävijän porukastamme.


Lensimme jälleen tiistai-illaksi Gotlantiin ja otimme vuokra-auton allemme. Keskiviikosta perjantaihin otimme oppaat FishYourDreamilta edellisvuosien tapaan. Keskiviikkoaamuna aloitimme hieman tavallista myöhemmin, koska ilma oli poikkeuksellisen kylmä vuodenaikaan nähden. Tämä ei tietenkään luvannut hyvää kalantulon kannalta, mutta porukkamme oli silti täpinöissään kuin pikkupojat. Päätimme oppaan kanssa yhdessä tuumin kalastaa ensimmäisen päivän saaren luoteisosien paikkoja, joista osa oli jo porukallemme tulleet tutuksi. Heti ensimmäiseen paikkaan saavuttuamme huomasimme toisen auton parkkialueella. Päätimme kuitenkin mennä paikalle kalaan, koska kalastettavaa rantaa riitti hyvin. Tämä kyseinen kalastaja olikin varannut rannasta ns. hot spotin, joten kalastelimme hieman etäämmällä hänestä hyvien käyttäytymissääntöjen mukaisesti. Reilun tunnin verran kalasteltuamme paikallinen kaveri vinkkasi, että voimme koittaa myös hänen paikastaan mikäli haluamme. Tuohon mennessä hän oli jo saanut paikasta neljä kalaa uistimella, mutta perholla hän (ja mekin) olimme pyytäneet tyhjää. Heti kun paikkaan menimme, niin näimme kaloja tuikkimassa ja heittokäsi rupesi tärisemään. Kalastelimme paikkaa reilun tunnin verran ja koukutimme viisi kirkasta meritaimenta pinkeillä Glimme Rejeneillä (isoimmat 64cm ja 56cm). Itse en ole koskaan Gotlannissa nähnyt yhdessä paikassa noin monia meritaimenen tuikkeja kuin tuossa paikassa. Kalat söivät ilmeisesti paikassa viihtyviä matoja, koska niitä löytyi rantamatalasta sätkimässä – matojäljitelmiin ne eivät kuitenkaan purreet. Session jälkeen kiittelimme paikallista kaveria poikkeuksellisesta vieraanvaraisuudesta ja jatkoimme matkaamme. Loppupäivän kalastelimme luoteisosia, mutta emme onnistuneet koukuttamaan enää kaloja. Päivän saldo oli kuitenkin hyvä, joten menimme tyytyväisinä aikaisin nukkumaan.


Torstaina päivä valkeni samankaltaisena kuin keskiviikkona, eli kylmänä ja puolipilvisenä. Jatkoimme Per-oppaan kanssa kalastelua ja suuntasimme tällä kertaa saaren itäosiin. Ensimmäiseksi suuntasimme isoon niemenkärkeen, josta olin kuullut muiden suomalaisporukoiden saaneen kalaa pääsiäisen tienoilla. Saimme kalastella paikkaa tärpittä reilun tunnin verran kunnes Timolla vapa taipui. Karvan alle 50cm:n tummunut kala puraisi Grand Fjyr -perhoa ja toivoimme tietenkin paikalla olevan muitakin kaloja. Ottipaikka saikin osakseen melkoista pommitusta seuraavan puolen tunnin ajan, mutta jouduimme lähtemään paikalta tyhjin käsin. Jatkoimme saaren itäpuolen koluamista laihoin tuloksin, ja päätimme vielä iltapäivällä lähteä kopaisemaan edellispäivän ottipaikan. Iloksemme huomasimme heti tuikkeja veden pinnalla saavuttuamme ja ryntäsimme kalaan. Tällä kertaa kaloja oli paikalla huomattavasti vähemmän, mutta onnistuimme kuitenkin kaksi kirkasta kalaa paikasta koukuttamaan ja rantauttamaan. Tästä tyytyväisenä päätimme lähteä ruoan laittoon kämpille ja suunnittelemaan seuraavan päivän kalastusta.


Perjantaiaamu valkeni (?) erittäin harmaissa, kylmissä ja sateisissa merkeissä. Tiesimme heti, että päivästä tulee vaikea. Suuntasimme jälleen saaren itäpuolelle, tällä kertaa Kenny-oppaan kanssa. Kuten ounastelimme päivä oli vaikea ja etsimme kaloja hullun lailla. Illansuussa oppaamme löysikin meille muutaman kalan, mutta emme saaneet niitä perhoillamme huijattua. Jotenkin vaikutti siltä, että kalat olivat päättäneet laittaa suunsa kiinni. Kalastamissamme paikoissa kaloja (ja mm. hylje) varmasti oli, mutta tulokset olivat laihoja. Lauantaina sää oli hyvin samanlainen perjantaihin verrattuna ja toiveemme lämpimämmistä keleistä murskattiin. Lähdimme tällä kertaa omin päin kalaan, ja yhdessä tuumin päätimme mennä kopaisemaan tutun ottipaikan. Tuuli oli kuitenkin kääntynyt länteen, joten paikkaan oli ajautunut melkoinen kasa roskaa, eikä kalastamisesta tullut mitään. Tästä suuntasimme itäpuolelle kokeilemaan tuttuja paikkoja, mutta kalaa emme onnistuneet saamaan. Sunnuntaina veimme Markon kanssa Miikan ja Timon kentälle ja jäimme kalastelemaan vielä toviksi ennen omaa lentoamme. Sama virsi jatkui, koska emme taaskaan onnistuneet kaloja löytämään.


Tämän vuoden reissulla palasimme siis takaisin päiväjärjestykseen Gotlannin suhteen. Kaloja oli erittäin vaikea löytää, ja koskaan aiemmin en ole yhtä montaa kilometriä Gotlannin rantaa talsinut kuin tällä reissulla. Yritystä siis oli, mutta tulokset suhteellisen vaatimattomia. Yhteensä porukkamme sai kahdeksan kalaa, joista seitsemän kirkkaita. Täten strategiamme keskittyä kirkkaiden kalojen onkimiseen onnistui suhteellisesti, mutta absoluuttisesti kaloja olisi voinut olla enemmän. Tällä reissulla tuli myös mentyä nukkumaan huomattavasti aiemmin ja juotua alkoholia huomattavasti vähemmän kuin edellisreissuilla, joten ehkä olimme vaan kaloille liian pirteitä ja selviä J


Näyttää siltä, että säät lämpenee tällä viikolla ja se lupaa hyvää Antun porukoille. Myös toinen tuttu porukka on tällä hetkellä Gotlannissa kalassa, joten toivottavasti saamme ensi viikolla lukea blogista heidän menestyksekkäistä reissuista. Kiitoksia jälleen jätkille reissusta ja FishYourDreamille onnistuneesta ja mukavasta opastuksesta! Syksyllä tai ens vuonna viimeistään taas Gotlantia koluamaan...


- Juuso

Juuson puolesta PB Jouni

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Tähän maisemaan päätimme vuoden takaisen Gotlannin reissun.
Nopeasti se aika vierähtää, sillä edelleen muistan tuon hetken kuin eilisen. Oli tullut lipunlaskun aika ja isänmaallisin elkein "laskostimme" mukanamme olleen Suomen lipun Maamme-laulun kaikuessa kohti länsinaapurimme rannikkoa. Ei se laulu ollut Ylioppilaskuoron esityksen veroinen suoritus, eikä lippu juurikaan Kodin Kuvalehteä suurempi, mutta tunnelatausta siinä hetkessä oli. Jälleen kerran takana oli ikimuistoinen kalareissu, hyvien ystävien seurassa.

Uusi vuosi, vanhat kujeet.
Gotlannista puskee rapsaa usealtakin suunnalta - eikä hullumpaa sellaista. Kaikki ryhmät tuntuvat saavan kalaa ja hyvä niin. Melkein samat on keliolosuhteet olleet siellä kuin kotimaassakin. Yöt kylmiä ja päivisin aurinko lämmittää mukavasti niin kaloja, kuin niiden pyytäjiäkin.

Oma reissumme on parin viikon kuluttua, joten kyllähän tässä alkaa fiilikset jo nousemaan. Porukkamme koko kutistui tänä vuonna erinäisten syiden takia neljään mieheen. No ei haittaa, vaihteeksi pieni porukka voi olla ihan tervetullutkin kokemus. Itse aion panostaa tällä kertaa virvelin lisäksi myös perhokalastukseen. Gottiskonkareilta saatujen vinkkien perusteella on paljon todennäköisempää, että joku muu kuin minä, on se porukan ainut mp-mies (en tark.moott.pyör.).

PS. Erkki, Timppa ja Seppo: Kameran akut lataukseen niinkuin olis jo! On nimittäin tullut jonkun toisen vuoro olla linssin väärällä puolella kun kaloja väsytellään...

-Anttu

Suuntaviivat on nyt vedetty!

Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ely-keskukset ovat kantansa ottaneet ja julkistaneet. Uhanalaisen Suomenlahden meritaimenen kalastussäännökset muuttuivat merkittävällä tavalla. Vastuuta saavat kantaakseen niin vapa- kuin kiinteiden pyydysten kalastajat.

Seuraavassa linkki ely-keskuksen päätökseen:
http://www.ely-keskus.fi/fi/tiedotepalvelu/2012/Sivut/MeritaimenenkalastusrajoituksiatiukennetaanSuomenlahdella.aspx

Tekstistä käy ilmi kaikki oleellinen uusista säännöistä ja velvoitteista perusteluineen. Muutamaa kohtaa tässä hieman spekuloin ja pohdiskelen kuitenkin.

1) Saaliiksi saadut rasvaevälliset taimenet on laskettava viipymättä takaisin veteen
Tämä ilman muuta koko uudistuksen perusta. Pyrkimyshän on elvyttää luonnonkanta - ei näennäisesti parantaa kannan tilaa merialueistutuksin, saalistilastojen ja kannan epätodelliseen arviointiin.

2) Meritaimenen alamitta nostetaan 50 senttimetristä 65 senttimetriin
Tätä kohtaa voidaankin sitten käsitellä monelta kantilta. Tärkein ja ratkaiseva pointti: nostettu alamitta takaa sen, että merkittävä osa naarastaimenista ehtii mukaan kutukiertoon.

Jos / kun oletus on, että eväleikatut kalat eivät luonnonkutuun osaa osallistua, eikö pelkkä määritelmä, että kaikki rasvaevälliset on poikkeuksetta vapautettava, riittäisi? Miksi "istareiden" alamittaa rukataan?

Heitän muutaman oletuksen:
-verkko- ja muut pyydyskalastajat pääsevät näin "samaan pooliin" vapakalastajien kanssa. Kiinteiden pyydysten solmuvälien nosto saattaa molemmat ryhmät yhtälaiseen tilanteeseen vrt. jos alamitta säilyisi eväleikatuilla 50 cm:ssä - tällöinhän vapakalastajaa suosittaisiin voimakkaasti pyydyskalastajiin nähden
-mahdollisuus entistä useammin suurempiin saaliskaloihin kasvaa
-pyydetyn "kokonaiskalamassan" tehokkaampi hyödyntäminen vauhdilla kokoaan kasvattavan taimenen osalta
-kalastuskulttuurillinen puoli: kalastustavan - ja ideologian ohjaaminen kestävämpään suuntaan ja "catch and release" -kynnyksen madaltaminen. Tämä heijastunee positiivisella tavalla myös luonnonkalojen vapauttamiseen, isohkojenkin yksilöiden

Toiselta katsantokannalta, miten tämä vaikuttaa:
-eri tahojen innokkuuteen jatkaa taimenistutuksia nykyisissä määrin - suuntaavatko jotkut yksiköt istutusvarojaan muihin, "helpommin" ruoka- ja virkistyskaloiksi realisoituviin lajeihin, esim. siika
-kuinka kattavasti ja millaisella siirtymäajalla liki olemattomassa valvonnassa tavoitteet toteutuvat. Osin sukupolvikysymys, mutta myös muuta. Jopa ymmärrettävästi moni ei pysty ymmärtämään tätä politiikkaa, siis eväleikattujen alamitan nostoa kohtuuttoman korkealle. Onhan totta, että "istuta ja ongi" on pitkälti näiden istutusten ideana
-ehkä ajatuksena on jopa meritaimenkalastuksen toivottu väheneminen hieman pidemmällä tähtäimellä. Tämä toki monella tavalla - välillisesti vähintäänkin - olisi luonnonkannan etu

3) Taimen ja lohi
Meritaimenen alamitan nosto juuri 65 senttiin on hyvin perusteltua. Mutta ilmeinen epäkohta on lohen ja taimenen eri alamitta. Ammattilaisenkin on joskus hankala erottaa näitä lajeja toisistaan, harrastuskalastajasta puhumattakaan. Toki selkeät tuntomerkit pätevät useimmissa tapauksissa.

4) Ammattimainen vs. vapaa-ajan kalastus
Nostetaan vielä esiin, toistonkin uhalla: uudistus huomio tai velvoittaa kummatkin ryhmät yhteiseen rintamaan. Juuri näin.

Kalastusopastoiminta on myös oma tarinansa. Oppaiden käyttö (huom. kirjoittaja näkee tämän toiminnan positiivisena, niin työllistävän yrittäjyyden kuin kalastus- ja luontokulttuurin kannalta; koulutus- ja vastuupuolihan on alalla nykyään lakisääteinen) on pikku hiljaa saamassa jalansijaa myös Suomessa, ei vähiten meritaimenkalastuksen ansiosta. Toisaalta vaihtoehtoisiakin kohdelajeja löytyy, esim. kuhan jigikalastus erilaisine muotoineen nostanee yhä lisää suosiotaan myös ns. ostettuna pakettina.

Kuten ely-perusteluissakin todetaan, tämä sääntömuutos sinänsä ei vielä taimenkantoja pelasta. Jokisuiston ja nousureittien avoimena pitäminen on kirjaimellisesti elintärkeä pointti. Ja yhtä tärkeää on myös säännön vaiheittainen toteutuminen kuntien ja yhteisöjen hallinnoimilla vesialueilla.

Ehkäpä suurin merkitys uudistuksella onkin toimiminen esimerkkinä ja suunnanäyttäjänä tulevaan, kaikille tahoille. Yllättävänkin valmiita nykymaailmassa ollaan varsin isoillekin muutoksille, erityisesti tällaisissa tärkeissä suojelu-, osin filosofisissakin hankkeissa.

Aivan viime kädessä, jokainen yksilö kuitenkin on vastuussa toiminnastaan ajatusmaailmansa mukaisesti. Yli lakisääteisen ei ole kiellettyä henkilökohtaisia alamittarajoja kenenkään asettaa.


-Mikko Kuikka

P.S. Espoonlahden perukoilla lupajärjestelyjen kautta pitää eräs ammattikalastaja rysää. Lahnojen lisäksi myös taimenet ja kuhat uivat pyydykseen. Mahdollisuus niiden vapauttamiseen on toki olemassa... 

Leppoisan kelin kalastusta

Heti kärkeen pahoitteluni,että en ole saanut aikoihin tekstiä aikaiseksi riviäkään. Osittain syy menee kiireiden piikkiin, mutta pääasiassa syynä on ollut saamattomuus ja vähäiset kalareissut. Yritetään vastaisuudessa ollaahkerampia tämän suhteen.

Mennyt lauantai oli kelin puolesta varsin mainio. Ei palellut, eikä myräköinyt ja päivän valjetessa ilma haisi kalalta. Vesillä oli pitkästä aikaa älyttömän kiva olla. Hieman ennen yhdeksää starttasin laiturista mukanani Turkulaisvahvistukset Jani ja Vesku. Aikomus oli koittaa heti ensimmäisten saarien paikkoja, mutta veneitä oli jo heittämässä vähän joka niemennokassa, joten kokka suunnattiin ulommaksi. Ulompana olikin rauhallista ja kalastus mieluista. Muutaman saaren reunat heitettyämme totesimme, etteivät kalat olleet kiinnostuneet meidän pyydöistä, vaikka kaikki oli periaatteessa okei. Aika suurpiirteisesti  kuitenkin siinä asiaa toimitettiin, ja tarkempi kalastus olisi varmaankin ollut paikallaan, mutta päätettiin vaihtaa silti maisemaa.

Kymmenen minuuttia ajoa ja jälkeen oltiin taas ns. kohteessa.  Näin heti, että tuttu vene rekaa kivikon reunaa - Anttu. Ukot heittivät parhaillaan saaresta työntyvän  niemen nokan tyyntä puolta ja meille jäi tuulen puoli, jolla mieto aallokko kävi rantakiviin. Vene liukui hiljalleen kivikon myötäisesti - kuin oppikirjassa. Kelpasi siinä onkia, kun veneen ohjailuunkin riitti, kun  pikkuisen pökkäsi sormella rattia. Ensimmäiset 50m neppailtiin usein kaloja antavaa paikkaa. Hiljaista oli. Tässä kohdin yleensä käännän kurssin hyvissä ajoin lahdelman jälkeistä pientä kärkeä kohti, jonka edustalla on vedenalainen kivikasa. Hetkeä myöhemmin Vesku ylettääkin keulasta korkkaamaan kivikasan Hummelilla -ja kiinni oli.

 Alkoi vääntö. Kala meni ja me vikistiin. Enemmän tilannetta kuvasi painimatsi, kuin uimahyppykisat. Sen verran vesi kuitenkin lensi, että kalaa punnittiin tietysti jo veteen. Paksuutta vaikutti olevan, mutta pituutta ei ennätyksiin asti, voimaa kyllä riitti. Jossain vaiheessa kala alkoi tietysti väsyä, mutta haavimisetäisyydellä se piti pitkään sellaista messua, että haavin kanssa sai olla tarkkana. Haaviin se kuitenkin lopulta päätyi. Paksuutta tosiaan oli sikäli paljon, että puntaria haluttiin näyttää ensimmäisenä ja siinä tohinassa kalan pituus jäi lopulta mittaamatta. Vaaka näytti lukemia 4,4kg - 4,6kg välillä, ja lopulta päädyttiin 4,48kg lukemaan. Pituus oli oman arvioni mukaan n. 68cm ja
komea oli kala, ja muikea oli saajankin ilme. Onneksi olkoon vielä Veskulle.

Voinee sanoa, että päivä oli tässä vaiheessa pelastettu ja kalastusta jatkettiinkin mieli korkealla. Jatkettiin vielä saman saaren reunaa ja melko pian löytyikin pienempi yksilö, joka laitettiin takaisin kasvamaan. Samanlaista napuraa tuli edelleen sieltä täältä, kunnes tuuli laantui ja meri oli tyyni. Ei syönyt enää napurakaan. Reilut kaksi tuntia kesti tyyntä hetkeä, jonka jälkeen pinnan rikkoi hento eteläinen tuulenvire. Äkättiin taas yksi merenpuoleinen saari, johon vireen lisäksi kävi vanha maininki.
Saaren rannassa oli pieni kivikkoinen lahti, tai oikeammin poukama. Yletin melko kaukaa 27g Sandgrävlingen:llä poukaman edustalla olevan kiven eteen ja kolmen kammenpyöräytyksen jälkeen potki. Tiukalla päällä oli tämä kala. Se mennä viuhtoi pääosin pitkin pohjia kuin isompikin kala konsanaan. Sitä isoutta oli sitten mittanauhalla kokonaiset 59cm. Saman kiven ympärillä oli vielä useampikin kala, mutta ylös asti riepoteltiin vain alamittaisia. Tuulen vielä hieman voimistuessa kalaa alkoi tosiaan tulla kaikista vähänkin paremman oloisista paikoista, mutta kuten loppukauden trendi on -pientä. Kaloja osui joka ukolle ja saldo lienee komeasti toistakymmentä, joten siinä suhteessa pysyttiin vireessä. Viimeisellä luodolla oli ainakin pari hyvinkin eri kokoista kalaa aivan vieretysten. Samalla hetkellä kun Janilla iski alamitta, oman uistimen takana kävi järjettömän kokoiset pyörteet, mutta kala ei hipaissutkaan koukkuja. Harmitti, olisi ollut kohtuullista saada edes nähdä se.

Näin se päivä suunnilleen vierähti. Tässä iässä ei muista enää tarkasti neljä päivää vanhoja asioita ja varmaan ihan hyvä niin. Kiitos vielä Janille ja Veskulle mukavasta reissusta.

Tätä kirjoittaessa kelissä on tapahtunut harppaus talvisempaan suuntaan ja jos ennusteihin on uskominen, niin seuraavan kerran taimenuistin lentää vasta keväällä.

Hyvää alkutalvea ja Joulua kaikille. Palataan viimeistään keväällä tähän täpläkylkien ihmeelliseen maailmaan.

NOSTAAKO VAIKO EIKÖ NOSTA...

...KAS SIINÄ PULMA. Säätiedotus masentaa kalamiestä. Hekumointi joulukalasta tuntuu tulevan päätökseen. Mikäli tämä ennuste pitää paikkansa, voi ruveta pilkkikamoja virittämään.

Nyt jo hätäpäissään ruvettu valmistelemaan nostoa lauantaille. Toivottavasti näin ei käy, mutta jos käy, niin joudun sitten tyytymään ensimmäistä kertaa muuhun joulukalaan kuin omaan taimeneen. Karmivaa keliä tulossa...

Antti

KALANTULO AKTIVOITUNUT KAUDEN LOPPUA KOHTI

Heti kun nuo kauheat tuulet laantuivat, kalakin aktivoitui. Vesi kirkastui kun ei enää tuuli ollut sotkemassa ja heittely oli kivaa myös kipparille, kun ei tarvinnut olla ruorissa koko ajan. Heittoihinkin sai riittävästi pituutta ja ennen kaikkea tarkkuutta.

Santtu Poutasen ja Sami Pitkäsen kanssa olimme koko viime viikon kytänneet lauantaita 24.11 iskupäiväksi, sillä kaiken järjen mukaan se olisi todella hyvä niin kelin kuin syönninkin puolesta. Sitä se olikin, myös muissa veneissä. Olin yhteydessä heti aamupäivällä Jouni Heimosen veneeseen, jossa turkulainen vieras Jani oli kepittänyt komean 4,48 kg kiloisen. Onnittelut Janille ja Jounille hienosta fisusta, ehkä he raportoivat itse tarkemmin. Iltapäivästä Jouni sai myös 59 cm merkityn taimenen + alamittoja, joten heillä oli kalojen koon suhteen parempi kuin meillä, mutta kyllä seuraava antaa lupauksia kauden loppusuoralle ja sen kuuluisan vähintään 60 cm joulukalan suhteen.

Aamu oli niin kaunis kun se marraskuun lopulla voi olla. Taimenmiehen mieli oli korkealla tuulen puhaltaessa 5 m SW ja vesi oli vielä korkealla. Aurinko pilkotti sumun ja harsoisen yläpilven lomasta värjäten kaiken maagiseksi. Fillaroin rantaan Santun kanssa Ursuitit ja paukkuliivit päällä -  näky joka on viikonloppuisin eteläisessä Helsingissä hyvinkin tuttu. Sami tuli rantaan autolla ja rupesi pukeutumaan. Nauroimme kunnon naurut kun mies kaivoi laskettelukypärän jossa oli kiinnitettynä Contour-videokamera, sen ison väsytystä varten. Itsevarmuutta ei ryhmältämme ainakaan puuttunut.

Aamupäivän heittelyt menivät meidän osaltamme mukavassa kelissä viihtyen. Uistinkokeilut loppuivat melko pian Samin saadessa juuri alamittaisen ärsyvärisellä JK:lla. Päävärinä tuntui olevan meillä oranssin ja keltaisen eri sävyt. Jatkoimme samaa rataa ja kohta Santulla samanlainen, 45 cm pirteä kaveri. Kala ylös ja vapautus, pirun tiukasti tämäkin kiinni, onneksi lähti nätisti.

Heitän itse oranssi-kulta Truttaa pienen kuohun taa peiliin: taas kiinni. Pullea kala ja tiukka tärppi, hekumoin jo isommasta, mutta mutta. Jälleen am, 47 cm. Ja ei muuta kuin cr. Sami vaihtaa Sandgrävlingenin pumu-värissä, jonka emäntä oli osannut ostaa synttärilahjaksi. Muutama heitto ja luiskan päältä viistosti uittaen hallitusti: HUI! Iso kala perässä. Tiputus. Kala kääntyy, ei ota. Saakeli, toi olisi ollut 60+ kala. Viisaita ovat isommat, nyökyttelemme tappiosta huolimatta.

Pidämme pienen kahvitauon ja ruoskimme jälleen. Heti kohta Santtu ilmoittaa kii-o! Uusi St. Croix ja herkullinen Daiwa Steez tekevät työtä käskettyä, mutta näin hienolle kalustolle 45 cm kala on liian pieni. Jälleen samat tutut manööverit. Kalaa oli koko ajan paikalla, mutta kunnon kokoiset lymyilivät jossain vaikka heitimme erilaisia paikkatyyppejä, kärkiä, kuohuja, matalikoita, rantaviivaa ja uppomatalaa.

Ajan uuteen paikkaan ja heitän Samin kanssa yhtä aikaa. Sami ilmoittaa tärpistä ja pian onkin taas pieni kala ilmassa. Ei jakseta sen kummemmin mitata, takas vaan. Heitän itse aivan rantaan, tällä kertaa Ismo Zalsan Suomenlahti-värissä. En meinaa uskoa, että 10 cm vedestä nappaa taas kala. Mutta siellä on jälleen karvan alta 50 cm ja samaan aikaan kun olen ottamassa kalaa sisään, Santtu kiljuu, että taas on kiinni hänelläkin. Samanlaiset kalat ja taas vapaaksi. Rupesi jo vähän kyllästyttämään vaikka kiva olikin väsytellä! Täytyi olla tosi tarkkana, ettei kalojen suut repeytyisi, joten kohtelu oli erittäin hellää - kuin omia vauvoja hoivaisi.

Pistin kiinni Trutan kolmipiikkivärin oransseilla pisteillä, eli kuten Santtu asian ilmaisi: ruttotrutta. Rutossa on ollut rutosti kalaa kiinni eli kova peli. Ja taas puskee samaa kyytiin: ihme parvi 45-50 cm taimenta pitkin rannikkoa, sillä muutkin veneet raportoivat samoja kokoja. Juuri kun löysään siimaa ja päästän kalan pois, niin Santtu kiljaisee, no nyt o kii! Samassa näemme pitkällä korkean hypyn ja varmasti menee 50 cm rikki, mutta ei 60. Erittäin pirteä kala iski Vekkuli-nimiseen kelta-hopea-punainen pitkulamalliin. Näimme upeita kolmois-shalkoveja, joista Kiira Korpikin olisi kateellinen ja lopuksi vielä komea pyrstötanssi ja keulan ohi syöksy. Eräs kauden upeimpia menijöitä. Sami koppaa fisun sisään ja pituus on pikaisesti mitattuna 54 cm. Erittäin nopeat liikkeet ja Santtu päästää kalan pois. 60 cm on tiimin raja ja siitä pidetään loppuun asti kiinni.

Saimme lopuksi vielä pari tukistusta ja pari rajatapausta. Sitten kello olikin jo 16 ja taivas pimeni. Kaivariin säkkipimeällä saavuttuamme tapasimme vielä naapurin Scout-partion ja heillä ollut myös alamittapitoinen päivä. Heimosen veneen köriläs oli siis selkeästi ainakin oman tietoni mukaan lauantain suurin PK-seudulta noussut ja vielä ulkopaikkakuntalaisen saamana, prkle :)

Joulukalaa edelleen väijyen.

Antti

Epilogi

Hyvästä kelistä johtuen Santtu lähti vielä omalla Fasterillaan sunnuntaina kokeilemaan, itse olin perhepuuhissa. Sain hengästyneen soiton, että pientä taas kyydissä, mutta samaan Vekkuliin oli tullut perässä 65-70 cm kala. Tuulen moinattua iltapäivällä ja metrin matalikon päältä. Ei kuitenkaan ollut iskenyt kunnolla, vain käynyt tutustumassa ja kääntynyt vauhdilla pois. Eli kyllä niitä isoja siellä on. Tarvitaan vaan sopivan rauhallinen keli, paikan oikein lukeva vavan varteen ja uistimeen ärsytys. Luomuväreillä ei meidän tiimi ole onnistunut tänä syksynä kuin pari kalaa saamaan. Siinä omat lääkkeeni alamittaisuuden tai raavaamman kalan puutteesta kärsiville, joihin itsekin tällä hetkellä lukeudun!

PS. Sami on varsin taitava fotaaja, otin muutaman ruudun häneltä tähän tunnelmapaloiksi. Kypäräkuva on itse ottamani mies-Nokialla.

Hyviä uutisia Gotlannista

Gotlannissa on perinteisesti järjestetty jokakeväinen meritaimenen kalastuskilpailu Öringträffen ns. Catch & Kill -periaatteella (http://www.fiskelandgotland.se/traffenx.htm). Kilpailun ideana on ollut se, että kauneimman (sopusuhtaisuus, kirkkaus jne.) kalan saanut tiimi on voittaja. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että jokainen tiimi tappaa vähintään yhden kalan, jotta heillä olisi mahdollisuus voittaa. Kilpailu on herättänyt laajalti vastustusta meritaimenkannan suojelijoiden puolelta, ja sen jatko on ollut uhattuna jo useamman vuoden.

Tänä keväänä asiat kuitenkin meidän kaikkien iloksi muuttuvat, koska Öringträffen siirtyy historiaan ja FishYourDreamin nokkamies Per Jobs järjestää uuden kilpailun Catch & Release -periaatteella (http://www.fishyourdream.com/se/gotland/paket_seatrout_open.shtml). Kilpailussa järjestetään kaksi eri sarjaa, perho- ja uistinkalastussarja, ja kaikki kalat pitää vapauttaa. Pisimmän kalan saaja voittaa, ja kaloja vertaillaan kuvien ja jaettavan mitta-asteikon perusteella.

Mikäli siis suunnittelette reissua ensi kevääksi Gotlantiin ja kilpailu kiinnostaa, niin kannattaa tsekata yo. nettisivut! Kilpailu järjestetään lauantaina 27.4.2013.

- Juuso

ALAMITAN KIROUS

                     Viime kevät antoi monelle taimenenkalastajalle luottoa syksyyn. Hekumoin itsekin monen kanssa että, jos kevät oli tällainen, niin minkälainen syksy meitä odottaakaan! Harvoin syksyä on odottanut näin fiiliksissä kuin tänä vuonna, mutta luonto oli toista mieltä.

Syyskuussa päästiin avaamaan kautta näyttävästi lämpimässä kelissä parin kilon kalalla, mutta sen jälkeen kyydissä on ollut vain kokemusta ja alamittaa. Moni muukin on valitellut samaa, kalaa kyllä on mutta on järjestään pientä. Lisäksi melkoiset tuulet ovat olleet haittana samentaen veden ja vaikeuttaen heittämistä ja liikkumista.

Viime viikonloppuna oltiin Kalamies.comin porukoiden kanssa Sipoossa heittämässä ja määrää tuli paljon, taisi olla yhteensä 13 tai 14 kalaa ylhäällä, mutta vain 2 ylitti mitan ollen 55 ja 56 cm. Yksi rajatapaus oli 50 cm, joka myös vapautettiin. Lisäksi karkuutin itse noin 60 cm kalan kovassa tuulessa.

Täytyy nyt toivoa, että sesongin viimeinen kuukausi menisi isompien kalojen merkeissä ja jengi saisi joulukalaa ylös. On totta, että muutamia isoja on tullut, mutta ei lähellekään sellaisella tahdilla mitä odotimme kevään johdosta.

Kuvassa muuten Laineen Arska 55 cm kalan kera ja allekirjoittanut mittaa tilastokalaa, jälleen alamitta.

Aina ei voi saada sitä mitä haluaa...

...ja yleensä ei halua sitä mitä saa, lauloi aikanaan Lapinlahden Linnut. Sanat sopivat moneen paikkaan, kuten valitettavasti myös tähän:

Kun keväällä kirjoitin “mitähän se syksy vielä meille tuokaan tullessaan”, en todellakaan toivonut kovia tuulia niinä hetkinä kun merelle olisi mahdollista lähteä, tai pläkäkelejä niinä hetkinä kun mahdollisuus kalastamaan on ollut.
Sitä se tämä syksy osalleni silti tullessaan toi.
Viime viikonloppuna oli kuitenkin mahdollisuus neljän päivän reissulta jotain odottaa, ja vielä 12 “miehen” voimin (plus naapurimökin aina-niin-virkeät-ja-innokkaat nuoremman polven pelimiehet). Torstaina saavuimme mökille hyvissä ajoin, sisäväyliä pitkin, koska kympin tuuli puhalsi ilkeästi täynnä tavaraa olevaa venettä kylkeen. Kamat mökkiin ja urhoollisesti siitä kokeilemaan tyvenen paikkoja, joskin ne paikat olivat melko lähellä rannikkoa ja vesi ikävän sameaa. Sessio jäikin parin vain tunnin mittaiseksi.
Perjantaina tuulen puhallus jatkui, tosin vielä voimakkaampana ja vesisateen kera. Aamulla mökille saapuneet mestarit eivät antaneet kelin haitata, vaan suuntasivat sissimäisesti (sinertyneet) nenänsä kohti taimenapajia. Muutaman tunnin kuluttua myös heidänkin veneiden ratit olivat jo käännetty kohti takkatulta ja muita lämmikkeitä - saldona muutama sintti. Illalla juhlimme vielä yhdet puolivuosisataset synttärit hyvine juomineen safkoineen ja kävimme aikaisin nukkumaan.

Kolmas aamu antoikin sitten uskoa aivan erilailla, keli oli mitä mainioin. Taivas harmaa, sää pöpperöinen ja tuultakin vain muutama metri. Parin tunnin kuluttua olikin jo tapahtumia melko lailla kasassa. Yhteinen tekijä niille oli se, että kalojen koko oli kaikkea muuta kuin mainitsemisen arvoista. Meidän veneeseen sentään yksi mittakala saatiin muiden tapahtumien ohella. Puolenpäivän kieppeille pidimme sääntömääräisen makkaranpaistoseminaarin, jossa jaoimme arvokkaita vinkkejä, myös kalastuksen osalta. Loppupäivä sujui melko hiljaisissa merkeissä, mutta juuri ennen auringonlaskua vielä pari alamittakontaktia saatiin kuitenkin. Hyvä päivä takana, tavallaan. Reilusti tapahtumia, mutta kalojen koko pieni. Muutama tarina kuultiin myös isommista irtipäässeistä, mutta tämän jutun kuvaan ei kelpaa kuin oheinen.

Sunnuntaina erinäisten aamuisten tapahtumien jälkeen oli kotiinlähdön aika. Muut lähtivät kohti rantaa, itse suuntasin vielä pariksi tunniksi kokeilemaan onnea. Eilisestä pelipaikasta irtosi vielä kaksi aaämmää, jonka jälkeen tyydyin itsekin kohtalooni ja lähdin kohti satamaa.

Pieni toive elää vielä tulevista viikoista kun vesi on noin 6 asteista ja pekkapoutakaan ei miinusennusteita toistaiseksi lausu. Voisikohan sitä vielä saada sitä mitä haluaa.

-Anttu

Isä ja poika taimenkalassa

Julkaisen Kari Kovasen ja poikansa Rikun (12v) puolesta hauskan taimentarinan. Ollut hiukan hiljaisempaa blogissa, joten kiva laittaa onnistuminen. Ja mikä hienointa, Riku väsytteli ison kalan tosi nätisti. Onnittelut koko blogiväen puolesta. -Antti

Ja tässä itse tarina, mukana myös video.

Poikani Riku 12v. oli nyt toista kertaa tänä syksynä harjoittelemassa taimenen kalastusta Loviisassa. Olin aatellut että jos saan kalan tartutettua, annan vavan hänen hoitoon, jotta saa tuntumaa miltä se taimen siellä tuntuu.

Varsin pian olikin pikkanen kala kiinni, ja annoin vavan pojalle,

joka leveä hymy suupielissä kelasi reilusti alamittasta kalaa kohti venettä ilman sen suurempia vaikeuksia. Irroitin koukun pihdeillä veneen vieressä ja pikkutaimen pääsi jatkamaan kasvuaan. Poika oli silti yhä yhtä hymyä, se oli hänen eka taimenkontakti, ja oli sitä jo jonkin aikaa kovasti odotellut tapahtuvaksi.

Sitten jatkettiin heittelyä ja pähkäiltiin jos mittakala saatais, niin sepä kruunaisi muutenkin komean päivän. Niin, kelihän ei tuntunut ihan parhaalta, kun tuuli pohjoisesta n. 3-4m/s., aurinko paistoi ja vesi oli laskenut 20-30 senttiä eilisestä.

Reilun tunnin päästä kun lilluttiin veneellä lähes tyynessä erään luodon kupeessa, tärähti selkeästi reilumman kokoinen kala kiinni, hetken päästä kun huomasin sen olevan tukevan oloisesti kiinni, annoin taas vavan pojalle ja siirryin sivummalle videoimaan sekä "ohjeita" antamaan. Nyt ei kala tullut veneelle suoraan kelaamalla, vaan veti siimaa ulos päättäväisin pyrähdyksin. Vapa oli hetkittäin kovin kaarella ja poika tuki kahvaa lonkkaansa vasten ja todeten että nyt on selkeesti isompi kala kyseessä, ja lieviä hankaluuksia vavan käsissä pitelemisessä, sanoin että löysää hiukan jarrua niin helpottaa. Kyseisessä kohdassa ranta syveni nopeasti, ja veneemme kohdalla oli vettä lähes kymmenen metriä, liekö siksi kala ei hypännyt kertaakaan, eikä muutenkaan montaa kertaa tullut pintaan möyrimään?

Kun kala oli muutaman kierroksen taluttanut poikaa veneen ympäri, näytti siltä että voisin vaihtaa videokameran haaviin ja kauhoa kalan kyytiin. Väsynyt poika uitti väsyneen kalan veneen viereen ja koppasin sen helposti kyytiin,vasta siinä vaiheessa huomasin miten hyvän kokoinen se olikin. Digivaaka näytti 4,04kg, pituutta oli 66cm ja mallia rasvaevätön istukas.

Oikein komee kala, ja oisittepa nähny pojan ilmeen kun se sanoi, "MÄ VÄSYTIN SEN IHAN ITE" !!!!! Kysyin lasketaanko se takaisen veteen vai viedäänkö kotiin, sanoi poika heti että lasketaan vaan takaisin,josta jäi parempi mieli varmaan kaikille osapuolille :D

Kuvassa pitäisi olla pojan eikä minun, mutta kun päätimme päästää kalan takaisin, ei viitsitty sitä kiusata sen pidempään.

Videolinkki: http://www.youtube.com/watch?v=SRvyZCVuxAo&feature=plcp