Kalajuttu ja takin huppu

Parin viikon takainen pikapisto merelle ei tuonut yllätyksiä. Vaikkakin jotkut olivat jo silloin saaneet taimentapahtumia, pidin tuota ajankohtaa itse vielä vähän liian aikaisena. Lauantaina oli siis aika tehdä se oma kaudenavausreissu. Antin kanssa startattiin rannasta kello yhdeksän jälkeen aurinkoiseen ja mukavatuuliseen keliin. Edellisen viikonlopun kuvaviestit neljäkiloisesta kalasta ja toisen ison irtipääsystä antoi mukavaa lisätäpinää. Ensimmäinen paikka antoi ainoastaan siimansuoristus- ja totutteluheitoille mahdollisuuden, ei kalaa. Kakkosapajaa ei sitten tarvinnut nakella kuin muutama minuutti, kun kala oli ylhäällä. Tuo alamittainen saa jatkaa vaelluksiaan ja jälleennäkemistä odotetaan, vaikka sitten parin vuoden kuluttua. Seuraavaa actionia odotettiin noin tunti, kun toinen alamitta hyppi itsensä irti, hyvä niin. Jotenkin fiilis oli kokoajan niin korkealla ja odottava, ettei malttanut edes eväsbreikkiä pitää. Sämpylähaukkuja otettiin heittojen välissä jotta sai keskittyä vain olennaiseen. Kahvitermarikin tyhjennettiin vasta kun takaisin rantaan tultiin.

Yhden sadekuuron jälkeen kun kelasin uistinta sisään tajusin että kas, nythän ei taas sada, otanpa siis hupun pois päästä. Samalla kun nostan käden irti kelalta – pa-pam, kala kiinni, loikka ilmaan ja karkuun. Mikä oli siis sadehupun opetus? Pysäyttele uistinta riittävän usein kelatessasi (ja ota huppu pois päästä vasta kun uistin on ylhäällä...). No kala oli onneksi vain vähän reilu mittis, eli hampaankoloni on puhdas. Tuon jälkeen emme enää eväkkäitä nähneet.

Kausi on siis avattu omalta osaltani, toivottavasti saan jatkossa mahdollisimman paljon viettää aikaa merellä. Meritaimenen syyskalastus on hieno laji – elämyksiä ja kireitä siimoja kaikille.

-Anttu

Taimenta hyvin liikkeellä

Viikolla sain harppuunamiehiltä kuvan parista nätistä taimenesta ja kasasta siikoja ja lauantaina sain viestiä komeasta nelosen kalasta. Kalaa tuntuu siis olevan vuodenaikaan nähden hyvin paikalla. Sunnuntaina lähdimme kolmistaan Santun veneellä vahvistettuna takavuosien tekijämies Masalla, jonka vaimo oli kerrankin ollut suosiollinen ja päästänyt miehen vesille.

Keli oli koko päivän todella hirveä: kovaa koillistuulta, vettä vaakasuorassa ja umpiharmaa taivas. Hyvät kamat kuitenkin pelastivat päivän ja pystyimme heittelemään reilun viiden tunnin ajan ennen kuin tapahtumat hyytyivät kokonaan. Veneeseen ei tällä kertaa mittoja saatu ylös asti. (Santtu tosin sai yhden rajatapauksen, joka tummana laitettiin takaisin).

Oli mielenkiintoista huomata, että kaloja tuli tyrskyistä, rannasta ja syvemmältä. Mm. Masa sai alamitan kunnon kuohun edestä ja onnistui saamaan ison yli kolmosen kalan seuraamaan syvän päälle, mutta se ei iskenyt. Itselläni kävi joku tukistamassa silloin kun annoin uistimen lilliä välivedessä veneen rekatessa.

Tämä siis lupaa edelleen hyvää syksyn taimenvesille! Menkää siis kaikki jo nyt yrittämään.

Syyskauden avaus 16.9.

Syyskuu on yleensä ollut meritaimenen pyynnin osalta kesätauon jälkeen ensimmäinen heitettävä kuukausi. Viime vuonna ekat kontaktit tuli 25.9. ja tänä vuonna päästiin naatiskelemaan jo 16.9. Eli voisin veikata noin kolmen kuukauden jaksoa tästä eteenpäin hyväksi sesongiksi.

Olin sopinut Santtu Poutasen kanssa keikan 9.30-15, sillä iltapäivällä olisi lasten synttäriä ja tuulen ennustettiin nousevan turhan kovaksi. Vesi oli mukavan korkealla ja lämpötila kauttaaltaan noin 12,3-12,7 astetta Stadin edustalla.

Ekojen paikkojen vesi oli upean kirkasta, näkösyvyys noin neljä metriä ja heitteleminen kauniissa auringonpaisteessa ei ollut yhtään hassumpaa. Tuuli oli kuitenkin koko ajan varsin rauhaton ja oli vain ajan kysymys milloin se nousisi. Heittelimme noin pari tuntia vailla tapahtumia eri mestoilla varsin ulkona ja noin 11.30 maissa tuuli oli noussut kympin hujakoille SW eli turhan kovaksi ulkoriuttojen heittelyyn.

Siirryimme siis isompien saarten suojaan ja heittelimme tuulen ja tyvenen rajalla olevaa kärkeä. Santtu laittoi kiinni kirkkaan Ströömin (kustavilainen kirkas pelti) ja itse heittelin Sateenkaari-Truttaa. Tuuli oli sen verran kova, ettei kevyempiä uistimia tai voimakkaammin potkivia vaappuja saanut kunnolla lentämään. Santtu sutaisi vastatuuleen irti rannasta olevan kiven päälle ja itse veivailin rattia pitääkseni veneen paikoilla uistimeni jäädessä samalla pohjaan. Ja juuri silloin kuuluu KIIO! Riuhtaisin äkkiä uistimeni väkisin irti rakkolevästä ja hopeinen patukka on ilmassa! Jes, mitallinen on ja tiukassa iskussa.

Kala repii siimaa oikein kunnolla ja pääsemme näkemään monta hyppyä ja syöksyä. Koukku on tukevasti kiinni ja voimme vaan "naatiskella" veneen rekatessa juuri oikein kohti syvää vettä saaren tarjoamassa tuulensuojassa. Kaiku näyttää noin 8 metriä vettä kun kala syöksyy veneen alle noin 4 metrin spurtin ja vapa niiaa! Aijai kun on hienoa, ihan kuin keväällä olisi, aurinko paistaa ja mieli on kirkas.

Lopulta kala väsyy ja koppaan sen sisään. Lihava on ja noin 60 cm. Loppuluvut ovat 57 cm ja 2,12 kg. Otamme tämän kauden avauskalan eräksi ja poltamme piipulliset sen muistolle. Sitten tuuli nousikin vielä lisää noin 12 metriin ja kurvasimme Kaivariin ja siitä suoraan kakkua syömään lasten meininkiin. Olipa hieno meininki.

Seitsemän kuukauden pähkäily päätökseen

Voin kertoa, että kun neljä kertaa päivässä yli puoli vuotta seuraa Nettivene.comia, alkaa siinä kärsiä oman pään lisäksi myös perhe ja kaverit. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin - uusi vene löytyi kuin löytyikin. Sovittiin myyjän kanssa kaupanteko viime viikon tiistaille kello 17. Kaikki asiakirjat oli esitäytetty ja tutkittu, joten ei tarvinnut turata aikaa tyhjänpäiväiseen (ts. pääsisin nopeammin korkkaamaan uuden veneen tositoimissa...).

Rahat myyjän tilille, nimet paperiin ja varusteet veneeseen - so far so good. Siitä sitten ulos satamasta ja kakskytäkaks solmua tiskiin. Aurinko paistaa ja uusi vene alla, voiko fiilis enää parempi olla. Sitä fiilistä kestikin kokonaiset kahdeksan sekuntia, kun poliisivene pysäytti ja kertoi että "tiesitkö, että tällä selällä maksiminopeus on 10 km/h?". Rehellisesti sanottuna, en todellakaan tiennyt tuosta rajoituksesta eikä siitä missään (mielestäni) mitään kylttejäkään ollut. Ystävällinen poliisi päästi kuitenkin uunituoreen veneen omistajan jatkamaan matkaa pienellä sättimisellä ja varoituksen sanoilla, kiitos siitä.

Matka jatkuu kohti kotisatamaa, jossa serkkupojat odottelevat jo ja ihmettelevät mikä kestää. Selitysten jälkeen kundit kyytiin ja kohti taimenpaikkoja. Ensimmäiseltä apajalta ei tullut muuta kuin yksi haastava siimasudoku, joka selvisi ainoastaan Martinin avulla (ei Dry). No noitahan sattuu, joten siima uudestaan renkaiden läpi, uistin lukkoon ja seuraavaan paikkaan. Ulkonevan kallionimekkeen päähän velloi mainio aalto, jossa oli kalan varmasti hyvä olla. Nimenomaan oli, sillä tämä kaveri ei tajunnut uistimen olevan jotain ihan muuta kuin uiskenteleva silakka. Vapa notkahtaa ja taimen ottaa komean loikan - ei stna, ny o ISO. Villen väsytyskokemuksen puhuessa ei tuo kala saanut mahdollisuuksia, vaikka se toistamiseenkin otti koko kroppansa mittaisen loikan ilmaan, ja mäsähti veteen kuin avokas snagarijonossa. Kala haaviin, haavi veneeseen ja femmat ilmaan - loistava alku uudelle kalaveneelle! Multimediaviestejä matkaan, painoarviolla n. 4,5 kg...

Loppuillasta ei sitten olekaan kerrottavaa, paitsi kun satamassa puntarille päästiin, totesimme arvion menneen kilon pieleen. Tuo merten julma isäntä pysäytti puntarin 5,5 kiloon ja mittanauha kertoi vaikean painoarvion syyn - "vain" 71 cm. Lyhyen puoleinen, mutta sitäkin paksumpi oli tämä taimen jota parhaillaan jossain päin Suomea grillataan suu virneessä.

Kevätkausi lähenee loppuaan, vaikkakin vedenlämpö oli toissapäivänä vasta n. 10°C. Muutamat nokkahaukikontaktit kertovat myös siitä samasta, lopun alusta. Siltikin, jos on mahdollisuus vielä vesille lähteä, sitä kyllä suosittelen. Tämän kevään lukuisat yli vitosen kalat antavat myös aihetta odottaa jännityksellä mitähän se syksy vielä tuokaan meille tullessaan.

-PB A

Helluntain pikapisto perhepiirissä

Helluntai oli helteinen päivä ja Etelä-Suomessa sisämaassa lämpötila hipoi 25 astetta. Onneksi rannikolla meri kuitenkin viilensi ilmaa ja päivästä ei tullut niin tukalaa. Meillä oli sovittu alunperin kaveriperheen kanssa eväsretki PK-seudun ulkoilusaareen veneellä. Muulla seurueella rantaan saapuminen kesti ja kesti.

Kypsyimme Alvarin kanssa odotteluun ja ehdotin, josko mentäisiin etukäteen heittelemään ja haettaisiin muut sitten kun olisivat rannassa. Mukaan piti tietenkin hakea venehuoltamolta munkki ja mehu.

Alvar ei vielä osaa kunnolla itse heittää, joten miekkonen kiikaroi laivoja ja lintuja munkkia mutustellen. Heittelin siinä sivussa ihan vaan omaksi ilokseni vailla paineita. Yhtäkkiä Zalsaa seuraa kaksi taimenta, pienempi ja isompi! Oho, pysäytän uistimen ja pienempi tällää kiinni. Kauhea rimpuilu muutaman metrin siimalla ja alamittainen kala on nopeasti väsytetty. Alvar haluaa pitää kalan, mutta päästän sen vedessä pois pihdeillä ja kerron että, jos nyt olemme kiltisti, Ahti saattaa antaa isomman!

Rannasta soitettiin, että viiden hengen seurue olisi valmiina noin puolen tunnin kuluttua ja meillä olisi noin 20 minuuttia aikaa heitellä. Jatkoin samalla Zalsalla (hopea, kelta, puna) ja heitin noin kahden metrin syvyiseen uppomatalaan, josta on usein tullut kaloja näin loppukaudesta.

Heti kun uistin laskeutuu, tunnen sähköisen tärpin. Ei mitään verrattuna viime viikonlopun vetureihin, mutta kyllä tässä hommia saa vähän tehdä. Pyydän Alvaria ohjentamaan haavin, mutta mies vastaa, että se on keulaboksissa ja lukko on niin tiukka ettei ukko saa sitä auki. Prkele, ajattelen ja päätän etten lähde ropaamaan sitä vaan yritän väsyttää kalan kunnolla ja sitten kopata käsin sisään.

Väännän kalan kanssa noin 10 minuuttia ja huomaan, että koukku on todella hyvin kiinni, joten saatan rauhassa uitella kalaa Alvarin nähtävänä. Pikkukalamies hihkuu ja yrittää kurotella itse kalaa, onneksi laidat olivat kuitenkin tarpeeksi korkeat. Lopulta saan uupuneen eväkkään viereen ja otan sen ylös lohityylillä tailaten eli nappan pyrstön tyvestä kiinni. Ja ylhäällä on! Selkeä mitta, mutta ns. perustaimen, joka ei normaalisti välttämättä blogikynnystä olisi ylittänyt. 

Papitan kalan ja annan Alvarin mitata pituuden: 55 cm ilmoittaa 110 cm pituinen kaveri ja painoa 1,720 kg kuuluu 21 kg miehen suusta. Femmat tiskiin ja kännykällä pönö - ei voisi isä enää enempää fiiliksissä olla!

Lähdimme samalla hakemaan muuta seuruetta rannasta ja jo valmiiksi laajaan piknik-koriin laitettiin vielä taimen, jonka savustin keulaboksissa aina olevalla savustuslaatikolla kunnan nuotiopaikalle tuomilla haloilla. Ja voi että se maistui hyvältä kauden kasvisten kera ulkona syötynä. Todellista lähiruokaa ja lapset söivät kaiken todella mielissään. Päivä oli kaikin puolin onnistunut myös kalastuksen kannalta. Illalla heitin vielä muutaman heiton ja sain 45 cm alamitan viereisen luodon reunasta. Kausi siis jatkuu.

EEPPINEN KEVÄTTAIMENSAFARI

Pahoittelen kun en ole aiemmin saanut kirjoitettua rapsaa. Tässä sitä nyt kuitenkin tulee. Ollut erittäin vahva ”kalakrapula” viime viikonlopusta koska kalantulo oli sen verran järjetöntä.

Suuntasimme perinteiselle kevättaimensafarille tällä kertaa Poutasen veljesten, Juhan ja Santun kanssa. Vakiokeulamies oli työkiireiden vuoksi joutunut jättämään homman väliin.

Lähtöpaikkana meillä toimi Tirmo Pellingissä Porvoon saaristossa ja tarkoitus oli viettää kaksi yötä teltassa ja kalastaa pe-ilta, la ja su päivät. Normaali taktiikkamme jatkuvasta etenemisestä päätettiin vaihtaa siihen, että pysyisimme samalla saaristoalueella koko viikonlopun. Olin ottanut vielä mokkulan ja läppärin mukaan, jotta voisimme väijyä lätkää sekä Mestarien Liigan finaalia saaressa. Uutta ainakin meidän safareilla.

Saimme viikonlopun aikana paljon kaloja sekä alle että yli 50 cm, mutta keskityn nyt kertomaan viidestä merkittävimmistä, sillä perustaimen on perustaimen, mutta kun siimassa ui isompaa mörköä ja vielä useampaan otteeseen, niin se on ehdottomasti kertomisen arvoista.

Tapahtuma 1

Perjantai-iltana myrsky alkoi laantumaan ja pääsimme matkaan noin klo 20. Ei olisi ollut mitään järkeä lähteä puskemaan 15 m/s hiivarissa vene täytenä eteenpäin. Lähdimme siis moinaavaan tuuleen ja laskevaan aurinkoon. Vesi oli noussut, joten hyvillä mielin ekat heitot lähtivät.

Vesi oli hieman samentunutta myrskyn johdosta ja laitoin kiinni oranssin Trutan, johon olin itse tussannut poikkiraidat. Tuuli puhalteli lounaasta noin 8 m/s ja aalto oli varsin korkeaa vielä mukavaan heittelyyn. Jouduimmekin kalastamaan kone pakilla sudittaen erään saaren pohjoisrannassa, jossa mukavat kivet lilluivat metrin vedessä. Santtu ilmoitti ujosta tärpistä ja näimmekin kääntyvän kalan profiilin noin 10 metrin päässä.

Perkele, tuo kala oli iso eikä mikään perustaimen (jolla tässä kuvataan 45-55 cm kalaa). Heitin kunnon ruoskan mielestäni nappipaikkaan ja PUM. Kiinni on ja siimaa lähtee. Sanoin heti pojille, että nyt ei ole pieni, koska kala tuli pohjassa ja ui päin venettä. Kelaan Zillionia hullun lailla ja saan pidettyä siiman kireällä ja kalan kiinni. Kala on selkeästi iso, sillä jokainen syöksy ottaa kunnolla siimaa ja rulla pyörii vastustamattomasti. Nousen peräpenkille seisomaan ja jätän koneen suditukselle.

Santtu ottaa haavin valmiiksi ja alan pumppaamaan kalaa sisään. Ja taas: kauhea syöksy pitkin pohjia ja ei mitään toivoa saada ylös. Seuraava yritys ja nyt kala tulee noin metrin syvyyteen ja näen paksun kyljen. Hui kun jalat lyö loukkua!!!

Nyt on aika tehdä ”lopullinen ratkaisu” ja kammeta kala sisään. Kala on kuitenkin toista mieltä ja syöksyy veneen alle suoraan pyörivän potkurin kohdalta. EIIIIII! Huudan kun siima katkeaa. Sinne meni niin kala kuin Truttakin. Jälkikäteen ajatellen tein virheen kun en pyytänyt kolmatta eli Juhaa puikkoihin antanut hänen pitää vene pois kivistä. Paikka oli niin ahdas ettei vapaata rekaamista kelissä voinut kuvitellakaan. No, hyvä matsi ja tällä kertaa kala voitti kipparin hölmöilystä. Arvion kalaan pituudeksi noin 70 cm.

Tapahtuma 2

Loistavan perjantai-illan grillitulistelujen ja viskin siemailun jälkeen oli aika lähteä töihin. Irtauduimme rannasta 9.30 ja pelipaikat oli minuutin ajon päässä. Keli oli nappi: myrskyn jälkeen 6 m/s SW, poutapilveä ja vesi vielä korkealla. Lämmöt 7-8 astetta.

Tämä vuodenaika on taimenen tankkausaikaa ja ne jahtaavat kudulle tulevia silakoita näiden tuloreittien varrella ja kutulahdissa. Nyt ei siis kannata heittää ihan rantakiviä vaan keskittyä uppomataliin, niemenkärkiin ja irtokiviin. Ajoimme juuri tällaiseen niemenkärkeen ja Santtu sitoi kiinni Rapala Jointedin harvinaisessa värissä CD jota ei enää valmisteta.

Juhan kanssa heittelimme lusikoita. Santtu heittää poikkarin ja kelailee rauhassa niemen edustan irtokivien välistä kunnes vapaa niiaa SYVÄÄN. Kii-o! Päättäväinen kala on jälleen karkea ja Rareniumin jarru valittaa. Pidän veneen oikealla paikalla ja Juha on haavissa. Kirkkaassa vedessä Rapala näkyy jo pitkältä ja se on kiinni todella isossa taimenessa. Aaargh, huutaa Santtu ja pelko hiipii pusakkaan ettei vaan veto koneessa ole päällä. Ei ole.

Väsytys menee mukavasti ja kala on ilmeisesti niin ylensyönyt ettei tee kun kolmesta neljään syöksyä. Juha saa helposti sen haaviin ja voimahalit koko miehistölle. Kala on todella komea ja hyväkuntoinen. Laitamme sen mittanauhan viereen: 72 cm! Jes, pakko olla yli 4,5 kg. Puntari kiinnitetään leukaan ja numerot asettuvat lukemaan 4,88 kg. Illalla pöntössä pöhisisi savukalaa ja vielä Santun ennätys, harmillisesti hän nokitti oman enkkani 30 grammalla, mutta jäi 2 cm pituudesta. Upea kala ja upea tunnelma! Kello oli 10.25.

Tapahtuma 3

Ottisaaren ranta on optimaalinen kevättaimenen kalastukseen. Avomeren tuntumassa, silakkareitin varrella ja ranta päättyy vielä kivikkoon josta vesi virtaa läpi. Pakkohan tämä oli ruoskia huolella.

Juha vaihtoi keltaisen Ismo Zalsan kiinni ja me Santun kanssa vaihdoimme Trutat keväisissä väreissä. Heittelimme noin puoli tuntia vailla tapahtumia ja ajattelin jo siirtyä takaisin ylös, mutta Juha ehdotti, että pakkohan tuo kivi on vielä kopaista.

Tämän jälkeiset tapahtumat ovat hämärän peitossa. Muistan vaan kun Juha sanoi, että ei helvetti pohjassa. Ja sekunti sen jälkeen, ei olekaan ja sitten miestä vietiin. Siimaa lähtee ja jokainen liike nytkäyttää vapaa sekä miestä ja sitä kautta venettä. Ohjeistamme Juhaa Santun kanssa pitämään kala tiukilla, sillä tämä oli ensi näkemältä isoin tartuttamistamme ja tällaista ei kukaan halua missata.

Kala tuli ekan kerran pintaan kunnolla ja itsellänikin valahti löysät housuun, jopa pelkotila valtasi minut. Tuo taimenhan on hylkeen ja lohen välimuoto, hirviö lajissaan ja väkivahva. Valtava kylki helähti auringonpaisteessa ja Juha vääntää tärisevin käsin eväkästä ylös. Ja taas mennään. Ei mitään toivoa käskeä kalaa.

Kala ottaa varmaan noin 5 kunnon spurttia ennen kuin saamme sen haavimisetäisyydelle. Sanoin Santulle, että iske nyt kun kala ui rauhassa haavia päin. Santtu suhauttaa haavin kalan ympärille ja nopea kiskaisu: YLHÄÄLLÄ ON!!!!! JÄÄTÄVÄN KOKOINEN, GIGANTTINEN SIKA, TUO UNIEN JA ILMESTYSKIRJAN PETO, JOKAISEN TAIMENMIEHEN UNELMA, MERIEN KYNTÄJÄ JA SILAKAN KAUHU ON NOSTETTU VENEESEEN. Äskeinen 4,88 kellottaa lattialla ja tämä on selkeästi pidempi ja paksumpi. Olen rehellisesti kateellinen Juhalle, mutta samalla onnellinen että pääsimme kyöstikerhoon.

Tärisevin käsin teemme mittauksen ja lukemat, ihan kuin nyrkkeilyottelussa konsanaan julistetaan: 78 cm ja 6,16 kg! Puhelimet kuumana halaamme vieläkin voimakkaammin. Kaksi tuntia kalassa ja taimenta 11 kg veneessä.J-Ä-Ä-T-Ä-V-Ä-Ä!

Tapahtuma 4

Ison kalan saannin jälkeen soitimme ammattikalastaja Jörgen Kellgrenille ja pyysimme jäitä ja styrox-laatikkoa, sillä muuten se olisi mennyt pilalle. Pienempi savustettaisiin.

Palasimme samalle rikospaikalle polvet loukkua lyöden. Santtu totesi hyvin, että tällä reissulla ei tiedä mitä sieltä nousee. Menimme samalle kivireunalle ja nyt vaihdoimme uistimia: Santtu Sebile Flatt Shad, Antti Blue Fox Shallow Wobbler ja Juha Trout Quiver oma värjäys.

Santtu ilmoittaa, että taas oli tukeva tärppi. Näemme seuraavan hahmon, joka ei iske. Heitän viereen ja näen kun kala lähtee perään. Ekaksi katson, että onko se hauki, kun on niin pitkä. Mutta lähemmäs tullessa näen mikä sieltä tulee: VIELÄ ISOMPI kuin 6,16 kg. Veikkaamme pituudeksi yli 80 cm. Näyttää jopa lohelta. Nyt pelotti. Uitan vaappua kuin hullu kapellimestari, mutta ei vaan iske. Tyynesti taimen tai mikä onkaan, nousee katsomaan uistinta noin puolen metrin päähän ja sukeltaa pois. Ei helvetti, tämä oli ehdottomasti suurin taimen mitä olen koskaan nähnyt. Haukomme kaikki vähän aikaa henkeä ja otamme pienet 7-vuotiaat Havana Clubit pahimpaan havinaan. Tämä alkoi muistuttaa jo suurriistan metsästystä tai sitten jotain raamatullista kertomusta. Merikotkakin tuli päälle liitelemään.

Tapahtuma 5

Rommit juotuamme ja merikotkan liitoa ihaillessamme jatkoimme mättöä. Liuku mansikkapaikalle ja Juhan Trout Quiver lentää kaaressa noin 10 m rannasta olevien uppokivien viereen. SRIIIIIIIIK. Siimaa lähtee kuin ompelukoneesta ja taas on KIINNI. KAAMEA VETURI. Katsokaa oheinen videolinkki YouTubeen, en rupea sen enempää kertomaan.
http://www.youtube.com/watch?v=Jt9CVhuClDI&feature=youtu.be

Valitettavasti tämä kala karkasi ja veikkaamme kaikki, että se oli aiemmin nähty SILAKAN KAUHUN isoveli tai sisko. JÄRKYTTÄVÄ VOIMANPESÄ.

Tässä siis retkemme päätapahtumat. Arvatkaa oliko hieno fiilis mennä lauantaina Benita’s Cafén saunaan, ottaa muutama törppö ja savustaa meritaimenta saaressa katsellen samalla Bayern München-Chelsea –trilleriä. Pari tuikkua viskiäkin meni ja pari litraa punkkuakin, mutta mitä väliä sillä on. Saaristossa ei tunnu miltään pieni kankkunen.

Tuntuu, että sydän löi lauantaina 19.5. tuplasti enemmän. Jotenkin mieli on vielä saaressa vaikka on jo torstai. Niin hienoja olivat kokemukset ja niin hienoa on viettää aikaa meritaimenen parissa.

Merta ja taimenta kunnioittaen, hattu pois nostaen,

Antti Zetterberg, Santtu Poutanen, Juha Poutanen

4,88 kg haavissa. 

Pellingin lahja Santulle.

Silakan kauhu haavissa!

6,16 kg jäätävää voimaa.

Väsytys ja karkuutus

Gotlannissa 2012

Jahans, lienee aika palauttaa mieleen mitä viime viikolla Gotlannissa tapahtui.

Ensimmäistä kertaa matkustimme paikan päälle lentäen ja vuokrasimme melko edullisen, tosin jo elämää nähneen minibussipakun, johon seitsemän ukkoa mahtui mainiosti kaikkine vermeineen. Jos laivamatkailu ja hyttielämä ei ole se juttu, suosittelen muillekin Gotlantiin matkaaville ainakin laskemaan ja vertailemaan lautta- vs. lentohintoja - saattaa yllättyä positiivisesti kun varaa matkat ajoissa.

Kaupassa käynnin jälkeen majoituimme n. 20 km päähän Visbystä suomalaisvalmisteiseen kymmenen hengen hirsimökkiin, jossa oli mainiot kalamiehen perustarvikkeet saunoineen keittiöineen. Kalaisan oloista kotirantaa tässä paikassa ei ollut ihan vieressä, joten kala-apajille siirryimme päivittäin nelipyöräisen ratsumme avustuksella.

Päivä 1.

Ensimmäinen aamu valkeni hieman viileänä, mutta muuten keliltään asiallisena. Muutaman tunnin päästä kaksi taimenta olikin jo kirjattu saalispäiväkirjaan. Erityisen hienoa oli että porukan nestori, Seppo sai toisen niistä viiden vuoden MP-reissujensa jälkeen. Loppupäivä sujui tyhjän pyytämisellä, kunnes hieman ennen auringonlaskua Jonen pitkä uurastus tuotti tuloksen. Kirkas kaksikiloinen sai kokeneen saamamiehen hymyyn ja graavitaimenta seuraavana aamuna syöneet vatsansa kylläiseksi.

Päivä 2.
Toinen kalapäivä olikin jo haastavampi. Tuuli kävi läpi kaikki mahdolliset ilmansuunnat, kuten muutenkin lähes koko viikon. Tuntui että oli lähes mahdotonta löytää paikkaa missä vesi olisi päässyt riittävästi lämpeämään. Päivän saldo jäi Erkin komeaan ja maukkaaseen 2 kg kalaan. Illalla nimittäin söimme siitä Timpan hartaudella laittamaa, yhtä parhaimpaa punalihakeittoa mitä olen koskaan syönyt.

Päivä 3.

Perjantain sääennuste kävi osittain toteen. Luvattiin koko päiväksi märkää ja kylmää, joten kävimme aamulla tankkaamassa ruoka-, juoma- ja bensavarastot täyteen ja palasimme mökille. Vaikka tätä päivää kaavailtiin kalastukselta vapaaksi välipäiväksi, ei mökillä viihdytty tuntiakaan kun taas kahluukamoja vedettiin päälle. No myönnetään että melko vähiin se heittely kyllä jäikin nautinnollisten nuotiohetkien takia, mutta yksi kala siinä ohimennen saatiin - jatkaa tosin kasvamistaan.

Päivä 4.

Uusi päivä edessä ja intoa täynnä, tuttu tunne aina aamuisin? Tänä päivänä oli myös paikallinen mertsarin kalastuskilpailu (http://www.fiskelandgotland.se/traffen/resultatx_12.htm), jossa osallistujia oli 115. Mittaukseen otettiin tänä vuonna ainoastaan yli 60 cm kalat, joita tuli 12 kpl suurimman ollessa 3,98 kg.  Paikalliset kisailijat valittelivat vesien viilenneen keskiviikon 9:stä 5 asteeseen. Jokatapauksessa jos vain joka kymmenes kotivedet tunteva pääsee edes mittauttamaan kalansa, antaa se hieman anteeksi omaa päiväsaldoa, joka oli meillä pyöreä nolla.

Päivä 5.

Vika päivä, vikat mahikset. Aurinko paistaa ja alkaa aamupäivän mittaan lämmittämään niin, että märät, rannoille ajautuneet rakkolevämättäät nostattavat ei-niin-hyvänhajuista, mutta upeannäköistä höyryä yläilmoihin. Tunnin heittelyn jälkeen seurueemme saalisvarmin kalamies soittaa nostaneensa rannalle 3 kg kristallinkirkkaan kalan. Eikun koko lössi samaa aluetta nakkelemaan, mutta turhaan kuten arvata saattaa.

Päivänmittaan keli on selkeästi jo lämmennyt, joten päättelemme kartalta paikan, jossa vesi voisi olla hieman lämpimämpää. Navigaattoriin täppä, pirssi käyntiin ja konepelti kohti pohjoista. Perille päästyämme, viiden minuutin nakkelun jälkeen kuuluu Pitkäseltä ensimmäinen "kii-o", valitettavasti kuitenkin reilu kakkonen hyppää koukuista irti. Vain pari minuuttia edellisestä, kun toisaalta rantaa kajahtaa tuo samainen huuto, paitsi pohjalaismurteella. Kala talutetaan rannalle, punnitaan 2,5 kg ja todetaan jälleen saamamiehen olevan aika epeli. Kiuden annetaan myös kokeilla samoilta jalansijoilta. Vähän ajan kuluttua porukan ensikertalainen säikähtää, kun uistin ei olekaan kivessä tai pohjakasvillisuudessa kiinni. Tukka hulmuten hän saattaa kalan rantaan ja sama juttu, kirkas 2,5 kiloinen. Vielä allekirjoittaneen viimeiset epätoivoiset heitot ja eikun pillit pussiin - se siitä tänä vuonna.

Mitä minä sitten sain? Ainakin sain ottaa kameralla kalakuvia, sain syödä hyviä kalaruokia ja sain kirjoittaa tämän kalajutun... No ei, sain minä muutakin. Nimittäin taas yhden mahtavan kalareissun mahtavien kavereiden kanssa, josta riittää taas muisteltavaa pitkäksi aikaa. Kiitos vielä mukana olleille.

-Anttu

Gotlanti, aivan ylihypetetty mesta...NOT!

”Kuka niitä tummia kaloja jaksaa onkia, kun kalaa saa Tanskastakin". Nämä sanat, jotka joku veijari tokaisi kassalla ennen reissua perukeostoksilla käydessämme tulemme muistamaan pitkään. Perinteinen kevään Gotlannin mertsarireissu on paketissa ja laukkuja purkaessa ja pesukonetta ladatessa ei voi kuin hymyillä noille kyseisen veijarin sanoille "Gotlanti, aivan ylihypetetty mesta...”.

Päänsisäisen hermoilun jälkeen siis vihdoin lennot Visbyhyn Tukholman kautta. Muutaman sängyssä pyörityn tunnin jälkeen heti aamusta kamat niskaan, perhovavat kasaan ja parkkipaikalle oppaita odottamaan. Edellisen viikon pieni takatalvi oli viilentänyt vesiä, mutta aurinkoinen sää ja keväinen etelätuuli lupaili hyvää. Oppaiden suunnitelma oli selvä ja jakauduimme kahteen porukkaan. Toinen porukka suuntasi länsi- ja toinen itäpuolelle saarta ja kalojen etsiminen oli alkanut. Aamupäivä menikin hyllyjen reunoja kolistellessa veden pysyessä 4–5 asteisena. Tulosta kuitenkin alkoi heti tulla ensimmäisestä paikasta lähtien ja puolenpäivän aikaan olikin jo oman porukan ukoilla apinat poissa selistä ja muutama komea taistelu hävitty. Myös toisesta ryhmästä tuli viestiä, että komea 73cm kala oli käynyt kuvattavana muutaman muun pienemmän lisäksi. Päivän kääntyessä loppua kohti oli paikallistuntemus poikaa ja suuntasimme matalaan tummapohjaiseen rutakkoon, eikä turhaan. Vesi oli lämmennyt 8–9 asteiseksi ja sopivat jalansijat löydettyämme kuuluikin ensimmäinen "Fish On!" -huuto. Paikalle pyörähti useamman kirkkaan kalan parvi, josta onnistuimme onkimaan useamman hopeakyljen kuvattavaksi ujoimpien vain tukistaessa Pattegrisenin periä. Parven siirryttyä eteenpäin oli Per oikeassa todetessaan "We should not leave, they will come back" ja niin tapahtuikin. Kalat pyörähtivät eteemme kahteen kertaan uudelleen. Myös toinen ryhmä oli onnistunut ja porukkamme avauspäivän saldoksi jäikin ainakin oman porukan mittareilla mitattuna käsittämättomät 17 kalaa!

Tuulen yltyessä ja kääntyessä puhaltamaan pohjoisesta ja lännestä siirryimme kalastamaan saaren itäreunaa ja kalaa tuntui löytyvän mukavasti useasta paikasta. Iltakalastus tuotti myös hyvin tulosta ja useamman perhoennätyksen ja muutaman katkeran tappion jälkeen oli neljän päivän kalastuksen saldo 31 kalaa kuuteen pekkaan ja useampi komea pudotus.

Ylihypetyksestä kirjoittaessa ja useampana vuonna samoja rantoja tällä porukalla välillä myös MP:nä kiertäneenä on vaan silloin nautittava, kun osuu isosti kohdalle. Suurkiitos myös paikallisille oppaille Per Jobsille, Kenny Cronhamnille, Jocke Lyanderille ja Kimille FishYourDream.comista. Heidän paikallistuntemus osoittautui taas korvaamattomaksi ja tänäkin vuonna riitti taas uusia todella hienoja paikkoja kalastettavaksi.

Nyt vaan samalla fiiliksellä kotivesiä koluamaan,

Tuomas & Juuso

Mahtava reissu - hyvä jätkät ja kiitos jutusta!

-Anttu

Hurjia tarinoita Ruotsin puolelta

Sieltä täältä kantautuu uskomattomia saaliskertomuksia Gotlannin vesiltä. Kymmeniä kaloja, isoja ja kirkkaita jne jne.... Meidän jengi lähtee paikan päälle huomenna, joten katsotaan myöhemmin kuinka hyvin vai huonosti meillä sitten kävikään.
Siihen saakka saatte nauttia vieraskynän antimista seuraavan jutun parissa. Ja ps. Jos muillakin Ruotsin kalavesillä tänä keväänä käyneillä porukoilla on halua laittaa vastaavanlaista luettavaa, niin postia vain tulemaan.

-Anttu

100 % meritaimenkalastajista uskoo monofiilisiimaan

Tosin vasta yksi rohkea on vastannut tuohon oikealla puolella olevaan kysymykseen. Ihan diipadaapaahan tällaiset on, mutta toisaalta ihan mielenkiintosta. Laitetaan aika-ajoin uusia kysymyksiä ja tutkaillaan tulosten yhteenvetoja sitten joskus myöhemmin.

-PB A

Pohdiskeltavaa keväisen meritaimenkauden alla

Viikon kahden päästä alkaa kauan odotettu keväinen meritaimenen pyynti. Pikainen silmäys nettipalstoille kertoo jo nopeimpien avanneen kauden ja veri alkaa käydä kuumana tulevia koitoksia odotellessa. Pysähdy kuitenkin hetkeksi miettimään, millainen taimenkalastuksen tulevaisuus Suomen merialueella voisi parhaimmillaan olla ja mitä me vapakalastajat voimme sen eteen tehdä. Suurin osa meistä vapakalastajista tietää meritaimenen uhanalaisen tilan ja olisi varmaan valmis tekemään paljon asian saamiseksi paremmalle tolalle, vai olisiko?

Kalastuskerhon kevätkokouksessa meillä vieraili RKTL:n tutkija FT Eero Jutila esitelmöimässä taimenen tilasta Suomessa ja aika surullista kuultavaa tämä Suomen tilanne on, niin järvitaimenen kuin meritaimenenkin osalta. Seuraavassa esitetyt tilastot ja suositukset ovat hänen esitelmästään.

Yksi silmiä avaava raportti oli Itämeren altaan meritaimenjokien tilasto. Kuva puhukoon puolestaan.

ICESin suosituksia meritaimenkantojen hoidosta:

a) Meritaimenen alamitaksi 65 cm

Meritaimenen lisääntymiskoko (naaraat)

b) Verkoissa minimisolmuväli 50 mm

Ns. välikoon silmäharvuuksien (solmuväli 31-(44)-49 mm) kieltäminen vähentäisi merkittävästi alamittaisten taimenten joutumista pyydyksiin.

c) Verkkokalastus kiellettävä meritaimenjoissa ja jokisuilla

Vaikka verkkokalastus näyttääkin saavan valtaosan rajoitteista näissä suosituksissa, niin kyllä meille vapakalastajillekin jää parantamisen varaa. Tässä suositukset meille tuon 65 cm alamitan lisäksi.

d) Alueelliset kalastusrajoitukset

- Meritaimenistukkaiden rasvaeväleikkaus (Ruotsissa pakollinen)

- Saaliiksi vain rasvaeväleikattuja taimenia, ehjäeväiset vapautettava

- Väkäsettömät ja vähemmän koukkuja, ei nostokoukkua

- Kahluukielto koskissa syksyllä ja keväällä.

Pääkaupunkialueella on viime vuosina alkanut näkymään eväleikattuja istukkaita ja hyvä niin. Eli evälliset ”luomut” takaisin, vaikka ne olisivat tuon lakisääteisen 50 cm alamitan täyttäviä. Siinä lienee yksi oleellinen keino, millä vapakalastajat voivat omalta osaltaan vaikuttaa elinvoimaisten luonnonkantojen edistämiseen. Isot asiat alkavat pienistä teoista.

Toivotan kaikille mieleenpainuvia hetkiä vesillä ja kireitä siimoja tänä keväänä.

T: Tuomo

Oi jospa tanemiehellä ois joulu ainainen...

Vaikka en itse jouluihmisiä olekaan, niin tämän päivän tapahtumat herkistävät kyllä kovemmankin kaverin. Olin nostanut itsenäisyyspäivänä oman veneeni, sillä moottorin kiinnityspulttien läpi tihkuu hieman vettä ja on parempi korjata vene ensi kautta varten. Lähdimme siis Santun Fasterilla Kaivarista toiveena joulukalat kummallekin, kausihan rupeaa olemaan jo kohta pulkassa ja meillä oli yhteensä 12 saatua alamittaista tälle syksylle eikä yhtään mitallista ylhäällä...

Vesi oli mukavasti +60 ja tuuli noin 7 m SW/W. Kovat myrskyt olivat vaan sotkeneet veden Stadin edustalla todella sameaksi ja näkösyvyyttä oli noin puoli metriä jos sitäkään. Tämä ei motivoinut kalastusta, mutta pakkohan se oli mennä heittämään. Heittelimme mantereen tuntumassa olevia isompia saaria luottaen Ismo Zalsaan ja eri Truttiin. 2,5 tuntia heittelimme vailla yhtään tapahtumaa ja rupesi jo hieman ihmetyttämään pelin henki. Täyttä nollaa.

Tuumaustauko ja kaivoimme loppukauden kaivurit esiin eli Trutta Tuulenkalat. Minä valitsin kolmipiikin ja Santtu otti Taika-Jimin eli noutaja/kuparihile. Kelasimme, että jos näillä ei kalaa tulisi, niin sitten olisi keinot vähissä kun perhovehkeitä ei mukana ollut.

Koska vesi oli mukavasti korkealla, pääsimme heittämään hienosti aivan rantaan 40 cm veteen kuohujen jälkeen muodostuvaan ns. tasaiseen veteen. Sinkoan keulamiehen paikalta steppailen puikulan pitkälle noin 10 metrin päähän rannasta kun kala ottaa. Päättäväiset otteet ja kelalta lähtee siimaa. Mesta oli jälleen hieman mainingissa ja sai tehdä paljon duunia jotta pysyi pystyssä. Onneksi kala kuitenkin pysyi kaikesta huolimatta kiinni ja hyppäsi hienon loikan noin 20 m veneestä - reilu mitta ja pulskea! Santtu kiljuu, että nyt pidä se niin saadaan vihdoin alamittakirous harteilta. Olin yllättävän jäässä kalan kanssa ja kun se oli vielä erittäin pirteä, niin oli pakko antaa juroa ja syöksyä. Sain hienosti kalan pintautumaan veneen vieressä jossa arvioimme sen reilu 2 kg kalaksi. Samea vesi haittasi haavimiehen työskentelyä, mutta onneksi sain ohjattua hopeasukkulan peukalo Zillionin puolalla siimaa pitäen suoraan haavimiehen etäisyydelle - ja siellä lepää! Santtu koppaa kalan kyytiin ja pakittaa pois paikalta - femmat tiskiin ja ujo kiljahdus, alamitta-apina on tipahtanut.

Mittaus osoittaa pituudeksi 56 cm ja painoa on kertynyt mukavasti 2090 g. Olipa hauska fiilis saada kerrankin mitallinen ylös, tämä oli kolmella piikillä kiinni leuassa ja ei olisi irronnut millään. Ei muuta kuin taas ylös ja uutta liukua.

Taisi olla kolmas tai neljäs heitto äskeisen jälkeen kun taas tällää. Nyt siimaa irtoaa jo enemmän ja huomaan että kalalla on kokoa selkeästi mitan verran. Jopahan meitä nyt hellittiin! Keli ei ole kova mutta aallot nousevat tähän rantaan yllättävän isoina. Toikkaroin keulamiehenä edestakaisin, mutta onneksi kala pysyy kiinni. Ei epäilystäkään etteikö olisi hyvän kokoinen eväniekka. Kala ottaa spurtin ja annan siiman juosta hehkutellen kipparille kyytejä! Perästä nousee iso aalto ja tönäisee venettä ja siima pääsee pahan kerran löystymään. Kelaan löysät kireäksi ja kala on vielä kiinni! Mahtavaa. Saan kalan noin 10 metrin päähän kun yhtäkkiä veto loppuu ja Santtu näkee kääntyvän kyljen...ei stana. Irti pääsi kovan väännön jälkeen.

No, meininki oli kohdillaan ja siirryimme seuraavaan poteroon, jossa kahden kiven välissä muodostui rantaan kohti hylly, jossa sorapohja. Tästä paikasta oli tullut kaloja ennenkin ja sanoinkin Santulle, että heitä sinne niin pitkälle kun pystyt. Mies tekee työtä käskettyä ja sähköinen KIIO! kuuluu joulukuisessa apeudessa. Santtu antaa mulle veneen ohjat ja kelaan äkkiä uistimen sisään. Hankalasta paikasta johtuen pidän pakin päällä ja ihailen näyttävän kalan menoa. Santtu pitää siiman kireänä ja kala ampuu suoraan kohti, jolloin kelausta pitää lisätä. Näemme hienon kalan hypyn ja pituutta näyttää olevan reilusti, yli 60 cm. Kala on hyvässä iskussa ja syöksyy kuohuissa upean näköisesti. Samea vesi vaan laimentaa komean kyljen välkkymistä. Santtu on päättänyt ottaa kalan nopeasti sisään ja se ilmestyykin muutaman metrin päähän. Olen ihan puulla päähän lyöty kun kala ampuu suoraan venettä päin ja hyppää kylkeen. Jotenkin sitä vaan selkärangasta tulee oikealla hetkellä haavin ojennus ja koppaan kalan sisään - JES! Pääsee kummaltakin kun annan haavin saamamiehelle ja pakitan pois tyrskyistä. Pitkä on mutta laiha.

Odotan jännittyneenä punnitusta: 2,85 kg ja pituutta 67 cm. Tämän pituinen kala on tavallisesti ollut helposti yli kolmosen, mutta nyt jäätiin alle. Upea ilmestys joka tapauksessa ja todellinen ison käden paikka! Heitimme vielä uudestaan saman poteron ja mulla käy joku tärppimässä. Santtu heittää perään ja nyt on noin 40 cm alamitta kiinni. Santtu löystää siimaa ja päästämme kalan vedessä pois. Ei paljon kiinnosta alamitat noiden jälkeen...

Nyt oli tauon ja piipullisten paikka. Siinä piippuja imiessämme myhäilimme katsoen upeita kaloja Fasterin takatuhdolla. Raesadekin muisti meitä ja otimme loppupäivän rennosti. Toisen saaren reunassa näimme vielä hienon kuohun josta onnistuin saamaan noin 40 cm kalan seuraamaan. Ei kuitenkaan iskenyt mikä oli hyvä juttu.

Joulukuinen päivä on lyhyt ja käänsimme nokan kohti Kaivaria erittäin hyvillä mielin - joulukala oli kummankin perheessä tosiasia!

Mikäli en enää pääse tän vuoden puolella kalaan, toivotankin kaikille Hyvää Joulua ja mittakalallista Uutta Vuotta 2012.

Luonnon spektaakkeli on lähes taimenen saannin veroista

Sunnuntai oli kalastuksellisesti mielenkiintoinen päivä. Ennusteen ollessa kerrankin suopea niin, että kalastuskeli olisi siedettävä klo 8-14, jonka jälkeen myrsky iskisi täydellä voimallaan. Lähdin vanhan kalakaverini Masan (joka edellisessä rapsassa menettää ison taimenen videolla) kanssa Stadin edustan mestoille. Vakiokeulamies Santtu olisi menossa omalla veneellä onnekkaan veljensä Juhan kanssa samoille vesille.

Startti oli 9.00 ja paluu kelin puitteissa. Ekat mestat eivät kalaa antaneet vaikka vesi oli +50 ja uskomaton tuhnukeli sekä mukava maininki. Miehitimme erään mukavan matalikon kahdella veneellä ja Santtu saakin mestoilta, kuinka ollakaan, alamitan. Niitä tuntuu riittävän.

Tuhnu sen kuin syveni ja aallokko tyyntyi erittäin heittoystävälliseksi. Isot mainingit tosin aina välillä yllättivät voimallaan. Siirryimme seuraavaan paikkaan ja tokalla heitolla hyllyn päälle mulla iskee selvästi mitallinen. Hyllyn päällä oli ehkä 70 cm vettä ja muutaman syöksyn jälkeen ilmaan päättä ravistaen. Samassa ravistuksessa Ismo irtoaa ja meikäläinen jatkaa tuttua saagaa. Tuplarenkaat, vastaveto, uusi Gamakatsu eikä silti pysy. Rupeaa menemään jo uskottavuus, mutta onneksi oli tällekin tapahtumalle todistaja. Mätämme lisää samaa paikkaa ja taas mulla iskee, nyt selkeä alamitta, noin 40 cm. Vavan tärinä on todella nopeaa ja tämä kala saa vapautensa tyylikkäästi ilman käden kosketusta.

Santulta ja Juhalta tulee raportti toisesta alamitasta ja ihmettelemme kaikki missä ihmeessä isot ovat. Niiden on pakko olla tullut matalampaan veteen nyt kun vesi oli noussut. Masa koittaa luonnonväriä, kilohailia. Heitto on pitkä ja suoraan kuohun taa muodostuvan tyynemmän alueen keskelle. Pari kammenkieräytystä ja PUM. Vapa taipuu kunnolla ja näen jo kalan pyörähtävän: selkeä mitta, noin 60 cm pullea eväkäs. Isot mainingit murtuvat koko ajan ja kivet kajastavat tummina ja uhkaavina harmaan taivaan sävyttämässä murheellisessa maisemassa. Sanon Masalle, että saat haavia kalan itse sillä en pysty tulemaan pois ruorista. Pahimmillaan keula kävi metrin päässä vedenalaisesta auton kokoisesta murikasta.

Suditan trimmi ylhäällä pikkuhiljaa vasta-aallokkoon ja pääsemme pois pahimmasta kurimuksesta. Kala on edelleen kiinni. Olen juuri kääntämässä venettä kun jostain tulee muita suurempi maininki ja kääntää veneen vinoon ja kohti kiviä. Onneksi mentiin noin kaksi metriä ohi, mutta samassa hässäkässä kala pääsi karkaamaan kun väsyttäjä keskittyi siihen ettei lennä veneestä. Nyt piti tehdä kunnon kääntö kovalla kaasulla vasta-aaltoon, jottei olisi päädytty tilastoihin. Hondasta kierrokset 4000 rpm ja lensimme aaltojen yli ja tussahdimme pehmeästi alas. Huh, siinä oli melkein ahneen paskainen loppu. Onneksi kuitenkin kaikki ok.

Kyseinen kalapaikka on mainio mesta, mutta todella kelialtis. Päätin, ettemme riskeeraisi enää ja siirryimme tyynemmälle puolelle. Heti ensimmäinen heitto poteroon antaa jälleen mulle yhden alamitan. Tärppi on raivokas ja luulen sekunnin, että mitallinen. Mutta ei, tämä on ainoa jonka mittaamme, sillä oli sen verran lähellä rajaa. Tulos: 48 cm. Ei näin. Laitan kalan kännykkäkuvausta varten peräpenkille ja ei muuta kuin takaisin.

Jälleen ajamme ylös ja huomaan pelastuspuvun taskussa puhelimen tärisevän viestin merkiksi. Avaan puhelimen ja siellä se taas on: onnenpekka Juha pitelee 66 cm ja kolmosen kalaa. Kuva on kelistä johtuen erittäin suttuinen kuten päivän muutkin räpsyt, mutta hieno kala oli kyseessä. Oli kuulemma antanut oikein kunnon kyydit ja vielä varavavalla. Näyttävää duunia! Ehkä saamme Santulta vielä oman käden rapsan.

Saimme uutta virtaa ja heitimme kahta kauheammin. Kaloja tuli kyllä seuraavan parin tunnin sisään kaksi kappaletta ja toiset kaksi karkasivat. Yhteinen nimittäjä niille oli selkeä alamitta, alle 40 cm ja olisko joku ollut vieläkin pienempi. Näin siis kalastuksellisesti emme saaneet mitallista kyytiin, mutta muuten tapahtumia oli ihan mukavasti eikä varsinaista kuollutta hetkeä ollut.

Luonto oli kuitenkin päättänyt, että kalastus päättyisi tänään klo 14.20. Lämmin keli oli vaihtunut viileämpään ja tuuli puhalsi noin 16 m/s. Tämä kaikki tapahtui erittäin nopeasti ja kun samaan yhdistettiin vielä mielipuolisen kova sade oli keitos valmiina. Näimme meripelastajien veneen, Rautauoman ja sitä seuraavan pienemmän kumiveneen haravoimassa merialuetta varmuuden varalta ja viestimme heille kädenheilautuksella kaiken olevan kunnossa. Rautauomakin niiaili koostaan huolimatta kunnolla todella isoissa aalloissa. Lisäsin kierroksia koneeseen ja sukelsimme aaltokanjoneihin sateen piiskatessa naamaa näkyvyyden ollessa lähes nolla. Onneksi on gps ja vaikka olimme vain muutaman merimailin päässä Kaivarista, niin se tuli tarpeeseen. Oli todella helpotus ajaa Hernesaaren suojaan ja Caruselin edestä sisään. Päivän kalatapahtumat jäivät jotenkin spektaakkelimaisen kelin johdosta taustalle. Mennessäni nukkumaan verkkokalvoillani kajastivat vielä Rautauoman miehistön käden heilautus ennen kuin Silver sukelsi aallosta läpi. Tuli jotenkin "miehekäs" olo. Yöllä heräsin vielä 4.00 ja tarkistin tuulen Harmajalta, jotenkin on aina kuumottavaa kun myrsky tulee.

Kova tuuli = ison kalan tuuli?

Tomia mukaillen kysynkin lukijoilta onko kova tuuli ison kalan tuuli? Viikonlopuksi luvattu reipasta jopa 18 m/s keliä ja Helsingin edustalle ainakin 12-13 metriä. Tämä tietää melkoista aallokkoa ja heittopaikat ovat kortilla. Mutta: sunnuntai on mulla käytännössä ainoa päivä kun pääsee koko päiväksi kalaan koska remontti on sotkenut itselläni koko kalastussyksyn.

Tietenkin silloin kun haluaisi kalaan, sähkömies tai putkimies soittaa että nyt pitäisi tulla taas katsomaan ja kun budjettimme ei ole mikään älytön, niin itse on joutunut puskemaan koko syksyn. Varoituksen sanana kaikille: tehkää remontti talvella, niin ei tule ahdistusta taimenen suhteen, joka itselläni nimittäin on. 4 alamittaista ja vastaava määrä mitallisten karkuutuksia tilillä.

Otsikosta todisteeksi tapahtuma vuodelta 2008 30.11. keli 16-19 m/s SW. Käytännössä ainoa paikka jossa pystyimme heittämään, oli kahden saaren välinen suojainen salmi, josta vesi meni läpi. Keulamiehelle tarttui arviolta 70 cm kala, josta väsytyksen viimeiset sekunnit sain huonolla kännykkäkameralla taltioitua. Kala tietenkin karkasi noin vartin väsyttelyn jälkeen...ensi sunnuntaina keulaan kömpii samainen mies ja ehkäpä suuntaamme tälle samaiselle paikalle.

Itätuuli = ison kalan tuuli??

Tiistaina lähdettiin Juhon kanssa vesille pitkästä aikaa ja hieman idemmäksi, kuin missä muutama aikaisempi viikko on tullut kalasteltua. Hienoa päästä näille vesille vaihteeksi, vaikka koko päiväksi onkimaan ei päästykään. Noin klo 11 työnsimme lainassa olevan soutuveneen kalliolta mereen ja hurjalla 4 hevosvoiman voimapesällä kohti idän suunnalta puhaltavia tuulia. Ei se tuuli mikään mahdoton ollut, semmonen 6-8m/s mutta vastatuuleen työntäminen soutarilla sai pärskeet lentelemään kasvoille ja kunnon fiiliksen heti päälle. Vesi oli taas tuttuun tapaan laskenut yön aikana miinukselle, ollen aamulla -20cm. Tähän on tosin totuttu, kun vedenkorkeus on seilaillut pakkasella tänä syksynä ihan tarpeeksi.

Ekaan paikkaan tullessamme oli fiilis katossa. Paikka oli semmonen etelään työntyvä niemenkärki, johon tuuli puhalsi sivusta. Aalto oli aika terävää, enkä uskonut kalan olevan ihan kovimmassa keikutuksessa. Taivas on paksussa pilvessä ja tihkusadetta ilmassa - kunnon pöperökeli siis. Niemenkärjen tyynen puolella on parit mukavan näköiset kivet, mutta kalat eivät olleet paikalla, tai ainakaan otillaan. Seuraava paikka oli heti vieressä, isompi kivikko, jossa kärki pistää pohjoisen suuntaan. Ajoimme tuulen yläpuolelle ja annoimme veneen keikkua kohti kivikkokärkeä. Muutamat heitot matalaan ja sitten tapahtuu. Omaan "tussattuuni" tarttuu pirtsakka alamitta, joita on tänä syksynä nähty aika lailla. Kun kalani karkaa 10 sekunnin pinnassa pyörimisen jälkeen, ilmoittaa Juho keulassa kalan olevan kiinni.

Kala punnertaa ja vie siimaa. Onko Trutta hyvin suussa? Olihan se, lehmänpaska värissä oleva uistin huulessa kala heittää pari pomppua ja parit syöksyt. Yritin jo kerran haavita kalaa, mutta pieneen veneeseen ottamamme pieni haavi meinaa jäädä ahtaaksi. Viimeiset spurtit ja ujutan pilkkukyljen pussiin. Nyt joutuu heittää femmat, kala on hieman väriä saanut 66cm / 3,19kg energiapakkaus. Valumme siinä tohinassa parin muun erittäin otollisen paikan yli, jossa kalaa olisi hyvinkin saattanut olla lisää. Ei kuitenkaan haittaa, Juhon heittoenkka on tosiasia ja jatkamme matkaa.

Koluamme monta paikkaa ilman mitään tapahtumia, jos ei oteta huomioon pientä bensan valumista veneen lattialle. Bensan sekoittuessa veneen pohjalla olevaan veteen, se pikkasen liukasti pohjaa. No olipahan helpompi stepata kalojen kanssa jatkossa. Erääseen etelään työntyvään kärkeen heittäessäni vieheeni pysähtyi johonkin. Aluksi tuntui kun pohjaan olisi jäänyt, mutta sekunnin päästä pohja alkoi elämään. Kala pintaaan ja vielä tässä vaiheessa se ei tuntunut erityisen isolta. Ekaa hyppyä tehdessä koko valkeni ja tuomitsimme sen 3,5-3,7kg haarukkaan. Kolmannen loikan jälkeen kala irtoaa ja tussattu matkustaa tyhjänä takaisin... prkl..

Vedän henkeä ja lähdetään hissukseen työntämään neliheppaisella kohti uusia pettymyksiä. Hetken heittelyä ja hieman kuumaa keittoa lärviin, niin alkaa taas hymykin viihtymään naamarilla. Hämärä tulee nopeesti tähän aikaan vuodesta ja kun päivämme alkoi hieman myöhässä, on aikaa enää yhteen paikkaan. Tästä lohdutuspalkinnoksi saan.... Kyllä kyllä, hirmusti pomppivan alamitan. Ou boy...

Tuuli muutti suuntaansa päivän aikana kaakkoon, mutta onko itätuuli kuitenkin mainettaan parempi?? Jos en väärin muista, niin ainoa tiedossani oleva Vitosen ylitys tälle syksylle taisi tulla itätuulella.